Vesala ja viharikos

Paula Vesalan mukaan:
"Viharikoksesta tuomittu ei voi toimia kansanedustajana. Saati sitten kaksi kertaa viharikoksesta tuomittu. En halua mainita kyseisen edustajan nimeä koska monissa näissä tapauksissa kaikki julkisuus tuntuu olevan vain heille positiivista."

Vesalan kannanotto on rohkea ja arvostan sitä. Sen tiimoilta herää kuitenkin kysymys, että miksei "viharikoksesta" tuomittu kansanedustaja voisi toimia kansanedustajana?

Perustuslaki 28 §:
"Jos kansanedustajaksi valittu on täytäntöönpanokelpoisella päätöksellä tuomittu tahallisesta rikoksesta vankeuteen taikka vaaleihin kohdistuneesta rikoksesta rangaistukseen, eduskunta voi tutkia, sallitaanko hänen edelleen olla kansanedustajana. Jos rikos osoittaa, ettei tuomittu ansaitse edustajantoimen edellyttämää luottamusta ja kunnioitusta, eduskunta voi hankittuaan asiasta perustuslakivaliokunnan kannanoton julistaa hänen edustajantoimensa lakanneeksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä."

Perustuslain säännös koskee siis kansanedustajien rikoksia kaikkinensa, eikä se aseta niistä mitään muuta erityisasemaan kuin vaaleihin kohdistuneen rikoksen. Vesalan kannanotto oli luonteeltaan varmasti enemmän moraalinen kuin juridinen, joten meidän tulee tarkastella sitä sellaisista lähtökohdista.

Viharikoksesta tuomittu on siten Vesalan mukaan jollain tavalla erityisasemassa kaikkiin muihin rikoksiin syyllistyneisiin nähden. Vesala ei sano, että rattijuopumuksesta, petoksista, varkauksista, raiskauksista, kuolemantuottamuksesta taikka edes murhista tuomittujen pitäisi olla kansanedustajina. Hän ottaa kantaa vain yhteen rikoslajiin, "viharikokseen", ja sanoo ettei sellaisesta tuomitun tulisi olla kansanedustaja. Mikä siis tekee "viharikokseen" tuomitusta erityistapauksen, ettei sellainen kelpaa Vesalan mielestä kansanedustajaksi?

Suomen "viharikolliset" ovat yleensä tuomittu jonkun mielipiteenilmaisun vuoksi, joka jonkin juridisen tulkinnan mukaan on "yllyttämistä kansanryhmää vastaan". Moraalisesti ajatellen näissä tuomioissa on kuitenkin ollut kyse jonkun sellaisen näkemyksen ilmaisemisesta, jonka ei voida katsoa edustavan toivottavaa ilmaisua asiasta. Olisi moraalisesti valheellista väittää, että kaikki ihmiset jakavat samat moraaliset näkemykset esimerkiksi maahanmuuttoa koskien, jolloin eriävän näkemyksen esittäminen asiasta on moraalisesti oikein. Jos tähän nähden yksilöä rangaistaan tuomioistuimessa moraalisesti oikean mielipiteen esittämisestä, voidaanko tuomiota kutsua moraalisesti oikeaksi, sillä se on annettu mielipiteen ilmaisemisesta, jonka monet muutkin jakavat.

On otettava huomioon, ettei näissä tuomioissa ole kyse mistään varsinaiseen rikokseen yllyttämisestä. Niissä ilmaistaan ainoastaan mielipiteitä, joten on hyvin tulkinnanvaraista, onko tuomioiden taustalla olevilla kirjoituksilla mitään tekemistä todellisen "kansanryhmää vastaan kiihottamisen" kanssa. Poliittiseen todellisuuteen kuuluu, että asioista pitäisi voida keskustella niiden omilla nimillään, eikä suomettuen sulkea silmiään koko aiheelta. Kaikki eivät osaa taikka halua ilmaista mielipiteitään yhä enenevien korrektiusvaatimusten mukaisesti, jolloin he käyttävät kansanomaisia nimityksiä asioista.

Jos asioiden puhumisesta niiden omilla nimillään tulee rikollista, aletaan keskustelua käymään enenevässä määrin kiertoilmauksin, jolloin milloin mikäkin nimitys on pannassa ja uusia keksitään tilalle. Taustalla ei kuitenkaan ole halu vihata ketään taikka mitään, sillä taustalla on poliittinen ongelma, johon ei jostain syystä haluta tarttua, vaan sen esilletuloa yritetään estää kieltämällä ilmaisunvapaus. Minusta "viharikoksesta" tuomittu kansanedustaja on tässä mielessä jopa oikeutetumpi toimimaan kansanedustajana kuin samassa toimessa oleva, joka sanoin ja teoin yrittää haudata ongelmia hyväksyttävän kielenkäytön taakse taikka jopa kieltämällä koko ongelman.