Kertokaas Suomessa asuvat, mihin siellä kannattaisi tällaisen tavallisen duunariperheen muuttaa? Tarvittaisiin töitä niin ukolle kuin akallekin. Lapsiakin on, mutta eiköhän niille koulupaikat järjestyisi paikasta riippumatta. Kielitaitoa on suomi, ruotsi ja rallienglanti. Töitä ollaan tehty monenmoista raksahommista logistiikkaan ja kaupanalaan. Akka voisi kuulemma kouluunkin mennä jos ei muuta löydy.
Kotipaikka Suomesta duunariperheelle?
49
794
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt vaikuttaa olevan hyvä tilanne siinä mielessä, että tosi monilla alueilla Suomessa on paljonkin ja erilaisia töitä tarjolla. Työkykyiset ja -haluiset duunarit pääsevät varmaan ihan valitsemaankin paikoista. Silloin kannattaa varmaan miettiä, missä viihtyisi pidempään esimerksiksi asumisen ja vapaa-ajan osalta. Toki talous- ja työllisyystilanne voi muuttua, mutta uskoisin Suomen olevan melko vakaan kehityksen tiellä. Esimerkiksi matkailu on kasvanut monta vuotta ja kasvu vaikuttaa jatkuvan. Samoin telakat ovat saaneet hyvin tilauksia kuten moni muukin metalli- ja konealan yritys. Terveydenhuollossa ja sosiaalialalla vaikuttaa oleva ikuinen työntekijäpula ja monilla muillakin aloilla (esim. logistiikka, kaupanala) vaikuttaa olevan pulaa työntekijöistä. Myös metsätyöntekijöistä povataan suurta pulaa tulevaisuudessa ja se alahan ei enää ole mitään pokasahaamista tai tukinuittoa, vaan hyvinkin automatisoitua ja koneistettua. Jos oikein varman päälle haluaa ottaa, niin saattaa olla fiksua muuttaa sellaiselle alueelle, jossa on työpaikkoja joka suunnassa. Esimerkiksi Hämeenlinnan seudulta pääsee oman alueen lisäksi kulkemaan töihin moneen suuntaan. Samoin keskisellä Uudellamaalla asuvat voivat kulkea töihin niin pääkaupunkiseudulle, Lahteen kuin myös oman alueen pikkupaikkakunnille ja keskisuuriin kaupunkeihin (Riihimäki, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava).
Uutinen metsäalan työvoimapulasta:
https://yle.fi/uutiset/3-10732314
Tässä on uutinen Lapin alueen matkailun työvoimapulasta, mutta matkailuala työllistää muuallakin päin Suomea (esim. Saimaan alue, Helsingin seutu, Lounais-Suomi):
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005521075.html
Myös logistiikan parista ja kaupanalalta luulisi töitä löytyvän. Rakennusalalla suurin pula taitaa olla rakennusmestareista ja -insinööreistä eikä niinkään suorittavan työn tekijöistä joskin heitäkin tarvitaan. Ammattitaitoisille työntekijöille kuten esimerkiksi pintakäsittelijöille (esim. kerrostalojen uudisrakennuskohteet ja remontit) riittänee runsaastikin töitä ainakin suuremmissa kaupungeissa. Monissa paikoissa on pulaa teollisuustyöntekijöistäkin ja esimerkiksi hitsaajista.
Huom! Joissain paikoissa on vaikeuksia löytää asuntoa, vaikka työntekijöistä olisi pulaa. Esimerkiksi Lapissa ja Uudenkaupungin autotehtaan lähialueilla on ollut asuntopulaa. Sellaisiakin paikkoja kuitenkin on, missä on sekä työtä tarjolla että asunto löytyy hyvinkin helposti ja nopeasti. Ainakin jotkut itäsuomalaiset kaupungit (muistaakseni mm. Joensuu, Savonlinna, Kouvola) ovat mainostaneet tällaista. Uskoakseni asunto kyllä löytyy enemmin tai myöhemmin, mutta kannattaa huomioida, ettei se välttämättä tapahdu aivan sormia napsauttamalla.
Juttu Kouvolasta:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005521075.html
Lahti:
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2330496
Hämeenlinna:
https://www.hameenlinna.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen/asumaan/
Järvenpää:
https://www.jarvenpaa.fi/--Asuminen--/index.tmpl?sivu_id=29
Tuossa on nyt muutamia paikkakuntia, mutta yhtä hyvin olisin voinut laittaa Porin, Rauman, Turun, Espoon, Vantaan, Kuopion, Kotkan tms. Riippuu niin paljon siitä, mitä kaipaa ja tarvitsee. - Anonyymi
Hyvinkää ja muutkin Keski-Uudenmaan kunnat ovat ihan kivoja paikkoja elää. Jäke eli Järvenpää on kanssa kiva ja monet hehkuttaa Tuusulaa.
Asuminen halvempaa kuin isoissa kaupungeissa
Töitä on
Luontoa on
Voi valita kodin kerrostalosta aseman läheltä, sivummalta rivi- tai omakotitalosta tai vaikka maalaistalon ihan syrjästä
Jos omat rahkeet riittää, voi pitää hevosia tai perustaa vaikka strutsitarhan
Lentokenttä lähellä
Jos ruotsin kieli on tärkeä juttu, alueelta löytyy sitäkin puhuvia sekä esim. kouluja
Helsingin seudun huvit lähellä
Voi käy Helsingissä töissä, jos haluaa tai on esim. ammatin puolesta pakko
Kuntien palvelut ovat aikas hyvällä tolalla
Asuntoja saa hyvinkin nopeasti
Porukka on aika moninaista. Maahanmuuttajiakin on, mutta myös kantissuomalaiset ovat kotoisin sieltä sun täältä ympäri Suomen. Tunnelma ei siis ole mielestäni mikään sisäänpäin lämpiävä, vaan porukkaan otetaan uudetkin tulijat.
Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti. Näitä kutsutaan KUUMA-kunniksi. Termi tulee Keski-UUsiMAa:sta. http://www.kuuma.fi/ - Anonyymi
Hyvä asenne tuo, että "eiköhän lapsille koulu löydy paikasta kuin paikasta". Suomen koulut on varsin hyvä tasoisia ihan kaikkialla. Itse varoisin lähinnä muutaman suurimman kaupungin kaikkein muslimivaltaisimpien alueiden kouluja, mutta muuten mielestäni kouluja ei tarvitse niin hirveästi stressata. Tiedän kyllä, että osa stressaa ja miettii muuttamista lasten kouluratkaisut ykkösasiana.
Jos lapsilta sujuu suomen ja/tai ruotsin kieli, niin paluumuuttajalapset taitavat varsin helpostikin solahtaa suomalaiseen koulumaailmaan. Paluumuuttajalapset ovat oikeutettuja tukiopetukseen suomen/ruotsin kielessä. Jos taas kumpikaan kotimainen ei suju riittävän hyvin tai esim. ruotsinkieltä osaava lapsi on hakeutumassa Suomeen muuton vuoksi suomenkieliseen kouluun (esim. perheen muuttaessa Itä-Suomeen), niin silloin koulutie Suomessa käy yleensä valmistavan opetuksen kautta.
Valmistava opetus ei ole yhtään huonompi juttu. Jos vaikka perhe muuttaa Ruotsista tai vaikka Yhdysvalloista Suomeen, eikä lapsen kielitaito ole riittävän hyvä tavallisella luokalla opiskelemiseen, hän voi enintään vuoden ajan opiskella valmistavassa opetuksessa. Valmistavan opetuksen ryhmiä ei ole joka koulussa, vaan ne on yleensä keskitetty muutamiin oman kunnan kouluihin. Valmistavilla luokilla on lapsia eri maista, erilaisilla taustoilla ja vähän eri ikäisiäkin. Jokaiselle lapselle tehdään oma henkilökohtainen opetussuunnitelma. Valmistavan opetuksen aikana keskitytään suomen (tai ruotsin) opiskeluun, jotta oppilas voisi siirtyä tavalliselle luokalle. Kielen lisäksi oppilas opiskelee muita oppiaineita niin, että hänen olisi mahdollisimman helppo siirtyä tavalliseen luokkaan. Jos lapsi oppii kielen nopeammin, voi hän siirtyä pysyvään luokkaansa nopeammin. Lapsen lopullinen koulu voi olla jokin muu kuin se koulu, missä valmistava opetus järjestetään. Tällöin oppilas on oikeutettu taksi- tai bussikyytiin, mikäli koulumatka on liian pitkä tavalliseen tapaan kuljettavaksi. Suomeen muuttavan perheen osalta tämä voi olla hyväkin ratkaisu, koska ensimmäinen asunto ei vielä välttämättä ole pysyvä koti ja jos osoite muuttuu ensimmäisen vuoden aikana, on pysyvä koulu helpompi etsiä pysyvän kodin läheisyydestä.
https://www.espoo.fi/fi-FI/Kasvatus_ja_opetus/Perusopetus/Kouluun_hakeminen/Muuttava_oppilas/Ulkomailta_Espooseen_muuttava_oppilas(127580)
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/mita-opiskellaan/valmistava/
https://www.kirkkonummi.fi/perusopetuksen-valmistava-opetus
https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/perusopetukseen-valmistava-opetus - Anonyymi
"Raum o ain Raum."
Siis Raumalle.- Anonyymi
Oulun seudulla on kuulemma enemmänkin Ruotsista Suomeen paluumuuttaneita. En tiedä pitääkö tämä väite paikkaansa, mutta näin väitetään.
Mää saattasin muuttaa Tampesteriin. Sinne tulee nyt ratikkakin nyssen seuraksi. Nääs-väki on luonteeltaan rentoo. Kaupungista löytyy kivan paljo sekä urheiluu että kulttuurii. Tampere on kasvanut jo reilun vuosikymmenen vauhdikkaasti. Porukkaa on ympäri maailmaa. Töitä on tarjolla vähän joka alan tekijöille. Lentokentän yhteydet on lisääntyneet moniin kohteisiin. Järvet ja luonto on hianoo sekä ruaka hyvää. Yleisiä saunoja on kaupungissa yli 30!!! Lähipaikkakunnilta saa omakotitaloja edelleen järkihinnoilla. Kaikkiaan aika hyvä paikka. - Anonyymi
Espooseen.
Mut jos kaipaa böndempää paikkaa, niin sit Kirkkonummelle. - Anonyymi
UPM ilmoitti noin viikko sitten irtisanovansa Rauman tehtaalta 179 henkilöä, mikä oli kurja uutinen Rauman kokoiselle paikkakunnalle. Tänään kuitenkin ilmoitettiin, että Rauman telakalla rakennetaan merivoimien uudet sota-alukset, minkä vuoksi telakalle palkataan uutta väkeä 150-200 henkilön verran.
Kyl maar Raum o aina Raum. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Espooseen.
Mut jos kaipaa böndempää paikkaa, niin sit Kirkkonummelle.Samaa mieltä. Vaikka kysyjä etsi kotipaikkaa duunariperheelle, ei Espoo ole huono valinta. Espoolaiset taitavat edelleen olla Suomen parhaimmin koulutettuja muiden paikkakuntien asukkaisiin verrattuna, mutta kyllä Espoossa duunareita asuu ja tarvitaan. Espoo valittiin juuri Euroopan innovatiivisimpien kaupunkien kilpailussa finaaliin eli jotain ne ovat siellä Espoossa tehneet oikein. Kuuden finalistikaupungin joukossa ei ole muita pohjoismaisia kaupunkeja.
Espoon kaupunki valittu kuuden parhaan joukkoon Euroopan komission Innovaatiopääkaupunki-kilpailussa:
https://www.omnia.fi/uutiset/espoon-kaupunki-valittu-kuuden-parhaan-joukkoon-euroopan-komission-innovaatiopaakaupunki
PS. Kirkkonummikin on hyvä mesta.
- Anonyymi
Antaisit nyt vähän vinkkiä siitä, mitä kotipaikkakunnalta toivoisitte. Yksi vaihtoehtoja on etsiä töitä monista eri pailoista ja kun jostain tärppää, niin ajaa sitten muuttokuorma sinne. Ei se edes ole kovin huono konsti.
Jos kuitenkin tahtoo syystä tai toisesta miettiä, mitä tulevalta paikkakunnaltaan haluaa, niin esimerkiksi näitä vois pohtia.
1. Onko lasten koulukielellä mitään merkitystä? Kaikkialla Suomessa on suomenkielisiä kouluja, mutta ruotsinkielisiä kouluja ei löydy joka kunnasta muun kielisistä nyt puhumattakaan.
2. Olisitteko vuokraamassa vai ostamassa uutta kotia? Asuntojen myyntihinnoissa on eri puolilla maata isoja eroja. Vuokratasokin vaihtelee. Yksi ongelma voi olla asunnon löytäminen. Pääkaupunkiseudun asunnon löytämisen ongelmista usein puhutaan, mutta kyllä kämpän löytää, jos ei välttämättä ole pakko muuttaa Helsingin suosituimmille alueille. Helsingin ympäristökunnista kämppä irtoaa helpommin ja halvemmalla. Uudenkaupungin autotehtaan seudulla on ollut isoa asuntopulaa kuten myös Lapissa, missä matkailu on kasvanut paljon. Suurimmassa osassa maata kämpän löytää käsittääkseni tosi tai aika helposti varsinkin, jos kriteerit eivät ole huipputiukat.
3. Joissain paikoissa voisi olla niin, että toiselle löytyy helposti työtä, mutta toiselle ei. Teillä on kuitenkin niin moninainen työhistoria ja jos olette valmiita monenlaisiin työtehtäviin, niin tämä juttu ei liene suuri ongelma. Varsinkin jos rouva on valmis vaikka koulunpenkille.
4. Teidän asemassa miettisin vapaa-ajan viettoa ja sosiaalisia suhteita. Löytyisikö niiden kautta vinkkiä siitä, mihin teidän kannattaisi Suomessa suunnata? Kaipaatteko hiihtolatuja, maaseuden idylliä, isompaa kaupunkia runsaine palveluineen, kalastusmahdollisuuksia, omaa mökkiä kohtuullisen matkan etäisyydelle, kapakoita, lentokentän läheisyyttä, omaa pihaa, hyviä liikenneyhteyksiä, autotallissa tai muuta tilaa harrastamiseen..? - Anonyymi
Otsikkoon liittyen täytyy todeta, että Suomessa on muutamia perinteisiä duunarikaupunkeja sekä sitten jokunen uudempi. Kaikkiallahan duunareita tietenkin asuu. Näitä vanhoja kunnon duunarikaupunkeja ovat Tampere, Kotka, Kemi, Pori, Kouvola (plus Kouvolaan liitetyt alueet kuten paperipaikkakunta Kuusankoski) ja Lahti. Jotkut liittävät listaan myös Raahen ja Rauman, joiden lisäksi ainakin nykyään Vantaa kuuluu ehdottomasti listalle. Mielipiteitä on toki moneen lähtöön.
Yksi kiinnostava paikka on Kotka ja sen lähiseudut kuten Pyhtää, Loviisa, Hamina ja nykyään kuntaliitosten vuoksi jättikokoinen Kouvola. Kotkassa on iso satama, minkä lisäksi siellä on viime aikoina virinnyt paljon uutta. Esimerkiksi matkailubisnestä on syntynyt risteilyturistien myötä ja nyt alueelle houkutellaan jo kiinalaisryhmiä muutenkin. Uusia yrityksiä on perustettu, joista esimerkkinä Höyrypanimo. Kotkasta löytyy ruotsinkieliset koulut lukiota myöten. Pyhtään seudulla, Elimäellä, Lapinjärvellä ja Loviisassa on enemmänkin ruotsinkielisiä - sekä edullisia asuntoja & tontteja. Myös maisemissa riittää idylliä kuten myös merta purjehdittavaksi sekä kalaa narrattavaksi. Myös Hamina on söötti paikka.
Haminasta puheenollen Googlella on 300 henkeä työllistävä palvelinkeskus Haminassa. Toukokuussa 2019 mediassa kerrottiin tällaista: "Googlelta jätti-investointi Suomeen! 600 miljoonan euron palvelinkeskus Haminaan" Tuonnekin tarvitaan varmaan sekä rakennusväkeä, että aikanaan työntekijöitä kolminumeroisen luvun verran. Google on Suomessakin englanninkielinen työnantaja, joten se sopinee myös suomen kieltä osaamattomille, jos englanti taittuu edes rallienglannin verran.
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/6d6f3b89-4723-4aff-9d33-1c90229b952b
PS. Kotkan ja Viipurin välille suunnitellaan reittiliikennettä turismia palvelemaan. Kotkan ja Saksan välille suunnitellaan rahtiliikenteen lisäksi myös matkustajaliikennettä. Kotkan keskustaan aletaan rakentaa uutta pääkampusta ammattikorkeakoululle. Pääkaupungista suunnitellaan entisen Lahti-Kouvola-Lappeenranta -radan lisäksi eteläisempää ratayhteyttä Venäjälle. Kouvolaan rakennetaan suurta logistiikkakeskusta palvelemaan itään (Venäjä, Kazakstan, Kiina yms.) suuntautuvaa raideliikennettä. Vajaa vuosi sitten Virolahdelle avattiin Zsar-ostoskylä (merkkituotteiden outlet-kauppoja yms.), jota aiotaan laajentaa. Lappeenrannan lentokentälle on lisätty kansainvälisiä lentoyhteyksiä. - Anonyymi
Finnpausen-projektin sivut on avattu. Siellä on kuulemma tietoa ja lisää ilmeisesti tulossa. Kyseisen projektin kautta etsitään työntekijöitä erityisesti matkailualalle Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Varsinais-Suomen alueille. Matkailu työllistää lisääntyvässä määrin Suomessa asuvia ja matkailun ennustetaan edelleen kasvavan, joten se on potentiaalinen työala monille Suomeen paluumuuttaville. Erityisesti on kuulemma pulaa kokeista ja tarjoilijoita, mutta myös aktiviteettien* ohjaajista sekä erilaisista moniosaajista. Koulutustakin on tarjolla. Laitan tuohon alle esitteen yhdestä aikuisille suunnatusta matkailualan työllisyyskoulutuksesta, jonka kesto on noin 6kk. Matkailuala voisi olla mahdollisuus vaikkapa toiselle teistä.
* Aktiviteetteja ovat mm. laskettelu, hiihto, luontoliikunta patikoiden tai vaikka lumikenkäillen, melonta, moottorikelkkasafarit, husky-safarit, kirkkovenesoutu, kalastusohjaus, kaupunkikiertoajelut pyöräillen, yöpymiset luonnossa teltoissa, vesihiihto, nuotioruokailu, koskenlasku kumiveneillä jne.
https://www.finnpausen.se
https://www.matkailutyo.fi/sesonkityo-vaihtelua-vapautta-ja-verkostoitumista/
https://www.turunakk.fi/education-item/matkailun-moniosaaja/ - Anonyymi
Oon kuullut useampaan kertaan ja eri paikoista, että Iisalmen seudulla olisi työtä tarjolla kuulemma paljonkin ja erilaisissa hommissa. Ite en sitä aluetta tunne, vaikka oon kyllä käynyt. Jäi mieleen Olvin tehdas keskustan tuntumassa ja paikalliset puhuivat paljon Ponssesta.
Googlaamalla katsoin, että siellä on myös Genelec, Valio, Normet, Profile Vehicles, Lunawood yms. - Anonyymi
Kiinnostaisiko Sipoo tai Porvoo? Kumpikin on Helsingin tuntumassa, mutta kuitenkin hajuraon päässä. Asuminen halvempaa kuin Helsingissä ja elämässä on pikkukaupungin meininki. Koulut toimii ja harrastuksia riittää. Osa työskentelee omalla paikkakunnalla ja osa käy töissä esim. Itä-Helsingissä, Itä-Vantaalla, lentoaseman seudulla, Keravalla jne. Vuosaaren satama-alueen firmoissa on jatkuvasti töitä tarjolla, raksahommia riittää ja teollisuuttakin on kyseisellä suunnalla: Paulig, Fazer, Valio, Vantaan Energian jätevoimala, Ruskon Betoni jne. Erityisesti Itäkeskuksen alueella on tarjolla paljon mm. kaupanalan töitä.
- Anonyymi
Ai hitsi, nyt vasta huomasin, et on logistiikastakin kokemusta. Eiköhän silläkin alalla töitä riittäisi. Satamassa tarvitaan trukkikuskeja, metrokuskeista on ollut välillä pulaa, bussikuskeista on ikuinen pula, kunnollisista invataksien kuljettajista on pulaa, tehtaat tarvii logistiikkaa jne.
Ai niin! Sipoossa on myös uusi Inex Partnersin eli S-kauppaketjun logistiikkakeskus. Se on tosi iso paikka ja siitä löytyy tietoa netistä. On Youtube-videota ja uusimmassa Yhteishyvä oli juttu. Yhteishyvä on S-ketjun asiakaskunta, joka löytyy netistä ja voi lukea ilmaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai hitsi, nyt vasta huomasin, et on logistiikastakin kokemusta. Eiköhän silläkin alalla töitä riittäisi. Satamassa tarvitaan trukkikuskeja, metrokuskeista on ollut välillä pulaa, bussikuskeista on ikuinen pula, kunnollisista invataksien kuljettajista on pulaa, tehtaat tarvii logistiikkaa jne.
Ai niin! Sipoossa on myös uusi Inex Partnersin eli S-kauppaketjun logistiikkakeskus. Se on tosi iso paikka ja siitä löytyy tietoa netistä. On Youtube-videota ja uusimmassa Yhteishyvä oli juttu. Yhteishyvä on S-ketjun asiakaskunta, joka löytyy netistä ja voi lukea ilmaiseksi.Kiitos näistä vinkeistä. Itä-Uusimaa on alkanut kiinnostaa akkaa ja jälkikasvua eniten. Sukulaissuhteetkin vetää sinne suuntaan, kun on sukua mm. Kouvolan seudulla.
- Anonyymi
Jos teille alkaa hahmottua joku paikkakunta, missä tuleva koti saattaisi sijaita, niin kannattaa ehkä seurata kyseisen paikkakunnan keskusteluryhmiä. Niitä on erityisesti Facebookissa. Facebookin sisäisellä hakukoneella kun etsii, niin eiköhän löydy. Monilla asuinalueellakin on omat ryhmänsä, joten voi olla hankala valita, mitä ryhmiä seuraa. Monia ryhmiä voi seurata ilman omaa Facebook-tiliä, mutta jotkut vaatii liittymisen ryhmään, milloin täytyy se tili olla.
- Anonyymi
Kiitti vinkistä! Tämä toteutettiin ja siitä olikin paljon hyötyä.
- Anonyymi
Meidän perheen kuulumisia tulee tässä.
Muutetaankin jo vuodenvaihteessa Suomeen. Ensimmäinen muuttokuorma tuotiin jo, kun käytiin sukuloimassa ja uutta kotiseutua katsomassa. Pakattiin farmariauto niin täyteen kuin mahdollista ja samalla tuli pari polkupyörää. Tavarat saatiin väliaikaisesti sukulaisen varastoon Suomessa.
Alunperin oli tarkoitus muuttaa kaikessa rauhassa kesäloman aikana, mutta vähitellen alkoi tuntua siltä, että kaikki on jo valmista. Saatiin asunto Ruotsissa myytyä ja vuokra-asunto Suomesta saadaan käyttöön jo jouluksi, mutta todennäköisesti suoritetaan muutto välipäivinä. Itse asiassa me tullaan jouluksi Suomeen, minkä jälkeen tenavat jäävät sinne sukulaisille sillä aikaa, kun lähdetään miesporukalla hakemaan Ruotsista muuttolasti vuokra-autolla. Vaimo saa siivottua uutta kämppää ja laitettua ensimmäisiä tavaroita paikoilleen, kun ollaan kuormaa hakemassa ja lapset hoidossa. Ehkä vaimo saa jonkun avukseenkin. Tuodaan tietenkin myös joulun aikaan tavaraa farmarissa niin paljon kuin siihen mahtuu ja farmari jää Suomeen vaimon käyttöön. Voi käydä ostamassa ruokakaappeihin täytettä ja muuta tarpeellista kodintarviketta. Ruotsissa on jonkun verran tavaraa myyty ja lahjoitettu, mitä ei haluta ottaa mukaan. Aika paljon sitä kertyy turhaa tavaraa nurkkiin, kuten lasten pieneksi jääneitä vaatteita ja tavaroita sekä muuta rojua. Suosittelen kaikkia muuttajia karsimaan tavaraa reilulla kädellä, koska sitä ei muistakaan mitä kaikkea kaapeista löytyy. Ruotsin päässä aiotaan pakata tavaraa etukäteen niin paljon kuin mahdollista ja aloittaa loppusiivous ajoissa. Ollaan suunniteltu tämä juttu aika tarkkaan ja eiköhän homma suju ihan hienosti. Tulee erilainen joulu ja uusi vuosi, mutta kerrankos näin.
Minulla on jo työpaikka tiedossa tammikuulle ja vaimollekin varmaan työtä löytyy. Ainakin on sijaisuuksia kuulemma tarjolla. Hankalin homma oli lasten koulut, kun haluttaisiin ostaa oma asunto aika pian. Päätettiin laittaa lapset suomenkieliseen kouluun, mutta saa nyt sitten nähdä joutuvat myöhemmin vaihtamaan koulua, jos unelmien asunto löytyy jostain kauempaa. Lapset on muutosta innoissaan, mutta kyllähän nuo surevat parhaita kavereitaan täällä ja jännittävät löytyykö uusia. Harrastuksia pääsevät varmaan jatkamaan Suomessa aika helposti, kun treenaavat jalkapalloa ja salibandyä jotka taitaa olla Suomessakin yleisiä harrastuksia.
Kovasti on mietitty, että mitä me ollaan unohdettu. Kun muuttopäätös saatiin tehtyä, niin oikeastaan kaikki sen jälkeen on ollut aika helppoa. Ehkä me vielä törmätään johonkin vaikeaan. Ei se päätös muuten ollut ihan helppo tehdä, vaikka jo useamman vuoden ajan oltiin siitä puhuttu. On se aina iso juttu riuhtaista irti entisestä ja hypätä tuntemattomaan.- Anonyymi
Mihin päin Suomea muutatte? Saako udella millä perusteella valitsitte suomenkielisen koulun lapsille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin päin Suomea muutatte? Saako udella millä perusteella valitsitte suomenkielisen koulun lapsille?
Oletko ruotsalainen, koska kysyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin päin Suomea muutatte? Saako udella millä perusteella valitsitte suomenkielisen koulun lapsille?
Muutetaan Helsingin lähelle. Työpaikkani on Helsingissä. Meidän lapsilla olisi ollut mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä ruotsiksi. Oltiin kuitenkin jo pidempään mietitty, että haluttaisiin heille vahva suomen kielen taito ja suomalainen identiteetti. Minä olen muuttanut Ruotsiin aikuisena ja ehdin asua Hurrilassa vajaan 10 vuotta. Suomi on minun äidinkieli. Vaimo on Ruotsissa syntynyt ja kasvanut, mutta hänen molemmat vanhemmat on suomalaisia. Meillä puhutaan suomea, mutta vaimo puhuu lasten kanssa myös ruotsia, koska se on hänen vahvempi kieli. Vaimo ei osaa kovin hyvin kirjoittaa suomea. Se näyttää pikkulapsen kirjoitukselta, mutta hän yrittää oppia lisää. Koska me tullaan ihan suomenkielisistä suvuista ja sukulaiset on suomenkielisiä, niin haluttiin pojille nykyistä parempi suomenkielen taito. Pojat puhuu suomea aika hyvin, mutta luku- ja kirjoitustaito on heikko. Ajateltiin että oppiminen on ala-asteen ikäisille helpompaa kuin yläasteelaisille. Jos lapsi myöhemmin haluaa muuttaa Itä-Suomeen tai Keski-Suomeen on ongelma, jos ei osaa hyvin suomea. Kumpikin menee Suomessa tavalliselle luokalle, mutta he saa tukiopetusta suomenkielessä. Nuorempi on tokaluokkalainen ja opettaja uskoi hänen pysyvän hyvin luokan mukana. Vanhemmalla voi olla alussa vaikeampaa, mutta koulusta lupasivat erityisopettajan tunteja hänelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutetaan Helsingin lähelle. Työpaikkani on Helsingissä. Meidän lapsilla olisi ollut mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä ruotsiksi. Oltiin kuitenkin jo pidempään mietitty, että haluttaisiin heille vahva suomen kielen taito ja suomalainen identiteetti. Minä olen muuttanut Ruotsiin aikuisena ja ehdin asua Hurrilassa vajaan 10 vuotta. Suomi on minun äidinkieli. Vaimo on Ruotsissa syntynyt ja kasvanut, mutta hänen molemmat vanhemmat on suomalaisia. Meillä puhutaan suomea, mutta vaimo puhuu lasten kanssa myös ruotsia, koska se on hänen vahvempi kieli. Vaimo ei osaa kovin hyvin kirjoittaa suomea. Se näyttää pikkulapsen kirjoitukselta, mutta hän yrittää oppia lisää. Koska me tullaan ihan suomenkielisistä suvuista ja sukulaiset on suomenkielisiä, niin haluttiin pojille nykyistä parempi suomenkielen taito. Pojat puhuu suomea aika hyvin, mutta luku- ja kirjoitustaito on heikko. Ajateltiin että oppiminen on ala-asteen ikäisille helpompaa kuin yläasteelaisille. Jos lapsi myöhemmin haluaa muuttaa Itä-Suomeen tai Keski-Suomeen on ongelma, jos ei osaa hyvin suomea. Kumpikin menee Suomessa tavalliselle luokalle, mutta he saa tukiopetusta suomenkielessä. Nuorempi on tokaluokkalainen ja opettaja uskoi hänen pysyvän hyvin luokan mukana. Vanhemmalla voi olla alussa vaikeampaa, mutta koulusta lupasivat erityisopettajan tunteja hänelle.
Tervetuloa Suomeen !!
Ikävä kyllä pääkaupunkiseutu ei tarjoa kovin paljon erilaisempaa meininkiä kuin Ruotsi näinä päivinä, Jokainen suomalainen on kuitenkin tervetullut ja omalta osaltani, jos kuulen että joku on muuttanut Ruotsista Suomeen, koitan auttaa jokapäiväisessä elämässä parhaani mukaan.
Olisin kuitenkin toivonut että olisitte muuttaneet kauemmas Pääkaupunkiseudusta. Sielä ei kaikki ole kohdallaan. Asunnot ovat palkkatasoon nähden liian kalliita ja kaupunki kerää piiloveroa kaikella mahdollisella tavalla. Niin on ikävä kyllä tilanne Tampereella ja Turussakin. Mutta näiden kaikkien kaupunkien ulkopuolella on paljon turvallisia pikkukuntia joissa on tarjolla vaikka mitä töitä. Toivonkin että katselette vähän suuremmalla loopilla jatkossa, kun olette päässeet yhteikuntaan kiinni.
Kaikkea hyvää. Äläkä annan rouvan masentua Suomessa. Meiltä löytyy vaikka mitä aktiviteetteja. Ja nykyaikakaudella, autoilun aikakaudella, ei se Ruotsikaan niin kaukana ole jos sielä haluaa piipahtaa. Lautalle vaan ja 10h/8h päästä on Tukholmassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa Suomeen !!
Ikävä kyllä pääkaupunkiseutu ei tarjoa kovin paljon erilaisempaa meininkiä kuin Ruotsi näinä päivinä, Jokainen suomalainen on kuitenkin tervetullut ja omalta osaltani, jos kuulen että joku on muuttanut Ruotsista Suomeen, koitan auttaa jokapäiväisessä elämässä parhaani mukaan.
Olisin kuitenkin toivonut että olisitte muuttaneet kauemmas Pääkaupunkiseudusta. Sielä ei kaikki ole kohdallaan. Asunnot ovat palkkatasoon nähden liian kalliita ja kaupunki kerää piiloveroa kaikella mahdollisella tavalla. Niin on ikävä kyllä tilanne Tampereella ja Turussakin. Mutta näiden kaikkien kaupunkien ulkopuolella on paljon turvallisia pikkukuntia joissa on tarjolla vaikka mitä töitä. Toivonkin että katselette vähän suuremmalla loopilla jatkossa, kun olette päässeet yhteikuntaan kiinni.
Kaikkea hyvää. Äläkä annan rouvan masentua Suomessa. Meiltä löytyy vaikka mitä aktiviteetteja. Ja nykyaikakaudella, autoilun aikakaudella, ei se Ruotsikaan niin kaukana ole jos sielä haluaa piipahtaa. Lautalle vaan ja 10h/8h päästä on Tukholmassa.Olisin kuitenkin toivonnut että.....
Toivonkin että katselette.....
Mitä muuta sä toivotkin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa Suomeen !!
Ikävä kyllä pääkaupunkiseutu ei tarjoa kovin paljon erilaisempaa meininkiä kuin Ruotsi näinä päivinä, Jokainen suomalainen on kuitenkin tervetullut ja omalta osaltani, jos kuulen että joku on muuttanut Ruotsista Suomeen, koitan auttaa jokapäiväisessä elämässä parhaani mukaan.
Olisin kuitenkin toivonut että olisitte muuttaneet kauemmas Pääkaupunkiseudusta. Sielä ei kaikki ole kohdallaan. Asunnot ovat palkkatasoon nähden liian kalliita ja kaupunki kerää piiloveroa kaikella mahdollisella tavalla. Niin on ikävä kyllä tilanne Tampereella ja Turussakin. Mutta näiden kaikkien kaupunkien ulkopuolella on paljon turvallisia pikkukuntia joissa on tarjolla vaikka mitä töitä. Toivonkin että katselette vähän suuremmalla loopilla jatkossa, kun olette päässeet yhteikuntaan kiinni.
Kaikkea hyvää. Äläkä annan rouvan masentua Suomessa. Meiltä löytyy vaikka mitä aktiviteetteja. Ja nykyaikakaudella, autoilun aikakaudella, ei se Ruotsikaan niin kaukana ole jos sielä haluaa piipahtaa. Lautalle vaan ja 10h/8h päästä on Tukholmassa.En ole ketjun aloittaja, mutta kommentoin kotipaikan valintaa Suomesta. Tiedän ja tunnen aika paljon Suomeen paluumuuttaneita, jotka ovat palanneet Suomeen niin Ruotsista kuin muistakin maista. Luettelen nyt ulkomuistista muutamia paikkakuntia, joihin tiedän maailmalta Suomeen palanneiden Suomessa muuttaneen.
Ruotsista Suomeen paluumuuttaneet: Oulu, Tornio, Kemi, Kalajoki, Kajaani, Iisalmi, Kuusamo, Kuopio, Rovaniemi, Kemijärvi, Lapinlahti, Kokkola, Pietarsaari, Vaasa, Seinäjoki, Tampere, Pori, Parainen, Turku, Naantali, Salo, Helsinki, Vantaa, Espoo (voisin jatkaa listaa)...
Muista maista Suomeen paluumuuttaneet: Hämeenlinna, Turku, Espoo, Helsinki, Inari, Rovaniemi, Kittilä, Vantaa, Kuopio, Jyväskylä, Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Tuusula, Lappeenranta, Lahti jne.
Suomeen palanneet ovat muuttaneet sekä isoihin kaupunkeihin että ihan pieniin tuppukyliinkin. Jokainen valitsee kotipaikkansa omien tarpeidensa mukaan ja usein moni asia vaikuttaa. Isoihin kaupunkeihin on joskus pakko muuttaa esimerkiksi opintojen takia. Osa ulkomailla opiskelleista ja asuneista tulee takaisin Suomeen suorittamaan maisteriopintojaan, jolloin voi olla pakko muuttaa yliopistokaupunkiin ainakin aluksi. Moni eläkeläinen hakeutuu omasta halustaan pienille paikkakunnille luonnon lähelle, mutta osa taas kaipaa enemmän sosiaalista toimintaa ja muuta. Työikäisten kohdalla työ usein vaikuttaa asuinseudun valintaan varsinkin, kun usein tarvitaan töitä perheen kahdelle aikuiselle. Osa haluaa palata kotikonnuille en tai sinne missä on sukua. Valintakriteereitä on paljon. On niitäkin, jotka muuttavat ensin isompaan kaupunkiin kuin totutellakseen ja sen jälkeen alkavatkin järjestellä muuttoa pienemmälle paikkakunnalle tai vaikka Lappiin.
Kunnioitetaan ihmisten tekemiä päätöksiä! Ei ole varmaankaan ihan helppo tehdä ratkaisua kotipaikkakunnan suhteen, jos on ollut pitkään poissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa Suomeen !!
Ikävä kyllä pääkaupunkiseutu ei tarjoa kovin paljon erilaisempaa meininkiä kuin Ruotsi näinä päivinä, Jokainen suomalainen on kuitenkin tervetullut ja omalta osaltani, jos kuulen että joku on muuttanut Ruotsista Suomeen, koitan auttaa jokapäiväisessä elämässä parhaani mukaan.
Olisin kuitenkin toivonut että olisitte muuttaneet kauemmas Pääkaupunkiseudusta. Sielä ei kaikki ole kohdallaan. Asunnot ovat palkkatasoon nähden liian kalliita ja kaupunki kerää piiloveroa kaikella mahdollisella tavalla. Niin on ikävä kyllä tilanne Tampereella ja Turussakin. Mutta näiden kaikkien kaupunkien ulkopuolella on paljon turvallisia pikkukuntia joissa on tarjolla vaikka mitä töitä. Toivonkin että katselette vähän suuremmalla loopilla jatkossa, kun olette päässeet yhteikuntaan kiinni.
Kaikkea hyvää. Äläkä annan rouvan masentua Suomessa. Meiltä löytyy vaikka mitä aktiviteetteja. Ja nykyaikakaudella, autoilun aikakaudella, ei se Ruotsikaan niin kaukana ole jos sielä haluaa piipahtaa. Lautalle vaan ja 10h/8h päästä on Tukholmassa.Kohta tulee kolme vuotta kun muutettiin Ruotsista Suomeen. Minä, vaimo ja tytär silloin 21v. Yhtään ei ole ollut Ruotsia ikävä. Päin vastoin. Vihdoin saa sanoa rehellisesti mitä mieltä on. Varsinkaan maahanmuutosta ei siellä saanut sanoa mitään. Ajateltiin että käytäisiin Ruotsin puolella pari kertaa vuodessa, mutta vielä ei olla käyty kertaakaan. Edes tytär ei kaipaa sinne yhtään, vaikka joitain ystäviään vähän kaipaileekin. Me ollaan kaikki löydetty työtä Suomesta ja muutenkin on asiat hyvin.
Poika muutti viitisen vuotta sitten perheensä kanssa Englantiin, mutta nyt hekin pohtivat Suomeen muuttoa. Eivät haluakaan palata Ruotsiin. Ruotsalaisten kannattaisi herätä todellisuuteen, mutta se saattaa olla mahdotonta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta tulee kolme vuotta kun muutettiin Ruotsista Suomeen. Minä, vaimo ja tytär silloin 21v. Yhtään ei ole ollut Ruotsia ikävä. Päin vastoin. Vihdoin saa sanoa rehellisesti mitä mieltä on. Varsinkaan maahanmuutosta ei siellä saanut sanoa mitään. Ajateltiin että käytäisiin Ruotsin puolella pari kertaa vuodessa, mutta vielä ei olla käyty kertaakaan. Edes tytär ei kaipaa sinne yhtään, vaikka joitain ystäviään vähän kaipaileekin. Me ollaan kaikki löydetty työtä Suomesta ja muutenkin on asiat hyvin.
Poika muutti viitisen vuotta sitten perheensä kanssa Englantiin, mutta nyt hekin pohtivat Suomeen muuttoa. Eivät haluakaan palata Ruotsiin. Ruotsalaisten kannattaisi herätä todellisuuteen, mutta se saattaa olla mahdotonta.Minäkin muutin Suomeen noin 3 vuotta sitten. Viihdyn erittäin hyvin ja en koskaan käy Ruotsissa, se maa on loppu meillä. Suomessa kaikki ihmiset ovat kohteliaita ja fiksuja, naapurit ovat hyvin mukavia ja joka kerta kun heitä tavaa niin he morjestaa hymyilen! Tätä ei koskaan ollut tapa Ruotsissa, sillä kukaan ei edes morjestanut kun heitä tavoitti kadulla.
Suomi on meidän suomalaisten parhain maa elää, koska täällä ollaan turvallisia. Maahanmuuttajat ei millään tavalla häiritse ainakaan minua. Täällä asuu paljon venäläisiä ja eestiläisiä ketkä ovat mukavia ja rauhallisia. Monet ovat perustaneet omia myymälöitä ja yms.
Suomen kulttuuri on aivan mukava, sillä suomalainen musiikki, teatterinäytelmät, elokuvat ja myös ruokakulttuuri on minun mielestä aivan mainio. Myös saunakulttuuri ja tämä karaokekulttuuri ovat mukavia.
Jos ostaa asunnon täältä niin talot ovat hyvin huollettu sillä kaikissa taloyhtiöissä tehdään viisivuotiaiset parannukset taloihin ja myös asuntoihin joskus.
Kun tultiin Suomeen se tuntu ihan että olimme tullut paratiisiin helvetistä. Nytten emme edes käy lomalla entisessä maassa, se saa unohtua täysin jos mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin muutin Suomeen noin 3 vuotta sitten. Viihdyn erittäin hyvin ja en koskaan käy Ruotsissa, se maa on loppu meillä. Suomessa kaikki ihmiset ovat kohteliaita ja fiksuja, naapurit ovat hyvin mukavia ja joka kerta kun heitä tavaa niin he morjestaa hymyilen! Tätä ei koskaan ollut tapa Ruotsissa, sillä kukaan ei edes morjestanut kun heitä tavoitti kadulla.
Suomi on meidän suomalaisten parhain maa elää, koska täällä ollaan turvallisia. Maahanmuuttajat ei millään tavalla häiritse ainakaan minua. Täällä asuu paljon venäläisiä ja eestiläisiä ketkä ovat mukavia ja rauhallisia. Monet ovat perustaneet omia myymälöitä ja yms.
Suomen kulttuuri on aivan mukava, sillä suomalainen musiikki, teatterinäytelmät, elokuvat ja myös ruokakulttuuri on minun mielestä aivan mainio. Myös saunakulttuuri ja tämä karaokekulttuuri ovat mukavia.
Jos ostaa asunnon täältä niin talot ovat hyvin huollettu sillä kaikissa taloyhtiöissä tehdään viisivuotiaiset parannukset taloihin ja myös asuntoihin joskus.
Kun tultiin Suomeen se tuntu ihan että olimme tullut paratiisiin helvetistä. Nytten emme edes käy lomalla entisessä maassa, se saa unohtua täysin jos mahdollista.Hyvä kun täydensit. Ei minullakaan ole mitään rauhallisia maahanmuuttajia vastaan, mutta autojen polttajia, huumekauppiaita ja vanhusten kiusaajia ei ole ikävä.
Tervetuloa Suomeen perheelle, joka kirjoitti ensimmäisen viestin. Kyllä lapset sopeutuu. Niin ne suomalaisetkin lapset sopeutui silloin aikanaan, kun Ruotsiin muutettiin.
- Anonyymi
Onneksi olkoon talokaupoista!
Tervetuloa Suomeen!
Kaikki järjestyy.
Muutin Ruotsista Suomeen tammikuussa ja ajan kuluessa olen ollut aina vain tyytyväisempi päätöksestä. Ensimmäisinä kuukausina olin hieman epävarma tuliko tehtyä virhe, vaikka en muuttoa katunutkaan. Aluksi nimittäin suomalainen järjestelmä vaikutti kireältä ja ihmisetkin vähän tiukkapipoisilta. Sitten huomasin, että täällä järjestelmä toimii ja ihmiset haluavat sen toimivan jatkossakin. Täällä halutaan noudattaa lakeja ja sääntöjä. Ruotsissa olin tottunut, että sääntöjä on, mutta monet niistä oli ohjeellisia. Nyt Suomi ei enää tunnu kireältä eikä tiukkapipoiselta, kun tähän on tottunut. Sekin otti hieman aikaa, että oppi uusia suomalaisia sanoja ja virastokieltä, mitä ei Ruotsissa oppinut. Oikein lupsakka paikka tämä on. - Anonyymi
Olen asunut noin 3 vuotta Suomessa, ja en todella kadu! Suomalaiset ovat erinlaisia kun ruotsalaiset, mutta vain positiivisesti!
Mulla on niin mukava elämä Suomessa, kiitos! - Anonyymi
Muutto alkaa jo poltella tosissaan. Kaikenlaisia muuttoon liittyviä asioita ollaan tehty. Tässä on listaa.
- Ruotsin puhelinliittymiä on sovittu suljettavaksi tiettynä päivänä. Yksi Ruotsin liittymä pysyy auki ehkä tammikuulle.
- Suomessa on jo avattu pankkitili minulle eli perheenisälle ja lisäksi yksi puhelinliittymä minun nimiin.
- Jo aiemmin Suomessa käydessä hankin uuden suomalaisen henkilötodistuksen, koska edellinen oli mennyt vanhaksi.
- Auton maahantuontiin liittyviä asioita on selvitetty. Samoin olen selvittänyt Suomen verojärjestelmään siirtymistä, koska työt alkaa tammikuussa.
- Uuden kodin vuokrasopimus on tehty ja avainten haku sovittu. Sukulainen hakee ne valtakirjan kanssa ja hänelle on valtakirja toimitettu. Meidän vuokra-sopimus alkaa jo ennen joulua, mutta vietämme joulun sukulaisten luona Suomessa.
- Uuteen kotiin on hankittu sähkösopimus, laajakaista liittymä ja kotivakuutus, jotka käynnistyvät vuokrasopimuksen alettua. Muutamme sisään välipäivinä.
- Ruotsin päässä on hankkiuduttu eroon monista tavaroista. Tavaraa on jo parin kolmen kuukauden ajan kuljetettu hyväntekeväisyysjärjestön kirpputorille, kierrätyskeskukseen ja vaikka mihin. Vaimo kertoi lahjoittaneensa leluja ja kirjoja läheiseen päiväkotiin, lasten pieneksi jääneitä vaatteita työkavereilleen ja kirjoja johonkin kierrätyspaikkaan. Huonekaluja on hieman myyty ja lahjoitettu. Nyt koti on jo aika karu.
- Toisesta lastenhuoneesta tehtiin pakattujen muuttotavaroiden varasto. Siellä on jo nyt noin 30 pahvista muuttolaatikkoa valmiiksi pakattuna: Astioita, lasten pelejä ja leluja, rakkaimpia kirjoja, kesävaatteita, harrastustavaroita (esim. retkeilytavaroita, luistimet, kypärät) jne.
- Ollaan hyvästelty monia tuttavia jo nyt, koska ei enää ehditä heitä nähdä.
- Vaimo on ahkerasti etsinyt uudesta kotipaikasta kaikenlaista. Hän on ilmoittautunut Suomen kielen kurssille ja johonkin harrastusryhmään. Ne alkavat tammikuussa. Lapsille on löydetty mahdolliset urheiluseurat, joita mennään ainakin katsomaan.
- Vaimo on päivittänyt ansioluettelon ja laittanut työhakemuksia Suomeen. Vielä ei ole tärpännyt, mutta ei hän vielä ole asiasta paniikissa. Muutama työnantaja on sanonut, että jos keikkatyöt kelpaa, niin soittaa vaan heti kun muutto on tehty. Ne ei tosin ole ihan siltä alalta, mikä olisi vaimolle mieleisintä ja vakituista työtä niiltä aloilta saadakseen täytyisi hankkia uutta koulutusta. Edelleen siis mietitään, mutta onneksi työtä tuntuu olevan.
- Ai niin. Matkaliput on varattu jo aikoja sitten, kun tullaan farmariautolla koko perhe jouluksi Suomeen ja tuodaan autollinen tavaraa samalla.
- Muuttoauto on myös varattu Suomesta, muuttoporukka sovittu, muuttoporukan matkajärjestelyt tehty jne. Majoitutaan hotellissa yksi yö muuttoporukan kanssa ja syödään ulkona reissun aikana. On tämä koti jo niin karu, ettei täällä oikein viihtyisi.
- Entiselle asunnolle on sovittu siivous tuttavan kanssa. Hän tekee loppusiivouksen maksua vastaan ja palauttaa kotimme avaimet kiinteistönvälittäjälle sovittuna aikana. Ollaan tosin etukäteen puhdistettu kaikki tyhjentyneet kaapit ja vaimo pesi jokin aika sitten kaikki ikkunat ja vastaavaa.- Anonyymi
Unohtui ainakin tämä:
Puolet matoista on pesetetty ja pakattu. Ne otetaan mukaan Suomeen. Vaimo haluaa ne nopeasti uuden kodin lattialle kaikumista estämään ja kodikkuutta tuomaan. Se on varmaan hyvä ajatus. Alkuun voidaan istua ja elää matoilla Lähi-Idän tyyliin :)
- Anonyymi
Onnea uuteen kotiin ja menestystä koto-Suomessa! Toivottavasti kerrot tunnelmistanne myös jatkossa, kun muutto on ohi ja elämä hakeutuu uusiin uomiinsa.
- Anonyymi
Suomessa ollaan!
Meillä on nyt kuherruskausi. Ollaan käyty Repoveden kansallispuistossa, Kotkassa, Porvoossa, Suomenlinnassa, Helsingin jääpuistossa luistelemassa, Oodi-kirjastossa ja Nuuksion kansallispuistossa sekä Haltiassa. Huomenna mennään vielä LUX-tapahtumaan. Sen jälkeen hieman levätään ja keskitytään arkeen. Kaivattaisiin kuitenkin vinkkejä, mihin Etelä-Suomessa kannattaisi mennä päiväreissulle. Ollaan liikunnallinen perhe ja tavoitteena on tutustua uuteen kotimaahan samalla. Tai minähän olen Suomesta kotoisin, mutta vaimolle ja pojille tämä on uusi kotimaa.
Pojat haaveilee Fazerin karkkitehdasvierailusta ja Tallinnan risteilystä. Ne varmaan toteutetaan kevään aikana tai viimeistään kesällä. Kesällä ajateltiin vuokrata asuntoauto, joten myös vinkit automatkasta Suomessa kiinnostaa.
Oma duuni ehti jo alkaa. Ensi viikolla alkaa poikien koulu ja vaimollakin on tutustumiskäynti työpaikkaan ensi viikolla. Antavat jotain perehdytystä silloin. Eiköhän se tästä lähde.- Anonyymi
Vau, saitte muuttourakan tehtyä!!! Onnea ja tervetuloa. Tässä muutama vinkki.
Ensin edullisia ja ilmaisia:
- Tapiolan jääpuisto on tosi kiva ja aina ilmainen (Espoo)
- Fallkullan eläinpiha (Hki)
- Itäkeskuksen uimahalli, missä on mm. vesiliukumäki (Hki)
- Uimahalleissa järjestetään välillä erityisiä vesiurheilun teemapäiviä. Erityisesti niitä on ollut syys- ja hiihtolomien aikaan.
- Maauimalat kesällä (Stadion, Kumpula ja Leppävaara)
- Lepakkoretket tai muut opastetut retket (Hgin luonnonsuojeluyhdistys järjestää ilmaisia)
- Sipoonkorpi & Kuusijärven savusauna
- Sipoon Kaunissaari
- Pyhtään Kaunissaari
- Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää
- Mustilan Arboretum (Elimäki)
- Haagan Rhodopuisto (Hki)
- Museoiden ilmaispäivät/-illat. Esimerkiksi Kansallismuseossa on lapsille suunnattu Vintti, joka on kiva paikka.
- Kesällä vartioparaatit (Hki)
- Kaartin soittokunnan konsertit Temppeliaukion kirkossa (Hki)
- Vuotalolla on kivoja ilmaisleffoja ja helppoja yhden illan taidetyöpajoja
- Eduskuntatalon avoimien ovien päivä
Hieman tyyriimpiä:
- Flamingon kylpylään päivälipulla (Vantaa)
- Serenan vesipuisto (Espoo)
- Seikkailupuistot esim. Korkee, Zippy Park, Talma, Huippu
- Huvipuistot
- Koskenlasku Kymijoella
- Laskettelu (Talma, Serena, Messilä, Peuramaa, Vihti Ski, Sveitsi)
Nämä tuli nyt äkkiä mieleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vau, saitte muuttourakan tehtyä!!! Onnea ja tervetuloa. Tässä muutama vinkki.
Ensin edullisia ja ilmaisia:
- Tapiolan jääpuisto on tosi kiva ja aina ilmainen (Espoo)
- Fallkullan eläinpiha (Hki)
- Itäkeskuksen uimahalli, missä on mm. vesiliukumäki (Hki)
- Uimahalleissa järjestetään välillä erityisiä vesiurheilun teemapäiviä. Erityisesti niitä on ollut syys- ja hiihtolomien aikaan.
- Maauimalat kesällä (Stadion, Kumpula ja Leppävaara)
- Lepakkoretket tai muut opastetut retket (Hgin luonnonsuojeluyhdistys järjestää ilmaisia)
- Sipoonkorpi & Kuusijärven savusauna
- Sipoon Kaunissaari
- Pyhtään Kaunissaari
- Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää
- Mustilan Arboretum (Elimäki)
- Haagan Rhodopuisto (Hki)
- Museoiden ilmaispäivät/-illat. Esimerkiksi Kansallismuseossa on lapsille suunnattu Vintti, joka on kiva paikka.
- Kesällä vartioparaatit (Hki)
- Kaartin soittokunnan konsertit Temppeliaukion kirkossa (Hki)
- Vuotalolla on kivoja ilmaisleffoja ja helppoja yhden illan taidetyöpajoja
- Eduskuntatalon avoimien ovien päivä
Hieman tyyriimpiä:
- Flamingon kylpylään päivälipulla (Vantaa)
- Serenan vesipuisto (Espoo)
- Seikkailupuistot esim. Korkee, Zippy Park, Talma, Huippu
- Huvipuistot
- Koskenlasku Kymijoella
- Laskettelu (Talma, Serena, Messilä, Peuramaa, Vihti Ski, Sveitsi)
Nämä tuli nyt äkkiä mieleen.Katsokaa YLE Areenasta Egenland!!!
Se on kaksikielinen matkailuohjelma kotimaan matkailusta ja reissailusta, mutta siinä esitellään kaikkia erikoisempia ja tuntemattomampia kohteita. Ohjelmalla on myös Insta-tili ja Facebook-ryhmä, johon voi mennä keskustelemaan kotimaan matkailusta.
Huom! Ohjelma näkyy myös ulkomailla. Eli jos ulkosuomalaiset vaikka Kiinassa tai Kööpenhaminassa haluavat katsoa kyseistä ohjelmaa netin kautta, sen pitäisi onnistua. Useimpia YLE Areenan ohjelmiahan ei voi ulkomailla katsoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vau, saitte muuttourakan tehtyä!!! Onnea ja tervetuloa. Tässä muutama vinkki.
Ensin edullisia ja ilmaisia:
- Tapiolan jääpuisto on tosi kiva ja aina ilmainen (Espoo)
- Fallkullan eläinpiha (Hki)
- Itäkeskuksen uimahalli, missä on mm. vesiliukumäki (Hki)
- Uimahalleissa järjestetään välillä erityisiä vesiurheilun teemapäiviä. Erityisesti niitä on ollut syys- ja hiihtolomien aikaan.
- Maauimalat kesällä (Stadion, Kumpula ja Leppävaara)
- Lepakkoretket tai muut opastetut retket (Hgin luonnonsuojeluyhdistys järjestää ilmaisia)
- Sipoonkorpi & Kuusijärven savusauna
- Sipoon Kaunissaari
- Pyhtään Kaunissaari
- Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää
- Mustilan Arboretum (Elimäki)
- Haagan Rhodopuisto (Hki)
- Museoiden ilmaispäivät/-illat. Esimerkiksi Kansallismuseossa on lapsille suunnattu Vintti, joka on kiva paikka.
- Kesällä vartioparaatit (Hki)
- Kaartin soittokunnan konsertit Temppeliaukion kirkossa (Hki)
- Vuotalolla on kivoja ilmaisleffoja ja helppoja yhden illan taidetyöpajoja
- Eduskuntatalon avoimien ovien päivä
Hieman tyyriimpiä:
- Flamingon kylpylään päivälipulla (Vantaa)
- Serenan vesipuisto (Espoo)
- Seikkailupuistot esim. Korkee, Zippy Park, Talma, Huippu
- Huvipuistot
- Koskenlasku Kymijoella
- Laskettelu (Talma, Serena, Messilä, Peuramaa, Vihti Ski, Sveitsi)
Nämä tuli nyt äkkiä mieleen.Muutama idea lisää:
1. Haltialan tila Helsingissä on kiva kaupunkimaatila. Heillä on maatilan eläimiä, joita saa ihmetellä. Pääsiäisen aikaan on yleensä karitsoita. Kannattaa seurata nettisivuja. Kesällä Haltialan pelloilta saa kerätä ilmaiseksi herneitä ja loppukesällä siellä on auringokukkia myös ilmaiseksi kerättävissä.
2. Annantalolla Helsingin Kampissa on monenlaista taidetta ja kulttuuria lapsille.
3. Malminkartanon huipulle kannattaa jossain vaiheessa kiivetä. Myös Tornin Ateljee-baarista ja Stadionin tornista on hyvät näköalat. Lapset saavat mennä Tornin yläravintolaan päivällä.
4. Maksullisiin huveihin lisäisin kiipeily- ja boulderointikeskukset.
5. Kesällä on paljon saaria, joihin pääsee vuoroveneillä: Pihlajasaari, Vallisaari, Lonna, Vartiosaari sekä Espoon saaristo. Sipoon Pirttisaarta suosittelen myös lämpimästi.
6. Roihuvuoren japanilainen puutarha on hieno ja kirsikkapuiden kukkimisen aikaan siellä järjestetään Hanami-juhlat.
7. Helsinkipäivänä 12. kesäkuuta on paljon kivaa ohjelmaa Helsingissä. Samoin taiteiden yönä alkusyksyllä. Espoopäivä on puolestaan elokuun lopussa ja sekin on kiva tapahtuma.
8. Cafe Regatta on kiva minikahvila Helsingissä soutustadionin lähellä. Heillä on ollut yleensä napakelkka siinä rannassa, mutta nyt kun on niin lämmin talvi, eikä jäätä ole, ei ole tietysti sitä kelkkaakaan :(
9. Jos tykkäätte luonnonvesissä uimisesta, niin tehkää kesällä retkiä eri uimarannoille. Pääkaupunkiseudulta löytyy merenrantoja, järvenrantoja (mm. Espoon Pitkäjärvi & Oittaa), jokiranta (Helsingin Pitkäkoski), metsälampia (esim. Espoon Sorvalampi) ja saarissa sijaitsevia rantoja (esim. Suomenlinna) ja jopa saaressa sijaitseva järvi (Espoon Pentala). - Anonyymi
Kiva idea lähteä asuntoautolla kiertämään Suomea. Jos toteutatte sen ajatuksen, niin mulla on yksi tärkein vinkki: Päättäkää, millaisen matkan haluatte, sillä kaikkea ei saa kerralla. Tehkää siis realistinen suunnitelma siihen nähden, kuinka paljon teillä on aikaa käytettävissä.
Suomi on iso maa, jossa on paljon nähtävää. Jos haluaa niin sanotusti nähdä koko Suomen kerralla, niin sitten voi istua viikon auton kyydissä ja ajaa maata ristiin rastiin. Viikossa Suomen kyllä ehtii aika hyvin kiertää, mutta se tarkoittaa autossa istumista kutakuinkin aamusta iltaan. Kovin paljon ei silloin ehdi pysähdellä, eikä Suomesta näekään paljon muuta kuin teiden varsia.
Varsinkin kun reissuun on lähdössä junioreita, kannattaa reissu suunnitella huolella. Me ollaan tehty vastaavia reissuja useita, eikä me mitään minuuttiaikataulua olla koskaan laadittu. Ollaan kuitenkin aika tarkkaan etukäteen selvitetty käyntikohteita, missä lapset viihtyy. Se kun yleensä tarkoittaa, että matkasta tulee kaikille viihtyisämpi, kun junioreilla säilyy hyvä fiilis ja saavat purkaa energiaansa säännöllisesti. Ei me kuitenkaan olla pelkkiä puuhamaita kouluttu, mutta joka päivälle ollaan ohjelmoitu jotain liikuntaa: uimahalli, uimaranta, päiväkäynti kylpylään, patikkaretki luonnossa, jalkapalloilua yms. Kaupunkikävelyillä juniorit on viihtyneet paremmin, kun heillä on ollut potkulaudat mukanaan. Sellaiset mahtuu mukaan helpommin kuin pyörät, mutta osa ottaa pyörätkin mukaan. Jos palloilu kiinnostaa, niin oma pallo ehdottomasti mukaan. Futista pystyy pallottelemaan melkein missä vain ja korispaikkojakin on Suomessa paljon. Rantavedessä viihtyvät pidempään, jos on snorkkelit tai uimapatja mukana. Vesipyssyt meiltä jätetään aina pois, koska niiden kanssa syntyy helposti liian kova meininki. Matkalla kuunnellaan lasten äänikirjoja ja saavat myös katsoa jonkin verran tv-ohjelmia ja leffoja. Ruokaa täytyy olla säännöllisesti ja riittävästi. Makean suhteen ollaan pidetty aika tiukkaa linjaa, ettei mene hulinaksi. Meillä on siis kolme lasta ja varsinkin kun olivat nuorempia meno äityi välillä hermoja kiristäväksi. Sekin on tärkeää, että kaikki saa riittävästi unta - varsinkin aikuiset kuski mukaan lukien. Ei kannata tehdä liian tiukkaa matkasuunnitelmaa. Meillä on aina ollut mietittynä monia ns. varakohteita, joista ei olla etukäteen kerrottu junioreille. Esimerkiksi kylpylään mentiin päiväksi vain sen takia, koska oli surkea sadekeli ja kylmän kesän vuoksi uinnit oli jääneet aika vähiin. Vaikka kylpylä oli meillä mielessä varakohteena, lapsille kerrottiin asiasta vasta aamulla. Joskus vietiin penskat Puuhamaahan päiväksi, kun oltiin aika lähellä. Ei sitä oltu etukäteen edes varasuunnitelmaksi mietitty, mutta kuskille iski vatsatauti ja muutenkin aikuiset oli ihan väsyneitä silloin. Kun penskat riehui päivän Puuhamaassa, vanhemmat sai päivän verran lepoa. Kuski sairasti leirintäalueella ja äiti päivysti Puuhamaassa. Kannattaa huolehtia hygieniasta ja ruokien säilytyksestä!!!
Reitistä sanoisin sen verran, että itse valitsisin jonkun alueen, mihin menen. Jos haluaa Lappiin, kannattaa viettää koko viikko siellä, koska aika hurahtaa nopeasti. Siellä on kullanhuuhdontaa, Siida-museota suosittelen, läskipyörillä on metka ajaa tuntureilla, Joulupukin kylä on monien pakollinen kohde, kannattaa mennä patikoimaan, Muoniossa on koskenlaskua, moni tahtoo käydä Norjan puolella ja Kilpisjärven reitti on kyllä todella hieno jne. Lapin sijasta voi keskittyä vaikka Ahvenanmaan alueeseen yhdistettynä Kustaviin, Naantaliin, Nauvoon, Turkuun tms. Itä-Suomessakin voi tehdä ihan oman reissun, johon saa yhdistettyä vaikka mitä mielenkiintoista: sisävesilaivaa, Lusto, Olavinlinna, Visulahti, Punkaharju, Imatran kosket, Särän maistaminen, Koli, Kiteen lintukohteet, alueella on monia kylpylöitä (mm. Imatra, Lappeenranta, Rauhalahti, Kunnonpaikka, Vesileppis, Katinkulta), Salpalinja, ortodoksisia kohteita kuten Valamo ja Kuopion ortodoksinen museo, muikkuruokaa monissa paikoissa, kalakukkoa, lörtsyjä, Tahko, hienoja kansallispuistoja, Orinnoron rotko jne. Yhtä hyvin voi keskittyä Kainuun ja Oulun seudun alueeseen. Sillekin reissulle voisi yhdistää patikointia kansallispuistoissa ja kaupunkimatkailua Oulussa. Voisi vierailla myös esim. Haukiputaalla tai katselemassa Raahen puutaloaluetta. Alueelta löytyy maksullisina aktiviteetteina mm. issikkaratsastusta, kalliokiipeilyä, seikkailupuistoja, alamäkipyöräilyä yms. Yhtä hyvin voi tehdä ns. pienen kierroksen Suomessa yhdistellen sekä itäistä että läntistä Suomea esim. Punkaharju, Savonlinna, Kuopio, Jyväskylä, Tampere, Vaasa, Seinäjoki, Ähtäri, Tuuri & Hämeenlinna. Teemaksi voi valita joko luontokohteiden koluamisen tai urbaanit kohteet. Jälkimmäisissäkin riittää luontopolkuja, puistoja ja ulkoilureittejä, eikä silloin tarvitse niin varustautua vaativampiin luontoretkiin. Kaupungeissa kuitenkin tuppaa kulumaan enemmän rahaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiva idea lähteä asuntoautolla kiertämään Suomea. Jos toteutatte sen ajatuksen, niin mulla on yksi tärkein vinkki: Päättäkää, millaisen matkan haluatte, sillä kaikkea ei saa kerralla. Tehkää siis realistinen suunnitelma siihen nähden, kuinka paljon teillä on aikaa käytettävissä.
Suomi on iso maa, jossa on paljon nähtävää. Jos haluaa niin sanotusti nähdä koko Suomen kerralla, niin sitten voi istua viikon auton kyydissä ja ajaa maata ristiin rastiin. Viikossa Suomen kyllä ehtii aika hyvin kiertää, mutta se tarkoittaa autossa istumista kutakuinkin aamusta iltaan. Kovin paljon ei silloin ehdi pysähdellä, eikä Suomesta näekään paljon muuta kuin teiden varsia.
Varsinkin kun reissuun on lähdössä junioreita, kannattaa reissu suunnitella huolella. Me ollaan tehty vastaavia reissuja useita, eikä me mitään minuuttiaikataulua olla koskaan laadittu. Ollaan kuitenkin aika tarkkaan etukäteen selvitetty käyntikohteita, missä lapset viihtyy. Se kun yleensä tarkoittaa, että matkasta tulee kaikille viihtyisämpi, kun junioreilla säilyy hyvä fiilis ja saavat purkaa energiaansa säännöllisesti. Ei me kuitenkaan olla pelkkiä puuhamaita kouluttu, mutta joka päivälle ollaan ohjelmoitu jotain liikuntaa: uimahalli, uimaranta, päiväkäynti kylpylään, patikkaretki luonnossa, jalkapalloilua yms. Kaupunkikävelyillä juniorit on viihtyneet paremmin, kun heillä on ollut potkulaudat mukanaan. Sellaiset mahtuu mukaan helpommin kuin pyörät, mutta osa ottaa pyörätkin mukaan. Jos palloilu kiinnostaa, niin oma pallo ehdottomasti mukaan. Futista pystyy pallottelemaan melkein missä vain ja korispaikkojakin on Suomessa paljon. Rantavedessä viihtyvät pidempään, jos on snorkkelit tai uimapatja mukana. Vesipyssyt meiltä jätetään aina pois, koska niiden kanssa syntyy helposti liian kova meininki. Matkalla kuunnellaan lasten äänikirjoja ja saavat myös katsoa jonkin verran tv-ohjelmia ja leffoja. Ruokaa täytyy olla säännöllisesti ja riittävästi. Makean suhteen ollaan pidetty aika tiukkaa linjaa, ettei mene hulinaksi. Meillä on siis kolme lasta ja varsinkin kun olivat nuorempia meno äityi välillä hermoja kiristäväksi. Sekin on tärkeää, että kaikki saa riittävästi unta - varsinkin aikuiset kuski mukaan lukien. Ei kannata tehdä liian tiukkaa matkasuunnitelmaa. Meillä on aina ollut mietittynä monia ns. varakohteita, joista ei olla etukäteen kerrottu junioreille. Esimerkiksi kylpylään mentiin päiväksi vain sen takia, koska oli surkea sadekeli ja kylmän kesän vuoksi uinnit oli jääneet aika vähiin. Vaikka kylpylä oli meillä mielessä varakohteena, lapsille kerrottiin asiasta vasta aamulla. Joskus vietiin penskat Puuhamaahan päiväksi, kun oltiin aika lähellä. Ei sitä oltu etukäteen edes varasuunnitelmaksi mietitty, mutta kuskille iski vatsatauti ja muutenkin aikuiset oli ihan väsyneitä silloin. Kun penskat riehui päivän Puuhamaassa, vanhemmat sai päivän verran lepoa. Kuski sairasti leirintäalueella ja äiti päivysti Puuhamaassa. Kannattaa huolehtia hygieniasta ja ruokien säilytyksestä!!!
Reitistä sanoisin sen verran, että itse valitsisin jonkun alueen, mihin menen. Jos haluaa Lappiin, kannattaa viettää koko viikko siellä, koska aika hurahtaa nopeasti. Siellä on kullanhuuhdontaa, Siida-museota suosittelen, läskipyörillä on metka ajaa tuntureilla, Joulupukin kylä on monien pakollinen kohde, kannattaa mennä patikoimaan, Muoniossa on koskenlaskua, moni tahtoo käydä Norjan puolella ja Kilpisjärven reitti on kyllä todella hieno jne. Lapin sijasta voi keskittyä vaikka Ahvenanmaan alueeseen yhdistettynä Kustaviin, Naantaliin, Nauvoon, Turkuun tms. Itä-Suomessakin voi tehdä ihan oman reissun, johon saa yhdistettyä vaikka mitä mielenkiintoista: sisävesilaivaa, Lusto, Olavinlinna, Visulahti, Punkaharju, Imatran kosket, Särän maistaminen, Koli, Kiteen lintukohteet, alueella on monia kylpylöitä (mm. Imatra, Lappeenranta, Rauhalahti, Kunnonpaikka, Vesileppis, Katinkulta), Salpalinja, ortodoksisia kohteita kuten Valamo ja Kuopion ortodoksinen museo, muikkuruokaa monissa paikoissa, kalakukkoa, lörtsyjä, Tahko, hienoja kansallispuistoja, Orinnoron rotko jne. Yhtä hyvin voi keskittyä Kainuun ja Oulun seudun alueeseen. Sillekin reissulle voisi yhdistää patikointia kansallispuistoissa ja kaupunkimatkailua Oulussa. Voisi vierailla myös esim. Haukiputaalla tai katselemassa Raahen puutaloaluetta. Alueelta löytyy maksullisina aktiviteetteina mm. issikkaratsastusta, kalliokiipeilyä, seikkailupuistoja, alamäkipyöräilyä yms. Yhtä hyvin voi tehdä ns. pienen kierroksen Suomessa yhdistellen sekä itäistä että läntistä Suomea esim. Punkaharju, Savonlinna, Kuopio, Jyväskylä, Tampere, Vaasa, Seinäjoki, Ähtäri, Tuuri & Hämeenlinna. Teemaksi voi valita joko luontokohteiden koluamisen tai urbaanit kohteet. Jälkimmäisissäkin riittää luontopolkuja, puistoja ja ulkoilureittejä, eikä silloin tarvitse niin varustautua vaativampiin luontoretkiin. Kaupungeissa kuitenkin tuppaa kulumaan enemmän rahaa...Lisään vielä, että meillä on ollut yksi periaate asuntoautoilussa. Koska me liikutaan vuokratuilla asuntoautoilla, me mennään niiden kanssa aina riittävän kauas kodista ja kierretään paljon myös pienissä paikoissa. Nimittäin kotia lähellä oleviin paikkoihin on helppo tehdä päiväkäyntejä vaikka viikonloppuisin ja kaupunkikohteisiin pääsee niin ikään helposti vaikka 1-2 yöksi minilomalle, jolloin voi kiertää nähtävyyksiä. Suomessa on paljon majoitusvaihtoehtoja ja monet hostellitkin sopivat perheille. Lisäksi on Airbnb-paikkoja ja monien kaupunkien lähellä on retkeilyalueita, joiden vaatimattomiin kesäasuttaviin mökkeihin voi majoittua edullisesti ja helposti pikkuauton kanssa. Asuntoauto mahdollistaa, että varusteet, ruokaa ja keittiö kulkee mukana myös syrjäseuduille, joten kannattaa rohkeasti lähteä syrjäisempiinkin paikkoihin asuntoauton kanssa. Monet kuitenkin aloittaa asuntoautoilun kaupunkeja kiertämällä varsinkin jos on lapsia mukana. On se ihan ymmärrettävää, mutta suosittelen tekemään rohkeasti omannäköisen reitin. Kaupunkien ulkopuolella on edullisempaa eikä myöskään yleensä ole samanlaisia ruuhkia tai meteliä. Netistä saa googlaamalla hyviä vinkkejä reiteistä ja käyntikohteista. Lapsille täytyy olla tarpeeksi toimintaa. Osa viihtyy hyvin metsiä kiertämällä, osa taas pitkästyy sellaisissa paikoissa aika nopeasti.
- Anonyymi
Jos minä saan antaa neuvon niin asettukaa asumaan sellaiseen kuntaan jonka ympärillä on kolme isompaa kaupunkia. Se antaa tukijalan täystyöllisyyteen. Älkää edes harkitko asuinpaikkaa "radanvarresta".
Sen lisäksi että työmahdollisuudet kolmen kaupugin ympäristössä ovat paremmat, niin maaseutukunnissa ovat asunnot halvempia ja kunnallisvero pienempi. Puhumattakaan siitä että kaupunkien keräämät piiloverot ja vakutusmaksut ovat huomattavasti pienemmät.
Esim. Kurusta saa -80 luvulla rakennettuja omakotitaloja noin 30 000e hintaan. Pitää vain katsella ja olla ajan hermolla.- Anonyymi
Tämä on mielestäni hyvä neuvo siinä mielessä, että jos on yhtään hankalampi ammatti työllistymisen kannalta, niin tuo "useamman kaupungin välissä asuminen" tosiaan tuo turvaa työllistymiseen. Ja minäkin kannustan katsomaan pieniä paikkakuntia. Suomessa on paljon pikkupaikkakuntia, joissa ei todellakaan eletä veitsi kurkulla autioitumista peläten, vaan eletään onnellista & yhteisöllistä elämää.
Sitten muutamia lisäkommentteja. Nämä on tarkoitettu ehkä yleisemmin kaikille, eikä niinkään ketjun aloittajan kaltaiselle duunariperheelle.
* On olemassa monia ns. ikuisen työvoimapulan ammatteja, jotka saavat nyt ja pitkään tulevaisuudessakin aika laajasti itse valita työpaikkansa useammasta vaihtoehdosta. Näihin ammatteihin kuuluvat mm. lääkärit, lähihoitajat, sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, puheterapeutit, siivoojat, it-alan asiantuntijat, kokit ja suurtaloustyöntekijät jne. Lisäisin tuolle listalle myös esimerkiksi hitsaajat. Näiden alojen ammattilaisilla on aika suuret vapaudet valita asuinpaikkansa, tosin joskus esimerkiksi puolison työ saattaa määrätä asumista enemmän.
* Monilla ihmisillä on itsellään toive tietystä asuinpaikasta. Se voi olla lapsuuden kotikunta, paikka jossa asuu paljon sukulaisia tai vaikka syrjäinen tunturialue tai saaristo, joka puhuttelee henkilöä. Ei kannata luopua toiveistaan vain siksi, että vakaata "kahdeksasta-neljään duunia" ei ole näköpiirissä. Joku kerää elantonsa useasta lähteestä ns. monitoimityöläisenä. Joku työllistää itsensä osin tai kokonaan yrittäjyyden kautta. Joku kehittää itselleen etätöitä. Joku kulkee pitkiä työmatkoja saadakseen asua sillä, missä sydän neuvoo asumaan.
* En oikein ymmärrä, miksi edellinen kirjoittaja neuvoi välttämään radanvarsipaikkoja. Aika monet paikkakunnat sijaitsevat radanvarressa: Pieksämäki, Iitti, Karjaa, Lehtimäki, Lapinlahti, Urjala, Toijala, Laihia, Parkano, Siuntio, Vaala, Mäntsälä ja Kitee. Onko niissä paikoissa jotain vikaa? Toki tiedän, että usein erityisesti Etelä-Suomen radanvarsikuntia kuten Järvenpäätä, Keravaa, Riihimäkeä ja Hyvinkäätä haukutaan sieluttomiksi betoniviidakoiksi. Ei kritiikkiä kannata varmaan kokonaan sivuuttaa, mutta uskallan väittää, ettei monilla kritiikin esittäjillä itse asiassa ole juurikaan omakohtaista tietoa kyseisistä paikoista.
* Usein näissä keskusteluissa tunnutaan hieman ns. haukkuvan kaupunkeihin asettuvia. Minusta se on tyhmää, koska osa ihmisistä kokee olevansa kaupunki-ihmisiä.
Kannattaa luottaa itseensä ja omiin valintoihinsa!
- Anonyymi
Onnea teidän perheelle onnistuneesta Suomeen muutosta! Meidän perhe suunnittelee parhaillaan muuttoa Ruotsista Suomeen. Olisi kiinnostava kuulla, miten teidän elämä Suomessa on käynnistynyt. Varsinkin lasten sopeutuminen kiinnostaa. Meidän vanhempien lapsi on alakoululainen ja kotimaan vaihtaminen jännittää aika paljon hänen osaltaan. Kaikki vinkit lasten sopeutumisen helpottamiseen ovat kovasti tervetulleita.
- Anonyymi
Laitetaanpa meidän perheen kuulumisia. Olen sama henkilö, joka aloitti ketjun. Me muutettiin Ruotsista Suomeen jouluna 2019.
Juuri tällä hetkellä eniten mielessä on korona-virus. Ollaan vaimon kanssa seurattu järkyttyneinä Ruotsin tilannetta. Mitään pandemiaa me ei tietenkään osattu odottaa vielä viime vuonna muuttopäätöstä tehtäessä, mutta nyt ollaan aivan käsittämättömän onnellisia Suomeen muutosta. Suomen asenne virustaisteluun tuntuu meistä paremmalta kuin ex-kotimaan toiminta, vaikka nyt ollaankin eristettyinä Uudellemaalle. Meidän kummankin ruotsalaiset ex-työnantajat ovat jo lomauttaneet väkeä ja Ruotsissa on puheita myös asuntojen hinnanlaskusta. Saatettiin myydä Ruotsin talo hyvään aikaan. Suomessa meillä kummallakin työt sujuu melko normaaliin tapaan pandemiasta huolimatta. On tullut uusia määräyksiä lähinnä hygieniaan ja etäisyydenpitoon liittyen. Vaimo tekee täyttä työaikaa eikä ilmeisesti ole riskiä edes työajan supistamisesta. Minun työpaikalla on pyydetty jopa ylitöihin pandemian vuoksi. Työskentelen logistiikassa. Lapsista nuorempi on pandemiasta huolimatta koulussa noin 30-40% koulupäivistä, koska hän on vasta alaluokkalainen ja välillä meidän työvuorot menevät päällekäin. Isoveli opiskelee kotona etäopintoja, eikä uskalleta jättää poikia keskenään. Vanhemmalla lapsella sopeutuminen suomalaiseen kouluun on ollut opiskelun osalta haastavaa. Kieli tuottaa edelleen lisätyötä. Kumpikin pojista osasi aika hyvin suomea tänne muutettaessa, mutta koulussa on paljon sanastoa, mitä ei kotona käytetä (esim. jakolasku, humus, itiöemä, höylä, päinmakuu). Itsenäinen etäopiskelu näin pian Suomeen muuton jälkeen on pojalle melkoista tuskaa, mutta me yritetään auttaa mikä pystytään ja lohduttaa, ettei pandemia kestä ikuiseti. Kavereita kummallakin riittää ja harrastuksia on löytynyt. Nuorempi sopeutui suomalaiseen kouluun hetkessä.
Vaimolla on ollut eniten kulttuurishokkeja. Hän ei ole koskaan asunut Suomessa, vaikka vanhempansa ovat suomalaisia. Se on sellaista jatkuvaa pikkuasioiden ihmettelyä lähinnä, ei mitään vakavaa. Hän tykkää todella paljon olla täällä Suomessa ja vaimon kielitaito on parantunut nopeasti. Pojille vaikein juttu tähän mennessä taisi olla hernekeitto syöminen. Se ei ollut heille tuttu ruoka. Myös ruisleivän maku on heille vielä vaikea. Isompi syö jo salmiakkia mielellään, vaikka aiemmin ei siitä tykännyt. Suomalaisten karkkien laaja valikoima saa koko perheen iloiseksi ja se, ettei täällä autot pala yhtenään eikä pommit räjähtele.
Jos jotain negatiivista täytyy sanoa, niin vaikka saatiin hyvä vuokrakämppä, niin kyllä omaa taloa ja varsinkin pihaa on ikävä. Nyt pandemian aikana oma piha olisi lapsille tarpeen. Mutta yritetään kestää ja samalla me vaimon kanssa katsotaan melkein päivittäin asuntoilmoituksia. Etsitään omaa taloa Itä-Uudeltamaalta. Saa nähdä, milloin löytyy se oikea.- Anonyymi
Kiva kuulla kuulumisista, ja onnittelut ja onnea!
Muutitte tosiaan Suomeen oikeaan aikaan!
Niin, korona riehuu kaikkialla.
Itelleni ei haittaa mitenkään.
Ehdin hankkia ruoka- ym varaston ajoissa, olen yksinviihtyvää tyyppiä ja ei haittaa maailman myrskyt mökissäni.
Luulen myös, että Suomessa on parempi olla, täällä on liian leväperäistä ihan kaikessa.
Järkyttävää, että autoja poltetaan kun on jo muutenkin kaaos.
Kirjoittele kuulumisia Suomesta.
Terveisiä perheellesi! - Anonyymi
Onnea Suomeen muuton sujumisesta hyvin. Olipa kiinnostavaa kuulla perheemme sopeutumisesta. Varsinkin lasten osalta. Mekin pohdimme parhaillaan Suomeen muuttoa. Korona kaikkien lomautusten, konkurssien ja muiden seurausten vuoksi tosiaan mutkistaa asiaa hurjasti. Meidän vanhin on nyt ensimmäisellä luokalla koulussa. Oli mukava kuulla, että teidän pienemmän sopeutuminen suomenkieliseen kouluun onnistui noin helposti. Täytyy vaan toivoa, että virustauti heikkenee pian. Me muutettaisiin mielellään kesän aikana jos mitenkään mahdollista.
- Anonyymi
Tässä on meidän kuulumisia taas:
Minusta tuntuu kummalliselta, ettei olla asuttu Suomessa vielä täyttä vuottakaan. Kaikki täällä tuntuu jo niin tutulta tai ainakin melkein kaikki. Myös lapset ovat sopeutuneet jo todella vahvasti. Ruotsissa syntynyt ja kasvanut vaimo on meistä se, joka eniten edelleen katsoo Suomea ja suomalaisia niin sanotusti ulkopuolisen silmin. Eikä vaimokaan ole huonosti sopeutunut. Hänen kielitaitonsa on kehittynyt todella paljon kuten lapsillakin. Koko ajan harvemmin ja harvemmin vaimo tai pojat joutuu vastaamaan, mistä maasta he ovat kotoisin. Mitään aksenttia heillä ei ole kenelläkään, mutta välillä sanavarasto loppuu kesken tai tulee kielioppivirheitä varsinkin sanojen taivutuksissa. Pojilla menee koulussa hyvin. Nuorempi on kuin kala vedessä, vanhempaa täytyy edelleen autella aika paljon läksyissä. Hän on kuitenkin saavuttanut Ruotsissa syntynyttä takamatkaa jo kovasti. Matematiikassa esikoinen on jo luokkansa tasolla, liikunnassa hän on tosi hyvä ja englantikin häneltä sujuu. Hankalinta on ehkä käsitöissä, suomen kielessä ja monissa teoreettisissa asioissa lähinnä kielen vuoksi. Uskonto on pojan mielestä todella kummallinen oppiaine hehheh. Aluksi myös suomalainen kouluruoka oli heistä vähän outoa, mutta nyt on jo lempiruoat ja inhokkiruoat tiedossa.
Yksi asia, mikä usein ihmetyttää meitä, on suomalaisen yhteiskunnan järjestäytyneisyys. Ruotsissa monet asiat ovat sekavampia. Tätä on vaikea selittää, mutta se tulee vastaan pikkuasioissa. Esimerkiksi lapset sanoivat, että suomalaisessa koulussa on tosi selkeät säännöt ja niitä täytyy ihan kaikkien noudattaa. Ruotsissa monet asiat ovat joustavampia ja kaikesta diskuteerataan, mutta usein se vaan minun mielestä sekoittaa asioita, vie kauheasti aikaa ja aiheuttaa myös epäreiluja tilanteita. Meillä myös työpaikalla on todella selkeät säännöt ja rutiinit. Missään työpaikassa Ruotsissa ei myöskään ole suhtauduttu yhtä tiukasti turvallisuusasioihin kuin nykyisessä työpaikassani Suomessa. Vaimo myös puhui samaa omasta työpaikastaan, että säännöt ovat tiukempia ja rutiineja on enemmän. Ihmiset vaikuttavat rauhallisemmilta täällä. Minusta ihmiset ovat Suomessa myös rennompia, mutta se on erilaista rentoutta kuin Ruotsissa. En edes ajatellut näitä kaikkia asioita Ruotsissa. Täällä on syntynyt paljon ajatuksia ja ehkä vielä pidemmän ajan jälkeen ajattelen enemmän.
Me muuten toteutettiin kesällä asuntoautolla tehty matka Suomessa. Olipa hyvä tuuri, että varattiin asuntoauto jo ennen korona-uutisia, sillä hinnat olivat myöhemmin korkeampia eikä kaikille viikoille saanut mistään vuokra-autoa. Muutamilla leirintäalueilla oli vähän tungosta, mutta aika leppoisa reissu meillä oli. Nähtiin paljon uusia asioita.
Me ei olla kaduttu Suomeen muuttoa. En silti väitä, että Suomeen muutto olisi paras ratkaisu kaikille ruotsinsuomalaisille. Vaimon kanssa on mietitty, että ehkä meidän perhe oli jo ennen muuttoa enemmän suomalainen kuin ruotsalainen aatemaailmaltaan ja elämäntavoiltaan. Meille sopeutuminen Suomeen on ollut helppoa ja mielekästä. - Anonyymi
Tietysti sinne missä niitä töitä on !
- Anonyymi
Suomessa on valtava työttömyys. Ainakin puoli miljoonaa on työttömänä ja lisää tulee, kun suuria yhtiöitä lopetetaan, myydään pois tai siirretään muualle.
Luultavasti ette kumpikaan saisi töitä. Joutuisitte työttömyystoimiston simputukseen. Vuoden kuluttua olisitte jo pitkäaikaistyöttömiä, ja teidät pakotettaisiin työttömyyskorvauksenne menettämisen uhalla 'kuntouttavaan työtoimintaan', eli teidät nöyryytettäisiin sen kunnan muiden asukkaiden ja työnantajien silmissä. Suurissa kaupungeissa on myös ilmaistyöpaikkoja (harjoittelu, työkokeilu, työelämäkokeilu jne) ja puuhakerhoja ja höpökursseja. Pienellä paikkakunnalla taas menettää maineensa helpommin. Mitä teille toi mieleen tuo sana 'kuntouttava'? Samoin muillekin täällä. He luulevat, että olet vammainen tai juoppo tai mielenvikainen.
Mutta tulkaa vaan takaisin. Eihän tätä enää kauan kestä. Ihan pian kristityt pääsevät turvaan täältä. Vaivan aika kestää sitten vain sen seitsemän vuotta. Ei se yhtään parempi siellä muualla ole kuin täälläkään. Täällä saa vielä puhua suomea. Ehkä sekin lopun aikana kielletään.- Anonyymi
Siis ketjun aloittajan perhehän muutti Suomeen jo joulukuussa 2019. Jos luet yllä olevia viestejä tarkemmin, voit lukea perheen tuoreita kuulumisia. Perheen isä ja äiti saivat molemmat töitä Suomesta. Lapset opiskelevat peruskoulussa. Ihan normaalia elämää.
Se on kyllä totta, että Suomessa on nyt paljon työttömiä. Kaikilta ei paluumuutto Suomeen edes välttämättä suju noin hyvin kuin ketjun aloittaneelta perheeltä. Paluumuutto sopii joillekin tosi hyvin, joillekin ei. Kaikki on niin yksilöllistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis ketjun aloittajan perhehän muutti Suomeen jo joulukuussa 2019. Jos luet yllä olevia viestejä tarkemmin, voit lukea perheen tuoreita kuulumisia. Perheen isä ja äiti saivat molemmat töitä Suomesta. Lapset opiskelevat peruskoulussa. Ihan normaalia elämää.
Se on kyllä totta, että Suomessa on nyt paljon työttömiä. Kaikilta ei paluumuutto Suomeen edes välttämättä suju noin hyvin kuin ketjun aloittaneelta perheeltä. Paluumuutto sopii joillekin tosi hyvin, joillekin ei. Kaikki on niin yksilöllistä.Tosiaan, niinpä olikin. En ollut viitsinyt lukea koko ketjua vaan arvasin että kävisi tavallisesti. Itse en ole saanut töitä sitten Suomeen muuton, paria lyhyttä työsuhdetta lukuunottamatta. Yrittäminen on työttömiltä lähes kielletty, kysykää vain miksi, niin kerron. En silti kadu paluutani. Suomen luonto on ihana. Ison kaupungin vieraskielisen hälyn vuosien jälkeen täällä suomalaisessa maalaismaisemassa mieli lepää. Eipä tätä enää kauan tätäkään kestäne. Ylöstempaus tapahtunee hyvinkin pian ja sitten asiat menevät tänne jääville mullin mallin, asuivat sitten missä tahansa. Itse uskon olevani temmattavien joukossa, koska olen saanut armon tulla uskoon. Ehkä ilman ulkomaanvuosiani en olisi koskaan tullut uskoon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108