Kyllästynyt elämään

Helppoa ! Elämän jatkaminen omalla kohdalla on valitakysymys . Sen päättää jokainen itse kyselemättä keneltäkään . Siis oma juttu

Kiva että oot kuitenkin päättänyt olla luovuttamatta.
Eipä tämä elämä niin mukavaa kait kenelläkään ole. Kaikilla jonkinlaisia ongelmia, kullakin vain omanlaisiaan.
Mullakin on ikävä elämäntilanne kun oon sairastellut ja oon useinkin miettinyt että onko tässä mitään järkeä. Jatkuvasti odottelen josko vielä paremmaksi muuttuisi. Ja oon tullut tulokseen että eihän tässä muukaan auta kuin katsoa mitä tuleman pitää.

Nuorempana kävin moneen kertaan lähellä kuolemaa, useammin omilla yrityksillä, joitain kertoja muista syistä.
Ei se ikinä onnistunut eikä tapahtunut edes vahingossa niin jälkeenpäin ajatellen päätin että olkoon elämä mitä on niin aion kuitenkin olla elossa. Kuitenkaan en enää itse pysty/pystyisi itselleni mitään pahaa tekemään.
Haluan myös ihan jo pelkästä uteliaisuudesta nähdä tän " filmin " loppuun asti.

Luovuttaminen ei ole ikinä se paras vaihtoehto. Tuo yksi kirjoitti että on ihan oma asia mitä tekee omalle elämälleen. Mä oon aina katsonut ja ajatellut laajemminkin. Kuitenkin on ihmisiä jotka välittävät ja olisi väärin heitä kohtaan poistua tästä maailmasta.
Vaikka joskus tuntuukin että kukaan ei välitä niin aina on joku joka välittää.

Ei kukaan nää loppuun asti etukäteen. Rauhassa vain.

Kyllä se siitä. Aika terkkariin ja otat hoidon vastaan.
Yritä kehittää itsetuntemustasi ja hyväksyä se, että kaikista ei tule mniitä penaalin terävimpia kyniä, hyväksy siis oma vajavaisuutesi. pettymykset kuuuluvat aikuisen elämään.
Yritä myös keskittyä olemaan kiitollinen. Kaikilla ei esim. ole läheisiä, jotka tukevät, kuten kirjoitat, että sinulla on. Asiat voisivat olla aina huonomminkin. Kehitä kiitollisuuttasi tästä ja suuntaudu tulevaisuuteen.
Voimia!

Hei,

Hyvä, että kirjoitit tilanteestasi tänne! Joskus pelkkä kirjoittaminen helpottaa ja selkeyttää ajatuksia. Toisaalta myös ulkopuolinen tuki voisi olla hyvä voimavara, vaikka epäröitkin hakea apua. Asioista keskusteleminen voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja helpottaa jaksamista. Kannustan sinua hakemaan apua tilanteeseesi, vaikka se tuntuukin hankalata. On olemassa tahoja, joissa voit asioida anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.

Tässä tiedoksesi muutama paikka, joihin voit halutessasi olle yhteydessä, jos haluat jutella tilanteestasi.

- Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilön löydät Mieli Tukisuhteesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

- Valtakunnallinen kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 252 5010 arkisin klo 9-07 ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä klo 15-07.

- Kriisikeskukset

Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Niiden yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata

hmm minullakin on paha olla koska yhteiskunta on helvetti, ihmiset edustavat helvettiä toisilleen.

kaikki tehdään aina huonoimman kautta jotta saadaan helvetillisin lopputulos.

ja kaikki käännetään toisinpäin mitä oikeasti.

esim jos on paha olla niin julistetaan uutisia että suomessa on maailman onnelisinta jne..

Minun puolesta vaikka tällä viikolla voisi tulla tuolta avaruudesta kosmisella nopeudella jättikokoinen superasteroidi ja törmätä tähän maapalloon hävittäen aiheutuvan lämpöräjähdyksen seurauksena kaiken elollisen elämän pois tämän pallon pinnalta.

Lähtis samalla tämä kusiaislaji nimeltään homo sapiens täältä aiheuttamasta kaikkia ongelmiaan ja paskaansa.

Myös jokin lähes valon nopeudella etenevä säteilypurkaus kävisi, jostain riittävän likeltä olisi jokin tarpeeksi iso tähti jo räjähtänyt ja purskauttanut samalla ympäristöönsä tappavan säteilyannoksen kiitämään avaruuden halki ja tulevan viikon sisällä sellainen saavuttaisi tämän maapallonkin aiheuttaen saman lopputuloksen, tämän eliölajin häviämisen lyhyen ajanjakson kuluessa.

Täytyy sanoa, en jäisi isommin kyllä kaipaamaan...

Lauma ääliöitä, muodostetaan jokin ryhmä ja aletaan hokea jotain mantraa ja ismiä, luodaan suoranainen kultti ismin ympärille. Aletaan vaikuttaa, pesiydytään yhteiskunnan kaikille tasoille ismiä levittämään, kaikki vastaanpyristely kulttia vastaan pyritään tukahduttamaan ja vastaanhangoittelijat suorastaan tuhoamaan.
Mitä kierommaksi ja mädömmäksi kehitytään, sitä kiihkeämmin ismiä levitetään.
Kaikki muodostuu lopulta vain läpeensä kieroutuneeksi, mätöytyneeksi mätämössöksi.

Kuka hel.vattu sellaista edes voi jäädä kaipaamaan ?

Laukesin just sun muijas sisään.

Itsellä on sama tilanne. Oma elämä on tällä hetkellä kaikin puolin kunnossa. Terveys on hyvä, taloudellinen tilanne on hyvä ja ihmisiä tapaan päivittäin. Silti se suurin unelma on jäänyt toteutumatta eli henkilökohtaisten taitojen kehittäminen. Itsellänikin on vain peruskoulu alla ja vaikka olenkin yrittänyt saada toisen asteen opintoja päätökseen, niin en ole saanut. En ole myöskään onnistunuy vapaa-ajalla kehittämään itselleni haaveilemiani taitoja. En haluaisi elää normaalia perhe/työ elämää loppu elämän vaan tehdä jotain erilaista. En vain kykene tähän ja kun ikää alkaa tulla niin alan jo hyväksymään sen idean etten oikeasti tule ikinä tässä elämässä onnistumaankaan.

Ja vaikka nyt onnistuisin saavuttamaan taidot joista haaveilen, uskon vahvasti että se tulee vain liian myöhään. Olisin halunnut nuorena saavuttaa nämä asiat. Tästä johtuen en usko että mikään taho kykenee palauttaa elämän intoani takaisin ja varmaan kuolen 10 vuoden sisällä. Toki myös itsellä on traumaattisia perheriitoja takana, mutta ne asiat on saatu selvitettyä eikä ne ole täysin tämän masennuksen syy. Toki ne edisti omaa epäonnistumistani nuoruusiällä.

Ei mulle vaan kaikki läheiset ole yrittäneet tarjota parasta mahdollista elämää, päinvastoin.

Sairas perheympäristö, tuhoava suorastaan alusta alkaen, kaukana kaikesta.
Ympäristö täynnä alkoholisteja ja muuta, kaikentyyppistä erittäin haitallista elämäntyyliä, mallia ja vaikutusta, ei alkolistit oikeastaan vielä pahempia. Siihen tuhoavaan ympäristöön "vangiksi" jäämistä, se saa lopulta musertavan otteen, otteen mistä ei lopulta pysty omin voimin murtautumaan irti.

Pakolliset kouluajat oli loppua kohden jo melkoista selviytymiskamppailua, kamppailua mikä ei päättynyt kovinkaan hyvin.

Aamu kuudelta heräämistä, aamutoimia ja jatkuvia "rukoiluja" ja ruinaamisia että saisi edes jotain aamuruokaa itselleen laitettavaksi, että jaksaisi koulun puolenpäivän syönteihin saakka. Siitä syömisestäkin jatkuvaa ränkytystä. Monen tyyppistä väkivaltaa, sillä uhkailua, sen uhreiksi siinä ympäristössä jääneiden kostoa, kunhan edes jollekin saa kostaa sen oman kokemansa väkivallan. Ulkona pimeässä ja pakkasessa palelua ja kyytien odottelua, siirtoa isompien teiden varsille josta "karjavankkurit" poimi kyytiin ja taas helvetinmoisessa melussa ja kylmässäkin istumista pitkän aikaa, asbestijarrupölyjen hengittelyä ja lopulta koulunpihaan purku. Juoppojen seassa usein noissa kyyteissäkin, niiden paskan sietämistä ja niiden järjestämien vainoamisten uhrina olemista.

Ja ihan 80 - luvun normihommaa mettäläis seutukunnilla.

Kouluissa lisää sitä vainoamista, täydellistä ulkopuoliseksi jäämistä jo siinä vaiheessa. Lopulta päivän päätteeksi sieltä pois pääsyä, lisää juoppojen järjestämää vainoa paluukyytejä odotellessa ja niiden aikana. "Kotona" ilta viiden maissa, hemmetinmoinen työmaa odottamassa, polttopuiden hakua usein yli - 20 asteen pakkasessa jostain ulkovarastoista, tulien tekoa ja luukun lämmittelyä, että tarkenee edes joten kuten sisällä olla, jotain iltasyömisen kyhäilyä jostain, mitä sattui löytymään - usein erittäin epäterveellistä sellaista. Jos peseytyä halusi, siitähän sitten vielä kantamaan puita ulkosaunaankin ja tulien tekoon peseytymisvesien lämmitykseen ja saunakiukaaseen myös, että tarkeni edes käydä siellä - 20 asteen pakkasissa. Jatkuva sysimusta pimeys aina talvisaikaan läsnä ja kylmyys, lumihangessa kahlaaminen siihen lisäksi.

Ehkä nämä pakolliset työmaat olivat ohi joskus ilta 20 jälkeen, sitten läksyjen tekoon. Ilta 21 ehkä vasta "vapautui" näistä kaikista pakollisista kuvioista, samoihin aikoihin ehkä hieman aikaisemmin, viurahtaneet vanhemmatkin kotoutuivat työ / pelireissuiltaan lähimmästä kaupungista. Navetan sontalunkan takaa tillistely elämäntavat kun oli niiltäkin jo siinä vaiheessa jääneet taakse muutamia vuosia aiemmin. Jos joku vanhemmista sisaruksista erehtyi käymään "kotosalla" menoa katsomassa kerran vuodessa opiskelija asunnoistaan ja "läksyttämään" äijää sen peliriippuvuuksista ja muusta kourimis aikakausista, äijä löi ja uhkaili, eipähän tulleet toista kertaa sen vuoden aikana enää käymään.

Erittäin pahalta ja huonolta tuntuvaa aikaa, 13 vuoden ikäisestä ylöspäin kauan aikaa.

Seuraavan päivänä aamu 6 taas sama ruljanssi uusiksi. Mitään harrastuksia, kavereita tms. ei oikeastaan enää tuossa vaiheessa ollut jäljellä, ne jäi aikaisempiin vuosiin ne vähäisetkin, ainoastaan tuota helvetinrumbaa päivästä toiseen vuosikausia. Suuressa "viisaudessaan" sen ajan koulumäärärahoista päättävät lopettivat mm. asuntolatoiminnan kokonaan, esim kaikki siskoni ja veljeni pääsivät edes viikoiksi pois näistä metsäperien helvetinluolista, kaikilla oli edes joitain harrastuksia ikäistensä seurassa tuossa iässä - minun ikäryhmälle järjestivät käytännössä sillä asuntolatoiminnan lopettamisella maanpäällisen helvetin läpikäytäväksi.

En ole koskaan enää halunnut olla missään tekemisissä vapaaehtoisesti sen kouluajan muiden luokkalaisten kanssa, tai yleensä kenenkään siihen touhuun liittyvien kanssa.

Mun elämä oikeastaan lopahti aikalailla monin tavoin siihen huonoon, kaikin tavoin tuhoavaan aikaan elämässä.

Sen ajanjakson jälkeen se ei ole edennyt enää oikeastaan mihinkään, enkä ole ainoa.
Sukulaisista ja muistakin löytyy samantyyppistä tarinaa tuon ikäisenä kouluajoista, koulukyydeistä ym. Ei harrastuksia, ei kaveripiiriä, juuri tuohon aikaan lopettu asuntolatoiminta syrjäseutujen lapsille kouluajoiksi.

Nämä juoppojen värväämät vainoajat taas ei tehneet myöhemmässä elämässään päivääkään töitä, tappoivat itsensä alle 30 vuotiaina ja samoin kävi aika monelle muullekin. Moni kuoli syöpään tms. reilusti alle 50v ikäisenä.

Tuosta ikäryhmästä, syrjäseutujen kasvateista on lähtenyt hirveän suurella prosentilla porukkaa kalmistoon. Nämä, jotka saivat nauttia asuntolatoiminnan tuomista eduista ja hyödyistä, niille on käynyt myöhemmässä elämässä hieman paremmin, toki alkoholisteja joukossa niissäkin aika paljon.

Mun ikäluokan kohdalla piti sitten alkaa yhteiskunnan säästämään, tuhoisin seurauksin.