Hei!
Osaisiko joku auttaa, kun minulla on tekeillä painotaulukosta viivakuvaaja exelissä. Y-akselilla on paino ja x-akselilla aika.. Mittauksia on eri vuosina eri määrä ja välillä voi olla vuodessa vain yksi mittaus ja välillä 20. Miten saan exelin sijoittamaan arvot oikein ajan kanssa kun väleissä on siis myös paljon tyhjiä? Aika jolta mittauksia on on 20 vuotta, joten käsin kaikkien päivämäärien syöttäminenkään ei ole vaihtoehto.
Olen muotoillut solut päivämääräksi ja painot luvuiksi yhdellä desimaalilla, mutta tehdessäni kuvaajan, exel laittaa jokaisen mittauksen välin samaksi. Näin esim. 5 ensimmäisen vuoden mittaukset vievät x- akselilta saman tilan kuin seuraavan puolen vuoden mittaukset, kun mittaustuloksia on enemmän.
Saikohan tästä nyt mitään tolkkua :D
Kiitos, jos joku ymmärsi ja voisi auttaa.
Jatkuva aika exelissä
3
96
Vastaukset
Tarkoitat että käyrät skaalautuvat väärin?
Vaikea neuvoa, sillä Excelin pitäisi piirtää tuo normaalisti oikein.
(Excel valitsee jonkin päivän kuukaudelta(vuodelta) ja käyttää sitä akselin otsikkoina, mutta piirtää välissä olevat arvot kohdalleen)
Ensiksi tarkista akselityyppi. Sen pitäisi olla automaattinen tai päivämäärä-> Valitse päivämäärä varmuuden vuoksi.
Löytyy: (Hiiren oikealla kaaviossa olevien päivämäärien päällä -> Muotoile Akseli -> Akselin asetukset->Akselityyppi-> Päivämääräakseli)- Anonyymi
Kun teet graafin niin valitse kuvausmuodoksi "XY (Scatter)".
- Anonyymi
Kiitos vastauksista, Asia selvisi! Mukana oli yksi päivämäärä, jota ei ole edes olemassa ja sekoitti kaavan. Outoa oli, että exel ei herjannut mitään kun muotoilin solut päivämääriksi. Mutta kun muotoilin päivämäärät luvuiksi niin ei suostunut yhtä vaihtamaan, siitä huomasin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881