Aihe

vanheneminen

Anonyymi

hei oletteko huomanneet kun ikää tulee ni ystävät häviää ja vanhemmiten niitä on vaikea löytää ja saada?

21

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen ja kyllä ne sellaisia lahopäitä olivatkin että saivat mennä ja mielellään pysyvästi.

    • Anonyymi

      Enpä tiedä. Vanhenpana ei vaan jaksa joka asiaan osallistua. Hyvät ystävät pysyy, mutta tottakai nää ympyrät pienenee.

    • Anonyymi

      Joskus aikanaan jostain luin, että kestävimmät ihmissuhteet on luotu alle parikymppisenä. Eli on kannattavaa tai olisi kannattanut ystävystyä lapsena ja pitää lapsuudenystävistään kiinni. Kun noin ajattelee, niin jotkut ihmiset elävät vanhuuteen asti samojen kaverien kanssa, kunnes kukin kuolee, ja jää yksin jäljelle... Yhden tällaisen iäkkäämmän ihmisen vähäisestä suvustani tiedän. Myös sisareni pitää tiiviisti yhtä koulukavereidensa kanssa, eli vahvistaa kyseistä väitettä.

      Itselläni ei ole koskaan ollut todella lämpimiä ystävyyssuhteita samaan sukupuoleen. Muutama ystävyyssuhde vastakkaiseen sukupuoleen on. Mutta näyttää siltä, että yksinäinen vanhuus on tiedossa. Nyt olen keski-iässä. Korona-ajan jälkeen täytyy vakavissaan miettiä, missä haluan viettää loppuelämäni ja miten luoda uusia ihmissuhteita. Itse ajattelen, että on löydettävä joku yhteisö, johon kuulua, ja pitää siitä kiinni (eli laulaa vaikka samassa kuorossa seuraavat 20 vuotta) ja asua vakaasti samassa paikassa.

      • Anonyymi

        Itse olen nyt 51v mies. Minulle opetettiin jo pentuna että olen turha. Se tarkoitti sitä että ei ollut lapsena kavereita saati ystäviä ja ensisuudelma oli suorastaan rikos.

        Se on totta että ihmissuhteet syntyy jo lapsena ja niitä olisi pitänyt voida vaalia. Se oli aika kova hetki kun ikäiseni nainen tuli ja kertoi tunteensa 30v sitten ja oli pakko riuhtoa itsensä hänestä irti kertomatta todellista syytä ja pakkoa.

        Mutta teille joilla asiat on normaalisti niin lapsuuden aikaiset kaveruudet katkeaa kun perustetaan perheet ja uskotaan sen kestävyyteen vaikka tiedetään ympäristöstä ettei se niin ole.

        Itse sain aikanaan netissä kavereita mutta elämien erilaisuus kuitenkin ratkoi sen että oli pakko pistää poikki. Etsikää kavereita itsenne kaltaisista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen nyt 51v mies. Minulle opetettiin jo pentuna että olen turha. Se tarkoitti sitä että ei ollut lapsena kavereita saati ystäviä ja ensisuudelma oli suorastaan rikos.

        Se on totta että ihmissuhteet syntyy jo lapsena ja niitä olisi pitänyt voida vaalia. Se oli aika kova hetki kun ikäiseni nainen tuli ja kertoi tunteensa 30v sitten ja oli pakko riuhtoa itsensä hänestä irti kertomatta todellista syytä ja pakkoa.

        Mutta teille joilla asiat on normaalisti niin lapsuuden aikaiset kaveruudet katkeaa kun perustetaan perheet ja uskotaan sen kestävyyteen vaikka tiedetään ympäristöstä ettei se niin ole.

        Itse sain aikanaan netissä kavereita mutta elämien erilaisuus kuitenkin ratkoi sen että oli pakko pistää poikki. Etsikää kavereita itsenne kaltaisista.

        Vähän sama juttu. Jokaisen myötä tunnuin olevani turha, sekä sopiva syntipukki, mikäli kylällä tapahtui jotain (asuin pienessä kylässä, missä ympärisuotisia asukkaita silloin noin 20.
        Aina olin jonkun jaloissa ja minusta ei olisi tulevaisuudessa mihinkään. Naimisiin ei kannattaisi mennä jne.
        Kun olin jo valmiiksi kotikiusattu, oli koulussa toisten helppo ottaa minut hampaisiinsa.


    • Anonyymi

      Aivan yhtä helppoa kuin ennenkin.

    • Anonyymi

      Ystäviä muutama on. Tosin heidän elämänsä on niin kiinnittynyt omiin perheisiinsä, lastenlapsiin ja lastenlastenlapsiin ettei näytä enää entisiin ystäviin liikenevän aikaa.

      Joten taitaa olla aika hankkia uusia tuttavuuksia, heidän joukostaaan varmasti ilmaantuu samalla aaltopituudella joitakin joiden kanssa voi ystävystyä.
      Korona luo rajat liikkuvuudelle, mutta kunhan se hellittää, olen varma että jokainen pomppaa ulos kolostaan aivan uudella innolla!

      • Anonyymi

        Ei ole olemassa mitään koronaa! Ei missään muualla kuin siionistipolitrukkien propagandassa. Ei ole ensimmäistäkään faktaa siitä, että joku mystinen korona olisi. Sairaalat on puoliksi tyhjillään, kuolintilastot alempana kuin ennen. Vain maksetut politrukit huutaa pää punaisena korona, korona, korona! Ja aivottomat lampaat ripustaa vaipat naamoileen ja huutavat kaikuna korona, korona, korona!
        Sama niistä ystävistä. Ei niitäkään ole. Ainakaan ihmisissä.
        77 v kokemuksella todistan tämän.


    • Anonyymi

      Eipä ole pahemmin tullut etsittyä. Ehkä sitten, jos kohdalle sattuu. Kuka tietää. En ole kovinkaan ihmiskeskeinen. Mielenkiinto löytyy harrastuksista.

    • Anonyymi

      Eipä ole tullut vastaan tuota ongelmaa.
      Ei ole ollut ystäviä ikinä, mutta en ole potenut koskaan yksinäisyyttäkään.
      Lapsena ja nuorena näki koulukavereita koulussa, illat vietin metsissä ja kalassa.
      Työikäisenä ihmisiä näki töissä, illat vietin metsissä ja kalassa.
      Aviossa ollessa emäntä oli siinä vierellä vuosikymmenet, aikaa vietettiin yhdessä metsissä ja kalalla. Kun hän kuoli, aikaa on vietetty entistä enemmän metsässä ja kalassa.

      Kun yksikseen asustelee, tapaa kerran kahdessa viikossa kaupalla yhden tai kaksi saman kylän ihmistä, eipä kauheasti tarvitse miettiä, onko joku tyyppi hyvä vai huono ystävä.
      Siinä ne kyläläiset pysyy, joku sairastuu, joku kuolee, jokainen vuorollaan. Sellaista se on tämä elämä.

    • Anonyymi

      En ole huomannut tuollaista.
      Samat neljä ystävää tässä yhä on rinnalla ja läsnä kuin mitä eka luokalla koulussakin oli. Meillä yhteys ja ystävyys on kestänyt vuosikymmenet vaikka välillä oli tuhansia kilometrejä välimatkaa.
      Yllämainittujen ystävien lisäksi työpaikalta tuli kolme hyvää ystävää. Oltiin yli 30 vuotta samoissa hommissa. Ei tehty työtä naama kurtussa, jaettiin yhdessä ilot ja surut. Töihin oli aina mukava mennä ja työporukan takia sitä duuniakin jaksoi tehdä.
      Nämä ystävyydet kestää hautaan saakka.

      Uusia ystäviä en ole etsinyt kun ei ole niihin ollut tarvetta eikä kyllä aikaakaan. Yllämainittujen lisäksi on puoliso, lapset ja lastenlapset, miniät ja vävyt, muut sukulaiset molemmilta puolilta. Heidätkin voi laskea ystäviksi.

    • Anonyymi

      Mulla nyt ei nuorempanakaan ollut kauheasti ystäviä. Nyt vanhempana on vieläkin vaikeampi tutustua uusiin ihmisiin, luotto on mennyt. Olen ollut joku varahenkilö, joka on kelvannut sen aikaa, kun toinen on löytänyt parempitasoista seuraa ja sitten mua ei enää ole tarvittu. En mä taida enää uskoa ystävyyteen, sitä ei mun kohdalle tullut. Mussa on aina ollut liikaa ulkoisia ja sisäisiä vikoja kelvatakseni oikeaksi ystäväksi. Olen joutunut kuuntelemaan mitä kaikkea kivaa toinen on oikean ystävänsä kans tehnyt ja miten hauskaa on ollut. Mun seurassa ollessa tuo tuttava osoitti ettei mun seura ja jutut kiinnosta, kesken mun jutunkin pomppas pois pöydän äärestä ja meni jututtamaan tärkeämpää ystäväänsä ja kun paikalle tuli yks hänen ystävistään, mä muutuin totaallisesti ilmaksi, puhui vaan ystävälleen ja yhtäkkiä lähti tämän kaverinsa kans kävelemään pois pöydästä, jätti mut siihen hölmistyneenä ihmettelemään, ett miks vitussa vaivauduin tulemaan sinne, kun ei edes halunnut mun seurasa olla. Tunsin itseni idiootiksi taas kerran. Päätinkin jo silloin ettei hänen tarvi mua nähdä, jos säälistä muka mun seuraa sietää. Eipä tuolla ole ikävä ole ollut nähdä mua vaikka ei puoleen vuoteen olla nähty. Sinne samaan paikkaan en mene, mulla ei siellä tuttuja ole, saa nähdä ihan rauhassa ilman mua niitä tärkeämpiä tuttujaan, ei tarvi turhan seurassa aikaa kuluttaa. On muuttamassa uuteen kotiin, on jo antanut ymmärtää ettei kutsu mua käymään, muka koronan takia, kyllä hänen paremmat tuttunsa aikoo kutsua käymään. En mä aio myöhemminkään tunkea kylille, en tuppaa kun ei tykätä. Tuskin edes kovin kauaa enää pitää yhteyttä muhun, on vähentänyt reilusti viestittelyä. Mutt jos luulee, ett tarvitessaan joskus voi kaivaa naftaliinista esille ja uhrata jo aikaa mullekin, niin erehtyy. Nykyään ihmissuhteet on kertakäyttökamaa, ei elinikäisiä ystävyyssuhteita ole kuin harvoilla. Mulle olis riittänyt yks hyvä ystävä, jolle olisin oikeasti tärkeä ollut, enkä mikään tukikeppi tai sellainen jota käytetään kun ei parempaakaan ole tarjolla.

      • Anonyymi

        Olipa rehellinen kirjoitus. Uskon joka sanaan. Itselläni on aivan samanlaisia kokemuksia. Pahimmalta on tuntunut silloin, kun olen siskolle muuttunut ilmaksi. Se tosiaan tapahtuu sekunnissa.
        Toinen on uteliaisuus. Jotkut ihmiset ovat ihan kipeitä, elleivät heti pääse jonkun uuden työ"kaverin" tms. ihon alle. Sitten kyllä hetki lirkutellaan tai jopa kutsutaan itsensä kylään, jotta nähdään, että miten *tuo kummajainen" oikein asuukaan. Huvittavinta on, että tekevät sen niin läpinäkyvästi , että sokea kreettakin huomaisi.
        Kerran suutuin. Ensin kielsin häntä tupakoimasta takapihan terassilla, ja käskin hänet etupihalle tupruttelemaan. Kun oli jo tuulikaapissa menossa, tyrkkäsin tumppipurkin syliin. Sen jälkeen laitoin eston puhelimeen, ettei tarvii niitä puolipottumaisia viestejä enää lukea.


    • Anonyymi

      Aika kuultaa muistot.
      Lapsena ja nuorena oli kaveripiiri. *Kylän kakarat* Joiden kanssa lähinnä urheiltiin, pelattiin, uitiin yms.
      Teini-iässä tuli tytöt ja soittaminen.
      Esim peruskoulussa ei ollut kavereita.

      Töihin päästyä oli enemmän kavereita, joiden kanssa vietettiin vapaa-aikaakin.
      Aina oli jotkut menossa jonnekin, joiden mukaan haluttiinkin.

      Avioliitto sitten karkotti kaikki muut ihmissuhteet, vei elämän ilon ja terveyden.

      Eron myötä oli pohjalta hyvä ponnistaa. Lähentelen kuutta kymppiä. Mut ei mulla ole ollut vaikeuksia rakentaa uutta elämää. Uusi työ ja uusia ihmissuhteita riittävästi. Tietenkin uusi ihana rakas. Vietän nyt ihan parasta aikaa elämästäni.

      Nyt on helpompi poimia vain luotettavia ihmisiä ympärille, kuin ennen. Ennen joutui tekemään enemmän kompromisseja.
      Yksi hyvä ja erittäin arvokas asia on se, ettei ilkeää anoppia tarvitse enää sietää. Mukava huomata hänen vuorostaan pelkäävän.

    • Anonyymi

      Njaa, vanhempana on jo siivonnut elämästään ne ns ”ystävät”, jäljelle jääneet ovat ne kaikkein tärkeimmät ja parhaat.
      Päätä pensaaseen vaan...🌳

    • Anonyymi

      Ai häviää, en oo huomannut vielä vaikka ikää on alle 90vee 🤘👍👌🤣😎

    • Anonyymi

      Mitkä ystävät. Vanhempana ei ole edes tarve monellekaan ystävälle. Vuosia kerryttäessä sitä vain huomaa miten monen tarkoitus pelkästään on kusta ystäviensä muroihin.
      Sitä jopa huomaa miten monista eri asioista on saanut syyttä syyt niskaansa.

    • Anonyymi

      Yksi ainoa oikea ystävä oli yläasteella mutta hänkin kuoli pian koulun jälkeen, sen jälkeen ei ole oikeita ystäviä ollut, pelkkiä kavereita.
      Lapsena asuin niin syrjässä että ei niistä koulukavereistakaan ystäviksi ollut kun ei koulun jälkeen voitu aikaa viettää yhdessä välimatkan takia.
      Aikuisena ollut sitten lähinnä vain työkavereita. Nyt eläkkeellä ei niitäkään.

    • Anonyymi

      Totta. Eipä ole yhtäkään ystävää, eikä edes tuttaviakaan. Nytkin yks tuttava on pistänyt mut sivuun, kun hänelle on tullut uusia tärkeämpiä ystäviä elämäänsä. On vissiin liiaksi asti hänellä kavereita, jostain pitänyt vähentää ja arpa osui muhun. Pari kuukautta sitten olin tärkeä muka, no, enää en ole, ei siinä mitään, kyllä mä tiesin jo heti alussa, ett tarvi mua itsetuntonsa pönkittäjäksi ja tueksi, kun ei tarvetta mulle enää ole, pistää mut pikkuhiljaa menemään. Toivottavasti ei tarvikaan enää, olisi hänelle noloa joutua turvautuu muhun, kun on mulle antanut ymmärtää ettei mulla ole mitään merkitystä tai arvoa enää. Ei olla nähty kohta vuoteen ja veikkaanpa ettei nähdäkään, asuu kauempana ja mulla ei ole tarvetta sielläpäin kulkea edes, joten se siitä, hänen sanojensa mukaan loppuikäisestä ystävyydestä. Kun tuin häntä, aikoi muka tukea mua tarvittaessa, mutt on jo antanut ymmärtää ettei mun murheet ja jutut kiinnosta paskan vertaa. Läheiseni poismenon aikaankin antoi ymmärtää ettei tukea mulle kauheasti riitä, kun paremmilla ystävilläkin ollut poismenoja ja hänen pitää heistä enempi huolta kantaa kuin musta. Joten en ole rasittanut häntä omilla asioillani, jos jotain kerronkin, ei kommentoi mitenkään, saattoi poistua jopa sometililtä, käsitin asian niin, ettei kiinnosta, joten poistin laittamani jutun, tuntui olevan helpottunut, kun otin asiasta onkeeni ja olen pitänyt mölyt mahassa itsestäni. Ei ole herunut empatiaa mun masennukselle vaan kertoillut bestiksensä masennuksestä antaen ymmärtää ettei mun vointi kiinnosta paskan vertaa. Hyvä ett on tehnyt mulle selväksi paikkani eli en merkitse enää paskaakaan. Eipä ollut eka kerta mulle, mä en vaan kelvannut kellekään oikeasti ystäväksi, kun ei ole hyötyä, heitetään roskiin. Mitäpä tuosta, ihmehän se olisi ollutkin, jos joku olisi pitänyt mua tärkeänä ja arvokkaana, sellasena, jolla on jotain arvoa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minulla ei oikeastaan ole ollut yhtäviä alta 50 v. Siihen mennessä oli pelkästään tilanteen tuomia ystäviä.
      Pikkukylässä olin väliinputoaja, kylässä kun oli joko vanhenpia tai nuorempia lapsia ja meitä lapsia oli koko kylässä ympärivuotisesti 8 kpl, joista 6 oli minua vanhempia ja yksi 4 vuotta nuorempi.
      Ei siis jäänyt mitään suhteita, kun muutimme kivikylään.
      Kouluajoilla oli ne pakolliset kaverijutut ja he katosivat kun meni tehtaalle töihin. Työkaverit katosivat, myös he, joiden luona kävi kylässä, kun vaihtoi työpaikkaa.
      Kun omisti moottoripyörän, oli mp-kavereita ja kun osti Dodgen, löytyi jenkkiautoharrastajia kavereista. Kun niistä luopui, katosivat myös nuo kaverit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      6950