Miten te jaksatte?

Päivä kerrallaan kituen... Omalta osin olen aiheuttanut yksinäisyyden mutta myös minut on hylätty.

Olen kyynikko ja suutun helposti. Mäkin tahtoisin vaan kuolla, musta ei oo ees mitään hyötyä yhteiskunnalle tai kenellekään

Itselleni yksinäisyys olisi toivottavakin olotila. Kun ajattelen, että nykymaailmassa ihmisten yksityisyys on melkolailla mennyttä. Toki en ole aina ollut tätä mieltä, vaan herännyt todellisuuteen ajan kanssa.

Oikeastaan vasta tänään keksin että miten taklata viikonlopun yksinäisyys.
Viikot menee arkipäivinä omalla painollaan kun on niin paljon tekemistä.
Viikonloput ovat pahimmat kun kukaan ei soita.

Teenkin lauantaisin viikon ostokset.
Ei silloin tule ajatelleeksi että on yksin kun osteskelee viikon ostokset ja tapaa muita ihmisiä kaupassa. - No sunnuntai menee sitten levätessä.
Aamulla katson Jumalanpalveluksen TV:stä tai kuuntelen radiosta tai meen kirkkoon.

Sitten otan tosiaan rauhallisesti. Oon vanhankansan ihminen, että pyhäpäivänä ollaan rauhassa ja ei tehdä töitä.
Rauhoittavaa ja tasapainoista.

Alkaa uusi viikko täynnä uutta tarmoa!

Oli tänään täysin ihana kirkonmeiniki: "Reissukirkko".
Tää oli paras anti: "Älä puhu pahaa toisesta ihmisestä".
Tämän kun oppisi!

Hyvin jaksaa, teen taidetta, siinä se aika kuluu mukavasti eikä tarvitse miettiä mitä tekisi🙂

Syvään yksinäisyyteen on ainakin kolme ratkaisua:

1. Lopullinen ratkaisu. Tämä ratkaisu ei sovi kaikille emotionaalisista tai moraalisista tai uskonnollisista syistä. Emotionaalisilla syillä tarkoitan lähinnä pelon ja toivon kokemuksia.

2. Hyvien ystävien tai hyvän elämänkumppanin tai mieluiten molempien löytäminen. Tämä ratkaisu on käytännössä mahdoton toteuttaa. Ne ihmiset, joiden olisi mahdollista saada ystäviä ja elämänkumppaneita vuosien tai vuosikymmenien yksinäisyyden jälkeenkin, eivät yleensä alun alkaenkaan päädy vuosien tai vuosikymmenien yksinäisyyteen.

3. Oman "jutun" löytäminen. Vastaaja yllä mainitsi taiteen tekemisen. Taiteen tekeminen on esimerkki tällaisesta omasta jutusta, jota voi toteuttaa yksin. Ylipäätään henkisiä harrastuksia voi käyttää ystävyyden valjuna korvikkeena. Tämä ratkaisu ei sovi kaikille älyllisistä tai luonneperäisistä syistä, mutta niille, joille se sopii, se voi antaa syyn nousta sängystä ylös ja pysytellä hengissä luonnolliseen kuolemaan saakka. Elämä voi silti olla usein helvettiä, mutta se on helvettiä, jolla on tarkoitus. Sanoisin kuitenkin, että henkisiin harrastuksiin täytyy liittyä jonkinlaista tavoitteellista luomista (kuten juuri taiteen tekemistä), johon ihminen voi sulautua. On näet kauheata, jos henkisiä elämyksiä ei voi jakaa kenenkään kanssa, mutta ei myöskään purkaa tavoitteelliseen luomistyöhön.

En usko, että puhtaasti ruumiilliset harrastukset voivat tarjota pitemmällä tähtäimellä valjuakaan korviketta ystävyydelle, mutta voin olla väärässä. Joka tapauksessa liikuntakaan ei sovi kaikille.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että sangen monilla syvästi yksinäisillä ei ole mitään toivoa, korkeintaan toivon illuusio, joka estää tekemästä lopullista ratkaisua. Niinpä voidaankin palauttaa mieleen yksinäisyyden asiantuntijan Nietzschen pohjaton viisaus: "die Hoffnung: sie ist in Wahrheit das übelste der Uebel, weil sie die Qual der Menschen verlängert."

Hei,

Itsetuhoisista ajatuksista kannattaa aina keskustella ammattilaisen kanssa.

On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Näistä palveluista voi saada sekä tukea että vinkkejä avun hakemiseen.

- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

- Valtakunnallinen kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 252 5010 arkisin klo 9-07 ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä klo 15-07.

- Kriisikeskukset

Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Niiden yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

Lämpimin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata

Yksin olo välillä ihan kivaa, itse huomaan, et kotoa ei kukaan tuu hakemaan. Itsekkyys pitää unohtaa, muuten jää yksin, mutta kynnysmatoksi ei tarvii alkaa. Alkoholia ei liikaa ja toisia pitää kunnioittaa, elää myös omilla rahoilla. Olla aikuinen!

Minulle antaa elämään sisältöä kirjallisuus, lukiessa unohtaa omat pienet kuviot ja saa uutta ajateltavaa.

Kotosalla kuuntelen paljon radiota, ylen ykköstä tai puhekanavaa.

Liikun paljon luonnossa. Siellä tulee jatkuvasti vastaan muita yksin vaeltajia, huomaan että meitä on paljon.

Käyn taidenäyttelyissä ja konserteissa. Sielläkin on aina muitakin yksin liikkuvia.

Muina keinoina voisit käyttää työväenopiston kursseja, liikuntaryhmiä tai esimerkiksi palstaviljelyä.

Vapaaehtoistyö antaa paljon yksinäisyydestä kärsivälle. Voisit ulkoiluttaa vanhuksia tai vaikka lukea näkövammaiselle.

Oma kokemukseni on, että yksinkin voi elää kohtalaisen hyvää elämää. Parempi olisi parina tai perheenä, mutta elämä ei ole oikeudenmukainen.

Nyt kun minulla on jo ikää melko paljon, olen kiitollinen, ettei edessäni ole leskeksi jäämisen pelkoa.

Hienoa!

Minä teen samoja asioita ja opiskelen mieli ainettani.

Sinulla on hyvä kirjoitus

Mukavan dullistihan se menee. Mitä dullimmin, sitä mukavammin.

Tietysti tapan joka tapauksessa itseni ennen pitkää. Mieltähän tässä ei ole, missään.

Suunnitelmat on ihan kohtalaisina kai edelleen olemassa. Täytyy käydä tarkistamassa olosuhteet. Vaikka kesälomamatkana.

Hmmm, aloitus herätti ajatuksia, huoltakin. Ei kenenkään pitäisi tuntea olevansa epätoivoisen yksinäinen! Yksinäisyyttä on tietenkin monenlaista, esteitä ystävän löytymiseen samoin. Jos asustaa syrjässä, ei ystäväksi sopivia ihmisiä valttämättä ole lähelläkään, ei myöskaan harrasteita joissa voisi ihmisiin tutustua ja toveroitua. Oma luonnekin voi olla esteenä, jonkinlainen etäisyyden ja vierauden tunne, ujous, herkkyys, ehkä viihtyminen omissa oloissaan, vaikka kaipaakin toisten ihmisten seuraa? Voisiko Oman yksinäisyyden pohtiminen olla alku? Millaista yksinäisyyteni on? Paljonko omasta maailmastani olen valmis jakamaan? Millaisen ystävän olen valmis hyväksymään? Entä jos tutustuminen, ystävyys onkin pettymys?
Tuolla joku kirjoitti miten täyttää itsenäisen elämänsä tekemisillä ja tottumuksilla, niistä monet asiat ovat itselleni tuttuja. Kun yksinäisyys oli tuore asia, siihen liittyi tyhjyyden tunteita, alakuloa, kyyneleitäkin. Kipeät tunteet kasvattivat huomaamaan, ettei ykisnäisyys olekaan se peikko, vaan tyhjyys itsessäni. Aloin luoda elämään sisältöä ja jossakin vaiheessa huomasin, että sitä oli liikaakin: olinkin valmis olemaan yksin siksi, että se oli rauhoittavaa ja mukavaa, käpertymistä oman pesän mukavuuteen, omiin harrasteisiin. Jossain vaiheessa huomasin olevani liikaakin itsekseni ja löysin tieni opintopiireihin, pieniin tapahtumiin. Kaikkialla, niin voi sanoa, kohtasin itseni kaltaisia itsenäistä elämää eläviä ihmisiä joiden kanssa tuli sillä tavalla tuttavaksi, että väkijoukosta alkoi erottua tuttuja kasvoja, joiden kanssa saattaa jäädä rupattelemaan, käydä kahvillakin, Kovin syviä ystävyyksiä en toivo, koska ihmisillä usein on tapa ja tarve kertoa elämänsä vaikeat asiat ja pettymykset enkä halua paneutua pelkästään niihin, sillä niitä on meillä kaikilla. En tahdo olla kenenkään terapeutti, mutta kylläkin tuttava joka voi pienesti ilostuttaa tai rohkaista toista ihmistä. Tunnen että oma tapa elää on löytynyt, olen yhtä aikaa sekä vapautuneempi että kriittisempi, varovaisempi ja rohkeampi. Siitä kaikesta saanen kiittää murhetta ja ahdistusta, joka ajoi minut pohtimaan itselleni sopivia ratkaisuja elää riittävän hyvää elämää.
Entä sinä? Millaisen ensi askeleen muutokseen ottaisit?

Minäkin harrastan taidetta ja historiaa.

Vanhojen Suomi elokuvien kerhoja kun ei paljoakaan ole.

Hissasta kirjoittelen suomi24ään.

Musa jäi jotenkin pois, Juha Vainiota joskus. Yksinäinen saarnipuu, mikäs muu.

Opiskelu ja harrastukset pitää kiireisenä. Työllä ja säästämisellä rahoitan opinnot. Ikuinen opiskelija...kun näköjään oon.

Talouden opiskelu on ok.

Välillä vedän parin viikon ryppyputken, unohdan sillon yksinäisyyteni joksikin aikaa. en kyllä suosittele tätä muille.

En jaksakkaan mutta en jaksa ryypättäkkään, masentaa vaan.

No ei tätä jaksa.

Sen olen huomannut, että yksinäisyys ei ole mikään tilanne, vaan tuntemus, jos niin voi muotoilla.

Minussa on ihan helvetillinen rakkauden antamisen jano. Tervetuloa löytämään. Toivottavasti itsekin löydyn sitten muutenkin samalla. Joskus sitten, jooko?

Enpä ole tällaista ikinä kokenut. Vaikka ulkonaisesti samanlaisia tilanteita kyllä -.

Ihan hyvin täällä jaksellaan. Aika kuluu "kirjan" teossa.Nk. Taustatyötä on paljon.

No aika tuskaa tää on kyl usein, yritän kuntoilla, ja istun tietokoneella, tuskaa tämä on, ei ole naista, eikä saa, ja sellasta se on.

Puhelin, tietokone, pelikone ja kun on tarpeeksi jumissa lihakset niin hölkkäämään pururadalle. Viikonloppuisin voikin sitten vetää kännit. Eihän tämä mitään herkkua ole mutta tähänki sopeutuu. Muutenkaan kiinnosta muiden ihmisten seura. Kaikki lopulta samanlaisia selkäänpuukottajia.

Hyvä, että aloitit keskustelun. Moni ihminen sai ajateltavaa ja sai kirjoittaa omista yksnäisyyden kokemuksistaan. Pienistä asioista ne isommat ilot koostuu. Elämä yllättää - ollaan kiitollisia kaikesta, mitä meillä on hyvin. Iloitaan nyt kun on vielä kesä ja voi tehdä vaikka pienen kävelylenkin. Lähde ulos ja päätä jo lähtiesssi, että juttelet jonkun, vaikka tuntemattoman vastaantulijan kanssa - vaikka säästä? Elämä muuttuu.

Nimenomaan, on fiksujakin olemassa.Olen tavannut heitäkin.

Tekee työtä vaikka ei aina siltä tunnu. Lukee ja elokuvia. Sitä se on. Normaalia valtakunnassa. Ei kai sitä mitään kaipaakaan.

Ei ole paineita mistään kuviot voi tehdä kesällä ja talvella. Kellumista kun swimmaamien ei maistu.

Ei ihminen tarvitse ruusutarhaa mutta ei se haimaksikaan ole.

Pienet unoset välillä ei haittaa.

Ihminen on luotu ajattelemaan turhia asioita. Siitä se sitten johtuu.

Työhän on lääke yksinäisyyteen. Sitä kun tekee ei ajatukset joudu harhateille.
Joka päivä voi tehdä työtä.

Tee esim. Tuplavuoroja koko ajan. Auttaa varmasti.

Minä valitsin kotiasketismin. Yksinäistä, eristäytynyttä elämää omin säännöin.

Ei riitoja ym. Saa opiskella rauhassa kiinnostavia aiheita.

Sama fiilis aloittajan kanssa. Olen valmis hautaan.