Eläköitynyt opettaja on taas syksyn tullen päässyt vauhtiin kirjoitelmineen. Huoli tuntuu olevan kova kun asiat eivät etene ja mene niinkuin hän niiden haluaisi menevän.
Eihän se aina tietysti mene niinkuin toivoisi, mutta tuo raakkuminen monen lehden palstoilla on lähestulkoon huvittavaa. Voidaan kysyä mitä on itse tehnyt aikoinaan tai nykyisin sellaista mikä on ollut Pelkosenniemen eduksi.
Kunta on hänet ja puolisonsa työllistänyt vuosikymmeniä ei pitäisi olla kovin paljoa kinumisia. Luulisi, että päinvastoin pitää olla tyytyväinen ja ylpeä siitä, että on saanut elää ja olla synnyinpaikkakunnalla ja saanut vielä koko perheen voimin sieltä töitä.
Kiittämättömyys on maailman palkka niinhän se sanonta kuuluu. Kansankynttilä saisi hävetä joutavaa raakkumistaan ja miettiä asioita siltä kantilta onko kunnilla reuna alueilla niitä pelimerkkejä mitä oli aikoinaan...ei ole, nyt eletään väestökadon, valtio politiikan, maakunta uudistusten ja monien muiden myllerrysten viidakossa eikä kaikista vähäisin ole sekään, että koulutettu työvoima viranhaltijoita myöten on nykypäivänä jatkuvasti liikekannalla ja hakevat töitä palkkaperusteisesti eli pienet yksiköt eivät voi maksaa sellaisia kuukausipalkkoja kuin isot ja se vaikuttaa työntekijöiden saatavuuteen. Ja rakentakaa se koulu niin loppuu se kitinää vaikka idea onkin tyhmä niin tyhmästi ideasta kärsikööt sitten myös tyhmät kitisijät.🤥
Opettajan huoli Pelkosenniemestä
51
1291
Vastaukset
- Villerybots
Mites tuo kirkoitelma meni niinkuin mielestäsi?
- ToivoJuhani
Koulu kirkonkylälle--->kuntaliitos Kemppaan---saatiin koulu Niemeen. Kaikki hyvin?
- Äteritsi
Kyllä tämä entisen opettajan kirjoitus (Lapin Kansa) oli täyttä asiaa. Järkipuhetta pitkästä aikaa.
- kotilappi
Kyllä täytyy sanoa ja tunnustaa vanhana oppilaana että vaikka ei kemiat oikein kohdannut aikanaan niin kyllä Kari kirjoittaa asiaa. Kyllä nyt on AA -kerholaisilla peiliin katsomisen paikka.
- Uppoavalaiva
Kannatan kuntaliitosta! Helpompaa päätöksentekoa, kun on enemmän porukkaa päättämässä. Ja muutenkin terveellistä olisi saada erilaisia näkökantoja päätöksentekoon mukaan. Liian pieni piiri pyörii nyt.
Köydenveto eri suuntiin ei voi tuottaa mitään hyvää. Asioihin ei tule ratkaisua, ennen kuin se loppuu. Paljon on järjestetty keskusteluun tilaisuuksia, puuttuu kuitenkin keinot mennä keskustelun tasolta eteenpäin. Pelkkä vuoropuhelu ei riitä vaan tarvitaan tekoja; yhteistä konkreettista suunnittelua ja ongelman ratkaisua. Ehkä joku puolueeton ulkopuolinen viemään hommaa etiäpäin.
Kunnan negatiivinen ilmapiiri pitää saada kääntymään positiiviseksi, se heijastuu jo selkeästi ulospäinkin. Paljon on tehtävää että tämä tapahtuu.- se.lusikka.käteen
Kunnan talous ei kestä kirkonkylän uutta koulua. Senhän jo maallikkokin näkee. Pyhälle olis rakentaja valmiina. Open analyysi oli aivan oikea. Kunnan nykyvaltuutetut eivät ymmärrä talousasioista pätkääkään. Pyhä kehittyy,kirkonkylä ei...
- uppoavalaiva
se.lusikka.käteen kirjoitti:
Kunnan talous ei kestä kirkonkylän uutta koulua. Senhän jo maallikkokin näkee. Pyhälle olis rakentaja valmiina. Open analyysi oli aivan oikea. Kunnan nykyvaltuutetut eivät ymmärrä talousasioista pätkääkään. Pyhä kehittyy,kirkonkylä ei...
Joo, no kumpaakaan koulua ei saada kyllä rakennettua tällä menolla jos asenne ei muutu, puolin ja toisin. Ei ole pelkoa, että talous kaatuis kun ei mitään päätöksiäkään ei saada aikaiseksi. Jos ihan aluksi keskityttäis siihen, että miten päästä pattitilanteesta eteenpäin.
- Kauhakuormaaja
Luulen, että tämä koko farssin käsikirjoitus on ennalta suunniteltu. Mietippä näitä juonen käänteitä.
Koulu on homeessa, vaihdetaan remointoituihin väistötiloihin. Päätetään rakentaa uusi koulu. Tehdään valitus. Pidetään meteliä, että talous on kuralla ja pelotellaan kuntalaisia että verot nousee. Kuin tyhjästä ilmestyy miljönääri, joka lupaa rakentaa koulun ihan hyvää hyvyyttään. Käännetään kuntalaisten huomio Pyhälle, jossa investoidaan. Välillä katseet käännetään kylien suuntaan, että epävarmuus säilyy yllä ja kuntalaiset saadaan pidettyä sopivasti hämillään etteivät kysele liikaa. Laitetaan sekavaa pöhinää kunnanjohtajan valintaan, jotta puhe kääntyy välillä pois kouluasiasta.
Ja kaikki tämä siksi, että saadaan pidettyä koulu väistötiloissa mahdollisimman pitkään ihan huomaamatta ja vähin äänin. Siinähän rahaa säästyy kaikkein eniten. Pienet tilat, niin ei tule lämmityskuluja, eikä tarvitse laittaa rahoja uuden rakentamiseen tai vuokraamiseen.
Kuka nyt siitä välittäis kuinka lapset oppii tai opettajat jaksaa. Pääasia ettei kunnan talous kaadu. - Traktori
Kauhakuormaaja kirjoitti:
Luulen, että tämä koko farssin käsikirjoitus on ennalta suunniteltu. Mietippä näitä juonen käänteitä.
Koulu on homeessa, vaihdetaan remointoituihin väistötiloihin. Päätetään rakentaa uusi koulu. Tehdään valitus. Pidetään meteliä, että talous on kuralla ja pelotellaan kuntalaisia että verot nousee. Kuin tyhjästä ilmestyy miljönääri, joka lupaa rakentaa koulun ihan hyvää hyvyyttään. Käännetään kuntalaisten huomio Pyhälle, jossa investoidaan. Välillä katseet käännetään kylien suuntaan, että epävarmuus säilyy yllä ja kuntalaiset saadaan pidettyä sopivasti hämillään etteivät kysele liikaa. Laitetaan sekavaa pöhinää kunnanjohtajan valintaan, jotta puhe kääntyy välillä pois kouluasiasta.
Ja kaikki tämä siksi, että saadaan pidettyä koulu väistötiloissa mahdollisimman pitkään ihan huomaamatta ja vähin äänin. Siinähän rahaa säästyy kaikkein eniten. Pienet tilat, niin ei tule lämmityskuluja, eikä tarvitse laittaa rahoja uuden rakentamiseen tai vuokraamiseen.
Kuka nyt siitä välittäis kuinka lapset oppii tai opettajat jaksaa. Pääasia ettei kunnan talous kaadu.Suosittelen loppunäytelmää odotellessa viihdykkeeksi lukemaan Kalle Isokallion Pelastaja Pelkosenniemeltä...
- EeroPiirti
Traktori kirjoitti:
Suosittelen loppunäytelmää odotellessa viihdykkeeksi lukemaan Kalle Isokallion Pelastaja Pelkosenniemeltä...
Ooppera päättyy vasta, kun lihava nainen on laulanut.
- Äteritsi
Eikait täälä kukaan nuin osaa tietoisesti ajatella.
- Villesi
Tässähän se, että häviäjä on kirkonkylä. Kaikissa tapauksissa Pyhä menee eteenpäin eikä ole millään tavalla riippuvainen kirkonkylästä. Nyt hyvät päättäjät ajatelkaa kunnan itsenäisenä säilymistä jatunnustakaa tosiasia. Pyhä pitää kunnan elossa.
- Sulevi
Mitä hyötyä ja etua lopulta on itsenäisenä säilymisessä versus kuntaliitokseen? Muuta kuin kunnan nimen säilyminen? Onko näitä kunnolla vertailtu edes? Kuntaliitos ei välttämättä ole pelkästään huono asia.
- Kjähkjäh1
Villesi kirjoitti:
Tässähän se, että häviäjä on kirkonkylä. Kaikissa tapauksissa Pyhä menee eteenpäin eikä ole millään tavalla riippuvainen kirkonkylästä. Nyt hyvät päättäjät ajatelkaa kunnan itsenäisenä säilymistä jatunnustakaa tosiasia. Pyhä pitää kunnan elossa.
Jassoo vai ei pyhä ole riippuvainen kunnasta...heh heh kun oletta tyhymiä. Kunnat sen pyhän on rahoittaneet niemikin yli 8milliä että se siitä riippuvaisuudesta. Sitten junantuomat ja virranviemät valittaa ja vaativat lisää.
- Kjähkjähhhh
En tiedä mistä revit nuita lukuja ja mutta pyhällä on monen monta yritystä jotka ovat itse rakentaneet yrityksensä ilman pelkosenniemen minkäänlaista tukea tai rahoitusta. Helppohan se on yleistää että jos muutamaa yritystä on pelkosenniemi auttanut että olisi koko pyhän rahoittanut.... 80% pyhä on rakennettu muilla rahoilla kun pelkosenniemen
- Kjhkjäh1
Kunta on rahoittanut infran...korpeen ei kukaan rakenna sen paremmin kuin tuntureihinkaan jos ei ole infraa tarkoittaa kunnallistekniikkaa viemäri ja vesijohtoverkostoja kaavoitusta tiestöä katuja ja paljon muuta. Ihan turha lavastaa että yrittäjät itse olisivat näitä toimenneet. Ei noita 8miljoonaan lukuja tarvitse senkummemmin repiä todellisuutta ne on. Eikä tarvitse kuvitella että olisin Pyhä vastainen en todellakaan vaan totuus on kestettävä näissäkin asioissa.
- Kemppagogo
Infran rakentaminen on käytännössä kerätty maankäyttökorvauksilla, liittymämaksuilla ja Lapin kovimmilla loma-asumisen kiinteistöveroilla. Samaisia investointeja on pitänyt tehdä kuntakeskukseen ja muihin sivukyliin. Yksityisiä tiekuntiakin on sillä alueella suurin osa, jotka ei ole saaneet euroakaan kunnalta tien ylläpitoon, tai korjauksiin. Hiukan huonoilla argumenteilla ja hiukan puolikkailla totuuksilla tässä edetään. Pyhän alueen viime vuoden YKSITYISET- inveistoinnit oli jo pelkästään tuon 8 miljoonaa ja lisää kuuleman mukaan on tulossa. Miten lie kaikki kunnan kassaan mahtuu?
- Kjähkjäh1
Niin kuuluuko kunnan olla yksityisteiden ylläpidon ja perusparannusten ja vuosikunnostusten rahoittaja? Ei kuulu. Yksityisteille on myönnetty aurausavustuksia jolloinkin, mutta ei vuosittain.
Mitä taas tulee maankäyttökorvausten ja liittymämaksujen suhteen niin olisiko pitänyt antaa liittyminen ilmaiseksi? Niinkö menetellään muualla? Ei todellakaan kun kunta jotain investoi on kunnankin hankittava raha jostain ja se mitä on kunta tehnyt Pyhälle on se tehnyt sen mahdollistaakseen Pyhän alueen kehittymisen. Pelkosenniemen kunta ei ole milloinkaan ollut kampittamassa pyhän alueen kehittämistä vaan täysin päinvastoin pienen kunnan resursseilla on tehty se mikä on kulloinkin pystytty.
Mainitse jokin Pelkosenniemen sivukylä joka on saanut yhtä paljon kuin Pyhätunturi muutoin väitteesi on pelkkää sanahelinää. Mitä taas tuleePyhän yksityisten investointeihin viimeaikoina niin voidaan kehaista tietenkin, että hyvä sinne nyt on rakentaa kun on valmis Pelkosenniemen kunnan infra rakennettuna, mutta tehkääpä pelkkään korpeen niin taitaisi olla vähäisiä vasaran paukuttajia liikkeellä.
Sitähän se kunta on halunnut että kun rakennetaan puitteet tulee muita rakentajina ja yritystoimintaa. Pieni kunta päättäjinee on ajatellut viisaasti. - Kjääääähkjäääääh
Ei varmaan pelkosenniemi olekkaan investoinut mihinkään muuhun sivukylään lähellekkään niin paljoa kuin pyhälle. Mutta miksi edes pitäisikään? Muut sivukylät eivät sisällä mitään sellaista mikä edistäisi kuntaa ja sen kehtystä. Muita sivukyliä voidaan enemmän pitää kunnalle jopa taakkana kuin lisäarvoa tuottavina. Pyhä on ainoa oljenkorsi mitä Pelkosenniemellä enään on hengissä pysyäkseen ja se on ihan puhdas fakta.
- Villesi
Kjähkjäh1 kirjoitti:
Jassoo vai ei pyhä ole riippuvainen kunnasta...heh heh kun oletta tyhymiä. Kunnat sen pyhän on rahoittaneet niemikin yli 8milliä että se siitä riippuvaisuudesta. Sitten junantuomat ja virranviemät valittaa ja vaativat lisää.
Ettäkö kunta on vastikkeettomasti pannut Pyhälle rahaa 8 milliä. Voitko kertoa mistä kunta sai nuo rahat? Että sukanvarresta ja ne joutikin lahjoituksena Pyhän rakentamiseen. On sulla kummallinen logiikka!
- Kjähkjäh1
Niinkö olen väittänyt, että vastikkeettomasti ? Sinulla se kumma järjenjuoksu lienee kun et luettua ymmärrä. Ole hyvä ja katso yllä oleva teksti jonka olen kirjoittanut 9.10 klo.18.31 ja koita ymmärtää kirjoitettu.
- Kjähkjäh1
Kjääääähkjäääääh kirjoitti:
Ei varmaan pelkosenniemi olekkaan investoinut mihinkään muuhun sivukylään lähellekkään niin paljoa kuin pyhälle. Mutta miksi edes pitäisikään? Muut sivukylät eivät sisällä mitään sellaista mikä edistäisi kuntaa ja sen kehtystä. Muita sivukyliä voidaan enemmän pitää kunnalle jopa taakkana kuin lisäarvoa tuottavina. Pyhä on ainoa oljenkorsi mitä Pelkosenniemellä enään on hengissä pysyäkseen ja se on ihan puhdas fakta.
No miksi sitten pokkana väität, että muutkin sivukylät ovat saaneet yhtäpaljon kunnan investointeja? Eikä myöskään pidä koska muilla sivukylillä on elämä vakiintunut eikä siellä ole sellaisia kehittämistarpeita, mutta muut sivukylät eivät ole taakka kunnalle. Muilla sivukylillä tulee kunnalle kiinteistö ja henkilötuloveroja yksityisten metsänomistajien myyntiverotuloja ja samalla he käyttävät kuntakeskuksen palveluja kauppa, apteekki, huoltoasema, taksi ym palvelut. Nämä siis muilta sivukyliltä ilman mitään kunnan investointia.
- Villesi
Kjähkjäh1 kirjoitti:
Niinkö olen väittänyt, että vastikkeettomasti ? Sinulla se kumma järjenjuoksu lienee kun et luettua ymmärrä. Ole hyvä ja katso yllä oleva teksti jonka olen kirjoittanut 9.10 klo.18.31 ja koita ymmärtää kirjoitettu.
Käytä parempaa nimimerkkiä. Tuota sotkua on vaikea seurata. Mutta tekstisikin on yhtä sotkuinen ja turha puhua minun luetun ymmärtämisestä. Vähemmän katkeruutta!
- Kjähkjäh1
Villesi kirjoitti:
Käytä parempaa nimimerkkiä. Tuota sotkua on vaikea seurata. Mutta tekstisikin on yhtä sotkuinen ja turha puhua minun luetun ymmärtämisestä. Vähemmän katkeruutta!
Onko nimimerkillä väliä kun keskustellaan asioista? Taidat puutua järjelläsi kun ei ole enää asiaan ottaa kunnon kantaa solvaamatta nimimerkkiä.
- käähhääk2
Kjähkjäh1 kirjoitti:
Onko nimimerkillä väliä kun keskustellaan asioista? Taidat puutua järjelläsi kun ei ole enää asiaan ottaa kunnon kantaa solvaamatta nimimerkkiä.
Kjäähkääh kääh jääk 1
- Kairalankommmeet
Eikai heidän tarvitse olla kiitollisuuden velassa kunnalle jos he saaneet sieltä töitä... :D veikkaan että nuin arvostettu ja pätevä opetteja olisi saanut perheineen töitä muualtakin joten eiköhän se ole niin päin että pelkosenniemen pitäisi olla kiitollinen että he edes työskentelivät kunnassa opettajana eivätkä menneet parempien palkkojen ja tasokkaampien koulujen perässä muualle suomeen...
- Kairalankommeet
Sinua ei voine arvostaa kun vohkit toisten nimimerkkejä muuttamalla vain muutaman kirjaimen. Et tainnut olla itse kovinkaan luovan opettajan opetuksessa kun ei oma mielikuvituksesi riitä kummempaan, mutta se siitä
Nämä Tallavaarat olivat kyllä aikoinaan muuallakin, mutta niemessä kaiketi oli makeampaa kun tänne tulivat...työnantajalle ei tarvitse olla kiitollisuuden velassa, mutta työnantajaa pitää myös arvostaa . Rouvahan ei opettaja ollutkaan mutta muissa tehtävissä kunnan palveluksessa kuitenkin.
Historioitsijana Kari varmaan muistaa entisen paremman ajan kunta ja valtion taloudessa ja sen toimeliaisuuden mikä silloin oli kuntalaisten keskuudessa. Kunnan verotuloja oli kartuttamassa suuri määrä työtätekeviä kuntalaisia niistä ne verotulot tulivat ja ne on niitä pelimerkkejä millä investoitiin. Nykyään ei yli kahdenkymmenen työttömyys prosentilla kovin kummoista verokertymää kasaan haalita.
Siihen aikaan oli opettajien palkat vertailukelpoisia lääkärien ja vielä korkeammin koulutettujenkin palkkojen kanssa ihan sama missäpäin suomea olivat töissä täällä pohjoisessakin kun oli se syrjäseutulisä joka nosti palkkoja huomattavasti ja sillähän niitä työntekijöitä virtasi tänne toisin kuin nyt. - Villesi
Valtio maksoi kunnan virkamiesten palkat lähes 100 prosenttisesti ja siksi virkoja erityiseti 80-luvulla perustettiin heppoisinkin perustein. Kunta sai näistä viroista verotuloja valtion avustuksella. Kun 1990-luvun alussa virkamiehet "piti " lomauttaa kolmeksi viikoksi, kunta menetti verotuloja valtionapujen takaisin maksamisen vuoksi. Lomauttaa piti silloisen kunnajohtajan mukaan siksi, että muutkin lomauttavat. Opettajat tekivät arvokasta työtä kunnan lasten hyväksi ja sen myös päättäjät ymmärsivät. Lukiosta valmistuneet ylioppilaat sijoittuivat hyvin eri ammattialoille ja koko maan alueelle. Oliko koulutus ja opettajien ammattitaito liiankin hyvää, kun kylä tyhjeni terävimmä kärjen siirryttyä palvelemaan muun Suomen hyvinvointia. Tai kunta maksoi velkansa Suomen valtiolle. Mutta nykyinen tilanne huolestuttaa.
- Voittajatjahäviäjät
Kyllähän koululla on iso merkitys siinä millaisen lähtökohdan lapsi saa tulevaisuuteen. Samaan aikaa kun tapellaan vuosikaudet seinien paikasta, yrittää opettajat selviytyä vajavaisiksi olosuhteissa parhaansa mukaan. Tosi asia on että ei mopolla mahottomia. Näiden nyt koulua käyvien lasten tulevaisuuden eväät eivät ole samanlaiset kun aikaisempien. Hehän eivät itse pysty siihen vaikuttamaan vaan ottavat mitä annetaan.
- 4096840698
Ei ikinä Kemijärveen! Emme liity. Sehän on sama kuin ryssään liityttäisi.
- 5863216
Voitko perustella? Kiinnostaa kuulla...
- jotaintottakin
Kunta on lypsänyt satoja tuhansia vesi- ja viemäriliittymämaksuja etukäteen keskushallinnon pyörittämiseen. Varsinaista talousosaamista.
- Kuntatietäjä
Mistä tiedät mikä euro on lähtöisin mistäkin kohteesta ja mikä euro on lähtöisin liittymämaksuista ja onko se laitettu keskushallinnon pyörittämiseen vaiko johonkin muuhun. Kunnan rahoja on ne mitkä ovat kunnan tilillä eikä niitä ole korvamerkitty mihinkään kohteeseen erityisesti. Ei pidä lähteä tietämään kun ei tiedä miten asiat oikeasti on.
- Entinenniemeläinen
Joo mutta Pyhälle on lapioitu markkoja ja euroja kahmalokaupalla eikä siitä ole ollut mitään hyötyä. Vernmaksajien hieklä on herroulke rakennettu rypypaikks. Olen koko ikäni vastustanut sitä. Ja vielä miille herroille pitäidi koulut ja salit rakentaa. Hyi hitto!
- uteleva
Onko tämä ope ympäristöasioiden puolestapuhuja? Kyllä ilmastonmuutos on kaikkia koskeva asia.
- Masto
Sitä sanottiin ennen muinoin koulussa kommariksi tiedä sitten mikä on miehiään en arvostanut enkä vieläkään arvosta opettajana.
- elämänyo
Tampereen yliopiston kasvatteja. Ai niin tulikin mieleen se Pirkkalan koulukokeilu.
- Kiemunki
Lukekaa lauantain lapinkansasta niin saa ymmärryksen miksi koulu ja muuta on Pyhälle pantava. Mutta eihän se järki tieten ennekään ole paljon painanu. Se vain on huono jatkaa kunnanjohtajan vaihtoviikoja, kun ei sitäkään ole. Ja kuka helekatin hullu noitten pösilöijen kanssa rupiaa millekkään.
- Kuntalainenko
Se nyt vain oli Viskarin kommentti, ihan niinkuin sinulla ja meillä muillakin on omat mielipiteemme. Viskarista ei ole kunnanjohtajaksi hän on bisnesmies eikä bisnesälyllä voi toimia kunnanjohtajana. Kunnan tehtävänä on tuottaa kunnallisia palveluita isoja voittoja tavoittelematta ja se sotii vastaan bisnesajattelua.On hallittava paljon erilaisia kunnallisia asioita eikä hänen koulutuspohja ole sillä tasolla mitä kuntasektorilla vaaditaan. Eläkevirkojen kalastajia on etupäässä tulossa pienille paikkakunnille, mutta entä kun vaaditaan kehittävää osaamista ja tasapainottelua pienillä kuntatuloilla niin sutkautuksilla ja näppärillä sanakäänteillä ei ole silloin kovinkaan painavaa merkitystä. Kun aukaisette finlexin sivuja ja katselette sieltä kuntalakia ja perehdytte kuntien hallintosääntöihin niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
- Liisinki
Koulu kirkolle,toinen päiväkoti/liikuntahalli pyhälle.Kunta ja Loipposet vois harkita tällaista yhteistyötä.
- 4spolviniemiläisenä
Jo vain on hyvä ehdotus harkittavaksi!
- Johtajasopimus
Jotensakin kunnan kehittäminen, koulun kokonaismerkitys yhteisön kehityksen perustana ja tulevaisuuden mahdollisuuksien luojana on jäänyt Pelkosenniemellä unholaan. Kunnanjohtajankin valitsematta jättämisperusteet ovat nk. neuvostoajoilta. Nykypäivänä kunnalla voi olla myös bisnestuloja, peruspalveluiden tuottamisen ja järjestämisvelvollisuuden lisäksi. Tuo Mularin kenkkääminen jaetuksi johtajaksi, kertoo asioiden " edistymisestä " sitten 9/1968 kunnanvaltuustossa käsitellystä kuntajakoesityksestä; Savukosken ja Kemijärven kunnanrajojen muuttamisesta Pelkosenniemelle tarkoituksenmukaisempaan maa- ja matkailukäyttöön. Tuolloinkon pohdittiin mahdollista yhdistymistä, johonkin naapurikuntaan. Rahaa oli jo tuolloin niukasti, mutta vissiin vähän enemmän kuin tänään. Oli monta kouluakin! Nyt ei yhtään. Tosiaan 50-vuotta sitten. Nämä tiedot ilmenivät omista sen aikaisista kotiarkistoista, täydentävine merkintöineen. Ei luulis olevan kunnalla varaa olla valitsematta sopivin ja osaavin sen sijaan, että valitaan joku kuntien kiertopalkinto byrokraatti.
- Kalossimoilanen
Kunnanjohtaja on kunnanasioiden ja kehittämisen keulahahmo jos kunnalla ei ole johtajaa niin päätösten teko on aika huteralla pohjalla jos ajatellaan sitä niin että kunnanjohtaja valmistelee ja esittelee asiat hallitukseen.
Vs. Kunnanjohtajat ovat vain välttämätön tilapäisratkaisu, mutta mikä on vs.n moraali kehittämis ja eteenpäinviemisessä? uskallan väittä, että nämä vs. johtajat ovat vain palkkansa vuoksi istumassa ja varsinainen työnteko motivoituu vain palkan vuoksi.
Kahta kuntaa johtavasta kunnanjohtajasta ei ole kokemuksia, mutta miten tällainen johtaja motivoituu tekemään kehittämis ja edunvalvonta työtä kuntien hyväksi kun on kaksi erilaista kuntaa elinkeino ja maanomistussuhteiltaan sekä myös kahdessa kunnassa erilaiset palvelu ja tulorakenteet. Tuleeko tällaisessa työsuhteessa jommasta kummasta se lellilapsi ja toinen jää mopen osaan. Miten työpaineet vaikuttavat tällaiseen johtajaan joka joutuu kahden kunnan erilaisten ongelmien kanssa painimaan? onko niin, että tällaisessa yhdistelmävirassa tulee vaihtuvuus olemaan suuri. Kahden kunnan johtajalla on paljon visaisempi pesti hoidettavanaan kuin yhden ison tai pienen vaikka näissä olisikin monialainen yrittäjyys ja elinkeinorakenne sekä tulopohja. Yhdellä kunnalla on vain yhdet päättäjät kun taas yhdistelmäkunnanjohtajalla on kahdet hallitukset valtuustot ja lautakunnat ja erilaiset hallintosäännöt ja kaikkineen kirjava työsarka. Rohkenen väittää, että tämä on hyvin vasemmistolainen ajatustapa hoitaa kuntajohtajan viran täyttämistä.
Perustelu minkä Pelkosenniemen kunnanhallituksen pj. antoi julkisuuteen, että näin saadaan kilpailukykyisempi palkka kun kaksi kuntaa maksaa puolet kumpikin johtajan palkasta on sikäli aika kehittymätön lausunto kun ajatellaan asiaa siten kuin pitää eli työ itsessään on se joka pitää kiinnostaa ja kylkiäisenä tulee työstä saatava palkka. Myös seutukuntaan pitää olla kiinnostus tulla ja asettua aloilleen jolloin pitkäaikaisesta johtajasta saadaan tehokas työntekijä joka on antaumuksella mukana kehittämisessä ja asioiden edistämistyössä. Palkka ei saa hyvällä työntekijällä olla ykkösprioriteeti otta joku virka tai toimi vastaan vaan nimenomaan työ kiinnostavuudessaan on oltava kutsumus.- vlitettavsti
tet nyt jäättä mopen ossaan
- koskahan.järki
Kaikki nää kuntajohtaja ym. kysymykset ja ratkaisut ovat ajan haaskausta. Ei muuta kun kuntaliitos Kemijärvi-Pelkosenniem ja Saukoski yhteen. Sallan kans on kait vaikeampaa yrittää. Tulkoon Salla perässsä. Joskus se on kuienkin pakko Salankin tulla kiekeröön. Näin mm. Pyhätunturin koulukin olisi helppo hoitaa rakenteillle. Koulu kirkonkylälle on sulaa hulluutta .
- mattikukkarosta
Kyllähän se palkkakin motivoi jos se on suhteessa työmäärään. Kuka nyt huonolla palkalla alkaa rehkimään ja paskaa niskaansa ilmaiseksi ottamaan. Se on yks osa motivoitumista, että palkka on kohillaan, ei kukaan kiitoksella elä ja pelkällä kiinnostuksella. Kiinnostus loppuu hyvin äkkiä jos työn määrä, vastuu ja palkka ei oo balanssissa. Kovassa hommassa pitää olla kova palkka.
- Taitotieto
Palkka motivoi hakemaan tehtävää, mutta ei todellakaan saa olla ainoa asia mitä työntekijä haluaa. Palkkaa vastaan vaaditaan tekoja. Edellisellä kunnanjohtajalla oli n.5 tonnia rapiat kuukausi ja sitä edellisellä oli n.7tonnia jahääräs vain reissussa niin että piti kunnanhallituksen silloin ojentaa
- tuollaonnistuu
Hei pelkosenniemeläiset. Rakentakaa ne koulunne leasing-rahoituksella.
https://www.kuntarahoitus.fi/
"Voiko uuden koulun rahoittaa leasingrahoituksella?
Kyllä voi. Leasingrahoitus soveltuu melkein mihin tahansa kohteeseen, kiinteistöistä katuvalaistukseen. Luonnollisesti sitä voi käyttää myös irtaimen omaisuuden rahoittamiseen, vaikkapa työkoneiden tai sairaalalaitteiden.
Kysy lisää: [email protected].- koulu.pyhälle
Höpö homma jos koulua meinataan kirkonkylään. Pyhälle ois jo rakentaja . Kunta vuokraa sit monitoimikoulun. Pyhällä ois jatkossa niitä koululaisia mut ei kirkonkylässä.
- 75flskiisa
koulu.pyhälle kirjoitti:
Höpö homma jos koulua meinataan kirkonkylään. Pyhälle ois jo rakentaja . Kunta vuokraa sit monitoimikoulun. Pyhällä ois jatkossa niitä koululaisia mut ei kirkonkylässä.
Mistä sinä tiiät mihin ne ihmiset asettuu? Jo nyt porukkaa on lähössä pois, kun ei haluta asua kasvavassa matkailukeskuksessa jossa metsät alkaa täyttymään roskista. Monet tykkää normaalista asuinympäristöstä ja normaalista kyläyhteisöstä, varsinkin jos vakituiseen haluaa asettua. Kyllähän turistirysässä vuoden pari asuu mutta pidempiaikaisena ratkaisuna ei kyllä hyvä.
- Pyhäparatiisi
Niin ja tähän asti on keväisin kirkonkylän koulun oppilaat käyneet keräämässä roskia turistien jäljiltä tunturista. Sekin asia pitää opettaa oppilaille että turisti pitää passata loppuun asti tai turisti ei tule enää uudestaan. Voisi sen roskaamisen lopettamisen opettaa turistillekin että kunta perii turistilta roskaamisveron.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845