Miten lapsi pois käenpesästä?

Lapsemme on joutunut hoitoon lasten psykiatriselle osastolle psykoosin takia. Muuta hoitomuota ei edes tarjottu. "Suomen paras hoitopaikka" ei ole kuitenkaan tyydyttänyt lasta eikä vanhempia.

Lahjakkaan 9- vuotiaan lapsemme diagnoosi oli psykoosi ja vajaaälysyys (Vaikka oppi lukemaan ja laskemaan ennen koulua).

Lapsen "oireet" ovat olleet samat jo leikki-ikäisestä lähtien. On aina viihtynyt yksin. On arka äänille, voimakkaille valoille, hajuille ja kosketukselle. Kiinnostuksen kohteet ovat rajoittuneita aina kerrallaan yhteen aiheeseen. Harrastaa yksinäisiä mielikuvitusleikkejä, joihin keksii itselleen kavereita. Ihmettelemme voiko diagnoosi olla oikea, kun hoitojaksolla löydetyt "oireet" ovat olleet lapsella jo ennen kouluikää.

Ongelmia tuli vasta kolmannelle luokalle siirtyessä, sillä lapsi uppoutui omaan mielihuvitusmaailmaansa kesken oppituntien.

Lapsen hoitona on intensiivinen laitoshoito. Tämä tarkoittaa, että vanhemmat ja sisarukset saavat nähdä lasta kaksi kertaa viikossa iltaisin tunnin osastolla. Viikonloppuisin kotiin pääsee lauantailta puolelta päivin ja lapsi pitää palauttaa sunnuntai-iltana.

Aluksi otettiin hiljaiselta lapselta luulot pois. Tehtiin numero leivästä. Lapsi kiihtyi jäätyään ilman mustaa leipää. Pideltiin kiinni useamman hoitajan voimin. Kosketusarka lapsi saatiin näin täysin hysteeriseksi.

Ruokahoidolla yritetään vakioida lapsen ruokailutottumukset samaan kuin muiden osaston lasten. Piti vähentää lapsen stressiä, mutta toisin on käynyt. Aiemmin ei ruokailusta ole tehty ongelmaa,on saanut valita itse mikä maistuu. On jopa uskottu, että kotona on kielletty kaikki nautinto lapselta. Ei uskota lapsen valintaan, kun kieltäytyy herkuista. Kaikki tämä on aiheuttanut lisää ahdistusta lapsessa.

Lapsi kaipaa ulkoilemaan, mutta liikkuu kuuleman liikaa ja liikuntaa pitää rajoittaa ettei tule liikaa stressiä. Tämäkin lasta ahdistaa.

Hoito on ollut enemmänkin laitostamista. Omista yksilöllisistä mielenkiinnonkohteista ja taiteellisista harrastuksista on pitänyt luopua. Aika käy pitkäksi varsinkin kun koulupäiväkin on lyhennetty olemattomaksi. Oppitunnit loppuvat kesken aiheen käsittelyn. Lasta suretti kun ehdittiin käsitellä kultaisesen säännöstä vain omat tarpeet - lähimmäisen tarpeet jäi käsittelemättä.


Vanhempia ja lasta ahdistaa myös se, että ei enää voi elää kotona ja käydä koulussa kotoa käsin, vaikka "psykoosi" on jo ohi. Kun sanoimme henkilökunnalle, että lapsemme kärsimykset vain kasvaa osastohoidossa, vastaus oli "ei tämän hoidon pidäkään tuntua hyvältä - ei tämä mikään lepokoti ole."

Nyt on ollut paljon hoitohenkilökuntaa pois lomien ja sairauden takia. Silti vanhemmat eivät ole saaneet pitää lapsiaan kotihoidossa halustaan huolimatta. Lapset pitää jättää hoitoon jopa viikonlopuiksikin henkilökuntapulasta huolimatta!

Koska näyttää siltä, että diagnoosi ja hoito ei vastaa lapsemme tilaa ja hoitotarvetta olemme esittäneet pyynnön uuden diagnoosin saamiseksi. Vaikka "hoito" tuntuu vanhemmista aivan väärältä uutta diagnoosia ei ole luvattu.

Olemme yrittäneet kärsivällisesti keskustella lapsemme hoidosta. Kuitenkin tuntuu, että mikään ei mene perille. Ehdotuksiamme hoidon inhimillistämiseksi ei noteerata. Kun pyysimme selvitystä käytetyistä hoitomenetelmistä - emme sitä saaneet.

Onko meidän tyytyminen diagnoosiin ja hoitoon, joka tuntuu meistä ja lapsestamme aivan väärältä. Eikö todellakaan vaihtoehtoja ole?