Mikä on Suomen paras sävellys?

En yksinkertaisesti mahda sille mitään ettei Finlandia synnytä minussa puhtaan mielteen alueelle heijastuneita väkeviä tunteita kuten esim. joku Merlinin aliarvostettu sinfonia, johon säveltäjä tuntuu valaneen objektivoitua tunnetta, maalaten objektiivisen sieluntilan silmiemme eteen, enemmässä määrin kuin Sibelius tilapäisluonteiseen isänmaalliseen sävelrunoonsa, saaden minut lähes ekstaattiseen tilaan (Melartin), kun sen sijaan Finlandia ei sellaisenaan edusta edes säveltäjänsä painavinta ja merkittävintä antia säveltaiteella joskaan hänen sinfoniansakaan eivät saa minua haltioitumaan tai lumoutumaan, jota olen suuresti ihmetellyt ja kummeksunut niiden emotionaalista tyhjyyttä. Ehkä niiden vaikutustapa on toisenlainen jota en ole vielä tiedoinnut. Taiteessa kuten musiikissakin olennaisinta on kuitenkin kuulijan sisäinen kokemus sillä mihin ylisummaan tarvitsisimme musiikkia jollei se tyydyttäisi emotionaalisten kokemusten tarvetta. Jokainen luo tietysti itse omat paremmuusjärjestyksensä ja ammattimaisten orkesterimuusikoiden luoma paremmuusjärjestys on tyystin toisenlainen kuin minun.

Minusta Suomen paras ja vaikuttavin sävellys on Erkki Melartinin 6. sinfonian mammuttimainen ja järisyttävä avausosa surumarssirytmissä klustereineen ja atonaalisesti sävyttyneine jaksoineen. Jotenkin kyllä alkanut vähän Melartin ja varsinkin Tuukkasen Meri sinfonia lyhennettyinä versioina tympäisemään mikä ei tarkoita sitä että Sibelius olisi jotenkin parempaa ja kohottavampaa musiikkia.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta Suomen paras ja vaikuttavin sävellys on Erkki Melartinin 6. sinfonian mammuttimainen ja järisyttävä avausosa surumarssirytmissä klustereineen ja atonaalisesti sävyttyneine jaksoineen. Jotenkin kyllä alkanut vähän Melartin ja varsinkin Tuukkasen Meri sinfonia lyhennettyinä versioina tympäisemään mikä ei tarkoita sitä että Sibelius olisi jotenkin parempaa ja kohottavampaa musiikkia.

Lue lisää

Äsken kyllä vielä kuuntelin myös Melartinin 6. sinfonian finaalia melko haltioituneena mutta Scherzo osa taitaa jäädä kyseisen sinfonian heikoimmaksi. Tänään soitamme musaryhmässä Tuukkasen meri sinfonian viimeisen osan kun lähes kaikki muu musiikki jota on toivottu on poppia ja iskelmää.

Anonyymi kirjoitti:

Äsken kyllä vielä kuuntelin myös Melartinin 6. sinfonian finaalia melko haltioituneena mutta Scherzo osa taitaa jäädä kyseisen sinfonian heikoimmaksi. Tänään soitamme musaryhmässä Tuukkasen meri sinfonian viimeisen osan kun lähes kaikki muu musiikki jota on toivottu on poppia ja iskelmää.

Lue lisää

Tarkoitin scherzo osalla elementti sinfonian 3. osaa Ilma japanilaisine(?) aiheineen.

Anonyymi kirjoitti:

Äsken kyllä vielä kuuntelin myös Melartinin 6. sinfonian finaalia melko haltioituneena mutta Scherzo osa taitaa jäädä kyseisen sinfonian heikoimmaksi. Tänään soitamme musaryhmässä Tuukkasen meri sinfonian viimeisen osan kun lähes kaikki muu musiikki jota on toivottu on poppia ja iskelmää.

Lue lisää

Liikutuin syvästi ja tuli tippa silmään musaryhmässä soitetusta Tuukkasen Meri sinfonian viimeisestä osasta, uljaan kuorosoinnin sävyttämästä mahtavasta epilogista.

Kyllä ne koskettavat ja liikuttavat ihmisten sisintä vaikka eivät ehkä olekaan suurten kansanjoukkojen ja massojen kertakäyttömusiikkia kuten poppi. Listani on ehkä minunkin makuuni hieman vanhentunut ja olisi ehkä paikallaan päivittää sitä hieman mutta pääpiirteittäin se kertoo edelleen vahvasti musiikkimaustani.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä ne koskettavat ja liikuttavat ihmisten sisintä vaikka eivät ehkä olekaan suurten kansanjoukkojen ja massojen kertakäyttömusiikkia kuten poppi. Listani on ehkä minunkin makuuni hieman vanhentunut ja olisi ehkä paikallaan päivittää sitä hieman mutta pääpiirteittäin se kertoo edelleen vahvasti musiikkimaustani.

Lue lisää

Kirjoittamani lista perustuu siis kaikkeen tunnettuun ja levytettyyn musiikkiin josta voi jonkin mielipiteen muodostaa. Sen sijaan arkistojen kätköön unohdetusta musiikista sitä ei voi tehdä ja niin se jää valitettavasti tarkastelun ulkopuolelle. Ainut mitä voi niistä sanoa perustuu musiikkitieteilijöiden kuten prof. Salmenhaaran tekemiin analyyseihin musiikkikirjoissa.

Anonyymi kirjoitti:

Kirjoittamani lista perustuu siis kaikkeen tunnettuun ja levytettyyn musiikkiin josta voi jonkin mielipiteen muodostaa. Sen sijaan arkistojen kätköön unohdetusta musiikista sitä ei voi tehdä ja niin se jää valitettavasti tarkastelun ulkopuolelle. Ainut mitä voi niistä sanoa perustuu musiikkitieteilijöiden kuten prof. Salmenhaaran tekemiin analyyseihin musiikkikirjoissa.

Lue lisää

Pätevää listaa on tosiaan hankala tehdä kun niin monet suomalaissäveltäjien sinfoniat ovat jääneet tuntemattomiksi esitysten ja levytysten puutteessa ja ehkä olen rankannut tuon Väinö Raitionkin teokset liian korkealle omassa listauksessani postromanttisten ja uusklassisten sinfonioiden ja sävelrunojen kustannuksella. Luultavasti Tuukkasella, Aaltosellaja, Fougstedtilla ym. on vaikuttavampiakin sinfonioita kuin mitkään Raition orkesteriteoksista. ja mm. kuulan Stabat mater. Ooperatkin ovat oma lukunsa. ensin olisi tutustuttava kaikkiin olemassaoleviin teoksiin ennen kuin listausta voi suorittaa. Sitä ei voi tehdä pelkän teoksen nimen perusteella. Mutta olen vakuuttunut siitä ettei Sibelius sijoitu kärkikastiin niin monella teoksellaan kuten ammattilaisten listauksesta käy ilmi. Minuun hänen frigidi klassisminsa ei tee mitään vaikutusta. Sen vuoksi katson että Sibelius on suuresti yliarvostettu säveltäjä kun taas Melartin on vastaavasti aliarvostettu.

Anonyymi kirjoitti:

Pätevää listaa on tosiaan hankala tehdä kun niin monet suomalaissäveltäjien sinfoniat ovat jääneet tuntemattomiksi esitysten ja levytysten puutteessa ja ehkä olen rankannut tuon Väinö Raitionkin teokset liian korkealle omassa listauksessani postromanttisten ja uusklassisten sinfonioiden ja sävelrunojen kustannuksella. Luultavasti Tuukkasella, Aaltosellaja, Fougstedtilla ym. on vaikuttavampiakin sinfonioita kuin mitkään Raition orkesteriteoksista. ja mm. kuulan Stabat mater. Ooperatkin ovat oma lukunsa. ensin olisi tutustuttava kaikkiin olemassaoleviin teoksiin ennen kuin listausta voi suorittaa. Sitä ei voi tehdä pelkän teoksen nimen perusteella. Mutta olen vakuuttunut siitä ettei Sibelius sijoitu kärkikastiin niin monella teoksellaan kuten ammattilaisten listauksesta käy ilmi. Minuun hänen frigidi klassisminsa ei tee mitään vaikutusta. Sen vuoksi katson että Sibelius on suuresti yliarvostettu säveltäjä kun taas Melartin on vastaavasti aliarvostettu.

Lue lisää

Minusta paras suomalainen sävellys on joko Melartinin tai sitten Tuukkasen säveltämä ooppera. jo vuosia olen odottanut että joskus saisin ne edes kerran kuulla.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta paras suomalainen sävellys on joko Melartinin tai sitten Tuukkasen säveltämä ooppera. jo vuosia olen odottanut että joskus saisin ne edes kerran kuulla.

Kuka tämän on kirjoittanut? Näin minäkin olen ajatellut. Ethän voi olla minä kun ketään toista Tuukkas-fania ei taida koko palstalla olla ja tiedän etten kirjoittanut sitä. Luulin jo nähneeni näkyjä. Mutta on totta että minäkin toivoisin kuulevani Tuukkasen indutmati oopperan jota ei koskaan ole esitetty kun sen sijaan Melartinin post-wagneriaanisen Aino oopperan voi kuunnella Spotifysta. Juuri nyt kuuntelen vähän vaatimattomampaa Tuukkasta, Serenata Giocosaa ja sen viimeistä osaa.

Anonyymi kirjoitti:

Kuka tämän on kirjoittanut? Näin minäkin olen ajatellut. Ethän voi olla minä kun ketään toista Tuukkas-fania ei taida koko palstalla olla ja tiedän etten kirjoittanut sitä. Luulin jo nähneeni näkyjä. Mutta on totta että minäkin toivoisin kuulevani Tuukkasen indutmati oopperan jota ei koskaan ole esitetty kun sen sijaan Melartinin post-wagneriaanisen Aino oopperan voi kuunnella Spotifysta. Juuri nyt kuuntelen vähän vaatimattomampaa Tuukkasta, Serenata Giocosaa ja sen viimeistä osaa.

Lue lisää

Olisi merkittävä kulttuuriteko jos sulho rannan eksoottiset orientaalista tunnelmaa huokuvat sävelkieleltään atonaaliset kiinanalaisiin runoihin sävelletyt laulusarjat pienelle kamarikokoonpanolle fujin, pyramidilaulun ja oceaniankaltaisten hittien ohella tai rannan vapaan konstruktiivista atonaalista tyyliä edustavien kamarimusiikkiteosten ja orkesteriteosten kokonaislevytys sinfonioineen ja esmes säveltäjä-kapellimestari-professori kalervo tuukkasen sinfonioiden ja muiden orkesteriteosten sävelrunoineen, näytelmämusiikkisarjoineen ja sinfonisine fantasioineen world premiere recording statuksella saataisiin vihdoin levytettyä ja julkaistua jonkin lusesin, luovan säveltaiteen edistämissäätiön tai kulttuurirahaston anteliaalla sponsorituella, mikä esmes toivo kuulan tuotannon kohdalla jäi haaveeksi vai ovatko musiikki-instituutiot sillä tavoin skandaaleissa ryvettyneitä että vain joku martinu populismi ylittää suomessa esitys-ja levytyskynnyksen angstisen patologisilla symphonyillään? Suosiipa hyvin suomalaista. Saksassa jopa schubertin keskeneräinen oopperaluonnos sakuntala on jo saatu tuubiin. Kaikkea saksalaiset osaavatkin. Siellä ollaan kultivoituneempia ja arvostetaan sikäläisten säveltäjämestareiden luomuksia suuremmalla pieteetillä kuin suomessa.

Myös tuukkanen on säveltänyt musiikkia näytelmään sakuntala ja hän, vaikkei perusvireeltään postromanttisena säveltäjänä edustakaan sen enempää moderneja tyylivirtauksia tai varsinaisesti edes uusklassismiakaan, joistakin, myös klamilta saaduista, ohimenevistä tyylivaikutteista huolimatta, kuuluu varhaisemman avantgardistisen mutta myös uusklassista ja kansanomaisempaa tyyliä, eksotismia ja jopa naivismia viljelleen kollegansa kanssa suomen säveltaiteilijoiden kermaan, sen etujoukkoon ja parhaimmistoon, paitsi musiikillisilta saavutuksiltaan ja ansioiltaan kilpailumenestykset huomioiden, varsinaisessa kutsumuksessaan luovana säveltaiteilijana, nykyisin nauttimastaan olemattomasta arvonannosta ja tunnustuksesta huolimatta, mutta myös suorittamansa palveluksensa ja uutteran ja pyyteettömän työnsä ansiosta suomen säveltaiteen ja suomalaisten säveltäjien parhaaksi ja heidän asemansa parantamiseksi mm. suomen säveltäjät ry:n ja sibelius-rahaston perustamisen muodossa pesiksen ja erik bergman kanssa, vierailevan musiikinprofesssorin vakanssin ohella ulkomaisissa yliopistoissa, amatööriorkestereiden ja kuorojen perustamisen ja johtamisen lisäksi luonnonlahjakkaana kapellimestarina, jonka ohella hän organiseerasi laajan suomalaista taidemusiikkia sisältävän fennicalevytysprojektin, joista mututuntuman perusteella vain suhteellisen harvat äänitteet ovat löytäneet tiensä myös cd levylle, kuten lingon sinänsä viehättävä mutta musiikillisesti melko vaatimaton ja simppeli pianosonatine (lingolla on 2 laajahkoa sonaattiakin), muttei edes niinkään maineikas ja moninverroin merkittävämpi musiikillinen suurluoma kuin säveltaiteenhistoriamme vaikuttavimpiin kuuluva patriarkaalinen kuoro-ja orkesteriteos, olympialaisten taidekilpailun musiikkisarjassa olympiamitalin voittanut karhunpyynti jota ei liene esitetynkään missään miesmuistiin, josta voimme päätellä että ihmisen muisti on lyhyt.

teosten jääminen repertoaariin edellyttäisi jatkuvampaa esitystraditiota jota ilmeisesti tämänkään teoksen kohdalla ei ole päässyt muodostumaan.

Tuukkasen tunnetuin teos, luonnekuvia 3 muskettisoturista, olisi sopinut nyt hyvin esitettäväksi radiossa bbc tuottaman kyseisistä sankareista kertovan tv sarjan yhteydessä, mutta tätä ei ylessä ilmeisesti oivallettu kun tuukkanen ei edusta reseptiohistoriallisista syistä sodan jälkeisen modernismin dissaajana kaikkein populaareinta postmadetojalaista suomiromantiikkaa, sikäli kun sellaista paradoksia frigidin klassismin ylitarjonnassa ylipäänsä edes tunnetaan, satunnaisesti melartin ja medetojaa lukuunottamatta, lukuisista persoonallisista ja tuoretta näkemystä edustavista piirteistään huolimatta jotka tuulettavat pölyt pinttyneestä kansallisromanttisesta tyylistä ja sooshista taiteellisesti kypsällä visionäärisyydellään keskeisimmissä sinfonioissaan ja sävelrunoissaan kuten saikkolakin.

Anonyymi kirjoitti:

Olisi merkittävä kulttuuriteko jos sulho rannan eksoottiset orientaalista tunnelmaa huokuvat sävelkieleltään atonaaliset kiinanalaisiin runoihin sävelletyt laulusarjat pienelle kamarikokoonpanolle fujin, pyramidilaulun ja oceaniankaltaisten hittien ohella tai rannan vapaan konstruktiivista atonaalista tyyliä edustavien kamarimusiikkiteosten ja orkesteriteosten kokonaislevytys sinfonioineen ja esmes säveltäjä-kapellimestari-professori kalervo tuukkasen sinfonioiden ja muiden orkesteriteosten sävelrunoineen, näytelmämusiikkisarjoineen ja sinfonisine fantasioineen world premiere recording statuksella saataisiin vihdoin levytettyä ja julkaistua jonkin lusesin, luovan säveltaiteen edistämissäätiön tai kulttuurirahaston anteliaalla sponsorituella, mikä esmes toivo kuulan tuotannon kohdalla jäi haaveeksi vai ovatko musiikki-instituutiot sillä tavoin skandaaleissa ryvettyneitä että vain joku martinu populismi ylittää suomessa esitys-ja levytyskynnyksen angstisen patologisilla symphonyillään? Suosiipa hyvin suomalaista. Saksassa jopa schubertin keskeneräinen oopperaluonnos sakuntala on jo saatu tuubiin. Kaikkea saksalaiset osaavatkin. Siellä ollaan kultivoituneempia ja arvostetaan sikäläisten säveltäjämestareiden luomuksia suuremmalla pieteetillä kuin suomessa.

Myös tuukkanen on säveltänyt musiikkia näytelmään sakuntala ja hän, vaikkei perusvireeltään postromanttisena säveltäjänä edustakaan sen enempää moderneja tyylivirtauksia tai varsinaisesti edes uusklassismiakaan, joistakin, myös klamilta saaduista, ohimenevistä tyylivaikutteista huolimatta, kuuluu varhaisemman avantgardistisen mutta myös uusklassista ja kansanomaisempaa tyyliä, eksotismia ja jopa naivismia viljelleen kollegansa kanssa suomen säveltaiteilijoiden kermaan, sen etujoukkoon ja parhaimmistoon, paitsi musiikillisilta saavutuksiltaan ja ansioiltaan kilpailumenestykset huomioiden, varsinaisessa kutsumuksessaan luovana säveltaiteilijana, nykyisin nauttimastaan olemattomasta arvonannosta ja tunnustuksesta huolimatta, mutta myös suorittamansa palveluksensa ja uutteran ja pyyteettömän työnsä ansiosta suomen säveltaiteen ja suomalaisten säveltäjien parhaaksi ja heidän asemansa parantamiseksi mm. suomen säveltäjät ry:n ja sibelius-rahaston perustamisen muodossa pesiksen ja erik bergman kanssa, vierailevan musiikinprofesssorin vakanssin ohella ulkomaisissa yliopistoissa, amatööriorkestereiden ja kuorojen perustamisen ja johtamisen lisäksi luonnonlahjakkaana kapellimestarina, jonka ohella hän organiseerasi laajan suomalaista taidemusiikkia sisältävän fennicalevytysprojektin, joista mututuntuman perusteella vain suhteellisen harvat äänitteet ovat löytäneet tiensä myös cd levylle, kuten lingon sinänsä viehättävä mutta musiikillisesti melko vaatimaton ja simppeli pianosonatine (lingolla on 2 laajahkoa sonaattiakin), muttei edes niinkään maineikas ja moninverroin merkittävämpi musiikillinen suurluoma kuin säveltaiteenhistoriamme vaikuttavimpiin kuuluva patriarkaalinen kuoro-ja orkesteriteos, olympialaisten taidekilpailun musiikkisarjassa olympiamitalin voittanut karhunpyynti jota ei liene esitetynkään missään miesmuistiin, josta voimme päätellä että ihmisen muisti on lyhyt.

teosten jääminen repertoaariin edellyttäisi jatkuvampaa esitystraditiota jota ilmeisesti tämänkään teoksen kohdalla ei ole päässyt muodostumaan.

Tuukkasen tunnetuin teos, luonnekuvia 3 muskettisoturista, olisi sopinut nyt hyvin esitettäväksi radiossa bbc tuottaman kyseisistä sankareista kertovan tv sarjan yhteydessä, mutta tätä ei ylessä ilmeisesti oivallettu kun tuukkanen ei edusta reseptiohistoriallisista syistä sodan jälkeisen modernismin dissaajana kaikkein populaareinta postmadetojalaista suomiromantiikkaa, sikäli kun sellaista paradoksia frigidin klassismin ylitarjonnassa ylipäänsä edes tunnetaan, satunnaisesti melartin ja medetojaa lukuunottamatta, lukuisista persoonallisista ja tuoretta näkemystä edustavista piirteistään huolimatta jotka tuulettavat pölyt pinttyneestä kansallisromanttisesta tyylistä ja sooshista taiteellisesti kypsällä visionäärisyydellään keskeisimmissä sinfonioissaan ja sävelrunoissaan kuten saikkolakin.

Lue lisää

Tuukkanen on säveltänyt erinomaisen kaunista musiikkia jos vain osaa löytää sen. Levytyksiä on niukasti ja esmes tuubiin ladattu karakteriltaan komediallinen Tukkijoella lähes opera buffamaisine sävyineen ja käänteineen on taidonnäytteenä vielä varsin konservatiivinen ja persoonatonkin nuoren säveltäjän melko epäkypsä vaikkakin hyvin soiva alkusoitto cd-levyllä, jolle on taltioitu hienostuneempiakin teoksia, Serenata Giocosoa lukuunottamatta, lähinnä jousiorkesterille sävellettyjä pienempimuotoisia orkesteriteoksia ja karakterikappaleita, kuten romanttisia tuokioita jousille(jossa huomiota herättää Tuukkaselle harvinaisen tummasävyinen ja ylevä Meditaatio, vauhdikas Scherzino ja melodisesti vuolas romanssi) ym.sarjoja tai sellaisten osia, kuten viehkeän tanhullinen karkelo tai myöhäinen Tempus Festum, jossa klassisen ytimekäs avausmotiivi vaihtuu keskitaitteen romanttisen intohimoiseen hehkuvaan paatokseen, etten suinkaan sen perusteella hänestä vielä suurta numeroa tekisi saati säveltäjäkuvaa muodostaisi.

Tuukkasella on melkoinen määrä kunnianhimoisempiakin teoksia, joita suuri yleisö tuskin tuntee, koska näitä esitetään hyvin harvoin jos lainkaan. Sinfonioista ehkä ennen muuta numerot 2-6, Spotifysta ja tubesta puuttuu 3. sinfonian mittava 16 minuuttinen avausosa, ja sinfoniset runot Vuorten laulu, Kalvean immen tarina ja Runolaulaja sekä Sinfoninen fantasia ovat jo merkittävämpiä sen ohella että näytelmämusiikin säveltäjänä hän oli armoitettu nero. Mm. pienoissarja näytelmästä Pilvi huokuu puhdasta musiikillista poesiaa. Muita ovat mm. Ihmisen tie, Kultainen karpalo, Kuunsokea, Viimeinen paimen, Yökehrääjä, Sakuntala, Molierin näytelmään sävelletty musiikki ym.

Tuukkasen ainoa ooppera, aiheeltaan eksoottinen indutmati on yhä esittämättä. Sodan jälkeen Lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa olympialaisen mitalin voittanutta vaikuttavaa ja voimakasilmeistä Karhunpyyntiä mieskuorolle ja orkesterille pidetään kiistanalaisesti hänen ehkä jopa kaikkein merkittävimpänä musiikillisena luomuksenaan.

Myös a cappella kuoromusiikkiin Tuukkanen on antanut merkittävän panoksen ja hänen harvoin esitettyjä kuorosävellyksiään, mm.ihana ljuuli ljuuli mieskuorolle, olikin esillä erään kuoron kevätkonsertin ohjelmassa tässä jokin aika sitten.

Anonyymi kirjoitti:

Tuukkanen on säveltänyt erinomaisen kaunista musiikkia jos vain osaa löytää sen. Levytyksiä on niukasti ja esmes tuubiin ladattu karakteriltaan komediallinen Tukkijoella lähes opera buffamaisine sävyineen ja käänteineen on taidonnäytteenä vielä varsin konservatiivinen ja persoonatonkin nuoren säveltäjän melko epäkypsä vaikkakin hyvin soiva alkusoitto cd-levyllä, jolle on taltioitu hienostuneempiakin teoksia, Serenata Giocosoa lukuunottamatta, lähinnä jousiorkesterille sävellettyjä pienempimuotoisia orkesteriteoksia ja karakterikappaleita, kuten romanttisia tuokioita jousille(jossa huomiota herättää Tuukkaselle harvinaisen tummasävyinen ja ylevä Meditaatio, vauhdikas Scherzino ja melodisesti vuolas romanssi) ym.sarjoja tai sellaisten osia, kuten viehkeän tanhullinen karkelo tai myöhäinen Tempus Festum, jossa klassisen ytimekäs avausmotiivi vaihtuu keskitaitteen romanttisen intohimoiseen hehkuvaan paatokseen, etten suinkaan sen perusteella hänestä vielä suurta numeroa tekisi saati säveltäjäkuvaa muodostaisi.

Tuukkasella on melkoinen määrä kunnianhimoisempiakin teoksia, joita suuri yleisö tuskin tuntee, koska näitä esitetään hyvin harvoin jos lainkaan. Sinfonioista ehkä ennen muuta numerot 2-6, Spotifysta ja tubesta puuttuu 3. sinfonian mittava 16 minuuttinen avausosa, ja sinfoniset runot Vuorten laulu, Kalvean immen tarina ja Runolaulaja sekä Sinfoninen fantasia ovat jo merkittävämpiä sen ohella että näytelmämusiikin säveltäjänä hän oli armoitettu nero. Mm. pienoissarja näytelmästä Pilvi huokuu puhdasta musiikillista poesiaa. Muita ovat mm. Ihmisen tie, Kultainen karpalo, Kuunsokea, Viimeinen paimen, Yökehrääjä, Sakuntala, Molierin näytelmään sävelletty musiikki ym.

Tuukkasen ainoa ooppera, aiheeltaan eksoottinen indutmati on yhä esittämättä. Sodan jälkeen Lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa olympialaisen mitalin voittanutta vaikuttavaa ja voimakasilmeistä Karhunpyyntiä mieskuorolle ja orkesterille pidetään kiistanalaisesti hänen ehkä jopa kaikkein merkittävimpänä musiikillisena luomuksenaan.

Myös a cappella kuoromusiikkiin Tuukkanen on antanut merkittävän panoksen ja hänen harvoin esitettyjä kuorosävellyksiään, mm.ihana ljuuli ljuuli mieskuorolle, olikin esillä erään kuoron kevätkonsertin ohjelmassa tässä jokin aika sitten.

Lue lisää

On tämä Einar Englundin uusklassisen 3. sinfoniakin "Barbarossa" vaikuttava teos.

Anonyymi kirjoitti:

On tämä Einar Englundin uusklassisen 3. sinfoniakin "Barbarossa" vaikuttava teos.

Englundin sinfonia no 2 Mustarastas on vieläkin parempi.

Anonyymi kirjoitti:

Englundin sinfonia no 2 Mustarastas on vieläkin parempi.

Ammattimaiset orkesterimuusikotkin ovat ihme kyllä äänestäneet Finlandian kaikkien aikojen merkittävimmäksi suomalaiseksi sävelteokseksi vaikka se ns. poppia onkin eikä vakavasti otettavaa ja painavaa sinfonista musiikkia mutta uskoisin sen reseption olevan sidoksissa enemmän ulkomusiikillisiin tendensseihin kun mitä sen kokemus puhtaasti musiikillisena itseisarvona edellyttäisi.

Minusta Finlandia on vain vähän liian kevyt, toisteinen, ja harmoniselta ja muoto-rakenteeltaan simppeli ja jaksottainen kappale lähes tunnin mittaisiin ja arkkitehtoniselta muotorakenteeltaan monumentaalisiin sinfonioihin verrattuna joita kuunnellessa olen tottunut repeämään liitoksistani. Kuuntelin tuon Finlandian äsken Kamun johtamana, eikä mitään vaikutuksia. Heti sen jälkeen kuunneltu Melartinin kakkonenkin räjäytti pankin ja olin musiikin emotionaalisesta voimasta äimän käkenä. Yritän vielä uudelleen Finlandiaa kun sehän ei ole myöskään pituudella pilattu. Nyt kuuntelin oramon johtamana. Ei mitään vaikutusta. Korkeintaan tuskastumista Finlandian toisteisuuteen.

Eihän tuollainen lasten musiikki kuten "Mörkö lähti piiriin" ole edes tuhannen joukossa suomen parhaasta sävellyksestä äänestettäessä. Klassinen musiikki on omaa luokkaansa. Juuri nyt kuuntelen Yrjö kilpistä.

Anonyymi kirjoitti:

Eihän tuollainen lasten musiikki kuten "Mörkö lähti piiriin" ole edes tuhannen joukossa suomen parhaasta sävellyksestä äänestettäessä. Klassinen musiikki on omaa luokkaansa. Juuri nyt kuuntelen Yrjö kilpistä.

Lue lisää

Suomen parhaaksi sävellykseksi sopisi hyvin Yrjö Kilpisen Suvilaulu Tunturilaulusarjasta joka sai tipan linssiin Kilpeläisen ja Someron tulkintana.

Anonyymi kirjoitti:

Suomen parhaaksi sävellykseksi sopisi hyvin Yrjö Kilpisen Suvilaulu Tunturilaulusarjasta joka sai tipan linssiin Kilpeläisen ja Someron tulkintana.

Yrjö Kilpisen Suvilaulu, varsinainen jollotus. Ei muodosta mitään uhkaa Mörkö se lähti piiriin laululle tai oikeammin aarialle.

Sillä eikös tämä "Mörkö se lähti piiriin" ole osa Marjatta Pokelan säveltämää oopperaa nimeltään Mörkö ooppera joka on ollut suuri yleisö ja arvostelumenestys.

https://hkt.fi/esitykset/morkoooppera/

Kun pohditaan Mörkö se lähti piiriin aariaa niin kyseessä mitä ilmeisimmin on kautta aikain tunnetuin suomalainen ooppera-aaria, joka aariana laululaadullisesti vetää vertoja jopa Mozartin Taikahuilun parhaille aarioille. Ja se ei ole ollenkaan pieni meriitti sille se.

Anonyymi kirjoitti:

Yrjö Kilpisen Suvilaulu, varsinainen jollotus. Ei muodosta mitään uhkaa Mörkö se lähti piiriin laululle tai oikeammin aarialle.

Sillä eikös tämä "Mörkö se lähti piiriin" ole osa Marjatta Pokelan säveltämää oopperaa nimeltään Mörkö ooppera joka on ollut suuri yleisö ja arvostelumenestys.

https://hkt.fi/esitykset/morkoooppera/

Kun pohditaan Mörkö se lähti piiriin aariaa niin kyseessä mitä ilmeisimmin on kautta aikain tunnetuin suomalainen ooppera-aaria, joka aariana laululaadullisesti vetää vertoja jopa Mozartin Taikahuilun parhaille aarioille. Ja se ei ole ollenkaan pieni meriitti sille se.

Lue lisää

"Mörkö se lähti piiriin" on aivan naurettavan lapsellinen, typerä ja kurja, pikkuvauvojen makua ajatellen sävelletty jollotus jolla ei ole mitään asiaa edes suomalaisten oopperoiden tai liedkirjallisuuden hittiparaatiin jos ajattelemme esim. monia Tauno Pylkkäsen 25 vuotiaana säveltämän läpimurto oopperan Mare ja hänen poikansa Imantin aarioita joita voi kuunnella Tubesta esim. Pekka Nuotion laulamana Taikahuilusta nyt puhumattakaan vaikkeivat Papagenon laulut ole oikeastaan muuta kuin korkeatasoiseksi viihteeksi suunniteltuja.

Anonyymi kirjoitti:

"Mörkö se lähti piiriin" on aivan naurettavan lapsellinen, typerä ja kurja, pikkuvauvojen makua ajatellen sävelletty jollotus jolla ei ole mitään asiaa edes suomalaisten oopperoiden tai liedkirjallisuuden hittiparaatiin jos ajattelemme esim. monia Tauno Pylkkäsen 25 vuotiaana säveltämän läpimurto oopperan Mare ja hänen poikansa Imantin aarioita joita voi kuunnella Tubesta esim. Pekka Nuotion laulamana Taikahuilusta nyt puhumattakaan vaikkeivat Papagenon laulut ole oikeastaan muuta kuin korkeatasoiseksi viihteeksi suunniteltuja.

Lue lisää

Tuli taas kyyneleet silmiin kun kuuntelin Pekka Nuotion laulamana Mare ja hänen poikansa oopperasta mm. aarian "Niin, tahdotko siis kysyttäväksi julki: Missä on Imant" ja aarian "Sata rekeä".

Anonyymi kirjoitti:

"Mörkö se lähti piiriin" on aivan naurettavan lapsellinen, typerä ja kurja, pikkuvauvojen makua ajatellen sävelletty jollotus jolla ei ole mitään asiaa edes suomalaisten oopperoiden tai liedkirjallisuuden hittiparaatiin jos ajattelemme esim. monia Tauno Pylkkäsen 25 vuotiaana säveltämän läpimurto oopperan Mare ja hänen poikansa Imantin aarioita joita voi kuunnella Tubesta esim. Pekka Nuotion laulamana Taikahuilusta nyt puhumattakaan vaikkeivat Papagenon laulut ole oikeastaan muuta kuin korkeatasoiseksi viihteeksi suunniteltuja.

Lue lisää

"jos ajattelemme esim. monia Tauno Pylkkäsen 25 vuotiaana säveltämän läpimurto oopperan Mare ja hänen poikansa Imantin aarioita"

... joita tuskin kukaan tuntee eikä useimmat edes halua tuntea. Sensijaan Mörkö se lähti piiriin aarian tuntee jokseenkin jokainen Suomen kansalainen.

"Mörkö se lähti piiriin" on aivan naurettavan lapsellinen, typerä ja kurja, pikkuvauvojen makua ajatellen sävelletty jollotus"

Höpsis, ei suinkaan ole. Sinun suhtautumisesi siihen lauluun johtuu vain siitä että taas ties monenko kerran olet yllätetty ennakkoluuloinesi housut kintuissa.

Luulit että se on pelkkä lastenlaulu kun se tosiasiassa on hittiaaria viimeisen puolenvuosisadan suosituimmasta suomalaisesta oopperasta.

Ja mitä tulee tapaus oopperasäveltäjä Pylkkänen niin on jokseenkin varmaa että hän siellä tuonelassa on sitä mieltä että olisi hänkin silloin eläessään ihan kernaasti säveltänyt Mörkö se lähti piiriin tapaisia saatanallisen tarttuvia hittiaarioita jos vain olisi osannut.

Tuo yllä lainattu suhtautuminen tapaus Mörkö se lähti piiriin osoittaa että kulttuurifasismi elää yhä. Tämä Pylkkäs-fani on sitä mieltä että hän ja vain hän tietää muka mikä muka on hyvää musiikkia ja mikä ei.

Anonyymi kirjoitti:

"jos ajattelemme esim. monia Tauno Pylkkäsen 25 vuotiaana säveltämän läpimurto oopperan Mare ja hänen poikansa Imantin aarioita"

... joita tuskin kukaan tuntee eikä useimmat edes halua tuntea. Sensijaan Mörkö se lähti piiriin aarian tuntee jokseenkin jokainen Suomen kansalainen.

"Mörkö se lähti piiriin" on aivan naurettavan lapsellinen, typerä ja kurja, pikkuvauvojen makua ajatellen sävelletty jollotus"

Höpsis, ei suinkaan ole. Sinun suhtautumisesi siihen lauluun johtuu vain siitä että taas ties monenko kerran olet yllätetty ennakkoluuloinesi housut kintuissa.

Luulit että se on pelkkä lastenlaulu kun se tosiasiassa on hittiaaria viimeisen puolenvuosisadan suosituimmasta suomalaisesta oopperasta.

Ja mitä tulee tapaus oopperasäveltäjä Pylkkänen niin on jokseenkin varmaa että hän siellä tuonelassa on sitä mieltä että olisi hänkin silloin eläessään ihan kernaasti säveltänyt Mörkö se lähti piiriin tapaisia saatanallisen tarttuvia hittiaarioita jos vain olisi osannut.

Tuo yllä lainattu suhtautuminen tapaus Mörkö se lähti piiriin osoittaa että kulttuurifasismi elää yhä. Tämä Pylkkäs-fani on sitä mieltä että hän ja vain hän tietää muka mikä muka on hyvää musiikkia ja mikä ei.

Lue lisää

Otan kommenttisi puhtaana vitsinä sillä kyllähän sinunkin pitäisi se tietää mikä valtaisa ero "Mörkö se lähti piiriin" lastenlaulu hömpötyksen ja Pylkkäsen jalojen ja syvästi liikuttavien ooppera aarioiden korkeatasoisen musiikillisen laadukkuuden välillä on. Sitten on vaikka tämä Melartinin Koivu aaria oopperasta Aino joka pesee "Mörkö se lähti piiriin" rallatuksen puhtaasti 100-0. Haluat vain syystä tai toisesta, ehkä ärsyttääksesi leikkiä tyhmää. Pokelan Mörkö oopperasta ei voi puhua samana päivänäkään kuin Pylkkäsen Maresta saati verrata niitä toisiinsa sillä niin ylivertainen ooppera Mare on mörköön verrattuna.

Anonyymi kirjoitti:

"jos ajattelemme esim. monia Tauno Pylkkäsen 25 vuotiaana säveltämän läpimurto oopperan Mare ja hänen poikansa Imantin aarioita"

... joita tuskin kukaan tuntee eikä useimmat edes halua tuntea. Sensijaan Mörkö se lähti piiriin aarian tuntee jokseenkin jokainen Suomen kansalainen.

"Mörkö se lähti piiriin" on aivan naurettavan lapsellinen, typerä ja kurja, pikkuvauvojen makua ajatellen sävelletty jollotus"

Höpsis, ei suinkaan ole. Sinun suhtautumisesi siihen lauluun johtuu vain siitä että taas ties monenko kerran olet yllätetty ennakkoluuloinesi housut kintuissa.

Luulit että se on pelkkä lastenlaulu kun se tosiasiassa on hittiaaria viimeisen puolenvuosisadan suosituimmasta suomalaisesta oopperasta.

Ja mitä tulee tapaus oopperasäveltäjä Pylkkänen niin on jokseenkin varmaa että hän siellä tuonelassa on sitä mieltä että olisi hänkin silloin eläessään ihan kernaasti säveltänyt Mörkö se lähti piiriin tapaisia saatanallisen tarttuvia hittiaarioita jos vain olisi osannut.

Tuo yllä lainattu suhtautuminen tapaus Mörkö se lähti piiriin osoittaa että kulttuurifasismi elää yhä. Tämä Pylkkäs-fani on sitä mieltä että hän ja vain hän tietää muka mikä muka on hyvää musiikkia ja mikä ei.

Lue lisää

"Mare ja hänen poikansa ei musiikkidraamana kalpene monenkaan teoksen rinnalla. Pylkkäsen musiikki on iskevää, harmonisesti tenhovoimaista ja melodisesti kiehtovaa. Hän on luontainen musiikkidramaatikko, jolta onnistui heti esikoiteoksessa Maressa kokonaisuuden jäntevä hahmottaminen.
Maren yhtymäkohtia nimenomaan Puccinin sävelkieleen on silti turhaan korostettu. Yhtymäkohtia toki on teknisellä puolella, esimerkiksi laulustemmojen kaksintaminen aarioissa jousisoittimin, mutta eroavaisuuksia on yhtä paljon, aina aihemaailmasta alkaen. Toisekseen on syytä huomata Pylkkäsen yhteydet saksalaiseen romantiikkaan, erityisesti Wagneriin.

Maren esitys suomalais-virolaisena yhteistyönä konserttiversiona syksyllä Tallinnan Estonia-teatterissa ja nyt Suomen kansallisoopperassa on kulttuuriteko, mutta valitettavan vähän ainokainen esitys keräsi väkeä.
Hannu Lintu johti Estonia-teatterin orkesteria ja kuoroa tiukkaan tapaansa ja sai aikaan iskevää ja vitaalia musiikkidraamaa. Orkesteri soitti kurinalaisesti, joskin loppua kohti lipsahdusalttius hiukan kasvoi. Kuoro on tasokas ja soinnillisesti homogeeninen, mutta silkassa volyymissa ja laulullisessa briljanssissa se häviää maamme kansallisoopperan kuorolle.
Solisteista Kirsi Tiihonen ja Juha Uusitalo olivat omaa luokkaansa. Maren rooli on valtavan suuri ja sen laulullinen vaativuus vain kasvaa loppua kohti. Tiihonen suoriutui haasteesta komeasti. Uusitalo teki patriarkaalisen linnanherra von Heriken osan muhkeasti."

Anonyymi kirjoitti:

"jos ajattelemme esim. monia Tauno Pylkkäsen 25 vuotiaana säveltämän läpimurto oopperan Mare ja hänen poikansa Imantin aarioita"

... joita tuskin kukaan tuntee eikä useimmat edes halua tuntea. Sensijaan Mörkö se lähti piiriin aarian tuntee jokseenkin jokainen Suomen kansalainen.

"Mörkö se lähti piiriin" on aivan naurettavan lapsellinen, typerä ja kurja, pikkuvauvojen makua ajatellen sävelletty jollotus"

Höpsis, ei suinkaan ole. Sinun suhtautumisesi siihen lauluun johtuu vain siitä että taas ties monenko kerran olet yllätetty ennakkoluuloinesi housut kintuissa.

Luulit että se on pelkkä lastenlaulu kun se tosiasiassa on hittiaaria viimeisen puolenvuosisadan suosituimmasta suomalaisesta oopperasta.

Ja mitä tulee tapaus oopperasäveltäjä Pylkkänen niin on jokseenkin varmaa että hän siellä tuonelassa on sitä mieltä että olisi hänkin silloin eläessään ihan kernaasti säveltänyt Mörkö se lähti piiriin tapaisia saatanallisen tarttuvia hittiaarioita jos vain olisi osannut.

Tuo yllä lainattu suhtautuminen tapaus Mörkö se lähti piiriin osoittaa että kulttuurifasismi elää yhä. Tämä Pylkkäs-fani on sitä mieltä että hän ja vain hän tietää muka mikä muka on hyvää musiikkia ja mikä ei.

Lue lisää

"Mörkö se lähti piiriin" on säkeistömuotoinen hauska lastenlaulu (ei mikään aaria) muttei missään tapauksessa klassisen taidemusiikin mestariteosten kuten Pylkkäsen Mare oopperan kanssa yhteismitallinen, kaikkea muuta.

Anonyymi kirjoitti:

Otan kommenttisi puhtaana vitsinä sillä kyllähän sinunkin pitäisi se tietää mikä valtaisa ero "Mörkö se lähti piiriin" lastenlaulu hömpötyksen ja Pylkkäsen jalojen ja syvästi liikuttavien ooppera aarioiden korkeatasoisen musiikillisen laadukkuuden välillä on. Sitten on vaikka tämä Melartinin Koivu aaria oopperasta Aino joka pesee "Mörkö se lähti piiriin" rallatuksen puhtaasti 100-0. Haluat vain syystä tai toisesta, ehkä ärsyttääksesi leikkiä tyhmää. Pokelan Mörkö oopperasta ei voi puhua samana päivänäkään kuin Pylkkäsen Maresta saati verrata niitä toisiinsa sillä niin ylivertainen ooppera Mare on mörköön verrattuna.

Lue lisää

Erkki Melartinin Aino oli kantaesityksensä aikaan vuonna 1909 vasta toinen suomenkieliseen librettoon sävelletty ooppera. Sen luontomystiikan lähtökohtana ovat Kalevalan runot 3–5, joissa Joukahainen haastaa Väinämöisen kilpalaulantaan, häviää ja lupaa siskonsa Ainon tälle vaimoksi. Aino ei halua kuitenkaan vanhan miehen morsiameksi vaan hukuttautuu. Tuli kevät, tuli toivo on Ainon aaria koivulle, johon hän samastuu

Anonyymi kirjoitti:

Erkki Melartinin Aino oli kantaesityksensä aikaan vuonna 1909 vasta toinen suomenkieliseen librettoon sävelletty ooppera. Sen luontomystiikan lähtökohtana ovat Kalevalan runot 3–5, joissa Joukahainen haastaa Väinämöisen kilpalaulantaan, häviää ja lupaa siskonsa Ainon tälle vaimoksi. Aino ei halua kuitenkaan vanhan miehen morsiameksi vaan hukuttautuu. Tuli kevät, tuli toivo on Ainon aaria koivulle, johon hän samastuu

Lue lisää

Myös Aarre merikannon Juha ooppera on oopperataiteemme mestariteoksia ja parhaita suomalaisia sävellyksiä mikä tulikin jo ilmi ammattilaisten äänestyksessä. Merkittäviä oopperoita ovat myös Leevi Madetojan Pohjalaisia ja Juha.

Anonyymi kirjoitti:

Otan kommenttisi puhtaana vitsinä sillä kyllähän sinunkin pitäisi se tietää mikä valtaisa ero "Mörkö se lähti piiriin" lastenlaulu hömpötyksen ja Pylkkäsen jalojen ja syvästi liikuttavien ooppera aarioiden korkeatasoisen musiikillisen laadukkuuden välillä on. Sitten on vaikka tämä Melartinin Koivu aaria oopperasta Aino joka pesee "Mörkö se lähti piiriin" rallatuksen puhtaasti 100-0. Haluat vain syystä tai toisesta, ehkä ärsyttääksesi leikkiä tyhmää. Pokelan Mörkö oopperasta ei voi puhua samana päivänäkään kuin Pylkkäsen Maresta saati verrata niitä toisiinsa sillä niin ylivertainen ooppera Mare on mörköön verrattuna.

Lue lisää

"sinunkin pitäisi se tietää mikä valtaisa ero "Mörkö se lähti piiriin" lastenlaulu hömpötyksen ja Pylkkäsen jalojen ja syvästi liikuttavien ooppera aarioiden korkeatasoisen musiikillisen laadukkuuden välillä on."

Se ero on se että Mörköoopperan lauluista ainakin tuo yksi yleisesti tunnetaan mutta Pylkkäsen jalot ja syvästi liikuttavat ooppera-tekemiset ovat kaikelle kansalle täysin tuntemattomat ja jokseenkin saavuttamattomissa.

"Erkki Melartinin Aino oli kantaesityksensä aikaan vuonna 1909 vasta toinen suomenkieliseen librettoon sävelletty ooppera."
...
"Myös Aarre merikannon Juha ooppera on oopperataiteemme mestariteoksia ja parhaita suomalaisia sävellyksiä mikä tulikin jo ilmi ammattilaisten äänestyksessä. Merkittäviä oopperoita ovat myös Leevi Madetojan Pohjalaisia ja Juha."

Tjaa? Moniko tietää että noista Juha nimisistä oopperoista jompi kumpi tai ehkä molemmatkin saivat nimeekseen "Juha" ei suinkaan siksi että oopperan päähenkilön nimi oli Juha, vaan siitä että mainittu päähenkilö Juha leikkisästi kutsui ajatteluelintään eli aivoisiaan lyhenteellä Juha, joka lyhenne puolestaan tuli seuraavien sanojen alkukirjaimista: Juhan ulkoisten havaintojen analysaattori.

Mutta palatakseni varsinaiseen asiaan; mihin unohtui tuolla edellä olevasta luettelosta Sibeliuksen Neito tornissa. Senhän täytyy yllä luettelemisten oopperoiden ohella olla oikein hyvä ooppera kun sitäkään ei kukaan kuuntele eikä tunne vaikka siitä on olemassa jopa CD muodossaoleva levytys.

Anonyymi kirjoitti:

"sinunkin pitäisi se tietää mikä valtaisa ero "Mörkö se lähti piiriin" lastenlaulu hömpötyksen ja Pylkkäsen jalojen ja syvästi liikuttavien ooppera aarioiden korkeatasoisen musiikillisen laadukkuuden välillä on."

Se ero on se että Mörköoopperan lauluista ainakin tuo yksi yleisesti tunnetaan mutta Pylkkäsen jalot ja syvästi liikuttavat ooppera-tekemiset ovat kaikelle kansalle täysin tuntemattomat ja jokseenkin saavuttamattomissa.

"Erkki Melartinin Aino oli kantaesityksensä aikaan vuonna 1909 vasta toinen suomenkieliseen librettoon sävelletty ooppera."
...
"Myös Aarre merikannon Juha ooppera on oopperataiteemme mestariteoksia ja parhaita suomalaisia sävellyksiä mikä tulikin jo ilmi ammattilaisten äänestyksessä. Merkittäviä oopperoita ovat myös Leevi Madetojan Pohjalaisia ja Juha."

Tjaa? Moniko tietää että noista Juha nimisistä oopperoista jompi kumpi tai ehkä molemmatkin saivat nimeekseen "Juha" ei suinkaan siksi että oopperan päähenkilön nimi oli Juha, vaan siitä että mainittu päähenkilö Juha leikkisästi kutsui ajatteluelintään eli aivoisiaan lyhenteellä Juha, joka lyhenne puolestaan tuli seuraavien sanojen alkukirjaimista: Juhan ulkoisten havaintojen analysaattori.

Mutta palatakseni varsinaiseen asiaan; mihin unohtui tuolla edellä olevasta luettelosta Sibeliuksen Neito tornissa. Senhän täytyy yllä luettelemisten oopperoiden ohella olla oikein hyvä ooppera kun sitäkään ei kukaan kuuntele eikä tunne vaikka siitä on olemassa jopa CD muodossaoleva levytys.

Lue lisää

Minulla on BISsin CD:llä tuo Sibeliuksen Neito tornissa ja voin vannoa että se on oopperaksi heikko ja kevyttekoinen laulunäytelmän omainen vaikkakin viihdyttävä tekele josta puuttuu tyystin syvyysperspektiivi eikä missään nimessä kilpaile suurten oopperoiden sarjassa Melartinin Ainon tai Pylkkäsen Maren ja launiksen Aslak Hetan kanssa Sibelius paralta kun puuttui näyttämölahjakkuutta, draamallista vaistoa, luonnehdintakykyä ja psykologista silmää luodakseen draamallisia mestariteoksia oopperataiteen alalla.

Anonyymi kirjoitti:

"sinunkin pitäisi se tietää mikä valtaisa ero "Mörkö se lähti piiriin" lastenlaulu hömpötyksen ja Pylkkäsen jalojen ja syvästi liikuttavien ooppera aarioiden korkeatasoisen musiikillisen laadukkuuden välillä on."

Se ero on se että Mörköoopperan lauluista ainakin tuo yksi yleisesti tunnetaan mutta Pylkkäsen jalot ja syvästi liikuttavat ooppera-tekemiset ovat kaikelle kansalle täysin tuntemattomat ja jokseenkin saavuttamattomissa.

"Erkki Melartinin Aino oli kantaesityksensä aikaan vuonna 1909 vasta toinen suomenkieliseen librettoon sävelletty ooppera."
...
"Myös Aarre merikannon Juha ooppera on oopperataiteemme mestariteoksia ja parhaita suomalaisia sävellyksiä mikä tulikin jo ilmi ammattilaisten äänestyksessä. Merkittäviä oopperoita ovat myös Leevi Madetojan Pohjalaisia ja Juha."

Tjaa? Moniko tietää että noista Juha nimisistä oopperoista jompi kumpi tai ehkä molemmatkin saivat nimeekseen "Juha" ei suinkaan siksi että oopperan päähenkilön nimi oli Juha, vaan siitä että mainittu päähenkilö Juha leikkisästi kutsui ajatteluelintään eli aivoisiaan lyhenteellä Juha, joka lyhenne puolestaan tuli seuraavien sanojen alkukirjaimista: Juhan ulkoisten havaintojen analysaattori.

Mutta palatakseni varsinaiseen asiaan; mihin unohtui tuolla edellä olevasta luettelosta Sibeliuksen Neito tornissa. Senhän täytyy yllä luettelemisten oopperoiden ohella olla oikein hyvä ooppera kun sitäkään ei kukaan kuuntele eikä tunne vaikka siitä on olemassa jopa CD muodossaoleva levytys.

Lue lisää

Juha oopperat ovat surullisia, niissä vanhempi namaatalouskonsulentti Juha on aviossa itseään paljon nuoremman naisen kanssa ja aviopari elävää jossain peräkorvessa raskasta työtä raataen mutta sitten paikalle ilmaantuu nuori komea Shemeika, ja tilanne menee Juhan kannalta traagiseksi kun Juhan vaimo Helmi-Orvokki karkaa Sheimekan mukaan.

Mutta miksi Helmi-Orvokki karkasi? Siihen selitys löytyy oopperan lerpatituurista: Juha ei ikääntymisestään johtuen oikein pystynyt suorittamaan eli hoitamaan aviollisia velvollisuuksiaan, joten vaimo lähti semmoisen mukaan joka pystyi.

Anonyymi kirjoitti:

Juha oopperat ovat surullisia, niissä vanhempi namaatalouskonsulentti Juha on aviossa itseään paljon nuoremman naisen kanssa ja aviopari elävää jossain peräkorvessa raskasta työtä raataen mutta sitten paikalle ilmaantuu nuori komea Shemeika, ja tilanne menee Juhan kannalta traagiseksi kun Juhan vaimo Helmi-Orvokki karkaa Sheimekan mukaan.

Mutta miksi Helmi-Orvokki karkasi? Siihen selitys löytyy oopperan lerpatituurista: Juha ei ikääntymisestään johtuen oikein pystynyt suorittamaan eli hoitamaan aviollisia velvollisuuksiaan, joten vaimo lähti semmoisen mukaan joka pystyi.

Lue lisää

Sibeliuksen pienoisooppera on huono mutta esim. Launiksen beduiiniooppera Jehudiath on säveltäjänsä painokkain ooppera ja Pylkkäsen pienoisoopperat varjo ja vangit ja menestysoopperat Simo Hurtta, Opri ja Oleksi ja Tuntematon sotilas ovat suurenmoisia.

Anonyymi kirjoitti:

Juha oopperat ovat surullisia, niissä vanhempi namaatalouskonsulentti Juha on aviossa itseään paljon nuoremman naisen kanssa ja aviopari elävää jossain peräkorvessa raskasta työtä raataen mutta sitten paikalle ilmaantuu nuori komea Shemeika, ja tilanne menee Juhan kannalta traagiseksi kun Juhan vaimo Helmi-Orvokki karkaa Sheimekan mukaan.

Mutta miksi Helmi-Orvokki karkasi? Siihen selitys löytyy oopperan lerpatituurista: Juha ei ikääntymisestään johtuen oikein pystynyt suorittamaan eli hoitamaan aviollisia velvollisuuksiaan, joten vaimo lähti semmoisen mukaan joka pystyi.

Lue lisää

Librettoa lukemalla se selviää eikä partituurista. Marja on tuskastunut elämään korpitilalla eikä ikävän anopin vierailut helpota tilannetta.

Anonyymi kirjoitti:

Sibeliuksen pienoisooppera on huono mutta esim. Launiksen beduiiniooppera Jehudiath on säveltäjänsä painokkain ooppera ja Pylkkäsen pienoisoopperat varjo ja vangit ja menestysoopperat Simo Hurtta, Opri ja Oleksi ja Tuntematon sotilas ovat suurenmoisia.

Lue lisää

Tekipä minuun suuren vaikutuksen Armas Launiksen Aslak Hetta ooppera I-näytöksen loppupuolelta alkaen kohdasta On ihmeellinen suomen suvi ilta ja siitä useampi kohtaus eteenpäin tuntui kuin olisin kohonnut korkeuksiin ja rinnassa suloinen poltteen tunne. Säveltäjän Kullervo oopperahan sai suuren menestyksen näyttämöllä ranskassa.

Anonyymi kirjoitti:

Tekipä minuun suuren vaikutuksen Armas Launiksen Aslak Hetta ooppera I-näytöksen loppupuolelta alkaen kohdasta On ihmeellinen suomen suvi ilta ja siitä useampi kohtaus eteenpäin tuntui kuin olisin kohonnut korkeuksiin ja rinnassa suloinen poltteen tunne. Säveltäjän Kullervo oopperahan sai suuren menestyksen näyttämöllä ranskassa.

Lue lisää

Minusta Aslek Hetan 3. näytös on ehkä oopperan musiikillisesti heikoin.

Anonyymi kirjoitti:

Juha oopperat ovat surullisia, niissä vanhempi namaatalouskonsulentti Juha on aviossa itseään paljon nuoremman naisen kanssa ja aviopari elävää jossain peräkorvessa raskasta työtä raataen mutta sitten paikalle ilmaantuu nuori komea Shemeika, ja tilanne menee Juhan kannalta traagiseksi kun Juhan vaimo Helmi-Orvokki karkaa Sheimekan mukaan.

Mutta miksi Helmi-Orvokki karkasi? Siihen selitys löytyy oopperan lerpatituurista: Juha ei ikääntymisestään johtuen oikein pystynyt suorittamaan eli hoitamaan aviollisia velvollisuuksiaan, joten vaimo lähti semmoisen mukaan joka pystyi.

Lue lisää

Olipahan räväkkä ja vauhdikas tanssikohtaus tässä Aarre Merikannon Juha oopperassa jota nyt kuuntelen.

Mitä musiikkityyliä se kappale mahtaa edustaa?

Anonyymi kirjoitti:

Mitä musiikkityyliä se kappale mahtaa edustaa?

"Tuukkasen sävellykset eivät kompastele; ne ovat erittäin ammattitaitoisesti kirjoitettuja. Luonteeltaan ne ovat pohjoismaalaisen romanttisia, valoisia, harmittomia ja lempeitä. Alkusoitossa näytelmään Tukkijoella ja Karkelossa on samankaltaista kansallispukuista juhannustanssi-ilmettä kuin Aarre Merikannon Juhan tanhukohtauksessa. Serenadissa Es-duuri Tuukkanen on käyttänyt teemoina lastenlauluja; Andantino tyylittelee Aa, aa, Heikin sävelin. Kaiken kaikkiaan opettaja Leevi Madetojan vaikutus on selvä, ja myös norjalaismestari Edvard Griegin kaikuja voi kuulla.
"Jälkimadetojalaiset" kansallisromantikot eivät 1950-luvulta lähtien olleet enää muodissa, ja Tuukkasen sävellyksetkin unohtuivat säveltäjän aktiivisen kapellimestarinkauden jälkeen. Sävellyksillä on kuitenkin vielä paikkansa esim. amatööriorkestereiden ohjelmistoissa."

Anonyymi kirjoitti:

"Tuukkasen sävellykset eivät kompastele; ne ovat erittäin ammattitaitoisesti kirjoitettuja. Luonteeltaan ne ovat pohjoismaalaisen romanttisia, valoisia, harmittomia ja lempeitä. Alkusoitossa näytelmään Tukkijoella ja Karkelossa on samankaltaista kansallispukuista juhannustanssi-ilmettä kuin Aarre Merikannon Juhan tanhukohtauksessa. Serenadissa Es-duuri Tuukkanen on käyttänyt teemoina lastenlauluja; Andantino tyylittelee Aa, aa, Heikin sävelin. Kaiken kaikkiaan opettaja Leevi Madetojan vaikutus on selvä, ja myös norjalaismestari Edvard Griegin kaikuja voi kuulla.
"Jälkimadetojalaiset" kansallisromantikot eivät 1950-luvulta lähtien olleet enää muodissa, ja Tuukkasen sävellyksetkin unohtuivat säveltäjän aktiivisen kapellimestarinkauden jälkeen. Sävellyksillä on kuitenkin vielä paikkansa esim. amatööriorkestereiden ohjelmistoissa."

Lue lisää

Tämä saattaa koskea jousiorkesteriminiatyyrien kaltaisia pikkukappaleita mutta Tuukkasen sinfoniat ja sinfoniset runot vaativat ammattilaisten rautaista otetta päästäkseen esille ansaitsemallaan tavalla.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä saattaa koskea jousiorkesteriminiatyyrien kaltaisia pikkukappaleita mutta Tuukkasen sinfoniat ja sinfoniset runot vaativat ammattilaisten rautaista otetta päästäkseen esille ansaitsemallaan tavalla.

Lue lisää

"Tuntuu kohtuuttomalta, että moni suomalainen säveltäjä saa teoksiaan laajempaan julkisuuteen vasta postuumisti - ja silloinkin lähinnä järjestämällä rahoituksen omilla postuumeilla tuloillaan", Erkki Salmenhaara kirjoitti Suomen musiikin historiassa säveltäjäkollegastaan Kalervo Tuukkasesta. Aika näyttää, miten paljon sanat osuivat naulan kantaan myös kirjoittajan omalla kohdalla, mutta hiljattain ilmestynyt Salmenhaaran soolopianoteosten kokonaislevytys näytti jo saman tendenssin.
Mikkeliläissyntyisen Kalervo Tuukkasen (1909 - 79) sävellyksiä levytettiin viimeksi vuonna 1994 hänen omilla tekijänoikeustuloillaan. Kulttuuripoliittisesti aktiivinen Tuukkanen teki vuonna 1945 aloitteen Suomen Säveltäjät ry:n perustamisesta yhdessä Olavi Pesosen ja Erik Bergmanin kanssa. Sävellys- ja järjestötyön hedelmiä korjataan myöhään: nyt säveltäjäyhdistyken Tuukkanen-rahastosta on kilahtanut euroja Joensuun kaupunginorkesterin levytyshankkeelle.
Joensuulaisten Tuukkanen-levyllä soivat säveltäjän pienimuotoiset orkesterisävellykset, joita hän kirjoitti konkreettiseen tarpeeseen. Tuukkanen johti aikanaan useita orkestereita, joista osan hän oli perustanut itse. Säveltäjän kynästä tuli materiaalia orkestereille, joiden resurssit sota-aikaan ja pian sen jälkeen eivät olleet hääppöiset.

Anonyymi kirjoitti:

"Tuntuu kohtuuttomalta, että moni suomalainen säveltäjä saa teoksiaan laajempaan julkisuuteen vasta postuumisti - ja silloinkin lähinnä järjestämällä rahoituksen omilla postuumeilla tuloillaan", Erkki Salmenhaara kirjoitti Suomen musiikin historiassa säveltäjäkollegastaan Kalervo Tuukkasesta. Aika näyttää, miten paljon sanat osuivat naulan kantaan myös kirjoittajan omalla kohdalla, mutta hiljattain ilmestynyt Salmenhaaran soolopianoteosten kokonaislevytys näytti jo saman tendenssin.
Mikkeliläissyntyisen Kalervo Tuukkasen (1909 - 79) sävellyksiä levytettiin viimeksi vuonna 1994 hänen omilla tekijänoikeustuloillaan. Kulttuuripoliittisesti aktiivinen Tuukkanen teki vuonna 1945 aloitteen Suomen Säveltäjät ry:n perustamisesta yhdessä Olavi Pesosen ja Erik Bergmanin kanssa. Sävellys- ja järjestötyön hedelmiä korjataan myöhään: nyt säveltäjäyhdistyken Tuukkanen-rahastosta on kilahtanut euroja Joensuun kaupunginorkesterin levytyshankkeelle.
Joensuulaisten Tuukkanen-levyllä soivat säveltäjän pienimuotoiset orkesterisävellykset, joita hän kirjoitti konkreettiseen tarpeeseen. Tuukkanen johti aikanaan useita orkestereita, joista osan hän oli perustanut itse. Säveltäjän kynästä tuli materiaalia orkestereille, joiden resurssit sota-aikaan ja pian sen jälkeen eivät olleet hääppöiset.

Lue lisää

On tämä Lindbergin Kraft I sitten hurjaa tykitystä, lähinnä tyhjänpäiväistä kilinää ja paukuttelua, kun juuri sitä ennen kuuntelin jälleen miltei ekstaasissa Meri sinfonian III ja IV-osaa. Aika kesyltä teokselta Kraft sitten lopulta tuntuikin laajasta lyömäsoitinarsenaalistaan huolimatta. Lindbergin Kinetics "jossa mennään ylhäältä alas" tuntuu kiinnostavammalta teokselta.

Anonyymi kirjoitti:

On tämä Lindbergin Kraft I sitten hurjaa tykitystä, lähinnä tyhjänpäiväistä kilinää ja paukuttelua, kun juuri sitä ennen kuuntelin jälleen miltei ekstaasissa Meri sinfonian III ja IV-osaa. Aika kesyltä teokselta Kraft sitten lopulta tuntuikin laajasta lyömäsoitinarsenaalistaan huolimatta. Lindbergin Kinetics "jossa mennään ylhäältä alas" tuntuu kiinnostavammalta teokselta.

Lue lisää

megatherium
04.07.2013 17:27:35 (muokattu 04.07.2013 17:47:09)




Melartinin 6. sinfonia sisältää moderneja ja saksalaisesta koulukunnasta saatuja vaikutteita kansallisromanttiseen valtavirtaan nähden, mutta jos siitä jotakin huomautettavaa haluaa etsiä tulee kyseeseen ehkä hieman irrallinen japanilainen pentatoninen aihe profiilittomammassa 2.osassa, scherzossa ja kahden keskiosan suppeus ja epämonumentaalinen ilme 1. osaan verratttuna ja finaalin hienoinen hajanaisuus.

Muutenhan sävelkimput, polyrytmiikka ja atonaalisesti sävyttyneet jaksot ja leppymätön mahleriaaninen surumarssi luo erään valtavimmista efekteistä mitä sinfoniakirjallisuutemme tuntee ellei joku Tuukkasen 2. sinfonian finaalin masssiivinen marssi niinikään ole jotakin yhtä musertavaa emotionaaliselta vaikutukseltaan kun Sibbe nynnerömme karttoi vastaavia musiikillisia parametreja niin että rytminen elementti ei lyyris-paastoraalisissa alistuneen resignoituneissa staattisissa myöhäistekeleissä todellakaan ole hallitsevana elementtinä eikä saavuta siten sitä musertavaa voimaa jolla Melartin aukaisee uusia horisontteja sinfonian maisemaan ja pyyhkäisee yhdellä siveltimenvedolla kaiken pienen tieltään. Oikeastaan tyylillinen epäyhtenäisyys vain kertoo siitä jatkuvasta uuden etsinnästä josta tuli Melartinille pakkomielle. Monet sävelrunot, marjatta-legenda 60-luvun kenttätekniikkaan viittaavine piirteineen ja Traumgesicht olivat ultramodrerneja omana aikanaan suomessa ja ansaitsisivat paikkansa ohjelmistossa.

Sibeliuksen sinfonioista puuttuu myöhäiskaudella kaikenlainen kamppailun maku ja taistelu kohtakon synkkiä voimia vastaan jotka Beethoven nosti korkeimpaan potenssiin herooisesti latautuneissa sävelnäyissään ja jonka perinnettä Melartin Mahlerin ja Brucknerin viitoittamaa tietä seuraa klassisia esikuville uskollisesti ja pieteetillä kun Sibelius ajautuu kalevalaiskansalliseen umpikujaansa ja viileän säyseään klassismin tyyliin josta mikään metafyysinen tuskin puhuu eikä traagiset sävyt milloinkaan välity sentimentaalisuuden sävyttämästä urkuhymnistä.

Anonyymi kirjoitti:

megatherium
04.07.2013 17:27:35 (muokattu 04.07.2013 17:47:09)




Melartinin 6. sinfonia sisältää moderneja ja saksalaisesta koulukunnasta saatuja vaikutteita kansallisromanttiseen valtavirtaan nähden, mutta jos siitä jotakin huomautettavaa haluaa etsiä tulee kyseeseen ehkä hieman irrallinen japanilainen pentatoninen aihe profiilittomammassa 2.osassa, scherzossa ja kahden keskiosan suppeus ja epämonumentaalinen ilme 1. osaan verratttuna ja finaalin hienoinen hajanaisuus.

Muutenhan sävelkimput, polyrytmiikka ja atonaalisesti sävyttyneet jaksot ja leppymätön mahleriaaninen surumarssi luo erään valtavimmista efekteistä mitä sinfoniakirjallisuutemme tuntee ellei joku Tuukkasen 2. sinfonian finaalin masssiivinen marssi niinikään ole jotakin yhtä musertavaa emotionaaliselta vaikutukseltaan kun Sibbe nynnerömme karttoi vastaavia musiikillisia parametreja niin että rytminen elementti ei lyyris-paastoraalisissa alistuneen resignoituneissa staattisissa myöhäistekeleissä todellakaan ole hallitsevana elementtinä eikä saavuta siten sitä musertavaa voimaa jolla Melartin aukaisee uusia horisontteja sinfonian maisemaan ja pyyhkäisee yhdellä siveltimenvedolla kaiken pienen tieltään. Oikeastaan tyylillinen epäyhtenäisyys vain kertoo siitä jatkuvasta uuden etsinnästä josta tuli Melartinille pakkomielle. Monet sävelrunot, marjatta-legenda 60-luvun kenttätekniikkaan viittaavine piirteineen ja Traumgesicht olivat ultramodrerneja omana aikanaan suomessa ja ansaitsisivat paikkansa ohjelmistossa.

Sibeliuksen sinfonioista puuttuu myöhäiskaudella kaikenlainen kamppailun maku ja taistelu kohtakon synkkiä voimia vastaan jotka Beethoven nosti korkeimpaan potenssiin herooisesti latautuneissa sävelnäyissään ja jonka perinnettä Melartin Mahlerin ja Brucknerin viitoittamaa tietä seuraa klassisia esikuville uskollisesti ja pieteetillä kun Sibelius ajautuu kalevalaiskansalliseen umpikujaansa ja viileän säyseään klassismin tyyliin josta mikään metafyysinen tuskin puhuu eikä traagiset sävyt milloinkaan välity sentimentaalisuuden sävyttämästä urkuhymnistä.

Lue lisää

Tiistaina tulee Yle klassiselta ohjelmatietojen mukaan Sulho Rannan Piccola sinfonia 6 minuuttia yli kello 3. Vaikkei se olisikaan aivan Suomen paras sävellys niin on se kuitenkin jonkin väärti ja joka tapauksessa sibeliuksen sinfonioita parempi. Rantahan sävelsi muistaakseni 4 sinfoniaa joilla on lisänimet 2. taitaa olla semplica, 3. Dell'arte ja 4. Oratorio Volgare.

Anonyymi kirjoitti:

Tiistaina tulee Yle klassiselta ohjelmatietojen mukaan Sulho Rannan Piccola sinfonia 6 minuuttia yli kello 3. Vaikkei se olisikaan aivan Suomen paras sävellys niin on se kuitenkin jonkin väärti ja joka tapauksessa sibeliuksen sinfonioita parempi. Rantahan sävelsi muistaakseni 4 sinfoniaa joilla on lisänimet 2. taitaa olla semplica, 3. Dell'arte ja 4. Oratorio Volgare.

Lue lisää

Miltei ainoa sulho rannalta levytetty vakavampi vokaalisävellys on severi nuormaan sanoihin alunperin lauluäänelle, viululle ja kamariorkesterille opiskeluaikana sävelletty eksotismia edustava sävelkieleltään modaalinen Rarahu, jonka Veikko Tyrväinen esittää lähinnä italialaisille ooppera aarioille, mutta myös suomalaiselle laulumusiikille omistetulla levyllään pianosäestyksellä. Rarahu on myös tanskalaisen levy-yhtiön Danacordin katalogilla. Katri Valan tekstiin sävelletystä vähemmän tuoreesta rarahu 2. ei ole levytyksiä.

Yleisö oli varsin hämmentynyt rannan sävellyskonserttien huomiota herättäneistä ultramoderneista teoksista, eivätkä ne ilmeisesti saaneet pysyvää sijaa ohjelmistossakaan, vaikka esmes konsevatorion johtaja ja rehtori, professori Erkki Melartin antoi vilpittömän tunnustuksensa niiden säveltäjälle, jota hän oli tukenut myös taloudellisesti, kertoessaan kuunnelleensa konsertissa esitettyjä teoksia, mm. Lauluja Fujista Oceaniaan ja pianokvartettoa(jossa ranta raition mukaan sivaltelee taltan sijaan moukarilla) sekä sonaattia viululle ja pianolle, radiosta lumoutuneena ja professori Toivo Haapanen kirjoitti ylistävän arvostelun ja analyysin hämmennystä herättäneestä pianotriosta, vaikka Madetoja oli ollut penseämpi kutsuessaan rannan atonaalisia teoksia psalmodeeraamiseksi ja huhuiluksi, mutta Madetoja edustikin patavanhoillisten leiriä kriitikoiden keskuudessa.

Kuoronjohtaja Klemetti piti kuitenkin musiikin radikaaliudesta huolimatta rannan ensimmäistä sävellyskonserttia tyylillisesti ehyempänä suurempaa suosiota saavuttaneeseen toiseen sävellyskonserttiin verrattuna, jossa esittäytyi yleisöystävällisempiä teoksia, kuten mm. Jazz-vaikutteinen Foxtrott-sarja. Melkoinen tunnustus Klemetiltä.

Rannan laajamuotoisista absoluuttista musiikkia edustavista orkesteriteoksista on ylen kanavilla esitetty vain kamariorkesterille sävellettyä lähinnä vapaatonaalista uusklassista Piccola sinfoniaa, jota on hieman harhaanjohtavasti kutsuttu D-duuri sinfoniaksikin. Viimeisen Finale Ritmico osan tonaalinen keskus on D. Myös hyvin kiehtovaa ja aitoa orientaalista tunnelmaa huokuvaa japanilaista tanssipantomiimia on jonkin verran esitetty joskin totesin sen vähemmän merkittäväksi teokseksi useamman kuuntelun jälkeen.

Rannan aikuiskauden uusklassismi ottaa uudelleen käyttöön perinteiset muodot, sonaattimuodon ja fuugan ja myöhäisissä teoksissa ilmenee sävellajisuuttakin. Ranta ei sodan jälkeisinä vuosina musiikkimaailman virkamiehenä ehtinyt juuri keskittyä kunnolla säveltämiseen musiikkikirjailijan töiden, toimittajan töiden, järjestötoiminnan ja hallintotöiden ( Sibiksen vararehtori, taloudenhoitaja ja teorian opettaja)viedessä siltä aikaa.

Oratoriomaisia piirteitä sisältävästä solisteille, kuorolle ja orkesterille sävelletystä 4. sinfoniasta Oratorio Volgare esitetään usein vain tunnettua ja populaaria pientä kansanlaulua lempeässä kansanomaisessa diatonisuudessaan pianolla ja lauluäänelle sovitettuna.

Muitakaan sinfonioita ei juuri esitetä, kuten ei myöskään kreikkalaisesta mytologiasta inspiraationsa ammentanutta Programmaticaa, Tuntematonta maata orkesterille ja pianolle, Concertoa orkesterille, Concertinoja pianolle ja jousille tai huilulle, viululle , harpulle ja jousille, orkesterilauluja, Kuusiston linnaa, Metsolan väkeä, ihmisten kapinaa, ranskalaisia kehtolauluja, Preludio Festivoa, italialaista tai unkarilaista sarjaa, "Old Pavillions"sarjaa, Petite Suitea ja pientä sarjaa tai näytelmämusiikkisarjoja ym. Orkesterisäestyksellisiä vokaaliteoksia kuorolle ja/tai sooloäänelle kuten suvinen ilta, Väinämöisen laulu tai tunnetumpi Rarahu lauluäänelle, viululle ja kamariorkesterille(esitetään myös pianosäestyksellä). Sinfonia Programmaticasta esitetään joskus Endymion osaa. Kamari-.pianomusiikki ja mittava pianosäestyksinen laulutuotanto ja kuoromusiikki ovat oma lukunsa.

Sirpon johtaman viipurin kamariorkesterin konsertin ohjelmassa Milhaudin ym. Kanssa mukana ollut rannan concertino sai Klamilta ylistävää kritiikkiä, jossa hän mainitsi tämän rakenteeltaan tiiviin, ehyen ja instrumentaalisesti ajatellun teoksen olevan selvä edistysaskel rannan orkesterinkäsittelyssä/orkestrointitaidoissa. Raitio puolestaan piti rannan pianosarjaa Lettres hyvin kiinnostavana ja omintakeisena, omia polkujaan kulkevan säveltäjän kappaleena repertoaarissa.
Rannan Dell'arte sinfoniassa scherzo-osa on ammentanut inspiraationsa ekspressionisti tyko sallisen maalauksista jytkyjä ja hihhuleita. En tiedä oliko sitten edvard munch merkittävämpi tai varhaisempi ekspressionisti kuin tyko. Eihän edvard griegkään ole erkki melartininkaan veroinen säveltäjänä saati sitten sinfonikkona.

Anonyymi kirjoitti:

Tiistaina tulee Yle klassiselta ohjelmatietojen mukaan Sulho Rannan Piccola sinfonia 6 minuuttia yli kello 3. Vaikkei se olisikaan aivan Suomen paras sävellys niin on se kuitenkin jonkin väärti ja joka tapauksessa sibeliuksen sinfonioita parempi. Rantahan sävelsi muistaakseni 4 sinfoniaa joilla on lisänimet 2. taitaa olla semplica, 3. Dell'arte ja 4. Oratorio Volgare.

Lue lisää

Sulho Rannan Piccola Sinfonia kesti vain noin 23 minuuttia ja eräässä kohdin liikutuin niin että silmätkin kostuivat ja olin verraten haltioitunut. Lyhyt hidas osa ei vain jostain syystä kolahtanut. Muutoinhan Rannan omaperäisestä uusklassismista tunnettu Piccola sinfonia opus 43 no 1 on tekstuuriltaan varsin kamarimusiikillinen puupuhallinten hallitessa sointikuvaa. Sen voi kuunnella uudestaan Yle areenasta klo 19.15 jälkeen. Viehättävä muttei mitenkään musiikinhistoriaa mullistava pikkuinen sinfonia. Mieli tekisi kuulla Rannan muitakin sinfonioita joissa hän viljelee myös fuugamuotoa. Ja sinfonia Programmatica on ehkä tyyliltään ekspressionistinen ammentaen vaikutteita kreikkalaisesta mytologiasta.

Anonyymi kirjoitti:

Sulho Rannan Piccola Sinfonia kesti vain noin 23 minuuttia ja eräässä kohdin liikutuin niin että silmätkin kostuivat ja olin verraten haltioitunut. Lyhyt hidas osa ei vain jostain syystä kolahtanut. Muutoinhan Rannan omaperäisestä uusklassismista tunnettu Piccola sinfonia opus 43 no 1 on tekstuuriltaan varsin kamarimusiikillinen puupuhallinten hallitessa sointikuvaa. Sen voi kuunnella uudestaan Yle areenasta klo 19.15 jälkeen. Viehättävä muttei mitenkään musiikinhistoriaa mullistava pikkuinen sinfonia. Mieli tekisi kuulla Rannan muitakin sinfonioita joissa hän viljelee myös fuugamuotoa. Ja sinfonia Programmatica on ehkä tyyliltään ekspressionistinen ammentaen vaikutteita kreikkalaisesta mytologiasta.

Lue lisää

Mitä Sulho Rannan Piccola sinfoniaan tulee se kestikin vain 17 minuuttia ja koska säveltäjä on kirjoittanut sen pienemmälle orkesterikokoonpanolle ts. soittajistolle se ei siksi voi sisältää suuren orkesterin värityksellisiä mahdollisuuksia mikä tietysti uusklassisessa polyfonisessa lineaarisessa tyylissä ei ole ensisijaistakaan mutta huilujen kirkas sointi orkesteripaletissa sekä uudenlainen plastillisuus ja vivahteikkuus sekä tiettyyn objektiivisuuteen nähden lyyrillinen lämpö ja laulavuus painavat siihen leimansa, tai minut se ainakin lumosi mutta muuta en siitä paljon muistakaan. Scherzo vai pezzo humoristicoon sisältyi hiven huumoriakin.
Rannan sinfonioita ei valitettavasti voi kuunnella tuubista sen enempää kuin Spotifystakaan koska niitä ei ole levytetty.

Anonyymi kirjoitti:

Mitä Sulho Rannan Piccola sinfoniaan tulee se kestikin vain 17 minuuttia ja koska säveltäjä on kirjoittanut sen pienemmälle orkesterikokoonpanolle ts. soittajistolle se ei siksi voi sisältää suuren orkesterin värityksellisiä mahdollisuuksia mikä tietysti uusklassisessa polyfonisessa lineaarisessa tyylissä ei ole ensisijaistakaan mutta huilujen kirkas sointi orkesteripaletissa sekä uudenlainen plastillisuus ja vivahteikkuus sekä tiettyyn objektiivisuuteen nähden lyyrillinen lämpö ja laulavuus painavat siihen leimansa, tai minut se ainakin lumosi mutta muuta en siitä paljon muistakaan. Scherzo vai pezzo humoristicoon sisältyi hiven huumoriakin.
Rannan sinfonioita ei valitettavasti voi kuunnella tuubista sen enempää kuin Spotifystakaan koska niitä ei ole levytetty.

Lue lisää

Rantahan kysyi hieman Rachmaninovin tavoin että olenko ajanut takaa kolmea jänistä saamatta kiinni niistä yhtään kun hänen musiikkinsa ei ole jäänyt repertoaariin.

Anonyymi kirjoitti:

Rantahan kysyi hieman Rachmaninovin tavoin että olenko ajanut takaa kolmea jänistä saamatta kiinni niistä yhtään kun hänen musiikkinsa ei ole jäänyt repertoaariin.

Minusta vaikuttaisi kuitenkin siltä että Ranta on mainettaan parempi säveltäjä eikä millään muotoa ansaitsisi sitä unohdusta joka valitettavasti hänen osakseen on musiikkimaailman virkamiehenä tullut. Saadaksemme vahvistuksen asialle edellyttäisi että Rannan muitakin sinfonioita sekä sinfonia Programmaticaa pääsisi kuuntelemaan ja jos hyvin käy nekin osoittautuisivat esittämisen ja kuulemisen arvoisiksi teoksiksi. Professori Erkki Salmenhaaran mielestä Rannan konsertto orkesterille kuuluu 1920 luvun lopun merkittävimpiin teoksiin sikäli kun hän edes sävelsi sellaista kun kaikissa teosluetteloissa sitä ei ole mainittu. Muita kiinnostavia Rannan teoksia ovat mm. Tuntematon maa pianolle ja orkesterille sekä concertinot.

Anonyymi kirjoitti:

"Tuntuu kohtuuttomalta, että moni suomalainen säveltäjä saa teoksiaan laajempaan julkisuuteen vasta postuumisti - ja silloinkin lähinnä järjestämällä rahoituksen omilla postuumeilla tuloillaan", Erkki Salmenhaara kirjoitti Suomen musiikin historiassa säveltäjäkollegastaan Kalervo Tuukkasesta. Aika näyttää, miten paljon sanat osuivat naulan kantaan myös kirjoittajan omalla kohdalla, mutta hiljattain ilmestynyt Salmenhaaran soolopianoteosten kokonaislevytys näytti jo saman tendenssin.
Mikkeliläissyntyisen Kalervo Tuukkasen (1909 - 79) sävellyksiä levytettiin viimeksi vuonna 1994 hänen omilla tekijänoikeustuloillaan. Kulttuuripoliittisesti aktiivinen Tuukkanen teki vuonna 1945 aloitteen Suomen Säveltäjät ry:n perustamisesta yhdessä Olavi Pesosen ja Erik Bergmanin kanssa. Sävellys- ja järjestötyön hedelmiä korjataan myöhään: nyt säveltäjäyhdistyken Tuukkanen-rahastosta on kilahtanut euroja Joensuun kaupunginorkesterin levytyshankkeelle.
Joensuulaisten Tuukkanen-levyllä soivat säveltäjän pienimuotoiset orkesterisävellykset, joita hän kirjoitti konkreettiseen tarpeeseen. Tuukkanen johti aikanaan useita orkestereita, joista osan hän oli perustanut itse. Säveltäjän kynästä tuli materiaalia orkestereille, joiden resurssit sota-aikaan ja pian sen jälkeen eivät olleet hääppöiset.

Lue lisää

Se on käsittämätöntä miten musiikin amattilaiset ovat antaneet toimeksiannon levyttää Tuukkasen pienimuotoisia teoksia levyllisen verran mukaan lukien sellaisia lähinnä harjoittelukappaleeksi laskettavat serenata giocosa ja vasta alkajan nuoruuden teos alkusoitto tukkijoella ja jousiorketeriminiatyyreit näyttämömusiikkisarjoista kun saatavilla olisi ollut kunnianhimoisempaakin ohjelmistoa kuten sinfoninen fantasia, sinfonioita ja sinfonisia runoja joista ei aikaisemmin ole julkaistu cd muodossa.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta vaikuttaisi kuitenkin siltä että Ranta on mainettaan parempi säveltäjä eikä millään muotoa ansaitsisi sitä unohdusta joka valitettavasti hänen osakseen on musiikkimaailman virkamiehenä tullut. Saadaksemme vahvistuksen asialle edellyttäisi että Rannan muitakin sinfonioita sekä sinfonia Programmaticaa pääsisi kuuntelemaan ja jos hyvin käy nekin osoittautuisivat esittämisen ja kuulemisen arvoisiksi teoksiksi. Professori Erkki Salmenhaaran mielestä Rannan konsertto orkesterille kuuluu 1920 luvun lopun merkittävimpiin teoksiin sikäli kun hän edes sävelsi sellaista kun kaikissa teosluetteloissa sitä ei ole mainittu. Muita kiinnostavia Rannan teoksia ovat mm. Tuntematon maa pianolle ja orkesterille sekä concertinot.

Lue lisää

Olen kuunnellut useita kertoja päivässä rannan Piccola Sinfoniaa joka melko suppeasta laajuudestaan huolimatta tuntuu kiehtovalta teokselta. Ei ole epäilystäkään siitä että kuuntelen sitä mieluummin kuin Sibeliuksen frigidejä sinfonioita.

Anonyymi kirjoitti:

Olen kuunnellut useita kertoja päivässä rannan Piccola Sinfoniaa joka melko suppeasta laajuudestaan huolimatta tuntuu kiehtovalta teokselta. Ei ole epäilystäkään siitä että kuuntelen sitä mieluummin kuin Sibeliuksen frigidejä sinfonioita.

Lue lisää

Tuukkanen saattaa olla liian perinteinen ja romanttinen säveltäjä kansallisromanttiseen perinteeseen kytköksissä olevana jälkimadetojalaisena postromantikkona, kun taasen Rannan modernein vapaata konstruktiivista atonaalisuutta edustava tyyliltään ekspressionistinen tuotanto, esim. varhaiset kamarimusiikkiteokset, ovat mystisesti joutuneet unohduksiin, vaikka eräät kriitikot pitivät häntä Merikantoa ja Raitiotakin modernimpana ja avantgardistisempana säveltäjänä ja Einar Englundkin taittoi peistä kriitikoiden nitistämän Rannan puolesta kritisoiden Sibeliuksen myöhäissinfonioiden konservatiivista duuri-molli tonaalista ilmettä.

Anonyymi kirjoitti:

Tuukkanen saattaa olla liian perinteinen ja romanttinen säveltäjä kansallisromanttiseen perinteeseen kytköksissä olevana jälkimadetojalaisena postromantikkona, kun taasen Rannan modernein vapaata konstruktiivista atonaalisuutta edustava tyyliltään ekspressionistinen tuotanto, esim. varhaiset kamarimusiikkiteokset, ovat mystisesti joutuneet unohduksiin, vaikka eräät kriitikot pitivät häntä Merikantoa ja Raitiotakin modernimpana ja avantgardistisempana säveltäjänä ja Einar Englundkin taittoi peistä kriitikoiden nitistämän Rannan puolesta kritisoiden Sibeliuksen myöhäissinfonioiden konservatiivista duuri-molli tonaalista ilmettä.

Lue lisää

Muistan Aulis Sallisen sanoneen jossakin radiohaastattelussa että paljon ihan hyviä säveltäjiä on joutunut historianromukoppaan.

Anonyymi kirjoitti:

Olen kuunnellut useita kertoja päivässä rannan Piccola Sinfoniaa joka melko suppeasta laajuudestaan huolimatta tuntuu kiehtovalta teokselta. Ei ole epäilystäkään siitä että kuuntelen sitä mieluummin kuin Sibeliuksen frigidejä sinfonioita.

Lue lisää

Täytyy myöntää ettei rannan hento ja heppoinen, tekstuuriltaan kamarimusiikinomainen lähinnä vapaatonaalinen ja uusklassinen sinfonia Piccola kykene kilpailemaan suurten poikien sarjassa jonkun Melartin postromanttisten sinfonioiden kanssa emotionaalisella voimalla mitattuna synnyttämättä Melartinin sinfonioiden reseptiolle ominaisia väkeviä tunteita Rannan Piccola kun ei juuri kykene vaikuttamaan tahtoon, tunteisiin ja affekteihin muuttamalla ja kohottamalla niitä toiseen korkeampaan vireeseen ollessaan edustaessaan uusklassismille tyypillisesti objektiivista ja uusasiallista musiikillista sanontaa . Jonkin harvan kerran kun en vielä ollut läpeensä kyllästynyt teokseen se sai minut jossain määrin lumoutumaan ja jopa pakahtumaan. Muuten sen vaikutus on samaa luokkaa kuin sibeliuksen vähän sanovilla sinfonioilla.

Anonyymi kirjoitti:

Täytyy myöntää ettei rannan hento ja heppoinen, tekstuuriltaan kamarimusiikinomainen lähinnä vapaatonaalinen ja uusklassinen sinfonia Piccola kykene kilpailemaan suurten poikien sarjassa jonkun Melartin postromanttisten sinfonioiden kanssa emotionaalisella voimalla mitattuna synnyttämättä Melartinin sinfonioiden reseptiolle ominaisia väkeviä tunteita Rannan Piccola kun ei juuri kykene vaikuttamaan tahtoon, tunteisiin ja affekteihin muuttamalla ja kohottamalla niitä toiseen korkeampaan vireeseen ollessaan edustaessaan uusklassismille tyypillisesti objektiivista ja uusasiallista musiikillista sanontaa . Jonkin harvan kerran kun en vielä ollut läpeensä kyllästynyt teokseen se sai minut jossain määrin lumoutumaan ja jopa pakahtumaan. Muuten sen vaikutus on samaa luokkaa kuin sibeliuksen vähän sanovilla sinfonioilla.

Lue lisää

Nuorta Rantaa ja hänen opiskelutoveriaan Uuno Klamia pidettiin Erkki Melartinin tähtioppilaina. Vielä 1960-luvulla Taneli Kuusisto kirjoitti: "1920-luvulla nämä kaksi edustivat omaperäisellä ja huomiota herättävällä tavalla sävellystaiteemme senhetkisiä uusia virtauksia."

Anonyymi kirjoitti:

Nuorta Rantaa ja hänen opiskelutoveriaan Uuno Klamia pidettiin Erkki Melartinin tähtioppilaina. Vielä 1960-luvulla Taneli Kuusisto kirjoitti: "1920-luvulla nämä kaksi edustivat omaperäisellä ja huomiota herättävällä tavalla sävellystaiteemme senhetkisiä uusia virtauksia."

Lue lisää

Tasan neljältä alkaa Yle klassiselta eräs suomen parhaimpia sävellyksiä uusi editio Erkki Melartinin 3. sinfoniasta.

Anonyymi kirjoitti:

Nuorta Rantaa ja hänen opiskelutoveriaan Uuno Klamia pidettiin Erkki Melartinin tähtioppilaina. Vielä 1960-luvulla Taneli Kuusisto kirjoitti: "1920-luvulla nämä kaksi edustivat omaperäisellä ja huomiota herättävällä tavalla sävellystaiteemme senhetkisiä uusia virtauksia."

Lue lisää

"Sulho Rannan laulu Rarahu saavutti 1920-luvulla suuren suosion. Ehkä siksi, että sopraano Oili Siikaniemi, jolle laulu on omistettu, tykästyi tähän eksotismia pursuavaan teokseen niin paljon, että hän esitti sitä usein konserteissaan. Ehkä myös siksi, että eksotismi oli muodissa vasta itsenäistyneessä Suomessa. Valkokankaalla Rudolf Valentino sai sydämet sykkimään, Tulenkantajien runoihin ilmestyi kaukokaipuuta, iskelmissä matkustettiin eri puolille maailmaa ja Helsingissä käytiin kahviloissa ja ravintoloissa nimeltä Pagod, Indra ja Alhambra.
Turun Sanomien päätoimittajanakin toimineen Severi Nuormaan runo viittaa selkeästi Pierre Lotin kirjaan Le mariage de Loti (Lotin avioliitto, 1878), joka tunnettiin myös nimellä Rarahu tai Tahiti ja jonka tapahtumat sijoittuvat Tahitille."

Anonyymi kirjoitti:

Tasan neljältä alkaa Yle klassiselta eräs suomen parhaimpia sävellyksiä uusi editio Erkki Melartinin 3. sinfoniasta.

Tulee mieleen kun säveltäjä Ahti karjalainen oli v. 1978 julkaistuun säveltäjän itse johtaman Sääskisinfoniansa levyyn signeerannut oman nimensä ja toivottanut hyvää kesää ja hyviä hetkiä Sääski sinfoniansa parissa. Tykästyin siihen sitten lopulta Sibeliuksen sinfonioita enemmän vaikken ensikuulemalta oikein kyennyt edes hahmottamaan koko teosta ja sen kiehtovaa tematiikkaa luullen aluksi sitä jopa atonaaliseksi sinfoniaksi vaikka se sävelkieleltään lienee lähinnä vapaatonaalinen uusklassinen sinfonia säveltäjältä joka aloitti kansallisromantikkona ja postromantikkona mutta päätyi sitten uusklassikoksi.

Anonyymi kirjoitti:

Tulee mieleen kun säveltäjä Ahti karjalainen oli v. 1978 julkaistuun säveltäjän itse johtaman Sääskisinfoniansa levyyn signeerannut oman nimensä ja toivottanut hyvää kesää ja hyviä hetkiä Sääski sinfoniansa parissa. Tykästyin siihen sitten lopulta Sibeliuksen sinfonioita enemmän vaikken ensikuulemalta oikein kyennyt edes hahmottamaan koko teosta ja sen kiehtovaa tematiikkaa luullen aluksi sitä jopa atonaaliseksi sinfoniaksi vaikka se sävelkieleltään lienee lähinnä vapaatonaalinen uusklassinen sinfonia säveltäjältä joka aloitti kansallisromantikkona ja postromantikkona mutta päätyi sitten uusklassikoksi.

Lue lisää

Finlandia Records-merkillä on ilmestynyt levyllinen Tauno Marttisen orkesterimusiikkia joista nyt kuuntelen 19 minuuttista Kokko ilman lintua.

Anonyymi kirjoitti:

"Tuukkasen sävellykset eivät kompastele; ne ovat erittäin ammattitaitoisesti kirjoitettuja. Luonteeltaan ne ovat pohjoismaalaisen romanttisia, valoisia, harmittomia ja lempeitä. Alkusoitossa näytelmään Tukkijoella ja Karkelossa on samankaltaista kansallispukuista juhannustanssi-ilmettä kuin Aarre Merikannon Juhan tanhukohtauksessa. Serenadissa Es-duuri Tuukkanen on käyttänyt teemoina lastenlauluja; Andantino tyylittelee Aa, aa, Heikin sävelin. Kaiken kaikkiaan opettaja Leevi Madetojan vaikutus on selvä, ja myös norjalaismestari Edvard Griegin kaikuja voi kuulla.
"Jälkimadetojalaiset" kansallisromantikot eivät 1950-luvulta lähtien olleet enää muodissa, ja Tuukkasen sävellyksetkin unohtuivat säveltäjän aktiivisen kapellimestarinkauden jälkeen. Sävellyksillä on kuitenkin vielä paikkansa esim. amatööriorkestereiden ohjelmistoissa."

Lue lisää

"Tuukkasen sävellykset eivät kompastele; ne ovat erittäin ammattitaitoisesti kirjoitettuja. Luonteeltaan ne ovat pohjoismaalaisen romanttisia, valoisia, harmittomia ja lempeitä. "

Vieläkö Tuukkanen olisi keksinyt niihin sävellyksiinsä melodiat niin kuka tietää miten suosittuja niistä olisi tullut. Mutta Tuukkanen omaksi vahingokseen sattui olemaan liikaa edellä aikaansa, nykyään kiitos räpin kukaan ei enää piittaa jos jossain vaikkapa lauluksi tarkoitetussa mitään laulettavaa melodiaa ei ole, niinpä Tuukkanenkin voisi nykyään menestyä räppärinä tai jos ei niin sitten rakennuksilla rapparina.

Ei , kyllä Tuukkasen monia orkesteriteoksia esitettiin hyvinkin usein 50-luvulla mm. karhunpyyntiä joka voitti olympia hopeaa lontoossa 1948 ja Luonnekuvia 3 muskettisoturista josta tuli hänen suosituin sävellyksensä. Vielä muutama vuosi sitten radiossa saatettiin soittaa Tuukkasen sinfonista runoa Vuorten laulu ja Runolaulaja Klassista kahteen ohjelmassa. Vielä niinkin myöhään kuin muistaakseni v. 1978 sai kantaesityksensä Tuukkasen kauan odotettu 6. sinfonia.

Melartinin Traumgesicht ja Marjatta legenda on levytetty Hannu Linnun toimesta ja Siikajokeakin on silloin tällöin esitetty yle klassisella muttei nyt vähään aikaan. Melartinilla on myös sinfoninen runo Patria. Väinö Raition merkittävimmät teokset on kuultavissa levytyksinä Spotifysta ja Tuubista kuten mm. Fantasia Estatica ja Poetica, Antigone ja Vesipatsas. Hänen oopperoitaan ei sen sijaan ole levytetty.

"Ja klasarisäveltäjistäkin Sibeliuksen sävellyksiä ei saa ehdottaa kun se semmoinen ehdotelu saa ketjun aloittajan pään pipiksi. "

Saahan toki ehdottaa Sibeliuksenkin sävellyksiä eikä se tee yhtään päätä pipiksi mutta kestäköön Sibeliuksen sävellysten ehdottaja myös asiallista kritiikkiä jota sibeliuksen emotionaalisesti tyhjät, umpitylsät ja frigidit sävellykset sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan ja staattisuudessaan herättävät.

Minusta on pikemminkin hieman pipipäistä esittää pelkkää Sibeliuksen musiikia muiden hyvien säveltäjien kustannuksella varsinkin kun hänen musiikkinsa edustaa yleisesti ottaen niin heikkoa ja stereotyyppistä kansallisromantiikkaa tai frigidiä klassismia.

Anonyymi kirjoitti:

Minusta on pikemminkin hieman pipipäistä esittää pelkkää Sibeliuksen musiikia muiden hyvien säveltäjien kustannuksella varsinkin kun hänen musiikkinsa edustaa yleisesti ottaen niin heikkoa ja stereotyyppistä kansallisromantiikkaa tai frigidiä klassismia.

Lue lisää

" [Sibeliuksen musiikki on] heikkoa ja stereotyyppistä kansallisromantiikkaa tai frigidiä klassismia."

"Sibeliuksen sävellysten ehdottaja myös asiallista kritiikkiä jota sibeliuksen emotionaalisesti tyhjät, umpitylsät ja frigidit sävellykset sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan ja staattisuudessaan herättävät."

Siis väite että Sibeliuksen musiikki on verrattavissa sukupuolisesti kylmään naiseen on muka asiallista kritiikkiä Sibeliuksen musiikkia kohtaan? Ei se ole asiallista kritiikkiä vaan järjetöntä horinaa jota päätautisi sinun kättäsi käyttäen kirjoittelee.

Anonyymi kirjoitti:

" [Sibeliuksen musiikki on] heikkoa ja stereotyyppistä kansallisromantiikkaa tai frigidiä klassismia."

"Sibeliuksen sävellysten ehdottaja myös asiallista kritiikkiä jota sibeliuksen emotionaalisesti tyhjät, umpitylsät ja frigidit sävellykset sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan ja staattisuudessaan herättävät."

Siis väite että Sibeliuksen musiikki on verrattavissa sukupuolisesti kylmään naiseen on muka asiallista kritiikkiä Sibeliuksen musiikkia kohtaan? Ei se ole asiallista kritiikkiä vaan järjetöntä horinaa jota päätautisi sinun kättäsi käyttäen kirjoittelee.

Lue lisää

Ei suinkaan mikään päätauti vaan kuten olen joskus aiemminkin huomauttanut termi ei ole minun keksimäni vaan bongasin sen eräästä taannoisesta Helsingin sanomien kulttuuriosion haastattelusta jossa eräs muistaakseni saksalainen ooppera-tai liedlaulaja käytti juuri tuota kyseistä ilmaisua että Sibeliuksen musiikki on frigidiä ja pohjoismaalaisittain sävyttynyttä. Enhän edes tiennyt mitä frigidi tarkkaan ottaen merkitsee kuin tuota kylmyyttä. Vika ei sis ole minussa vaan siinä laulajassa jota Hesarissa haastateltiin. Minä käytin vain hänen ilmaisuaan tietämättä mitä frigidi tarkkaan ottaen merkitsee.

Anonyymi kirjoitti:

" [Sibeliuksen musiikki on] heikkoa ja stereotyyppistä kansallisromantiikkaa tai frigidiä klassismia."

"Sibeliuksen sävellysten ehdottaja myös asiallista kritiikkiä jota sibeliuksen emotionaalisesti tyhjät, umpitylsät ja frigidit sävellykset sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan ja staattisuudessaan herättävät."

Siis väite että Sibeliuksen musiikki on verrattavissa sukupuolisesti kylmään naiseen on muka asiallista kritiikkiä Sibeliuksen musiikkia kohtaan? Ei se ole asiallista kritiikkiä vaan järjetöntä horinaa jota päätautisi sinun kättäsi käyttäen kirjoittelee.

Lue lisää

Sana frigidihän sopii hyvin kuvaamaan Sibeliuksen sinfonioita, niiden kylmän tunteetonta atmosfääriä mikä johtuu mm. siitä että ne eivät useinkaan edusta postromanttista ilmaisua suurine romanttisine lauluteemoineen vaan jättävät viileässä klassismissaan kuulijan kylmäksi.

Anonyymi kirjoitti:

" [Sibeliuksen musiikki on] heikkoa ja stereotyyppistä kansallisromantiikkaa tai frigidiä klassismia."

"Sibeliuksen sävellysten ehdottaja myös asiallista kritiikkiä jota sibeliuksen emotionaalisesti tyhjät, umpitylsät ja frigidit sävellykset sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan ja staattisuudessaan herättävät."

Siis väite että Sibeliuksen musiikki on verrattavissa sukupuolisesti kylmään naiseen on muka asiallista kritiikkiä Sibeliuksen musiikkia kohtaan? Ei se ole asiallista kritiikkiä vaan järjetöntä horinaa jota päätautisi sinun kättäsi käyttäen kirjoittelee.

Lue lisää

Theodor adornon mietteitä sibeliuksen sinfonioista:" Ulkopuolinen tarkkailija tulee uteliaaksi ja kuuntelee muutaman Sibeliuksen pääteoksen, vaikkapa neljännen ja viidennen sinfonian. Sitä ennen hän tutkii partituureja. Ne näyttävät viheliäisiltä ja rahvaanomaisilta, ja mieleen tulee, että salaisuus ehkä paljastuu vasta kun niitä kuuntelee esityksinä. Mutta sointikuva ei tuo kuvaan mitään uutta. Se näyttää tällaiselta: ”teemoina” esitellään kaikenkarvaisia aivan puisevia ja triviaaleja sävelkulkuja, joita enimmäkseen ei ole edes soinnutettu vaan jotka yksiäänisinä nojaavat urkupisteisiin, paikallaan pysyviin sointuihin tai mihin ikinä mitä viidelle nuottiviivalle voidaan piirtää loogisen sointukulun välttämiseksi." Sibeliuksen sinfonioiden teemat ovat siis puisevia ja triviaaleja sävelkulkuja jotka on väärin soinnutettu.

Anonyymi kirjoitti:

Sana frigidihän sopii hyvin kuvaamaan Sibeliuksen sinfonioita, niiden kylmän tunteetonta atmosfääriä mikä johtuu mm. siitä että ne eivät useinkaan edusta postromanttista ilmaisua suurine romanttisine lauluteemoineen vaan jättävät viileässä klassismissaan kuulijan kylmäksi.

Lue lisää

"Sana frigidihän sopii hyvin kuvaamaan Sibeliuksen sinfonioita, niiden kylmän tunteetonta atmosfääriä mikä johtuu mm. siitä että ne eivät useinkaan edusta postromanttista ilmaisua suurine romanttisine lauluteemoineen vaan jättävät viileässä klassismissaan kuulijan kylmäksi."

Sana frigidi on sanana ja laatusanana hyvä vain yhteen tarkoitukseen ja se tarkoitus on pihtaavan naisen kuvaaminen yhdellä sanalla.

Mutta asiaan tai sen pieleen, miksihän niin monet sinfoniat ja muut sinfoniset orkesteriteokset ovat unohduksen yössä mutta eräitä toisia sekä soitetaan että konserteissa ja levyiltä kuunnellaan?

Eikös syy ole että niissä teoksissa jotka ovat niin sanotusti jääneet elämään on tavalla tai toisella tarttuvia teemoja, joissain vain yksi kuten Brahmsin 3:ssa tai useampiakin kuten monissa Sibeliuksen sinfonioista, mutta niissä unohdetuissa niitä mieleen tarttuvia teemoja useimmiten ellei aina on vain noin 0 kpl:tta.

Vaikuttaisi siis että melodian kirjoituskyky on tärkein ominaisuus joka erottelee miehet pojista ja naiset tytöistä mitä musiikin tekemiseen tulee, olipa se musiikki lajiltaan sitten mitä hyvänsä. ja mitä melodikkoihin tulee niin jokseenkin viimeisin kerta kun melodioita on ollut löydettävissä klasaristin teoksesta on Bernsteinnin West side story ja sen ilmaantumisesta on jo pitkä aika.

Toki West side stroryn ilmaantumisen jälkeenkin klasarisäveltäjistä ainakin Nino Rota on ollut loistava melodikko, mutta klasari-snobit eivät anna hänelle anteeksi sitä että hän kirjoitti loistavaa musiikkia myös elokuviin. Shostakovichille sitä juuri saman tekemistä, siis että sävelteli musiikkia elokuviin ei sitten synniksi klasari-snobien taholla kumminkaan jostain syystä lueta. Tai syy ehkä on se että Shostakovich ei loppujen lopuksi ollut kummoinenkaan melodian keksijä.

Toisaalla popparit sen sijaan ovat keksineet lukemattoman määrän oivia melodioita myös West Side storyn ilmaantumisen jälkeen mikä kertoo että niitä olisi ollut löydettävissä mikäli halua ja ennenkaikkea lahjakkuutta niitten etsimiseen nykyklasarisäveltäjillä olisi ollut.

Esimerkki yhdestä todella hyvästä popparin löytämästä melodiasta joka sitten kelpasi jopa jazzi-snobeille kun itse jazzin kruununprinssi M.Davis siihen sävellykseen tarttui.
https://www.youtube.com/watch?v=F1mqrCTFoz4

Tuota kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä miksi niinkin mukamas kosmiset klasrisäveltäjät kuin Bach, Mozart, ja Beethoven eivät tuotakaan melodiaa löytäneet.

Anonyymi kirjoitti:

"Sana frigidihän sopii hyvin kuvaamaan Sibeliuksen sinfonioita, niiden kylmän tunteetonta atmosfääriä mikä johtuu mm. siitä että ne eivät useinkaan edusta postromanttista ilmaisua suurine romanttisine lauluteemoineen vaan jättävät viileässä klassismissaan kuulijan kylmäksi."

Sana frigidi on sanana ja laatusanana hyvä vain yhteen tarkoitukseen ja se tarkoitus on pihtaavan naisen kuvaaminen yhdellä sanalla.

Mutta asiaan tai sen pieleen, miksihän niin monet sinfoniat ja muut sinfoniset orkesteriteokset ovat unohduksen yössä mutta eräitä toisia sekä soitetaan että konserteissa ja levyiltä kuunnellaan?

Eikös syy ole että niissä teoksissa jotka ovat niin sanotusti jääneet elämään on tavalla tai toisella tarttuvia teemoja, joissain vain yksi kuten Brahmsin 3:ssa tai useampiakin kuten monissa Sibeliuksen sinfonioista, mutta niissä unohdetuissa niitä mieleen tarttuvia teemoja useimmiten ellei aina on vain noin 0 kpl:tta.

Vaikuttaisi siis että melodian kirjoituskyky on tärkein ominaisuus joka erottelee miehet pojista ja naiset tytöistä mitä musiikin tekemiseen tulee, olipa se musiikki lajiltaan sitten mitä hyvänsä. ja mitä melodikkoihin tulee niin jokseenkin viimeisin kerta kun melodioita on ollut löydettävissä klasaristin teoksesta on Bernsteinnin West side story ja sen ilmaantumisesta on jo pitkä aika.

Toki West side stroryn ilmaantumisen jälkeenkin klasarisäveltäjistä ainakin Nino Rota on ollut loistava melodikko, mutta klasari-snobit eivät anna hänelle anteeksi sitä että hän kirjoitti loistavaa musiikkia myös elokuviin. Shostakovichille sitä juuri saman tekemistä, siis että sävelteli musiikkia elokuviin ei sitten synniksi klasari-snobien taholla kumminkaan jostain syystä lueta. Tai syy ehkä on se että Shostakovich ei loppujen lopuksi ollut kummoinenkaan melodian keksijä.

Toisaalla popparit sen sijaan ovat keksineet lukemattoman määrän oivia melodioita myös West Side storyn ilmaantumisen jälkeen mikä kertoo että niitä olisi ollut löydettävissä mikäli halua ja ennenkaikkea lahjakkuutta niitten etsimiseen nykyklasarisäveltäjillä olisi ollut.

Esimerkki yhdestä todella hyvästä popparin löytämästä melodiasta joka sitten kelpasi jopa jazzi-snobeille kun itse jazzin kruununprinssi M.Davis siihen sävellykseen tarttui.
https://www.youtube.com/watch?v=F1mqrCTFoz4

Tuota kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä miksi niinkin mukamas kosmiset klasrisäveltäjät kuin Bach, Mozart, ja Beethoven eivät tuotakaan melodiaa löytäneet.

Lue lisää

Sehän se Sibeliuksen sinfonioiden suurimpia vikoja ja heikkouksia juuri onkin kun niissä ei ole suuria ja muistettavia teemoja vaan Adornon ja Leibowitzin mukaan Sibeliuksen "teemat" ovat triviaaleja ja puisevia sävelkulkuja esim. 5. sinfoniassa jotka on vieläpä soinnutettu väärin ja kaavamaisesti kun sen sijaan Melartinin sinfonioissa on monesti useitakin mieleenjääviä suuria romanttisia lauluteemoja (kuten myös Tuukkasen Meri sinfonian 16 ja puoliminuuttisessa melodiikaltaan aaltomaisessa avausosassa jota ei löydy tuubista eikä Spotifysta vaan findandia recordsin levyltä) jotka koskettavat sielua ja sydäntä Sibeliuksen frigidejä ja naiiveja, laskevia ja kääntäen nousevia diatonisia kolmisävelaiheita tai 5. sinfonian finaalin keinuvaa teemaa paljon enemmän. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen että Sibelius ei ainakaan sinfonioissaan ollut mikään suuri melodikko vaan rahvaanomaisten aiheiden viljelijä. Myös mm. Saikkolan rikkaasti orkestroitu Traaginen sinfonia n:o 2 on täynnä muistettavia pateettisia ja lyyrisiä molliteemoja.

Anonyymi kirjoitti:

"Sana frigidihän sopii hyvin kuvaamaan Sibeliuksen sinfonioita, niiden kylmän tunteetonta atmosfääriä mikä johtuu mm. siitä että ne eivät useinkaan edusta postromanttista ilmaisua suurine romanttisine lauluteemoineen vaan jättävät viileässä klassismissaan kuulijan kylmäksi."

Sana frigidi on sanana ja laatusanana hyvä vain yhteen tarkoitukseen ja se tarkoitus on pihtaavan naisen kuvaaminen yhdellä sanalla.

Mutta asiaan tai sen pieleen, miksihän niin monet sinfoniat ja muut sinfoniset orkesteriteokset ovat unohduksen yössä mutta eräitä toisia sekä soitetaan että konserteissa ja levyiltä kuunnellaan?

Eikös syy ole että niissä teoksissa jotka ovat niin sanotusti jääneet elämään on tavalla tai toisella tarttuvia teemoja, joissain vain yksi kuten Brahmsin 3:ssa tai useampiakin kuten monissa Sibeliuksen sinfonioista, mutta niissä unohdetuissa niitä mieleen tarttuvia teemoja useimmiten ellei aina on vain noin 0 kpl:tta.

Vaikuttaisi siis että melodian kirjoituskyky on tärkein ominaisuus joka erottelee miehet pojista ja naiset tytöistä mitä musiikin tekemiseen tulee, olipa se musiikki lajiltaan sitten mitä hyvänsä. ja mitä melodikkoihin tulee niin jokseenkin viimeisin kerta kun melodioita on ollut löydettävissä klasaristin teoksesta on Bernsteinnin West side story ja sen ilmaantumisesta on jo pitkä aika.

Toki West side stroryn ilmaantumisen jälkeenkin klasarisäveltäjistä ainakin Nino Rota on ollut loistava melodikko, mutta klasari-snobit eivät anna hänelle anteeksi sitä että hän kirjoitti loistavaa musiikkia myös elokuviin. Shostakovichille sitä juuri saman tekemistä, siis että sävelteli musiikkia elokuviin ei sitten synniksi klasari-snobien taholla kumminkaan jostain syystä lueta. Tai syy ehkä on se että Shostakovich ei loppujen lopuksi ollut kummoinenkaan melodian keksijä.

Toisaalla popparit sen sijaan ovat keksineet lukemattoman määrän oivia melodioita myös West Side storyn ilmaantumisen jälkeen mikä kertoo että niitä olisi ollut löydettävissä mikäli halua ja ennenkaikkea lahjakkuutta niitten etsimiseen nykyklasarisäveltäjillä olisi ollut.

Esimerkki yhdestä todella hyvästä popparin löytämästä melodiasta joka sitten kelpasi jopa jazzi-snobeille kun itse jazzin kruununprinssi M.Davis siihen sävellykseen tarttui.
https://www.youtube.com/watch?v=F1mqrCTFoz4

Tuota kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä miksi niinkin mukamas kosmiset klasrisäveltäjät kuin Bach, Mozart, ja Beethoven eivät tuotakaan melodiaa löytäneet.

Lue lisää

Sehän on ihan surkea melodia eikä ollenkaan Mozartin, Bachin ja Beethovenin arvon mukainen. West side Storyhan edustaa melodian luomisessa kepeämpää musikaalille ominaista tyyliä eikä ole missään nimessä sinfonian arvolle sopiva. Kyllä Fordell, Saikkola, Tuukkanen ovat sen jälkeenkin luoneet mm. sinfonioissaan hienompia ja aristokraattisempia melodioita.

Anonyymi kirjoitti:

"Sana frigidihän sopii hyvin kuvaamaan Sibeliuksen sinfonioita, niiden kylmän tunteetonta atmosfääriä mikä johtuu mm. siitä että ne eivät useinkaan edusta postromanttista ilmaisua suurine romanttisine lauluteemoineen vaan jättävät viileässä klassismissaan kuulijan kylmäksi."

Sana frigidi on sanana ja laatusanana hyvä vain yhteen tarkoitukseen ja se tarkoitus on pihtaavan naisen kuvaaminen yhdellä sanalla.

Mutta asiaan tai sen pieleen, miksihän niin monet sinfoniat ja muut sinfoniset orkesteriteokset ovat unohduksen yössä mutta eräitä toisia sekä soitetaan että konserteissa ja levyiltä kuunnellaan?

Eikös syy ole että niissä teoksissa jotka ovat niin sanotusti jääneet elämään on tavalla tai toisella tarttuvia teemoja, joissain vain yksi kuten Brahmsin 3:ssa tai useampiakin kuten monissa Sibeliuksen sinfonioista, mutta niissä unohdetuissa niitä mieleen tarttuvia teemoja useimmiten ellei aina on vain noin 0 kpl:tta.

Vaikuttaisi siis että melodian kirjoituskyky on tärkein ominaisuus joka erottelee miehet pojista ja naiset tytöistä mitä musiikin tekemiseen tulee, olipa se musiikki lajiltaan sitten mitä hyvänsä. ja mitä melodikkoihin tulee niin jokseenkin viimeisin kerta kun melodioita on ollut löydettävissä klasaristin teoksesta on Bernsteinnin West side story ja sen ilmaantumisesta on jo pitkä aika.

Toki West side stroryn ilmaantumisen jälkeenkin klasarisäveltäjistä ainakin Nino Rota on ollut loistava melodikko, mutta klasari-snobit eivät anna hänelle anteeksi sitä että hän kirjoitti loistavaa musiikkia myös elokuviin. Shostakovichille sitä juuri saman tekemistä, siis että sävelteli musiikkia elokuviin ei sitten synniksi klasari-snobien taholla kumminkaan jostain syystä lueta. Tai syy ehkä on se että Shostakovich ei loppujen lopuksi ollut kummoinenkaan melodian keksijä.

Toisaalla popparit sen sijaan ovat keksineet lukemattoman määrän oivia melodioita myös West Side storyn ilmaantumisen jälkeen mikä kertoo että niitä olisi ollut löydettävissä mikäli halua ja ennenkaikkea lahjakkuutta niitten etsimiseen nykyklasarisäveltäjillä olisi ollut.

Esimerkki yhdestä todella hyvästä popparin löytämästä melodiasta joka sitten kelpasi jopa jazzi-snobeille kun itse jazzin kruununprinssi M.Davis siihen sävellykseen tarttui.
https://www.youtube.com/watch?v=F1mqrCTFoz4

Tuota kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä miksi niinkin mukamas kosmiset klasrisäveltäjät kuin Bach, Mozart, ja Beethoven eivät tuotakaan melodiaa löytäneet.

Lue lisää

Tuukkanenhan sentään voitti hopeaa Lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa teoksellaan karhunpyynti v. 1948 kun Sibelius oli jo paljon aiemmin lyönyt pillit pussiin itsekritiikkinsä puuskassa tajuttuaan kehnoutensa säveltäjänä polttaessaan 8. sinfoniansa Ainolan takassa jonka sävelkieli ei vastannut ajan tarpeita

Anonyymi kirjoitti:

Theodor adornon mietteitä sibeliuksen sinfonioista:" Ulkopuolinen tarkkailija tulee uteliaaksi ja kuuntelee muutaman Sibeliuksen pääteoksen, vaikkapa neljännen ja viidennen sinfonian. Sitä ennen hän tutkii partituureja. Ne näyttävät viheliäisiltä ja rahvaanomaisilta, ja mieleen tulee, että salaisuus ehkä paljastuu vasta kun niitä kuuntelee esityksinä. Mutta sointikuva ei tuo kuvaan mitään uutta. Se näyttää tällaiselta: ”teemoina” esitellään kaikenkarvaisia aivan puisevia ja triviaaleja sävelkulkuja, joita enimmäkseen ei ole edes soinnutettu vaan jotka yksiäänisinä nojaavat urkupisteisiin, paikallaan pysyviin sointuihin tai mihin ikinä mitä viidelle nuottiviivalle voidaan piirtää loogisen sointukulun välttämiseksi." Sibeliuksen sinfonioiden teemat ovat siis puisevia ja triviaaleja sävelkulkuja jotka on väärin soinnutettu.

Lue lisää

Ja katso taivaat aukenivat ja sieltä laskeutui Theodor adornon kertomaan ihmiskunnalle sen kaikkein tärkeimmän totuuden.

Mutta miksi niin monet silti ovat aivan erimieltä Sibeliuksen musiikista kuin Theodor adornon?

Sitä emme ehkä koskaan saa tietää ellei taivaasta jonain päivänä kajahda kuulu iso ääni että: "Theodor adornon" on poikani ja olen häneen hyvin mielistynyt."

Anonyymi kirjoitti:

Ja katso taivaat aukenivat ja sieltä laskeutui Theodor adornon kertomaan ihmiskunnalle sen kaikkein tärkeimmän totuuden.

Mutta miksi niin monet silti ovat aivan erimieltä Sibeliuksen musiikista kuin Theodor adornon?

Sitä emme ehkä koskaan saa tietää ellei taivaasta jonain päivänä kajahda kuulu iso ääni että: "Theodor adornon" on poikani ja olen häneen hyvin mielistynyt."

Lue lisää

Luultavasti nämä "monet" jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan eivät ole kovinkaan musikaalisia tai sitten mikä on luultavinta heille on syötetty pajunköyttä koskien Sibeliuksen statusta sinfonikkona, suomen musiikin johtohahmona ja kansallissäveltäjänä jonka musiikillista puisevuutta ei tällöin pistä niin selvästi merkille kun on jonkun korkea arvoisen auktoriteetin puheiden sokaisema kuten toscaninin joka piti Sibeliusta beethovenin jälkeen suurimpana sinfonikkona tai vallan Beethovenin veroisena vai kuinka se meni. Mieshän puhui aivan pötyä. Sibeliuksen musiikin emotionaalinen köyhyys ei oikeuttaisi häntä edes sadan parhaan sinfonikon joukkoon häviten siinä monelle suomalaisellekin mestarille.

Anonyymi kirjoitti:

Ja katso taivaat aukenivat ja sieltä laskeutui Theodor adornon kertomaan ihmiskunnalle sen kaikkein tärkeimmän totuuden.

Mutta miksi niin monet silti ovat aivan erimieltä Sibeliuksen musiikista kuin Theodor adornon?

Sitä emme ehkä koskaan saa tietää ellei taivaasta jonain päivänä kajahda kuulu iso ääni että: "Theodor adornon" on poikani ja olen häneen hyvin mielistynyt."

Lue lisää

Jopa 1980 luvulla kirjoitetusta Tammen tietosanakirjasta löytyy täysin harhaanjohtavaa ja epäpätevää tietoa koskien Sibeliuksen asemaa suomalaisessa musiikissa kirjan kuvatekstin väittäessä vanhan kliseen tavoin että "tähän saakka suomen suurin säveltäjä on ollut Sibelius" mikä väite on tuulesta temmattu eikä nykytutkimuksen valossa kriittisesti tarkasteltuna pidä lainkaan paikkaansa sikäli kun ylimalkaan haluamme laatia paremmuusjärjestyksiä säveltäjistä. Sibeliuksella on suuri maine mutta melko pienet saavutukset. Ennen kaikkea hänen klassistisen viileät sinfoniansa jättävät kuulijan kylmäksi sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan ja staattisuudessaan, seikka mikä ei oikeuta Sibeliuksen asemaa suurten säveltäjien joukossa.

Anonyymi kirjoitti:

"Sana frigidihän sopii hyvin kuvaamaan Sibeliuksen sinfonioita, niiden kylmän tunteetonta atmosfääriä mikä johtuu mm. siitä että ne eivät useinkaan edusta postromanttista ilmaisua suurine romanttisine lauluteemoineen vaan jättävät viileässä klassismissaan kuulijan kylmäksi."

Sana frigidi on sanana ja laatusanana hyvä vain yhteen tarkoitukseen ja se tarkoitus on pihtaavan naisen kuvaaminen yhdellä sanalla.

Mutta asiaan tai sen pieleen, miksihän niin monet sinfoniat ja muut sinfoniset orkesteriteokset ovat unohduksen yössä mutta eräitä toisia sekä soitetaan että konserteissa ja levyiltä kuunnellaan?

Eikös syy ole että niissä teoksissa jotka ovat niin sanotusti jääneet elämään on tavalla tai toisella tarttuvia teemoja, joissain vain yksi kuten Brahmsin 3:ssa tai useampiakin kuten monissa Sibeliuksen sinfonioista, mutta niissä unohdetuissa niitä mieleen tarttuvia teemoja useimmiten ellei aina on vain noin 0 kpl:tta.

Vaikuttaisi siis että melodian kirjoituskyky on tärkein ominaisuus joka erottelee miehet pojista ja naiset tytöistä mitä musiikin tekemiseen tulee, olipa se musiikki lajiltaan sitten mitä hyvänsä. ja mitä melodikkoihin tulee niin jokseenkin viimeisin kerta kun melodioita on ollut löydettävissä klasaristin teoksesta on Bernsteinnin West side story ja sen ilmaantumisesta on jo pitkä aika.

Toki West side stroryn ilmaantumisen jälkeenkin klasarisäveltäjistä ainakin Nino Rota on ollut loistava melodikko, mutta klasari-snobit eivät anna hänelle anteeksi sitä että hän kirjoitti loistavaa musiikkia myös elokuviin. Shostakovichille sitä juuri saman tekemistä, siis että sävelteli musiikkia elokuviin ei sitten synniksi klasari-snobien taholla kumminkaan jostain syystä lueta. Tai syy ehkä on se että Shostakovich ei loppujen lopuksi ollut kummoinenkaan melodian keksijä.

Toisaalla popparit sen sijaan ovat keksineet lukemattoman määrän oivia melodioita myös West Side storyn ilmaantumisen jälkeen mikä kertoo että niitä olisi ollut löydettävissä mikäli halua ja ennenkaikkea lahjakkuutta niitten etsimiseen nykyklasarisäveltäjillä olisi ollut.

Esimerkki yhdestä todella hyvästä popparin löytämästä melodiasta joka sitten kelpasi jopa jazzi-snobeille kun itse jazzin kruununprinssi M.Davis siihen sävellykseen tarttui.
https://www.youtube.com/watch?v=F1mqrCTFoz4

Tuota kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä miksi niinkin mukamas kosmiset klasrisäveltäjät kuin Bach, Mozart, ja Beethoven eivät tuotakaan melodiaa löytäneet.

Lue lisää

Sävellysmuotona sinfonia edustaa länsimaisen taiteen täydellisintä muotoilmentymää ja absoluuttisen musiikin korkeinta muotoa olettaen että siihen sisältyy myös emotionaalista syvyyttä ja voimaa mitä ei Sibeliuksen kohdalla tapahdu.

Ennemmin sekin kuin mikään Sibeliuksen säveltämä.

Tuukkasen sinfoninen runo Vuorten laulu on parempi.

Anonyymi kirjoitti:

Ennemmin sekin kuin mikään Sibeliuksen säveltämä.

En ole saanut koskaan minkäänlaisia emotionaalisia kokemuksia Sibeliuksen frigideistä sinfonioista joten ne eivät voi kuulua parhaimpien suomalaisten sävellysten joukkoon.

Anonyymi kirjoitti:

En ole saanut koskaan minkäänlaisia emotionaalisia kokemuksia Sibeliuksen frigideistä sinfonioista joten ne eivät voi kuulua parhaimpien suomalaisten sävellysten joukkoon.

Lue lisää

Esimerkkinä suomen parhaasta sävellyksestä haluaisin mainita Erkki Aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa Aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin Hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

Populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, Wagnerin orkesterimassoista ja Beethovenin (Sic! Ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät Sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty Aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

Vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös Shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti Reinikulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

Yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan Tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä Aaltosen Erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

Mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli Sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen Madetojalta ja Sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon Ainolan erakko ja oopperamestari Madetoja sen jättivät toki Melartinin Mahlerianismin ohella. Säveltäjä Wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkesterisoiton myötä voisimme saada Aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran tampere filharmoniassa.

Anonyymi kirjoitti:

Esimerkkinä suomen parhaasta sävellyksestä haluaisin mainita Erkki Aaltosen 2. sinfonian jossa perinteisen tonaalisuuden lisäksi ajoittainen kromatiikka varsinkin atonaalisessa fuugateemassa viittaa aina dodekafoniaan asti ja kuten sanoin kuulleeni siitä , joitakin tahteja alusta, puolivälistä ja lopusta, mutta niin menestyneitä kuin ne ja varsinkin numero 2 olivatkin kaikissa itä-euroopan maissa ja japanissa jossa Aaltonen miellettiin vasemmistolaiseksi säveltäjäksi ajaessaan musiikillaan aktiivisesti rauhan aatetta josta varsinkin Hiroshima sinfonia on konkreettisin todiste,

Populaarisuutta tavoitteleva, merikantolaisesta uusklassisuutta enteilevästä tanhullisuudesta, Wagnerin orkesterimassoista ja Beethovenin (Sic! Ikonen) pastoraalisinfoniasta vaikutteita yhdistelevä 3. ns. kansansinfonia karakteristisine väliotsikoineen on hyvin koossa pysyvä ja muodoltaan ehyt teos jossa siis hänen esim. hämeenlinna orkesterirunoelmastaan ilmenevät Sibelius-vaikutteet ovat jo hyvästelty Aaltosen lähtiessä omille teilleen taiteilijana

Vaikka sinfonian kromaattinen myrsky scherzossa, matalien jousien mollisävyt, finlandiaan assosioituvat hymniainekset vielä sibeliukseen hiukan 2. sinfoniassa viittaavatkin jos kohta myös Shostakovitsille tyypilliset groteskit marssirytmit ja fanfaarit tai anakronistisesti Reinikulta-alkusoitossa ilmenevä eräänlainen minimalismi sekä itsenäisten äänten polyfonia monissa fuugissa ja fugatoissa jotka ovat 20-vuoden työn tuloksena saavutetun osaamisen summa vielä esikuvistaan kertovatkin kypsyneet kuitenkin jo hyvin persoonalliseksi synteesiksi

Yhä eteenpäin ja uusia ilmenemismuotoja mm. ohjelmallisilta tendensseltään vitalistisuudeltaan ja visuaalisuudellaan Tuukkasella saavasta korkeimmasta absoluuttisesta sävellysmuodosta sinfoniasta täydellisimpänä muotoilmentymänä joksi sitä on luonnehdittu länsimaisen taiteen historiassa sinänsä Aaltosen Erkin tehokkaissa sinfonisissa jaksoissa, jotka jäävät salmenharan mielestä muodoltaan vain hiukan hajanaisiksi.

Mutta tässäkin voimme selvästi havaita kuinka sinfonian kehityskaari etääntyi ja jatkoi kulkuaan paljon yli Sibeliusen luoman horisontin tulevien säveltäjien jalostaessa edelleen Madetojalta ja Sibeltä perittyjä vaikutteita orkesrointitaidon, ja orkestraalisten ilmaisu-ja keinovarojen yhä kehittyessä siitä johon Ainolan erakko ja oopperamestari Madetoja sen jättivät toki Melartinin Mahlerianismin ohella. Säveltäjä Wessman toivoi toimittamassaan radio-ohjelmassa että kehittyneemmän orkesterisoiton myötä voisimme saada Aaltosen sinfoniat uudelleen arvioitaviksi sen jälkeen kun 2. sinfonia kuultiin edellisen kerran tampere filharmoniassa.

Lue lisää

Syynä monien suomalaissäveltäjien vähittäiseen unohdukseen suomessa oli maamme yli pyyhkinyt modernismin toinen aalto 50 luvulla joka valtasi alaa perinteiseltä tonaalisuudelta ja jätti monet hyvät säveltäjät unohdukseen tyyliaikakausien väliinputoajina. Sibeliushan oli huomannut tämän murroksen jo aikaisemmin modernismin ja uusklassismin 1. aallon aikana ja itsekritiikkinsä puuskassa järjesti 8. sinfonialleen suuret polttajaiset Ainolan takassa koska sen konservatiivinen ilme ei olisi vastannut enää ajan tarpeita.

Anonyymi kirjoitti:

Syynä monien suomalaissäveltäjien vähittäiseen unohdukseen suomessa oli maamme yli pyyhkinyt modernismin toinen aalto 50 luvulla joka valtasi alaa perinteiseltä tonaalisuudelta ja jätti monet hyvät säveltäjät unohdukseen tyyliaikakausien väliinputoajina. Sibeliushan oli huomannut tämän murroksen jo aikaisemmin modernismin ja uusklassismin 1. aallon aikana ja itsekritiikkinsä puuskassa järjesti 8. sinfonialleen suuret polttajaiset Ainolan takassa koska sen konservatiivinen ilme ei olisi vastannut enää ajan tarpeita.

Lue lisää

Kalervo Tuukkasen Lontoon taidemusiikkikilpailun orkesterimusiikkisarjassa 1948 hopeaa voittanut Karhunpyynti mieskuorolle ja orkesterille tulee vihdoin Yle klassiselta tänään klo 19.39 siis noin 10 minuutin kuluttua.