Suomen haaratoimisto osaa taikoa - tuhotut dokumentit löytyivät

Tämä juttu kertoo siitä, että tietosuojalaki (aikaisemmin henkilötietolaki) ei kuulu Suomen haaratoimiston "mukavuusalueeseen". Haaratoimisto on jatkuvasti "napit vastakkain" tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa.

Nyt on meneillään tietosuojavaltuutetun tutkinta siitä, miksi haaratoimisto ei vieläkään anna kaikille omia tietojaan tarkastettavaksi esimerkiksi oikeuskomiteaistunnoista. Tämä kirjoitus liittyy tähän piirteeseen.

Aikaisemmin kukaan ei koskaan ollut saanut omia tietojaan oikeuskomitean istunnoista itselleen. Nyt on hiukan valoa näkyvissä. Ainakin yhdessä tapauksessa haaratoimisto on suostunut antamaan seurakunnasta eronneen tietoja hänelle itselleen. Mutta toisaalta ainakin kahdessa tapauksessa oikeuskomitean istunnoissa kerättyjä tietoa ei ole annettu. Niinpä pyysin omia tietojani haaratoimistosta uudelleen katsoakseni, miten asia käytännössä on.

Tämä juttu alkaa vuodesta 2006, kun minut erotettiin Espoon Eteläisestä seurakunnasta.

Aivan tuoreet tiedot ovat tammikuulta 2019. Lähetin Suomen haaratoimistoon pyynnön tähän sähköpostiosoitteeseen:

[email protected]

"Haluan kopiot asiaani koskevan oikeuskomitean pöytäkirjoista vuodelta 2006. Pyydän talletettuja tietoja sekä seurakunnasta (silloinen Espoo-Eteläinen) että haaratoimiston arkistosta. Oikeuskomitea pidettiin vuonna 2006 joskus marraskuussa. Oikeuskomitean jäseninä olivat Markku Lumme (puheenjohtaja), Raimo Lahtinen, Dylan Hughes ja Juha-Matti Pääkkönen. Lisäksi valituskomitea kokoontui, minua edusti valtakirjalla eräs vanhin. Haluan pöytäkirjat ja muistiinpanot myös valituskomitean istunnosta."

Miten Suomen haaratoimiston lakiosasto reagoi pyyntööni?

Lue täältä:

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1044.html

15

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oouutoa

      Omapa oli valintasi, mitä siitä ruikuttamaan jälkeenpäin. Tiedät varmaan syyt tapahtuneeseen.
      Minua ihmetyttää tällaiset ihmiset, jotka valittavat erottamisestaan? Miksi? Haluaisivatko he olla yhä todistajia, vai mistä on kysymys. Kyllä kai heidän pitäisi tietää, mikä heidän elämässään ei sovi todistajien elämäntapaan ja ohjeisiin. Vuosikausia seurataan kuitenkin toimintaa, mistä se johtuu. Mitä he odottavat?
      En ainakaan jaksaisi jauhaa asioita vuositolkulla. Eikö valinta ollutkaan mieleinen, vai mistä kiikastaa? Eikö nuo kostoretket voisi jo riittää ja aloittaa valitsemansa päätöksen perusteella nauttia valinnastaan?
      Ajattelisin esimerkiksi työpaikkansa jättäneitä ihmisiä. Ylläpitävätkö he viharistiretkiä entistä työnanantajaansa vastaan. Eikö ole paljon miehuullisempaa seisoa päätöksensä mukaisesti ja jatkaa elämäänsä?

      • hyvävertaus

        "Ajattelisin esimerkiksi työpaikkansa jättäneitä ihmisiä."

        Ajatellaanpa vaan. Mitä arvelet, miten viranomaiset ja ammattiyhdistysliike suhtautuisivat, jos jokin työnantaja velvoittaisi työntekijöitään katkaisemaan välinsä entisiin työntekijöihin erottamisen uhalla?


      • Hyväniin

        Kovasti sinua kiinnostaa entisten Jehovan todistajien kirjoitukset.
        Taitaa olla jo toinen jalka maailmassa.


      • <<Omapa oli valintasi, mitä siitä ruikuttamaan jälkeenpäin>>

        Ilmeisesti sinulla on luetun ymmärtämisen kanssa ollut "pieniä" vaikeuksia tai sitten et ole lainkaan lukenut sitä juttua, joka avautuu linkistä.

        Jutussa kerrotaan syy, miksi tein tämän kirjoituksen. Syy on tämä:

        "Aikaisemmin kukaan ei koskaan ollut saanut omia tietojaan oikeuskomitean istunnoista itselleen. Nyt on hiukan valoa näkyvissä. Ainakin yhdessä tapauksessa haaratoimisto on suostunut antamaan seurakunnasta eronneen tietoja hänelle itselleen. Mutta toisaalta ainakin kahdessa tapauksessa oikeuskomitean istunnoissa kerättyjä tietoa ei ole annettu. Niinpä pyysin omia tietojani haaratoimistosta uudelleen katsoakseni, miten asia käytännössä on."

        Halusin siis testata sitä, mikä on tilanne nyt, kun uusi tietosuojakäytäntö on ollut voimassa yli puoli vuotta. Minulla on tietoa muutamasta omien tietojen pyynnöstä vuoden 2018 kevään jälkeen. Vain yhdessä tietämässäni tapauksessa haaratoimisto on suostunut antamaan henkilölle tietoja omasta oikeuskomiteasta, muissa tapauksissa tietoja ei ole annettu.

        Kyse on tietosuojalaista. Tämä kirjoitukseni liittyi siihen, että halusin selvittää, noudattaako Betel lakia vai ei.

        Jutussa ei ole kyse siitä, että harmittelisin sitä, että minut erotettiin. Koska sivuilleni on tullut viime vuosina paljon uusia lukijoita, jotka eivät tiedä sitä, millaista on vallankäyttö suljetussa lahkossa, halusin tarjota heille "ikkunan" suljetun yhteisön tapaan kohdella seurakunnan jäseniä mielivaltaisesti.

        Kehottaisin Jehovan todistajia lukemaan tekstin huolellisesti ennen kuin vuodattaa perusteettomia syytöksiä kaikkien nähtäväksi. Monesti on käynyt niin, että Jehovan todistajat eivät lainkaan lue sitä asiaa kokonaan, jota he kommentoivat. He joko eivät uskalla lukea tai sitten heillä on jokin mystinen kristallipallo, josta he tulkitsevat asioita.


    • loppuslut

      >>Minua ihmetyttää tällaiset ihmiset, jotka valittavat erottamisestaan? Miksi?

      Ajoittain mimuakin häiritsee se, että ei osata päättää mitä mieltä ollaan. Tässä kyllä on kyse lain suomien oikeuksien käytöstä.

      >>En ainakaan jaksaisi jauhaa asioita vuositolkulla.

      Maailmanlopun jauhaminen ei lopulta ollut minullekaan se juttu.

    • Jätäharhaoppi

      Eikä ollut minulle toisten mököttäminen, pedofiilien hyysääminen, rahan kerjääminen, raamatun vääristeleminen, vuosilukuja povaaminen, ja enne kaikkea Jehovan pilkkaaminen.
      Olen onnesta mykkyrällä että pääsin lahkosta eroon.
      On myös tärkeää ja elämää pelastavaa työtä herätellä ihmisiä hypnoosistaan.

    • tiedoteexille

      Onko pojalle jäänyt epäselväksi miksi heivattiin pihalle, on lapsellista pyristelyä tuollainen saivartelu, lähinnä oman elämänsä tuhlaamista.

      • Voivoivoi

        Mitäs poju kielletyillä sivuilla tekee, Jehova taivaasta näkee.


      • <<Onko pojalle jäänyt epäselväksi miksi heivattiin pihalle>>

        Ilmeisesti sinullakin on luetun ymmärtämisen kanssa ollut "pieniä" vaikeuksia tai sitten et ole lainkaan lukenut sitä juttua, joka avautuu linkistä.

        Jutussa kerrotaan syy, miksi tein tämän kirjoituksen. Syy on tämä:

        "Aikaisemmin kukaan ei koskaan ollut saanut omia tietojaan oikeuskomitean istunnoista itselleen. Nyt on hiukan valoa näkyvissä. Ainakin yhdessä tapauksessa haaratoimisto on suostunut antamaan seurakunnasta eronneen tietoja hänelle itselleen. Mutta toisaalta ainakin kahdessa tapauksessa oikeuskomitean istunnoissa kerättyjä tietoa ei ole annettu. Niinpä pyysin omia tietojani haaratoimistosta uudelleen katsoakseni, miten asia käytännössä on."

        Halusin siis testata sitä, mikä on tilanne nyt, kun uusi tietosuojakäytäntö on ollut voimassa yli puoli vuotta. Minulla on tietoa muutamasta omien tietojen pyynnöstä vuoden 2018 kevään jälkeen. Vain yhdessä tietämässäni tapauksessa haaratoimisto on suostunut antamaan henkilölle tietoja omasta oikeuskomiteasta, muissa tapauksissa tietoja ei ole annettu.

        Kyse on tietosuojalaista. Tämä kirjoitukseni liittyi siihen, että halusin selvittää, noudattaako Betel lakia vai ei.

        Jutussa ei ole kyse siitä, että harmittelisin sitä, että minut erotettiin. Koska sivuilleni on tullut viime vuosina paljon uusia lukijoita, jotka eivät tiedä sitä, millaista on vallankäyttö suljetussa lahkossa, halusin tarjota heille "ikkunan" suljetun yhteisön tapaan kohdella seurakunnan jäseniä mielivaltaisesti.

        Kehottaisin lukemaan tekstin huolellisesti ennen kuin vuodattaa perusteettomia syytöksiä kaikkien nähtäväksi. Monesti on käynyt niin, että Jehovan todistajat eivät lainkaan lue sitä, jota he kommentoivat. He joko eivät uskalla lukea tai sitten heillä on jokin mystinen kristallipallo, josta he tulkitsevat asioita.


      • tiedoteexille

        No voi sinua ressukkaa taas kohdeltiin kaltoin pikkuista, kyllä luin jo aikaisemmin monivuotisen kirjeenvaihtosi ja mielipiteeni on tuo edellinen ja lisään siihen vielä että pikku sieluinen pilkkujen pipertelijä.


      • Oletsäälittäväp.ska
        tiedoteexille kirjoitti:

        No voi sinua ressukkaa taas kohdeltiin kaltoin pikkuista, kyllä luin jo aikaisemmin monivuotisen kirjeenvaihtosi ja mielipiteeni on tuo edellinen ja lisään siihen vielä että pikku sieluinen pilkkujen pipertelijä.

        Painu v.ttuun tältä palstalta, m.lkku.


      • Sekoiraälähtää
        tiedoteexille kirjoitti:

        No voi sinua ressukkaa taas kohdeltiin kaltoin pikkuista, kyllä luin jo aikaisemmin monivuotisen kirjeenvaihtosi ja mielipiteeni on tuo edellinen ja lisään siihen vielä että pikku sieluinen pilkkujen pipertelijä.

        Reaktiostasi voi päätellä paljon ;)


      • Tiedotesinulle
        Sekoiraälähtää kirjoitti:

        Reaktiostasi voi päätellä paljon ;)

        En ole Johanneksen poika jos luulit.

        Vituttaa vaan sun paskan jauhaminen.


      • q100

        Mitäs sinä jauhat? Ja mitä muiden pitäisi jauhaa? Omaan sanavarastoosi mahtuu vain alapään asioiden jauhaminen. Ei kovin korkeatasoista, mikä ahdistaa? Kuuluu Wc-osastolle.


      • tiedoteexille
        Oletsäälittäväp.ska kirjoitti:

        Painu v.ttuun tältä palstalta, m.lkku.

        Kyllä Johanneksen pojalla on oikeus kirjoittaa yleisellä palstalla kuin sinunkin, mikä sinä olet häntä pois ajamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8366
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4738
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4391
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      45
      2605
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      98
      1478
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1296
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1246
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1152
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1150
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1090
    Aihe