Epäonnistunut SSRI-vieroitus

Kiva kuulla että selvisit noin vähällä.
Kauanko käytit?

t. AP

Anonyymi kirjoitti:

Kiva kuulla että selvisit noin vähällä.
Kauanko käytit?

t. AP

Oisko ollu vuos, max kaks.

Siis henkeä uhannut, ei hengeä 😂

Lopetin työterveyslääkärin ohjeistuksella. Lääkkeenä Optipar 40 mg (paroksetiini), käytössä n. 20 vuoden ajan. Kun lääkitys joskus kauan sitten aloitettiin, niin toki se oli silloin tarpeen. Maailma ja elämäntilanne olivat silloin eri.

Annoksen pienentäminen oli tosiaan 10 mg kerrallaan 2 viikon välein ja 2 viikon välein oli myös tt-lääkärin puhelinkontrolli, tyyliin "Miten olet jaksellut?". Lääkkeen lopetusaikana käytökseni oli ajoittain levotonta, mutta vointini oli muuten hyvä. Asiat olivat hyvin, meni vain vähän liian lujaa. Herää kysymys, oliko lääkkeen lopetus tehty riittävän hitaasti ja asianmukaisella seurannalla. En ole lääketieteen asiantuntija ja nähdäkseni työterveyslääkärin tulisi näistä asioista olla paremmin selvillä.

Pitkäkestoinen muisti minulla on huonontunut. Esim. 15 vuoden takaa muistan oikeastaan vain välähdyksiä tapahtumista sieltä täältä. Harkitsen SPECT-kuvantamiseen hakeutumista. Siinä voisi selvitä, mitä pitkäkestoisia haittoja SSRI-lääkitys mahdollisesti on aivoihini aiheuttanut. Suomessa taitaa olla vain yksi paikka, missä näitä tehdään? Onko muuten Virossa aiheeseen erikoistunutta klinikkaa, mihin voisi hakeutua? Vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan.

SSRI-lääkkeet eivät ole leikin asia, sen voin kokemuksesta sanoa.

t. AP

Anonyymi kirjoitti:

Lopetin työterveyslääkärin ohjeistuksella. Lääkkeenä Optipar 40 mg (paroksetiini), käytössä n. 20 vuoden ajan. Kun lääkitys joskus kauan sitten aloitettiin, niin toki se oli silloin tarpeen. Maailma ja elämäntilanne olivat silloin eri.

Annoksen pienentäminen oli tosiaan 10 mg kerrallaan 2 viikon välein ja 2 viikon välein oli myös tt-lääkärin puhelinkontrolli, tyyliin "Miten olet jaksellut?". Lääkkeen lopetusaikana käytökseni oli ajoittain levotonta, mutta vointini oli muuten hyvä. Asiat olivat hyvin, meni vain vähän liian lujaa. Herää kysymys, oliko lääkkeen lopetus tehty riittävän hitaasti ja asianmukaisella seurannalla. En ole lääketieteen asiantuntija ja nähdäkseni työterveyslääkärin tulisi näistä asioista olla paremmin selvillä.

Pitkäkestoinen muisti minulla on huonontunut. Esim. 15 vuoden takaa muistan oikeastaan vain välähdyksiä tapahtumista sieltä täältä. Harkitsen SPECT-kuvantamiseen hakeutumista. Siinä voisi selvitä, mitä pitkäkestoisia haittoja SSRI-lääkitys mahdollisesti on aivoihini aiheuttanut. Suomessa taitaa olla vain yksi paikka, missä näitä tehdään? Onko muuten Virossa aiheeseen erikoistunutta klinikkaa, mihin voisi hakeutua? Vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan.

SSRI-lääkkeet eivät ole leikin asia, sen voin kokemuksesta sanoa.

t. AP

Lue lisää

Ei ne olekaan leikin asia, itselleni ei sopineet ollenkaan pidemmäksi aikaa ja piti saada jostain sopivammat lääkkeet. Annostuskin oli ihan viturallaan.

Oliko alan lääkäri, jolla oli kokemusta vai ihan yleislääkäri? Normaalisti nuo lopetus aikataulut vaihtelee eikä ole vain yksi ja sama tapa, jos on kyseessä sellainen hoitotaho jolla on kokemusta - sekä on ottanut selvää potilashistoriasta. Olisi myös jonkun tason jälkiseuranta. Yleislääkäreillä edelleen on vain ns. arvio lääkäri ja menee yleisohjeistuksella.
Lähetteiden saantia/tekoa minnekään oikealle ammattilaiselle on vuosien aikana koko aika rajoitettu huonompaan suuntaan. Sen takia enemmän jää yleislääkärien hoidettavaksi asioita, josta ne ei saa tai itse kehtaa myöntää, että ei ole niiden alaa.

Onko varmasti lääkkeestä kaikki muistiongelmat vai voiko olla mahdollista, että osa johtuu dissosisaatiosta? Sekin voi olla yhteydessä lääkkeisiin, mutta dissosisaatio tulee aika monesta eri asiasta ja nuo välähdykset kuulostaa siltä. Joku oireiden erotus diagnostiikka voisi selkeyttää asioita, mutta niihin on vaikea saada lähetettä ja sinun täytyisi olla avoin niihin testeihin. Oletko päättänyt, että Suomessa kaikki psykologiset testit on huonoja?

Anonyymi kirjoitti:

Ei ne olekaan leikin asia, itselleni ei sopineet ollenkaan pidemmäksi aikaa ja piti saada jostain sopivammat lääkkeet. Annostuskin oli ihan viturallaan.

Oliko alan lääkäri, jolla oli kokemusta vai ihan yleislääkäri? Normaalisti nuo lopetus aikataulut vaihtelee eikä ole vain yksi ja sama tapa, jos on kyseessä sellainen hoitotaho jolla on kokemusta - sekä on ottanut selvää potilashistoriasta. Olisi myös jonkun tason jälkiseuranta. Yleislääkäreillä edelleen on vain ns. arvio lääkäri ja menee yleisohjeistuksella.
Lähetteiden saantia/tekoa minnekään oikealle ammattilaiselle on vuosien aikana koko aika rajoitettu huonompaan suuntaan. Sen takia enemmän jää yleislääkärien hoidettavaksi asioita, josta ne ei saa tai itse kehtaa myöntää, että ei ole niiden alaa.

Onko varmasti lääkkeestä kaikki muistiongelmat vai voiko olla mahdollista, että osa johtuu dissosisaatiosta? Sekin voi olla yhteydessä lääkkeisiin, mutta dissosisaatio tulee aika monesta eri asiasta ja nuo välähdykset kuulostaa siltä. Joku oireiden erotus diagnostiikka voisi selkeyttää asioita, mutta niihin on vaikea saada lähetettä ja sinun täytyisi olla avoin niihin testeihin. Oletko päättänyt, että Suomessa kaikki psykologiset testit on huonoja?

Lue lisää

Opipar taisi olla vielä noita ns. vanhankansan SSRI-lääkkeitä. Näitä lääkkeitä on syystä kymmenien vuosien aikana testatte ja tehty sopivampia vaihtoehtoja juuri noiden vieroitusoireiden takia. Itselleni ei enää mitään Opiparia edes ehdotettukaan vaan näitä uudemman sukupolven lääkkeitä, vaikka eivät nekään sitten sopineetkaan, niin olen kyllä kuullut, että kuinka paljon hirveämpiä nuo vanhemmat lääkkeet on..

Ehkä ammattilainen olisi vaihtanut Opiparin uudempiin samoin vaikuttaviin lääkkeisiin aluksi ja sitten laskettu annosta varovasti. Ei voi oikein tietää, kun ei ollut psyk. puolen tekemä vieroitus. Epäilen, että sillä työterveyslääkärillä oli tarpeeksi osaamista mihinkään pitkäaikaisen lääkkeen lopettamiseen tarpeeksi ammattitaitoisesti.

Anonyymi kirjoitti:

Opipar taisi olla vielä noita ns. vanhankansan SSRI-lääkkeitä. Näitä lääkkeitä on syystä kymmenien vuosien aikana testatte ja tehty sopivampia vaihtoehtoja juuri noiden vieroitusoireiden takia. Itselleni ei enää mitään Opiparia edes ehdotettukaan vaan näitä uudemman sukupolven lääkkeitä, vaikka eivät nekään sitten sopineetkaan, niin olen kyllä kuullut, että kuinka paljon hirveämpiä nuo vanhemmat lääkkeet on..

Ehkä ammattilainen olisi vaihtanut Opiparin uudempiin samoin vaikuttaviin lääkkeisiin aluksi ja sitten laskettu annosta varovasti. Ei voi oikein tietää, kun ei ollut psyk. puolen tekemä vieroitus. Epäilen, että sillä työterveyslääkärillä oli tarpeeksi osaamista mihinkään pitkäaikaisen lääkkeen lopettamiseen tarpeeksi ammattitaitoisesti.

Lue lisää

Vielä laitan kolmannen viestin asiaan liittyen, että omalla kohdalla kanssa kun yleislääkäri määräsi minulle sen SSRI lääkkeen niin ei se tiennyt mistään mitään. Antoi vain liian suuren annostuksen kouraan ja käski lähteä lätkimään, seuraava seurantakäynti on hoitajalla 3 kk päästä. Sitten sekin asennevammainen hoitaja valitti ensin mitä teen siellä ja meni sitten kesälomalle ja jätti minut taas kokonaan yksin. Olin reippaasti alle 25 ja ensimmäinen tällainen lääkitys, molemmissa tälläinen käytäntö on iso EI noiden lääkkeisen kanssa. Ei valvomatta, eikä varsinkaan noin nuorelle noin heppoisesti.

Itse lopetin lääkkeet ja oli kyllä hetkellisesti kauheat itsetuhoiset oireet, mutta meni ohi onneksi ohi ja tajusin, että mistä tulivat.
Pitkään en uskonut saava mitään muuta hoitoa, joten en sitten teiniangstin ja muun paskan runtelemana sellaista hakenut. Vasta kun sain työpaikkalääkärin elämäni ekaa kertaa ja hän oli fiksutyyppi, lähettäen minu eteenpäin eikä itse yrittänyt hoitaa - sain sitten oikeaa apua ja todella tarkkaan katsottiin lääkitystä.

On sellaiset lääkkeet mitä ei tavallaan pitäisi syödä näin pitkää, mutta terapian saaminen on vaikeaa sen takia, koska leikataan rahat pois hoidoista niin minut pudotetaan aina pois.. mutta kanssa sen takia, että ei vain ole tarpeeksi sellaisia terapeutteja saatavilla mitä tarvitsen ja minun tarvitsisi käydä usein. Olisihan se unelma jos systeemi pystyisi toimimaan niin kuin pitää, mutta vaikka siihen saataisiin riittävä rahoitus, silti olisi yhä pulaa osaajista.

Tästä huolimatta ottaa päähän, että lääkärit joilla ei ole mitään kokemusta ja taitoa voivat päättää ja hoitaa kokonaisuudessaan annoskoot ja vieroituksen. Reseptejä saisi ihan hyvin uusia jos tiedostoissa lukee, että saa uusia, mutta aloitus ja lopetus tilanteessa pitäisi aina lähettää osaavammalle taholle. Tuo aukko täytyisi saada heti ensimmäisenä korjattua tässä systeemissä.

Anonyymi kirjoitti:

Vielä laitan kolmannen viestin asiaan liittyen, että omalla kohdalla kanssa kun yleislääkäri määräsi minulle sen SSRI lääkkeen niin ei se tiennyt mistään mitään. Antoi vain liian suuren annostuksen kouraan ja käski lähteä lätkimään, seuraava seurantakäynti on hoitajalla 3 kk päästä. Sitten sekin asennevammainen hoitaja valitti ensin mitä teen siellä ja meni sitten kesälomalle ja jätti minut taas kokonaan yksin. Olin reippaasti alle 25 ja ensimmäinen tällainen lääkitys, molemmissa tälläinen käytäntö on iso EI noiden lääkkeisen kanssa. Ei valvomatta, eikä varsinkaan noin nuorelle noin heppoisesti.

Itse lopetin lääkkeet ja oli kyllä hetkellisesti kauheat itsetuhoiset oireet, mutta meni ohi onneksi ohi ja tajusin, että mistä tulivat.
Pitkään en uskonut saava mitään muuta hoitoa, joten en sitten teiniangstin ja muun paskan runtelemana sellaista hakenut. Vasta kun sain työpaikkalääkärin elämäni ekaa kertaa ja hän oli fiksutyyppi, lähettäen minu eteenpäin eikä itse yrittänyt hoitaa - sain sitten oikeaa apua ja todella tarkkaan katsottiin lääkitystä.

On sellaiset lääkkeet mitä ei tavallaan pitäisi syödä näin pitkää, mutta terapian saaminen on vaikeaa sen takia, koska leikataan rahat pois hoidoista niin minut pudotetaan aina pois.. mutta kanssa sen takia, että ei vain ole tarpeeksi sellaisia terapeutteja saatavilla mitä tarvitsen ja minun tarvitsisi käydä usein. Olisihan se unelma jos systeemi pystyisi toimimaan niin kuin pitää, mutta vaikka siihen saataisiin riittävä rahoitus, silti olisi yhä pulaa osaajista.

Tästä huolimatta ottaa päähän, että lääkärit joilla ei ole mitään kokemusta ja taitoa voivat päättää ja hoitaa kokonaisuudessaan annoskoot ja vieroituksen. Reseptejä saisi ihan hyvin uusia jos tiedostoissa lukee, että saa uusia, mutta aloitus ja lopetus tilanteessa pitäisi aina lähettää osaavammalle taholle. Tuo aukko täytyisi saada heti ensimmäisenä korjattua tässä systeemissä.

Lue lisää

PS. Siitä osaaja pulasta oli juuri juttua, laitan linkin ja katsotaan jos pysyy.

yle.fi/uutiset/3-11607782

Anonyymi kirjoitti:

Ei ne olekaan leikin asia, itselleni ei sopineet ollenkaan pidemmäksi aikaa ja piti saada jostain sopivammat lääkkeet. Annostuskin oli ihan viturallaan.

Oliko alan lääkäri, jolla oli kokemusta vai ihan yleislääkäri? Normaalisti nuo lopetus aikataulut vaihtelee eikä ole vain yksi ja sama tapa, jos on kyseessä sellainen hoitotaho jolla on kokemusta - sekä on ottanut selvää potilashistoriasta. Olisi myös jonkun tason jälkiseuranta. Yleislääkäreillä edelleen on vain ns. arvio lääkäri ja menee yleisohjeistuksella.
Lähetteiden saantia/tekoa minnekään oikealle ammattilaiselle on vuosien aikana koko aika rajoitettu huonompaan suuntaan. Sen takia enemmän jää yleislääkärien hoidettavaksi asioita, josta ne ei saa tai itse kehtaa myöntää, että ei ole niiden alaa.

Onko varmasti lääkkeestä kaikki muistiongelmat vai voiko olla mahdollista, että osa johtuu dissosisaatiosta? Sekin voi olla yhteydessä lääkkeisiin, mutta dissosisaatio tulee aika monesta eri asiasta ja nuo välähdykset kuulostaa siltä. Joku oireiden erotus diagnostiikka voisi selkeyttää asioita, mutta niihin on vaikea saada lähetettä ja sinun täytyisi olla avoin niihin testeihin. Oletko päättänyt, että Suomessa kaikki psykologiset testit on huonoja?

Lue lisää

Uskon, että vuosikymmenien aikana useilla päähäni kohdistuneilla iskuilla (koulukiusaajien aiheutettama väkivalta ja raju pyörällä kaatuminen, missä lensin leuka edellä asfalttiin ohjaustangon yli) on ollut vaikutusta 1990-luvun lopussa alkaneen pakko-oireisen häiriöni alkamiseen. Tähän SSRI-lääkitykseni siis alunperin määrättiin. Myöhemmillä reseptien uusijoilla ei useimmilla ole ollut harmainta aavistustakaan lääkitykseen johtaneista elämäntilanteistani ja -tapahtumista. Pääasia tietysti, että reseptinuusijoiden oma talous on turvattu ja provikat juoksee?

Toivon kovasti, että saisin vielä joskus elää kaiken maailman psyykenlääkityksistä, psykiatreista, psykologeista, terapeuteista, "ylläpitohoidoista" ym. kontrolleista vapaata elämää.

Kaikki psykologiset testit eivät missään tapauksessa ole huonoja. Esim. psykoterapeuttini minulle suorittama luonneanalyysi osui kohdilleen lähes 100%:sti.

Viime kädessä olen sitä mieltä, että ongelmani eivät valitettavasti ole enää ratkaistavissa psykiatrian eivätkä psykologian keinoin. Tarvittaisiin neurologista asiantuntemusta.

Vahinko on jo tapahtunut.

t. AP

Anonyymi kirjoitti:

PS. Siitä osaaja pulasta oli juuri juttua, laitan linkin ja katsotaan jos pysyy.

yle.fi/uutiset/3-11607782

"Fake news" Eiks täällä aika yleisesti oleteta, että riittää kun on sadisti (joista ei pitäisi olla pulaa), niin pääsee käsiks helppoon massiin kun vaan nimeää itsensä psykiatriksi?

Leikki sikseen. Lääkäripula on totta. Mikä varmasti näkyy negatiivisesti kuntoutujille. Lääkäriaikojen saannnin vaikeutena, lääkemuutoksien hitautena, ja ylipäätään siihen, miten syvällisesti lääkäri pystyy tilanteeseen paneutumaan.

Mutta lääkäripula ei ole mitään uutta, ja itselleni seuraava kappale pisti silmään ehkä eniten.

" – Loppujen lopuksi potilas tekee paranemistyöstä 80 prosenttia itse. Ketään ei voi parantaa, jos hän ei halua sitä. On hyväksyttävä, että kärsimystä on aina. Vaikka tekisin kaikkeni, en saa sitä poistettua."

Jooskus itselleni tulee mieleen, että tälläkin foorumilla jankataan joitain 20 vuotta vanhoja asioita, eikä oikein päästä keskustelussa tähän päivään, saati eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti:

"Fake news" Eiks täällä aika yleisesti oleteta, että riittää kun on sadisti (joista ei pitäisi olla pulaa), niin pääsee käsiks helppoon massiin kun vaan nimeää itsensä psykiatriksi?

Leikki sikseen. Lääkäripula on totta. Mikä varmasti näkyy negatiivisesti kuntoutujille. Lääkäriaikojen saannnin vaikeutena, lääkemuutoksien hitautena, ja ylipäätään siihen, miten syvällisesti lääkäri pystyy tilanteeseen paneutumaan.

Mutta lääkäripula ei ole mitään uutta, ja itselleni seuraava kappale pisti silmään ehkä eniten.

" – Loppujen lopuksi potilas tekee paranemistyöstä 80 prosenttia itse. Ketään ei voi parantaa, jos hän ei halua sitä. On hyväksyttävä, että kärsimystä on aina. Vaikka tekisin kaikkeni, en saa sitä poistettua."

Jooskus itselleni tulee mieleen, että tälläkin foorumilla jankataan joitain 20 vuotta vanhoja asioita, eikä oikein päästä keskustelussa tähän päivään, saati eteenpäin.

Lue lisää

Mielenkiintoinen toteamus: "Ketään ei voi parantaa, jos hän ei halua sitä."
Potilas kuoli, koska ei halunnut parantua? Tämä vaatisi jo oman keskustelunavauksensa.

Totta on se, että kärsimystä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Sitä ei parhaallakaan hoidolla saa kokonaan poistettua.

Olisiko siis parempi, että lääkäri kerrankin nielisi ylpeytensä ja myöntäisi suoraan, ettei pysty paneutumaan riittävän syvällisesti potilaan tilanteeseen? Sen jälkeen ohjaisi vaikkapa lähetteellä potilaan sellaisen lääkärin luokse, jolla riittää aika ja voimavarat ottaa tilanne haltuun.

Lievennän sen verran kantaani, että voin luottaa sellaiseen psykiatriin, joka hoitaa potilaitaan lääkkeettömästi. Lääkitys tulisi ottaa keinovalikoimaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muut keinot käytetty. Tämäkin tarkoin ja hallitusti (lääkkeen aloitus, käyttö ja lopetus), säännöllisillä kontrollikäynneillä niin että potilaan yksilöllisestä tilanteesta ollaan jatkuvasti selvillä. Ja lääkettä käytettäisiin vain niin pitkään, kuin ehdottomasti on tarpeen. Ei päivääkään pidempään.

Ennen lääkityksen aloittamista olisi käytävä tarkoin läpi lääkkeen aloituksesta, käytöstä ja lopetuksesta aiheutuvat haitat ja sivuvaikutukset. Päätöksen lääkkeen aloittamisesta tekisi aina potilas itse hänelle ilmoitetun varmennetun, puolueettomiin tutkimuksiin perustuvan tiedon pohjalta. Tähän ei välttämättä riittäisi edes yksi käyntikerta. Kyse kun on aika isosta asiasta potilaan kannalta. Potilas vahvistaisi allekirjoituksellaan saaneensa riittävät tiedot haitta- ja sivuvaikutuksista, myös mahdollista lääkityksen lopettamista koskien. Tietojen jättäminen ilmoittamatta tai puutteelisten tietojen ilmoittaminen potilaalle täyttäisi automaattisesti rikoslain 44 luku 1§ tunnusmerkistön. Aina, joka kerta ja ilman poikkeuksia. Tämä edistäisi potilaan ja myös hoidon tarjoajan oikeusturvaa. Nyt käytössä ovat vain Käypä hoito -suositukset ja valvojat valvovat itse itseään, kuten parhaaksi katsovat. Potilas on sivuseikka. Raha edellä siis mennään tässäkin asiassa.

Tilanteet, missä potilas ei ole "tässä maailmassa" ovat tietysti asia erikseen, mutta niitä vartenhan on jo olemassa laki tahdosta riippumattomasta hoidosta.

t. AP

Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoinen toteamus: "Ketään ei voi parantaa, jos hän ei halua sitä."
Potilas kuoli, koska ei halunnut parantua? Tämä vaatisi jo oman keskustelunavauksensa.

Totta on se, että kärsimystä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Sitä ei parhaallakaan hoidolla saa kokonaan poistettua.

Olisiko siis parempi, että lääkäri kerrankin nielisi ylpeytensä ja myöntäisi suoraan, ettei pysty paneutumaan riittävän syvällisesti potilaan tilanteeseen? Sen jälkeen ohjaisi vaikkapa lähetteellä potilaan sellaisen lääkärin luokse, jolla riittää aika ja voimavarat ottaa tilanne haltuun.

Lievennän sen verran kantaani, että voin luottaa sellaiseen psykiatriin, joka hoitaa potilaitaan lääkkeettömästi. Lääkitys tulisi ottaa keinovalikoimaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muut keinot käytetty. Tämäkin tarkoin ja hallitusti (lääkkeen aloitus, käyttö ja lopetus), säännöllisillä kontrollikäynneillä niin että potilaan yksilöllisestä tilanteesta ollaan jatkuvasti selvillä. Ja lääkettä käytettäisiin vain niin pitkään, kuin ehdottomasti on tarpeen. Ei päivääkään pidempään.

Ennen lääkityksen aloittamista olisi käytävä tarkoin läpi lääkkeen aloituksesta, käytöstä ja lopetuksesta aiheutuvat haitat ja sivuvaikutukset. Päätöksen lääkkeen aloittamisesta tekisi aina potilas itse hänelle ilmoitetun varmennetun, puolueettomiin tutkimuksiin perustuvan tiedon pohjalta. Tähän ei välttämättä riittäisi edes yksi käyntikerta. Kyse kun on aika isosta asiasta potilaan kannalta. Potilas vahvistaisi allekirjoituksellaan saaneensa riittävät tiedot haitta- ja sivuvaikutuksista, myös mahdollista lääkityksen lopettamista koskien. Tietojen jättäminen ilmoittamatta tai puutteelisten tietojen ilmoittaminen potilaalle täyttäisi automaattisesti rikoslain 44 luku 1§ tunnusmerkistön. Aina, joka kerta ja ilman poikkeuksia. Tämä edistäisi potilaan ja myös hoidon tarjoajan oikeusturvaa. Nyt käytössä ovat vain Käypä hoito -suositukset ja valvojat valvovat itse itseään, kuten parhaaksi katsovat. Potilas on sivuseikka. Raha edellä siis mennään tässäkin asiassa.

Tilanteet, missä potilas ei ole "tässä maailmassa" ovat tietysti asia erikseen, mutta niitä vartenhan on jo olemassa laki tahdosta riippumattomasta hoidosta.

t. AP

Lue lisää

"Mielenkiintoinen toteamus: "Ketään ei voi parantaa, jos hän ei halua sitä."
Potilas kuoli, koska ei halunnut parantua? Tämä vaatisi jo oman keskustelunavauksensa."
Taisit nyt käsittää vähän väärin. Pointti on siinä että ihminen joka ei halua parantua, ei myöskään taistele kehoa tai mieltä tuhoavaa sairautta vastaan. Eihän maahan kaatuvakaan pääse ylös jos ei tee asian eteen mitään.

"Lievennän sen verran kantaani, että voin luottaa sellaiseen psykiatriin, joka hoitaa potilaitaan lääkkeettömästi. Lääkitys tulisi ottaa keinovalikoimaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muut keinot käytetty."
Tämä on tietysti sinun mielipiteesi ja (niin kauan kuin sairautesi ei uhkaa kenenkään henkeä) saat toimia näin. Omalta osaltani voin kertoa etten olisi saanut tehtyä mitään ilman lääkitystä. Jo roskien vienti oli saavutus. Kun lääkkeet ja terapia alkoivat toimimaan, rupesin liikkumaan ulkona, käymään salilla, muutin ruokavalioni, ja kaikkea muutakin mistä luin että voi auttaa masennukseen. Mutta ennen lääkityksen tehoamista en olisi saanut tehtyä näistä mitään.

"Ennen lääkityksen aloittamista olisi käytävä tarkoin läpi lääkkeen aloituksesta, käytöstä ja lopetuksesta aiheutuvat haitat ja sivuvaikutukset. Päätöksen lääkkeen aloittamisesta tekisi aina potilas itse hänelle ilmoitetun varmennetun, puolueettomiin tutkimuksiin perustuvan tiedon pohjalta. Tähän ei välttämättä riittäisi edes yksi käyntikerta. Kyse kun on aika isosta asiasta potilaan kannalta. Potilas vahvistaisi allekirjoituksellaan saaneensa riittävät tiedot haitta- ja sivuvaikutuksista, myös mahdollista lääkityksen lopettamista koskien. Tietojen jättäminen ilmoittamatta tai puutteelisten tietojen ilmoittaminen potilaalle täyttäisi automaattisesti rikoslain 44 luku 1§ tunnusmerkistön. Aina, joka kerta ja ilman poikkeuksia."
Anteeksi nyt vain mutta tämä on ihan naurettavaa. Jos mietin vaikka omista sairauksistani psoriasistani ja masennustani, olisi ollut ihan pelleilyä etten saisi apua ennen kuin tapaan lääkärin 5 kertaa ja luen 123 sivua lippulappusia ja kuuntelen 4 tunnin luennon. Mielestäni jokaisen ihmisen pitää sen verran käyttää omaa järkeä että tutustuu saamansa lääkkeen pakkausselosteeseen. Ei minua kukaan koskaan pakottanut käyttämään lääkkeitä, ei mitään niistä mitä olen käyttänyt.

Nykyaikana on ongelma että odotetaan lääkkeiden tekevän kaikki työ ja kun täydellistä parantumista ei tule, on syy kaikissa muissa. Sitten jos tulee sivuvaikutuksia, syytetään lääkäriä että miksei lääkäri nähnyt tulevaisuuteen että juuri tämä potilas olisi yksi niistä 10 000 henkilöstä joka saa kyseisen reaktion lääkkeeseen. Ei niitä asioita vaan aina voi tietää etukäteen ja olisi absurdia että sadat tuhannet kärsisivät sen vuoksi ettei muutamalle tulisi haittavaikutuksia. Suurin osa lääkäreistä ja muistakin terveydenhuollon henkilöistä, aivan varmasti määrää lääkityksen ja hoidon potilaan etu ensisijalla.

Anonyymi kirjoitti:

"Mielenkiintoinen toteamus: "Ketään ei voi parantaa, jos hän ei halua sitä."
Potilas kuoli, koska ei halunnut parantua? Tämä vaatisi jo oman keskustelunavauksensa."
Taisit nyt käsittää vähän väärin. Pointti on siinä että ihminen joka ei halua parantua, ei myöskään taistele kehoa tai mieltä tuhoavaa sairautta vastaan. Eihän maahan kaatuvakaan pääse ylös jos ei tee asian eteen mitään.

"Lievennän sen verran kantaani, että voin luottaa sellaiseen psykiatriin, joka hoitaa potilaitaan lääkkeettömästi. Lääkitys tulisi ottaa keinovalikoimaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muut keinot käytetty."
Tämä on tietysti sinun mielipiteesi ja (niin kauan kuin sairautesi ei uhkaa kenenkään henkeä) saat toimia näin. Omalta osaltani voin kertoa etten olisi saanut tehtyä mitään ilman lääkitystä. Jo roskien vienti oli saavutus. Kun lääkkeet ja terapia alkoivat toimimaan, rupesin liikkumaan ulkona, käymään salilla, muutin ruokavalioni, ja kaikkea muutakin mistä luin että voi auttaa masennukseen. Mutta ennen lääkityksen tehoamista en olisi saanut tehtyä näistä mitään.

"Ennen lääkityksen aloittamista olisi käytävä tarkoin läpi lääkkeen aloituksesta, käytöstä ja lopetuksesta aiheutuvat haitat ja sivuvaikutukset. Päätöksen lääkkeen aloittamisesta tekisi aina potilas itse hänelle ilmoitetun varmennetun, puolueettomiin tutkimuksiin perustuvan tiedon pohjalta. Tähän ei välttämättä riittäisi edes yksi käyntikerta. Kyse kun on aika isosta asiasta potilaan kannalta. Potilas vahvistaisi allekirjoituksellaan saaneensa riittävät tiedot haitta- ja sivuvaikutuksista, myös mahdollista lääkityksen lopettamista koskien. Tietojen jättäminen ilmoittamatta tai puutteelisten tietojen ilmoittaminen potilaalle täyttäisi automaattisesti rikoslain 44 luku 1§ tunnusmerkistön. Aina, joka kerta ja ilman poikkeuksia."
Anteeksi nyt vain mutta tämä on ihan naurettavaa. Jos mietin vaikka omista sairauksistani psoriasistani ja masennustani, olisi ollut ihan pelleilyä etten saisi apua ennen kuin tapaan lääkärin 5 kertaa ja luen 123 sivua lippulappusia ja kuuntelen 4 tunnin luennon. Mielestäni jokaisen ihmisen pitää sen verran käyttää omaa järkeä että tutustuu saamansa lääkkeen pakkausselosteeseen. Ei minua kukaan koskaan pakottanut käyttämään lääkkeitä, ei mitään niistä mitä olen käyttänyt.

Nykyaikana on ongelma että odotetaan lääkkeiden tekevän kaikki työ ja kun täydellistä parantumista ei tule, on syy kaikissa muissa. Sitten jos tulee sivuvaikutuksia, syytetään lääkäriä että miksei lääkäri nähnyt tulevaisuuteen että juuri tämä potilas olisi yksi niistä 10 000 henkilöstä joka saa kyseisen reaktion lääkkeeseen. Ei niitä asioita vaan aina voi tietää etukäteen ja olisi absurdia että sadat tuhannet kärsisivät sen vuoksi ettei muutamalle tulisi haittavaikutuksia. Suurin osa lääkäreistä ja muistakin terveydenhuollon henkilöistä, aivan varmasti määrää lääkityksen ja hoidon potilaan etu ensisijalla.

Lue lisää

"Taisit nyt käsittää vähän väärin. Pointti on siinä että ihminen joka ei halua parantua, ei myöskään taistele kehoa tai mieltä tuhoavaa sairautta vastaan. Eihän maahan kaatuvakaan pääse ylös jos ei tee asian eteen mitään."
> Näin on. Paljon on kiinni myös potilaasta itsestään, miten hyvin toipuu ja parantuu.

"Tämä on tietysti sinun mielipiteesi ja (niin kauan kuin sairautesi ei uhkaa kenenkään henkeä) saat toimia näin. Omalta osaltani voin kertoa etten olisi saanut tehtyä mitään ilman lääkitystä. Jo roskien vienti oli saavutus. Kun lääkkeet ja terapia alkoivat toimimaan, rupesin liikkumaan ulkona, käymään salilla, muutin ruokavalioni, ja kaikkea muutakin mistä luin että voi auttaa masennukseen. Mutta ennen lääkityksen tehoamista en olisi saanut tehtyä näistä mitään."
> Hieno juttu, että lääkkeet auttoivat ja pääsit jaloillesi. Moni samassa tilanteessa ollut on saanut lääkkeistä avun. Minullakin SSRI-lääkkeet auttoivat silloin yli 20 vuotta sitten, kun ne minulle ensimmäisen OCD:hen määrättiin. Sen lisäksi suuri apu oli Edna B. Foen kirjasta "Kerrasta poikki - Eroon pakko-oireista". Löytyy hyllystäni edelleen.

"Anteeksi nyt vain mutta tämä on ihan naurettavaa. Jos mietin vaikka omista sairauksistani psoriasistani ja masennustani, olisi ollut ihan pelleilyä etten saisi apua ennen kuin tapaan lääkärin 5 kertaa ja luen 123 sivua lippulappusia ja kuuntelen 4 tunnin luennon. Mielestäni jokaisen ihmisen pitää sen verran käyttää omaa järkeä että tutustuu saamansa lääkkeen pakkausselosteeseen. Ei minua kukaan koskaan pakottanut käyttämään lääkkeitä, ei mitään niistä mitä olen käyttänyt."
> On toki potilaan oma asia, haluaako olla selvillä käyttämiensä lääkeiden haittavaikutuksista. Tämän haittavaikutusten selvitysvelvollisuuden voisi aluksi rajoittaa koskemaan vain psyykenlääkkeitä. Jos uskoo lääkärin sanaan ja hätä on suuri, niin apu on lähellä - nimi alle vaan ja lääkettä käyttämään. Ei ole ongelma. Myönnän, että on kyllä omaa tyhmyyttäni, että olen peruslaiskan luonteen omaavana ja suomalaista hyväuskoisuuttani pysynyt SSRI-lääkkeen käyttäjänä niin pitkään, enkä ole tutustunut tarkemmin pakkausselosteen sisältämiin miinoihin.

"Nykyaikana on ongelma että odotetaan lääkkeiden tekevän kaikki työ ja kun täydellistä parantumista ei tule, on syy kaikissa muissa. Sitten jos tulee sivuvaikutuksia, syytetään lääkäriä että miksei lääkäri nähnyt tulevaisuuteen että juuri tämä potilas olisi yksi niistä 10 000 henkilöstä joka saa kyseisen reaktion lääkkeeseen. Ei niitä asioita vaan aina voi tietää etukäteen ja olisi absurdia että sadat tuhannet kärsisivät sen vuoksi ettei muutamalle tulisi haittavaikutuksia. Suurin osa lääkäreistä ja muistakin terveydenhuollon henkilöistä, aivan varmasti määrää lääkityksen ja hoidon potilaan etu ensisijalla."
> Näinhän se on kuten kirjoitit. Lääkäri ei ole ennustaja eikä selvännäkijä. Vaaratonta lääkettä ei ole olemassakaan. Joillain potilailla vain on asioissa huono tuuri, niin on ollut minullakin. Nyt minua on rangaistu tästä huonosta tuurista vielä lisää vieroitusoireet kiistämällä ja vetämällä samalla taikurin hatusta uusia diagnooseja yhden tapaamiskerran perusteella, neuroleptejä syöttämällä jne. jne. Fyysisiä oireitani on vähätelty ja kaikki valitukseni ovat kaikuneet kuuroille korville, kuitattu hullun houreiksi. Ei mielestäni ihan täysin ihmisarvoa kunnioittavaa kohtelua.

t. AP

PS. Voisi perustaa oman keskusteluketjun, jossa katsottaisiin suurennuslasin kanssa Optipar 20 mg ja 40 mg pakkausselostetta. Pikaisella vilkaisulla se on aika proosallista luettavaa. "Useimpien potilaiden mielestä.. Mutta joillakin potilailla.."
Jos raadilla on tiedossa muita vastaavia yhtä suurpiirteisiä pakkausselosteita, niin niitäkin voisi vilkaista.

"Yksi tapa pienentää annosta asteittain on vähentää sitä 10 mg kerran viikossa. " - Yeah right. Eihän näitä paskatabletteja edes saa jaettua pienempiin kuin 10 mg osiin.

Anonyymi kirjoitti:

Uskon, että vuosikymmenien aikana useilla päähäni kohdistuneilla iskuilla (koulukiusaajien aiheutettama väkivalta ja raju pyörällä kaatuminen, missä lensin leuka edellä asfalttiin ohjaustangon yli) on ollut vaikutusta 1990-luvun lopussa alkaneen pakko-oireisen häiriöni alkamiseen. Tähän SSRI-lääkitykseni siis alunperin määrättiin. Myöhemmillä reseptien uusijoilla ei useimmilla ole ollut harmainta aavistustakaan lääkitykseen johtaneista elämäntilanteistani ja -tapahtumista. Pääasia tietysti, että reseptinuusijoiden oma talous on turvattu ja provikat juoksee?

Toivon kovasti, että saisin vielä joskus elää kaiken maailman psyykenlääkityksistä, psykiatreista, psykologeista, terapeuteista, "ylläpitohoidoista" ym. kontrolleista vapaata elämää.

Kaikki psykologiset testit eivät missään tapauksessa ole huonoja. Esim. psykoterapeuttini minulle suorittama luonneanalyysi osui kohdilleen lähes 100%:sti.

Viime kädessä olen sitä mieltä, että ongelmani eivät valitettavasti ole enää ratkaistavissa psykiatrian eivätkä psykologian keinoin. Tarvittaisiin neurologista asiantuntemusta.

Vahinko on jo tapahtunut.

t. AP

Lue lisää

Neurologisia testeja meinasinkin. Sekä neuropsykologisia. Pelkillä psykologisilla ei diagnoosi erottelussa tee mitään vaan tarvitsee tarkistaa, että mitkä oireet johtuu mistäkin asiasta. Molemmat puolet sulkevat pois asioita enemmäkseen kunnes jäädään mahdollisimman lähelle oikeaa vastausta, ikävä kyllä aivojen kohdalla ei ole mitään 100% oikeaa vastausta, koska me ei tiedetä aivoista niin paljoa. Silti siitä erottelu diagnostiikasta voisi olla apua. Sitä vain en tiedä miten sinun kohdalla sellaiseen pääsee.

Anonyymi kirjoitti:

"Taisit nyt käsittää vähän väärin. Pointti on siinä että ihminen joka ei halua parantua, ei myöskään taistele kehoa tai mieltä tuhoavaa sairautta vastaan. Eihän maahan kaatuvakaan pääse ylös jos ei tee asian eteen mitään."
> Näin on. Paljon on kiinni myös potilaasta itsestään, miten hyvin toipuu ja parantuu.

"Tämä on tietysti sinun mielipiteesi ja (niin kauan kuin sairautesi ei uhkaa kenenkään henkeä) saat toimia näin. Omalta osaltani voin kertoa etten olisi saanut tehtyä mitään ilman lääkitystä. Jo roskien vienti oli saavutus. Kun lääkkeet ja terapia alkoivat toimimaan, rupesin liikkumaan ulkona, käymään salilla, muutin ruokavalioni, ja kaikkea muutakin mistä luin että voi auttaa masennukseen. Mutta ennen lääkityksen tehoamista en olisi saanut tehtyä näistä mitään."
> Hieno juttu, että lääkkeet auttoivat ja pääsit jaloillesi. Moni samassa tilanteessa ollut on saanut lääkkeistä avun. Minullakin SSRI-lääkkeet auttoivat silloin yli 20 vuotta sitten, kun ne minulle ensimmäisen OCD:hen määrättiin. Sen lisäksi suuri apu oli Edna B. Foen kirjasta "Kerrasta poikki - Eroon pakko-oireista". Löytyy hyllystäni edelleen.

"Anteeksi nyt vain mutta tämä on ihan naurettavaa. Jos mietin vaikka omista sairauksistani psoriasistani ja masennustani, olisi ollut ihan pelleilyä etten saisi apua ennen kuin tapaan lääkärin 5 kertaa ja luen 123 sivua lippulappusia ja kuuntelen 4 tunnin luennon. Mielestäni jokaisen ihmisen pitää sen verran käyttää omaa järkeä että tutustuu saamansa lääkkeen pakkausselosteeseen. Ei minua kukaan koskaan pakottanut käyttämään lääkkeitä, ei mitään niistä mitä olen käyttänyt."
> On toki potilaan oma asia, haluaako olla selvillä käyttämiensä lääkeiden haittavaikutuksista. Tämän haittavaikutusten selvitysvelvollisuuden voisi aluksi rajoittaa koskemaan vain psyykenlääkkeitä. Jos uskoo lääkärin sanaan ja hätä on suuri, niin apu on lähellä - nimi alle vaan ja lääkettä käyttämään. Ei ole ongelma. Myönnän, että on kyllä omaa tyhmyyttäni, että olen peruslaiskan luonteen omaavana ja suomalaista hyväuskoisuuttani pysynyt SSRI-lääkkeen käyttäjänä niin pitkään, enkä ole tutustunut tarkemmin pakkausselosteen sisältämiin miinoihin.

"Nykyaikana on ongelma että odotetaan lääkkeiden tekevän kaikki työ ja kun täydellistä parantumista ei tule, on syy kaikissa muissa. Sitten jos tulee sivuvaikutuksia, syytetään lääkäriä että miksei lääkäri nähnyt tulevaisuuteen että juuri tämä potilas olisi yksi niistä 10 000 henkilöstä joka saa kyseisen reaktion lääkkeeseen. Ei niitä asioita vaan aina voi tietää etukäteen ja olisi absurdia että sadat tuhannet kärsisivät sen vuoksi ettei muutamalle tulisi haittavaikutuksia. Suurin osa lääkäreistä ja muistakin terveydenhuollon henkilöistä, aivan varmasti määrää lääkityksen ja hoidon potilaan etu ensisijalla."
> Näinhän se on kuten kirjoitit. Lääkäri ei ole ennustaja eikä selvännäkijä. Vaaratonta lääkettä ei ole olemassakaan. Joillain potilailla vain on asioissa huono tuuri, niin on ollut minullakin. Nyt minua on rangaistu tästä huonosta tuurista vielä lisää vieroitusoireet kiistämällä ja vetämällä samalla taikurin hatusta uusia diagnooseja yhden tapaamiskerran perusteella, neuroleptejä syöttämällä jne. jne. Fyysisiä oireitani on vähätelty ja kaikki valitukseni ovat kaikuneet kuuroille korville, kuitattu hullun houreiksi. Ei mielestäni ihan täysin ihmisarvoa kunnioittavaa kohtelua.

t. AP

PS. Voisi perustaa oman keskusteluketjun, jossa katsottaisiin suurennuslasin kanssa Optipar 20 mg ja 40 mg pakkausselostetta. Pikaisella vilkaisulla se on aika proosallista luettavaa. "Useimpien potilaiden mielestä.. Mutta joillakin potilailla.."
Jos raadilla on tiedossa muita vastaavia yhtä suurpiirteisiä pakkausselosteita, niin niitäkin voisi vilkaista.

"Yksi tapa pienentää annosta asteittain on vähentää sitä 10 mg kerran viikossa. " - Yeah right. Eihän näitä paskatabletteja edes saa jaettua pienempiin kuin 10 mg osiin.

Lue lisää

Tähän teidän keskusteluun.

Minun kohdalla kanssa terapia työskentely ei toiminut ilman lääkettä, koska en jaksanut/pystynyt keskittyämään terapiaan ollenkaan. Lääkitys vihdoin sai minut sellaiseen tilaan, että pystyttiin hoitamaan terapialla ja pystyin kotonakin keskitty,ään asioihin, että sain omaa elämää kuntoon. Vaikka kuinka halusin, että terapia tai jokin toimsiia ja halusin parantua niin ei se vain riittännyt ilman sitä lääkettä. Sitten pystyin vihdoin omalla työllä huolehtimaan itsestäni ja työstämään elämääni.

Tämäkään ei olisi tapahtunut jos olisin jäänyt voivottelemaan sitä ensimmäistä lääkitystä, joka vain pilasi elämääni. Tottakai menetin monta vuotta sen takia itsekin, koska oli niin negatiivinen kokemus ja muistan sen varmasti aina... En kumminkaan jäänyt siihen makaamaan ja etsin uusia vaihtoehtoja. Olen kohdannut niin montaa eri lääkäriä ja sairaanhoitajaa sen jälkeen, että tajunnut kuinka paljon on eroja ja kuinka pahasti isoimmat ongelmit tulee juuri tästä alirahoitetusta systeemistä, typeristä keksityistä muureista hoitotyössä ja osaaja pulasta.

Edelleen parhaat osaajat löytyy minusta kriisikeskustyöntekijöistä, jotka siis ei ole vapaaehtoisia vaan joilla on oikeaa uraa takana. He ovat niin aliarvostettuja. Huonoimpaa osaamista taas on ylemmän tason psykoterapeuteilla, koska näihin erikoistumisiin menee niin pitkään, että he usein jäävät tosi kapealle alalle. Koko terveydenhuolto alan opiskelukin pitäisi muuttaa niin, että kaikki alan lääkärit ja hoitajat joutuisi auttamaan toinen toistaan erillaisilla osastoilla. Erikoistutaan, mutta ei sitten olla pelkästään siinä yhdessä nurkassa. Kaikkien välillä puuttuu viestintä ja toistensa alan/taidon hyväksyminen.

Tästä on haittaa asiakkaillekin, koska monesti ongelmat, ettei he pääse oikeaan hoitoon yms. johtuu myös sisäisestä eri sairaanhoitoalojen kiukuttelusta ja kinasta kun ei tehdä ollenkaan sitä yhteistyötä. Minun psykiatrit on joutuneet liian usein diagnosoimaan minulla fyysisiä sairauksia, koska en saa hoitoa peruslääkärieltä kun ne ei osaa lukea minun mielenterveysjuttuja eikä kysy selvennystä sen alan ammattilaiselta. Sitten on hyvä syyttää kaikista ongelmista minun mielenterveyttä ja olen kuin frisbee jota heitellään edes takaisin.
Psykiatrit joutuu tekemään hirveästi ylimääräistä hommaa tämän takia ja se sitten syö heidän aikaansa juuri esim. lääkevieroituksista ja muista missä heidän taitonsa on. (Tässäkin riippuu psykiatrista, koska heilläkin on erilaiset kokemukset/erikoistumiset.)

Anonyymi kirjoitti:

Tähän teidän keskusteluun.

Minun kohdalla kanssa terapia työskentely ei toiminut ilman lääkettä, koska en jaksanut/pystynyt keskittyämään terapiaan ollenkaan. Lääkitys vihdoin sai minut sellaiseen tilaan, että pystyttiin hoitamaan terapialla ja pystyin kotonakin keskitty,ään asioihin, että sain omaa elämää kuntoon. Vaikka kuinka halusin, että terapia tai jokin toimsiia ja halusin parantua niin ei se vain riittännyt ilman sitä lääkettä. Sitten pystyin vihdoin omalla työllä huolehtimaan itsestäni ja työstämään elämääni.

Tämäkään ei olisi tapahtunut jos olisin jäänyt voivottelemaan sitä ensimmäistä lääkitystä, joka vain pilasi elämääni. Tottakai menetin monta vuotta sen takia itsekin, koska oli niin negatiivinen kokemus ja muistan sen varmasti aina... En kumminkaan jäänyt siihen makaamaan ja etsin uusia vaihtoehtoja. Olen kohdannut niin montaa eri lääkäriä ja sairaanhoitajaa sen jälkeen, että tajunnut kuinka paljon on eroja ja kuinka pahasti isoimmat ongelmit tulee juuri tästä alirahoitetusta systeemistä, typeristä keksityistä muureista hoitotyössä ja osaaja pulasta.

Edelleen parhaat osaajat löytyy minusta kriisikeskustyöntekijöistä, jotka siis ei ole vapaaehtoisia vaan joilla on oikeaa uraa takana. He ovat niin aliarvostettuja. Huonoimpaa osaamista taas on ylemmän tason psykoterapeuteilla, koska näihin erikoistumisiin menee niin pitkään, että he usein jäävät tosi kapealle alalle. Koko terveydenhuolto alan opiskelukin pitäisi muuttaa niin, että kaikki alan lääkärit ja hoitajat joutuisi auttamaan toinen toistaan erillaisilla osastoilla. Erikoistutaan, mutta ei sitten olla pelkästään siinä yhdessä nurkassa. Kaikkien välillä puuttuu viestintä ja toistensa alan/taidon hyväksyminen.

Tästä on haittaa asiakkaillekin, koska monesti ongelmat, ettei he pääse oikeaan hoitoon yms. johtuu myös sisäisestä eri sairaanhoitoalojen kiukuttelusta ja kinasta kun ei tehdä ollenkaan sitä yhteistyötä. Minun psykiatrit on joutuneet liian usein diagnosoimaan minulla fyysisiä sairauksia, koska en saa hoitoa peruslääkärieltä kun ne ei osaa lukea minun mielenterveysjuttuja eikä kysy selvennystä sen alan ammattilaiselta. Sitten on hyvä syyttää kaikista ongelmista minun mielenterveyttä ja olen kuin frisbee jota heitellään edes takaisin.
Psykiatrit joutuu tekemään hirveästi ylimääräistä hommaa tämän takia ja se sitten syö heidän aikaansa juuri esim. lääkevieroituksista ja muista missä heidän taitonsa on. (Tässäkin riippuu psykiatrista, koska heilläkin on erilaiset kokemukset/erikoistumiset.)

Lue lisää

,,,"tästä huolimatta ottaa päähän, että lääkärit joilla ei ole mitään kokemusta ja taitoa voivat päättää ja hoitaa kokonaisuudessaan annoskoot ja vieroituksen. Reseptejä saisi ihan hyvin uusia jos tiedostoissa lukee, että saa uusia, mutta aloitus ja lopetus tilanteessa pitäisi aina lähettää osaavammalle taholle. Tuo aukko täytyisi saada heti ensimmäisenä korjattua tässä systeemissä"

Olen täysin samaa mieltä. Lääkäreillä tuntuu olevan osalla hankala sanoa "en tiedä aiheesta" ja ohjata muualle..Yleislääkäri jolle puhuin aiheesta vain katsoi minua kummissaan että onpas erikoista kun en meinaa saada annosta alas sähköiskutuntemusten takia. Kunnollista vieroitusapua ei saanut jossa käytännössä olisi saanut jotain apua kun pillerin puolituksella oireet oli liian suuria
Masennuslääkevieroitus tulisi ottaa hyvin vakavasti etenkin tilanteissa joissa oireet on vaikeita ja kyseessä tosi pitkään läåkkeitä käyttänyt ihminen

Ongelma on myös se että kontrolleja pitäis olla useira vieroituksen aikana jos ongelmia etenkin tulee jossa seurataan vointia. Jos lääkäriresurssit on mitä on niin miten sitten?

Tuossa on riski että ihminen ajautuu työkyvyttömäksi jos vieroitus tehdään miten sattuu ja lääkäri luulee esim että kaikille potilaille käy samanlainen vieroitus ja aikataulu. Ei käy. Jokainen on yksilö

Anonyymi kirjoitti:

"Fake news" Eiks täällä aika yleisesti oleteta, että riittää kun on sadisti (joista ei pitäisi olla pulaa), niin pääsee käsiks helppoon massiin kun vaan nimeää itsensä psykiatriksi?

Leikki sikseen. Lääkäripula on totta. Mikä varmasti näkyy negatiivisesti kuntoutujille. Lääkäriaikojen saannnin vaikeutena, lääkemuutoksien hitautena, ja ylipäätään siihen, miten syvällisesti lääkäri pystyy tilanteeseen paneutumaan.

Mutta lääkäripula ei ole mitään uutta, ja itselleni seuraava kappale pisti silmään ehkä eniten.

" – Loppujen lopuksi potilas tekee paranemistyöstä 80 prosenttia itse. Ketään ei voi parantaa, jos hän ei halua sitä. On hyväksyttävä, että kärsimystä on aina. Vaikka tekisin kaikkeni, en saa sitä poistettua."

Jooskus itselleni tulee mieleen, että tälläkin foorumilla jankataan joitain 20 vuotta vanhoja asioita, eikä oikein päästä keskustelussa tähän päivään, saati eteenpäin.

Lue lisää

20 vuotta vanhoja asioita saatetaan jankata ja nostaa esille, jos ja kun näyttää siltä, että psykiatria ja sen hoitomenetelmät ja muodot edelleenkin pohjautuu lääkekeskeiseen ja painotteiseen hoitotieteeseen.

Ja psykiatriassa edelleenkin uskotaan lääkkeiden ihmeitä tekevään, parantavaan voimaan. Vaikka suurin osa ihmisten psyykkisistä oireista ja sairauksista olisi hoidettavissa keskusteluilla, tai psykoterapialla.

Kylmä tosiasia on tosin sekin, että psykiatrin ja potilaan jutellessa keskenään jostakin kissasta ei ihan taideta kaikkia ongelmia hoitaa. Elämä kun koostuu niin monista eri tekijöistä, somaattisista, psykososaalisista, taloudesta, ihmissuhteista, työstä etc.

Totta on sekin, että psykiatria hoitotieteenä ei ole mennyt juurikaan eteenpäin, tai kehittynyt 50 vuoteen. Uudet hoitomenetelmät ja muodot puuttuvat kokonaan.
Samoin lääkärin ja potilaan keskinäisen dialogin kehittäminen.

Laitoin vahingossa mukaan yhden Ylen linkin vieroitusoireista kertovista suomalaisista ihmisistä, mutta suosittelen lukemaan sen.Siinä puhutaan vaikeammista vieroitusoireista masennuslääkkeistä. Monilla ihmisillä jotka ei ole itse kokeneet vaikeampia vieroitusoireita voi olla hankala ymmärtää ihmisiä jotka on sellaisia kokeneet. Ei kannata tosin luulla että jos joskus on päässyt lääkkeistä helposti irti, että aina tulee pääsemään samanlaisella helppoudella koska hermosto voi reagoida eri tavoin toisella kerralla käyttöä. Jos lääkettä myös on käyttänyt lyhyemmän aikaa, riski vaikeammille vieroitusoireille tuskin on niin suuri kuin jos olisi käyttänyt tyyliin monta kymmentä vuotta. Ja ihmiset on yksilöitä, joku voi olla että pääsee lääkkeistä helpommin aina eroon. Toiset ei siedä lääkkeitä ollenkaan, ja eivät edes haittavaikutuksien takia pysty käyttämään niitä. Osa pystyy mutta saa silti vieroitusoireita. Toiset saa lieviä, tai ei ollenkaan.

Myöskin lääkehaittojen suhteen mielipiteeni on nykyään tämä : ainakin omalla kohdalla ne alkoi lisääntyä mitä useammin olin lääkkeen aloittanut uudelleen ja mitä pitempään olin lääkkeitä käyttänyt. Ne mitkä oli harvinaisempia haittavaikutuksia alkoi pitkässä käytössä osua yhä enemmän kohdalle. Pääsin myös lääkkeestä ekalla käyttökerralla helpommin eroon kuin myöhemmin. Sitten kun ihmisellä on useita lääkkeitä päällekäin, tulee myös lääkkeiden yhteisvaikutukset kehiin ja veikkaan että haittoja alkaa herkemmin tuntea. Moni lääkäri luulee kuin haitat olisi aina niin harvinaisia kuin hyvä kun ne edes kellekään tulee. Lääkkeen vaikutuskin voi muuttua. Jos siitä on joskus saanut hyötyä, voi olla että siitä ei aina tule saamaan hyötyä ja toisella käyttökerralla ei saa samaa vaikutusta.

Vaikka psykiatria tuntuu jollain tasolla olevan sivuuttaneen asian - masennuslääkkeissä on kyse on psykoaktiivisia vaikutuksia omaavista lääkeaineista, joilla on vieroitusoireisto siinä missä muissakin psykoaktiivisissa aineissa. Nykyisellään psykiatria tosin on lähtenyt avoimemmin kokeilemaan erilaisia psykoaktiivisia aineita masennuksen hoidossa kuten ketamiini tai psilosybiini, mutta jotenkin masennuslääkkeistä on tunnuttu ajattelevan kuin ne olisi jotain ihan eri lääkkeitä kuin psykoaktiivisia lääkkeitä. Fyysisen vieroitusoireiston lisäksi ihmiset käy läpi myös litannian henkisen tason vieroitusoireita (joita myös esim huumeissa on kuten amfetamiinissa ärtyisyys ja masentuneisuus ), jotka helposti sekoitetaan relapsiin mutta voi olla hyvin erisorttisia mitä normaalisti itse on lääkkeen aikana tai sitä ennen tunteneet. Esim. herkistynyt tunne - elämä jossa tuntee helpommin raivoa tai aggressiota, heittelevä tunne-elämä, herkkäitkuisuus jne. Mikä on kauheaa, nämä voidaan sotkea masennukseen ja lääkeriippuvuuden kehä on valmis. Suoraa yhtäläisyyttä en laita tiettyjen huumeiden ja masennuslääkkeiden välille, mutta totean : kummassakin kyse eri tavoin vaikuttavista psykoaktiivisista aineista jotka vaikuttaa aivokemioihin omalla tavallaan, joilla on omanlaisensa vieroitusoireet ja omanlaisensa vaikutus hermostoon ja aivoihin.

Laitan vielä linkin Royal Collegen Stopping Antidepressants - sivustolle, mitä toivon että ylläpito ei poista, koska mielestäni se on hyvin tärkeä linkki. Siellä mietitään mm.sitä miten erottaa omat henkiset oireet vieroitusoireista ja mikä aiheuttaa vieroitusoireita. https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stopping-antidepressants

T: Itse masennuslääkevieroituksen kokenut, aiheesta vuosia kriittisin silmin lukenut.

"tapering strips"

Käsittääkseni useat kotihoidon lääkejakelut toimivat nykyisin tuolla pussiketju menetelmällä. Missä valmiiksi pussitetut annokset korvaavat dosetin.
Niissä lääkemuutokset ovat arkipäivää, mutta en tiedä onko täälläpäin tehty ihan räätälöityjä lääkkeen alas-ajo paketteja. Sinänsä ihan kiehtova ajatus. Toki siinäkin on ongelmansa.

Anonyymi kirjoitti:

"tapering strips"

Käsittääkseni useat kotihoidon lääkejakelut toimivat nykyisin tuolla pussiketju menetelmällä. Missä valmiiksi pussitetut annokset korvaavat dosetin.
Niissä lääkemuutokset ovat arkipäivää, mutta en tiedä onko täälläpäin tehty ihan räätälöityjä lääkkeen alas-ajo paketteja. Sinänsä ihan kiehtova ajatus. Toki siinäkin on ongelmansa.

Lue lisää

Tuossa vaan niissä pusseissa on asteittain potilaan voinnin mukaan vähennetyt annokset, jotta lääkettä voi vähentää tarkasti ja helposti tosi pienin pudotuksin. Nykyisellään tilanne on että tosiaan annoskoot pieniä lääkevähennyksiä ajatellen
eivät tee pieniasteisesta vähentämisestä helppoa ja vaatii potilaalta kikkailua. Toki tekniikoita on keksitty vieroituspalstoilla siihenkin ja joka lääkkeellä on keksitty omat spesifit tekniikkansa koska pillereitä on moneksi. Joitain lääkkeitä on saatavilla nestemäisinä versioina normaalihintaa kalliimmalla johon lääkäri voi vaihtaa ja siten vähentää (pienempinä vähennyksinä) tai sitten lääkäri voi vaihtaa esim lyhytvaikutteisen lääkkeen pitkävaikutteisempaan mutta vieroituspalstoilla tällaisissa lääkevaihdoksissa todetaan omat riskinsä potilaan voinnille. Monet lääkärit on riskeeranneet potilaan hyvinvoinnin ja vieroittaneet potilaita liian isoilla annosvähennyksillä, liian nopealla aikataululla, ja uskon että tätä on edesauttanut vieroitusoireiden vähättely, masennuslääkkeiden pitäminen turvallisempana mitä ne onkaan (hoetaan kokoajan että ne ei aiheuta riippuvuutta joten unohdetaan lopetusongelmat),sekä hoitosuositukset. Vaikka lääke ei vaikuttaisi niin vahvalta tavaralta milligrammojen perusteella, se voi olla ytyä tavaraa ja esim sen puolittaminen laukaisee vieroitusoireita. Monen kohdalla vähennys ei ole viikkojen juttu vaan kuukausien tai voidaan puhua myös vuodesta tai yli - niin kauan mitä se vaatii - ykköslähtökohtana potilaan hyvinvointi. Tämä on yksilöllinen juttu miten vieroitus tehdään, ja sen huomioi RCP:n vieroitusmateriaali jossa joidenkin kohdalla voidaan edetä rivakkaammin( kuitenkin pikkuhiljaa tunnudtellen ja vointia seuraten) mutta joissain tapauksissa varovaisuutta, pikkuvähennyksiä ja jarruttelua on syytä käyttää. Itse lääkärinä ottaisin erityisellä vakavuudella pitkään lääkkeitä ja isoina annoksina käyttäneet potilaat vieroituksen suhteen koska jo jotkut lääkepaketit varoittaa vieroitusoireista näillä käyttäjillä. Samaten niiden masennuslääkkeiden käyttäjät joilla on erityisesti tiedetty olevan ikäviä vieroitusoireita ennestään. Toki kaikkien kohdalla pitää pelisilmää käyttää jos alkaa vieroitusoireita tulla tehdessä vähennyksiä.

Olen edelleen vahvasti huolestunut siitä miten joidenkin potilaiden hyvinvointi vaarannetaan tietämättömien lääkärien toimesta ylinopeilla vähennyksillä. Aivan tarpeetonta potilaan voinnin riskeerausta. Masennuslääkkeiden massamääräys yleisterveydenhuollossa huolestuttaa minua, haittojen seurannan ja lääkepurkujen osalta.

Kaikissa tapauksissa lääkkeen palautus takaisin ei muuta tilannetta takaisin vointiin ennen vähennystä ja tuossa on isot riskit. Suosittelisin kaikkia lääkäreitä lukemaan tuon RCP:n materiaalin. Britanniassa asiaan on alettu kiinnittämään parempaa huomiota kuin Suomessa. Toivon näkeväni yhtä varovaiset purkusuositukset Suomessakin joku päivä.

Ja siis tuo DSM on varmaan ollut osittain myös vaikuttamassa siihen, että yhä enemmän on tiloja mitä lääkitä.

Mua ihmetyttää tää seksihalujen latistus juttu kun mä olin kiimanen ku kani ku käytin SSRI 😄
Mutta siis joo, itsellä ikää jo reilusti yli 30 ja älliä tullut sen verran että käyn pakkausselosteet läpi. Joskus pentuna ei niinkään. En muista että mulle olis tullut oireita kun lopetin SSRI.
Kannattaa kuitenkin muistaa että suurempi osa ihmisistä saa näistä lääkkeistä avun, ja se on tärkeintä. Mielestäni mihinkään lääkkeeseen ei pidä suhtautua välinpitämättömästi vaan aina punnita edut vs mahdolliset ikävät sivuvaikutukset, sanoi lääkäri mitä tahansa. Loppujen lopuksi jokainen on ensisijaisesti vastuussa itsestään.

Anonyymi kirjoitti:

Mua ihmetyttää tää seksihalujen latistus juttu kun mä olin kiimanen ku kani ku käytin SSRI 😄
Mutta siis joo, itsellä ikää jo reilusti yli 30 ja älliä tullut sen verran että käyn pakkausselosteet läpi. Joskus pentuna ei niinkään. En muista että mulle olis tullut oireita kun lopetin SSRI.
Kannattaa kuitenkin muistaa että suurempi osa ihmisistä saa näistä lääkkeistä avun, ja se on tärkeintä. Mielestäni mihinkään lääkkeeseen ei pidä suhtautua välinpitämättömästi vaan aina punnita edut vs mahdolliset ikävät sivuvaikutukset, sanoi lääkäri mitä tahansa. Loppujen lopuksi jokainen on ensisijaisesti vastuussa itsestään.

Lue lisää

Se onkin yksilöllistä mutta SSRI lääkkeissä seksiongelmat on hyvin yleisiä. Haluttomuus tai se että vaikka haluttaisi ei onnistu kun värkit ei toimi kuten pitäisi
Haluaisin nähdä tutkimusnäytön missä todistetaan että ssrit auttaa useimpia ihmisiä ja kuinka montaa prosenttia ne auttaa ja miten on asiat pitemmällä tähtäimellä jos pitkään käyttää. Lievemmissä masennustiloissa käsittääkseni hyöty haitta suhde ei ole kovin hyvä mutta se paranee vaikeampia tiloja kohden. Kun mietitään haittavaikutuksia, jotkut kokee sekä hyötyjä että haittoja. Ovat valmiita jonkun hyödyn vuoksi hyväksymään myös ne haitat

Anonyymi kirjoitti:

Se onkin yksilöllistä mutta SSRI lääkkeissä seksiongelmat on hyvin yleisiä. Haluttomuus tai se että vaikka haluttaisi ei onnistu kun värkit ei toimi kuten pitäisi
Haluaisin nähdä tutkimusnäytön missä todistetaan että ssrit auttaa useimpia ihmisiä ja kuinka montaa prosenttia ne auttaa ja miten on asiat pitemmällä tähtäimellä jos pitkään käyttää. Lievemmissä masennustiloissa käsittääkseni hyöty haitta suhde ei ole kovin hyvä mutta se paranee vaikeampia tiloja kohden. Kun mietitään haittavaikutuksia, jotkut kokee sekä hyötyjä että haittoja. Ovat valmiita jonkun hyödyn vuoksi hyväksymään myös ne haitat

Lue lisää

Tässä linkissä lisää seksuaalihaittojen yleisyydestä SSRI:n käyttäjillä.

Seksi, rakkaus ja masennuslääkkeet
http://akukopakkala.fi/seksi-rakkaus-ja-masennuslaakkeet/

otteita artikkelista:
Kuinka yleisiä seksuaaliset haitat ovat?

Alun perin kerrottiin, että seksuaalisia häiriöitä tulisi alle 30 prosentille SSRI:n käyttäjistä. Tulos perustui siihen, kuinka moni aktiivisesti valitti asiasta hoitavalle lääkärille. Asiaa varta vasten kysyttäessä, useimmat kuitenkin kertovat seksuaalisista vaikeuksista, joita lääkkeet aiheuttavat.

Laajassa, vuonna 2014 julkaistussa 1829:n SSRI-aineiden käyttäjän haastattelututkimuksessa lähes kaksi kolmesta (62 prosenttia) koki nimenomaan lääkkeiden aiheuttaneen heille seksuaalisia vaikeuksia. Kun asiaa on aktiivisesti tutkittu, kuva on synkentynyt entisestään. Seksuaalisia häiriöitä näyttää koituvan lähes kaikille eli 83–98 prosentille kaikista SSRI:n käyttäjistä.
---
Osalla seksuaalinen toimintakyky palautuu normaaliksi, kun SSRI-aineiden käyttö lopetetaan, mutta osalla häiriö jää.
---
Ensimmäisiä tutkimuksia PSSD:stä (post SSRI sexual dysfunction) eli SSRI:n käytön aiheuttamasta pitkäaikaisesta seksuaalihäiriöstä on ilmestynyt viime vuosina.

Näinhän se on. Liika juoruaminen ja totta puhuminen masennuslääkkeiden haitoista potilaille kun voi ikävästi alentaa lääketeollisuuden liikevoittoprosentteja kautta maailman. Potilaiden kärsimys ei ole mitään osakkeenomistajien kärsimysten rinnalla!

Parempi siis olla mieluummin hiljaa, jotta tuotot eivät kärsi. Vieroitusoireet ja muut harmit potilas vain kuvittelee. Oikeastihan kyse on vain (((alkuperäisen sairauden uusiutumisesta tai toistumisesta))).

t. "vaikeasti masentunut"

Anonyymi kirjoitti:

Näinhän se on. Liika juoruaminen ja totta puhuminen masennuslääkkeiden haitoista potilaille kun voi ikävästi alentaa lääketeollisuuden liikevoittoprosentteja kautta maailman. Potilaiden kärsimys ei ole mitään osakkeenomistajien kärsimysten rinnalla!

Parempi siis olla mieluummin hiljaa, jotta tuotot eivät kärsi. Vieroitusoireet ja muut harmit potilas vain kuvittelee. Oikeastihan kyse on vain (((alkuperäisen sairauden uusiutumisesta tai toistumisesta))).

t. "vaikeasti masentunut"

Lue lisää

Minun mielestäni potilaana oli suorastaan vastuutonta tapa, millä itselleni määrättiin masennuslääkkeet. Sen sijaan että olisi mainittu siitä että lääke pitää vähentää pois tai edes informoitu masennuslääkeiden vieroitusoireista kutsuen niitä vaikka nätisti pikku lopetusoireiksi, minulle ei mainittu niistä MITÄÄN. Lisäksi minulle sanottiin että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja voi lopettaa milloin vain antaen niistä nätimmän kuvan mitä ne ansaitsisi
Minulle määrättiin niitä vuosiksi juuri täysikäisyyden kynnyksellä kertomatta tutkimuksen puutteesta mitä nuorille näitä määrätessä on. Reseptiä uusittiin mainitsematta kertaakaan siitä että pitkäaikaiseen käyttöön voisi ehkä sisältyä uudenlaisia ongelmia. Jopa hoitosuositusten tekijät tuntuvat vähättelevän masennuslääkkeiden haittoja ja vieroitusoireita joten ei se ihme ole että niin tekee rivilääkäritkin. Minä taas suhtaudun melkoisella pelolla näihin keskushermostoa sotkeviin lääkkeisiin joista lääkärit luulee että ne on jotain ihan harmittomia pillereitä.

Vuosia reseptiä uusittiin ja uusittiin, ja yhtäkkiä joku uusi sattumalta kerran tavattu työterveyden lääkäri ehdotti lääkkeen alasajoa (tosi turvallista muuten ehdotella tuollaisella potilastuntemuksella!). Kun yritin ajaa lääkettä alas ja lääkäriltä kyselin ohjeita, eräältä lääkäriltä ei saanut mitään ohjeita mitä tehdä kun ei saa annosta alas koska koin mm. voimakkaita sähköiskutuntemuksia päässä puolittelemalla tablettia. Lääke alasajettiin lopulta aivan liian nopealla tahdilla liian isoilla pudotuksilla eikä elämäni koskaan ole ollut enää samanlaista sen jälkeen. Kuvaisin nopeaa vieroitusta kuin olisi autossa jonka jarrut yhtäkkiä ei toimi kunnolla mutta kaasua lisätään silti lisää kokoajan. Sitä tekee keholle liian nopea vieroitus. Hermosto reagoi siihen huonosti. Minulle ei edes "kerrottu autossa olevista vioista" määrätessä lääkkeet. Oikeaoppisessa vieroituksessa omistajalle kerrotaan että autossa voi olla vikaa eikä laiteta ihmistä tuollaiseen tilanteeseen. Auto korjataan ja testataan voiko sillä ajaa eikä heti lyödä kaasua täysille, vaan kokeillaan pikkuhiljaa toimivatko jarrut tosi varovaisesti. Jos jarrut ei toimi, ajaminen lopetetaan.

Aloin saada ihan klassisia vieroitusoireita kuten unettomuutta, kierroksilla käymistä ja mielialojen heittelyä, ja pitkän lista fyysisiä oireita. Pari kuukautta eräs psykiatri totesi että kyseessä on relapsi vaikka minulla ei ollut koskaan määräyshetkellä ollut tuollaisia oireita ja kehtasi vielä väittää ettei kyse ole vieroitusoireista koska sentään ihan 2 kk mennyt lopetuksesta. Tuo aika on ihan vitsi, vieroitusoireisto voi kestää paljon pitempään vuosien ja vuosien käytön jälkeen. Hän määräsi uudestaan masennuslääkkeitä ja siihen päälle vielä muitakin pillereitä. Masennuslääkkeistä sain uudelleenaloitettuna oudon olon ja uusista lääkkeistä vieläkin hirveämmän olon ja sitä oloa on edes hankala kuvata. Lääkkeitä vaihdeltiin useita kertoja enkä koskaan enää saavuttanut normaalia oloa enkä ole sen jälkeen voinut päivääkään enää niin että mitään oireita ei olisi. Monet oireet oli minulle uusia mitä minulla ei koskaan ollut ennen noita lääkkeitä. Käytin määrättyjä lääkkeitä niin pitkään että aloin niihinkin jäädä koukkuun ja niistä alkoi tulla vieroitusoireita.

Koettuani tuon voin sanoa että luottamukseni lääkäreihin, terveydenhuoltojärjestelmäämme ja heidän lääketietoonsa on pyöreä nolla.

Useita kertoja terveydenhuoltojärjestelmällä olisi ollut mahdollisuus informoida minua paremmin ja estää mahdollisia haittoja tapahtumasta.
Elämäni ei ole koskaan ollut enää samanlaista lääkehaittojen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti:

Minun mielestäni potilaana oli suorastaan vastuutonta tapa, millä itselleni määrättiin masennuslääkkeet. Sen sijaan että olisi mainittu siitä että lääke pitää vähentää pois tai edes informoitu masennuslääkeiden vieroitusoireista kutsuen niitä vaikka nätisti pikku lopetusoireiksi, minulle ei mainittu niistä MITÄÄN. Lisäksi minulle sanottiin että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja voi lopettaa milloin vain antaen niistä nätimmän kuvan mitä ne ansaitsisi
Minulle määrättiin niitä vuosiksi juuri täysikäisyyden kynnyksellä kertomatta tutkimuksen puutteesta mitä nuorille näitä määrätessä on. Reseptiä uusittiin mainitsematta kertaakaan siitä että pitkäaikaiseen käyttöön voisi ehkä sisältyä uudenlaisia ongelmia. Jopa hoitosuositusten tekijät tuntuvat vähättelevän masennuslääkkeiden haittoja ja vieroitusoireita joten ei se ihme ole että niin tekee rivilääkäritkin. Minä taas suhtaudun melkoisella pelolla näihin keskushermostoa sotkeviin lääkkeisiin joista lääkärit luulee että ne on jotain ihan harmittomia pillereitä.

Vuosia reseptiä uusittiin ja uusittiin, ja yhtäkkiä joku uusi sattumalta kerran tavattu työterveyden lääkäri ehdotti lääkkeen alasajoa (tosi turvallista muuten ehdotella tuollaisella potilastuntemuksella!). Kun yritin ajaa lääkettä alas ja lääkäriltä kyselin ohjeita, eräältä lääkäriltä ei saanut mitään ohjeita mitä tehdä kun ei saa annosta alas koska koin mm. voimakkaita sähköiskutuntemuksia päässä puolittelemalla tablettia. Lääke alasajettiin lopulta aivan liian nopealla tahdilla liian isoilla pudotuksilla eikä elämäni koskaan ole ollut enää samanlaista sen jälkeen. Kuvaisin nopeaa vieroitusta kuin olisi autossa jonka jarrut yhtäkkiä ei toimi kunnolla mutta kaasua lisätään silti lisää kokoajan. Sitä tekee keholle liian nopea vieroitus. Hermosto reagoi siihen huonosti. Minulle ei edes "kerrottu autossa olevista vioista" määrätessä lääkkeet. Oikeaoppisessa vieroituksessa omistajalle kerrotaan että autossa voi olla vikaa eikä laiteta ihmistä tuollaiseen tilanteeseen. Auto korjataan ja testataan voiko sillä ajaa eikä heti lyödä kaasua täysille, vaan kokeillaan pikkuhiljaa toimivatko jarrut tosi varovaisesti. Jos jarrut ei toimi, ajaminen lopetetaan.

Aloin saada ihan klassisia vieroitusoireita kuten unettomuutta, kierroksilla käymistä ja mielialojen heittelyä, ja pitkän lista fyysisiä oireita. Pari kuukautta eräs psykiatri totesi että kyseessä on relapsi vaikka minulla ei ollut koskaan määräyshetkellä ollut tuollaisia oireita ja kehtasi vielä väittää ettei kyse ole vieroitusoireista koska sentään ihan 2 kk mennyt lopetuksesta. Tuo aika on ihan vitsi, vieroitusoireisto voi kestää paljon pitempään vuosien ja vuosien käytön jälkeen. Hän määräsi uudestaan masennuslääkkeitä ja siihen päälle vielä muitakin pillereitä. Masennuslääkkeistä sain uudelleenaloitettuna oudon olon ja uusista lääkkeistä vieläkin hirveämmän olon ja sitä oloa on edes hankala kuvata. Lääkkeitä vaihdeltiin useita kertoja enkä koskaan enää saavuttanut normaalia oloa enkä ole sen jälkeen voinut päivääkään enää niin että mitään oireita ei olisi. Monet oireet oli minulle uusia mitä minulla ei koskaan ollut ennen noita lääkkeitä. Käytin määrättyjä lääkkeitä niin pitkään että aloin niihinkin jäädä koukkuun ja niistä alkoi tulla vieroitusoireita.

Koettuani tuon voin sanoa että luottamukseni lääkäreihin, terveydenhuoltojärjestelmäämme ja heidän lääketietoonsa on pyöreä nolla.

Useita kertoja terveydenhuoltojärjestelmällä olisi ollut mahdollisuus informoida minua paremmin ja estää mahdollisia haittoja tapahtumasta.
Elämäni ei ole koskaan ollut enää samanlaista lääkehaittojen jälkeen.

Lue lisää

Työterveyshuolto on rahan asialla ja kohtelee ihmisiä kuin koneita.

Rasti ruutuun nappi huuleen uusi rasti ja uusi nappi ja paluu ahjoon tai vuoksiksi pois koska tilanne eskaloitui.

Anonyymi kirjoitti:

Työterveyshuolto on rahan asialla ja kohtelee ihmisiä kuin koneita.

Rasti ruutuun nappi huuleen uusi rasti ja uusi nappi ja paluu ahjoon tai vuoksiksi pois koska tilanne eskaloitui.

Lue lisää

Ja pitäiskö puhua syistä nappien syönnin tarpeen takana vai onko tabu kuten maan tapana tunnettu ilmiö?

Anonyymi kirjoitti:

Minun mielestäni potilaana oli suorastaan vastuutonta tapa, millä itselleni määrättiin masennuslääkkeet. Sen sijaan että olisi mainittu siitä että lääke pitää vähentää pois tai edes informoitu masennuslääkeiden vieroitusoireista kutsuen niitä vaikka nätisti pikku lopetusoireiksi, minulle ei mainittu niistä MITÄÄN. Lisäksi minulle sanottiin että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja voi lopettaa milloin vain antaen niistä nätimmän kuvan mitä ne ansaitsisi
Minulle määrättiin niitä vuosiksi juuri täysikäisyyden kynnyksellä kertomatta tutkimuksen puutteesta mitä nuorille näitä määrätessä on. Reseptiä uusittiin mainitsematta kertaakaan siitä että pitkäaikaiseen käyttöön voisi ehkä sisältyä uudenlaisia ongelmia. Jopa hoitosuositusten tekijät tuntuvat vähättelevän masennuslääkkeiden haittoja ja vieroitusoireita joten ei se ihme ole että niin tekee rivilääkäritkin. Minä taas suhtaudun melkoisella pelolla näihin keskushermostoa sotkeviin lääkkeisiin joista lääkärit luulee että ne on jotain ihan harmittomia pillereitä.

Vuosia reseptiä uusittiin ja uusittiin, ja yhtäkkiä joku uusi sattumalta kerran tavattu työterveyden lääkäri ehdotti lääkkeen alasajoa (tosi turvallista muuten ehdotella tuollaisella potilastuntemuksella!). Kun yritin ajaa lääkettä alas ja lääkäriltä kyselin ohjeita, eräältä lääkäriltä ei saanut mitään ohjeita mitä tehdä kun ei saa annosta alas koska koin mm. voimakkaita sähköiskutuntemuksia päässä puolittelemalla tablettia. Lääke alasajettiin lopulta aivan liian nopealla tahdilla liian isoilla pudotuksilla eikä elämäni koskaan ole ollut enää samanlaista sen jälkeen. Kuvaisin nopeaa vieroitusta kuin olisi autossa jonka jarrut yhtäkkiä ei toimi kunnolla mutta kaasua lisätään silti lisää kokoajan. Sitä tekee keholle liian nopea vieroitus. Hermosto reagoi siihen huonosti. Minulle ei edes "kerrottu autossa olevista vioista" määrätessä lääkkeet. Oikeaoppisessa vieroituksessa omistajalle kerrotaan että autossa voi olla vikaa eikä laiteta ihmistä tuollaiseen tilanteeseen. Auto korjataan ja testataan voiko sillä ajaa eikä heti lyödä kaasua täysille, vaan kokeillaan pikkuhiljaa toimivatko jarrut tosi varovaisesti. Jos jarrut ei toimi, ajaminen lopetetaan.

Aloin saada ihan klassisia vieroitusoireita kuten unettomuutta, kierroksilla käymistä ja mielialojen heittelyä, ja pitkän lista fyysisiä oireita. Pari kuukautta eräs psykiatri totesi että kyseessä on relapsi vaikka minulla ei ollut koskaan määräyshetkellä ollut tuollaisia oireita ja kehtasi vielä väittää ettei kyse ole vieroitusoireista koska sentään ihan 2 kk mennyt lopetuksesta. Tuo aika on ihan vitsi, vieroitusoireisto voi kestää paljon pitempään vuosien ja vuosien käytön jälkeen. Hän määräsi uudestaan masennuslääkkeitä ja siihen päälle vielä muitakin pillereitä. Masennuslääkkeistä sain uudelleenaloitettuna oudon olon ja uusista lääkkeistä vieläkin hirveämmän olon ja sitä oloa on edes hankala kuvata. Lääkkeitä vaihdeltiin useita kertoja enkä koskaan enää saavuttanut normaalia oloa enkä ole sen jälkeen voinut päivääkään enää niin että mitään oireita ei olisi. Monet oireet oli minulle uusia mitä minulla ei koskaan ollut ennen noita lääkkeitä. Käytin määrättyjä lääkkeitä niin pitkään että aloin niihinkin jäädä koukkuun ja niistä alkoi tulla vieroitusoireita.

Koettuani tuon voin sanoa että luottamukseni lääkäreihin, terveydenhuoltojärjestelmäämme ja heidän lääketietoonsa on pyöreä nolla.

Useita kertoja terveydenhuoltojärjestelmällä olisi ollut mahdollisuus informoida minua paremmin ja estää mahdollisia haittoja tapahtumasta.
Elämäni ei ole koskaan ollut enää samanlaista lääkehaittojen jälkeen.

Lue lisää

Psykiatreilla ja muilla lääkäreillä täytyy olla SSRI- ja muista psyykenlääkkeistä jotain sellaista tietoa, mitä he eivät saa tai uskalla potilailleen ilmoittaa. Muuten voi olla ura vaakalaudalla. Muuta selitystä en keksi heidän salailevalle toiminnalleen psyykenlääkkeisiin liittyen. Jos joku arvelee tietävänsä oikean syyn, niin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan.

Syy miksi et saanut lääkäriltä toimintaohjeita vieroitusoireiden lievitykseen lääkeannosta vähentäessäsi on todennäköisesti se, ettei ko. lääkäri oikeasti tiedä riittävästi aiheesta. Se ei silti varmaan estä häntä määräämästä psyykenlääkkeitä.

Psykiatria olisit voinut saman tien kehoittaa tunkemaan lääkemääräyksen hanuriinsa. Syövätköhän he muuten itse lainkaan määräämiään mömmöjä? Epäilen että eivät, koska varmasti tietävät ja tuntevat lääkkeisiin liittyvät haitat ja riskit.

t. "vaikeasti masentunut"

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatreilla ja muilla lääkäreillä täytyy olla SSRI- ja muista psyykenlääkkeistä jotain sellaista tietoa, mitä he eivät saa tai uskalla potilailleen ilmoittaa. Muuten voi olla ura vaakalaudalla. Muuta selitystä en keksi heidän salailevalle toiminnalleen psyykenlääkkeisiin liittyen. Jos joku arvelee tietävänsä oikean syyn, niin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan.

Syy miksi et saanut lääkäriltä toimintaohjeita vieroitusoireiden lievitykseen lääkeannosta vähentäessäsi on todennäköisesti se, ettei ko. lääkäri oikeasti tiedä riittävästi aiheesta. Se ei silti varmaan estä häntä määräämästä psyykenlääkkeitä.

Psykiatria olisit voinut saman tien kehoittaa tunkemaan lääkemääräyksen hanuriinsa. Syövätköhän he muuten itse lainkaan määräämiään mömmöjä? Epäilen että eivät, koska varmasti tietävät ja tuntevat lääkkeisiin liittyvät haitat ja riskit.

t. "vaikeasti masentunut"

Lue lisää

Uskon että taustalla asioissa on väärä asenneilmapiiri masennuslääkkeisiin liittyen jossa auktoriteettitahot on ummistaneet silmiänsä niitä koskevalle kriittiselle tutkimusnäytölle(jota kyllä on itseasiassa ollut vuosikymmeniä jos oikein asiaa tarkasteltaisiin) pitäneet masennuslääkkeitä ongelmattomampina mitä ne on, vähätelleet vieroitusongelmia kutsumalla niitä "lopetusoireiksi". Taustalla on myös lääkeyhtiöiden propagandaa jossa lääkkeitä on yritetty valkopestä paremmiksi mitä ne on ja kampanjointia masennuksesta jossa lääkkeitä siinä sivussa on promottu - lisätään tietoisuutta maennuksesta ja siinä samassa vähän lääkkeiden myyntiä. Yhtäkkiä ison yleisön tietoisuuteen tuli kemialliset epätasapainot ja serotoniinin vajaukset. Lääkeyhtiöillä oli myös kampanjoita joita kohdistettiin suoraan lääkäreille. Ei tarvi mennä kauas etsimään kun netistä löytää sivustoja jossa kerroraan masennuksesta ja vähän lääkkeistäkin sivussa ja tekijä lääkeyhtiö. Kun auktoriteettitahojen asenne on masennuslääkkeiden ongelmia vähättelevä ja hyötyjä korostava, silloin rivilääkärienkin asenne noita kohtaan heijastelee sitä. Taustalla voi, kuten sanoit olla tiedon puutetta, mutta silti näillä lääkäreillä on valta määrätä ja purkaa ihmisten lääkkeitä. Ainoan neuvon mitä lääkkeitä purkaville ihmisille sanon: ottakaa selvää paljonko lääkärillänne on kokemusta, pyytäkää ohjaamaan tarvittaessa enemmän kokemusta omaavalle ja tehkää myös omaa taustatyötä. Tämä etenkin jos olette käyttäneet lääkkeitä pitkään ja ollut lopetusvaikeuksia ennenkin.

Joskus muistan Käypähoidon tekijän haastattelun HS:ssä parin vuoden takaa missä hän väitti että lääkärit osaa erottaa vieroitusoireet ja potilaan ongelmat. En todellakaan usko tätä ja monet lääkärit ei edes tajua kärsimyksen määrää mitä lääkevieroitus voi joillekin aiheuttaa kun hermosto "sekaisin" vieroituksessa. Samaa käypähoidon tekijää haastateltiin myöhemmin Ylellä masennuslääkevieroitusongelmista ja hänen puheistaan sai sellaisen kuvan kuin ehkä yleislääkäreillä ei ole aina ollut tarvittavaa tietämystä vieroitusasioissa.

Mietin vain kuinka monta meitä "harvinaista tapausta" on jossa on tullut vaikeampia vieroitusoireita? Jos ihmisiä on satojatuhansia lääkkeillä ja monet syö pitkään (mikä altistaa oireille), niin varmasti meitä löytyy.

Kokoajan painottaneet sitä että riippuvuutta ei synny unohtaen sen että lopetusongelmia voi syntyä, vakaviakin. Nykyään he myöntää ne, mutta silti ollaan kokoajan hokemassa, että ne on harvinaisia ja älkää ihmiset huolehtiko, syökää nappinne. Kokoajan pitää ikäänkuin promota hoitoa sivussa. Muistaa mainita kuinka valtaosalle ongelmia ei synny

Asenne pitäisi olla: aina on riski että ihmiset saa vieroitusongelmia ja pitäisi pyrkiä kaikin keinoin minimoimaan niitä sen sijaan että "valtaosalla ei mitään ongelmia, nämä nyt vain on harvinaisia tapauksia" heittäen mahdollisesti osa helvettiin ongelmia vähättelevillä liian nopeilla vieroituksilla jotka sopii ehkä jollekin mutta toisille laukaisee helvetin. Tuo asenne johtaa helposti siihen että lääkäri kokee että tuskin sinulla tuollaisia oireita on kun ne on niin harvinaisiakin. Ihmisiä pitää määräyshetkellä varoittaa vieroitusoireista, ei pitää tarpeettoman pitkiä aikoja lääkityksellä (seuranta), ja lopetus tehdä varovaisesti yksilölliset erot huomioiden. Samoja suuntaviivoja ei voi käyttää kaikille. Joillekin ainoa tapa päästä lääkkeistä on 10 prosentin vähennystapa

Itsellä suututtaa niin paljon että lääkäri ohitti vieroitusoireet parin kuukauden jälkeen. Anteeksiantamatonta

Anonyymi kirjoitti:

Uskon että taustalla asioissa on väärä asenneilmapiiri masennuslääkkeisiin liittyen jossa auktoriteettitahot on ummistaneet silmiänsä niitä koskevalle kriittiselle tutkimusnäytölle(jota kyllä on itseasiassa ollut vuosikymmeniä jos oikein asiaa tarkasteltaisiin) pitäneet masennuslääkkeitä ongelmattomampina mitä ne on, vähätelleet vieroitusongelmia kutsumalla niitä "lopetusoireiksi". Taustalla on myös lääkeyhtiöiden propagandaa jossa lääkkeitä on yritetty valkopestä paremmiksi mitä ne on ja kampanjointia masennuksesta jossa lääkkeitä siinä sivussa on promottu - lisätään tietoisuutta maennuksesta ja siinä samassa vähän lääkkeiden myyntiä. Yhtäkkiä ison yleisön tietoisuuteen tuli kemialliset epätasapainot ja serotoniinin vajaukset. Lääkeyhtiöillä oli myös kampanjoita joita kohdistettiin suoraan lääkäreille. Ei tarvi mennä kauas etsimään kun netistä löytää sivustoja jossa kerroraan masennuksesta ja vähän lääkkeistäkin sivussa ja tekijä lääkeyhtiö. Kun auktoriteettitahojen asenne on masennuslääkkeiden ongelmia vähättelevä ja hyötyjä korostava, silloin rivilääkärienkin asenne noita kohtaan heijastelee sitä. Taustalla voi, kuten sanoit olla tiedon puutetta, mutta silti näillä lääkäreillä on valta määrätä ja purkaa ihmisten lääkkeitä. Ainoan neuvon mitä lääkkeitä purkaville ihmisille sanon: ottakaa selvää paljonko lääkärillänne on kokemusta, pyytäkää ohjaamaan tarvittaessa enemmän kokemusta omaavalle ja tehkää myös omaa taustatyötä. Tämä etenkin jos olette käyttäneet lääkkeitä pitkään ja ollut lopetusvaikeuksia ennenkin.

Joskus muistan Käypähoidon tekijän haastattelun HS:ssä parin vuoden takaa missä hän väitti että lääkärit osaa erottaa vieroitusoireet ja potilaan ongelmat. En todellakaan usko tätä ja monet lääkärit ei edes tajua kärsimyksen määrää mitä lääkevieroitus voi joillekin aiheuttaa kun hermosto "sekaisin" vieroituksessa. Samaa käypähoidon tekijää haastateltiin myöhemmin Ylellä masennuslääkevieroitusongelmista ja hänen puheistaan sai sellaisen kuvan kuin ehkä yleislääkäreillä ei ole aina ollut tarvittavaa tietämystä vieroitusasioissa.

Mietin vain kuinka monta meitä "harvinaista tapausta" on jossa on tullut vaikeampia vieroitusoireita? Jos ihmisiä on satojatuhansia lääkkeillä ja monet syö pitkään (mikä altistaa oireille), niin varmasti meitä löytyy.

Kokoajan painottaneet sitä että riippuvuutta ei synny unohtaen sen että lopetusongelmia voi syntyä, vakaviakin. Nykyään he myöntää ne, mutta silti ollaan kokoajan hokemassa, että ne on harvinaisia ja älkää ihmiset huolehtiko, syökää nappinne. Kokoajan pitää ikäänkuin promota hoitoa sivussa. Muistaa mainita kuinka valtaosalle ongelmia ei synny

Asenne pitäisi olla: aina on riski että ihmiset saa vieroitusongelmia ja pitäisi pyrkiä kaikin keinoin minimoimaan niitä sen sijaan että "valtaosalla ei mitään ongelmia, nämä nyt vain on harvinaisia tapauksia" heittäen mahdollisesti osa helvettiin ongelmia vähättelevillä liian nopeilla vieroituksilla jotka sopii ehkä jollekin mutta toisille laukaisee helvetin. Tuo asenne johtaa helposti siihen että lääkäri kokee että tuskin sinulla tuollaisia oireita on kun ne on niin harvinaisiakin. Ihmisiä pitää määräyshetkellä varoittaa vieroitusoireista, ei pitää tarpeettoman pitkiä aikoja lääkityksellä (seuranta), ja lopetus tehdä varovaisesti yksilölliset erot huomioiden. Samoja suuntaviivoja ei voi käyttää kaikille. Joillekin ainoa tapa päästä lääkkeistä on 10 prosentin vähennystapa

Itsellä suututtaa niin paljon että lääkäri ohitti vieroitusoireet parin kuukauden jälkeen. Anteeksiantamatonta

Lue lisää

SuosittChristopher Lane, PhD

Anonyymi kirjoitti:

SuosittChristopher Lane, PhD

Suosittelen Christopher Lanen (PhD)kirjoituksia psykiatrian ja lääketieteen vähättelystä masennuslääkevieroitusoireita kohtaa ja hitaasta ymmärryksestä mitä niitä kohtaan on syntynyt mikä kestänyt vuosikymmeniä minä aikana miljoonia ihmisiä lääkitty lääkkeillä. Löytyy esim Mad in American sivuilta, uusi kirjoitus "The Reckoning in Psychiatry Over Protracted Antidepressant Withdrawal" on erinomainen. Tai Psychology todayn sivuilta löytyy kanssa. Hänellä muitakin kirjoituksia aiheesta. Ei ole huuhaata vaan asiaa

Anonyymi kirjoitti:

Minun mielestäni potilaana oli suorastaan vastuutonta tapa, millä itselleni määrättiin masennuslääkkeet. Sen sijaan että olisi mainittu siitä että lääke pitää vähentää pois tai edes informoitu masennuslääkeiden vieroitusoireista kutsuen niitä vaikka nätisti pikku lopetusoireiksi, minulle ei mainittu niistä MITÄÄN. Lisäksi minulle sanottiin että masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta ja voi lopettaa milloin vain antaen niistä nätimmän kuvan mitä ne ansaitsisi
Minulle määrättiin niitä vuosiksi juuri täysikäisyyden kynnyksellä kertomatta tutkimuksen puutteesta mitä nuorille näitä määrätessä on. Reseptiä uusittiin mainitsematta kertaakaan siitä että pitkäaikaiseen käyttöön voisi ehkä sisältyä uudenlaisia ongelmia. Jopa hoitosuositusten tekijät tuntuvat vähättelevän masennuslääkkeiden haittoja ja vieroitusoireita joten ei se ihme ole että niin tekee rivilääkäritkin. Minä taas suhtaudun melkoisella pelolla näihin keskushermostoa sotkeviin lääkkeisiin joista lääkärit luulee että ne on jotain ihan harmittomia pillereitä.

Vuosia reseptiä uusittiin ja uusittiin, ja yhtäkkiä joku uusi sattumalta kerran tavattu työterveyden lääkäri ehdotti lääkkeen alasajoa (tosi turvallista muuten ehdotella tuollaisella potilastuntemuksella!). Kun yritin ajaa lääkettä alas ja lääkäriltä kyselin ohjeita, eräältä lääkäriltä ei saanut mitään ohjeita mitä tehdä kun ei saa annosta alas koska koin mm. voimakkaita sähköiskutuntemuksia päässä puolittelemalla tablettia. Lääke alasajettiin lopulta aivan liian nopealla tahdilla liian isoilla pudotuksilla eikä elämäni koskaan ole ollut enää samanlaista sen jälkeen. Kuvaisin nopeaa vieroitusta kuin olisi autossa jonka jarrut yhtäkkiä ei toimi kunnolla mutta kaasua lisätään silti lisää kokoajan. Sitä tekee keholle liian nopea vieroitus. Hermosto reagoi siihen huonosti. Minulle ei edes "kerrottu autossa olevista vioista" määrätessä lääkkeet. Oikeaoppisessa vieroituksessa omistajalle kerrotaan että autossa voi olla vikaa eikä laiteta ihmistä tuollaiseen tilanteeseen. Auto korjataan ja testataan voiko sillä ajaa eikä heti lyödä kaasua täysille, vaan kokeillaan pikkuhiljaa toimivatko jarrut tosi varovaisesti. Jos jarrut ei toimi, ajaminen lopetetaan.

Aloin saada ihan klassisia vieroitusoireita kuten unettomuutta, kierroksilla käymistä ja mielialojen heittelyä, ja pitkän lista fyysisiä oireita. Pari kuukautta eräs psykiatri totesi että kyseessä on relapsi vaikka minulla ei ollut koskaan määräyshetkellä ollut tuollaisia oireita ja kehtasi vielä väittää ettei kyse ole vieroitusoireista koska sentään ihan 2 kk mennyt lopetuksesta. Tuo aika on ihan vitsi, vieroitusoireisto voi kestää paljon pitempään vuosien ja vuosien käytön jälkeen. Hän määräsi uudestaan masennuslääkkeitä ja siihen päälle vielä muitakin pillereitä. Masennuslääkkeistä sain uudelleenaloitettuna oudon olon ja uusista lääkkeistä vieläkin hirveämmän olon ja sitä oloa on edes hankala kuvata. Lääkkeitä vaihdeltiin useita kertoja enkä koskaan enää saavuttanut normaalia oloa enkä ole sen jälkeen voinut päivääkään enää niin että mitään oireita ei olisi. Monet oireet oli minulle uusia mitä minulla ei koskaan ollut ennen noita lääkkeitä. Käytin määrättyjä lääkkeitä niin pitkään että aloin niihinkin jäädä koukkuun ja niistä alkoi tulla vieroitusoireita.

Koettuani tuon voin sanoa että luottamukseni lääkäreihin, terveydenhuoltojärjestelmäämme ja heidän lääketietoonsa on pyöreä nolla.

Useita kertoja terveydenhuoltojärjestelmällä olisi ollut mahdollisuus informoida minua paremmin ja estää mahdollisia haittoja tapahtumasta.
Elämäni ei ole koskaan ollut enää samanlaista lääkehaittojen jälkeen.

Lue lisää

"Koettuani tuon voin sanoa että luottamukseni lääkäreihin, terveydenhuoltojärjestelmäämme ja heidän lääketietoonsa on pyöreä nolla."

Ja noidenko vakuutteluihin koronarokotteiden turvallisuudesta pitäisi vielä uskoa? Paskanmarjat. Itsekin joutunut kärsimään liian nopeasta SSRI-vieroituksesta nuoren työterveyslääkärin puoskaroidessa.

Jep. Pahimmillaan lääkkeiden kanssa 'pelailu' ja viekkarit vie osastolle vaikkei sinne ennen niitä olisi joutunut. Siellä on sitten tarjolla lisää lääkitystä.
Tätä psykiatria tuskin muistaa mainita että kaikki ei reagoi lääkkeisiin aina hyvin ja hyvinvointi voi horjua pillerien myötäkin

Anonyymi kirjoitti:

Jep. Pahimmillaan lääkkeiden kanssa 'pelailu' ja viekkarit vie osastolle vaikkei sinne ennen niitä olisi joutunut. Siellä on sitten tarjolla lisää lääkitystä.
Tätä psykiatria tuskin muistaa mainita että kaikki ei reagoi lääkkeisiin aina hyvin ja hyvinvointi voi horjua pillerien myötäkin

Lue lisää

Psykiatria muistaa aina varoitella psykoosista esim marihuanan käyttäjiä, vaan kannattaisi heillä hoksata että aikamoista sekavuutta ja pahaa oloa voi heidänkin psykoaktiiviset napit tuoda.

On ja ei. Suomen virkamiesjärjestelä on suolesta, koska siellä maataan turvatyöpaikoissa, joten näissä asioissa se on vähän arpapeliä.
Ja hoitovirheestäkin pitää muistaakseeni ilmoittaa ajoissa kun kaikissa näissä on aikaraja, että mihin mennessä asia täytyy viedä virallisesti eteenpäin. Kaikki rikokset kun niin sanotusti vanhenee aika nopeasti, paitsi jos se liittyy raha-asioihin niin ne vanhenee vasta 10 vuoden päästä ja niissä on pitkät tuomiot.