Sibelius vastaan melartin

Kas muistin sen ulkoa eikä mielipiteeni ole muuttunut lainkaan noista päivistä. Sibbe on lelukamaa.

sibeliuksen 6. sinfonian pitsinnyplääminen ei vaikuttanut mitenkään ja saksassakin kavahdettiin sibben 5. sinfonian evige tremoloa.
Sitä Melartinille ja tuukkaselle ja linnalalle ym. ominaista romanttista hehkua ja tunteenpaloa ei Sibelius milloinkaan saavuta viimeisten sinfonioidensa viileässä klassismissa 1. sinfonian ollessa kuin toisen luokan tsaikovskia.

Anonyymi kirjoitti:

sibeliuksen 6. sinfonian pitsinnyplääminen ei vaikuttanut mitenkään ja saksassakin kavahdettiin sibben 5. sinfonian evige tremoloa.
Sitä Melartinille ja tuukkaselle ja linnalalle ym. ominaista romanttista hehkua ja tunteenpaloa ei Sibelius milloinkaan saavuta viimeisten sinfonioidensa viileässä klassismissa 1. sinfonian ollessa kuin toisen luokan tsaikovskia.

Lue lisää

"[Sibeliuksen] 1. sinfonian ollessa kuin toisen luokan tsaikovskia."

Tjaa? Monet ovat kokeneet Sibeliuksen S1:en varsin mainioksi, toki siinä häivähtelee Tsaikovski siellä täällä ehkä kerran tai pari, mutta turhaa sitä on Tsaikovskin kopioinniksi väittää. Sibeliushan oli tuolloin vielä uransa alussa ja tietenkin vielä linjaansa etsivän aloittelevan säveltäjän kannattaa perehtyä siihen miten alan parhaat homman hoitivat.

Tsaikovskihan on sinfonioissaan hiukka hankala tapaus, hänen sinfonioistaan 1 - 3 ehkä ovat toisenluokan Tsaikovskia, sensijaan S4, Manfred ja S5 ja S6 ovat ensimmäisen luokan Tsaikovskia, eli saatanallisen hyviä, täynänsä melodiaa paitsi ehkä se Manfredin kohta jossa Tsaikovski oli niin aikaansa edellä että matki vuoden 1965 The Beatlesia, mutta toisin kuin Beatlesilla vuonna 1965, Tsaikovskilla karkasi melodian suhteen pallo tuolloin jalasta.

Ei sinänsä olisi häpeä hävitä sinfonian teossa 1. luokan Tsaikovskille, eihän hänestä paremmaksi ole pannut kuin Beethoven ja Sibelius, jos edes hekään. Jostakusta Melartinista ei tässä yhteydessä kannata puhua lainkaan, tässä on nyt puheenaiheena isojen poikien peli.

Anonyymi kirjoitti:

"[Sibeliuksen] 1. sinfonian ollessa kuin toisen luokan tsaikovskia."

Tjaa? Monet ovat kokeneet Sibeliuksen S1:en varsin mainioksi, toki siinä häivähtelee Tsaikovski siellä täällä ehkä kerran tai pari, mutta turhaa sitä on Tsaikovskin kopioinniksi väittää. Sibeliushan oli tuolloin vielä uransa alussa ja tietenkin vielä linjaansa etsivän aloittelevan säveltäjän kannattaa perehtyä siihen miten alan parhaat homman hoitivat.

Tsaikovskihan on sinfonioissaan hiukka hankala tapaus, hänen sinfonioistaan 1 - 3 ehkä ovat toisenluokan Tsaikovskia, sensijaan S4, Manfred ja S5 ja S6 ovat ensimmäisen luokan Tsaikovskia, eli saatanallisen hyviä, täynänsä melodiaa paitsi ehkä se Manfredin kohta jossa Tsaikovski oli niin aikaansa edellä että matki vuoden 1965 The Beatlesia, mutta toisin kuin Beatlesilla vuonna 1965, Tsaikovskilla karkasi melodian suhteen pallo tuolloin jalasta.

Ei sinänsä olisi häpeä hävitä sinfonian teossa 1. luokan Tsaikovskille, eihän hänestä paremmaksi ole pannut kuin Beethoven ja Sibelius, jos edes hekään. Jostakusta Melartinista ei tässä yhteydessä kannata puhua lainkaan, tässä on nyt puheenaiheena isojen poikien peli.

Lue lisää

Totta puhuen Melartin lienee suurin potromantikko suomessa sikäli kun säveltäjien paremmuutta voidaan koskaan mitata sillä elämysperäinen kokeminen ei ole tiedoitsevan subjektin ulkoilselle havainnolle ilmiönä olemassa objektiivisessa maailmassa vaan vain metafyysisessä merkityksessä sisäistä kokemusta kylläkin puhtaan mielteen nalueelle heijastuneita tahdonliikkeitä ei kuitenkaan tahtoa itseään kihdyttäen.

6. sinfonian avausosan mahtavan arkkitehtuurin erkki melartin rakentaa klassisten mestarien tavoin perustuen marssirytmimotiivin läpivievään käsittelyyn toimien osan kantavana ideana aivan samoin kuin beethovenin 5. sinfonian kohtalonmotiivi tai jos mennään ajassa vielä kauemmas taaksepäin voidaan ottaa esimerkkinä mozartin varhaisempien wienin klaveerikonserttojen ranskalaiseen alkusoittoon pohjautuva marssirytmikuvio josta tulee esim. 19. pianokonerton apoteoosi.

mutta kriittisesti tarkasteltuna vain tällaisen todella klassisen metodin puuttuminen sellaisen imelän siirappimaisen ja löysän vetelän kansallissymbolimme transformaatioteknisestä repertoaarista tekee sibeliuksesta paitsi sentimentaalikon ja epärytmikon myös amatöörimäisen ja provinsiaalisen kotiseututaiteilijan jonka sinfonioista puuttuu todellinen sinfoninen draama kuten tyrskyissä kamppailevan laivan kohtalondraama tai atomipommin kylvämä tuho hiroshimassa enola gay nimisen flying fortress, lentävän linnoituksen pudottamana josta E.A. teki suurta sinfonista draamaa ja oli varsin suosittu teos 50-luvulla itä-blokissa ja japanissa. kas kun karajan ja dg eivät sitä levyttäneet vaan surkea ja pop-maailmaa viehättävä primitivismi kelpasivat orffin tyhjänpäiväisissä keitoksissa josta kontrapunktia, harmonista mielikuvitusta tai melodista kekseliäisyyttä saa hakea kuten kaupallisesta popista alalajeineen yleensä joka ei vetoa intellektuelleihin ja kultivoituneisiin taiteen nautiskelijoihin.

Anonyymi kirjoitti:

Totta puhuen Melartin lienee suurin potromantikko suomessa sikäli kun säveltäjien paremmuutta voidaan koskaan mitata sillä elämysperäinen kokeminen ei ole tiedoitsevan subjektin ulkoilselle havainnolle ilmiönä olemassa objektiivisessa maailmassa vaan vain metafyysisessä merkityksessä sisäistä kokemusta kylläkin puhtaan mielteen nalueelle heijastuneita tahdonliikkeitä ei kuitenkaan tahtoa itseään kihdyttäen.

6. sinfonian avausosan mahtavan arkkitehtuurin erkki melartin rakentaa klassisten mestarien tavoin perustuen marssirytmimotiivin läpivievään käsittelyyn toimien osan kantavana ideana aivan samoin kuin beethovenin 5. sinfonian kohtalonmotiivi tai jos mennään ajassa vielä kauemmas taaksepäin voidaan ottaa esimerkkinä mozartin varhaisempien wienin klaveerikonserttojen ranskalaiseen alkusoittoon pohjautuva marssirytmikuvio josta tulee esim. 19. pianokonerton apoteoosi.

mutta kriittisesti tarkasteltuna vain tällaisen todella klassisen metodin puuttuminen sellaisen imelän siirappimaisen ja löysän vetelän kansallissymbolimme transformaatioteknisestä repertoaarista tekee sibeliuksesta paitsi sentimentaalikon ja epärytmikon myös amatöörimäisen ja provinsiaalisen kotiseututaiteilijan jonka sinfonioista puuttuu todellinen sinfoninen draama kuten tyrskyissä kamppailevan laivan kohtalondraama tai atomipommin kylvämä tuho hiroshimassa enola gay nimisen flying fortress, lentävän linnoituksen pudottamana josta E.A. teki suurta sinfonista draamaa ja oli varsin suosittu teos 50-luvulla itä-blokissa ja japanissa. kas kun karajan ja dg eivät sitä levyttäneet vaan surkea ja pop-maailmaa viehättävä primitivismi kelpasivat orffin tyhjänpäiväisissä keitoksissa josta kontrapunktia, harmonista mielikuvitusta tai melodista kekseliäisyyttä saa hakea kuten kaupallisesta popista alalajeineen yleensä joka ei vetoa intellektuelleihin ja kultivoituneisiin taiteen nautiskelijoihin.

Lue lisää

En kuuntele tosimielellä sibn frigidiä klassismia lainkaan koska se ei kuten hjo todedettua vaikuta kohottavasti tunteisiin, tahtoon ja affeteihin vaan jättää kuulijan kylmäksi ja flegmaattiseksi saaden lähinnä haukottelemaan ikävystymistään. Melartin on osoittautunut Sibeliusta paljon vaikuttavammaksi sinfonikoksi tunnevoimaisella postromanttisella sävelkielellään joka saa kuulijansa haltioitumaan ja pakahtumaan niin kuin Sibelius ei koskaan.

En haluaisi ottaa siihen täällä enää kantaa. Olen sanottavani sanonut ja se riittäköön. Minä pakahdun ja haltioidun kuunnellessani Melartinin, Tuukkasen, Saikkolan, Aaltosen , Fordellin, Karjalaisen, Pesosen ja leiviskän sinfonioita.

Ei ole väliäkään että muuttuisi. Mitä sillä musiikin kaupallisuuteen perustuvalla asetelmalla on väliä kun vain musiikillinen substanssi ratkaisee paremmuuden Melartinin hyväksi

Ja mitä tulee "lelu"- eiku 3. sinfoniaan niin:
https://www.youtube.com/watch?v=mpv3fBj0DYw

Viteon otsikko oli The best Sibelius 3. symphony. Ja ohjelmasta käy yksiselitteisesti ilmi että paras Sibeliuksen 3. sinfonia on Sibeliuksen 3. sinfonia.

Mikä ei yllättänyt lainkaan, olen aina epäillyt että tuo asia olisi juuri noin. Toisaalta kun tuohon asiaan oikein viimeisen päälle perusteellisesti syventyy niin käy ilmi että se Sibeliuksen Sinfonia jota pidämme numero 3:na onkin itse asiassa 4. Sibeliuksen sinfonia, on sitä koska Kullervo olisi no 1 Sinfonia, ja Sinfonia No 1 olisikin No2, ja Sinfonia no 2 olisikin no3, josta siis seuraa että paras Sibeliuksen 3. sinfonia on tai voisi olla Sibeliuksen 2. sinfonia.

Mikä kaikki on taas kerran hieno osoitus siitä kuinka oikea taide voi herättää kysymyksiä joista joihinkin ei ole varmaa tai yksiselitteistä vastausta löydettävissä.

Mutta oli miten oli niin silti on sekä hauskaa että jopa hyödyllistä se että joulupukki viettäessään 351 päivän vuosilomaansa käyttää ilmeisen runsaasti aikaa noitten Y-tuubi videoittensa tekoon joissa hän pyrkii parhaansa mukaan patistamaan meitä klassisen musiikin pariin ja muun muassa Sibeliuksen musiikkia kuuntelemaan.

Toisaalta tuokaan ei ole aivan yksiselitteisen varma asia, sillä mailmalta kantautuu viestejä joissa epäillään että Iranin nykyinen ajatollah Ali Khamenei itseasiassa olisi joulupukki tai päinvastoin. Siis että se olisi joulupukki kun tekee sivuvirkanaan Iranin ajatollahin työtä.

Tuota huhua tukee se että Ali Khameneista ei ole varmaa havaintoa että hän olisi nimen omaa jouluaattopäivänä esiintynyt julkisuudessa ajatollahina ajatollahin paikalla johtamassa Irania.

Anonyymi kirjoitti:

Ja mitä tulee "lelu"- eiku 3. sinfoniaan niin:
https://www.youtube.com/watch?v=mpv3fBj0DYw

Viteon otsikko oli The best Sibelius 3. symphony. Ja ohjelmasta käy yksiselitteisesti ilmi että paras Sibeliuksen 3. sinfonia on Sibeliuksen 3. sinfonia.

Mikä ei yllättänyt lainkaan, olen aina epäillyt että tuo asia olisi juuri noin. Toisaalta kun tuohon asiaan oikein viimeisen päälle perusteellisesti syventyy niin käy ilmi että se Sibeliuksen Sinfonia jota pidämme numero 3:na onkin itse asiassa 4. Sibeliuksen sinfonia, on sitä koska Kullervo olisi no 1 Sinfonia, ja Sinfonia No 1 olisikin No2, ja Sinfonia no 2 olisikin no3, josta siis seuraa että paras Sibeliuksen 3. sinfonia on tai voisi olla Sibeliuksen 2. sinfonia.

Mikä kaikki on taas kerran hieno osoitus siitä kuinka oikea taide voi herättää kysymyksiä joista joihinkin ei ole varmaa tai yksiselitteistä vastausta löydettävissä.

Mutta oli miten oli niin silti on sekä hauskaa että jopa hyödyllistä se että joulupukki viettäessään 351 päivän vuosilomaansa käyttää ilmeisen runsaasti aikaa noitten Y-tuubi videoittensa tekoon joissa hän pyrkii parhaansa mukaan patistamaan meitä klassisen musiikin pariin ja muun muassa Sibeliuksen musiikkia kuuntelemaan.

Toisaalta tuokaan ei ole aivan yksiselitteisen varma asia, sillä mailmalta kantautuu viestejä joissa epäillään että Iranin nykyinen ajatollah Ali Khamenei itseasiassa olisi joulupukki tai päinvastoin. Siis että se olisi joulupukki kun tekee sivuvirkanaan Iranin ajatollahin työtä.

Tuota huhua tukee se että Ali Khameneista ei ole varmaa havaintoa että hän olisi nimen omaa jouluaattopäivänä esiintynyt julkisuudessa ajatollahina ajatollahin paikalla johtamassa Irania.

Lue lisää

Luultavasti paras suomessa koskaan sävelletty 3. sinfonia on ilman epäilyksen häivääkään Melartinin saksalaiseen orkesteritraditioon pohjautuva Mahlerilta vaikutteita saanut herooinen 3. sinfonia joka ui hyvin sisään myöhäisromanttiseen sinfoniatraditioon ja on mittasuhteiltaan paljon kansallissäveltäjämme luomuksia suurempi teos jonka toisessa osassa Melartin profeetallisesti enteilee Schönbergin kehittämää sävelvärimelodiaa ja osan surumarssissa voi kuulla Mahlerin kaikuja. Muita suuria kolmansia sinfonioita ovat Leiviskän 3., Ahti karjalaisen3., Kalervo Tuukkasen 3., Erkki Aaltosen ja Lauri Saikkolan 3. sinfonia jotka kaikki saavat minut pakahtumaan ja haltioitumaan.

Anonyymi kirjoitti:

Luultavasti paras suomessa koskaan sävelletty 3. sinfonia on ilman epäilyksen häivääkään Melartinin saksalaiseen orkesteritraditioon pohjautuva Mahlerilta vaikutteita saanut herooinen 3. sinfonia joka ui hyvin sisään myöhäisromanttiseen sinfoniatraditioon ja on mittasuhteiltaan paljon kansallissäveltäjämme luomuksia suurempi teos jonka toisessa osassa Melartin profeetallisesti enteilee Schönbergin kehittämää sävelvärimelodiaa ja osan surumarssissa voi kuulla Mahlerin kaikuja. Muita suuria kolmansia sinfonioita ovat Leiviskän 3., Ahti karjalaisen3., Kalervo Tuukkasen 3., Erkki Aaltosen ja Lauri Saikkolan 3. sinfonia jotka kaikki saavat minut pakahtumaan ja haltioitumaan.

Lue lisää

"...Muita suuria kolmansia sinfonioita ovat Leiviskän 3., Ahti karjalaisen3., Kalervo Tuukkasen 3., Erkki Aaltosen ja Lauri Saikkolan 3. sinfonia jotka kaikki saavat minut pakahtumaan ja haltioitumaan."

Toivottavasti hän ei joudu pettymään kun, (on pakko sanoa että sana "kun" on ehkä tässä asia yhteydessä liian optimistinen, joten vaihdan sen sijaan sanan "jos") jos joskus kuulee nuo muut mainitut 3. sinfoniat 1:sen kerran.

Ja Melan 3. on siis köyhän miehen Mahleria, ja kun aika on rahaa niin jospa Melan 3:nen olisi hiukka lyhyempi kuin mitä oppi-isällään Mahlerilla oli tapana teoksiaan aivan älyttömyyksiin asti venyttää. Mutta siis Mela ->Mahler ja Mahler taisi yrittää jollaintapaa säveltäjänä olla jonkin sortin Tsaikovski, mutta ei onnistunut siinä koska hyvien ja tarttuvien melodioitten löytämiskyky oli Mahlerilla vähän hakusessa toisin kuin Tsaikovskilla joka suorastaan pursusi sellaisia melodioita.

Anonyymi kirjoitti:

"...Muita suuria kolmansia sinfonioita ovat Leiviskän 3., Ahti karjalaisen3., Kalervo Tuukkasen 3., Erkki Aaltosen ja Lauri Saikkolan 3. sinfonia jotka kaikki saavat minut pakahtumaan ja haltioitumaan."

Toivottavasti hän ei joudu pettymään kun, (on pakko sanoa että sana "kun" on ehkä tässä asia yhteydessä liian optimistinen, joten vaihdan sen sijaan sanan "jos") jos joskus kuulee nuo muut mainitut 3. sinfoniat 1:sen kerran.

Ja Melan 3. on siis köyhän miehen Mahleria, ja kun aika on rahaa niin jospa Melan 3:nen olisi hiukka lyhyempi kuin mitä oppi-isällään Mahlerilla oli tapana teoksiaan aivan älyttömyyksiin asti venyttää. Mutta siis Mela ->Mahler ja Mahler taisi yrittää jollaintapaa säveltäjänä olla jonkin sortin Tsaikovski, mutta ei onnistunut siinä koska hyvien ja tarttuvien melodioitten löytämiskyky oli Mahlerilla vähän hakusessa toisin kuin Tsaikovskilla joka suorastaan pursusi sellaisia melodioita.

Lue lisää

Kaikki muut 3. sinfoniat olen kuullutkin lukuun ottamatta Saikkolan ja Aaltosen 3. sinfonioita jotka ovat myös saaneet kehuja muodon eheydestä. Myös Englundilla ja Madetojalla on hienot 3. sinfoniat. Minusta Melartinin 3. sinfonian uusi editio on emotionaalisesti vahvempi ja väkevämpi sinfonia kuin tuo Mahlerin sinfoniselle sanonnalle tyypillinen taivassuopoluissa ja itsesäälissä rämpiminen ja rypeminen.

Anonyymi kirjoitti:

"...Muita suuria kolmansia sinfonioita ovat Leiviskän 3., Ahti karjalaisen3., Kalervo Tuukkasen 3., Erkki Aaltosen ja Lauri Saikkolan 3. sinfonia jotka kaikki saavat minut pakahtumaan ja haltioitumaan."

Toivottavasti hän ei joudu pettymään kun, (on pakko sanoa että sana "kun" on ehkä tässä asia yhteydessä liian optimistinen, joten vaihdan sen sijaan sanan "jos") jos joskus kuulee nuo muut mainitut 3. sinfoniat 1:sen kerran.

Ja Melan 3. on siis köyhän miehen Mahleria, ja kun aika on rahaa niin jospa Melan 3:nen olisi hiukka lyhyempi kuin mitä oppi-isällään Mahlerilla oli tapana teoksiaan aivan älyttömyyksiin asti venyttää. Mutta siis Mela ->Mahler ja Mahler taisi yrittää jollaintapaa säveltäjänä olla jonkin sortin Tsaikovski, mutta ei onnistunut siinä koska hyvien ja tarttuvien melodioitten löytämiskyky oli Mahlerilla vähän hakusessa toisin kuin Tsaikovskilla joka suorastaan pursusi sellaisia melodioita.

Lue lisää

Kansallissäveltäjämme levyt eivät ole olleet rakkaita enää pitkiin aikoihin jos koskaan sillä maailmani avartui ja koki aikamoisen mullistuksen tutustuessani aikoinaan niin Melartinin kuin monien muidenkin ainakin itselleni vähemmälle huomiolle ja suoranaiseen tuntemattomuuteen jääneiden suomalaissäveltäjien teoksiin ja sinfonioihin jolloin harhakäsitys kansallissäveltäjän hegemoniasta romuttui täysin

Anonyymi kirjoitti:

"...Muita suuria kolmansia sinfonioita ovat Leiviskän 3., Ahti karjalaisen3., Kalervo Tuukkasen 3., Erkki Aaltosen ja Lauri Saikkolan 3. sinfonia jotka kaikki saavat minut pakahtumaan ja haltioitumaan."

Toivottavasti hän ei joudu pettymään kun, (on pakko sanoa että sana "kun" on ehkä tässä asia yhteydessä liian optimistinen, joten vaihdan sen sijaan sanan "jos") jos joskus kuulee nuo muut mainitut 3. sinfoniat 1:sen kerran.

Ja Melan 3. on siis köyhän miehen Mahleria, ja kun aika on rahaa niin jospa Melan 3:nen olisi hiukka lyhyempi kuin mitä oppi-isällään Mahlerilla oli tapana teoksiaan aivan älyttömyyksiin asti venyttää. Mutta siis Mela ->Mahler ja Mahler taisi yrittää jollaintapaa säveltäjänä olla jonkin sortin Tsaikovski, mutta ei onnistunut siinä koska hyvien ja tarttuvien melodioitten löytämiskyky oli Mahlerilla vähän hakusessa toisin kuin Tsaikovskilla joka suorastaan pursusi sellaisia melodioita.

Lue lisää

Mahler parempi kuin Sibelius kokonaiskuvassa. Mahlerilla ei ole klassikkoja yhtä paljon kuin esim Tchaikovskylla se on totta. Hän kuitenkin osassa teoksissaan saa hyvän syvyystason esim ja monipuolisuuttakin löytyy jonkun verran. Osa teoksista puuduttaa muttei toki puuduta mieltäni yhtä paljoa kuin jotkut Sibeliuksen teokset.

Anonyymi kirjoitti:

Mahler parempi kuin Sibelius kokonaiskuvassa. Mahlerilla ei ole klassikkoja yhtä paljon kuin esim Tchaikovskylla se on totta. Hän kuitenkin osassa teoksissaan saa hyvän syvyystason esim ja monipuolisuuttakin löytyy jonkun verran. Osa teoksista puuduttaa muttei toki puuduta mieltäni yhtä paljoa kuin jotkut Sibeliuksen teokset.

Lue lisää

Yleinen harhaluulohan on että kansallissäveltäjämme olisi kovinkin merkittävä säveltäjä mikä ei pidä paikkaansa sillä hänen laajalle levinnyt maineensa ei vastaa hänen todellisia musiikillisia kykyjään ja todellista musiikillista merkitystään joka on varsin vaatimatonta tasoa kun ottaa huomioon että hänen sinfonioistaan puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima. Aluksi minäkin pidin Sibeliusta merkittävämpänä säveltäjänä mutta kokemus on osoittanut hänet varsin heikoksi säveltäjäkyvyksi. Nuorempana erehdyin Sibeliuksen suhteen ja hänen musiikkinsa osoittautui keskinkertaisena pettymykseksi. sitä romanttista hehkua jota tapaamme esim. Melartinin sinfonioissa ei Sibelius milloinkaan tavoita frigidiä klassismia edustavissa sinfonioissaan.

Anonyymi kirjoitti:

Yleinen harhaluulohan on että kansallissäveltäjämme olisi kovinkin merkittävä säveltäjä mikä ei pidä paikkaansa sillä hänen laajalle levinnyt maineensa ei vastaa hänen todellisia musiikillisia kykyjään ja todellista musiikillista merkitystään joka on varsin vaatimatonta tasoa kun ottaa huomioon että hänen sinfonioistaan puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima. Aluksi minäkin pidin Sibeliusta merkittävämpänä säveltäjänä mutta kokemus on osoittanut hänet varsin heikoksi säveltäjäkyvyksi. Nuorempana erehdyin Sibeliuksen suhteen ja hänen musiikkinsa osoittautui keskinkertaisena pettymykseksi. sitä romanttista hehkua jota tapaamme esim. Melartinin sinfonioissa ei Sibelius milloinkaan tavoita frigidiä klassismia edustavissa sinfonioissaan.

Lue lisää

"Yleinen harhaluulohan on että kansallissäveltäjämme olisi kovinkin merkittävä säveltäjä"

Pakkomielle jatkuu, tämänkertainen hoitojakso ei selvästikään tepsinyt.

Sibeliusta ja Melartinia verratessa törmää siihen mielenkiintoiseen seikkaan että jos meedion välityksellä Melartinilta kysyttäisiin että miksi et säveltänyt parempia biisejä jotta olisit kestänyt paremmin vertailua Sibeliukseen, niin vastaus ehkä voisi olla että en osannut.

Ja ihan vastaavasti jos meedion välityksellä Sibeliukselta kysyttäisiin että miksi et säveltänyt huonompia biisejä jotta sitten vaikkapa Melartinillekin olisi jäänyt hiukka enempi tilaa, niin ehkä myös Sibelius silloin vastaisi että en osannut.

Anonyymi kirjoitti:

Yleinen harhaluulohan on että kansallissäveltäjämme olisi kovinkin merkittävä säveltäjä mikä ei pidä paikkaansa sillä hänen laajalle levinnyt maineensa ei vastaa hänen todellisia musiikillisia kykyjään ja todellista musiikillista merkitystään joka on varsin vaatimatonta tasoa kun ottaa huomioon että hänen sinfonioistaan puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima. Aluksi minäkin pidin Sibeliusta merkittävämpänä säveltäjänä mutta kokemus on osoittanut hänet varsin heikoksi säveltäjäkyvyksi. Nuorempana erehdyin Sibeliuksen suhteen ja hänen musiikkinsa osoittautui keskinkertaisena pettymykseksi. sitä romanttista hehkua jota tapaamme esim. Melartinin sinfonioissa ei Sibelius milloinkaan tavoita frigidiä klassismia edustavissa sinfonioissaan.

Lue lisää

Myönnätkö silti että Sibeliuksen finlandiassa on aivan upea syvyys&melodia&tunnetaso?? Mitä tulee Mahleriin niin sinfonia1 on ehkä hänen paras joka ei välttämättä maailman muistettavinta mutta teoksessa Mahler sinfonia1 on hyvää menoa, jossa mennään esim hyvissä tunnepaloissa ja syvyystaso tekee myös vaikutuksen.

Anonyymi kirjoitti:

Yleinen harhaluulohan on että kansallissäveltäjämme olisi kovinkin merkittävä säveltäjä mikä ei pidä paikkaansa sillä hänen laajalle levinnyt maineensa ei vastaa hänen todellisia musiikillisia kykyjään ja todellista musiikillista merkitystään joka on varsin vaatimatonta tasoa kun ottaa huomioon että hänen sinfonioistaan puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima. Aluksi minäkin pidin Sibeliusta merkittävämpänä säveltäjänä mutta kokemus on osoittanut hänet varsin heikoksi säveltäjäkyvyksi. Nuorempana erehdyin Sibeliuksen suhteen ja hänen musiikkinsa osoittautui keskinkertaisena pettymykseksi. sitä romanttista hehkua jota tapaamme esim. Melartinin sinfonioissa ei Sibelius milloinkaan tavoita frigidiä klassismia edustavissa sinfonioissaan.

Lue lisää

Niin jos pitää miettiä toinen merkittävä Sibeliuksen teos niin se on Karelia, mutta Finlandia on hänen selkeästi kovin teos. Minusta se merkittävä teos koko maailmalla. Mutta oon samaa mieltä siitä että suurin osa Sibben teoksista on veteliä, onttoja melodisesti&syvyystasoltaan&tunnetasoltaan ja sävelrakenteiltaan.

Anonyymi kirjoitti:

Myönnätkö silti että Sibeliuksen finlandiassa on aivan upea syvyys&melodia&tunnetaso?? Mitä tulee Mahleriin niin sinfonia1 on ehkä hänen paras joka ei välttämättä maailman muistettavinta mutta teoksessa Mahler sinfonia1 on hyvää menoa, jossa mennään esim hyvissä tunnepaloissa ja syvyystaso tekee myös vaikutuksen.

Lue lisää

En oikeastaan koska sillä ei ole kompetenssia väikkyä neron objektiivisessa käsityksessä kontemplaation esineenä tunkien tahtomisen ulos tajunnasta eikä säveltäjä ole kyennyt valamaan siihen juurikaan objektivoitua tunnetta tai maalaaman eteemme objektiivista sieluntilaa kuten parhaat säveltäjät ja se on muodoltaan jotenkin jaksottainen ilman lujaa klassista muotorakennetta edustaessaan tunnekarakteriltaan sentimentaalisuuteen taipuvaista lajityyppiä.

Anonyymi kirjoitti:

En oikeastaan koska sillä ei ole kompetenssia väikkyä neron objektiivisessa käsityksessä kontemplaation esineenä tunkien tahtomisen ulos tajunnasta eikä säveltäjä ole kyennyt valamaan siihen juurikaan objektivoitua tunnetta tai maalaaman eteemme objektiivista sieluntilaa kuten parhaat säveltäjät ja se on muodoltaan jotenkin jaksottainen ilman lujaa klassista muotorakennetta edustaessaan tunnekarakteriltaan sentimentaalisuuteen taipuvaista lajityyppiä.

Lue lisää

Oliko myös niin ettet arvosta kovin paljoa Beethovenia sillä pijät hänen teoksia turhan kevyinä ja vaatimattomina tunnetasoltansa? Ei se mitään makuja on monia, mutta minä en lähde musaa arvioimaan tuolla tavalla sillä minusta ei musaa kannata arvioida sen mukaan onko se tunnetasoltaan vahvaa vaiko ei ja jos musa on yksinkertaista tai monimutkaista niin en siihenkään katso sillä yksinkertainen voi olla myös loistava teos ja taas päinvastoin ja sitten esim ruotsalainen musa joka on usein kevyttä ja taas suomalainen musa on mollivoittoista ja tunnepuolelta vahvempaa kuin ruotsalainen musa niin emmä lähde arvioimaan sitä kautta onko musa tunnerikasta vaiko ei vaan musa kolahtaa jos se kolahtaa.

Anonyymi kirjoitti:

En oikeastaan koska sillä ei ole kompetenssia väikkyä neron objektiivisessa käsityksessä kontemplaation esineenä tunkien tahtomisen ulos tajunnasta eikä säveltäjä ole kyennyt valamaan siihen juurikaan objektivoitua tunnetta tai maalaaman eteemme objektiivista sieluntilaa kuten parhaat säveltäjät ja se on muodoltaan jotenkin jaksottainen ilman lujaa klassista muotorakennetta edustaessaan tunnekarakteriltaan sentimentaalisuuteen taipuvaista lajityyppiä.

Lue lisää

Ja kun sanoit että muodoltnasa jaksottainen ilman lujjaa klassista muotoa edustaessaan tunnekarakteriltaan sentimentaalisuuteen taipuvaista lajityyppiä niin tuossakin oon sitä mieltä että tuollainen ei mua haittaa niin paljoa mutta sinä näet tuollaisen puutteena musiikissa. Okei. Itse en pidä musiikkiteoksesta joka on ontto sävel&melodiarakenteltaan ja kovin ideaköyhä sävellys ei myöskään tee vaikutusta, mutta välillä otan huomioon toki genren eli jos genre on semmone jossa melodiat ei ole niin paljoa pääosissa niin en silloin huomioi melodiapointtia niin paljoa ja otan nyt esimerkkinä semmosen bändin kuin system of down joka tekee alternativemetallia raskain kitaroin ja hyvin melodiaköyhällä tavalla eteneviä biisejä joissa korostuu eniten kitarakuviot eikä laulumelodiat ole tosiaankaan pääosassa mutta arvioin musaa tässä kohtaa eri kautta, mutta jos esim romanttisessa klassisessa musassa jota Sibelius teki paljon , on paljon onttoutta ja vetelyyttä niin ei hyvä asia silloin. Tunnetasoon en välttämättä katso niin paljoa kun otan esimerkkinä Beethovenin jonka vahvuudet on muualla kuin tunnetasolla. Joskus toisaalta huomaan sen etten aina pidä välttämättä kovin pinnallisesta musiikista ja varsinkaan silloin jos siitä puuttuu lisäksi laatu ja esimerkkinä voisin antaa Antti Tuiskun ja Alman musiikin.

Anonyymi kirjoitti:

En oikeastaan koska sillä ei ole kompetenssia väikkyä neron objektiivisessa käsityksessä kontemplaation esineenä tunkien tahtomisen ulos tajunnasta eikä säveltäjä ole kyennyt valamaan siihen juurikaan objektivoitua tunnetta tai maalaaman eteemme objektiivista sieluntilaa kuten parhaat säveltäjät ja se on muodoltaan jotenkin jaksottainen ilman lujaa klassista muotorakennetta edustaessaan tunnekarakteriltaan sentimentaalisuuteen taipuvaista lajityyppiä.

Lue lisää

Vois sanoa että katson hyvin paljon laatuun. Jos laadussa uupuu, niin en silloin pidä siitä.

Anonyymi kirjoitti:

En oikeastaan koska sillä ei ole kompetenssia väikkyä neron objektiivisessa käsityksessä kontemplaation esineenä tunkien tahtomisen ulos tajunnasta eikä säveltäjä ole kyennyt valamaan siihen juurikaan objektivoitua tunnetta tai maalaaman eteemme objektiivista sieluntilaa kuten parhaat säveltäjät ja se on muodoltaan jotenkin jaksottainen ilman lujaa klassista muotorakennetta edustaessaan tunnekarakteriltaan sentimentaalisuuteen taipuvaista lajityyppiä.

Lue lisää

Mitä mieltä olet Leif Segerstamin teoksista? Hän saa yllättävän paljon syvyyttä, voimaa, herkkyyttä ja tunnetta teoksiinsa joissa ei ole montaakaan nuottia. Lisäksi hänen teokset on pitkäkestoisia. Oletko koksaan kuunnellut Khrysztof Pendereckin dream of jacobin? Se on avantgardeoopperaa. En tiedä kiinnostaako sua yleensäkään Segerstam tai Penderecki kun niijen musa on taideklassista/avantgardea-klassista. Entä sitten mitä mieltä olet puhtaasta taidemusasta jossa esim käytetään soittimina harppua, jousia ja xylofoonia tai huiluja? Esim Katie Soper on minusta tosi hyvä omassa genressään mutta on niitä muitakin. Mit ämieltä olet sitten jazzista? Kyllä minusta moniin eri musagenreihin voi ympätä rikkaita sävyjä, kuten tunnepuolen vahvuus melodiassa, syvyystaso jne, sillä ei se katso aina genreen niin paljoa, mutta on totta että esim rokkenrolligenreen on aika vaikea mitään syvyyttä ja uutta melodiaa keksiä kun se on genrenä valmiiksi jo niin suppea. Anteeksi pahoittelut kun kirjoitain nyt ehkä ohi aiheen kun tällä palstalla pitäs pysyä klassisessa musassa. Rokkenrolli ei ole klassista. Oopperateoksia en turhan monia muista, mutta ainakin aidan ja sevillan parturin muistan. Kumpikin on klassikko-oopperateoksia. Miten paljon tykkäät oopperaklassisesta? Queenin ja erään kuuluisan oppperalaulajan yhteisteos nimeltä Barcelona on hämmentävän upea sillä siinä niin syvyystaso, melodiataso kuin myös yllätyksellisyys , luovuustaso ja moniulotteisuus osuu samaan teokseen yhtä aikaa, mutta tuo kyseinen biisi Barcelona ei ole klassista musaa vaan jännä sekoitus oopperaa ja rokkia.

Anonyymi kirjoitti:

"Yleinen harhaluulohan on että kansallissäveltäjämme olisi kovinkin merkittävä säveltäjä"

Pakkomielle jatkuu, tämänkertainen hoitojakso ei selvästikään tepsinyt.

Sibeliusta ja Melartinia verratessa törmää siihen mielenkiintoiseen seikkaan että jos meedion välityksellä Melartinilta kysyttäisiin että miksi et säveltänyt parempia biisejä jotta olisit kestänyt paremmin vertailua Sibeliukseen, niin vastaus ehkä voisi olla että en osannut.

Ja ihan vastaavasti jos meedion välityksellä Sibeliukselta kysyttäisiin että miksi et säveltänyt huonompia biisejä jotta sitten vaikkapa Melartinillekin olisi jäänyt hiukka enempi tilaa, niin ehkä myös Sibelius silloin vastaisi että en osannut.

Lue lisää

Siis Melartinhan on ylivoimaisesti ja suvereenisti merkittävämpi ja varsinkin emotionaalöisesti vaikuttavampåi sinfonikko jonka minäkin olen saanut tuta kokiessani pakahtuneena ja haltioituneena hänen sinfonioiden muserttavan emotionaalisen voiman joka on poltellut rintakehää vielä kuuntelusession jälkeenkin.

Anonyymi kirjoitti:

Oliko myös niin ettet arvosta kovin paljoa Beethovenia sillä pijät hänen teoksia turhan kevyinä ja vaatimattomina tunnetasoltansa? Ei se mitään makuja on monia, mutta minä en lähde musaa arvioimaan tuolla tavalla sillä minusta ei musaa kannata arvioida sen mukaan onko se tunnetasoltaan vahvaa vaiko ei ja jos musa on yksinkertaista tai monimutkaista niin en siihenkään katso sillä yksinkertainen voi olla myös loistava teos ja taas päinvastoin ja sitten esim ruotsalainen musa joka on usein kevyttä ja taas suomalainen musa on mollivoittoista ja tunnepuolelta vahvempaa kuin ruotsalainen musa niin emmä lähde arvioimaan sitä kautta onko musa tunnerikasta vaiko ei vaan musa kolahtaa jos se kolahtaa.

Lue lisää

Beethoven on yksi kovimpia säveltäjiä nauttiessamme erään ihmisen katastrofin sublimoinnista ja kokiessamme katharsiksen. Beethoven hallitsee mestarillisesti sonaatti-allegro-voimavaransa ja ammattilaisen kehittelytaidot ovat hänellä huippuluokkaa. Kansallissäveltäjämme sinfonioiden perustavaa laatua oleva heikkous ja vika on siinä etteivät ne saa kuulijaa haltioitumaan tai pakahtumaan eivätkä yllä luonnon ytimeen saakka.

Anonyymi kirjoitti:

Beethoven on yksi kovimpia säveltäjiä nauttiessamme erään ihmisen katastrofin sublimoinnista ja kokiessamme katharsiksen. Beethoven hallitsee mestarillisesti sonaatti-allegro-voimavaransa ja ammattilaisen kehittelytaidot ovat hänellä huippuluokkaa. Kansallissäveltäjämme sinfonioiden perustavaa laatua oleva heikkous ja vika on siinä etteivät ne saa kuulijaa haltioitumaan tai pakahtumaan eivätkä yllä luonnon ytimeen saakka.

Lue lisää

Ostin 3 päivää sitten Mahlerin sinfonia no1 kiekon. Tykästyin siihen. Oon kuunnellut hänen musaa ja aika-ajoin vähän onttoa "pyörittelyä" eikä klassikkoja hirveästi ole, mutta ainakin tää sinfonia1 on minusta varsin oivallista melankolian ja syvän tunnemaailman välissä olevaa musiikkimaalailua jossa on lisäksi hyvä harmonia ja löytyy myös toivoa ja iloakin siitä teoksesta. Äsken kuuntelin muuten stereoistani Leif Segerstamin teoksen nimeltä waiting for. En muista tarkkaa ajankohtaa milloin sävelsi sen teoksen, mutta oiskojhan ollut lama-ajan 1990-luvun alussa tehty teos. Täytyy kehua sitä siitä, että vaikka nuotteja ei paljoa ja musa on atonaalista niin on saanut siihen hyvin rikkautta, voimaa, herkkyyttä ja syvyyttä, mutta sotkenkohan nyt termin atonaalinen ja tonaalinen musa vai miten se oikein menikään? Onko siis Segerstamin musa atonaalista vaiko tonaalista? Nyt meni termit sekaisin. Iski nyt yhtäkkiä muistikatkos. Haha. Hyvää päivänjatkoa sinulle. Jatka vaan näitä musakeskusteluja klassisesta, sillä minä itse ainakin nautin sinun kirjoituksistasi joissa kuvastuu hyvin tietotaso.

Anonyymi kirjoitti:

Ostin 3 päivää sitten Mahlerin sinfonia no1 kiekon. Tykästyin siihen. Oon kuunnellut hänen musaa ja aika-ajoin vähän onttoa "pyörittelyä" eikä klassikkoja hirveästi ole, mutta ainakin tää sinfonia1 on minusta varsin oivallista melankolian ja syvän tunnemaailman välissä olevaa musiikkimaalailua jossa on lisäksi hyvä harmonia ja löytyy myös toivoa ja iloakin siitä teoksesta. Äsken kuuntelin muuten stereoistani Leif Segerstamin teoksen nimeltä waiting for. En muista tarkkaa ajankohtaa milloin sävelsi sen teoksen, mutta oiskojhan ollut lama-ajan 1990-luvun alussa tehty teos. Täytyy kehua sitä siitä, että vaikka nuotteja ei paljoa ja musa on atonaalista niin on saanut siihen hyvin rikkautta, voimaa, herkkyyttä ja syvyyttä, mutta sotkenkohan nyt termin atonaalinen ja tonaalinen musa vai miten se oikein menikään? Onko siis Segerstamin musa atonaalista vaiko tonaalista? Nyt meni termit sekaisin. Iski nyt yhtäkkiä muistikatkos. Haha. Hyvää päivänjatkoa sinulle. Jatka vaan näitä musakeskusteluja klassisesta, sillä minä itse ainakin nautin sinun kirjoituksistasi joissa kuvastuu hyvin tietotaso.

Lue lisää

Musiikki instituutiot ovat tehneet historiallisille suomalaissäveltäjille kuten myös musiikkia rakastavalle yleisölle karhunpalveluksen sysäämällä kokonaisen säveltäjäsukupolven unohduksen synkkään yöhön niin Aaltosen, Tuukkasen, Fordellin, Fougstedtin, Saikkolan, Pesosen, karjalaisen, Pesolan kuin Ringbomin ja von Törnenkin vaikkei heidän alati valovoimainen säveltaiteensa tällaista epäoikeutettua kaltoin kohtelua ja syrjimistä millään muotoa ansaitsisikaan vaan se päinvastoin huutaa tulla nostetuksi esille unohduksen hämärästä konserttisalien valokeilaan jossa kansallissäveltäjällä on likimain monopoliasema vaikka emotionaalisella voimalla ja syvyydellä mitattuna kansallissäveltäjän sinfoninen musiikki jääkin jälkeen niin Melartinin kuin monien hänen jälkeensäkin tulleiden säveltäjien saavutuksista kansallissäveltäjän sinfonioiden ollessa tunkkaisia ensin mainittujen mestarien tuoreeseen keksintään verrattuna ja ihmetystä herättääkin miten jotkut voivat olla niin sokeita etteivät näe näiden unohdettujen mestarien lahjakkuutta ja nerokkuutta.

Itse en kaipaa unohdettujen suomalaisten säveltäjien musiikkia vain siksi että pääsisin kuriositeetin vuoksi kurkistamaan unohdettuihin sävelmaailmoihin kansallissäveltäjän vastapainoksi vaan juuri siksi että minua kiehtovat postromanttisen tyylin puitteissa luodut uudenlaiset persoonalliset sävelnäyt jonka kaltaisia ei milloinkaan aiemmin ole esiintynyt musiikinhistoriassa sillä kyse on uniikeista ja omanlaisista sävelmaailmoista jotka tuovat raikkaan tuulahduksen ja varteen otettavan vaihtoehdon kansallissäveltäjän tunkkaiselle sävelkielelle joka on yksinvaltiaana hallinnut liian pitkään suomalaista klassisen musiikin kenttää yhdenlaisella, yksipuolisella ja varsin steriilillä ja frigidillä sävelmaailmalla kykenemättä kuitenkaan toisaalta saamaan kuulijaa lumoutumaan, haltioitumaan tai pakahtumaan muttei myöskään johdattamaan kuulijaa niihin emotionaalisiin ja metafyysisiin syvyyksiin joihin vain Mozartin ja Beethovenin musiikin on suotu johdattaa ja jotka merkitsevät kaiken kruunaavaa huipentumaa länsimaisessa taidemusiikissa

Anonyymi kirjoitti:

Musiikki instituutiot ovat tehneet historiallisille suomalaissäveltäjille kuten myös musiikkia rakastavalle yleisölle karhunpalveluksen sysäämällä kokonaisen säveltäjäsukupolven unohduksen synkkään yöhön niin Aaltosen, Tuukkasen, Fordellin, Fougstedtin, Saikkolan, Pesosen, karjalaisen, Pesolan kuin Ringbomin ja von Törnenkin vaikkei heidän alati valovoimainen säveltaiteensa tällaista epäoikeutettua kaltoin kohtelua ja syrjimistä millään muotoa ansaitsisikaan vaan se päinvastoin huutaa tulla nostetuksi esille unohduksen hämärästä konserttisalien valokeilaan jossa kansallissäveltäjällä on likimain monopoliasema vaikka emotionaalisella voimalla ja syvyydellä mitattuna kansallissäveltäjän sinfoninen musiikki jääkin jälkeen niin Melartinin kuin monien hänen jälkeensäkin tulleiden säveltäjien saavutuksista kansallissäveltäjän sinfonioiden ollessa tunkkaisia ensin mainittujen mestarien tuoreeseen keksintään verrattuna ja ihmetystä herättääkin miten jotkut voivat olla niin sokeita etteivät näe näiden unohdettujen mestarien lahjakkuutta ja nerokkuutta.

Itse en kaipaa unohdettujen suomalaisten säveltäjien musiikkia vain siksi että pääsisin kuriositeetin vuoksi kurkistamaan unohdettuihin sävelmaailmoihin kansallissäveltäjän vastapainoksi vaan juuri siksi että minua kiehtovat postromanttisen tyylin puitteissa luodut uudenlaiset persoonalliset sävelnäyt jonka kaltaisia ei milloinkaan aiemmin ole esiintynyt musiikinhistoriassa sillä kyse on uniikeista ja omanlaisista sävelmaailmoista jotka tuovat raikkaan tuulahduksen ja varteen otettavan vaihtoehdon kansallissäveltäjän tunkkaiselle sävelkielelle joka on yksinvaltiaana hallinnut liian pitkään suomalaista klassisen musiikin kenttää yhdenlaisella, yksipuolisella ja varsin steriilillä ja frigidillä sävelmaailmalla kykenemättä kuitenkaan toisaalta saamaan kuulijaa lumoutumaan, haltioitumaan tai pakahtumaan muttei myöskään johdattamaan kuulijaa niihin emotionaalisiin ja metafyysisiin syvyyksiin joihin vain Mozartin ja Beethovenin musiikin on suotu johdattaa ja jotka merkitsevät kaiken kruunaavaa huipentumaa länsimaisessa taidemusiikissa

Lue lisää

Hetkinen, siis vain Mozart ja Beethoven sinusta kyenneet siihe?? Mitä mieltä olet sitten esim säveltäjistä kuten esim Edvard Grieg(norjalaissäveltäjä), Frank Chopin, Franz Liczt, Joseph Haydn, Tchaikovsky, Shostakovich, Stravinsky, Vivaldi, Bizet, Verdi tai vaikkapa Dvorak(aliarvostettu). Smetana on myös yllättävän kova, vaikkei ole saanut hehkutudta niin paljoa. Onko suurin osa säveltäjien musiikista sinusta sitten tylsänpuoleista, mutta sun mielestä siis Mozartti ja Beethoven eroittuu selkeimmin?? Ei kai esim Verdin musa ole kovin tylsää ainakaan vai mitä? Sehän on varsin vivahteikkaista, nopearytmistä ja melodista. Liczt tunnetaan paremmin pianosävellyksistä, mutta hänen jotkut sinfoniat on yllättävän kovaa luokkaa, muttei niitä ole koskana kehuttu erityisen usein.

Anonyymi kirjoitti:

Musiikki instituutiot ovat tehneet historiallisille suomalaissäveltäjille kuten myös musiikkia rakastavalle yleisölle karhunpalveluksen sysäämällä kokonaisen säveltäjäsukupolven unohduksen synkkään yöhön niin Aaltosen, Tuukkasen, Fordellin, Fougstedtin, Saikkolan, Pesosen, karjalaisen, Pesolan kuin Ringbomin ja von Törnenkin vaikkei heidän alati valovoimainen säveltaiteensa tällaista epäoikeutettua kaltoin kohtelua ja syrjimistä millään muotoa ansaitsisikaan vaan se päinvastoin huutaa tulla nostetuksi esille unohduksen hämärästä konserttisalien valokeilaan jossa kansallissäveltäjällä on likimain monopoliasema vaikka emotionaalisella voimalla ja syvyydellä mitattuna kansallissäveltäjän sinfoninen musiikki jääkin jälkeen niin Melartinin kuin monien hänen jälkeensäkin tulleiden säveltäjien saavutuksista kansallissäveltäjän sinfonioiden ollessa tunkkaisia ensin mainittujen mestarien tuoreeseen keksintään verrattuna ja ihmetystä herättääkin miten jotkut voivat olla niin sokeita etteivät näe näiden unohdettujen mestarien lahjakkuutta ja nerokkuutta.

Itse en kaipaa unohdettujen suomalaisten säveltäjien musiikkia vain siksi että pääsisin kuriositeetin vuoksi kurkistamaan unohdettuihin sävelmaailmoihin kansallissäveltäjän vastapainoksi vaan juuri siksi että minua kiehtovat postromanttisen tyylin puitteissa luodut uudenlaiset persoonalliset sävelnäyt jonka kaltaisia ei milloinkaan aiemmin ole esiintynyt musiikinhistoriassa sillä kyse on uniikeista ja omanlaisista sävelmaailmoista jotka tuovat raikkaan tuulahduksen ja varteen otettavan vaihtoehdon kansallissäveltäjän tunkkaiselle sävelkielelle joka on yksinvaltiaana hallinnut liian pitkään suomalaista klassisen musiikin kenttää yhdenlaisella, yksipuolisella ja varsin steriilillä ja frigidillä sävelmaailmalla kykenemättä kuitenkaan toisaalta saamaan kuulijaa lumoutumaan, haltioitumaan tai pakahtumaan muttei myöskään johdattamaan kuulijaa niihin emotionaalisiin ja metafyysisiin syvyyksiin joihin vain Mozartin ja Beethovenin musiikin on suotu johdattaa ja jotka merkitsevät kaiken kruunaavaa huipentumaa länsimaisessa taidemusiikissa

Lue lisää

Arvostan musiikissa mm näitä seuraavia ominaisuuksia; monimutkaisuus, moniulotteisuus, vaihtelevuus, tunne ja syvyystaso. Esim Verdin teokset on monimutkaisia sen vivahteikkuuden ja nopean rytmiikan sekä nopeiden rytmivaihdosten takia mitä juuri arvostan musiikissa ja Verdin teoksien esittäminen vaatii minusta paljon ammattitaitoa soittajilta ja sitten esim Mozart on juuri paras siinä tunne&syvyystason luomisessa musiikkiinsa. Siinä on aika omassa luokassaan.

Anonyymi kirjoitti:

Hetkinen, siis vain Mozart ja Beethoven sinusta kyenneet siihe?? Mitä mieltä olet sitten esim säveltäjistä kuten esim Edvard Grieg(norjalaissäveltäjä), Frank Chopin, Franz Liczt, Joseph Haydn, Tchaikovsky, Shostakovich, Stravinsky, Vivaldi, Bizet, Verdi tai vaikkapa Dvorak(aliarvostettu). Smetana on myös yllättävän kova, vaikkei ole saanut hehkutudta niin paljoa. Onko suurin osa säveltäjien musiikista sinusta sitten tylsänpuoleista, mutta sun mielestä siis Mozartti ja Beethoven eroittuu selkeimmin?? Ei kai esim Verdin musa ole kovin tylsää ainakaan vai mitä? Sehän on varsin vivahteikkaista, nopearytmistä ja melodista. Liczt tunnetaan paremmin pianosävellyksistä, mutta hänen jotkut sinfoniat on yllättävän kovaa luokkaa, muttei niitä ole koskana kehuttu erityisen usein.

Lue lisää

Haydnin joistakin sinfonioista ja oratoriosta Luominen olen kokenut katharsiksen mutta en Schubertin 9. sinfoniaa lukuun ottamatta jota kuuntelin valtaisassa hurmiossa kenenkään muun. Ehkä Bachista ja Händelistä hitusen verran.

Anonyymi kirjoitti:

Haydnin joistakin sinfonioista ja oratoriosta Luominen olen kokenut katharsiksen mutta en Schubertin 9. sinfoniaa lukuun ottamatta jota kuuntelin valtaisassa hurmiossa kenenkään muun. Ehkä Bachista ja Händelistä hitusen verran.

Lue lisää

Rossinia ei voi myöskään unohtaa, sillä esim hänen kaksi teosta willhelm tell ja sevillan parturi on mielettömän kovia. Itseasiassa äsken juuri kuuntelin nuo kaksi Rossinin kuuluisaa teosta ja kuuntelin myös heti perään Carl Maria Von Weberin teoksen nimeltä oberon(joka on myös hyvä, muttei pääse samalle tasolle Rossinin teosten willhelm tell &sevillan parturi kanssa).

Anonyymi kirjoitti:

Haydnin joistakin sinfonioista ja oratoriosta Luominen olen kokenut katharsiksen mutta en Schubertin 9. sinfoniaa lukuun ottamatta jota kuuntelin valtaisassa hurmiossa kenenkään muun. Ehkä Bachista ja Händelistä hitusen verran.

Lue lisää

Händellin ilotulitusmusasarja ei ole mielestäni niin hyvä vaikka onkin paljon kehuttu, mutta on hänellä parempiakin teoksia ja minun mielestäni tuon ilotulitusmusiikkisarjan ongelma on eniten siinä ettei tavoita minua tunnetasolla niin syvästi ja se on myös ehkä makuuni aavistuksen ennalta-arvattava&helppo&tuttu&turvallinen vaikkei toisaalta siinä ole suuremmin vikaa, jos on helppo&tuttu&turvallinen&kaupallinen, mutta siitä puuttuu semmoset isommat jutut niinku ja oveluustasoa olisi saatu laittaa mielestäni siihen enemmän. Minulle tuo Händelin teos on lähinnä keskinkertainen, mutta on toki Händellillä parempiakin teoksia. Toki toki.

Anonyymi kirjoitti:

Haydnin joistakin sinfonioista ja oratoriosta Luominen olen kokenut katharsiksen mutta en Schubertin 9. sinfoniaa lukuun ottamatta jota kuuntelin valtaisassa hurmiossa kenenkään muun. Ehkä Bachista ja Händelistä hitusen verran.

Lue lisää

Bachin musassa on syvyyttä ja hänellä on paljon klassikoita, mutta mun makuuni hieman liian helppoja on hänen teokset. en inhoa hänen teoksia, muttei Bach kuulu suurimpiin suosikkeijhini.

Ilmeisesti kuvitellaan että kansallissäveltäjä olisi suomessa omaa luokkaansa sinfonikkona joka selittäisi hänen sinfonioidensa kyltymättömän esitys-ja levytysvimman mutta niin luulevat kyllä erehtyvät suuresti kansallissäveltäjän suhteen sillä niin monet suomalaiset unohduksen yöhön hylätyt sinfonikot ovat tehneet minuun kansallissäveltäjää suuremman emotionaalisen vaikutuksen ylittäen kevyesti kansallissäveltäjän frigidin, staattisen, askeettisen ja emotionaalisesti köyhän sävelkielen vaisun ja vaimean reseption. Muiden hyvien säveltäjien kustannuksella tapahtuva kansallissäveltäjän sokea palvonta on räikeä epäkohta suomalaisessa klassisen musiikin kentässä. Harmi että edes Naxos music librarysta ei löydy Kalervo Tuukkasen meri sinfonian laajaa 16 ja puoli minuuttista avausosaa joka kuitenkin on levytetty Finlandia Records merkille.

Kuulemistani sinfonioista minuun on tehnyt kansallissäveltäjää voimakkaamman vaikutuksen esim. Fougstedtin Trittico Sinfonico, Fordellin 35. sinfonia, Karjalaisen Sääski sinfonia no 3, Leiviskän 3. sinfonia, Tuukkasen Meri sinfonia, ehkä Törnen muutamat sinfoniat ja Melartinin sinfoniat sekä Krohn: Vuodenajat sinfonian avausosa mutta paljon on vielä kuulematta.

Jos kuuntelen jotakin musiikkia niin minulla ei säveltäjänimellä niinkään ole mitään merkitystä vaan pikemminkin on niin että suosin rariteetteja ja mitä tuntemattomampi nimi sen kiehtovampaa on löytää jotakin aiemmin kuulematonta musiikkia ja ikään kuin tehdä uusia tuttavuuksia tutustumalla harvoin kuultuihin säveltäjiin tai koittaa löytää sellaisia kaikkein populaarimpien nimien joukosta ja punnita sellaisten säveltäjien musikin taiteellista arvoa mikä on osaltaan jännittävää ja kiehtovaa puuhaa vaikka ikävä kyllä tällaisten unohdettujen säveltäjien musiikkia on levytetty niin kovin vähän vaikkei se liene yhtään vähempiarvoisempaa kuin jonkun Melartininkin musiikki ellemme puhu nyt täysistä amatööreistä.

Hämmentävää että ravintolamuusikkona uransa aloittaneesta säveltäjästä joka toimi pitkään klassisen musiikin äänittämiseen perehtyneenä ääniteknikkona tulee romanttisen ja Sibelius vaikutteisen soitinmusiikkikauden jälkeen osaksi modernin kuorolaulun ja osaksi gregoriaanisen kirkkolaulun ja polyfonian taitaja 4-äänisessä messussaan vaikken hänen Stabat Materinsa, Triptyykkinsä tai Requieminsa tyylilajista olekaan tietoinen. Puhun tietenkin säveltäjästä nimeltä Bengt Johansson jonka syvästi rauhoittavaan, lihalliset himot karkottavaan ja ajan tajun häivyttävään missaan olen hurahtanut nimenomaan tuossa Pariisin Notre Damessa tehtyyn kaikuisaan äänitykseen. Mistäköhän löytäisi samanlaista musiikkia?. Eero Sipilän kehityksessä näkyi sama trendi.

Anonyymi kirjoitti:

Hämmentävää että ravintolamuusikkona uransa aloittaneesta säveltäjästä joka toimi pitkään klassisen musiikin äänittämiseen perehtyneenä ääniteknikkona tulee romanttisen ja Sibelius vaikutteisen soitinmusiikkikauden jälkeen osaksi modernin kuorolaulun ja osaksi gregoriaanisen kirkkolaulun ja polyfonian taitaja 4-äänisessä messussaan vaikken hänen Stabat Materinsa, Triptyykkinsä tai Requieminsa tyylilajista olekaan tietoinen. Puhun tietenkin säveltäjästä nimeltä Bengt Johansson jonka syvästi rauhoittavaan, lihalliset himot karkottavaan ja ajan tajun häivyttävään missaan olen hurahtanut nimenomaan tuossa Pariisin Notre Damessa tehtyyn kaikuisaan äänitykseen. Mistäköhän löytäisi samanlaista musiikkia?. Eero Sipilän kehityksessä näkyi sama trendi.

Lue lisää

Emme me oikeastaan voi jättää kansallissäveltäjän sinfonioita kokonaan käsittelemättä ja sivuuttaa niitä musiikinhistoriallisessa tutkimuksessa heikkoudestaan huolimatta johtuen niiden saamasta lujasta ja pysyvästä asemasta säveltaiteen kaanonissa kuuluessaan säveltäjänsä keskeisimpään tuotantoon niin kernaasti kuin tekisimmekin sen ja sivuuttaisimme sinfoniat olankohautuksella todeten että koska niistä puuttuu Melartinille ja jälkimadetojalaisille sinfonikoille ominainen romanttinen paatos, hehku ja emotionaalinen lataus niin ne mosaiikkimaista ja frigidiä klassismia edustavina teoksina pudotkoot unohduksen synkkään yöhön ja historian romukoppaan kykenemättä tyydyttämään emotionaalisten kokemusten tarvetta joka juuri on säveltaiteen perimmäinen tarkoitus jota kansallissäveltäjämme ei kykene täyttämään mutta triviaalimusiikissa kansallissäveltäjä onnistui sinfonista tuotantoaan huomattavasti paremmin ja sellaiset teokset kuten jääkärinmarssi, ateenalaisten laulu ym. puolustavat hyvin paikkaansa ohjelmistossa niin ristiriitaisen kuvan kuin tämä asetelma heikosta sinfonikosta ja taitavasta triviaalimusiikin säveltäjästä meille antaakin vaikkei se musiikki sinällään kohoakaan kovin korkealle laadulliselle tasolle ollessaan ylittämätöntä vain omassa vaatimattomassa genreessään mutta vertailuja kansallissäveltäjän muusta marginaalisemmasta tuotannosta muiden säveltäjien kanssa on vaikea tehdä koska emme tunne esim. Tuukkasen sinfonisia runoja ja näytelmämusiikkia yhtä kattavasti kuin kansallissäveltäjältä koska yleisradio ei ole täyttänyt kansansivistyksellistä tehtäväänsä taltioida ja esittää jo olemassa oleviakaan Tuukkasen kantanauhatallenteita kanavillaan joten emme pysty arvioimaan näiden säveltäjien välisiä todellisia voimasuhteita ja arvojärjestystä säveltäjien hierarkiassa näiltä osin mitä tulee perifeerisempään ja marginaalisempaan sävellystuotantoon johon Sibeliuksella vielä kuuluvat esim. Pohjolan tytär, Valse triste, Andante Festivo, Karelia sarja, tuonelan joutsen kuuluessaan kait Lemminkäis sarjaan, näytelmämusiikkiteokset ym. jota Tuukkasella vastaa musiikki Molierin erääseen näytelmään Amphitryon, kultainen karpalo, rakkaus, ihmisen tie, Sakuntala, kuunsokea jne. sekä sinfoniset runot Kalvean immen tarina, vuorten laulu, runolaulaja, ja muskettisoturit joka on säveltäjänsä tunnetuin teos jota yle kuitenkin alati panttaa levystössään vaikka Joensuun kaupunginorkesteri onkin levyttänyt levyllisen Tuukkasen jousiorkesterimusiikkia jossa on mukana ainakin yksi melkein täydellinen näytelmämusiikkisarja pienoissarja näytelmästä Pilvi joka kilpailee hyvinkin Sibeliuksen vastaavanlaisten sarjojen kuten paljon laajemman Joutsikin (svanevit) kanssa samassa kategoriassa joskin mielestäni jälkimmäistä subliimimpana teoksena miniatyyrimäisestä luonteestaan huolimatta ja jota juuri äsken kuuntelin pakahtuneena pohdiskellen samalla että mahtaakohan näin pienimuotoinen ja vain kolmesta osasta, Unikuva, Yksinäinen laulu ja Eepillinen sävelmä, koostuva näytelmämusiikki sarja kohota Tuukkasen levyttämättä jääneiden laajamuotoisempien ja kaikesta päätellen kunnianhimoisempien näytelmämusiikkisarjojen yläpuolella puhtaasti laadullisin kriteerein arvioituna kun ehtoosarjan kahta osaa lukuunottamatta vain se on päässyt levylle mitä pitäisin varsin paradoksaalisena ja absurdina olettamuksena ja väitteenä Tuukkasen suuri tuotteliaisuus ja intohimo kvaliteettiin ja sen mukaiset korkeat musiikilliset laatuvaatimukset huomioon ottaen vaikkei minulle olekaan koskaan suotu tilaisuutta tutustua ja perehtyä seikkaperäisemmin Tuukkasen laajaan ja hyvin fasinoivaan tuotantoon muuten kuin teosluettelon muodossa mutta jonka kvalitatiivisesti tasaisuudesta jotkut jousiorkesteriminiatyyrit antavat osviittaa kun Tuukkasen laajaan tuotantoon kuuluu edellä mainittujen teosten ja sinfonioiden ja ooppera Indumatin lisäksi myös mm. 5-osainen runoelma solisteille, kuorolle ja orkesterille ihminen ja elementit, Sinfoninen fantasia, Sinfonietta sekakuorolle, solistille ja orkesterille, teini sarja, kuunnelmamusiikkia Njiilikin laulu, Lemmen sarja, kuunnelmamusiikkia Orjan poika, Kosio sarja, Pieni sarja, Yöllinen vaeltaja, ritarisarja, Viimeinen paimen, kuunnelmamusiikkia Kuninkaan sormus, kantaatteja jne. jne. ja yleisesti ottaen Tuukkasen kuten myös Melartinin näytelmämusiikki onkin laadukkaampaa kuin Sibeliuksen vaikuttaen vahvasti siltä että monet muutkin tämän aikakauden, 30-50 luvun säveltäjät sävelsivät kansallissäveltäjäämme kiehtovampaa näytelmä ja kuunnelmamusiikkia kuten Tauno Pylkkänen Punaisella neilikallaan.