Mihin asiaan yksinäisen miehen pitäisi panostaa että parantaisi elämäänsä ja saisi hyvän naisen, sanotaanko vaikka vuoden ajan?
Vedetään vielä vaikeamman kautta, että kyseessä olisi erakoitunut, työtön, laiska, ylipainoinen ja passiivinen mies. Millaisia varmastikin on monia.
Itse käännyn liikunnan ja painon pudottamisen puoleen.
Mihin yksinäisen miehen pitäisi panostaa?
44
147
Vastaukset
- Anonyymi
Laihduttamiseen ja bodaamiseen.
Siihen ettei olisi noin riippuvainen "naisen saamisesta".
- Anonyymi
Siis hyvän ja kauniin naisen saamisesta, se on pitkälti tärkein miehen mittari.
Anonyymi kirjoitti:
Siis hyvän ja kauniin naisen saamisesta, se on pitkälti tärkein miehen mittari.
Siitä vain tohtorille selitätte mikä jumi nyt kelläkin päässään on.. 👍
Korvien väliseen tilanteeseen.
Tai ainakin näin se omalla kohdallani meni, että periaatteessa elämä oli ihan ok mutta pää täynnä lukkoja, pakkomielteitä ja patoutunutta vihaa. Ensin piti vähän työstää omia ajatuksiaan ja maailmankatsomustaan ja sitten vaadittiinkin enää se ihana aloitteellinen aasialaisneitokainen jonka jälkeen naistuttavuuksien muodostaminen on ollut paljon helpompaa ja rennompaa 🤗
Tosin jos nuo kaikki kohdat ovat pielessä niin vaatiihan se paljon työtä että saa elämänsä järjestykseen. Tai ainahan voi toki luovuttaa ja liittyä sinkut-palstan incel-loosiin josta saa vertaistukea 😃- Anonyymi
Terveisiin elämänsisältöihin. Liikunta on aina terveellistä kaikenikäisille. Työtön voi mennä opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön jne. Rakentavat harrastukset, josta saa itselle hyvää mieltä.
- Anonyymi
kyvään rasvaan ja tuoliin sekä hyvään tietokoneeseen että näkee pornoa ja jos miehistä kiinnostunut kun ei naisiakaan ole ollut niin ehkä luontevaa mennä bubbelipoikien luokse niin kyllä se niin on että miehet jjotka tarvii naista ja seksiä hankkii naisen ja toiset miehet tarvii useampia naisia mutta sitten luontoäiti on synnyttänyt miehiä jotka ei tartte naista eikä seksiä no he ei saa ketään vaikka yrittäisikin ja jos joku nainen maksullinen niin hommasta ei tuu mitään vaan haluaa äkkiä kotiin tinderiin ja runkulle ehkä nämä miehet tulee bubbelimiesten kanssa toimeen ja kaikki on luonnollista ja helppoa mutta normaali mies menee ulos ja kysyy naisia ulos ja saa naisen ja ketä ei saa niin ei tarvi seksiä eikä naista niin en tiedä miksi luontoäiti synnyttää sellaisia miehiä niin ehkä sinun juttusi on playstation pelit
- Anonyymi
sotaahan se haluais.
- Anonyymi
Peruskallioon ainoastaan tietenkin yksinkertaisesti. https://m.youtube.com/watch?v=RCoFDYMlnEU
- Anonyymi
Oletko itse jo majasi rakentanut? :)
- Anonyymi
Alempi tasoisiin naisiin. Lihaviin naisiin kannattaa panostaa.
- Anonyymi
Pelkällä painon pudottamisella ei tuossa tilanteessa pitkälle pötkitä.
1) Terveys. Ruokavalio, liikunta ja psyyke kuntoon.
2) Työllistymistoimenpiteet.
3) Verkostoitumistaidot ja muut sosiaaliset taidot. Sekä kirjallisuudesta että käytännöstä.
4) Oma koti (ja mahdollinen piha) sellaiseen kuntoon, että muut voivat vierailla siellä.- Anonyymi
No kyllä läskille se "pelkkä" painon pudotuskin vaikuttaa aika paljon, siis jos pudottaa suhtkoht normaaliin.
- Anonyymi
Hyvä lista! Nuo kaikki on kaikille tärkeitä perusjuttuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä läskille se "pelkkä" painon pudotuskin vaikuttaa aika paljon, siis jos pudottaa suhtkoht normaaliin.
Sen suhteen, onko se tärkein asia, en voi puhua kuin omasta puolestani. Etkä sinäkään.
- Anonyymi
Ehkä kahteen asiaan, siihen mikä on tällä hetkellä parhaimmalla mallilla ja siihen mikä on huonoimmalla tolalla. Parhaimpaan osa-alueeseen keskittyminen voi auttaa erottumaan ja huonoin osa-alue saattaa olla häiritsevän huono joten sitä olisi hyvä parantaa.
- Anonyymi
1. kielten opiskeluun.
2 huolehtimaan itsestä.
3 varmistaa passin voimassa olo
4 deittailuun
5 odotukseen - Anonyymi
Noh. "saisi hyvän naisen". Tuota ei kannata ottaa miksikään kehityskohteeksi tai päämääräksi... vaan itsensä. Sillä tuossa mitä kerroit on kaikessa paljon kehittämistä. Kaikenlisäksi vuosi ei riitä, sen voin sanoa.
Elikkäs lyhyesti ja ytimekkäästi pitäisi panostaa sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Fyysinen terveys paranee kohisten kun syöt terveellisesti ja jätät alkoholin käytön. Urheilet. Siitä saa voimaa ja puhtia, et enää jaksa laiskotella. Psyykkistä terveyttä kehität liittymällä johonkin ryhmäterapiaan, lukemalla elämänhallintaoppaita ja omaksumalla niiden sinulle sopivimmat ideat. Sosiaalinen terveys.. siinä on erakolle eniten tekemistä. Kun miehellä on hyviä ystäviä (ei kaljaveikkoja tms), ja perheeseen tai/ja sukulaisiinsa hyvät välit, niin naisten kiinnostus kasvaa ehdottomasti.- Anonyymi
Kaikenlisäksi vuosi ei riitä, sen voin sanoa." Miten kauan sulla meni?
- Anonyymi
Vai että terapiaan pitäisi miehen mennä ja alkaa lukemaan elämänhallintaoppaita. Onkos tullut katsottua paljon jotain jenkkihömppää?
Jos yksinäinen mies haluaa parantaa elämänsä laatua yksinäisyyden suhteen, on yksinkertaisin tapa siihen hankkiutua tekemisiin ihmisten kanssa. Yllätys, yllätys, kaljabaari ei ole ainoa keino saada seuraa, sillä siellä oleva seura on monessakin mielessä arveluttavaa.
On monenlaisia harrastuksia, joita harrastetaan porukalla, joskin näihin porukoihin pitää ensin päästä mukaan. Kenestäkään ei nimittäin tule johtoportaan jäsentä golfia pelaamalla, mutta...
Harrastuksien lisäksi voisin ehdottaa vapaaehtoistyötä.
On hyvin mahdollista, ettei yksinäinen mies koskaan tapaa sydämensä valittua vaikka harrastaisi ja tekisi vapaaehtoistyötä miten paljon tahansa. Mutta kotiin jääminen pienentää valitun kohtaamisen mahdollisuutta äärettömän pieneksi, ja se puolestaan kasvattaa muumioituneena ruumina löytymistä merkittävästi.
Vapaaehtoistyöllä saa yleensä ainakin jotain hyvää aikaiseksi, jos ei itselleen niin sitten jollekulle toiselle.- Anonyymi
Aina kun täällä suositellaan jotain vapaaehtoistyötä, niin luuleeko porukka että sellaista on joka nurkalla vaikka mitä? Suurin osa tarjolla olevasta vapaaehtoistyöstä on ihmisille juttuseurana oleskelua tai vaikka kaupassa käynnissä auttamista, niin tuskinpa itsekin erakoitunut siihen kovinkaan äkkiä lähtee. Jotain Hyrstin ruoka-apuja jos olisi joka kaupungissa, niinkuin pitäisi, niin ehkä sellaiseen erakonkin saisi suostuteltua.
Anonyymi kirjoitti:
Aina kun täällä suositellaan jotain vapaaehtoistyötä, niin luuleeko porukka että sellaista on joka nurkalla vaikka mitä? Suurin osa tarjolla olevasta vapaaehtoistyöstä on ihmisille juttuseurana oleskelua tai vaikka kaupassa käynnissä auttamista, niin tuskinpa itsekin erakoitunut siihen kovinkaan äkkiä lähtee. Jotain Hyrstin ruoka-apuja jos olisi joka kaupungissa, niinkuin pitäisi, niin ehkä sellaiseen erakonkin saisi suostuteltua.
Vapaaehtoisena juttuseurana olemisesta on hyötyä, kuten on myös kaupassa käymisestä jonkun puolesta. En tarkoittanut vapaaehtoistyöllä, että valittu rakas on heti tavattavissa.
Tarkoitin sanoa, että kun altistuu ihmisten ilmoille tekemään mitä hyvänsä, on mahdollisuus tavata oikea kumppani huomattavasti suurempi kuin jäämällä itsesäälin kourissa kotisohvalle makaamaan.
- Anonyymi
Joo kyllä toi liikunta on hyvä juttu, mutta itsesi takia. Toinen olisi asenteen muutos: elämä/maailma ei ole jotain joka antaa naisen eli naista ei saada. Kohtaaminen on ikään kuin yksi elämään sisältyvä prosessi. Tapahtuu jos on tapahtuakseen.
- Anonyymi
Mutta mitrs vaikka on töissä mutta on diagnoosit esim heikkolahjainen. Pahalta tuntuu jos ei sen takia naista saa. Minua haukutaan sen takia ku olen tyhmä ja yksinkertanen en saa naista. Siis tod ilkeitä ihmisiä on
- Anonyymi
Jokaisella on puutteensa, mutta kaikkia ei ole tehty lisääntymään tai parisuhteeseen.
- Anonyymi
Onhan bb sinilläki diagnoosit mutta sai miehen. En vain ymmärrä tommosta tyhmäksi haukkumista
- Anonyymi
Minäki yksinäinen mies. Usein yksin. Kaipais naista kainaloon. Mut yleensä aina oon se aktiivinen osapuoli joka kyselee ja haluaa tutustua. Mut nainen on hiljaa ja ei pistä tikkua ees ristiin en ymmärrä mitä vikaa on mussa sit
- Anonyymi
Ei enää ees saa kontaktia naisiin ku ei ne vastaa ja puhu mitään.
- Anonyymi
No mulla ei ole rahaa paljon ja hienoa autoa,mutta en ymmärrä naisia mikä niitä vaivaa
Panostaa liikkumiseen siellä missä naaraita on 🤷♂️
- Anonyymi
No mutta ei ne katso edes päälle kun ei heitä kiinnosta. Kävelevät kiireellä ohi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta ei ne katso edes päälle kun ei heitä kiinnosta. Kävelevät kiireellä ohi
Säväytä.... Ole kuin riikinkukko mutta hillitysti 👍🕺🥂
- Anonyymi
JanneJohannes kirjoitti:
Säväytä.... Ole kuin riikinkukko mutta hillitysti 👍🕺🥂
En ymmärrä naisia
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä naisia
Yrittävät muokata sinusta mieleistään, älä siihen alistu vaan ole uros 👍
- Anonyymi
JanneJohannes kirjoitti:
Yrittävät muokata sinusta mieleistään, älä siihen alistu vaan ole uros 👍
Ei tunnu mikään auttavan. En vain ole semmoinen mitä naiset haluavat.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tunnu mikään auttavan. En vain ole semmoinen mitä naiset haluavat.
Onhan se toki helpompaa 👍
- Anonyymi
Panostaa sisustukseen stay@home.
- Anonyymi
Yksinäisen miehen tulee panostaa viinan juontiin ja bailaustaitojen kehittämiseen.
Vain viinaa juomalla ja yökerhossa tai bileissä käymällä voi tavata naisia. Kun yökerhossa hurmaa naisen bailaustaidoillaan voi löytää kumppanin eikä tarvitse olla enää yksin.
t. viinamies - Anonyymi
Yökerhoissa tutustuu naisiin. Panosta tanssi taitoihin. Mene yökerhoon hakemaan naisia tassimaan niin pääset naisten iholle ja siitä se tutustuminen alkaa. Viinaa voi juoda pari drinkkiä, ei koko kossupulloa.
- Anonyymi
En jaksa kokoajan käydä baareissa. Ollaan sitte ilman naista
- Anonyymi
En tiedä miten saisi nykyään naista.
- Anonyymi
Ehkä se on parempi olla vain yksin. Kuntoilee ja elää vain yksin, jos ei naiset kiinnostu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1001983
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti2411614Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561040Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt78935- 84904
- 7835
- 28771
Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr10755Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.55734IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku38719