Parisuhde päättyi

Anonyymi

Jonnekin pitää tämä ahdistus purkaa, joten tänne päädyin. Toki kaikki ympärilläkin olevat saavat vuodatuksen.
Minun ja miesystävän suhde päättyi juuri. Reilu vuosi yhdessä. Ei edes asuttu yhdessä.
Eron syy ei ollut se etteikö pidettäisi toisistamme, vaan luottamuksen ja keskustelun puute. Vaikka millä konsteilla olen yrittänyt saada miestä puhumaan mutta ei. Minun ahdistus kasvanut kokoajan. Ollaan keski-ikäisiä ja mukaan liittyy lapsiakin. Tällaisissa kuvioissa puhuminen on kaiken a ja o. En voi nähdä mitään tulevaisuutta tässä kun edes kahdenkeskisistä asioista ei pystytä puhumaan. Ja toinen on luottamuspula. Sekin liittyy osaltaan tuohon puhumattomuuteen. Kun ei saa vastausta mihinkään niin miten sitä voi luottaa. Miehellä on tausta pettämisestä ym.
Vaikka tiedän että tämä suhde olisi ajanut minut tuhon partaalle niin silti mietin koko ajan häntä ja kaipaan vierelleni. Inhoan jo tulevaa viikonloppua kun on aikaa ajatella liikaa. Ja eihän mies tietenkään halua käydä tätä eroakaan läpi puhumalla vaan sulkeutuu kokonaan. No onneksi ei ole avioliittoa, yhteistä omaisuutta tai pitkään kestäneitä uusperhe sisarrussuhteita. Ei ole mitään syytä enää nähdä tai pitää yhteyttä.

5

118

Vastaukset

  • Eiköhän aika auta. Sen tiedät varmasti itsekin. Puhumaton, entinen petturi, ole tyytyväinen, kun et vuotta enempää tuhlannut elämääsi.

  • Ellei toisen kanssa pysty keskustelemaan mistään muusta kuin sänkyyn liittyvästä, on yllättävää kuinka sinä jaksoit jaaritella sänkyjuttuja kokonaisen vuoden!
    Tuota "suhdetta" ei todellakaan voi edes kutsua "parisuhteeksi"
    Sinä toimit vain ilmaisena hu.....na.

    Mikäli haluat lähellesi ystävän, kumppanin pidemmäksi aikaa, olisiko aihetta aloittaa hiukan eri kantilta.
    Kuten painottaa toisen maailmakatsomukseen, muihin ominaisuuksiin ( kuin vain sänkyyn liittyviin), harrastuksiin, ystäviin jne. jne..

    • Täh, missä tuossa puhuttiin sänkyhommista??


  • Minulla kävi osittain samoin kuin sinulle (aloittaja). Mies oli sekä epäluotettava että sähläsi lähes kaikki arjen pienetkin puuhastelut. Kyse oli siis joko tahallisesta tai tahattomasta henkisestä pettämisestä. Hän ei myöskään kuuden vuoden aikana avautunut yhtään mistään. Aivan, kuusi vuotta jaksoin yrittää, vaikka jo ensimm. vuoden aikana näin ongelmia suhteessamme.
    Hän petti minut kerta toisensa jälkeen henkisesti. Se loukkasi pahiten. Myönnän, että suhteen alussa testasin hänen itsetuntoaan ja sietokykyään esim. niin, että muiden tuttujen vieraillessa luonamme ja heidän kuullen, neuvoin häntä vaikkapa ruoanlaitossa. Tein sen ihan ystävällisellä ja fiksulla tavalla. Siitä alkoikin, tai en oikeasti tiedä, mistä alkoi, mutta niiden ihan parin "ohjeistuksen" jälkeen alkoi hänen loputtoman pitkä kostoretkensä. Hän tiuski, muuttui kuuroksi, halveksi, loukkasi, kettuili jonkun toisen kanssa minulle, vaihtoi dissaavia katseita jonkun toisen kanssa minun tekemisistäni tai sanomisistani.
    Yht'äkkiä hän sitten pystyi muuttamaan käytöstään.
    Ihan aina, siis todellakin aina, hän alkoi kohtelemaan minua kuin rakastava kumppani tekeekin, sanalla sanoen hyvin. Tämän hän teki sillä sekunnilla, kun viimeinenkin vieras/tuttu/sukulainen oli hävinnyt asunnosta tai pihasta kuulo- ja näköetäisyyden ulottumattomiin.
    Vihdoin sitten jaksoin alkaa rakentamaan uutta elämääni. Hain ja pääsin aikuiskoulutukseen, ja ilmoitin hänelle että samalla eroan. Hänen reaktionsa oli seuraava: meillä oli kissa, jonka olimme yhdessä hankkineet. Hän teki ihan vaan äkkiä kissanluukun. Tuli sitä minulle esittelemään, kun lähtöni uudelle paikkakunnalle oli käsillä. Kertoi, että teki tämmösen, että kissa pääsee ulkovarastoon "suojaan" kun hän ei ole päästämässä sisään. Asuimme siis jo silloin maaseudulla vanhassa omakotitalossa.
    Silloin tajusin ensimm. kerran , että hänen tapansa toimia on todella outoa, vähintäänkin.
    Jouduin pitämään hänet hyvällä tuulella, kun sitten muutin pois, jotta kissamme hyvä hoito olisi edes teoriassa mahdollista.
    Koska päätimme vuoden eron jälkeen palata yhteen, niin yksi iso peruste oli kissamme hyvinvointi. Kyllä, näin paljon ihminen voi venyä. Toki koin myös yksinäisyyttä, mutta jatkuva huoli ja stressi oli se, miten hän milloinkin kilahtaa ja ärjyy kissalle, jonka epätoivottu käytös johtui pelkästään hänen milloin minkäkinkaisesta mielentilastaan, krapulastaan , humalatilastaan, puhumattakaan kissan pitämistä sijaiskärsijä , koska minä olin hänet jättänyt.
    Pian, siis takaisin yhteen muuttamisen jälkeen , samat ongelmat olivat taas läsnä. Jatkan myöhemmin, kun keitän ensin aamukahvin... kun tätä tekstiä nyt vain tulee, että toisetkin samoissa ympyröissä pyörivät heräsivät ajoissa.... niin ja aloittajalle terveisiä, että olen myös jo hieman "vanhempi" naishenk. niin olisi mahtava tutustua lisää!

  • Mulla on ihan samanlainen tilanne. Mies ei puhu. Eikä osaa keskustella. Riitatilanteissa vaan alkaa huutamaan ja syyttämään. Kiihtyy nollasta sataan hetkessä.
    Sit sulkee miut ulkopuolelle kaikesta.

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.