Voiko diagnoosia vetää takaisin?

Voi kun tietäisit ja voi kun tietäsit ne virheet, joita psykiatrian alalla tehdään. Voi kun tietäisi vielä niistä, jotka niitä tekee ja miltä pohjalta.

Psykiatriassa on ihan helveristi vääriä diagnooseja, mielenterveyden ongelmien monimutkaistamista, lääkkeiden liikakäyttöä jne.

Psykiatria on vieraantunut ihmisistä ja näiden sisäisistä uskomuksista(jotka ovat mielenterveydenhäiriöiden laukaisijoita) aivokemioiden sääntelyyn.

Psykiatrille parantunut potilas on sairaseläkkeellä oleva vahvasti lääkitty zombi joka käy avohoidossa kerran kuukaudessa

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatriassa on ihan helveristi vääriä diagnooseja, mielenterveyden ongelmien monimutkaistamista, lääkkeiden liikakäyttöä jne.

Psykiatria on vieraantunut ihmisistä ja näiden sisäisistä uskomuksista(jotka ovat mielenterveydenhäiriöiden laukaisijoita) aivokemioiden sääntelyyn.

Psykiatrille parantunut potilas on sairaseläkkeellä oleva vahvasti lääkitty zombi joka käy avohoidossa kerran kuukaudessa

Lue lisää

Ehkä diagnooseista voisi käyttää termiä turha, eli turhia diagnooseja.
Kuka sanoo ikinä mikä on oikein ja mikä väärin, sehän on tulkitsijasta kiinni mutta diagnooseista monet ovat turhia.

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatriassa on ihan helveristi vääriä diagnooseja, mielenterveyden ongelmien monimutkaistamista, lääkkeiden liikakäyttöä jne.

Psykiatria on vieraantunut ihmisistä ja näiden sisäisistä uskomuksista(jotka ovat mielenterveydenhäiriöiden laukaisijoita) aivokemioiden sääntelyyn.

Psykiatrille parantunut potilas on sairaseläkkeellä oleva vahvasti lääkitty zombi joka käy avohoidossa kerran kuukaudessa

Lue lisää

Jos lääkäri itse sairastuu, harva lääkäri haluaa mennä toisen lääkärin vastaanotolle. Sairastuessaan lääkäri alkaa usein itse lääkitä itseään ja kirjoittaa reseptin itselleen, koska moni lääkäri on liikaa lääkkeisiin kallellaan. Näin varsinkin mt-ongelmien kanssa. Jos tilanne ajautuu umpikujaan, jotkut lääkärit myös päätyvät helposti itsemurhiin. Mieslääkärit tekevät itsemurhia kymmenenkertaisesti muihin ylempiin toimihenkilöihin verrattuna, naislääkärien itsemurhariski on nelinkertainen muihin ylempiin toimihenkilöihin verrattuna.

"Jos en voi itse auttaa itseäni, minua ei auta kukaan muukaan"-ajattelu on valitettavan yleistä lääkäreillä.

"Koska olen lääkäri, olen aina oikeassa, päden ja tiedän muiden asiat ja tilanteen paremmin kuin ihminen itse"-ajattelu on myös hyvin yleistä lääkäreillä.

"Lääketiede on sama kuin aukoton ja absoluuttinen totuus"-ajattelu on myös erittäin yleistä lääkäreillä.

"Lääketiede on minun uskontoni ja lääkärit sen 'pappeja'"-ajatteluun olen valittevasti myös törmännyt.

Anonyymi kirjoitti:

Jos lääkäri itse sairastuu, harva lääkäri haluaa mennä toisen lääkärin vastaanotolle. Sairastuessaan lääkäri alkaa usein itse lääkitä itseään ja kirjoittaa reseptin itselleen, koska moni lääkäri on liikaa lääkkeisiin kallellaan. Näin varsinkin mt-ongelmien kanssa. Jos tilanne ajautuu umpikujaan, jotkut lääkärit myös päätyvät helposti itsemurhiin. Mieslääkärit tekevät itsemurhia kymmenenkertaisesti muihin ylempiin toimihenkilöihin verrattuna, naislääkärien itsemurhariski on nelinkertainen muihin ylempiin toimihenkilöihin verrattuna.

"Jos en voi itse auttaa itseäni, minua ei auta kukaan muukaan"-ajattelu on valitettavan yleistä lääkäreillä.

"Koska olen lääkäri, olen aina oikeassa, päden ja tiedän muiden asiat ja tilanteen paremmin kuin ihminen itse"-ajattelu on myös hyvin yleistä lääkäreillä.

"Lääketiede on sama kuin aukoton ja absoluuttinen totuus"-ajattelu on myös erittäin yleistä lääkäreillä.

"Lääketiede on minun uskontoni ja lääkärit sen 'pappeja'"-ajatteluun olen valittevasti myös törmännyt.

Lue lisää

Vuosia, vuosia sitten olin eri hoitopaikoissa ja sattui olemaaan potilaana kaksi lääkäriä, eri kerroilla, eri paikoissa.
Katselin kauhulla miten heitä kohdeltiin potilaina, aivan ala-arvoista touhua.

Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää.....

Kyllä vääriä diagnooseja tarvittaessa kumotaan. Yhteys tulee ottaa siihen toimipisteeseen, jossa se väärä diagnoosi on tehty ja jossa se viivataan yli ja kirjoitetaan oikea diag. virheellisen tilalle tarvittaessa tai virhe. Virheellisen diagnoosin tehnyt lääkäri vastaa virheestään. Ainakin tulisi vastata mutta läheskään ainahan näin ei ole. On hyvä ainakin ilmoittaa toimipaikkaan, vaikka lääkäri ei suostuisi virhettään korjaamaankaan. Kaikki lääkärit eivät korjaa diagnoosivirheitään, eivät huolimattomuus eli näppäilyvirheitä eivätkä myöskään virheellisten päätelmien ja osaamattomuuden perusteella tehtyjä virheitä. Olisi hyvä kuitenkin ilmoittaa lääkärin toimipisteeseen lääkärin virhe olipa se sitten julkinen tai yksityinen taho, jotta se jotenkin rekisteröidään sinne ja jäisi lääkärin tietoihin. Periaatteessa virheilmoitus kannattaa aina tehdä.

Virheellinen diagnoosi myös lakkaa olemasta, kun oikea määräaikainen tai pysyvä diagnoosi annetaan tai virheellinen kumotaan kokonaan ilman muutosta. Pysyvä pitkäaikainen diagnoosi ei lakkaa olemasta muutoin kuin toteamalla, että potilas on tervehtynyt ja että se erikseen puretaan. Pysyvän pitkäaikaisen diagnoosin purkaminen tai siitä tervehtymisen päätökset menevät lääkärin kautta. Jos aloittajan kysymyksessä on väärä pitkäaikainen diagnoosi, on potilaan kannalta kyllä hyvä, että se kumotaan ja kerrotaan syy, miksi on saanut tuollaisen diagnoosit.

En tiedä, miten tuollaisessa aloittajan mainitsemassa tilanteessa toimitaan. Tuo kuulostaa petokselta, sillä ymmärrän petoksen taloudellisen tai muun hyödyn tavoitteluksi rikoksen keinoin. Siinä voi olla seuraus se, että joutuu maksamaan sen taloudellisen hyödyn takaisin, mistä sen on saanut. Ehkä tuota voisi sovitella, etenkin jos aloittaja on ollut lapsi tai nuori ja painostettu toimimaan tietyllä tavalla.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä vääriä diagnooseja tarvittaessa kumotaan. Yhteys tulee ottaa siihen toimipisteeseen, jossa se väärä diagnoosi on tehty ja jossa se viivataan yli ja kirjoitetaan oikea diag. virheellisen tilalle tarvittaessa tai virhe. Virheellisen diagnoosin tehnyt lääkäri vastaa virheestään. Ainakin tulisi vastata mutta läheskään ainahan näin ei ole. On hyvä ainakin ilmoittaa toimipaikkaan, vaikka lääkäri ei suostuisi virhettään korjaamaankaan. Kaikki lääkärit eivät korjaa diagnoosivirheitään, eivät huolimattomuus eli näppäilyvirheitä eivätkä myöskään virheellisten päätelmien ja osaamattomuuden perusteella tehtyjä virheitä. Olisi hyvä kuitenkin ilmoittaa lääkärin toimipisteeseen lääkärin virhe olipa se sitten julkinen tai yksityinen taho, jotta se jotenkin rekisteröidään sinne ja jäisi lääkärin tietoihin. Periaatteessa virheilmoitus kannattaa aina tehdä.

Virheellinen diagnoosi myös lakkaa olemasta, kun oikea määräaikainen tai pysyvä diagnoosi annetaan tai virheellinen kumotaan kokonaan ilman muutosta. Pysyvä pitkäaikainen diagnoosi ei lakkaa olemasta muutoin kuin toteamalla, että potilas on tervehtynyt ja että se erikseen puretaan. Pysyvän pitkäaikaisen diagnoosin purkaminen tai siitä tervehtymisen päätökset menevät lääkärin kautta. Jos aloittajan kysymyksessä on väärä pitkäaikainen diagnoosi, on potilaan kannalta kyllä hyvä, että se kumotaan ja kerrotaan syy, miksi on saanut tuollaisen diagnoosit.

En tiedä, miten tuollaisessa aloittajan mainitsemassa tilanteessa toimitaan. Tuo kuulostaa petokselta, sillä ymmärrän petoksen taloudellisen tai muun hyödyn tavoitteluksi rikoksen keinoin. Siinä voi olla seuraus se, että joutuu maksamaan sen taloudellisen hyödyn takaisin, mistä sen on saanut. Ehkä tuota voisi sovitella, etenkin jos aloittaja on ollut lapsi tai nuori ja painostettu toimimaan tietyllä tavalla.

Lue lisää

"Kyllä vääriä diagnooseja tarvittaessa kumotaan."

Todellisuudessa tämä on äärimmäisen harvinaista. Itse en tiedä yhtään tapausta, jossa psykiatrinen diagnoosi olisi kumottu tai purettu sillä tavoin, että vanhan diagnoosin virheellisyydestä tehtäisiin selkeä merkintä potilaskertomukseen, tai että vanha diagnoosi olisi poistettu näkymästä papereissa. Minulla on mt-alan koulutus ja olen aika paljon keskustellut eri tahoilla toimivien ja potilaina olleiden ihmisten kanssa siitä miten näissä asioissa mielenterveyskentällä toimitaan. Joten olisi kiinnostavaa kuulla, jos tiedät jonkun/joitakin tositapauksia, joissa diagnoosi olisi purettu - siis selkeäsanaisella merkinnällä potilaskertomukseen, tai poistamalla koko diagnoositieto Kannasta. Itse en tiedä yhtään.

Useimmiten käy niin, että jos psykiatri ei ole samaa mieltä kollegansa kanssa, hän lisää aiemman diagnoosin perään omansa ja perustelee sitä potilaskertomuksessa. Hän ei missään vaiheessa suoraan kirjoita epäilevänsä tai pitävänsä virheellisenä kollegan näkemystä. Potilas saa tällä tavoin vain lisärivin sairauksiensa luetteloon. Se harvoin auttaa ketään. Stigma siinä vaan käytännössä laajenee.

Aloittajan tapaus on sikäli tietenkin erilainen, että kyse oli tietoisesta huijauksesta. Kysymys on mutkikas juridisestikin. En osaa tähän hätään neuvoa miten pitäisi menetellä. Varmaan asiaan joku ratkaisu löytyy, kun kyselet neuvoja eri viranomaistaholta - vaikka nimettömänä alkuun. Olen pahoillani, että sinulle on tapahtunut tuollaista, vieläpä äitisi vuoksi.

Jos asiaa on muuten vaikea ratkaista, yksi mitä voit tehdä on siirtää terveydenhuoltopalvelusi toiseen sairaanhoitopiiriin ja tehdä Omakannassa kiellot, niin ettei diagnoosi näy siellä. Voit käydä hoidossa sitten siellä, tai vaihtoehtoisesti yksityisellä (jos on varaa). Omakannan kiellot eivät valitettavasti estä tietojen näkymistä oman sairaanhoitopiirin alueella.

Anonyymi kirjoitti:

"Kyllä vääriä diagnooseja tarvittaessa kumotaan."

Todellisuudessa tämä on äärimmäisen harvinaista. Itse en tiedä yhtään tapausta, jossa psykiatrinen diagnoosi olisi kumottu tai purettu sillä tavoin, että vanhan diagnoosin virheellisyydestä tehtäisiin selkeä merkintä potilaskertomukseen, tai että vanha diagnoosi olisi poistettu näkymästä papereissa. Minulla on mt-alan koulutus ja olen aika paljon keskustellut eri tahoilla toimivien ja potilaina olleiden ihmisten kanssa siitä miten näissä asioissa mielenterveyskentällä toimitaan. Joten olisi kiinnostavaa kuulla, jos tiedät jonkun/joitakin tositapauksia, joissa diagnoosi olisi purettu - siis selkeäsanaisella merkinnällä potilaskertomukseen, tai poistamalla koko diagnoositieto Kannasta. Itse en tiedä yhtään.

Useimmiten käy niin, että jos psykiatri ei ole samaa mieltä kollegansa kanssa, hän lisää aiemman diagnoosin perään omansa ja perustelee sitä potilaskertomuksessa. Hän ei missään vaiheessa suoraan kirjoita epäilevänsä tai pitävänsä virheellisenä kollegan näkemystä. Potilas saa tällä tavoin vain lisärivin sairauksiensa luetteloon. Se harvoin auttaa ketään. Stigma siinä vaan käytännössä laajenee.

Aloittajan tapaus on sikäli tietenkin erilainen, että kyse oli tietoisesta huijauksesta. Kysymys on mutkikas juridisestikin. En osaa tähän hätään neuvoa miten pitäisi menetellä. Varmaan asiaan joku ratkaisu löytyy, kun kyselet neuvoja eri viranomaistaholta - vaikka nimettömänä alkuun. Olen pahoillani, että sinulle on tapahtunut tuollaista, vieläpä äitisi vuoksi.

Jos asiaa on muuten vaikea ratkaista, yksi mitä voit tehdä on siirtää terveydenhuoltopalvelusi toiseen sairaanhoitopiiriin ja tehdä Omakannassa kiellot, niin ettei diagnoosi näy siellä. Voit käydä hoidossa sitten siellä, tai vaihtoehtoisesti yksityisellä (jos on varaa). Omakannan kiellot eivät valitettavasti estä tietojen näkymistä oman sairaanhoitopiirin alueella.

Lue lisää

Asia on valitettavasti usein juuri näin, kun kerrot, että lääkäri, olipa hän mihinkään erikoistumaton lääkäri tai psykiatrian erikoislääkäri, lisää "vain" sen oman diagnoosin toisen lääkärin diagnoosin perään ja diagnoosiluettelo kasvaa. Tämähän ei ole potilaan etujen mukaista tietenkään millään tavalla. Virheellinen määräaikainen diagnoosi kuitenkin lakkaa olemasta olemassa, kun se korjataan oikealla määräaikaisella tai pysyvällä ja etenkin, kun sen tekee erikoistunut lääkäri erikoistumattoman jälkeen. Erikoistuneet lääkärit usein joutuvat korjaamaan erikoistumattomien virheitä. Erikoistuneetkin voivat tietysti tehdä virheitä. Periaatteessa potilaan oikeuksiin tulee saada pyytää poistoa vanhentuneelle ja/tai virheelliselle diagnoosille. Lääkäreiden kesken vallitsee kollegiaalisuus, joka on syynä tuohon, että edellisen, vaikka se olisi täysin erikoistumaton ja osaamaton, virhettä ei lähdetä potilaalle mainitsemaan tai perustelemaan. Myöskään ohjeistusta ei anneta usein virheen tehneen tai virheen huomaavan lääkärin taholta, ellei potilas sitä itse nimenomaan pyydä ja vaadi. Tuossakin kohtaa poljetaan potilaan oikeuksia. Virheen huomanneen ja uuden diagnoosin antaneen lääkärin tulisi aina ottaa puheeksi edellisen lääkärin virhe ja antaa potilaalle ohjeistus, kuinka toimia ja mitkä potilaan oikeudet tuossa kohtaa on. Virheen tehneen lääkärin, kun se virhe tulee hänen tietoonsa, tulisi aina antaa ohjeistus, kuinka toimia. Jokaisen julkisen ja yksityisen tahon tulisi ohjeistaa lääkärit myös tuohon. Terveydenhoidossa ei saisi olla kysymys siitä, että lääkärit saavat tehdä virheitä niin kauan, että niitä ei huomata, vaan siitä, että aina tehdään töitä ja mennään potilaan oikeudet edellä. Tuo tulisi olla edellytys potilastyössä toimimiselle.

Jokaisen epikriisin tai lähetteen voi tarvittaessa myös viedä hallinto-oikeuteen, koska lääkäri kuitenkin vastaa virheistään tai tulisi vastata. Näin voi toimia etenkin, jos lääkäri ei halua myöntää virhettään ja tehdä oikaisua, vaikka virhe on ilmeinen ja vaikka hänen virheensä on saatettu hänen tietoonsa ja hänen virheensä huomaava on ollut erikoistunut lääkäri. Monelle erikoistumattomalle ja osaamattomalle lääkärille "ammattiylpeys" on pyhä asia, mikä voi tuntua aika koomiselta. Tällä hetkellä psykiatrisesta diagnoosista ei voi tehdä hoitovirheilmoitusta. Tuossa kohtaa on myös suuri epäkohta suomalaisessa lääketieteessä. Virheelliset psykiatriset diagnoosit ovat leimaavia ja ne tulisi aina mitätöidä yliviivaamalla tai purkaa tarvittaessa. Määräaikaisissa diagnooseissa on se hyvä puoli, että ne ei ole niin leimaavia mutta pitkäaikaiset diagnoosit ovat. Tietysti mikä tahansa virheellinen psykiatrinen diagnoosi on potilaalle taakka ja varmasti tuottaa ahdistusta. Huonolla, ammattitaidottomalla ja puutteellisella hoidolla ja virheellisillä merkinnöillä ei auteta potilasta vaan tuotetaan potilaalle lisää tuskaa. En ymmärrä, miksi lääkärikunnassa potilaan etujen ajaminen tuossa asiassa on harvinaista. En myöskään ymmärrä, miksi virheitä tehneet lääkärit eivät reilusti myönnä virheitään ja tee korjauksia. Potilaan etujen mukaista suomalaisessa terveydenhuollossa on, että lakialoitus, jossa psykiatrisesta diaknoosista voi jättää hoitovirheilmoituksen, menee läpi. Olen myös sitä mieltä, että lääkäreiden diagnoosivirheet, huolimattomuusvirheet (näppäilyvirheet), hoitovirheet, vaitiolovelvollisuuden rikkomiset ja muut tulisi jokaisen lääkärin kohdalla rekisteröidä ja arvioida säännöllisin ajoin kunkin lääkärin kohdalla, onko ko. henkilö kykenevä toimimaan potilastyössä.

Anonyymi kirjoitti:

Asia on valitettavasti usein juuri näin, kun kerrot, että lääkäri, olipa hän mihinkään erikoistumaton lääkäri tai psykiatrian erikoislääkäri, lisää "vain" sen oman diagnoosin toisen lääkärin diagnoosin perään ja diagnoosiluettelo kasvaa. Tämähän ei ole potilaan etujen mukaista tietenkään millään tavalla. Virheellinen määräaikainen diagnoosi kuitenkin lakkaa olemasta olemassa, kun se korjataan oikealla määräaikaisella tai pysyvällä ja etenkin, kun sen tekee erikoistunut lääkäri erikoistumattoman jälkeen. Erikoistuneet lääkärit usein joutuvat korjaamaan erikoistumattomien virheitä. Erikoistuneetkin voivat tietysti tehdä virheitä. Periaatteessa potilaan oikeuksiin tulee saada pyytää poistoa vanhentuneelle ja/tai virheelliselle diagnoosille. Lääkäreiden kesken vallitsee kollegiaalisuus, joka on syynä tuohon, että edellisen, vaikka se olisi täysin erikoistumaton ja osaamaton, virhettä ei lähdetä potilaalle mainitsemaan tai perustelemaan. Myöskään ohjeistusta ei anneta usein virheen tehneen tai virheen huomaavan lääkärin taholta, ellei potilas sitä itse nimenomaan pyydä ja vaadi. Tuossakin kohtaa poljetaan potilaan oikeuksia. Virheen huomanneen ja uuden diagnoosin antaneen lääkärin tulisi aina ottaa puheeksi edellisen lääkärin virhe ja antaa potilaalle ohjeistus, kuinka toimia ja mitkä potilaan oikeudet tuossa kohtaa on. Virheen tehneen lääkärin, kun se virhe tulee hänen tietoonsa, tulisi aina antaa ohjeistus, kuinka toimia. Jokaisen julkisen ja yksityisen tahon tulisi ohjeistaa lääkärit myös tuohon. Terveydenhoidossa ei saisi olla kysymys siitä, että lääkärit saavat tehdä virheitä niin kauan, että niitä ei huomata, vaan siitä, että aina tehdään töitä ja mennään potilaan oikeudet edellä. Tuo tulisi olla edellytys potilastyössä toimimiselle.

Jokaisen epikriisin tai lähetteen voi tarvittaessa myös viedä hallinto-oikeuteen, koska lääkäri kuitenkin vastaa virheistään tai tulisi vastata. Näin voi toimia etenkin, jos lääkäri ei halua myöntää virhettään ja tehdä oikaisua, vaikka virhe on ilmeinen ja vaikka hänen virheensä on saatettu hänen tietoonsa ja hänen virheensä huomaava on ollut erikoistunut lääkäri. Monelle erikoistumattomalle ja osaamattomalle lääkärille "ammattiylpeys" on pyhä asia, mikä voi tuntua aika koomiselta. Tällä hetkellä psykiatrisesta diagnoosista ei voi tehdä hoitovirheilmoitusta. Tuossa kohtaa on myös suuri epäkohta suomalaisessa lääketieteessä. Virheelliset psykiatriset diagnoosit ovat leimaavia ja ne tulisi aina mitätöidä yliviivaamalla tai purkaa tarvittaessa. Määräaikaisissa diagnooseissa on se hyvä puoli, että ne ei ole niin leimaavia mutta pitkäaikaiset diagnoosit ovat. Tietysti mikä tahansa virheellinen psykiatrinen diagnoosi on potilaalle taakka ja varmasti tuottaa ahdistusta. Huonolla, ammattitaidottomalla ja puutteellisella hoidolla ja virheellisillä merkinnöillä ei auteta potilasta vaan tuotetaan potilaalle lisää tuskaa. En ymmärrä, miksi lääkärikunnassa potilaan etujen ajaminen tuossa asiassa on harvinaista. En myöskään ymmärrä, miksi virheitä tehneet lääkärit eivät reilusti myönnä virheitään ja tee korjauksia. Potilaan etujen mukaista suomalaisessa terveydenhuollossa on, että lakialoitus, jossa psykiatrisesta diaknoosista voi jättää hoitovirheilmoituksen, menee läpi. Olen myös sitä mieltä, että lääkäreiden diagnoosivirheet, huolimattomuusvirheet (näppäilyvirheet), hoitovirheet, vaitiolovelvollisuuden rikkomiset ja muut tulisi jokaisen lääkärin kohdalla rekisteröidä ja arvioida säännöllisin ajoin kunkin lääkärin kohdalla, onko ko. henkilö kykenevä toimimaan potilastyössä.

Lue lisää

Mielenkiintoista lukea näitä juttuja etenkin siitä syystä että minulla on iänikuisen vanha diagnoosi ja yritin saada sitä ( kenties ) kumotuksi.

Tietoihin kuitenkin suostuttiin vain kirjaamaan että se kyseinen sairaus on ollut remissiossa n. parikymmentä vuotta. Ja luki vielä perässä mistä kyseinen sairaus aikoinaan johtui.

Oikeasti ihmetyttää mihin kaikki tällainen ja moni muukin asia perustuu.
Tulee valitettavasti tunne että ihmisarvoa poljetaan aika rankasti....ja ihminen ( potilas ? ) on voimattomassa asemassa eli ei pysty puoliaan pitämään vaikka kuinka ja mitä tahansa yrittäisi.

Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea näitä juttuja etenkin siitä syystä että minulla on iänikuisen vanha diagnoosi ja yritin saada sitä ( kenties ) kumotuksi.

Tietoihin kuitenkin suostuttiin vain kirjaamaan että se kyseinen sairaus on ollut remissiossa n. parikymmentä vuotta. Ja luki vielä perässä mistä kyseinen sairaus aikoinaan johtui.

Oikeasti ihmetyttää mihin kaikki tällainen ja moni muukin asia perustuu.
Tulee valitettavasti tunne että ihmisarvoa poljetaan aika rankasti....ja ihminen ( potilas ? ) on voimattomassa asemassa eli ei pysty puoliaan pitämään vaikka kuinka ja mitä tahansa yrittäisi.

Lue lisää

Onpa ikävä tilanne. Ilmeisesti sinun kohdalla on siis kysymys pysyväksi luokitellusta diagnoosista. Pysyväksi luokitelluista diagnooseistakin voi parantua. Periaatteessahan lääketieteessä vallitseva mielipide on, että vain persoonallisuushäiriöistä ei voi parantua. Siinäkin on joitakin poikkeuksia eikä se asia ole noin yksioikoinen.

Diagnosoinnin tarkoitus on löytää saada oikea nimi oireilulle ja saada sitä varten sopiva hoito. Diagnoosivirheitä kuitenkin sattuu etenkin erikoistumattomille, joilla on oikeus antaa vain määräaikaisia diagnooseja, ja myös välillä erikoistuneille psykiatrian erikoislääkäreille, joilla on oikeus antaa myös pitkäaikaisia diagnooseja. Erikoistumattomia lääkäreitä toimii sekä julkisella että yksityisellä puolella lääketieteen lisensiaatin ja tohtorin koulutuksella. Se yksityisen puolen erikoistumaton yleislääkäri ei ole välttämättä yhtään pätevämpi kuin se terveyskeskuslääkärikään. Vuosia terveyskeskuksessa toiminut erikoistumaton lääkäri voi olla ja usein on paljon kokeneempi ja nähnyt enemmän kuin yksityisen puolen erikoistumaton lääkäri, koska potilaskirjo on laajempi ja vaativampi julkisella kuin yksityisellä puolella.

Mikä nyt tulee lääkärikuntaan, itse kyllä tunnen lääkäreitä, joilla on ollut vaitiolovelvollisuuden rikkomisia, huolimattomuusvirheitä (näppäilyvirheitä), hoitovirheitä ja diagnoosivirheitä eivätkä he virheen huomatessaankaan kerro sitä välttämättä potilaalle eivätkä myöskään korjaa virheitään, jos se heidän tietoon tulee. Ehkä jotkut kokee sen "ammatillisena itsemurhana", jos myöntää ja korjaa virheensä, mikä on hyvin omituista. Mihin unohtui ammattietiikka? Jonkinlainen vääränlainen ammattiylpeys tai ylpeys ja vääränlainen päteminen ja oikeassa olemisen tarve tuossa on kyseessä. Eihän tuossa potilaan oikeuksia ollenkaan ajeta ja kunnioiteta. Kaikki lääkärit eivät välttämättä edes "tiedä" tai ole ottaneet selvää, miten tuollaisessa tapauksessa toimitaan. Jokaisen julkisen tai yksityisen tahon, joka ottaa työlistoilleen lääkärin, tulisi käydä jokaisen kanssa tuo läpi ja ohjeistaa. Tuon tulisi kuulua ihan perusosaamiseen.

Anonyymi kirjoitti:

Onpa ikävä tilanne. Ilmeisesti sinun kohdalla on siis kysymys pysyväksi luokitellusta diagnoosista. Pysyväksi luokitelluista diagnooseistakin voi parantua. Periaatteessahan lääketieteessä vallitseva mielipide on, että vain persoonallisuushäiriöistä ei voi parantua. Siinäkin on joitakin poikkeuksia eikä se asia ole noin yksioikoinen.

Diagnosoinnin tarkoitus on löytää saada oikea nimi oireilulle ja saada sitä varten sopiva hoito. Diagnoosivirheitä kuitenkin sattuu etenkin erikoistumattomille, joilla on oikeus antaa vain määräaikaisia diagnooseja, ja myös välillä erikoistuneille psykiatrian erikoislääkäreille, joilla on oikeus antaa myös pitkäaikaisia diagnooseja. Erikoistumattomia lääkäreitä toimii sekä julkisella että yksityisellä puolella lääketieteen lisensiaatin ja tohtorin koulutuksella. Se yksityisen puolen erikoistumaton yleislääkäri ei ole välttämättä yhtään pätevämpi kuin se terveyskeskuslääkärikään. Vuosia terveyskeskuksessa toiminut erikoistumaton lääkäri voi olla ja usein on paljon kokeneempi ja nähnyt enemmän kuin yksityisen puolen erikoistumaton lääkäri, koska potilaskirjo on laajempi ja vaativampi julkisella kuin yksityisellä puolella.

Mikä nyt tulee lääkärikuntaan, itse kyllä tunnen lääkäreitä, joilla on ollut vaitiolovelvollisuuden rikkomisia, huolimattomuusvirheitä (näppäilyvirheitä), hoitovirheitä ja diagnoosivirheitä eivätkä he virheen huomatessaankaan kerro sitä välttämättä potilaalle eivätkä myöskään korjaa virheitään, jos se heidän tietoon tulee. Ehkä jotkut kokee sen "ammatillisena itsemurhana", jos myöntää ja korjaa virheensä, mikä on hyvin omituista. Mihin unohtui ammattietiikka? Jonkinlainen vääränlainen ammattiylpeys tai ylpeys ja vääränlainen päteminen ja oikeassa olemisen tarve tuossa on kyseessä. Eihän tuossa potilaan oikeuksia ollenkaan ajeta ja kunnioiteta. Kaikki lääkärit eivät välttämättä edes "tiedä" tai ole ottaneet selvää, miten tuollaisessa tapauksessa toimitaan. Jokaisen julkisen tai yksityisen tahon, joka ottaa työlistoilleen lääkärin, tulisi käydä jokaisen kanssa tuo läpi ja ohjeistaa. Tuon tulisi kuulua ihan perusosaamiseen.

Lue lisää

Olin kauan sitten pakkohoidossa kriminaalipuolella ja yllättäen sain mahdollisuuden antaa vastineen hallinto-oikeuteen hoidostani ja lääkäreiden lausunnoista.
Kirjeen mukana tuli kahden eri psykiatrin hallinto-oikeuteen lähettämien lausuntojen kopiot.

Oli aika pöyristyttävää lukea noita lausuntoja joissa oli muutamia asioita jotka eivät pitäneet paikkaansa.
Sanomaani oli käännetty aivan päinvastoin, sekä oli myös kirjoitettu mielipidettäni asiasta josta minulta ei ollut edes kysytty mitään ja yksi kohta oli sellainen jota en nyt tässä mainitse, mutta ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.

Ihmettelin kyllä pitkään miten sainkin sellaisen mahdollisuuden kun ei muut potilastoverini olleet saaneet mitään vastaavaa.
Mutta ihmettelin myös sitä että lääkärit tekivät valheellisia lausuntoja tilanteessa jossa pitäisi päättää ihmisen elämästä ( ehkä vähän kärjistäen tämä ).

Ikävä mainita mutta hetkeksi tuli jopa mieleen että oliko kyseessä vain kiusan teko. Sitähän ei olisi voinut ääneen edes sanoa kun olisi luultavasti luokiteltu psykoosiksi tms.

Minulle kävi loppujen lopuksi hyvin, ilmeisesti kyseisen mahdollisuuden takia, mutta mietin myös kohtalotovereita että onko toiminta muidenkin kohdalla yhtä epärehellistä.

Kyse on kuitenkin ihmisten elämästä ja mahdollisuuksista.
Maailma on raadollinen monissa eri asiayhteyksissä.

Anonyymi kirjoitti:

Onpa ikävä tilanne. Ilmeisesti sinun kohdalla on siis kysymys pysyväksi luokitellusta diagnoosista. Pysyväksi luokitelluista diagnooseistakin voi parantua. Periaatteessahan lääketieteessä vallitseva mielipide on, että vain persoonallisuushäiriöistä ei voi parantua. Siinäkin on joitakin poikkeuksia eikä se asia ole noin yksioikoinen.

Diagnosoinnin tarkoitus on löytää saada oikea nimi oireilulle ja saada sitä varten sopiva hoito. Diagnoosivirheitä kuitenkin sattuu etenkin erikoistumattomille, joilla on oikeus antaa vain määräaikaisia diagnooseja, ja myös välillä erikoistuneille psykiatrian erikoislääkäreille, joilla on oikeus antaa myös pitkäaikaisia diagnooseja. Erikoistumattomia lääkäreitä toimii sekä julkisella että yksityisellä puolella lääketieteen lisensiaatin ja tohtorin koulutuksella. Se yksityisen puolen erikoistumaton yleislääkäri ei ole välttämättä yhtään pätevämpi kuin se terveyskeskuslääkärikään. Vuosia terveyskeskuksessa toiminut erikoistumaton lääkäri voi olla ja usein on paljon kokeneempi ja nähnyt enemmän kuin yksityisen puolen erikoistumaton lääkäri, koska potilaskirjo on laajempi ja vaativampi julkisella kuin yksityisellä puolella.

Mikä nyt tulee lääkärikuntaan, itse kyllä tunnen lääkäreitä, joilla on ollut vaitiolovelvollisuuden rikkomisia, huolimattomuusvirheitä (näppäilyvirheitä), hoitovirheitä ja diagnoosivirheitä eivätkä he virheen huomatessaankaan kerro sitä välttämättä potilaalle eivätkä myöskään korjaa virheitään, jos se heidän tietoon tulee. Ehkä jotkut kokee sen "ammatillisena itsemurhana", jos myöntää ja korjaa virheensä, mikä on hyvin omituista. Mihin unohtui ammattietiikka? Jonkinlainen vääränlainen ammattiylpeys tai ylpeys ja vääränlainen päteminen ja oikeassa olemisen tarve tuossa on kyseessä. Eihän tuossa potilaan oikeuksia ollenkaan ajeta ja kunnioiteta. Kaikki lääkärit eivät välttämättä edes "tiedä" tai ole ottaneet selvää, miten tuollaisessa tapauksessa toimitaan. Jokaisen julkisen tai yksityisen tahon, joka ottaa työlistoilleen lääkärin, tulisi käydä jokaisen kanssa tuo läpi ja ohjeistaa. Tuon tulisi kuulua ihan perusosaamiseen.

Lue lisää

Joo, mun diagnoosi tehtiin päihteiden käytön seurauksena kun olin aina ihan sekaisin.
Sekavuutta ja harhailua joka johtui päihteistä tai niiden vieroitusoireista pidettiin sairauden pahenemisena ja määrättiin lääkettä lääkkeen päälle, ja senhän arvaa mitä siitä seurasi kun niiden kaikkien kanssa käytin edelleen muitakin päihteitä.

Tänä päivänä saan olla vain onnellinen että selvisin siitä kaikesta, enkä suostu stigmatisoitumaan vaikka monet jutut ovat aika hankalia diagnoosin ja menneisyyden takia.
Enemmänkin harmittaa niiden ihmisten puolesta jotka eivät hyväksy sitä että joillain on ollut elämänsä varrella vaikeuksia ja kohtelevat asenteidensa mukaan. Se on usein niin läpinäkyvää vaikka monet saattavat kuvitella ettei ihminen itse huomaa ja tajua mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Olin kauan sitten pakkohoidossa kriminaalipuolella ja yllättäen sain mahdollisuuden antaa vastineen hallinto-oikeuteen hoidostani ja lääkäreiden lausunnoista.
Kirjeen mukana tuli kahden eri psykiatrin hallinto-oikeuteen lähettämien lausuntojen kopiot.

Oli aika pöyristyttävää lukea noita lausuntoja joissa oli muutamia asioita jotka eivät pitäneet paikkaansa.
Sanomaani oli käännetty aivan päinvastoin, sekä oli myös kirjoitettu mielipidettäni asiasta josta minulta ei ollut edes kysytty mitään ja yksi kohta oli sellainen jota en nyt tässä mainitse, mutta ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.

Ihmettelin kyllä pitkään miten sainkin sellaisen mahdollisuuden kun ei muut potilastoverini olleet saaneet mitään vastaavaa.
Mutta ihmettelin myös sitä että lääkärit tekivät valheellisia lausuntoja tilanteessa jossa pitäisi päättää ihmisen elämästä ( ehkä vähän kärjistäen tämä ).

Ikävä mainita mutta hetkeksi tuli jopa mieleen että oliko kyseessä vain kiusan teko. Sitähän ei olisi voinut ääneen edes sanoa kun olisi luultavasti luokiteltu psykoosiksi tms.

Minulle kävi loppujen lopuksi hyvin, ilmeisesti kyseisen mahdollisuuden takia, mutta mietin myös kohtalotovereita että onko toiminta muidenkin kohdalla yhtä epärehellistä.

Kyse on kuitenkin ihmisten elämästä ja mahdollisuuksista.
Maailma on raadollinen monissa eri asiayhteyksissä.

Lue lisää

Kyllä lääkärikunnassa ja psykiatreissakin on monenlaista yksilöä. Ihan varmasti on myös niin, että lääkäreiksi hakeutuu myös sellaisia henkilöitä, jotka haluaa sitä arvovaltaa, mikä siihen ammattiin liittyy, ja valtaa suhteessa toisiin ihmisiin. Jotkut menevät myös lääketieteelliseen, koska haluavat oppia omista sairaudesta ja parantaakseen itsensä tai läheisen sairaudesta ja kokevat sitä kautta kutsumuksen, vaikka oma elämä pitäisi olla kunnossa ennen kuin alkaa hoitamaan toisia.

Sillä perusteella, mitä olen itse nähnyt, olen sitä mieltä, että lääkäreissä on myös eri tavalla ilkeitä, jopa vakavasti persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Psykiatriaa alana ei valvota niin paljon, koska potilailla ei ole niin vahvat oikeudet, esim. hoitovirheen ilmoitusoikeutta, joten se vetää myös niitä, jotka eivät pärjäisi kirurgeina tai muilla vaativilla lääketieteen aloilla. Se ilmeisesti vetää myös niitä, joilla ammattietiikka ei ole kohdillaan eikä potilaiden oikeudet kiinnosta.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mun diagnoosi tehtiin päihteiden käytön seurauksena kun olin aina ihan sekaisin.
Sekavuutta ja harhailua joka johtui päihteistä tai niiden vieroitusoireista pidettiin sairauden pahenemisena ja määrättiin lääkettä lääkkeen päälle, ja senhän arvaa mitä siitä seurasi kun niiden kaikkien kanssa käytin edelleen muitakin päihteitä.

Tänä päivänä saan olla vain onnellinen että selvisin siitä kaikesta, enkä suostu stigmatisoitumaan vaikka monet jutut ovat aika hankalia diagnoosin ja menneisyyden takia.
Enemmänkin harmittaa niiden ihmisten puolesta jotka eivät hyväksy sitä että joillain on ollut elämänsä varrella vaikeuksia ja kohtelevat asenteidensa mukaan. Se on usein niin läpinäkyvää vaikka monet saattavat kuvitella ettei ihminen itse huomaa ja tajua mitään.

Lue lisää

Ymmärrän. Päihteet muuttaa persoonallisuutta ja kuiville pääseminen kestää. Diagnooseja, varsinkaan pitkäaikaisia ei tulisi antaa liian helposti. Tulisi olla sen suhteen varovaisempi. Se olisi potilasystävällisempää eikä aiheuttaisi lisäahdistusta ja sitä stigmaa, jonka niistä helposti saa.

Suomessa lääketiede on liian lääkekeskeinen, kun vertaa muualle Eurooppaan tai muualle maailmaan. Se näkyy psykiatrian puolella selvästi. Se näkyy kyllä muillakin lääketieteen aloilla. Lääkkeitä ei tulisi koskaan määrätä ilman säännöllistä terapiakontaktia ja kontrollia. Psykiatriasta tulisi muutenkin tulla lääkekeskeisyyden sijaan ratkaisukeskeisyyttä ja terapiaa painottava. Psykiatrian tulisi tehdä myös yhteistyötä neurologian kanssa, koska sillä puolella sentään osataan ja osa psykiatrian puolen sairauksista on sillä rajalla.

Ihmiselle pitäisi antaa aina tulevaisuus ja toivo ja uusi mahdollisuus. Sen käytännön tulisi ohjata myös diagnostiikkaa. Ikävää, että muutokset lääketieteessä ja muualla tapahtuu aina sen kautta, että moni joutuu kärsimään ennen kuin muutokset tehdään.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä lääkärikunnassa ja psykiatreissakin on monenlaista yksilöä. Ihan varmasti on myös niin, että lääkäreiksi hakeutuu myös sellaisia henkilöitä, jotka haluaa sitä arvovaltaa, mikä siihen ammattiin liittyy, ja valtaa suhteessa toisiin ihmisiin. Jotkut menevät myös lääketieteelliseen, koska haluavat oppia omista sairaudesta ja parantaakseen itsensä tai läheisen sairaudesta ja kokevat sitä kautta kutsumuksen, vaikka oma elämä pitäisi olla kunnossa ennen kuin alkaa hoitamaan toisia.

Sillä perusteella, mitä olen itse nähnyt, olen sitä mieltä, että lääkäreissä on myös eri tavalla ilkeitä, jopa vakavasti persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä. Psykiatriaa alana ei valvota niin paljon, koska potilailla ei ole niin vahvat oikeudet, esim. hoitovirheen ilmoitusoikeutta, joten se vetää myös niitä, jotka eivät pärjäisi kirurgeina tai muilla vaativilla lääketieteen aloilla. Se ilmeisesti vetää myös niitä, joilla ammattietiikka ei ole kohdillaan eikä potilaiden oikeudet kiinnosta.

Lue lisää

Sepä se on että lääkäritkin ovat ( vain ) ihmisiä.

Tuosta arvovallasta ja vallan käytöstä mulla on myös kokemusta, se ei ole pelkästään lääkäreiden valitettava vääryys ( en tarkoita kaikkia lääkäreitä ) vaan on myös jonkin verran hoitajia jotka omaksuvat vallan ja oikeuden toimia väärällä tavalla.

Kun ihminen alkaa tehdä työtä, tässä tapauksessa viittaan hoitotyöhön nimenomaan psykiatrisella puolella, hänellä on tietynlainen valta potilaisiin, on tilanteita joissa joutuu käskemään tai kieltämään.
Jotkut käyttävät tätä valtaa väärin ja osastohoidoissa sen huomaa potilaatkin.

Olen ollut yhdessä paikassa jossa tuntui että ihmisarvo vietiin samantien kun osastolle saavuttua ovi laitettiin lukkoon.
Osastolla oli suoraan sanottuna kiristystä, eräänlaista uhkailua, rangaistuskeinoja jos teki tai sanoi jotain väärin.
Tuli myös tunne tietty omalla kohdalla mutta myös muiden potilaiden puolesta että jatkuvasti syyllistettiin sairaudesta ja omasta heikkoudesta.

Yhden kerran olen tästä asiasta kirjoittanut johtotasolle asti toisen asian yhteydessä ja sain hyvin asiallisen vastauksen. Kerrankin oli järkevän tuntuinen ylilääkäri.

Joskus on mietityttänyt miten tuollaisessa työilmapiirissä tai työpaikalla pärjää ihminen joka on empaattinen ja välittää aidosti ihmisistä, potilaista.
Itse en ainakaan pystyisi seuraamaan sivusta kaiket työpäivät jos työkaverit käyttäytyisivät tavoilla joista kirjoitin. Se tuntuisi pahalta.

Anonyymi kirjoitti:

Ymmärrän. Päihteet muuttaa persoonallisuutta ja kuiville pääseminen kestää. Diagnooseja, varsinkaan pitkäaikaisia ei tulisi antaa liian helposti. Tulisi olla sen suhteen varovaisempi. Se olisi potilasystävällisempää eikä aiheuttaisi lisäahdistusta ja sitä stigmaa, jonka niistä helposti saa.

Suomessa lääketiede on liian lääkekeskeinen, kun vertaa muualle Eurooppaan tai muualle maailmaan. Se näkyy psykiatrian puolella selvästi. Se näkyy kyllä muillakin lääketieteen aloilla. Lääkkeitä ei tulisi koskaan määrätä ilman säännöllistä terapiakontaktia ja kontrollia. Psykiatriasta tulisi muutenkin tulla lääkekeskeisyyden sijaan ratkaisukeskeisyyttä ja terapiaa painottava. Psykiatrian tulisi tehdä myös yhteistyötä neurologian kanssa, koska sillä puolella sentään osataan ja osa psykiatrian puolen sairauksista on sillä rajalla.

Ihmiselle pitäisi antaa aina tulevaisuus ja toivo ja uusi mahdollisuus. Sen käytännön tulisi ohjata myös diagnostiikkaa. Ikävää, että muutokset lääketieteessä ja muualla tapahtuu aina sen kautta, että moni joutuu kärsimään ennen kuin muutokset tehdään.

Lue lisää

Mulla oli psykooseja silloin aikoinaan päihteiden käytöstä johtuen ja siitä asti on tiedoissa pysynyt psykoosisairaus vaikka niitä ei ole ollut enää pariinkymmeneen vuoteen.
Näköjään tuo " sairaus " seuraa lopun elämää.

Myös tuo mainintasi neurologeista on ihan hyvä ja olen sitä mieltä että ihan yleisesti psykiatrian ja somatiikan puolen pitäisi tehdä yhteistyötä.
On ollut todella rasittavaa kun monta vuotta olen valitellut somaattisen puolen vaivoja ja kovin usein on sanottu että puhu psykiatrille. Sitten kun keskustelin asiasta psykiatrin kanssa niin sillä puolella ihmeteltiin yleislääkäreiden käytöstä.

Psykiatrian puolella minulle jopa myönnettiin että on yleisessä tiedossa kuinka vaikeaa mielenterveyspuolen asiakkaan/potilaan on saada hoitoa somatiikan puolella.

Näkyy lääketieteen eri alat olevan suurin piirtein kuin " taistelevat metsot " keskenään, ei taida kannattaa hyppiä toistensa varpaille, liekö sekin jokin arvovaltakysymys.

Kuten lopussa kirjoitit että moni joutuu kärsimään, niin se on täysin totta ja on oikeasti raskasta henkisesti.
Mun on aika vaikea uskoa tuleeko tämä asia ikinä muuttumaan koska tilanteet ovat jatkuneet jo vuosia/vuosikymmeniä eikä ole erikoisemmin mikään muuttunut.
Lääketieteen koulutuksissakin varmasti puhutaan asiasta, on etiikat ym. mukana mutta ihmisistähän nämäkin jutut loppujen lopuksi ovat kiinni.
Koulutus ei tee muutosta ihmisten asenteisiin eikä käytökseen, valitettavasti.

Onneksi kuitenkin edelleenkin on ainakin itselläni enemmän hyviä kohtaamisia kuin huonoja. Vaikka sen yhden huonon kohtaamisen paikkaamiseksi tarvitaan aika monta hyvää.

Anonyymi kirjoitti:

Sepä se on että lääkäritkin ovat ( vain ) ihmisiä.

Tuosta arvovallasta ja vallan käytöstä mulla on myös kokemusta, se ei ole pelkästään lääkäreiden valitettava vääryys ( en tarkoita kaikkia lääkäreitä ) vaan on myös jonkin verran hoitajia jotka omaksuvat vallan ja oikeuden toimia väärällä tavalla.

Kun ihminen alkaa tehdä työtä, tässä tapauksessa viittaan hoitotyöhön nimenomaan psykiatrisella puolella, hänellä on tietynlainen valta potilaisiin, on tilanteita joissa joutuu käskemään tai kieltämään.
Jotkut käyttävät tätä valtaa väärin ja osastohoidoissa sen huomaa potilaatkin.

Olen ollut yhdessä paikassa jossa tuntui että ihmisarvo vietiin samantien kun osastolle saavuttua ovi laitettiin lukkoon.
Osastolla oli suoraan sanottuna kiristystä, eräänlaista uhkailua, rangaistuskeinoja jos teki tai sanoi jotain väärin.
Tuli myös tunne tietty omalla kohdalla mutta myös muiden potilaiden puolesta että jatkuvasti syyllistettiin sairaudesta ja omasta heikkoudesta.

Yhden kerran olen tästä asiasta kirjoittanut johtotasolle asti toisen asian yhteydessä ja sain hyvin asiallisen vastauksen. Kerrankin oli järkevän tuntuinen ylilääkäri.

Joskus on mietityttänyt miten tuollaisessa työilmapiirissä tai työpaikalla pärjää ihminen joka on empaattinen ja välittää aidosti ihmisistä, potilaista.
Itse en ainakaan pystyisi seuraamaan sivusta kaiket työpäivät jos työkaverit käyttäytyisivät tavoilla joista kirjoitin. Se tuntuisi pahalta.

Lue lisää

Osa lääkäreistä suhtautuu ammatin antamaan arvovaltaan nöyrästi, osa ei. Lääkäreissä on monenlaisia ihmisiä ja kaikille lääkäreille työ ja ammatti-identiteetti ei ole yhtä kuin koko identiteetti tai ammatti-identiteetti ei paisu liian suureksi osaksi kokonaisidentiteettiä, onneksi. Ehkä ne lääkärit, joilla jostain syystä on huono itsetunto ja/tai jotain viitteitä persoonallisuushäiriöön, ammatti-identiteetti paisuu liian suureksi. Jotkut voi kokea saavansa sen arvostuksen toisten silmissä (vain tai pääosin) sen ammatin kautta, etenkin jos on jotain itsetunto-ongelmia ja kokee muilla elämänosa-alueilla tai tuntee itsensä puutteelliseksi ja yrittää kompensoida sitä sillä koulutuksella ja ammatin tuomalla arvovallalla. Se voi näkyä mm. siinä, että on valtava tarve päteä, olla oikeassa, puhua aina työstä, luulla aina olevansa oikeassa ja luulla olevansa (ainakin usein) erehtymätön. Ihan samaan kategoriaan kuuluu kyvyttömyys myöntää omia virheitään ja haluttomuus korjata niitä tarvittaessa. Valitettavasti nämä asiat ovat osalla lääkäreistä hyvin yleisiä.

Moni lääkäri myös arvottaa muita koulutuksen ja ammatin kautta. On totta, että lääkärin ammatin arvostus on suhteellisen vahva Suomessa ja muualla. Sen huomaa viimeistään silloin, jos itse on pitänyt lääkärin takkia yllä, se tuo arvovaltaa useiden ihmisten silmissä, mikä tuntuu hieman oudolta, koska eihän se vielä ihmisestä kerro muuta kuin koulutuksen eikä edes välttämättä sitä. Koulutuskaan ei kerro kaikkea osaamisesta tai osaamattomuudesta, kyvyistä, erikoistumisesta, älykkyydestä, tietomäärästä, kyvystä ymmärtää kokonaisvaltaisesti ihmistä ja kyvystä yhdistellä asioita oikein, nöyryydestä, halusta ja kyvystä kohdata toisia ihmisiä samalta tasolta jne. Lääkärin ammatin tai lääkärin takin kautta ihminen voi saada ja ottaakin väärää kunniaan itselleen ja oikeasti sen todellisuuden ja sen aidon ansaitun kunnian välille voi jäädä paljon ilmaa. Usein jää.

Viisaus alkaa siitä, että ymmärtää, miten paljon ei ymmärrä ja ymmärtää, missä se oman ymmärtämisen raja loppuu eikä yritä päteä sellaisissa asioissa, joissa ei oikeasti päde. Monelle ihmiselle se on vaikea myöntää. Tavallaan ihan ihmillistä, koska ylpeys on niin yleistä ja aidon nöyryyden puute niin tavallista.

Psykiatrian puolella kaikissa hoitotyötä tekevissä on sekä hyviä että huonoja työntekijöitä. Ihan sama jokaisella alalla, ei ainoastaan terveys- ja sos.alalla. Psykiatrian puolella on myös aidosti kutsumustyöammattilaisia, siis myös taitavia ja empaattisia mielisairaanhoitajia, psyk. sairaanhoitajia ja psykiatreja löytyy. Usein he väsyvät työssään, koska he ottavat potilaan tilanteen ja hoidon sydämenasiaksi ja paneutuvat ja uppoutuvat työhönsä. Mielisairaanhoitajaksi ja sairaanhoitajaksi pääsee aika helposti ja psykiatrian puolelle pääsee siis helposti, koska kunnollista seulaa varsinaisesti ole. Lyhyt ja helppo koulutus. Psykiatrian sairaanhoitajankaan koulutus ei ole järin vaativa ja aina voi olla ensin lähihoitaja ja opiskella siltä pohjalta. Lääketieteelliseen pääse ilman mitään psykologisia testejä ja erikoistumaan alalle, jolle haluaa, ilman mitään psykologisia testejä. Jos työn tekee sos-ja terv.alalla kunnolla, se voi olla ja usein onkin taakoittavaa. Sairaanhoitajat käytännössä vastaavat sairaalan osastojen pyörittämisestä ja potilastyöstä siellä. Sairaanhoitajien vastuu on todella suuri. Sosiaali- ja terveysala kokoaikaisena työnä psykiatria mukaan lukien vuosikausia on taakoittavaa, jos työn tekee hyvin. Kuuntelutyökin vie voimavaroja varsinkin pitkällä tähtäimellä, koska se kuormittaa myös työntekijän psyykeä. Samaistuminen toisen ihmisen mahdollisesti hyvin vaikeaan asemaan vie voimavaroja. Työuupumus on ihan ymmärrettävästi myös hoitoalalla yleistä.

Ihmistä ei tulisi koskaan määritellä diagnoosin kautta. Olipa se diagnoosi tai sairaus tai elämäntilanne mikä tahansa, ihminen on enemmän kuin hänen sairautensa. Ihminen on enemmän kuin hänen elämäntilanteensa. Jokainen hoitotyöntekijä tekee työtään jostakin arvomaailmasta käsin. Sen arvomaailman huomaa varmasti työkaverit ja potilaat. Kyllä se vain niin on, että hedelmistään puu tunnetaan ja mitä suu puhuu, sitä sydän on täynnä. Tässä ei ole mitää poikkeusta kenenkään yksilön kohdalla, olipa se koulutus tai ammatti mitä tahansa.

Anonyymi kirjoitti:

Mulla oli psykooseja silloin aikoinaan päihteiden käytöstä johtuen ja siitä asti on tiedoissa pysynyt psykoosisairaus vaikka niitä ei ole ollut enää pariinkymmeneen vuoteen.
Näköjään tuo " sairaus " seuraa lopun elämää.

Myös tuo mainintasi neurologeista on ihan hyvä ja olen sitä mieltä että ihan yleisesti psykiatrian ja somatiikan puolen pitäisi tehdä yhteistyötä.
On ollut todella rasittavaa kun monta vuotta olen valitellut somaattisen puolen vaivoja ja kovin usein on sanottu että puhu psykiatrille. Sitten kun keskustelin asiasta psykiatrin kanssa niin sillä puolella ihmeteltiin yleislääkäreiden käytöstä.

Psykiatrian puolella minulle jopa myönnettiin että on yleisessä tiedossa kuinka vaikeaa mielenterveyspuolen asiakkaan/potilaan on saada hoitoa somatiikan puolella.

Näkyy lääketieteen eri alat olevan suurin piirtein kuin " taistelevat metsot " keskenään, ei taida kannattaa hyppiä toistensa varpaille, liekö sekin jokin arvovaltakysymys.

Kuten lopussa kirjoitit että moni joutuu kärsimään, niin se on täysin totta ja on oikeasti raskasta henkisesti.
Mun on aika vaikea uskoa tuleeko tämä asia ikinä muuttumaan koska tilanteet ovat jatkuneet jo vuosia/vuosikymmeniä eikä ole erikoisemmin mikään muuttunut.
Lääketieteen koulutuksissakin varmasti puhutaan asiasta, on etiikat ym. mukana mutta ihmisistähän nämäkin jutut loppujen lopuksi ovat kiinni.
Koulutus ei tee muutosta ihmisten asenteisiin eikä käytökseen, valitettavasti.

Onneksi kuitenkin edelleenkin on ainakin itselläni enemmän hyviä kohtaamisia kuin huonoja. Vaikka sen yhden huonon kohtaamisen paikkaamiseksi tarvitaan aika monta hyvää.

Lue lisää

Pitkäaikaisistakin psykoosisairauksista voi parantua. Esimerkiksi skitsofrenian ennuste on, että 1/3 paranee, 1/3 pärjää lääkityksellä ja avohoidolla ja 1/3 laitostuu pysyvästi. Lääkityksellä ja avohoidollakin pärjäävien eteen voisi tehdä paljon enemmän pitkäaikaisen keskusteluauttamisen ja enenevissä tapauksissa myös neurologian kautta. Lääkitykset on myös usein sen verran vahvoja, että niitä joutuu potilailla seuraamaan vähintäänkin verikokein. Magneettikuvauksiin jostain syystä psykiatrian puolella harvemmin lähetetään eikä potilaat ymmärrä usein sitä itsekään pyytää. Lääkityksen aiheuttamia muutoksia tulisi seurata myös kuvauksin. Kaikki potilaat eivät myöskään tiedä, että joistakin pitkäaikaisista sairauksista voi parantua. Tiedän joitakin pitkäaikaisista sairauksista parantuneita ja tiedän myös, että joku skitsofreniasta parantunut on jopa opiskellut lääkäriksi. Tietysti pitkäaikaisissa sairauksissa kaikki eivät aina parane ja joskus joutuu vain hyväksymään tilanteen ja mukautua elämään sen kanssa. Jos sairaus on ollut remissiossa 20 vuotta, pidän omituisena, että tervehtymistä ei ole todettu. Jos samalla lääkärillä käy tai on käynyt vuosikaudet, voisi olla ihan järkevää kysyä jonkun muun lääkärin mielipidettä asiaan.

Tärkein kuitenkin on, että sinä itse voit hyvin, olipa se diagnoosi siellä omissa tiedoissa mitä tahansa. Sillä on kuitenkin loppujen lopuksi kaikkein eniten väliä, että ihminen voi hyvin ja hoidon tarkoitus on tai tulisi olla se, että ihminen voi paremmin ja selviää päivittäisestä elämästä ja siihen liittyvistä asioista omien voimien ja oman elämäntilanteen vaatimalla tavalla. On totta, että väärin diagnosoimista tapahtuu erityisesti erikoistumattomilla mutta myös erikoistuneilla lääkreillä. Ihmisen ei kuitenkaan tulisi joutua kantamaan toisen virheestä "väärää iestä" eli väärää taakkaa, jos siellä taustalla oikeasti on diagnoosivirhe. Tuo kannattaa yrittää tutkittaa. Toivottavasti saat apua tuohon asiaan ja asiaa selviää sinun hyväksi. Sinä olet kuitenkin itse oman tilanteesi paras asiantuntija, lääkäri on vain sen tilanteen tulkitsija ja tulkinnat voivat olla oikeita tai virheellisiä riippuen monista asioista.

Anonyymi kirjoitti:

Pitkäaikaisistakin psykoosisairauksista voi parantua. Esimerkiksi skitsofrenian ennuste on, että 1/3 paranee, 1/3 pärjää lääkityksellä ja avohoidolla ja 1/3 laitostuu pysyvästi. Lääkityksellä ja avohoidollakin pärjäävien eteen voisi tehdä paljon enemmän pitkäaikaisen keskusteluauttamisen ja enenevissä tapauksissa myös neurologian kautta. Lääkitykset on myös usein sen verran vahvoja, että niitä joutuu potilailla seuraamaan vähintäänkin verikokein. Magneettikuvauksiin jostain syystä psykiatrian puolella harvemmin lähetetään eikä potilaat ymmärrä usein sitä itsekään pyytää. Lääkityksen aiheuttamia muutoksia tulisi seurata myös kuvauksin. Kaikki potilaat eivät myöskään tiedä, että joistakin pitkäaikaisista sairauksista voi parantua. Tiedän joitakin pitkäaikaisista sairauksista parantuneita ja tiedän myös, että joku skitsofreniasta parantunut on jopa opiskellut lääkäriksi. Tietysti pitkäaikaisissa sairauksissa kaikki eivät aina parane ja joskus joutuu vain hyväksymään tilanteen ja mukautua elämään sen kanssa. Jos sairaus on ollut remissiossa 20 vuotta, pidän omituisena, että tervehtymistä ei ole todettu. Jos samalla lääkärillä käy tai on käynyt vuosikaudet, voisi olla ihan järkevää kysyä jonkun muun lääkärin mielipidettä asiaan.

Tärkein kuitenkin on, että sinä itse voit hyvin, olipa se diagnoosi siellä omissa tiedoissa mitä tahansa. Sillä on kuitenkin loppujen lopuksi kaikkein eniten väliä, että ihminen voi hyvin ja hoidon tarkoitus on tai tulisi olla se, että ihminen voi paremmin ja selviää päivittäisestä elämästä ja siihen liittyvistä asioista omien voimien ja oman elämäntilanteen vaatimalla tavalla. On totta, että väärin diagnosoimista tapahtuu erityisesti erikoistumattomilla mutta myös erikoistuneilla lääkreillä. Ihmisen ei kuitenkaan tulisi joutua kantamaan toisen virheestä "väärää iestä" eli väärää taakkaa, jos siellä taustalla oikeasti on diagnoosivirhe. Tuo kannattaa yrittää tutkittaa. Toivottavasti saat apua tuohon asiaan ja asiaa selviää sinun hyväksi. Sinä olet kuitenkin itse oman tilanteesi paras asiantuntija, lääkäri on vain sen tilanteen tulkitsija ja tulkinnat voivat olla oikeita tai virheellisiä riippuen monista asioista.

Lue lisää

Suurin ongelma onkin se kun olen vuosikausia näissä kuvioissa pyörinyt ja lääkärit vaihtuvat yhtenään.
Kun on jossain vaiheessa ollut pitempään sama lääkäri niin alkaa tuntea toisen paremmin puolin ja toisin.

Polilla käydessäkin hyvällä tuurilla on sama lääkäri useamman kerran mutta sitten homma hankaloituu kun lääkäri vaihtuu yhtenään eikä hän tunne potilasta, itse käytän tosin sanaa asiakas joka sekään ei ole kaikkia ammatti-ihmisiä aina miellyttänyt, niin no, joka tapauksessa lääkäri ja asiakas/potilas ei saa mitään yhteyttä kun eivät ole koskaan ennen tavanneet ja lääkäri on ehkä joitain tietoja vain lukenut etukäteen.

Ja juuri se kun niissä tiedoissa lukee paljon mitä on ollut ennen, niin lääkäri usein ajattelee ihmistä sellaisena kuin hän on lukenut. Hänellä ei ole käsitystä minkälainen ihminen on tällä hetkellä.

Esimerkkinä vaikka se kun psykiatrisen diagnoosin omaavana menee yleislääkärille. Lääkäri lukee potilaan tietoja koneelta etukäteen ja näkee diagnoosit.
Hän näkee psykiatrisen diagnoosin ja tavallaan muokkaa jo siinä vaiheessa käsityksen potilaasta sen mukaan minkä mielikuvan se diagnoosi hänelle antaa.

Joskus on hyvinkin läpinäkyvää minkälainen asenne lääkärillä on jo valmiiksi kun huoneeseen sitten menee, kohtelu ja puhe paljastaa aika paljon ihmisestä loppujen lopuksi.
Jotkut lääkärit jopa lähes halveksien tuovat asenteensa kuuluville, eli saattavat jopa sanoa loukkaavasti jotain.
Eli tuollaisissa tilanteissa potilas on tällaiselle lääkärille pelkkä diagnoosi, hän ei tunne potilasta ja joskus ei välttämättä edes halua tuntea valmiiksi luomansa mielikuvan vuoksi.

Minun tervehtymisestä sen verran että en voi tietää olenko tervehtynyt vai toipunut, psykoosisairaudesta olen kyllä tervehtynyt, sen tiedän ja tietävät läheisetkin.

Yhdelle psykiatrian puolen ylilääkärille kun kerran asioista yleisesti kirjoitin niin käytin siinä termiä toipunut, että näistäkin sairauksista voi toipua ja pärjätä elämässään ihan hyvin.
Kun hän vastasi niin hän kirjoitti että voi parantua, ei käyttänyt sanaa toipua.

Huomasin jo vuosia sitten kun minulla alkoi mennä paremmin että sekään ei ollut hoitaneelle taholle hyvä juttu, eivät tahtoneet hyväksyä että minulla menee paremmin.
Eivätkä he tykänneet, eikä nykyisessä paikassa johon yhteys on, että sanon joissain asioissa vastaan, omat mielipiteeni. Mutta tiedän että minulla on siihen täysi oikeus kuten kaikilla muillakin, oli psyykkistä taustaa tahi ei.
Enää en ole edes varsinaisesti hoidettavana, kontakti tosin on olemassa.

Vuosia sitten vaikenin ja myötäilin koska huomasin että sillä tavalla pääsin helpommalla, vaikka jälkeenpäin tosin ymmärsin että ei olisi sekään kannattanut.

Sairaalassa ollessani aikoinaan toki luulin että haluavat parastani ja tulisin kuntoon ja sitten kun muutosta tapahtui niin ei ollutkaan hyvä.
Kun oli kriminaalihoidon pakkohoidon jatkosta kyse niin lääkärinlausunnot piti laittaa hallinto-oikeuteen.
Olin siinä vaiheessa jo ns. koevapaalla eli kotosalla ja ajoittain sairaalassa pätkiä.
Kun tapasin lääkäriä niin hän kyseli miten minulla on mennyt. Kerroin että kotona kaikki hyvin, asiat hoituu, koti hoituu, raha-asiat ok ja päivittäistä ohjelmaakin oli. Eli kaiken kaikkiaan meni hyvin.
Lääkäri oli lausuntoon HO:lle kirjoittanut että " potilas suhtautuu epärealistisen optimistisesti omaan pärjäämiseensä ". Eli tuohan viittasi aika suorasti siihen että ilmeisesti ei ollut hyvä että pärjäsin. Enkö olisi saanut pärjätä, eikö minua uskottu.

Ja kyllä, nykyään voin hyvin ja elämä on oikeastaan aika ihanaa, saan olla omana itsenäni.
En ole diagnoosini vaan minulla on diagnoosi josta en välitä henkilökohtaisesti sen kummemmin, vaikka se kyllä jonkin verran hankaloittaa noita somaattisen puolen terveydenhoidollisia asioita. Omaa elämääni se ei hankaloita, ei sitä tule edes ajatelleeksi kaikkea touhutessaan. Se ei haittaa edes ihmissuhteisiini vaikka monet asiasta tietävät.
Että kyllä on upeita kavereita ja ystäviäkin olemassa.

Minulla ei enää lääkkeitä ole ollut useampaan vuoteen, ja kun otit magneettikuvat puheeksi niin voin sen verran mainita että minua on magneetilla kuvailtu selvitettäessä muita asioita. Pääni kun kuvattiin niin aivoissa näkyi selkeitä harmaan aineen muutoksia. Sitähän ei voi tietää mistä ne johtuvat, ehkä osin lääkkeistä, ehkä jostain muusta.

Anonyymi kirjoitti:

Suurin ongelma onkin se kun olen vuosikausia näissä kuvioissa pyörinyt ja lääkärit vaihtuvat yhtenään.
Kun on jossain vaiheessa ollut pitempään sama lääkäri niin alkaa tuntea toisen paremmin puolin ja toisin.

Polilla käydessäkin hyvällä tuurilla on sama lääkäri useamman kerran mutta sitten homma hankaloituu kun lääkäri vaihtuu yhtenään eikä hän tunne potilasta, itse käytän tosin sanaa asiakas joka sekään ei ole kaikkia ammatti-ihmisiä aina miellyttänyt, niin no, joka tapauksessa lääkäri ja asiakas/potilas ei saa mitään yhteyttä kun eivät ole koskaan ennen tavanneet ja lääkäri on ehkä joitain tietoja vain lukenut etukäteen.

Ja juuri se kun niissä tiedoissa lukee paljon mitä on ollut ennen, niin lääkäri usein ajattelee ihmistä sellaisena kuin hän on lukenut. Hänellä ei ole käsitystä minkälainen ihminen on tällä hetkellä.

Esimerkkinä vaikka se kun psykiatrisen diagnoosin omaavana menee yleislääkärille. Lääkäri lukee potilaan tietoja koneelta etukäteen ja näkee diagnoosit.
Hän näkee psykiatrisen diagnoosin ja tavallaan muokkaa jo siinä vaiheessa käsityksen potilaasta sen mukaan minkä mielikuvan se diagnoosi hänelle antaa.

Joskus on hyvinkin läpinäkyvää minkälainen asenne lääkärillä on jo valmiiksi kun huoneeseen sitten menee, kohtelu ja puhe paljastaa aika paljon ihmisestä loppujen lopuksi.
Jotkut lääkärit jopa lähes halveksien tuovat asenteensa kuuluville, eli saattavat jopa sanoa loukkaavasti jotain.
Eli tuollaisissa tilanteissa potilas on tällaiselle lääkärille pelkkä diagnoosi, hän ei tunne potilasta ja joskus ei välttämättä edes halua tuntea valmiiksi luomansa mielikuvan vuoksi.

Minun tervehtymisestä sen verran että en voi tietää olenko tervehtynyt vai toipunut, psykoosisairaudesta olen kyllä tervehtynyt, sen tiedän ja tietävät läheisetkin.

Yhdelle psykiatrian puolen ylilääkärille kun kerran asioista yleisesti kirjoitin niin käytin siinä termiä toipunut, että näistäkin sairauksista voi toipua ja pärjätä elämässään ihan hyvin.
Kun hän vastasi niin hän kirjoitti että voi parantua, ei käyttänyt sanaa toipua.

Huomasin jo vuosia sitten kun minulla alkoi mennä paremmin että sekään ei ollut hoitaneelle taholle hyvä juttu, eivät tahtoneet hyväksyä että minulla menee paremmin.
Eivätkä he tykänneet, eikä nykyisessä paikassa johon yhteys on, että sanon joissain asioissa vastaan, omat mielipiteeni. Mutta tiedän että minulla on siihen täysi oikeus kuten kaikilla muillakin, oli psyykkistä taustaa tahi ei.
Enää en ole edes varsinaisesti hoidettavana, kontakti tosin on olemassa.

Vuosia sitten vaikenin ja myötäilin koska huomasin että sillä tavalla pääsin helpommalla, vaikka jälkeenpäin tosin ymmärsin että ei olisi sekään kannattanut.

Sairaalassa ollessani aikoinaan toki luulin että haluavat parastani ja tulisin kuntoon ja sitten kun muutosta tapahtui niin ei ollutkaan hyvä.
Kun oli kriminaalihoidon pakkohoidon jatkosta kyse niin lääkärinlausunnot piti laittaa hallinto-oikeuteen.
Olin siinä vaiheessa jo ns. koevapaalla eli kotosalla ja ajoittain sairaalassa pätkiä.
Kun tapasin lääkäriä niin hän kyseli miten minulla on mennyt. Kerroin että kotona kaikki hyvin, asiat hoituu, koti hoituu, raha-asiat ok ja päivittäistä ohjelmaakin oli. Eli kaiken kaikkiaan meni hyvin.
Lääkäri oli lausuntoon HO:lle kirjoittanut että " potilas suhtautuu epärealistisen optimistisesti omaan pärjäämiseensä ". Eli tuohan viittasi aika suorasti siihen että ilmeisesti ei ollut hyvä että pärjäsin. Enkö olisi saanut pärjätä, eikö minua uskottu.

Ja kyllä, nykyään voin hyvin ja elämä on oikeastaan aika ihanaa, saan olla omana itsenäni.
En ole diagnoosini vaan minulla on diagnoosi josta en välitä henkilökohtaisesti sen kummemmin, vaikka se kyllä jonkin verran hankaloittaa noita somaattisen puolen terveydenhoidollisia asioita. Omaa elämääni se ei hankaloita, ei sitä tule edes ajatelleeksi kaikkea touhutessaan. Se ei haittaa edes ihmissuhteisiini vaikka monet asiasta tietävät.
Että kyllä on upeita kavereita ja ystäviäkin olemassa.

Minulla ei enää lääkkeitä ole ollut useampaan vuoteen, ja kun otit magneettikuvat puheeksi niin voin sen verran mainita että minua on magneetilla kuvailtu selvitettäessä muita asioita. Pääni kun kuvattiin niin aivoissa näkyi selkeitä harmaan aineen muutoksia. Sitähän ei voi tietää mistä ne johtuvat, ehkä osin lääkkeistä, ehkä jostain muusta.

Lue lisää

Ymmärrän. Jos lääkäri vaihtuu koko ajan tai usein, potilas joutuu selittämään kaiken aina alusta sillä rajatulla vastaanottoajalla, jos jaksaa. Lääkärit harvemmin lukevat kaiken, mitä sinusta on alunperin kirjoitettu ensimmäisiin tai aikaisempiin epikriiseihin, tekevät omia (myös virheellisiä) johtopäätöksiä ja moni säätää siinä välissä ja viittaavat usein vain edelliseen epikriisiin, jos haluavat johonkin viittaavat. Moni erikoistumatonkin voi säätää siinä välissä osaamattomasti. Tulos voi olla potilaan kannalta todella ikävä.

Se, että saa parasta hoitoa, on mahdollista usein vain silloin, kun lääkäri on erikoistunut ja/tai kokenut ja oikein potilastyöhön asennoitunut ja kykenevä kohtaamaan potilaan samalta tasolta. Tämä on erittäin tärkeää erityisesti psykiatrian alalla, koska siellä tosiaan on myös lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan mielestä huonosti asennoituneita lääkäreitä ja muita hoitohenkilökuntaa, joilla on kirjaamisoikeudet sinun tietoihin. Yksi vaihtoehto on, että kirjoitat etukäteen ennen vastaanotolle menoa, että saat sanottua asian tarkkaan ja voit jättää vaikka kirjaamasi paperin siihen. Voit myös tarkastaa asiasi heti vastaanottokäynnin jälkeen Kannasta ja pyytää heti korjaamaan virheet. Voit myös pyytää kaiken, mitä sinusta on kirjattu lokitietoja myöten tarkastettavaksi ja vaatia oikaisut ja pyytää siihen apua. Niihin tietoihin saa pyytää oikaisua.

Asennevammaisia ja huonolla asenteella varustettuja lääkäreitä on aina ollut olemassa ja aina tulee olemaan, jotka eivät halua myöntää ja korjata virheitään, jolloin vastuu heidän virheistään jää potilaille. Myös virka-aseman väärinkäyttöä voi esiintyä lääkäreillä erinäisistä syistä ja motiiveista. Väärä ennakkoasennoituminen potilaaseen on sitä, epikriisin ja lähetteiden manipuloiminen on sitä, liian läheinen suhde potilaaseen on sitä, liian pitkälle vietyjen perustelemattomien ja väärien päätelmien tekeminen on myös sitä. Tämän vuoksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että tuo lakialoitus pitäisi mennä läpi siitä, että myös virheellisestä psykiatrisesta diagnoosista on voitava jättää hoitovirheilmoitus. Virheellisten diagnoosien vaikutusta potilaisiin ja näiden vointiin ja elämään tulisi myös tutkia ja tehdä tutkimusta.

Yhdessä Lääkärilehdessä käsiteltiin lääkärien tekemiä näppäilyvirheitä ja se todettiin vain kevyesti, että niitä sattuu ja että ne vaan jää sinne "elämään omaa elämää". Potilaan oikeuksien ja etujen vastaistahan tuo täysin on. Kyllä virheen tekijän tulisi aina kantaa vastuu virheistään ja korjata ja korvata virheensä. Näissä virheiden tekemisen ja korjaamisen ja vastuiden kohdalla lääkärit ovat hyvin suojeltu ammattiryhmä. Liian suojeltu. Kyllä jotkut lääkärit tämän asian ymmärtää. Moni ei uskalla kuitenkaan puhua omaa ammattikuntaa vastaan oikein missään asioissa. Jos puhut omalla nimella ja kasvoilla, sinut leimataan. Jos kyseenalaistat, sinut leimataan. Lääketieteen sisälle tarvittaisiinkin enemmän sellaisia, jotka uskaltavat ottaa epäkohdat oikeasti esiin. Uskaltavat kyseenalaistaa, uskaltavat tuoda epäkohdat esiin ja uskaltavat laittaa sen potilaan edun ja oikeudet ensimmäiseksi. Tuon tulisi olla potilastyössä työskentelemiselle ehdoton edellytys.

Lääkärikin voi saada huomautuksen, varoituksen ja lääkärin oikeudetkin voidaan ottaa tarvittaessa pois. Suomessa lääkärin oikeudet otetaan pois n. 10 lääkäriltä vuodessa. Kaikki virheet tulisi jokaisen lääkärin kohdalla rekisteröidä, olipa ne sitten hoitovirheitä, huolimattomuuden vuoksi tehtyjä näppäilyvirheitä, diagnoosivirheitä ja vaitiolovelvollisuuden rikkomisia. Jokaisen kohdalla tulisi myös tuon listan mukaan säännöllisesti tehdä ne päätökset, onko kykyä toimia potilastyössä. Jos ei pärjää potilastyössä, pitäisi kyetä itse tekemään siitä johtopäätökset. Kysymys on kuitenkin toisten ihmisten elämästä, joskus jopa kuolemasta ja tulevaisuudesta.