Viimeaikainen uutisointi on nostattanut vuosikymmenten takaisen raivoni pintaan, ja jostain syystä kaikkien kiusaamisuutisten kommentointi tuntuu olevan estetty, joten avaudun sitten tänne. Kerron siis pari tositarinaa yli 20 vuoden takaa. Maailma on tietysti muuttunut, mutta viesti pysynee samana. Korostan, etten kehoita ketään väkivaltaan, mutta sanonpahan vaan...
6. Luokalla oltiin jonossa menossa välitunnilta sisään, vieressäni oli kiusattu luokkatoverini ja taakse sattui kiusaaja yleisönsä kanssa. Kiusaaminen oli pääasiassa verbaalista mutta koskemattomuuttakin loukattiin. Sanaakaan sanomatta vedin välittömästi kukkoilevaa läskiä nyrkillä naamaan niin kovaa kuin kuudesluokkalaisen pojan kädestä lähtee, käännyin ympäri ja menin tunnille.
No ei tietenkään mennyt aikaakaan, kun tultiin hakemaan puhutteluun. Paikalla oli kiusaaja silmä mustana ja tämän opettaja joka oli kauhuissaan siitä, että olin lyönyt ja kuulemma ilman syytä.
Totesin, että kaveri kiusasi ja enkä suostu sekuntiakaan sellaista sietämään. Kiusaaja ja opettaja kuorossa puolustautuivat, että ei hän minua kiusannut vaan luokkatoveriani. Sanoin, että mulle on aivan sama ketä kiusataan, en katso sitä hetkeäkään ja huomautin, että kyseinen kiusaaminen on ollut aivan hyvin opettajien tiedosa, mutta olin ainoa joka asialle on mitään tehnyt. Opettaja meni vaikeaksi ja ihan sanattomaksi, joten puhuttelu loppui siihen, eikä minua sen koommin asian tiimoilta koulussa lähestetty. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan.
Myöhemmin selvisi, että kiusaajan vanhemmat olivat jatkuvasti soitelleet kouluun ja yrittäneet kotiinkin soittaa, mutteivät olleet saaneet numeroa. Vallitsi ilmeisesti jonkinlainen hiljainen hyväksyntä ja henkilökunta taisi pelätä oman saamattomuutensa paljastumista.
Toinen tapaus sattui heti 7. luokan alussa. Toisesta koulusta luokalleni tullut ongelmaoppilas otti minut silmätikukseen heti lukuvuoden alettua. Pari viikkoa jaksoin sietää vittuilua, suun soittoa ja tönimistä jne. kunnes mitta tuli täyteen. Pieksin kaveria raivon vallassa kunnes opettaja tuli väliin.
Vararehtori oli heti kiusaajan puolella ja vetosi siihen että kaverilla on naama turvoksissa ja mulla ei mitään. Menin sitten rehtorille kertomaan asioiden kulusta, joka ymmärsi asioiden laidan. Kaveri haettiin luokasta käytävälle ja rehtori huusi kiusaajalle pää punaisena, töni tätä kaappeja vasten ja tenttasi et onks tää muka kivaa.
Kiusaaminen loppui jälleen kuin seinään ja kiusaaja teki kaikkensa vältelläkseen minua vaikka oli samalla luokalla. Jatkoi kuitenkin spedeilyään toisaalla ja siirrettiin aika pian tarkkailuluokalle.
Mikä tarinoiden opetus oli? Se, että nämä äidin pikku lelugangsterit eivät pelkää puhutteluja, jälki-istuntoja tai edes poliisia, kun tietävät että seuraukset ovat olemattomat. Julkinen piekseminen, nöyryytys ja silmä mustana viikon kulkeminen on ainoita seuraamuksia mitä tiettyn tyyppiset ihmiset kunnioittaa, jopa nuoresta alkaen.
Kaikesta huolimatta, en suosittele väkivaltaa. Siinä voi käydä todella pahasti, syntyä koston kierre, joutua maksamaan isojakin korvauksia, ihan mitä vaan.
No mitä sitten pitäisi tehdä? Pitäisi olla jokaiselle kunnia-asia puolustaa heikompiaan ja tehdä kiusaajille heti alkuun selväksi, ettei sellaista toimintaa suvaita pätkän vertaa. Opettajilla on valitettavasti rajalliset mahdollisuudet puuttua, mutta jos koko luokka tai koulu asettuu kiusaajaa vastaan, putoaa tämän toiminnalta pohja hyvin nopeasti. Kiusaaja tarvitsee yleisön, älkää jääkö sivustakatsojiksi vaan puuttukaa porukalla.
Taitaa olla vähän utopistista ideologiaa, mutta halusin kuitenkin sanoa sanottavani.
6. Luokalla oltiin jonossa menossa välitunnilta sisään, vieressäni oli kiusattu luokkatoverini ja taakse sattui kiusaaja yleisönsä kanssa. Kiusaaminen oli pääasiassa verbaalista mutta koskemattomuuttakin loukattiin. Sanaakaan sanomatta vedin välittömästi kukkoilevaa läskiä nyrkillä naamaan niin kovaa kuin kuudesluokkalaisen pojan kädestä lähtee, käännyin ympäri ja menin tunnille.
No ei tietenkään mennyt aikaakaan, kun tultiin hakemaan puhutteluun. Paikalla oli kiusaaja silmä mustana ja tämän opettaja joka oli kauhuissaan siitä, että olin lyönyt ja kuulemma ilman syytä.
Totesin, että kaveri kiusasi ja enkä suostu sekuntiakaan sellaista sietämään. Kiusaaja ja opettaja kuorossa puolustautuivat, että ei hän minua kiusannut vaan luokkatoveriani. Sanoin, että mulle on aivan sama ketä kiusataan, en katso sitä hetkeäkään ja huomautin, että kyseinen kiusaaminen on ollut aivan hyvin opettajien tiedosa, mutta olin ainoa joka asialle on mitään tehnyt. Opettaja meni vaikeaksi ja ihan sanattomaksi, joten puhuttelu loppui siihen, eikä minua sen koommin asian tiimoilta koulussa lähestetty. Kiusaaminen loppui siihen paikkaan.
Myöhemmin selvisi, että kiusaajan vanhemmat olivat jatkuvasti soitelleet kouluun ja yrittäneet kotiinkin soittaa, mutteivät olleet saaneet numeroa. Vallitsi ilmeisesti jonkinlainen hiljainen hyväksyntä ja henkilökunta taisi pelätä oman saamattomuutensa paljastumista.
Toinen tapaus sattui heti 7. luokan alussa. Toisesta koulusta luokalleni tullut ongelmaoppilas otti minut silmätikukseen heti lukuvuoden alettua. Pari viikkoa jaksoin sietää vittuilua, suun soittoa ja tönimistä jne. kunnes mitta tuli täyteen. Pieksin kaveria raivon vallassa kunnes opettaja tuli väliin.
Vararehtori oli heti kiusaajan puolella ja vetosi siihen että kaverilla on naama turvoksissa ja mulla ei mitään. Menin sitten rehtorille kertomaan asioiden kulusta, joka ymmärsi asioiden laidan. Kaveri haettiin luokasta käytävälle ja rehtori huusi kiusaajalle pää punaisena, töni tätä kaappeja vasten ja tenttasi et onks tää muka kivaa.
Kiusaaminen loppui jälleen kuin seinään ja kiusaaja teki kaikkensa vältelläkseen minua vaikka oli samalla luokalla. Jatkoi kuitenkin spedeilyään toisaalla ja siirrettiin aika pian tarkkailuluokalle.
Mikä tarinoiden opetus oli? Se, että nämä äidin pikku lelugangsterit eivät pelkää puhutteluja, jälki-istuntoja tai edes poliisia, kun tietävät että seuraukset ovat olemattomat. Julkinen piekseminen, nöyryytys ja silmä mustana viikon kulkeminen on ainoita seuraamuksia mitä tiettyn tyyppiset ihmiset kunnioittaa, jopa nuoresta alkaen.
Kaikesta huolimatta, en suosittele väkivaltaa. Siinä voi käydä todella pahasti, syntyä koston kierre, joutua maksamaan isojakin korvauksia, ihan mitä vaan.
No mitä sitten pitäisi tehdä? Pitäisi olla jokaiselle kunnia-asia puolustaa heikompiaan ja tehdä kiusaajille heti alkuun selväksi, ettei sellaista toimintaa suvaita pätkän vertaa. Opettajilla on valitettavasti rajalliset mahdollisuudet puuttua, mutta jos koko luokka tai koulu asettuu kiusaajaa vastaan, putoaa tämän toiminnalta pohja hyvin nopeasti. Kiusaaja tarvitsee yleisön, älkää jääkö sivustakatsojiksi vaan puuttukaa porukalla.
Taitaa olla vähän utopistista ideologiaa, mutta halusin kuitenkin sanoa sanottavani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Helsingin opetustoimi, opetusministeri ja koko yhteiskunta on *polvillaan* väkivaltaisesti respektiä vaativien nulikkojen edessä. Voiko asia tosiaan olla näin?
En tiedä miten muualla, mutta tällainen ei kyllä ihan sovi tänne missä on nuoria ja lapsia. He eivät välttämättä ymmärrä milloin värität tarinaasi omalta kantiltasi hienommaksi ja saattavat ottaa jopa todella huonoa mallia tästä, päätyen itse kiusaajiksi ja aiheuttaen vahinkoa muille lapsille.
Ja tiedän, että sanoit lopuksi moraalisuutesi, mutta monelle lapselle ja nuorelle se jää vähiten tästä tekstistä mieleen. Etenkin jos he lukevat tämän silloin kun ovat surullisia tai vihaisia yms.
Sitä ihmettelen, että kuin et aikuisten palstoilla saanut muka purkaa?
Hyvä teksti. Jos enemmistöllä olis nollatoleranssi kiusaamista kohtaan ja vähän munaa ni kenenkään ei tartteis turvautua väkivaltaan sen lopettamiseks.