Suomen kielessä kerrostumia viiden tuhannen vuoden ajalta

Kielemme vanhimmat sanat voidaan johtaa koko uralilaisen kielikunnan yhteisestä kantakielestä eli kantauralista noin 5 000 vuoden takaa. Käytännössä ne voivat olla vieläkin vanhempia, mutta kielitieteen menetelmin ei päästä kuin näihin asti.

Esisuomi 5 000–1 000 eaa: emä ja isä edustavat ydintä

VANHIMPIA ovat sanat, joita tarvitaan aina. Kantauraliin palautuvat sanamme ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, jokapäiväiseen olemiseen kuuluvia peruskäsitteitä. Yleensäkin tällaiset sanat edustavat kielten vanhimpia.

Ikivanha perussanasto nimeää ruumiinosia ja tärkeimpiä ihmissuhteita, kuten emä eli äiti, isä, poika ja neiti ’tyttö’.

Pienen mutta tärkeän joukon muodostavat persoonapronominit minä, sinä, hän, me, te, he ja muista pronomineista ainakin tämä ja se sekä ken, kuka ja mikä. Myös itse on ikivanha, mutta se merkitsi alkuun varjoa tai varjosielua.

Olemista ja toimintaa kuvaavaa sanastoa löytyy runsaasti. Muun muassa elää ja kuolla sekä ei ja älä. Arkipäivän todellisuuteen liittyvät myös kusi ja paska.

LUONTO oli olennainen osa kulttuuria, jossa suomalaisten kielelliset esi-isät elivät. Eläimiä tunnettiin nimeltä useita, ja joukkoon kuului myös koira, joka tarkoitti alkuaan ’koiraseläintä’. Vanhin tunnettu koiran nimitys on peni.

Kalastus ja metsästys olivat keräilyn ohella tärkeitä elinkeinoja, joten vanhimmissa sanoissa on pyyntisanoja. Myös vuodenaikojen nimitykset ja niiden vaihteluun liittyvät sääilmiöt saivat nimensä esisuomalaisena aikana, samoin tärkeimpiin taivaankappaleisiin viittaavat kehä ’aurinko’ ja kuu.

Tulen käytöstä todistavat sysi ’hiili’ ja tuli, mutta rakentamiseen ja taloustöihin liittyvää perintösanastoa on niukasti. Kota ja pata kuuluvat samaan ikäkerrostumaan, mutta ne ovat vaeltaneet tänne muualta.

Kalastus ja metsästys olivat keräilyn ohella tärkeitä elinkeinoja, joten vanhimmissa sanoissa on pyyntisanoja.

SANASTO monipuolistuu, kun otetaan huomioon vanhimmat lainasanat, jotka ovat tulleet ilmeisesti jo indoeurooppalaisesta kantakielestä. Sen puhujien alkukoti ja muinainen ekspansiokeskus lienee sijainnut Mustanmeren pohjoispuolisilla aroilla, uralilaisen kielikunnan ydinalueiden naapurissa.

Indoeurooppalaisen kantakielen tytärkielistä tärkeäksi oman kieliperheemme kannalta muodostui indoiranilainen haara, johon kuuluneita kieliä puhuttiin Euraasian aroilla vielä ajanlaskun alun jälkeen.

Tämä aineisto sisältää mielenkiintoista karjataloussanastoa, kuten porsas ja varsa. Ne ovat kodan ja padan lailla kulttuurisanoja, jotka kertovat maailman muutoksista. Uralilaiset esi-isät eivät liene aiemmin tunteneet maataloutta, koska sen sanat puuttuvat omasta sanastosta.

Toisen kiintoisan ryhmän muodostavat jumala, mana ja taivas, jotka viittaavat uskonnollisiin vaikutteisiin.

Kantasuomi 1 000 eaa–500 jaa: lainaaminen pääsee vauhtiin

KULTTUURIVAIKUTTEET rikastivat elämää. Kun suomensukuisia kieliä puhuneet muinaiskansat asettuivat asumaan Itämeren alueelle, hahmottui uudenlainen kielikokonaisuus, jota perinteisesti on nimitetty kantasuomeksi.

Sen myöhäisvaiheessa syntyi runsaasti uutta sanastoa. Enimmäkseen sitä tuotettiin omista vanhoista aineksista johtamalla ja yhdistämällä, mutta joukossa on myös perussanan luonteisia aineksia, joiden alkuperä on hämärän peitossa, esimerkiksi eilen, hiki, jänis, kirja, neuvo, sana, suo ja valmis.

Uudenlaisten kulttuurivaikutteiden sanastoa lainattiin Itämeren alueen muista kielistä. Näistä tärkeimpiä olivat Pohjois- ja Keski-Eurooppaan levittäytyneet indoeurooppalaiset kielet, joista syntyivät balttilaiset, slaavilaiset ja germaaniset kielet.

MERKITTÄVIÄ balttilaisperäisiä sanoja ovat säätilasta, viljelystä ja kotieläinten pidosta kertovat sanat. Useat naisiin viittaavat lainat on tulkittu osoitukseksi kansainvälisistä naimakaupoista.

Germaanisista lainoista selviää, että ruoanvalmistus monipuolistui ja olut saapui. Myös rakennustekniikka edistyi ja asuinympäristö muuttui. Käyttöön löysivät kartano, lato ja tupa.

Erityisen huomionarvoisia germaanisia lainoja ovat metalleihin liittyvät sanat. Metallista voitiin valmistaa korujen ja ylellisyysesineiden lisäksi entistä tehokkaampia työkaluja.

Yhteiskunnallisesta kehityksestäkin oltiin jyvällä. Valtasuhteisiin viittaavat muun muassa hallita ja kuningas, oloihin toisella tapaa murha, sakko, tuomio ja varas. Kaupankäynnistä todistavat kauppa ja markka. Aseiden nimet viittaavat sotimiseen.

TAVALLAAN itämerensuomalaisia, mutta iältään edellisiä nuorempia ovat muinaisvenäläiset lainat. Niitä arvioidaan alkaneen tulla ensimmäisen kristillisen vuosituhannen jälkipuoliskolla.

Lainat ovat enimmäkseen arkista perussanastoa: asumiseen, työvälineisiin, talousesineisiin, ruoanvalmistukseen ja vaatetukseen liittyviä nimityksiä.

Venäläisten lainojen joukossa erityisen kiinnostavia ovat kristinuskon ensimmäiset merkit: pakana, pappi, raamattu ja risti. Kristillisperäisten lainojen ilmaantuminen kieleen ei välttämättä todista kääntymisestä kristinuskoon. Kysymys voi olla vain uuden uskonnon tunnusmerkkien ulkokohtaisesta havaitsemisesta.

Varhaissuomi 500–1540: keskiaika mullisti elämän

SUOMEN varhaisimman itsenäisen kehityksen kausi alkoi ajanlaskun alun jälkeisellä vuosituhannella.

Suomen kielen itsenäisen kehityksen kaudella muutamat vaiheet ovat erityisen kiinnostavia. Näistä ensimmäinen on keskiaika, joka Suomessa alkoi vuoden 1150 tienoilla. Se oli suurten murrosten aikaa. Kansa käännytettiin kristinuskoon, ja Suomi liitettiin osaksi Ruotsia. Ruotsista löysivät tiensä suomeen myös monet alasaksan sanat, jotka levisivät Itämeren alueen kieliin kauppaa hallinneilta alasaksalaisilta kauppaporvareilta.

Alasaksalaisia lainoja on tullut myös suoraan. Vaikka täällä ei ollut varsinaisia hansakaupunkeja, saksalaisia porvareita asui esimerkiksi Turussa ja Viipurissa. Häät, rypäle ja juhlatilaisuuksissa käytettyä haarikkaa merkitsevä kousa antavat aiheen olettaa, että suomalaisten elämään tuli uudenlaista ylellisyyttä.

Vanha kirjasuomi 1540–1810: Agricola kehitti kirjakielen

REFORMAATIOAIKA oli tärkeä vaihe, koska silloin syntyi puhutun kielen rinnalle suomen kirjakieli. Siitä alkaen on käytettävissä kirjallista todistusaineistoa suomen kielen tilasta.

Kirjakieli luotiin kääntämällä. Kääntäminen pakotti luomaan uutta sanastoa. Vanhan murresanaston lisäksi Agricola lainasi sanoja latinasta, saksasta ja ruotsista ja muodosti itse satoja uudissanoja, koska läheskään kaikille lähtöteksteissä mainituille asioille ja ilmiöille ei ollut suomenkielistä nimitystä.

Varhaisnykysuomi 1810–1880: Lönnrot oli mestari

AIVAN poikkeuksellinen kehitysvaihe alkoi 1800-luvun alussa. Sanasto suorastaan räjähti kasvuun.

Kun Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta, alettiin vaatia suomen kielen yhteiskunnallisen aseman parantamista ja kielen tietoista kehittämistä kulttuuri- ja sivistyskieleksi. Vanhaa kirjakieltä pidettiin yksipuolisesti länsimurteisena ja ruotsin kielen pilaamana.

SUURTA innostusta herätti Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835. Itämurteiden arvostus lisääntyi, ja Kalevalan kokoajasta Elias Lönnrotista tuli kansallinen merkkihenkilö.

Lönnrot oli sitä mieltä, että lainasanoja piti mahdollisuuksien mukaan välttää. Niiden asemesta oli käytettävä joko itse muodostettuja uudissanoja tai sopivia murresanoja. Lönnrot oli mestari sanojen laadinnassa. Kirjakielen sanasto suorastaan räjähti kasvuun.

Uusien sanojen muodostamisessa suosittiin tietoisesti johtamista. Muutamat johdostyypit kohosivat erityiseen suosioon, esimerkiksi -e-johdokset, -io-johdokset, -la-johdokset ja -sto-johdokset. Käytännössä suuri osa uusista sanoista oli kuitenkin yhdyssanoja, jotka usein rakennettiin ruotsin mallin mukaan: meritförteckning ’ansioluettelo’, rättegång ’oikeudenkäynti’.

PÄTEVÄ sananmuodostaja oli myös kansanrunouden kerääjä ja kielitieteilijä Daniel Europaeus, joka esitteli suuren joukon taidokkaita johdoksia ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassaan 1853.

Niin ikään menestyksekkäänä sanaseppona tunnettu jyväskyläläinen lääkäri ja koulumies Volmari Kilpinen saattoi muodostaa sanoja myös korvakuulolta. Hän tajusi erinomaisesti, mitä sanoja kieliyhteisö juuri sillä erää kaipasi, ja monet hänen esittämänsä uudissanat levisivät nopeasti yleiseen käyttöön.

Hilpeää tämä, miten joku koko ajan nostelee ruotsinkielisä avauksia piilottaakseen tällaiset epäkorrektit keskustelut suomen kielestä. ;)

Suomen oli käydä kuin iirin - Ruotsi olisi tukahduttanut suomen kielen.

Historian professori Meinander nosti taannoin esiin sen, että ilman Suomen irtautumista Ruotsin valtakunnasta suomen kielen olisi käynyt kuin iirin. Meinander perusteli näkemystään suomen kielen katoamisesta näin:
- suomi oli pieni vähemmistökieli Ruotsissa, vain 22% (tosin Suomen alueella aina yli 80%)
- suomea puhuvat asuivat idässä ja pohjoisessa, periferiassa, pääasiassa kaupunkien ulkopuolella
- ruotsin kieli oli alkanut voittaa alaa 1700-luvulla väestönkasvun ja kielenvaihdon kautta
- 1700-luvulla yhä useampi vaihtoi kieltä kirjallisen kulttuurin yleistyessä ja hakeutumalla koulutukseen
- Ruotsi oli tuolloin hyvin keskusjohtoinen valtio, enemmän jopa kuin muut Euroopan valtiot
- kehitys Itämaassa olisi ollut samankaltainen kuin se oli Torniojoenlaaksossa, Skotlannissa tai Irlannissa
- teollistuminen olisi vielä kiihdyttänyt muutosta
- kuinka moni akateemisemme olisi lähtenyt taistelemaan suomen puolesta, kysyy Meinander ja vastaa, ettei monikaan - Tukholman näkökulmasta tällainen suomen kielen vahvistaminen olisi näyttänyt maanpetokselta, sillä Venäjä olisi varmasti yrittänyt käyttää sitä hyväkseen

Pätevä päättely.

Luulevatko svekot, että he pystyvät alistamaan tämän kielen oman kielensä vasalliksi?

Siis suomalaisuus on kielellisesti kehittynyt kaksi kertaa niin pitkän ajan kuin se on elänyt täällä. Meillä on kiehtova menneisyys. Tämän pitäisi kiinnostaa kaikkia täällä nyt eläviä.

Suomen kieli on sekä historiamme että kotimaamme.

Tässä perustamme:

- 2500 vuotta suomen kieltä nyt Suomeksi kutsutulla alueella

- 5000 vuotta muinaisuutta ja historiaa suomen kielessä

Suomen kieli yhdistää koko suomalaisuutta - se on suomalaisuuden valtavirran sydän, mitä muita virtoja siihen onkaan yhdistynyt, tämä suomen kielen ydinjatkuvuus on suomalaisuuden sydän.

Suomen kieli yhdistää koko suomalaisuutta - se on suomalaisuuden valtavirran sydän, mitä muita virtoja siihen onkaan yhdistynyt, tämä suomen kielen ydinjatkuvuus on suomalaisuuden sydän.

Suomen kieli on suomalaisuuden sydän.

Ollaan tästä onnellisia ja ylpeitä!

Suomi tarvitsee totuuskomission.-

Suomen kieli on sekä historiamme että isänmaamne!

Suomen kielen historia tunnetaan jo varsin hyvin.

Suomen kieli on suomalaisuuden sydän.

Suomen kieli on suomalaisia yhdistävän kulttuurin peruspilari.

Tämä on äärettömän hieno rakennelma.

Malja suomen kielelle!

Viisi tuhatta vuotta on pitkä aika ja hieno historia...

Maan pääkieli!

Kuinka onnellista!

Viisi tuhatta vuotta on huikea historia.

Ja ainoa todellinen uhka sille on englanti, pakkoenglanti.

Äidinkieli suomi on isänmaamme ja historiamme

Hieno ketju!

Suomen kielen merkitys on valtava - sen aseman tulisi olla Suomessa ihan toinen kuin nyt...

Ja puhe kaksikielisyydestä pitää unohtaa tyystin valheellisena.
Näillä luvuilla (ruotsi 4,7% vs. muut yli 95%) kaksikielisyys on matemaattinen mahdottomuus!

Hieno homma!

Hieno perintö

Yli 5000 hyvää vuotta

Ugrien sydänäänien historiaa kielen rakenteissa

Kiehtovaa

Perintömme!

Totta.