Minä en kestä sitä mitä joudun keskustelupalstoilta lukemaan psykooseista taikka psykoosilääkityksestä. Halusin löytää voimaannuttavaa, mutta rehellistä vertaistukea netistä. En semmoista mitä keskustelupalstat ovat näistä asioista täynnä, enkä lääketehtaiden sponsoroimia ''lääkkeellä elämä kuntoon'' tarinoita. Sen tyyppistä ei löytynyt, joten päätin tehdä tässä itse.
Siis psykoosista voi toipua käytännössä kuka vaan, ellei se ihminen ole ihan lapsuudesta saakka aikuisuuteen ollut sairaalloisen piirteinen, toivon teidän ymmärtävän mitä tarkoitan.
Avainsana on psykoterapia millä psykooseja hoidetaan. Psykoosisairaus on psykologinen kompleksi, jokaisen ihmisen omine patologisuuksineen, josta kirjaimellisesti parantua ei voi ilman psykoterapiaa. Toisin sanoen KYLLÄ, kyllä voit parantua psykoosisairaudesta(si), mutta keypoint on psykoterapia.
Jos akuuttipsykoosi iskee, niin siinä tapauksessa otetaan antipsykootti käyttöön, jolla saadaan ''asiakkaaseen'' yhteys jarruttamalla aivoja vain tarpeen verran, mutta siitä edespäin hoidetaan puhumalla psykologiset tekijät/ongelmat läpi psykoterapian avulla. Elikkä psykoosi on psykologisesti selitettävissä oleva häiriötila, joka on toki myös kemiallisestikkin poikkeava tila, sillä kaikki mitä pään sisällä tapahtuu on tapahduttava myös materiallisesti, jos uskomme tähän länsimaiseen näkemykseen psyykkeestä. Mutta ei psykologisista ongelmista kirjaimellisesti parannuta hoitamalla niitä vain lääkkeillä (eli vain kemiallisesti). Eikö kuulostakkin aika loogiselta? Siis ne voi väliaikaisesti helpottaa oireita (oireiden kuitenkin palatessa takaisin lääkkeen lopetuksen jälkeen) ja kyllä tsägällä oireita ei tule koskaan (lääkkeen lopetuksen jälkeenkin), en kyllä täysin ehkä ymmärrä tätä jälkimmäistä, että miten tämä on mahdollista, mutta kiitos aivojemme erikoisuuksien.
Antipsykoottien plussat ja miinukset
Oh my science...
Plussat:
-Yleensä lieventää psykoottisten oireiden ilmaantuvuutta
-''koostaa'' hajamielisyyttä
-Rauhoittaa uhkaavasti käyttäytyvää henkilöä
-Halpa tapa (mukamas)
-Saatavuus
Miinukset:
-Ajatusten hitaus/puutos
-Abstraktin ajattelun heikentyminen
-Tunteiden lamaantuminen
-Tiedostamattomampi olo
-Lukemattomat fyysiset komplikaatiot
-Ei tehoa kaikkiin ihmisiin
-Pitkäaikainen palautuminen normaaliin aivotoimintaan lääkkeen lopetuksen jälkeen (jopa 1 v)
-Pysyviä aivovaurioita?
Jotta voin vaikuttaa vielä uskottavammalta, niin kerron tässä kohtaan hieman itsestäni.
Olen itse ensipsykoosin saanut 16 vuotiaana kannabiksen laukaisemana. Nyt olen 18 v. ja on ollut tässä muutamia takapakkeja toipumisessani, mutta toipumiseni näyttää nyt oikein lupaavalta. Ehkä pahimmillaan sairastumiseni on ollut siinä voinnissa psykooseja lukuunottamatta, että lääkitykseni kokonaisuudessa on ollut Risperidoni 4 mg. Siihen aikaan olen vietin kaikki päivät vain kotona telkkaria katsellessani ja puhelimesta sairaudestani/lääkkeestä lukiessani ja iltaisin päivittäisellä kävelyllä (jota en jaksanut edes joka päivä). Lisäys, tällä kyseisellä ajanjaksolla olen kokenut ajatukseni erittäin tukkoiseksi, tunteeni masentuneeksi ja hyvin lamaantuneeksi, sekä sosiaalista fobiaakin on esiintynyt.
Tällä hetkellä tilanne on semmoinen, että minulla on psykoterapeutti (psykodynaaminen). Lääkettä on enää 1mg. Käyn täysipäiväisesti aikuislukiota. Nään kavereita melkein joka päivä. 4kk päästä täysin irti lääkkeistä (0,25mg pudotus per kk). Turhautumista on tähän hitaaseen pudotus tahtiin, mutta tällä pidetään seesteinen olo koko lääkkeen purunaikana, sillä liian nopeasta purusta on kokemusta. Siis asiat ovat tällä hetkellä oikein mallillaan. Toki ajatukset ja tunteet eivät vielä pelitä niin hyvin, kuin ilman lääkettä. En myöskään ole onnellinen, mutta en masentunutkaan. Ennuste on oikein hyvä ja ken tietää kuka minusta vielä tulee.
Tämä kirjoitus on omistettu kaikille kollegoilleni, eli psykoosikuntotujille.
Toivolla, Yksi kuntoutuja
Siis psykoosista voi toipua käytännössä kuka vaan, ellei se ihminen ole ihan lapsuudesta saakka aikuisuuteen ollut sairaalloisen piirteinen, toivon teidän ymmärtävän mitä tarkoitan.
Avainsana on psykoterapia millä psykooseja hoidetaan. Psykoosisairaus on psykologinen kompleksi, jokaisen ihmisen omine patologisuuksineen, josta kirjaimellisesti parantua ei voi ilman psykoterapiaa. Toisin sanoen KYLLÄ, kyllä voit parantua psykoosisairaudesta(si), mutta keypoint on psykoterapia.
Jos akuuttipsykoosi iskee, niin siinä tapauksessa otetaan antipsykootti käyttöön, jolla saadaan ''asiakkaaseen'' yhteys jarruttamalla aivoja vain tarpeen verran, mutta siitä edespäin hoidetaan puhumalla psykologiset tekijät/ongelmat läpi psykoterapian avulla. Elikkä psykoosi on psykologisesti selitettävissä oleva häiriötila, joka on toki myös kemiallisestikkin poikkeava tila, sillä kaikki mitä pään sisällä tapahtuu on tapahduttava myös materiallisesti, jos uskomme tähän länsimaiseen näkemykseen psyykkeestä. Mutta ei psykologisista ongelmista kirjaimellisesti parannuta hoitamalla niitä vain lääkkeillä (eli vain kemiallisesti). Eikö kuulostakkin aika loogiselta? Siis ne voi väliaikaisesti helpottaa oireita (oireiden kuitenkin palatessa takaisin lääkkeen lopetuksen jälkeen) ja kyllä tsägällä oireita ei tule koskaan (lääkkeen lopetuksen jälkeenkin), en kyllä täysin ehkä ymmärrä tätä jälkimmäistä, että miten tämä on mahdollista, mutta kiitos aivojemme erikoisuuksien.
Antipsykoottien plussat ja miinukset
Oh my science...
Plussat:
-Yleensä lieventää psykoottisten oireiden ilmaantuvuutta
-''koostaa'' hajamielisyyttä
-Rauhoittaa uhkaavasti käyttäytyvää henkilöä
-Halpa tapa (mukamas)
-Saatavuus
Miinukset:
-Ajatusten hitaus/puutos
-Abstraktin ajattelun heikentyminen
-Tunteiden lamaantuminen
-Tiedostamattomampi olo
-Lukemattomat fyysiset komplikaatiot
-Ei tehoa kaikkiin ihmisiin
-Pitkäaikainen palautuminen normaaliin aivotoimintaan lääkkeen lopetuksen jälkeen (jopa 1 v)
-Pysyviä aivovaurioita?
Jotta voin vaikuttaa vielä uskottavammalta, niin kerron tässä kohtaan hieman itsestäni.
Olen itse ensipsykoosin saanut 16 vuotiaana kannabiksen laukaisemana. Nyt olen 18 v. ja on ollut tässä muutamia takapakkeja toipumisessani, mutta toipumiseni näyttää nyt oikein lupaavalta. Ehkä pahimmillaan sairastumiseni on ollut siinä voinnissa psykooseja lukuunottamatta, että lääkitykseni kokonaisuudessa on ollut Risperidoni 4 mg. Siihen aikaan olen vietin kaikki päivät vain kotona telkkaria katsellessani ja puhelimesta sairaudestani/lääkkeestä lukiessani ja iltaisin päivittäisellä kävelyllä (jota en jaksanut edes joka päivä). Lisäys, tällä kyseisellä ajanjaksolla olen kokenut ajatukseni erittäin tukkoiseksi, tunteeni masentuneeksi ja hyvin lamaantuneeksi, sekä sosiaalista fobiaakin on esiintynyt.
Tällä hetkellä tilanne on semmoinen, että minulla on psykoterapeutti (psykodynaaminen). Lääkettä on enää 1mg. Käyn täysipäiväisesti aikuislukiota. Nään kavereita melkein joka päivä. 4kk päästä täysin irti lääkkeistä (0,25mg pudotus per kk). Turhautumista on tähän hitaaseen pudotus tahtiin, mutta tällä pidetään seesteinen olo koko lääkkeen purunaikana, sillä liian nopeasta purusta on kokemusta. Siis asiat ovat tällä hetkellä oikein mallillaan. Toki ajatukset ja tunteet eivät vielä pelitä niin hyvin, kuin ilman lääkettä. En myöskään ole onnellinen, mutta en masentunutkaan. Ennuste on oikein hyvä ja ken tietää kuka minusta vielä tulee.
Tämä kirjoitus on omistettu kaikille kollegoilleni, eli psykoosikuntotujille.
Toivolla, Yksi kuntoutuja
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus!
Kiinnostaisi tietää, mitä tarkoitat tällä:
"En semmoista mitä keskustelupalstat ovat näistä asioista täynnä,"
Täällä on niin monenlaisia kokemuksia esitetty...
Eiköhän ne kokemukset ole yksilöllisiä, eikä mitään yhtä peruskokemusta.
Kiitoksia narrative! :)
Vastaten sinun kysymystä herättävään kohtaan...
Tässä parin vuoden aikana, kun olen netistä paljon lukenut eri lähteistä psykooseista kuntoutumisesta ja niiden lääkityksestä, niin tuntuu siltä, että selvä suurinosa ketkä keskustelupalstoille kirjoittelevat omia kokemuksia näistä asioista, ovat juuri niitä kenellä se oma hoito on mennyt pieleen ja tulevat sitä toivottamana keskustelupalstoille purkamaan. Ne keillä hoito on onnistunut, niin he keskittyvät jo aivan muihin asioihin, kuin keskustelupalstoilla kirjoittelemiseen.
Kellään ei ole ollut onnistunutta hoitoa.
Vika ei ehkä ole silloin sinun päässäsi.
Ei sitä terapiaa kaikki saa jos ei ole rahaa siihen. Eikä monia skitsofreenikkoa edes hoideta terapialla vaan ainoastaan lääkkeillä.
Apu skitsofreniaankin on Itsen tajuaminen. Se jumalainen kipinä sydämessä parantaa kyllä, kun sitä ei kadota matkalla. Oma toimiseen terapointiin psykoosista nousemiseen ei tarvitse kuin tuon oman sisimpänsä. Olen hyvässä kunnossa vaikka en syö lääkkeitä ja diagnoosini on jatkuva paranoidinen skitsofrenia. Ja vain siksi että luotan Itseeni parantujasta parantajaksi matkallani.
Suomeksi ei tästä paljoa tietoa ole, mutta englanniksi sitä on saatavilla. Henkimaailmojen pua voi saada, jos on hukannut kipinänsä, mutta silloinkin itse on oltava valmis siirtymään tilansa pahentajasta parantujaksi.
Pelkällä netin palstojen vertaistuella ei kukaan parane. Kyllä noihin mielenterveysvaivoihin on aivan toisenlaiset "lääkkeet". Nykyään vaikuttaa näitä mielen ongelmia olevan hirvittävät määrät tälläkin palstalla, jonka vastauksilla ei kukaan parane.
Kyllä tuo on totta, että ei kaikilla ole varaa terapiaan. Jos julkisen sektorin kautta haluaa psykoterapiaa, niin saattaa olla puolen vuoden jonot ja pystyvät tarjoamaan vain lyhytkestoista modifikaatiota (säästöistä johtuen), joka ei kyllä näin kompleksisessa mielenhäiriössä ole kannattavinta.
Toinenkin lauseesi on valitettavasti totta, että monia skitsofreenikkoja hoidetaan vain lääkkeillä. Lääkkeet vielä vallitsee psykiatriassa. Se on kyllä nähnyt muutosta tässä lähivuosina, kun ollaan huomattu, että psykologisiin komplekseihin pystytään parhaiten vaikuttamaan psykologisin menetelmin, eli psykoterapialla.
Itse sain psykoterapiaa vasta yli 1,5 vuotta sairastumiseni jälkeen, kun otin selvää netistä, että psykooseja voi hoitaa terapialla.
Psykiatrini lähti vaihtoon siinä vaiheessa, kun hänen näkemyksensä oli pitkä lääkekeskeinen hoito ja itse aloin kannattamaan terapiakeskeistä hoitoa.
On hirveän hyvä että olet päässyt terapiaan. Noin nuori ja ottanut asioista selvää, ihailen sinua!
Olisinpa minäkin sinun iässäsi ollut noin fiksu ja itsenäinen, enkä luottanut auktoriteetteihin niin paljon.
Terapia on se mikä auttaa, ja siinäkin se kun jaksaa pitää huolta että on itselle sopiva terapeutti ja terapiamenetelmä. Minunkin tämänhetkinen terapeuttini on psykodynaaminen.
Tuosta kun sanoit että tuntuu siltä, että "selvä suurinosa ketkä keskustelupalstoille kirjoittelevat omia kokemuksia näistä asioista, ovat juuri niitä kenellä se oma hoito on mennyt pieleen ja tulevat sitä toivottamana keskustelupalstoille purkamaan." En tiedä mitä hoitoa tarkoitat, terapiaa, sairaalahoitoa vai lääkitystä, vai kaikkia. Joka tapauksessa on varmaan totta, että keskustelupalstoilla yleensäkin kirjoitetaan enemmän negatiivisista kuin positiivisista kokemuksista. Se johtuu varmaankin siitä, että ihmisellä on suurempi tarve miettiä ja pohtia pieleenmenneitä kuin onnistuneita asioita, ja myös jakaa niitä muiden kanssa. Jotta löytyisi keino varmistaa, että vastaava ei toistuisi. Ikävät kokemuksethan aina vähän horjuttavat perusturvallisuuden tunnetta. Tälle ihmisen tarpeelle "vatkata" mielessään ja muiden kanssa enemmän negatiivisia kuin positiivisia kokemuksia on tutkimusnäyttöäkin sosiaalipsykologisista kokeista.
Joten ei ihme että useimmat keskustelut täällä ovat negatiivisesti painottuneita. Se on yksi syy miksi ne eivät voi olla edustava otos kaikista ihmisten hoitokokemuksista. Mutta se ei merkitse, että voitaisiin päätellä, että hoitokokemukset olisivat keskimäärin positiivisempia kuin mitä keskustelupalstoilla tuodaan esiin. Sillä on toinenkin tekijä joka vinouttaa näitä ja muuallakin käytyjä keskusteluja, sekä julkisuudessa että yksityiselämässä. Nimittäin se, mitä jotkut traumojen psykologiaan perehtyneet kutsuvat termillä "trauman kätkeytyvyys." Kun ihmiselle tapahtuu jotain todella pahaa ja uhkaavaa, jotain jota on vaikea käsitellä mielessä koska se on niin odottamatonta ja pelottavaa, jotain mikä järkyttää hänen maailmankuvaansa ja vie hänen luottamuksensa muihin, niin hän ei lähde ensimmäisenä huutelemaan sitä keskustelupalstoille. Eikä muuallekaan. Ei ehkä pysty puhumaan siitä ollenkaan. Pahimmassa tapauksessa painaa sen pois tietoisuudestaan kokonaan.
Huonot hoitokokemukset voivat pahimmillaan olla sellaisia traumoja. Kun ihminen hakeutuu (tai joutuu) psykiatriseen hoitojärjestelmään, hän on yleensä hyvin herkässä ja ahdistuneessa mielentilassa. Silloin olisi tärkeä saada luottamuksen kokemuksia muista ihmisistä. Kun niitä ei tule, vaan kohtaamiset muiden kanssa ovat negatiivisia jollain tavalla, kokemus voi olla äärimmäisen traumaattinen.
Traumaa pahentaa se, että potilaiden valituksiin ei useinkaan uskota, vaan ne laitetaan sairauden piikkiin. Moni ei jaksa valittaa hoidosta senkään vuoksi:
Mediuutisten juttu: "Psykiatrian hoitovirheet kärsitään hiljaa"
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/psykiatrian-hoitovirheet-karsitaan-hiljaa/673f001b-afcd-36a4-b11e-f700ba656802
Traumaattisista asioista puhuminen tai oikeuden hakeminen silloin kun on tullut kohdelluksi väärin on erityisen vaikeaa silloin kun trauma liittyy jotenkin omien rajojen rikkomiseen. Psykiatriassahan näin on, kun hoitojärjestelmän edustajat joutuvat koko ajan liikkumaan hoidettavien psyykkisillä "rajoilla." Heidän pitäisi osata kunnioittaa niitä, mutta sitä he eivät aina tee. Enkä nyt tarkoita sitä, että joskus on ehkä välttämätöntäkin käyttää jonkinlaisia fyysisiä pakkotoimenpiteitä, vaan sitä että järjestelmässä tapahtuu paljon sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, jolle ei löydy perustetta eikä oikeutusta.
Rinnakkainen ilmiö on se, kun raiskausten ja muiden väkivaltarikosten uhrit eivät jaksa viedä asiaansa oikeuteen. On tutkittu, että suurin osa näistä rikoksista jää ilmoittamatta poliisille.
On siis todella vaikea tietää näiden keskustelupalstojen perusteella millainen on ihmisten "keskimääräinen" kokemus psykiatrisesta hoidosta. Varmasti monella on hyviäkin kokemuksia. Itselläni on sekä hyviä että huonoja.
Arvostan niitä, jotka jaksavat kertoa omakohtaisesti negatiivisia kokemuksiaan psykiatrisesta hoitojärjestelmästä. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi.
Minkä takia kohdassa "pysyviä aivovaurioita" on kysymysmerkki perässä?
En halunnut pelotella muita lääkkeillä olevia niin voimakkailla sanoilla kuin ''pysyviä aivovaurioita'', koska koen olevani edes välillisesti vastuussa siitä, jos joku lopettaisi lääkkeen kylmiltään minun mahdollisista kehotuksista.
Ja halusin korostaa sitä, että tosiaankaan kaikki eivät saa pysyviä aivovaurioita, niin laitoin sen kysymysmerkin.
Oletko myös välillisessä vastuussa siitä, että joku ainekäytön aloittamista empivä päätyy aloittamaan käytön, kun jätät kertomatta käyttöön liittyvistä riskeistä?
Onko psykoosilääkkeillä vihaa (=vitutusta) lieventävää vaikutusta tutkitusti? Mulla puoli-kroonista vitutusta joka pahimmillaan kyl purkautuu aika pahasti ja mietin et onko antipsykootti siihen hyödyksi. En haluu et pahenee, vihan syyt kyl pitäisi selvittää puhumalla mutta se ei tös tapauksessa ihan hetkessä käy ja jos lääkkesyä on hyötyy niin olen valmis jatkamaan. Syön kyl lääkettä puolet ”määrätystä” koska olen skeptinen sen hyödystä tähän vihaan. En oo lääkärille tätä sanonut. Mietin et uskallanko heittää lääkkeen kokonaan pihalle.
Vajaa puolisen vuotta risperidonia, unettomuuteen. Nyt kolme vuotta lääkityksestä.
Jokainen päivä oli parempi, kun vähensin lääkettä. Luulin, että puoli vuotta ilman lääkettä, olin jo toipunut - ei. Ei se niin äkkiä tapahdu. Nyt kolmen vuoden päästä olen yllättäen huomannut, että osaan nauraa. Olen iloinen.
Ällistyksekseni olen oppinut myös nukkumaan. Täysin ilman lääkkeitä.
Kova on ollut taisto päässä. Olen voitolla. Ei tähän ollut apua tarjolla. Itse olen tilani ja järkeni yksin järkeillyt. Kyllä tähän pystyy. Vaatii tahtoa.
Minkä takia? Ei ole ihan vieläkään selvä taikka varma, mutta minä haluan elää.
"Tätä päätäpä ei tämä pää sekoita." Oma älyväläys.
Olisi niin paljon kerrottavaa. Haluaisin jakaa toivoa, mahdollisuutta. Ei vain ole kanavaa.
Olen passiivisaktiivisesti seurannut palstaa. Kyllä täältä hyviäkin juttuja löytää. Pitää osata suodattaa.
"Passiiviaktiivisesti" seurannut...
Voi v*ttu mikä Älypää.
Kyllä siemenensä äitisi kohtuun ruiskinut ns isäsi häpeäisi silmät päästään jos lukee sinun nerokkaita oivalluksia.
"Olisi niin paljon kerrottavaa. Haluaisin jakaa toivoa, mahdollisuutta. Ei vain ole kanavaa."
Täytyisi todellakin olla jokin foorumi, missä näitä kokemuksia voisi jakaa ja samalla tukea muita.
Yksi sellainen on Mad in Finland -sivusto. Siellä on kirjoituksia psyykkisiä kriisejä kokeneilta ja tutkimustietoakin:
https://madinfinland.org/
Selkeä älyväläys!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Avoimen_dialogin_hoitomalli
Niinhän ne on tuolla jo aikoja sitten huomanneet. Muttamutta, miksihän eivät ole Suomessa laajemmin käyttöön ottaneet? Kuitenkin 15 vuotta tulokset olleet julki. Olisiko kaupallisia intressejä lääkkeiden kanssa? Sen sijaan on saatu loputon monitorointi tekniikan avulla, jos ei loputtomaan lääkekuuriin potilas suostu. Vaikuttaa, että suurin osa noista mielenterveyshoitajista on vähän hörhöjä itsekin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Anatomy_of_an_Epidemic
Sellainen kolmen päivän kauhukokemus oli kunnes menetin tajuntani kauhusta.....kun heräsin kaikki loisti valoa ja koin kuin olisin syntynyt uudelleen jote erittäin positiivinen kokemus loppujen lopuksi .
Älkää olko missään tekemisissä mielenterveyspuolen ihmisten kanssa. Päädytte täysin statistiksi omassa elämässänne. Pakkohoito on perushoito. Neuroleptipöhnä on perusolotila. Teiltä ei mitään kysytä ja tarvitaanko apua ja mitä auttaa ja auttoi päätetään psykiatrien kesken ja taaskaan sinulta ei kysytä mitään. Olen todella alkanut ymmärtää, miksi heitä kallonkutistajiksi kutsutaan. Käytännössäkin aivonkutistajia.
https://www.goodreads.com/book/show/17852736-cracked
https://www.newyorker.com/magazine/2019/04/08/the-challenge-of-going-off-psychiatric-drugs
https://www.amazon.co.uk/Anatomy-Epidemic-Bullets-Psychiatric-Astonishing/dp/0307452425
Jos lääkkeistä kieltäydyt ja tapaamiset lopetat, vielä hörhöt seuraavat vähintään kaiken viestintäsi, tietokoneenkäyttösi ja laittelevat diagnoosejaan näitten perusteella. Muistakaas olla kilttejä. Psykiatri voi tulla ikkunan taa. Ja uskottavuuskin alkaa olla samalla tasolla kuin joulupukilla.
Kenen puoleen sitä mielenterveysongelmissa sitten tulisi kääntyä, jos ei alan asiantuntijoiden?
https://www.sitruunakustannus.fi/tappava-psykiatria-ja-laumlaumlkinnaumln-harha.html
Käyttävätkö toimittajat psyykelääkkeitä?
Mulla laukaisi psykoosin (psykiatrin mukaan) lääkkeiden väärinkäyttö ja tolkuton alkoholin juonti päivittäin oksentamiseen ja sammumiseen asti. (tosin näistä on aikaa joku puolvuotta) Aloitettiin ketipinor 25mg/ilta, nyt syöny 3kk ja silti samat pelot ja tuntemukset mitä ennen tätä lääkettä. Mulla psykoosi oireilee mm, harhaluuloina (joku katsoo ikkunasta siksi pakko pitää verhot kiinni) joku seuraisi minua, hajanaisuutena, pakkoajatuksia (tehä jotain tai muuten tapahtuu jotain pahaa) eristäytyminen (en uskalla lähteä kotoa) aggressiivisia kohtauksia jne enkä ole edes 25v.
Antipsykooteilla voi lamata itseään jos haluaa. Väkisin niiden pakottaminen toisille on kiduttamista.