Ymmärsin tänään

Kiitos rohkaisusta.

Aloitus ei ole naisen kirjoittama.

Irrallinen kyllä, koska teksti on kokonaisuudessaan pohdintaa. Autenttinen, mahdollisesti, koska joutuu pohtimaan elämän suuntaa uudesta näkökulmasta? Usko tai älä, perustuu tosielämään.

Anonyymi kirjoitti:

Aloitus ei ole naisen kirjoittama.

On.

Anonyymi kirjoitti:

Aloitus ei ole naisen kirjoittama.

Siihen viittasunkin, ei vainuta naisen kirjoittamalta. On kyllä sikki mies täytyy sanoa🤮

Anonyymi kirjoitti:

Siihen viittasunkin, ei vainuta naisen kirjoittamalta. On kyllä sikki mies täytyy sanoa🤮

vaikuta*

Anonyymi kirjoitti:

Siihen viittasunkin, ei vainuta naisen kirjoittamalta. On kyllä sikki mies täytyy sanoa🤮

Ap on nainen. Ei mies.

Mietin samaa. Isoja teemoja heitelty mutta.. Sellainen täydellisyydrn tavoittelu paistaa läpi.

Ehkä olisi mieluummin hyväksyttävä oma keskeneräisyytensä ja hypätä siitäkin huolimatta. Luottaa että ihmiset ympärillä kantavat myös epätäydellisinä. Ehkä hapuillen ja välistä epäonnistuenkin, mutta korjaten ja opetellen elämään ja tukemaan toisiansa. Sillä tavoin opimme, yhteysessä toisiin. Sellaista on elämä. Se vaan pitää hyväksyä. Emme ole koskaan valmiita, eikä sen pidä olla tavoitekaan, vaan matka sinne aidossa vuorovaikutuksessa on se mikä merkitsee. Matka ja sen tuoma kumppanuus. Sillä tavoin elämän mittaiset suhteet on tehty.

Anonyymi kirjoitti:

Mietin samaa. Isoja teemoja heitelty mutta.. Sellainen täydellisyydrn tavoittelu paistaa läpi.

Ehkä olisi mieluummin hyväksyttävä oma keskeneräisyytensä ja hypätä siitäkin huolimatta. Luottaa että ihmiset ympärillä kantavat myös epätäydellisinä. Ehkä hapuillen ja välistä epäonnistuenkin, mutta korjaten ja opetellen elämään ja tukemaan toisiansa. Sillä tavoin opimme, yhteysessä toisiin. Sellaista on elämä. Se vaan pitää hyväksyä. Emme ole koskaan valmiita, eikä sen pidä olla tavoitekaan, vaan matka sinne aidossa vuorovaikutuksessa on se mikä merkitsee. Matka ja sen tuoma kumppanuus. Sillä tavoin elämän mittaiset suhteet on tehty.

Lue lisää

Tämä. Tätä olen pohtinut. Vaikeudet vain ovat saaneet ajattelemaan, että en olisi sen arvoinen. Osittain minua ei ole ollut olemassa ja nyt rakennan minuuttiani uudelleen. Pala kerrallaan. Ja pelko, että satutan muita on olemassa. Siitä pitää päästä eroon.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä. Tätä olen pohtinut. Vaikeudet vain ovat saaneet ajattelemaan, että en olisi sen arvoinen. Osittain minua ei ole ollut olemassa ja nyt rakennan minuuttiani uudelleen. Pala kerrallaan. Ja pelko, että satutan muita on olemassa. Siitä pitää päästä eroon.

Lue lisää

*minuuttani

Rohkeutta kun löytäisi, se olisi nyt tärkeää.

Anonyymi kirjoitti:

Rohkeutta kun löytäisi, se olisi nyt tärkeää.

Rohkeus löytyy kun tietää mitä tahtoo.

Anonyymi kirjoitti:

Rohkeutta kun löytäisi, se olisi nyt tärkeää.

Rohkeus ei ole pelon poissaoloa, vaan sitä että toimii pelosta huolimatta.
Yritä aina toimia rakkaudesta käsin, ei pelosta käsin.
Kun ajatuksesi sanoo sinulle ettei rakkauteen ole viisasta luottaa, ajatus syntyy pelosta.
Kun ajatuksesi sanoo sinulle, että sinä säilyt ja selviät vaikka luottaisit väärään ihmiseen, ajatus syntyy rakkaudesta.
Olen itse pyöritellyt samoja asioita. Olen konkreettisesti ymmärtänyt että saan mitä tilaan. Jos en rakasta itseäni, saan rakkaudettomuutta, vedän puoleeni miehiä jotka haluavat esim.kontrolloida. Kun rakastan ja arvostan itseäni, vedän puoleeni miehiä jotka arvostavat minua. Ja sitä rataa.

Heikkoudessa olen ollut jo useamman vuoden

Anonyymi kirjoitti:

Heikkoudessa olen ollut jo useamman vuoden

No niinpä olet kun esiinnyt naisena ja tarjoilet fiktiivistä traumasosiaalipornoa.

Anonyymi kirjoitti:

No niinpä olet kun esiinnyt naisena ja tarjoilet fiktiivistä traumasosiaalipornoa.

Traumapornon kuluttajat on jotenkin niin epäilyttävää sakkia.

"Raiskauksen jälkeen kannattaisi pelata tetristä, jotta muistikuva ei syöpyisi tajuntaan lähtemättömästi. Pahinta mennä läpikäymään terapiaan, silloin siitä kärsii varmasti loppuelämän."

Tää on muuten osaltaan niin totta, ap. Vaikka se ei ookaan yleinen mielipide.

Mulla on ollut yksi läheltäpititilanne nuorena. Olin kaverin kotibileissä, jossa kaikki oli tuttuja. Kun kaikki on tuttuja et itse ajattele eikä kukaan ajattele että vois tapahtua mitään.

Join liikaa sydänsuruihin ja oman rajan tietämättömyyttä. Kaverini vei sänkyyn nukkumaan. Taju oli sen verran pois etten oikein tajunnut edes kun joku puolituttu tuli hyppimään sänkyyn päälleni. Havahduin vasta kun sen kaveri tuli huoneeseen ja aika tiukkasanaisesti käski sen jättämään minut rauhaan ja vei pois huoneesta.

Oon miettinyt sitä, että mikä erottaa mut traumasta? Tällaisessa melkein tapahtui-tilanteessa. Oma käyttäytymisenihän oli sama. Se tyyppi oli myös jo siinä vaiheessa kun tuli huoneeseen varmasti päättänyt kohdella mua epäarvostavasti. Kai vain se, että muistoa ei tullut. Tai sitten se toisen pojan käytös, kun välitti musta sen verran että haki kaverinsa pois. Tilanteessa meni plussat ja miinukset tasan. Siitä voi sanoa, että kaiken sen arvostamattoman ja satuttavan kohtelun vastavoima on arvostava ja välittävä kohtelu. Joten älä sulje itseltäsi sitä missä on parantavaa voimaa. Tietenkin se kipukin on suurta, joten se vaan tarvii paljon rakkautta ja arvostusta, mutta kyllä niissä on voimaa.
Yritä ajatella itsesi siten, että ne ihmiset jotka nyt todella rakastavat ja arvostavat sua olisivat kyllä tehneet kaikkensa auttaakseen sut pois siitä tilanteesta jos olisivat olleet paikalla.

Ehkä se ajatus muiden satuttamisesta kannattaa kääntää toisinpäin. Muista välittämiseksi. Joskus muita satuttaa. Mutta se on ok, kun yrittää parhaansa luoda myös hyvää. Ne omat sydämensä lämmönpalaset tulevat myös itselle takaisin. Ei ikinä lineaarisesti eikä heti. Mutta joskus vielä. Muistan lapsena kertoneeni jossain pullonpyörityksessä jollekin pojalle, että tykkään siitä (koska oli pakko) ja se ei tykännyt minusta vaan kaveristani. Se oli tuo poika, joka pelasti mut siitä tilanteesta joka olisi ilman hänen väliintuloaan edennyt aika varmasti raiskaukseksi. Ehkä sen voi ajatella, että oman sydämen lämpö heijastui takaisinpäin?

Anonyymi kirjoitti:

"Raiskauksen jälkeen kannattaisi pelata tetristä, jotta muistikuva ei syöpyisi tajuntaan lähtemättömästi. Pahinta mennä läpikäymään terapiaan, silloin siitä kärsii varmasti loppuelämän."

Tää on muuten osaltaan niin totta, ap. Vaikka se ei ookaan yleinen mielipide.

Mulla on ollut yksi läheltäpititilanne nuorena. Olin kaverin kotibileissä, jossa kaikki oli tuttuja. Kun kaikki on tuttuja et itse ajattele eikä kukaan ajattele että vois tapahtua mitään.

Join liikaa sydänsuruihin ja oman rajan tietämättömyyttä. Kaverini vei sänkyyn nukkumaan. Taju oli sen verran pois etten oikein tajunnut edes kun joku puolituttu tuli hyppimään sänkyyn päälleni. Havahduin vasta kun sen kaveri tuli huoneeseen ja aika tiukkasanaisesti käski sen jättämään minut rauhaan ja vei pois huoneesta.

Oon miettinyt sitä, että mikä erottaa mut traumasta? Tällaisessa melkein tapahtui-tilanteessa. Oma käyttäytymisenihän oli sama. Se tyyppi oli myös jo siinä vaiheessa kun tuli huoneeseen varmasti päättänyt kohdella mua epäarvostavasti. Kai vain se, että muistoa ei tullut. Tai sitten se toisen pojan käytös, kun välitti musta sen verran että haki kaverinsa pois. Tilanteessa meni plussat ja miinukset tasan. Siitä voi sanoa, että kaiken sen arvostamattoman ja satuttavan kohtelun vastavoima on arvostava ja välittävä kohtelu. Joten älä sulje itseltäsi sitä missä on parantavaa voimaa. Tietenkin se kipukin on suurta, joten se vaan tarvii paljon rakkautta ja arvostusta, mutta kyllä niissä on voimaa.
Yritä ajatella itsesi siten, että ne ihmiset jotka nyt todella rakastavat ja arvostavat sua olisivat kyllä tehneet kaikkensa auttaakseen sut pois siitä tilanteesta jos olisivat olleet paikalla.

Ehkä se ajatus muiden satuttamisesta kannattaa kääntää toisinpäin. Muista välittämiseksi. Joskus muita satuttaa. Mutta se on ok, kun yrittää parhaansa luoda myös hyvää. Ne omat sydämensä lämmönpalaset tulevat myös itselle takaisin. Ei ikinä lineaarisesti eikä heti. Mutta joskus vielä. Muistan lapsena kertoneeni jossain pullonpyörityksessä jollekin pojalle, että tykkään siitä (koska oli pakko) ja se ei tykännyt minusta vaan kaveristani. Se oli tuo poika, joka pelasti mut siitä tilanteesta joka olisi ilman hänen väliintuloaan edennyt aika varmasti raiskaukseksi. Ehkä sen voi ajatella, että oman sydämen lämpö heijastui takaisinpäin?

Lue lisää

Olen 15 vuotta työntänyt tuota muistoa pois ajatuskentästä. Nyt sitten kun olen havahtunut tilanteeseen, että pyöritän elämässäni epäonnistuneita ihmissuhteita, joista puuttuu aito rakkaus.. olen joutunut vastakkain tuon muiston kanssa. Uskon että jotakin kuoli sisältäni raiskauksen jälkeen. Menetin otteen sisäiseen herkkyyteeni. Uskalluksen olla haavoittuva ja toisen lähellä. Vedän puoleeni ihmissuhteita mitkä ovat tuomittuja epäonnistumaan. Tämä jatkunee niin kauan kunnes olen käsitellyt tuon sisäisen haavani. Haavan jossa en koe olevani aidosti rakastettava omana itsenäni, vaan että ansaitsen kaiken pahan ja epävarmuuden minkä keskellä elän.
Tämä ikävä kokemus on suunnattoman suuri möykky sydämessä, mikä pitäisi kohdata. Solmut avata.. mistä löydän voiman ja viisauden siihen. Sisältänikö.. vai vertaistuesta?

Anonyymi kirjoitti:

Olen 15 vuotta työntänyt tuota muistoa pois ajatuskentästä. Nyt sitten kun olen havahtunut tilanteeseen, että pyöritän elämässäni epäonnistuneita ihmissuhteita, joista puuttuu aito rakkaus.. olen joutunut vastakkain tuon muiston kanssa. Uskon että jotakin kuoli sisältäni raiskauksen jälkeen. Menetin otteen sisäiseen herkkyyteeni. Uskalluksen olla haavoittuva ja toisen lähellä. Vedän puoleeni ihmissuhteita mitkä ovat tuomittuja epäonnistumaan. Tämä jatkunee niin kauan kunnes olen käsitellyt tuon sisäisen haavani. Haavan jossa en koe olevani aidosti rakastettava omana itsenäni, vaan että ansaitsen kaiken pahan ja epävarmuuden minkä keskellä elän.
Tämä ikävä kokemus on suunnattoman suuri möykky sydämessä, mikä pitäisi kohdata. Solmut avata.. mistä löydän voiman ja viisauden siihen. Sisältänikö.. vai vertaistuesta?

Lue lisää

Kun jokin asia on vaikea ja kivulias, niin ihmisten luontaiset defenssit on varmasti tarpeellisia. Ehkä on hyvä lähteä niiden avulla, siis ihan tietoisestikin. Eihän defenssin tarvitse olla tiedostamatonta, vaan voi ihan tietoisesti ajatella vaikka että tuntuu helpommalta kun saa projisoida tapahtumaa itsensä ulkopuolelle hieman, ja siksi vertaistuki auttaa.

Jos on vaikeaa saattaa itseään haavoittuvaiseen asemaan, niin ehkä siinä vertaistuessakin on helpompi aluksi tällainen itseni kaltainen tapahtuma, jossa ymmärrän sitä kipua mutta se itse trauma on jäänyt syntymättä, niin on helpompaa olla avoin ja tavallaan on haavoittuvainen ilman että voi haavoittua, kun se kaikki on aika hyvin käsiteltyä jo. Ja toisen ei tarvitse avata itseään enempää kuin hyvältä tuntuu. On ok olla sulkeutunut ja toiselle on ok olla avoin koska se ei satu.

Sitähän se asioiden käsittely myös on. Että kun toinen osoittaa avoimuutta ja haavoittuvuutta, niin toinen tökkää juuri siihen herkkyyteen, koska se oma trauma nousee pintaan. Mutta se tilanne on turvallinen silloin kun toinen on sinut sen oman haavoittuvaisuutensa kanssa ja antaa toisen tökkiä siihen. Avaa sen ehkä tietoisesti toiselle, jotta hän saa jotain itsessään järjestettyä.
Se voi jotenkin auttaa, kun näkee miten toinen toimii eikä murene, tuska voi tulla ulos ja kaikki on edelleen ihan hyvin. Niin kuin esimerkkinä, että voi olla herkkä ja vahva.

Sanoit että menetit otetta herkkyyteesi, niin sen otteen ottaminen takaisin on todennäköisesti korjaavaa. Ja se oma herkkyys on rakennettava vahvana, koska se jo tietää että maailma satuttaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Pienin askelin. Ja juuri niin että kasaa sen uudestaan siten, että se todella on vahvempaa kuin niillä jotka ei ole koskaan omaansa kasailleet.

Olet rakastettava ja arvokas ihminen. Kohtasit vain jonkun joka ei suhtautunut suhun siten ja sai sen tunteen aikaan. Mäkin tunnen itseäni kohtaan arvottomuutta edelleen kun mietin sitä kotibiletapausta. Vaikka millään tavalla mikään itsessäni ei ole kiinni siitä tyypistä ja sen suhtautumistavasta. Pidin sitä aiemminkin sellaisena 'ihan sama'-ihmisenä, jolla ei ole mitään merkitystä mulle. Mutta silti tunnen sellaisen arvottomuuden piston. Tiedän, että se on vain tunne eikä määritä mua. Ei muuta. Tulee mieleen paljon arvostavia kokemuksia ja ne peittää sen alleen. Sun pitää yrittää antaa itsellesi mahdollisuus saada ja hyväksyä vastapainoa sille kivulle. Se auttaa kyllä, kun vaan pystyt vastaanottamaan sitä. Eikä sitä viedä pois, koska vaikka kipu on aitoa, niin se hyväkin on.

Anonyymi kirjoitti:

Kun jokin asia on vaikea ja kivulias, niin ihmisten luontaiset defenssit on varmasti tarpeellisia. Ehkä on hyvä lähteä niiden avulla, siis ihan tietoisestikin. Eihän defenssin tarvitse olla tiedostamatonta, vaan voi ihan tietoisesti ajatella vaikka että tuntuu helpommalta kun saa projisoida tapahtumaa itsensä ulkopuolelle hieman, ja siksi vertaistuki auttaa.

Jos on vaikeaa saattaa itseään haavoittuvaiseen asemaan, niin ehkä siinä vertaistuessakin on helpompi aluksi tällainen itseni kaltainen tapahtuma, jossa ymmärrän sitä kipua mutta se itse trauma on jäänyt syntymättä, niin on helpompaa olla avoin ja tavallaan on haavoittuvainen ilman että voi haavoittua, kun se kaikki on aika hyvin käsiteltyä jo. Ja toisen ei tarvitse avata itseään enempää kuin hyvältä tuntuu. On ok olla sulkeutunut ja toiselle on ok olla avoin koska se ei satu.

Sitähän se asioiden käsittely myös on. Että kun toinen osoittaa avoimuutta ja haavoittuvuutta, niin toinen tökkää juuri siihen herkkyyteen, koska se oma trauma nousee pintaan. Mutta se tilanne on turvallinen silloin kun toinen on sinut sen oman haavoittuvaisuutensa kanssa ja antaa toisen tökkiä siihen. Avaa sen ehkä tietoisesti toiselle, jotta hän saa jotain itsessään järjestettyä.
Se voi jotenkin auttaa, kun näkee miten toinen toimii eikä murene, tuska voi tulla ulos ja kaikki on edelleen ihan hyvin. Niin kuin esimerkkinä, että voi olla herkkä ja vahva.

Sanoit että menetit otetta herkkyyteesi, niin sen otteen ottaminen takaisin on todennäköisesti korjaavaa. Ja se oma herkkyys on rakennettava vahvana, koska se jo tietää että maailma satuttaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Pienin askelin. Ja juuri niin että kasaa sen uudestaan siten, että se todella on vahvempaa kuin niillä jotka ei ole koskaan omaansa kasailleet.

Olet rakastettava ja arvokas ihminen. Kohtasit vain jonkun joka ei suhtautunut suhun siten ja sai sen tunteen aikaan. Mäkin tunnen itseäni kohtaan arvottomuutta edelleen kun mietin sitä kotibiletapausta. Vaikka millään tavalla mikään itsessäni ei ole kiinni siitä tyypistä ja sen suhtautumistavasta. Pidin sitä aiemminkin sellaisena 'ihan sama'-ihmisenä, jolla ei ole mitään merkitystä mulle. Mutta silti tunnen sellaisen arvottomuuden piston. Tiedän, että se on vain tunne eikä määritä mua. Ei muuta. Tulee mieleen paljon arvostavia kokemuksia ja ne peittää sen alleen. Sun pitää yrittää antaa itsellesi mahdollisuus saada ja hyväksyä vastapainoa sille kivulle. Se auttaa kyllä, kun vaan pystyt vastaanottamaan sitä. Eikä sitä viedä pois, koska vaikka kipu on aitoa, niin se hyväkin on.

Lue lisää

Rakkauden ja aitouden kaipuu synnyttää halun selättää nämä defenssit. En halua enää elää puolinaista elämää, vaan täyttä ja sielua ravitsevaa. Nämä defenssit saa aikaan sen että olen kuin tyhjä kumiseva kaappikello, joku tapahtuma elämässä on tasatunti ja silloin kumahtaa sydämessä. Viime vuoden rakastuminen ja sen kieltäminen oli klo 12. Sen jälkeen on kumiasut päivittäin, ja se pakottaanyt käsittelemään näitä tunnelukkoja. On aika lopettaa uhrina eläminen ja työstää traumaa, oppia uusia ja löytää niitä entisiä puolia itsestäni. Ei mikään helpoin tehtävä, mutta niin ainutkertainen kuin minunkin elämä on, niin olen sen itselleni ja tulevaisuudelle velkaa. Kiitollisuutta elämästä.

Anonyymi kirjoitti:

Rakkauden ja aitouden kaipuu synnyttää halun selättää nämä defenssit. En halua enää elää puolinaista elämää, vaan täyttä ja sielua ravitsevaa. Nämä defenssit saa aikaan sen että olen kuin tyhjä kumiseva kaappikello, joku tapahtuma elämässä on tasatunti ja silloin kumahtaa sydämessä. Viime vuoden rakastuminen ja sen kieltäminen oli klo 12. Sen jälkeen on kumiasut päivittäin, ja se pakottaanyt käsittelemään näitä tunnelukkoja. On aika lopettaa uhrina eläminen ja työstää traumaa, oppia uusia ja löytää niitä entisiä puolia itsestäni. Ei mikään helpoin tehtävä, mutta niin ainutkertainen kuin minunkin elämä on, niin olen sen itselleni ja tulevaisuudelle velkaa. Kiitollisuutta elämästä.

Lue lisää

kumissut*

Anonyymi kirjoitti:

Kun jokin asia on vaikea ja kivulias, niin ihmisten luontaiset defenssit on varmasti tarpeellisia. Ehkä on hyvä lähteä niiden avulla, siis ihan tietoisestikin. Eihän defenssin tarvitse olla tiedostamatonta, vaan voi ihan tietoisesti ajatella vaikka että tuntuu helpommalta kun saa projisoida tapahtumaa itsensä ulkopuolelle hieman, ja siksi vertaistuki auttaa.

Jos on vaikeaa saattaa itseään haavoittuvaiseen asemaan, niin ehkä siinä vertaistuessakin on helpompi aluksi tällainen itseni kaltainen tapahtuma, jossa ymmärrän sitä kipua mutta se itse trauma on jäänyt syntymättä, niin on helpompaa olla avoin ja tavallaan on haavoittuvainen ilman että voi haavoittua, kun se kaikki on aika hyvin käsiteltyä jo. Ja toisen ei tarvitse avata itseään enempää kuin hyvältä tuntuu. On ok olla sulkeutunut ja toiselle on ok olla avoin koska se ei satu.

Sitähän se asioiden käsittely myös on. Että kun toinen osoittaa avoimuutta ja haavoittuvuutta, niin toinen tökkää juuri siihen herkkyyteen, koska se oma trauma nousee pintaan. Mutta se tilanne on turvallinen silloin kun toinen on sinut sen oman haavoittuvaisuutensa kanssa ja antaa toisen tökkiä siihen. Avaa sen ehkä tietoisesti toiselle, jotta hän saa jotain itsessään järjestettyä.
Se voi jotenkin auttaa, kun näkee miten toinen toimii eikä murene, tuska voi tulla ulos ja kaikki on edelleen ihan hyvin. Niin kuin esimerkkinä, että voi olla herkkä ja vahva.

Sanoit että menetit otetta herkkyyteesi, niin sen otteen ottaminen takaisin on todennäköisesti korjaavaa. Ja se oma herkkyys on rakennettava vahvana, koska se jo tietää että maailma satuttaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Pienin askelin. Ja juuri niin että kasaa sen uudestaan siten, että se todella on vahvempaa kuin niillä jotka ei ole koskaan omaansa kasailleet.

Olet rakastettava ja arvokas ihminen. Kohtasit vain jonkun joka ei suhtautunut suhun siten ja sai sen tunteen aikaan. Mäkin tunnen itseäni kohtaan arvottomuutta edelleen kun mietin sitä kotibiletapausta. Vaikka millään tavalla mikään itsessäni ei ole kiinni siitä tyypistä ja sen suhtautumistavasta. Pidin sitä aiemminkin sellaisena 'ihan sama'-ihmisenä, jolla ei ole mitään merkitystä mulle. Mutta silti tunnen sellaisen arvottomuuden piston. Tiedän, että se on vain tunne eikä määritä mua. Ei muuta. Tulee mieleen paljon arvostavia kokemuksia ja ne peittää sen alleen. Sun pitää yrittää antaa itsellesi mahdollisuus saada ja hyväksyä vastapainoa sille kivulle. Se auttaa kyllä, kun vaan pystyt vastaanottamaan sitä. Eikä sitä viedä pois, koska vaikka kipu on aitoa, niin se hyväkin on.

Lue lisää

Kiitos sinulle.

Anonyymi kirjoitti:

Rakkauden ja aitouden kaipuu synnyttää halun selättää nämä defenssit. En halua enää elää puolinaista elämää, vaan täyttä ja sielua ravitsevaa. Nämä defenssit saa aikaan sen että olen kuin tyhjä kumiseva kaappikello, joku tapahtuma elämässä on tasatunti ja silloin kumahtaa sydämessä. Viime vuoden rakastuminen ja sen kieltäminen oli klo 12. Sen jälkeen on kumiasut päivittäin, ja se pakottaanyt käsittelemään näitä tunnelukkoja. On aika lopettaa uhrina eläminen ja työstää traumaa, oppia uusia ja löytää niitä entisiä puolia itsestäni. Ei mikään helpoin tehtävä, mutta niin ainutkertainen kuin minunkin elämä on, niin olen sen itselleni ja tulevaisuudelle velkaa. Kiitollisuutta elämästä.

Lue lisää

Kuulostat fiksulta ihmiseltä, joten sulla on kaikki mahdollisuudet onnistua asioiden käsittelemisessä ja se miten pystyt sun tunteista kirjoittamaan kertoo, että se käsittely on jo hyvin vauhdissa. Yritä jaksaa loppuun asti sen kanssa, tsemiä ❤❤❤