Järjestelmällinen luotaaminen ja Navionicsin syvyyskäyrät

Anonyymi

Suomen puolustus perustuu näköjään siihen, että merialueita ei ole kunnolla kartoitettu. Siksi merenpohjan järjestelmällinen kartoitus on luvanvaraista ja esimerkiksi Navionics ei kerää syvyystietoja käyttäjien kaikuluotaimista.

Löysin viikonloppuna merkitsemättömän kiven noin metrin syvyydestä alueelta, jossa syvyyttä olisi kartan käyrien mukaan ollut viitisen metriä ja josta perimätiedon mukaan on ennenkin menty. Merkitsin kiven ja otin muutenkin opikseni.

Koska en aja kiville alvariinsa, en varmaankaan järjestelmällisesti kartoita Suomenlahtea, mutta ymmärtääkö pensasneuvostoliittolainen nyt olla oikaisematta tuosta kapeikosta tuodessaan vihreitä miehiä vaaleja sotkemaan? Käyttäjien merkitsemiä kiviä on kartta-aineisto pullollaan muutenkin. Herää kysymys, muodostavatko käyttäjämerkinnät kokonaisuutena ongelman kartoittamisen luvanvaraisuuden kannalta. Ajatushan on samankaltainen kuin luotaintietojen keräämisen kannalta: yksittäinen veneilijä ei kartoita järjestelmällisesti mitään, kunhan ajelee, mutta kokonaisuuden vuoksi navigointiohjelman valmistajaa suitsitaan.

20

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vähän ajastaan jälkeen jäänyttä on tuo touhu. Venäläisillä ei kauheasti aikaa kulu, kun pari FSB:n tai amiraliteetin upseeria ajelee "kalastusretkellä" Suomen tärkeimmät 100 000 saarten väliä läpi jollain Busterilla, jossa on keskimääräistä parempi kaikuluotain. Aivan varmasti näin on tehtykin. Ja jos katselee Google Earthia, niin siellähän on vaikka mitä salaisia alueita tarkasti ilmakuvina. Miksi ei näitä ole poistettu?

      • Anonyymi

        Ilmakuvat ovat aivan eri kysymys. Merialueiden kartoittamisesta on säännökset olemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmakuvat ovat aivan eri kysymys. Merialueiden kartoittamisesta on säännökset olemassa.

        Tai satelliittikuvat pikemminkin. Ilmakuvauksesta on toki säännöksiä, mutta sitähän ei estä mikään, että satelliitista räpsittyjä kuvia nettiin laittaa.


    • Trafi ottaa vastaan merikarttapalautetta. Kun löysit kiven paikasta, josta on "aina kuljettu", raportti tulisi antaa. Sitten joskus se ehkä tulee merikorttiinkin. Käyvät kyllä tarkistamnassa, joten koordinaatit tulee olla tarkasti oikein.

      • Anonyymi

        Ehkäpä näin teenkin.

        Merikartassa ollaan toki sinisellä alueella, väylien ulkopuolella, ja C-luokan kartoitustasolla, eli en usko intoa joka murikkaa merkitä.


      • Anonyymi

        Näin tein. Kun annoin koordinaatit trafille, reaktio tuli nopeasti: notiisi tiedotuksia merenkulkijoille ja merkintä merikorttiin. Nyt kortissa on
        komeasti "minun" karini.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin tein. Kun annoin koordinaatit trafille, reaktio tuli nopeasti: notiisi tiedotuksia merenkulkijoille ja merkintä merikorttiin. Nyt kortissa on
        komeasti "minun" karini.

        Saitko nimettyä karin aluksesi mukaan? Amorellanpaasi on kai tulossa...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saitko nimettyä karin aluksesi mukaan? Amorellanpaasi on kai tulossa...

        Tapahtuuko se noin nopeasti ja ilman tarkistuksia? Traficomin sivuilla ei ole mitään tiedotuksia tälle kuulle.


      • Anonyymi
        Enevpk1 kirjoitti:

        Tapahtuuko se noin nopeasti ja ilman tarkistuksia? Traficomin sivuilla ei ole mitään tiedotuksia tälle kuulle.

        Kaksi eri anonyymiä. Ainakin. Aloittaja ei ole mitään ilmoittanut. Vartissa ei varmaankaan tiedoituksiin rhdi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi eri anonyymiä. Ainakin. Aloittaja ei ole mitään ilmoittanut. Vartissa ei varmaankaan tiedoituksiin rhdi.

        Niin tietysti. Mutta oli hauskaa testata trafin tiedotusten lukemista Android tabletilla. Ei oikein pelittänyt. Tietokoneen selaimella sentään jotain löytyi. Mutta ei siellä kivihavaintoja tietenkään juuri ole. Ja toki viranhaltijan itsensäkin pitää ensin käydä paikan päällä ihmettelemässä sitten kun kiireiltään ehtii.


    • Anonyymi

      Jäin miettimään tuota ensimmäistä väitettä Suomen puolustuksesta., vaikka lienee hieman härnäystä..
      Uskon, että Suomen merivoimat ja rajavartiolaitos ovat selvittäneet asiaa, siis sotilaskäyttöön, mutta eivät julkaise sitä kaikkien käyttöön. Sehän tiedetään, että em toimijoilla on omia väyliä, joita ei löydy tavallisessa kortissa.

      • Anonyymi

        Vanhanaikaista sodankäyntiä ei enää tarvita merellä, joten nuo syvyystiedot eivät ole merkityksellisiä puolustuksen kannalta.

        Mieti miten surkean pienet vanhan kaluston merivoimat meillä on / rannikkotykistö ajettu alas. Hommat hoidetaan muilla systeemeillä jos joskus tulee tarvis.

        Ruotsilla on uskottava laivasto!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhanaikaista sodankäyntiä ei enää tarvita merellä, joten nuo syvyystiedot eivät ole merkityksellisiä puolustuksen kannalta.

        Mieti miten surkean pienet vanhan kaluston merivoimat meillä on / rannikkotykistö ajettu alas. Hommat hoidetaan muilla systeemeillä jos joskus tulee tarvis.

        Ruotsilla on uskottava laivasto!

        Jaha, sinäkin olet siis "palvellut" laivastossa....


    • Anonyymi

      Siis pitääkö muka paikkansa että ei ole luvallista rakentaa kaikuluontainta, joka tallettaisi syvyysdata sekä jakaisi ne muiden vastaavien laitteiden kanssa aina ollessaan kiinni netissä?

      Näin kerättäisiin epävarmoja syvyyshavaintoja ja keskiarvoistamalla voitaisiin hiljalleen luoda epävirallinen syvyystietokartta jota ko. laite sitten käyttäisi.

      Teknisestihän tämä olisi aivan tavattoman helppo toteuttaa.

      Mikä siis estää? Asetusdiaari tms. please

      • Anonyymi

        Laki kieltää. Nykysoftissa on kyllä tällainen ominaisuus. Sitä ei saa Suomessa käyttää kuin omiin tarkoituksiin.


      • Anonyymi

        Aluevalvontalaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000755

        Suomen aluevesillä ei saa ilman lupaa harjoittaa merenpohjan tai sen sisustan muodon, rakenteen tai koostumuksen selvittämistä geologisilla tai geofyysisillä tutkimuksilla eikä merenpohjan topografisten muotojen järjestelmällistä mittausta ja tallennusta.

        ex-Santtu31


      • Anonyymi

        Juu, ei tarvitse mitään rakentaa, Navionics ottaa kaiun datan talteen, kun pistää sen niin tekemään. Suomessa ominaisuus on poistettu, koska se on kiellettyä ilman lupaa ja Navionics ei ole moista saanut (ei ehkä ole pyytänytkään).

        Aluevalvontalain 12 § on säädöspohja.


      • Anonyymi

        Järjestelmällinen merenmittaus ja merenpohjan koostumuksen tutkimus on aluevalvontalain 3:12 mukaisesti luvanvaraista toimintaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aluevalvontalaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000755

        Suomen aluevesillä ei saa ilman lupaa harjoittaa merenpohjan tai sen sisustan muodon, rakenteen tai koostumuksen selvittämistä geologisilla tai geofyysisillä tutkimuksilla eikä merenpohjan topografisten muotojen järjestelmällistä mittausta ja tallennusta.

        ex-Santtu31

        No niimpäs onkin. Itänaapurin lähentelyn estäminen on kyllä yleinen etu, joka saa pykälän kuulostamaan ihan järkevältä. Venäjän lipun alla seilaavat huviveneet eivät kyllä vakuuta. Kuka niitä valvoo?


    • Anonyymi

      Mikä tahansa asia joka haittaa veli venäläisen sotilaallista operointia täällä on hyvä asia. Enpä usko että merivoimilla on yleisesti ottaen kovin paljon tarkempia karttoja käytössä. Luultavasti omia, karttaan merkitsemättömiä väyliä toki. Jotka on luodattu viistokaikuluotaimella hyvin tarkasti.
      Tottakai kivet pitää ehdottomasti ilmoittaa Väylään, vai mikä niistä nykyään vastaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      66
      4117
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      82
      3731
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3215
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2568
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2427
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      52
      2226
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2065
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1788
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1740
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1576
    Aihe