olen kai lukenut jostakin että Debussyn muotokieleltään häilyvän impressionistista La meriä kuunnellessa voi miltei tuntea merellisen tuoksun sieraimissaan.
Itse en tosin tuntenut kun sitä aikanaan kuuntelin mutta rimskyn shereradzadessa saattaa piillä merenkäyntiä kuvailevia ohjelmallisia tendenssejä ja orkestraalisia efektejä jotka visualisoivat myrskyn kouriin joutuneen laivan kamppailun vaahtopäille nousseita maininkeja vastaan onnistuen miltei objektivoimaan hornan kattilana kuohuvan meren simpukoiden tuoksun sieraimiemme aistittaviksi.
Prof. Kalervo Tuukkasen rakastettu meri sinfonia tietynlaisessa kvasisinfonisessa episodimaisuudessaankin mutta kuitenkin länsimaisen taiteen korkeinta muotoilmentymää sinfoniaa edustaessaan vetoaa hajuaistin sijasta enemmän kuuloaistiin seireenien laulusta kertovan säkeen unohtumattomassa melodiikassaan ja ehkä höyrylaivojen piipusta tupruttavan savun katkun tuoksussaan, kehittelyjakson mieskuoro osuuksien maskuliinisessa voimassaan, joita hän ei ole ehkä kyennyt pukemaan yhtä lujaan klassiseen mutta sitäkin persoonallisempaan muotorakenteeseen sellaisissa dramaattisissa puitteissa joita suuret klassikot käsittelivät niin oivallisesti. 6 sinfonia saattaa olla tuukkasen merkittävin sinfoninen teos karhunpyynnin ohella.
ralph vaughan williamsin ylen mahtipontisesta ja dramaattisesta englantlaista kuoroperinnettä kumartavasta meri sinfoniasta tai deliuksen haltioituneesta sea driftistä puhumatta jotka ovat oman genreensä mestariteoksia erehtymättömässä muototajussaan, arkkitehtonisessa monumentaalipolyfonisessa sinfonisessa muotoajattelussaan tai impressionistisen häilyvässä kromaattisessa rapsodisuudessaan.
Meriaiheisia teoksia
37
1093
Vastaukset
- Anonyymi
En tiedä mitä ajat takaa. Mutta merestä pääsee parhaiten perille hukkumalla siihen.
- Anonyymi
Tuukkasen meri sinfoniassa kuoro välillä hukkuukin saamalla suunsa täyteen vettä
- Anonyymi
Ihan käsittämätön tuo alkujorina kun kaikki tietää että Beatlesin Yellow submarine ja Yellon To the sea ovat tärkeimmät ja rakastetuimmat meri aiheiset musiikkiteokset. Moni pitää niitten lisäksi Sibeliuksen Aallottaret teoksesta, mutta toisin kuin Beatlesin ja Yellon mestariteokset se on instrumentaalikappale, toisin kuin vaikkapa tämän ketjun aloittaja joka on pelkästään mentaali.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Meriaiheinen musiikki ja ettäkö Beatles ja Yello muka olisi parasta antia aiheesta?
No ehkäpä niinkin mutta silti, mihin unohtui kaikkien meriaiheisten biisien kruunamaton kuningas Jori Malmstenin ja sisarensa Greta Putkäsen esittämä Mikkihiiri merihädässä? Laulun säveltäjä oli Georg eli Jori Malmsten ja sanoittaja itse kansallisrunoilijamme R.R.Ryynänen. Ja ettei vaan sama paravaljakko G.Malmsten - R.R.Ryynänen ollut myös toisen meriaiheisen klassikon eli laulun Saariston Sirkka tekijät?
Meriaiheisista biiseistä puhuttaessa moni myös toisi ilmi syvän ihailunsa Jorin veljen Eugen Malmstenin upeasta tulkinnasta trad biisistä Musta Rudolf. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meriaiheinen musiikki ja ettäkö Beatles ja Yello muka olisi parasta antia aiheesta?
No ehkäpä niinkin mutta silti, mihin unohtui kaikkien meriaiheisten biisien kruunamaton kuningas Jori Malmstenin ja sisarensa Greta Putkäsen esittämä Mikkihiiri merihädässä? Laulun säveltäjä oli Georg eli Jori Malmsten ja sanoittaja itse kansallisrunoilijamme R.R.Ryynänen. Ja ettei vaan sama paravaljakko G.Malmsten - R.R.Ryynänen ollut myös toisen meriaiheisen klassikon eli laulun Saariston Sirkka tekijät?
Meriaiheisista biiseistä puhuttaessa moni myös toisi ilmi syvän ihailunsa Jorin veljen Eugen Malmstenin upeasta tulkinnasta trad biisistä Musta Rudolf.Eihän jori kuulu klassisen musiikin genreehen vaan edustaa populaarimusiikkia eikä hän pärjää edes deliuksen sea driftille tai tuukkasen meri sinfonialle tai williamsin vastaavalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan käsittämätön tuo alkujorina kun kaikki tietää että Beatlesin Yellow submarine ja Yellon To the sea ovat tärkeimmät ja rakastetuimmat meri aiheiset musiikkiteokset. Moni pitää niitten lisäksi Sibeliuksen Aallottaret teoksesta, mutta toisin kuin Beatlesin ja Yellon mestariteokset se on instrumentaalikappale, toisin kuin vaikkapa tämän ketjun aloittaja joka on pelkästään mentaali.
Beatles on kevyttä teinipoppia eikä kuunaan pärjäisi meri aiheisille sinfonioille ja muille klassisen musiikin mestariteoksille kuten deliuksen sea driftille vertailussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän jori kuulu klassisen musiikin genreehen vaan edustaa populaarimusiikkia eikä hän pärjää edes deliuksen sea driftille tai tuukkasen meri sinfonialle tai williamsin vastaavalle.
Jorilla oli kyllä klassinen koulutus. Ja sävelsi aivan fantastisia melodioita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jorilla oli kyllä klassinen koulutus. Ja sävelsi aivan fantastisia melodioita!
Eivät ne klassisille mestareille pärjää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jorilla oli kyllä klassinen koulutus. Ja sävelsi aivan fantastisia melodioita!
"Jorilla oli kyllä klassinen koulutus. Ja sävelsi aivan fantastisia melodioita!"
Totta, esim kappaleessa joka taisi olla nimeltään Räsymatto ja jonka laulun tulkitsi levylle tyttärensä Ragni Malmsten, melodia on suorastaan mozartmaisen kaunis että kepeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jorilla oli kyllä klassinen koulutus. Ja sävelsi aivan fantastisia melodioita!"
Totta, esim kappaleessa joka taisi olla nimeltään Räsymatto ja jonka laulun tulkitsi levylle tyttärensä Ragni Malmsten, melodia on suorastaan mozartmaisen kaunis että kepeä.Onko tämä räsymatto meriaiheinen teos?
Löysin myös tubesta
Gösta Nystroem, Symphony No 3, Sinfonia del Mare (1948) Dedicated to all sailors on the seven sea 1948, jossa on mukana myös sopraanosolisti. Nyströmin meri sinfonia on syntynyt muutamaa vuotta aikaisemmin kuin tuukkasen mutta on tuukkasen teosta vaikutteiltaan selvästi modernimpi jossa dissonanssikuormaa on makuuni ehkä vähän liiaksikin. Tekeekö tämä tuukkasen meri sinfonian 4. osa sinuun vaikutuksen? https://youtu.be/xyyxKC-BaCo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämä räsymatto meriaiheinen teos?
Löysin myös tubesta
Gösta Nystroem, Symphony No 3, Sinfonia del Mare (1948) Dedicated to all sailors on the seven sea 1948, jossa on mukana myös sopraanosolisti. Nyströmin meri sinfonia on syntynyt muutamaa vuotta aikaisemmin kuin tuukkasen mutta on tuukkasen teosta vaikutteiltaan selvästi modernimpi jossa dissonanssikuormaa on makuuni ehkä vähän liiaksikin. Tekeekö tämä tuukkasen meri sinfonian 4. osa sinuun vaikutuksen? https://youtu.be/xyyxKC-BaCoTässä tämä nyströmin sinfonia del mare joka on omistettu purjehtijoille seitsemällä merellä. https://youtu.be/-ejRcJG86MI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä tämä nyströmin sinfonia del mare joka on omistettu purjehtijoille seitsemällä merellä. https://youtu.be/-ejRcJG86MI
Kyllä Nyströmiä ennemmin kuuntelee kuin patavanhoillista Sibeliusta jonka sinfoniat saa haukottelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Nyströmiä ennemmin kuuntelee kuin patavanhoillista Sibeliusta jonka sinfoniat saa haukottelemaan.
"Kyllä Nyströmiä ennemmin kuuntelee kuin patavanhoillista Sibeliusta jonka sinfoniat saa haukottelemaan."
Joo, niin moni on samaa mieltä, ja siksi levykaupat on täynänsä Sibeliusta mutta Nyströmiä saa niistä ihan turhaan etsiä.
ja sama asenne on levinnyt ammattilaisten pariin, Nyströmin sinfonioista kokonaislevytyksiä 0 kpl:tta tarjolla mutta Sibeliuksen ainakin 20 erillaista ja uusia tekeillä.
tapasinkin tuossa hiljattain heistä yhden ja kysyin että mitä mieltä hän on Sibeliuksen patavanhoillisesta 4:stä sinfoniasta, mutta ilmeisesti hän kuuli väärin kun suoran vastaamisen sijaan neuvoi että missä sijaitsee lähin apteekki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä Nyströmiä ennemmin kuuntelee kuin patavanhoillista Sibeliusta jonka sinfoniat saa haukottelemaan."
Joo, niin moni on samaa mieltä, ja siksi levykaupat on täynänsä Sibeliusta mutta Nyströmiä saa niistä ihan turhaan etsiä.
ja sama asenne on levinnyt ammattilaisten pariin, Nyströmin sinfonioista kokonaislevytyksiä 0 kpl:tta tarjolla mutta Sibeliuksen ainakin 20 erillaista ja uusia tekeillä.
tapasinkin tuossa hiljattain heistä yhden ja kysyin että mitä mieltä hän on Sibeliuksen patavanhoillisesta 4:stä sinfoniasta, mutta ilmeisesti hän kuuli väärin kun suoran vastaamisen sijaan neuvoi että missä sijaitsee lähin apteekki.Sibeliuksen sinfoniathan ovat patavanhoillisia sävelkielensä tonaalisuudessa, ei siitä päästä yli eikä ympäri, ja nyström edustaa selvästi modernimpaa sävelkieltä kylläkin jo 40 luvun sinfoniaksi. Ruotsissa tunnutaankin olevan suomea enemmän kiinnostuneita omasta kultuuri ja musiikkiperinnöstä että siellä levytetään marginaalisempaakin ohjelmistoa joka kuitenkin laadukkuudessaan päihittää Sibeliukset mennen tullen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sibeliuksen sinfoniathan ovat patavanhoillisia sävelkielensä tonaalisuudessa, ei siitä päästä yli eikä ympäri, ja nyström edustaa selvästi modernimpaa sävelkieltä kylläkin jo 40 luvun sinfoniaksi. Ruotsissa tunnutaankin olevan suomea enemmän kiinnostuneita omasta kultuuri ja musiikkiperinnöstä että siellä levytetään marginaalisempaakin ohjelmistoa joka kuitenkin laadukkuudessaan päihittää Sibeliukset mennen tullen.
Itse olen kurkkuani myöten täynnä sitä sibeliuksen kansallisaromantiikka ettei sen kuunteleminen kiinnosta pätkääkään se kun ei tuota minkäänlaisia syvällisiä emotionaalisia kokemuksia kuten kaikkien muiden aidosti suurten säveltäjien musiikki. Sibelius on toisen luokan tsaikovskia 1. sinfoniassaan ja ö luokan brahmsia kakkosessaan. loput ovatkin toivottoman staattista klassismia ja kutosen avausosan allegro pelkkää pinnallista hilipatia.

Tässä olisi tällainen vesiaiheinen mestariteos https://youtu.be/a1UfJGorEc0
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sibeliuksen sinfoniathan ovat patavanhoillisia sävelkielensä tonaalisuudessa, ei siitä päästä yli eikä ympäri, ja nyström edustaa selvästi modernimpaa sävelkieltä kylläkin jo 40 luvun sinfoniaksi. Ruotsissa tunnutaankin olevan suomea enemmän kiinnostuneita omasta kultuuri ja musiikkiperinnöstä että siellä levytetään marginaalisempaakin ohjelmistoa joka kuitenkin laadukkuudessaan päihittää Sibeliukset mennen tullen.
"Sibeliuksen sinfoniathan ovat patavanhoillisia sävelkielensä tonaalisuudessa, ei siitä päästä yli eikä ympäri, ja nyström edustaa selvästi modernimpaa sävelkieltä"
Niin, ja sama ongelma pätee myös Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin, ja Tsaikovskiin ja vaikka kehen...
Asiaa sivuten kuulinkin että paikallinen SO on havainnut tuon saman ongelman ja on siksi puhdistamassa nuotistoaan noitten patavanhoillisten säveltäjien teoksista ja hankkimassa niiden tilalle Nyströmin teoksien nuotteja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sibeliuksen sinfoniathan ovat patavanhoillisia sävelkielensä tonaalisuudessa, ei siitä päästä yli eikä ympäri, ja nyström edustaa selvästi modernimpaa sävelkieltä"
Niin, ja sama ongelma pätee myös Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin, ja Tsaikovskiin ja vaikka kehen...
Asiaa sivuten kuulinkin että paikallinen SO on havainnut tuon saman ongelman ja on siksi puhdistamassa nuotistoaan noitten patavanhoillisten säveltäjien teoksista ja hankkimassa niiden tilalle Nyströmin teoksien nuotteja.Nyström kaikesta väitetystä tonaalisesta edistyksellisyydestään huolimatta välitettavasti vaikuttaisi olevan patavanhoillinen rytmin käsittelyssä. Niinpä hänen sijaan ehkä kannattaisi kuunnella vaikkapa tätä rytmin käytön mestariteosta:
https://www.youtube.com/watch?v=6hup6uRfUqE
-Yello - Tiger dust.
Yellosta puheenollen: Tässä samaisessa viestiketjussa oli puhetta meriaiheisista teoksista ja suositin Yellon To the sea teosta sellaiseksi. Kävi ilmi että ytuubissa on kyseisestä teoksesta nex mix versio jossa on mukana oikein hieno video mutta musikillisesti heikohko jonkun muun kuin itsensä Boris Blankin tekemä mix kappaleen musikkista.
Onneksi sieltä ytuubista löytyy kappaleen alkuperäinen versio mutta valitettavasti ilman sitä sinänsä hienoa videota. Mutta jos haluatte nauttia todella hyvä rytmisestä merimusiikista ja ihana äänisen Stina Nordenstamin laulusta niin suositan siihen tätä kappaleen alkuperäisversiota https://www.youtube.com/watch?v=0KRMVZ-PFbU - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sibeliuksen sinfoniathan ovat patavanhoillisia sävelkielensä tonaalisuudessa, ei siitä päästä yli eikä ympäri, ja nyström edustaa selvästi modernimpaa sävelkieltä"
Niin, ja sama ongelma pätee myös Mozartiin ja Beethoveniin ja Brahmsiin, ja Tsaikovskiin ja vaikka kehen...
Asiaa sivuten kuulinkin että paikallinen SO on havainnut tuon saman ongelman ja on siksi puhdistamassa nuotistoaan noitten patavanhoillisten säveltäjien teoksista ja hankkimassa niiden tilalle Nyströmin teoksien nuotteja.sibeliukselle ja hänen vanhoilliselle mennyttä aikaa edustavalle musiikilleen olisi eduksi jos hänelle voitaisiin jotenkin myöntää 1800 luvun kunniajäsenyys sillä sibeliuksen musiikki on aikaansa nähden valitettavan takapajuista eikä schönbergin uudistusmielisestä vaikutuksesta näy pienintäkään merkkiä hänen tuotannossaan duuri-molli tonaalista kun on. Mutta tärkeimpänä puutteena näkisin romanttisen tunnevoiman ja hehkun puuttumisen laajakaaristen romanttisten lauluteemojen myötä jotka hän korvaa amatöörimäisillä nousevilla ja laskevilla kolmisävelaiheilla joita adorno ja leibowitz kutsuvat triviaaleiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämä räsymatto meriaiheinen teos?
Löysin myös tubesta
Gösta Nystroem, Symphony No 3, Sinfonia del Mare (1948) Dedicated to all sailors on the seven sea 1948, jossa on mukana myös sopraanosolisti. Nyströmin meri sinfonia on syntynyt muutamaa vuotta aikaisemmin kuin tuukkasen mutta on tuukkasen teosta vaikutteiltaan selvästi modernimpi jossa dissonanssikuormaa on makuuni ehkä vähän liiaksikin. Tekeekö tämä tuukkasen meri sinfonian 4. osa sinuun vaikutuksen? https://youtu.be/xyyxKC-BaCo"Löysin myös tubesta Gösta Nystroem, Symphony No 3, Sinfonia del Mare (1948)"
Että tolleen, hohhoijaa, no mitä jos etsisit sieltä ytuubista The Beatles - "Octopus's garden" siitä merihenkinen musiikki tuskin pystyy enää parantumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Löysin myös tubesta Gösta Nystroem, Symphony No 3, Sinfonia del Mare (1948)"
Että tolleen, hohhoijaa, no mitä jos etsisit sieltä ytuubista The Beatles - "Octopus's garden" siitä merihenkinen musiikki tuskin pystyy enää parantumaan.Paitsi että poppi on klassiseen verrattuna mitätöntä soopaa varsinkin joku mikä lie Beatles.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ne klassisille mestareille pärjää.
"Eivät ne klassisille mestareille pärjää. "
Tuota tulisi tarkentaa: Eivät ne klassisille mestareille meittien snobien mielestä pärjää.
Onko melodia, joka on musiikin ydin, asia jonka voi pyydystää vain jos on käynyt musiikkikorkeakoulun? Kas siinäpä kysymys.
Mutta siis erinomaisella melodikolla Jori Malmstenilla oli klassinen koulutus. Mutta entäs klassisilla mestareilla kuten Bach ja Mozart ja Beethoven, missä he opiskelivat? Oliko heillä esittää päästötodistusta 1700-luvun parhaasta musiikkikorkeakoulusta Abelius Sikatemiasta?
Todistuksilla mitaten Malmsten oli siis oppineisuuttaan parempi säveltäjä kuin Bach ja Mozart ja Beethoven.
"Beatles oli kevyttä teinipoppia."
No niin oli Mozartkin verrattuna moniin aikalaisiinsa. Sitäpaitsi Beatlesin tuotannon levyllepanoa mestaroi Georg Malmsten eiku Martin jolla oli päästötodistus jostain Iso-Britannian musiikkikorkeakoulusta. Siis kiitos Martinin läsnä ja mukana olon Beatlesin musiikkitaide itseasiassa oli korkeakoulutetumpaa kuin vaikkapa Bachin ja Mozartin tai Beethovenin joilta musiikkikorkeakoulu opiskelu puuttui täysin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eivät ne klassisille mestareille pärjää. "
Tuota tulisi tarkentaa: Eivät ne klassisille mestareille meittien snobien mielestä pärjää.
Onko melodia, joka on musiikin ydin, asia jonka voi pyydystää vain jos on käynyt musiikkikorkeakoulun? Kas siinäpä kysymys.
Mutta siis erinomaisella melodikolla Jori Malmstenilla oli klassinen koulutus. Mutta entäs klassisilla mestareilla kuten Bach ja Mozart ja Beethoven, missä he opiskelivat? Oliko heillä esittää päästötodistusta 1700-luvun parhaasta musiikkikorkeakoulusta Abelius Sikatemiasta?
Todistuksilla mitaten Malmsten oli siis oppineisuuttaan parempi säveltäjä kuin Bach ja Mozart ja Beethoven.
"Beatles oli kevyttä teinipoppia."
No niin oli Mozartkin verrattuna moniin aikalaisiinsa. Sitäpaitsi Beatlesin tuotannon levyllepanoa mestaroi Georg Malmsten eiku Martin jolla oli päästötodistus jostain Iso-Britannian musiikkikorkeakoulusta. Siis kiitos Martinin läsnä ja mukana olon Beatlesin musiikkitaide itseasiassa oli korkeakoulutetumpaa kuin vaikkapa Bachin ja Mozartin tai Beethovenin joilta musiikkikorkeakoulu opiskelu puuttui täysin.Aikansa suurimmat mestarit olivat heidän opettajinaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämä räsymatto meriaiheinen teos?
Löysin myös tubesta
Gösta Nystroem, Symphony No 3, Sinfonia del Mare (1948) Dedicated to all sailors on the seven sea 1948, jossa on mukana myös sopraanosolisti. Nyströmin meri sinfonia on syntynyt muutamaa vuotta aikaisemmin kuin tuukkasen mutta on tuukkasen teosta vaikutteiltaan selvästi modernimpi jossa dissonanssikuormaa on makuuni ehkä vähän liiaksikin. Tekeekö tämä tuukkasen meri sinfonian 4. osa sinuun vaikutuksen? https://youtu.be/xyyxKC-BaCo"Onko tämä räsymatto meriaiheinen teos?"
On, tosin ehkä epäsuoraan sillä Maire joka asuu naapurissa käy joka alkukesä pesemässä räsymattonsa mattolaiturilla joka on meressä. Tai itseasiassa jos ollaan ihan tarkkoja kyseessä on murtovesialuetta koska se mattolaituri on sinänsä joen suistossa mutta joka suisto avautuu mereen.
"Kyllä Nyströmiä ennemmin kuuntelee kuin patavanhoillista Sibeliusta jonka sinfoniat saa haukottelemaan."
Niin otetaan vaikkapa Sibeliuksen 4. sinfonia, se on sitten tunnetusti kaikista sinfonioista se patavanhoillisin. Sen nimittäin täytyy pohjata varmaan johonkin Bachia edeltävän ajan sinfonioitten sävellystyylin koska yksikään Bachin itsensä tai jälkeensä sävelletty sinfoniaksi kutsuttu teos tai teoksen osa ei muistuta tuota Sibeliuksen teosta juuri yhtään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikansa suurimmat mestarit olivat heidän opettajinaan.
Erinomaisten kykyjensä ansiosta Mozart valittiin 14 ikäisenä Bolognan akatemian jäseneksi.
- Anonyymi
Mihin unohtui ehkä kuitenkin suosituin meriaiheinen sävelmä La Mer (C. Trenet), soi mm. elokuvan Mr Bean lomailee lopussa? 'Klassisempaa' on Merellä (O. Merikanto)'syyväästi meeri huokaa'.
ym.- Anonyymi
Vaikuttava on myös Toivo Timoteus Kuulan Meren virsi sekakuorolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttava on myös Toivo Timoteus Kuulan Meren virsi sekakuorolle.
"Vaikuttava on myös Toivo Timoteus Kuulan Meren virsi sekakuorolle."
Totta, vaan entäpä se Olavi Virran mega-hitti Tähti ja meripoika, jossa lauletaan että "on monen hauta meri viimeinen." Se saa minut aina kyyneliin että joitakuita vainajia siirrellään haudasta toiseen ennenkuin viimein pääsevät kalmoina nahkiaisten ruoaksi mereen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikuttava on myös Toivo Timoteus Kuulan Meren virsi sekakuorolle."
Totta, vaan entäpä se Olavi Virran mega-hitti Tähti ja meripoika, jossa lauletaan että "on monen hauta meri viimeinen." Se saa minut aina kyyneliin että joitakuita vainajia siirrellään haudasta toiseen ennenkuin viimein pääsevät kalmoina nahkiaisten ruoaksi mereen.Meriaiheisena teoksena voidaan myös pitää Sibeliuksen Debussyn impressionismista vaikutteita saanutta Aallottaria joka on ehkä musiikillisesti hienoistuneinta musiikkia jota Sibelius koskaan sävelsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meriaiheisena teoksena voidaan myös pitää Sibeliuksen Debussyn impressionismista vaikutteita saanutta Aallottaria joka on ehkä musiikillisesti hienoistuneinta musiikkia jota Sibelius koskaan sävelsi.
Syvyysperspektiiviä Sibeliuksen teoksessa ei valitettavasti ole nimeksikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttava on myös Toivo Timoteus Kuulan Meren virsi sekakuorolle.
"Vaikuttava on myös Toivo Timoteus Kuulan Meren virsi sekakuorolle."
Itseä on usein harmittanut se että miksi Sibelius tai Melartin Ikosesta nyt puhumatikaan ei säveltänyt mitään Veijo Meren runoihin. Ehkä se johtuu huonoista kartoista, eilen katselin pitkään karttoja ja löysin Atlantin valtameren ja Itämeren ja Asovan meren ja monia muitakin meriä mutta en löytänyt Veijo Merta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikuttava on myös Toivo Timoteus Kuulan Meren virsi sekakuorolle."
Itseä on usein harmittanut se että miksi Sibelius tai Melartin Ikosesta nyt puhumatikaan ei säveltänyt mitään Veijo Meren runoihin. Ehkä se johtuu huonoista kartoista, eilen katselin pitkään karttoja ja löysin Atlantin valtameren ja Itämeren ja Asovan meren ja monia muitakin meriä mutta en löytänyt Veijo Merta.Ehkä se johtuu siitä että herrat työskentelivät eri aikakaudella ja Veijo Meri on uudempi kirjailija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä se johtuu siitä että herrat työskentelivät eri aikakaudella ja Veijo Meri on uudempi kirjailija.
Veijo meri julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa vasta v 1976.
- Anonyymi
Mikkihiiri Merihädässä https://www.youtube.com/watch?v=LAdeJdgRxis
Mutta mikä on tämä vertauskuvallinen meripeikko? Kapitalismi?- Anonyymi
Howard Hanson sinfonia no. 7 Meri. Hansonin sinfonian avausosa on muodoltaan melko hajanainen eikä yllä Tuukkasen Meri sinfonian avausosan kauneuden tasolle sikäli kun täällä joku tuntee sen kun sitä ei ole tuubissa eikä spotifyssa vaikka siellä lukee Allegro-Largo joka on avausosan tempomerkintänä mutta kestoa sillä on Finlandia Recordsin levyllä 17 minuuttia kun näillä kahdella musiikkipalvelulla meri sinfonian avausosaksi on mielivaltaisesti tai erehdyksessä tullut Meri sinfonian 3 ja puoli minuuttinen intermezzo osa joka on varsinaisesti kyseisen sinfonian toinen osa joka siis soi siellä kahteen kertaan.

Perun sanani muodon hajanaisuudesta, klikkasin vahingossa väärää kappaletta. Hansonin sinfoniahan vaikuttaa erinomaisen kauniilta taitavassa orkesterin ja kuoro-osuuksien käsittelyssä.

Edward Elgarin Merikuvia ja Frank Brigden orkesteriteos Meri.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019