Miksi yle klassinen nettiradiossa ei esitetä suomalaisia sinfonioita?

Martti Turtola kirjoittaa kirjassaan,
Rakastan Sibeliusta - ja muita musiikillisia tunnustuksia, kiinnostavasti tuukkasesta ja monista muista unohdetuista suomalaisista säveltäjistä. Suosittelen lukemaan.

Riemastuttava lukuelämys konserttimusiikin ystäville!
Tunnetun sotahistorioitsija-tietokirjailijan yllättävä avaus klassisen musiikin kentälle; intohimoisen harrastajan hauskoja, teräviä ja pureviakin musiikkimuisteluksia.
Viidessä vuosikymmenessä yleisön mieltymykset ovat muuttuneet ja tarjonta laajentunut. Suomalaisen musiikin arvostuskin on kokenut järisyttäviä muutoksia, ja kokonainen sukupolvi aiemmin arvostettuja säveltäjiä on unohdettu unohduksen yöhön. Sotahistorian emeritusprofessori Turtola on musiikissa harrastaja, mutta suomii historian ammattilaisen asiantuntemuksella suomalaista musiikinhistorian tutkimusta.

Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä joskaan en pidä sibeliuksenkaan nuotteja aivan sikin sokin ladeltuna sillä onhan niissä toki oma logiikkansa mutta juuri niin kuin sanot ja kuten myöskin ajattelen rakas ystävä ne eivät herätä minussakaan minkäänlaisia tunteita ja toivo kuula todellakin oli Sibeliusta kyvykkäämpi säveltäjä vaikka tuo sinfonikkous ja sinfonian säveltäminen ei häneltä esikoissinfoniassaan jupiterissa tuntunut oikein luonnistuvan sillä se jäi lyhyeksiu tfragmentiksi. Toista on tuukkasen, saikkolan, aaltosen ym kanssa. Millä perusteella joku Sibelius julistetaan parhaaksi säveltäjäksemme kun ei tiedetä käytännössä monista muista suomalaisista säveltäjistä juuri mitään. Sen jälkeen kun aloin ottaa selvää muista musiikin historian säveltäjistämme Sibeliuksen merkitys kutstui silmissäni olemattomaksi siitä suomen musiikkia aiemmin hallinneesta jättiläisestä joka varjosti kaiken muun. Avain sana on tiedon puute.

Anonyymi kirjoitti:

Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä joskaan en pidä sibeliuksenkaan nuotteja aivan sikin sokin ladeltuna sillä onhan niissä toki oma logiikkansa mutta juuri niin kuin sanot ja kuten myöskin ajattelen rakas ystävä ne eivät herätä minussakaan minkäänlaisia tunteita ja toivo kuula todellakin oli Sibeliusta kyvykkäämpi säveltäjä vaikka tuo sinfonikkous ja sinfonian säveltäminen ei häneltä esikoissinfoniassaan jupiterissa tuntunut oikein luonnistuvan sillä se jäi lyhyeksiu tfragmentiksi. Toista on tuukkasen, saikkolan, aaltosen ym kanssa. Millä perusteella joku Sibelius julistetaan parhaaksi säveltäjäksemme kun ei tiedetä käytännössä monista muista suomalaisista säveltäjistä juuri mitään. Sen jälkeen kun aloin ottaa selvää muista musiikin historian säveltäjistämme Sibeliuksen merkitys kutstui silmissäni olemattomaksi siitä suomen musiikkia aiemmin hallinneesta jättiläisestä joka varjosti kaiken muun. Avain sana on tiedon puute.

Lue lisää

Tässä eräs hyvä esimerkki. Sibben Es duuri sinfonian andante mosso, quasi allegretto osan pizzicatojousten ja staccatohuilujen esittämä haydnmaisen simppeli ja lapsekas, lastenlaulun kaltainen diatonisen päivänpaisteisen auvoisa pien valoisa teema viisine muunnelmineen , joka on todella kaukana kypsästä ja intonimoisen kromaattisesta postromanttisesta ilmaisukarakterista heti kerralla kompleksisempien ja jatkuvampien, pitkälinkaisten , vuolaasti ja laveasti cantilena laulavien kiertyilevien melodioiden laajakaarisesta ja hehkuvasta legatolinjasta, joka erottaa suuren sinfonikon lapsellisesta näpertelijästä ja ammattilaisen amatööristä.ja kuitenkin teos on populistisimpia mitä suomen sinfoniataide tuntee.

Lisäksi sibben ratkaisut eivät aina ole muutoinkaan erityisen professionalistisia ja loogisia vaskien kuin tyhjyydestä kasvavine motivoimattomine tahattoman koomisine törähdyksineen, matalimpien soittimien epämääräisine murinoineen ja lyhyiden yhä toistuvien aiheiden katkelmineen ja joinekin hämärine sointukulkuineen kun melartinilla, aaltosella, Saikkolalla, karjalaisella, lingolla, tuukkasella ym. Musiikki on aina järkkymättömän loogista ja hyvin muotoiltua muodon detaljeja myöten myös akateemisen kontrapunktin kannalta.

Melartin lähes kaikissa sinfonioissa kuten myös a-molli sinfoniassa on juuri tällainen laajakaarinen mahlermainen lauluteema, jonka melodia jatkuu ja jatkuu kunnes sen keskeyttää välitaitteen omalaatuinen korkeiden puupuhaltimien ja harpun linnunlaulukohtaus.

Anonyymi kirjoitti:

Tässä eräs hyvä esimerkki. Sibben Es duuri sinfonian andante mosso, quasi allegretto osan pizzicatojousten ja staccatohuilujen esittämä haydnmaisen simppeli ja lapsekas, lastenlaulun kaltainen diatonisen päivänpaisteisen auvoisa pien valoisa teema viisine muunnelmineen , joka on todella kaukana kypsästä ja intonimoisen kromaattisesta postromanttisesta ilmaisukarakterista heti kerralla kompleksisempien ja jatkuvampien, pitkälinkaisten , vuolaasti ja laveasti cantilena laulavien kiertyilevien melodioiden laajakaarisesta ja hehkuvasta legatolinjasta, joka erottaa suuren sinfonikon lapsellisesta näpertelijästä ja ammattilaisen amatööristä.ja kuitenkin teos on populistisimpia mitä suomen sinfoniataide tuntee.

Lisäksi sibben ratkaisut eivät aina ole muutoinkaan erityisen professionalistisia ja loogisia vaskien kuin tyhjyydestä kasvavine motivoimattomine tahattoman koomisine törähdyksineen, matalimpien soittimien epämääräisine murinoineen ja lyhyiden yhä toistuvien aiheiden katkelmineen ja joinekin hämärine sointukulkuineen kun melartinilla, aaltosella, Saikkolalla, karjalaisella, lingolla, tuukkasella ym. Musiikki on aina järkkymättömän loogista ja hyvin muotoiltua muodon detaljeja myöten myös akateemisen kontrapunktin kannalta.

Melartin lähes kaikissa sinfonioissa kuten myös a-molli sinfoniassa on juuri tällainen laajakaarinen mahlermainen lauluteema, jonka melodia jatkuu ja jatkuu kunnes sen keskeyttää välitaitteen omalaatuinen korkeiden puupuhaltimien ja harpun linnunlaulukohtaus.

Lue lisää

Tämäkin on hienoa musiikkia. Ensimmäinen osa Helvi leiviskän 3. sinfoniasta.https://youtu.be/kFOwhAMaZsU

Olen samaa mieltä että sibeliuksen musiikissa jää kaipaamaan ekspressiivisiä ominaisuuksia ja että se on sangen tunneköyhää, frigidiä ja jopa steriiliä kuten tapiola "teemoiltaan" mutta onneksi suomessa on levytetty edes jonkin veran tunteisiin syvemmin vetoavaa postromanttista sinfoniamusiikkia kuten melartinin, leiviskän ja tuukkasen sinfonioita vaikka suomalaisen musiikin todellinen aarreaitta ylen kantanauhatallenteet pysyvät suurelta yleisöltä suljettuna koskapa narulle lyötyjä sinfonioita ei esitetä koskaan. Takavuosina lähiradiossa parin opiskelijan voimin pyöritetyssä suomalaiselle musiikille omistetussa klassisessa illassa sen sijaan soitettiin kunnioitettava määrä ylen narulle lyömiä sinfonioita johon ilmeisesti ohjelman tekijät olivat saaneet erikoisluvan. Valitettavasti ohjelmaa ei voi enää kuunnella mistään.

Anonyymi kirjoitti:

Olen samaa mieltä että sibeliuksen musiikissa jää kaipaamaan ekspressiivisiä ominaisuuksia ja että se on sangen tunneköyhää, frigidiä ja jopa steriiliä kuten tapiola "teemoiltaan" mutta onneksi suomessa on levytetty edes jonkin veran tunteisiin syvemmin vetoavaa postromanttista sinfoniamusiikkia kuten melartinin, leiviskän ja tuukkasen sinfonioita vaikka suomalaisen musiikin todellinen aarreaitta ylen kantanauhatallenteet pysyvät suurelta yleisöltä suljettuna koskapa narulle lyötyjä sinfonioita ei esitetä koskaan. Takavuosina lähiradiossa parin opiskelijan voimin pyöritetyssä suomalaiselle musiikille omistetussa klassisessa illassa sen sijaan soitettiin kunnioitettava määrä ylen narulle lyömiä sinfonioita johon ilmeisesti ohjelman tekijät olivat saaneet erikoisluvan. Valitettavasti ohjelmaa ei voi enää kuunnella mistään.

Lue lisää

Sibben musiikin suurin heikkous on sen kyvyttömyydessä vaikuttaa tahtoon, affekteihin ja intohimoihin samalla välittömyydellä kuin sentään monien hänen aikalaistensa kompositoiden yhtenäiseen sisäiseen orgaaniseen näkyyn perustuvista tuotteista ilmenee ja kuvastuu kompleksisessa myöhäisromanttisen tonaalisen kromaattisen kielen mestarillisessa ja suvereenissa käsittelyssä jota sibbe ei osannut tai halunnut milloinkaan käyttää vaikkakin tapiolan amatöörimäiseltä vaikuttava mitätön motiivi saakin merkityksensä sen toisinaan kokosävelisen, kromaattisen tai diatonisen habituksen transformaatioista, kun esim melartin rakentaa pitkälinjaisia kiinteästi laulavia temaattisia kaarroksia, jännitteitä ja niiden laukeamisia milloin hän ei käytä impressionistista muotokieltä jossa ei ole värisoinnun itsearvoisuudessa purkauspakkoa perussointukulkuihin kun sointuja ei käsitetty funktionaalisen harmoniaopin mukaan vai veikö mututuntuma harhapoluille sointuanalyysissäni hätäisesti rakennettuna hypoteesina.

En kiistä etteikö schubert, delius ja mozart olisi olleet kuten haydnkin mutta melatin on pukinmäen suurmies ja sinfonisen arkkitehtonisen muotokielen täydellisimpiä ilmentymiä suomessa joka omaa valtaisan temaattisen skaalan ja polystylistikkona häsittämättömän runsaat keinovarat lhehkuvasta ja sydäntäpolttavasta lyyrillisyydestä riipaiseviin sielullisiin ekspressiivisiin kaipuun ja romanttisen intohimon soinnukkaisiin kieliin ja toisaalta voimakkaaseen dramaattiseen ilmeitykseen polyfonisen kielen taidokkudesta puhumatta yhdistäessään koodassa kontrapunktisena taidonnäytteenä peräti 4 teemaa tihennettynä tai harvennettuna saa minut kiemurtelemaan hedonistisesta nautinnosta sibben haaleaan sävytykseen ja sisäänpäinkääntyneeseen simppeliin modaalisuuteen verrattuna nauttiessani mitä moniaineksisimmasta melartinin 2. sinfoniasta mutta stenhammar osoittautuu fuugasäveltäjänä pohjolan aatelisiin 2. sinfonian finaalissa jota edes melatin 5. ei välttämättä ylitä mutta myös heikki aaltonen päättää hiroshima sinfonian fuugaan.

pieneksi kansakunnaksi meillä on hyvistä säveltäjistä runsauden pulaa jotka kukin omaavat persoonallisen omaleimaiseksi hiotuneen sävelkielen joka avaa aina uusia ovia tutkimattomaan sielumaailmaan ja siksi jonkun yhden kansalliseksi symboliksi nostetun säveltäjän kritiikitön palvonta on röyhkeää ja moraalisestikin väärin. järkyttävää että jopa ammattilaiset joilta edellyttäisi objektiivisuutta kulkevat laput silmillä ja harovat ilmaa sibben hahmon tavoittaakseen ollessaan sokeita koko muulle kulttuuriomaisuudelle joka homehtuu arkistojen kätköissä.