Sibelius ja sotaponnistuksensa?

En ole mikään Saksan nuolija, itseasiassa mielestäni Saksa on pyllystä, koittavat EU:n kautta toteuttaa sitä siirtomaapolitiikka jota Vilhelm ja Aatu suunnittelivat. Tämän sanottuani, mielestäni on huvittavaa kuinka korkealle jalustalle Sibelius on nostettu, mieshän on melkein pyhä jota ei saisi kritisoida, enkä tarkoita nyt sitä millainen hän oli ihmisenä vaan hänen "sävellyksiään", eivät ne mielestäni mitään klassisen musiikin kärkeä ainakaan ole jos verrataan hänen kamaansa Wagnerin, Beethovenin, Tsaikovskin taikka Vivaldin (Ranska, yök!) tuotantoon. Jos nuo Euroopan peräreikämaat jostain ansaitsevat kehuja niin nimenomaan klassisen musiikin tuotannostaan. Mielestäni Suomi ansaitsee paremman klassisen musiikin säveltäjän kuin Sibelius, saa olla myös erimieltä.

Sibelius täytti Talvisodan alkupäivinä 74 vuotta. Mitä sotaponnisteluja häneltä olisi voinut vaatia?

Yhden hitin ihmeet säälittävät eniten. He yrittävät toistaa vanhaa kaavaa, mutta taivaasta poistuen. Miira Miilukin sen sanoi: Tää kuullostaa paskalta, nyanssit on väärin mutta väri on oikea.

Harmittaa kun lauri ikosen g molli viulusonaatti jäi kuulematta eilen yle klassinen nettiradiosta kun katsoin samaan aikaan suomi-tsekki matsia telkkarista. Se on kuulemnma hieman griegmäinen.

Isoisäni oli ollut todistamassa likipitäen uskomatonta tapahtumaa eräänä tammikuun kirpeänä pakkasyönä Laatokan koillispuolella!
Pimennetty ajoneuvo oli ajanut uhkarohkean lähelle etulinjaa,autosta oli noussut vitivalkoiseen lumipukuun pukeutunut tutunomainen hahmo,joka oli vyöttäytynyt jalkaväen aseilla kiireestä kantapäähän.
Jääkärimarssia hyräillen tuo merkillinen ilmestys oli kadonnut etulinjan varjoihin,käyttäen taitavasti pyörähtelemällä hyväkseen maastonmuotoja ja kranaattikuoppia!Hetken kuluttua oli hyytävän Siperian viiman kantamana kuulunut kammottava vihulaisen vartiomiehen kuolonkorahdus!
Hetken kuluttua alkoi kuulua käsikranaattien räjähdyksiä ja Suomi-kp:n räväköitä sarjoja!
Taistelun äänet olivat nopeasti levinneet koko lohkolle,ilmeisesti vihollinen taisteli myös itseään vastaan!
Raivattuaan riittävän leveän aukon sekasorrossa ryntäilevän vihollisen asemiin oli tuo hahmo ilmestynyt eleettömästi takaisin nyt veren pilkoittamassa lumipuvussa,pyyhkinyt veren kauhavalaisen puukkonsa terästä ja sytyttänyt sikarin!
Tulitikun valossa oli isoisäni tunnistanut Sibeliuksen!Hän oli täysin varma,koska oli lukuisia kertoja nähnyt Jannen johtavan sinfonioitaan eturivistä käsin!
Polteltuaan sikarinsa Karjalan mäntyyn nojaten oli Sibbe sitten kaivanut taskumatin vyöstään,ottanut ryypyn ja todennut:Ei tullut naapurille tarjottua,mutta niillä olikin niin kiire kuolemaan...
Todettakoon,että Sibeliuksen liikunnallisista ja metsästysharrastuksesta ei ole juurikaan julkisuudessa puhuttu.Hän suhtautui näihin asioihin suorastaan intohimoisesti ja halusi ehdottomasti pitää ne täysin yksityisinä.
Niinpä hänellä ei enää 1920-luvun loppupuolella ollut juurikaan aikaa kirjoitella partituureja,vaikka olikin ollut kertomansa mukaan vielä luovan kykynsä huipulla!

sibelius on reaalisesti heikoimpia kansallisromanttisen traditiomme ja aikakautemme orkesteri-ja laulusäveltäjiä mikä johtuu ennen muuta siitä että siba operoi tyypillisesti työkaluinaan pieniä, lyhyitä sävelaihioita ja ituja joita theodor adorno kutsui triviaaleiksi jos melodioiksi ensinkään, maneerinomaisesti käyttämällä joita hän jauhaa, siis toistaa, lypsää ja imee tyhjiin kuin tuttipulloonsa ihastunut pikkuvauva konsanaan loputtoman tuntuisesti toistaen, pyrkien keksimään niille yhä uusia variaatioita, varioiden niiden vähäistä musikkillista substanssia edelleen kunnes viskaa sattumanvaraisesti syrjään puuhaan kyllästyttyään, tarttuen uuteen mieleenjohtumaan ja juolahdukseen, jotka mosaiikkimaisuutensa vuoksi jäävät ilman todellista musiikillista jatkuvuuden ja suuren linjan tuntua staattisessa paikallaanpysyvyydessään ja kykenemättömänä rakentamaan jännityksiä ja niiden purkauksia yhtä määrätietoisesti kuten kaikki muut kollegat joiden sävelkieli perustuu myöhäisromanttiseen sointuoppiin saaden esim. meren raivoa kuvailevissa episodeissa haukkomaan henkeään tuukkasellakin niiin rientoisan energisesti kuin tuukkasen 4-osaisen serenadin finaalin eteenpäinmeno klassillisessa turmeltumattomuudessaan jatkuukin levittäen hyvää henkeä kuulijioidensa sydämiin ilman sielullista syväluotausta, mutta on musiikkia joka saa hyvälle tuulelle niinä harvoina suomessa.taa taata tataa pääteema. serenadin finaali onkin valloittavuudessaan ja elämänilossaan lempibiisejäni. se ei koskaan petä vaikka joitakin yhtymäkohtia siban 5. sinfoniaan ei voi kiistää.

minulle henkilökohtaisesti siban musiikki on yhdentekevää, kesyä pastoraalimaista säyseää luonnonlyriikkaa, joskus viihdyttävääkin, mutta jossa muoto on sisältöä tärkeämpi, täytyy tunnustaa että jollakin eino liukolla, leo härkösellä, lauri ikosella keitä he nyt sitten olivatkaan ja tietenkin saikkola ja tuukkanen etc, on minulle enemmän tai paljon enemmän annettavaa kuin koskaan sibeliuksen sinfonioilla tai sinfonisilla runoilla.

Tiedetään mm. että saikkola kuunteli koirinjoella teltassa orkesterisarjaansa kuvia karjalasta matkarafdiosta yleisradion aallolla neuvostoliiton tykistökeskityksen lomassa perääntymisvaiheessa.

jos en olisi en pitäisi sitä minään älyllistä etevämmyyttä osoittavana saavutuksenakaan tiedoita jotakin ensimmäisenä muiden mielipiteistä ja mieltymyksistä riippumatta. mutta onhan tämän todennut jo moni muukin musikaalinen kuten leibowitz, adorno, englund, jne. joku aberlaide sanoi kerran "vaikka kaikki kirkkoisät sanovat niin minä en sano"jota itse schopenhaerkin sitten siteerasi. ja descartes oli ensimmäisiä kreikkalaisten jäkeen jotka asettivat kaiken auktoriteettiuskon kyseenalaiseksi asettamalla, ajattelen siis olen eäilynsä perustaksi, subjektiivinsen oman tajunnan. cogito ergo sum yksin oli varmaa maailma problemaattinen. descartesin uusi ehdoton varmuus voitiin saavuttaa vain ihmise oman intuition kautta sellaisista propositioista joiden totuus oli yksin ajatukselle selviävä ja kirkon auktoriteetin yläpuolella. tässä voidaan puhua älyn puhtaalle kuvastimelle heijastuneista tahdonkliikkeistä ja havainnollisesta käsittämisestä joka on aina ollut luomistapahtuma.


millä objektiivisella mittarilla mittaat säveltäjien keskinäistä paremmuutta. minulla sibelius opn tällä hetkellä huonoin niistä kaikista felix krohn ja väinö hannikainen mukaan lukien joiden musiikkia olen kuullut, kas se kun ei imponoi minua lainkaan korkeintaan tulen huvittuneeksi sen hiukan kotiseututaidetta muistuttavasta kotikutoisesta ja kitschimäisestä melodisesta alleviivauksesta.

sellaista herkkää ja hienostunutta runollisen myöhäisromanttista tunnetta siban musiiiki ei minulle välitä, mutta aivopestyä tajuntaa ja reseptiota yhden totuuden tuputtaneelle ja tuputetulle on mahdotonta pystyä muuttamaan kauan omaksuttuna olleita käsiyksiä puhtaan tiedoitsemisen tietä syvällisemmäksi objektiiviseksi tiedoksi ellei omaa siihen riittävästi musikaalisuutta ja perehtyneisyyttä musiikin historian tyylivirtauksiin ja tyyliperiodeihin ja objektiivisin kuvan muodostaminen vain yhtä säveltäjää suosivan kaupallisen tarjonnan vuoksi ja puolueelisen repertoaarin vuoksi ei siis lainkaan onnistu.

20 vuotta sitten viehätyin minäkin vienolla tavalla siban maisema ja luontopanoraamoista tai niihin assosioituvista sävelnäyistä mutta nyt kun tietoisuuteni on kehittynyt korkeammalle musikaaliselle tasolle olen hylännyt sibeliuksen toivottoman konservatiivisena ja arkipäiväisen latteana soinnukäyttelijänä ja triviaalina melodikkona jolle säveltäminen olikin työn ja tuskan takana minkä huomaa sen hieman keinotekoisesta ja kömpelöstä rakenteesta ja vaivalloisesta äänenkuljetuksesta tremolokenttien suosimisena ja staattisuutena.

mutta luonnollinen selitys siban suosioon lienee silläkin että hän vain yksnkertaisesti oli säveltäjä jonka teoksia kajanus vei ensimmäisten joukossa ulkomaisiin konserttisaleihin ja niin hän vakiinnutti paikkansa kömpelöstä fraseerauksestaan ja meodiakäsityksestään huolimatta joka ei myöskään viljellyt juuri yllättäviä ja rohkeita sointuyhdistelmiä tai pyrkinyt absoluuttiseen sointiväriefektiin tai luonut pitkälinjaisia laulavia lyyrisiä molliteenoja tai käyttänyt kromaattisia pidätyksiä ja muunoksia kuten vaikka armas launis värikkäissä ooperoissaan wagnerilaisessa pitkälijaisessa melodiikassaan. parempi kuin sibelius ikinä ja hänen vaivalloisesti etenevä sanontansa. tapiola ja 4. sinfonia todistavat myös tästä. 1. sinfoniassaan sibelius vielä yhdistää slaavilaisuuden ja kansalliset ainekset kulttuurimme januskasvoksi vaikkei mitenkään erityisen onnistuneesti.

tiedätkö, kun minä kuuntelen suomalaista musiikkia suggeroin itseni tilaan jossa huohotan ja pakahdun ja sydäntäni puristaa pakottava kipu. aaah