Muita jotka eivät hakeudu hoitoon, vaan kärsivät kaiken läpi?

Näin teen itsekin, mutta en ota kantaa muiden tapaan hoitaa asioitaan. Näen alakuloisuuden oman persoonani piirteenä, joten en usko sen muuttuvan lääkityksellä tai terapialla. On minulle moni suositellut hoitoon hakeutumista, mutta en halua syödä lääkkeitä enkä jaksa sitoutua niin pitkään terapiaan, että saisin persoonani muutettua toisenlaiseksi.

Olen sitten vaan kärsinyt kaiken pahan oloni ja jatkan sietämistä, kunnes en enää jaksa. Pohdin usein itsemurhaa, mutta toistaiseksi olen ollut liian vätys sitä tekemään. Elämässäni ei vaan ole ollut pitkiin aikoihin mitään kiinnostavia asioita enkä näe, että niitä olisi enää tulossa. Olen kokeillut jo vähän kaikkea. Kaikki tuntuu turhalta ja asioilla ei ole mitään merkitystä. Työelämään en jaksaisi enää mennä esittämään, että työnteolla tai työpaikalla olisi jotain suurempaa merkitystä. Rahan tienaaminen töistä on ok, mutta kun nykyään näissä tulee kaikkea muuta jonnin joutavaa mukana, jota en jaksa tippaakaan, niin ei se rahakaan sitten siinä lohduta. Ja kun en jaksa muita ihmisiä, niin tuntuu kammottavalta jo ajatuksenakin olla monta tuntia päivässä ihmisten seurassa. En vaan halua sellaista elämää.

Sama juttu. Nuorena todettu yleinen ahdistuneisuushäiriö ja masennus. Aikani söin lääkkeitä ja sitten hiljalleen pääsin niistä eroon. Myöhemminkin olen oireillut mutta en ole hakeutunut hoitoon, otan lääkkeitä vasta jos olo on täysin sietämätön. Yritän syödä monipuolisesti ja liikkua. Stressi ei tee hyvää sekään. Koen olevani perusluonteeltani masennukseen taipuvainen introvertti, tarvitsen omaa aikaa, luontoa, liikuntaa, koiraani ja kissojani enemmän kuin terapiaa!

Kävin itse läpi rankan masennuslääkevieroituksen. Kokemus oli traumatisoiva ja kärsin siitä vieläkin. Vieroitusoireita ei tunnistettu ja kaikki laitettiin masennuksen piikkiin. Pääsin lyhytterapiaan, jossa terapeutti vakuutteli, että tilanne ei ole niin paha kuin uskon sen olevan. Tämä siitäkin huolimatta, että olin pahimmillaan lähes kuoleman kielissä ja itsetuhoisia ajatuksia pyörii päässä edelleen usein. Ei taida Suomesta löytyä lääkäriä tai hoitajaa, joka tunnustaisi, että masennuslääkevieroitus voi olla joillekin äärimmäisen traumaattinen kokemus.

Kyllä itsekin toimin kuin aloittaja sinä. Minä kärsin masennuksesta työttömyyden piikkiin. En halunnut mennä lääkäriin ja alkaa syödä lihottavia masennuslääkkeitä. Näistä kokemus 20 vuoden takaa. Ei todellakaan kannata ottaa niitä sivuvaikutuksia, ylipainoa omine haittoineen ja sosiaalisine stigmoineen.

Masennuksen käypähoidosta on keskusteltu muistaakseni jo ainakin se 15 vuotta, ja se mikä kenellekkin toimii on hyvin henkilökohtaista. Mutta se kannattaa mustaa että uhriutumisesta ei saa lisä- tyylipisteitä.

Terapiaa ei saa ilman psyykelääkeitä ja psyykelääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia ja rankkoja vieroitusoireita.

20 vuotta sitten mulla kokeiltiin masennuslääkkeitä ja kun ne tehnytkään musta työkykysitä niin lääkkeet lopetettiin. Ei jäänyt vierotusoireita ja en jäänyt kaipaamaan lääkkeitä jotka ei auttaneet. Masennus parani kun masennuksen syyt poistuivat elämästä.

Parasta masennuksen hoitoa on sellainen että havaitsee että kyse on kokonaisuudesta. Ei riitä että vain yksi asia on kondiksessa.

Elintapojen tuunaaminen kunnolliseksi
- ihminen tarvii valoa, säännöllistä rytmiä, riittävästi lepoa, liikettä, terveellistä ravintoa. Myös aivot tarvii lepoa kaikelta informaatiotulvalta koska meitä ei ole luotu elämään näin. Moni asia mitä nyky-yhteiskunnassa on, on meille luonnoton ja siten tuottaa pahoinvointia. Kun nämä palikat on kunnossa saattaa korjaantua mahdolliset uniongelmatkin mitkä voi liittyä alhaiseen mielialaan. Jos nuo palikat ei ole kunnossa, ei voi voida täysin hyvin.

Joskus asioiden prosessointi voi viedä vähän aikaa. Valitettavasti sitä ei ole juuri tarjolla hektisessä nyky-yhteiskunnassa vaan ongelmat pyritään äkillisesti huumaamaan jotta ihminen saadaan pikapikaa takaisin yhteiskunnan menoon. Sekään ei välttämättä tarkoita että on sairas, jos ei joskus kykene kaikkeen mitä yhteiskunta edellyttää meiltä. Voi kysyä onko yhteiskunta sairas vai onko yksilö sairas.

Kaikki alkaa hyvin simppeleistä pikku palikoista mitkä pitää laittaa kuntoon. Jos joskus ei jaksa, se on ok, mutta kannattaa tiedostaa jos ei ikinä jaksa panostaa hyvinvointiin niin se johtaa pahoinvoinnin kierteeseen. Hyvinvoinnin eteen tarvitsee ponnistella, mitään ei saa ilmaiseksi. Itse kritisoin väittämää jolla ihminen huumaamalla saadaan pedistä ylös masentuneena ja sitten tulee virtaa ja energiaa tehdä kaikkea. Ravinto-ohjaus ja elintapaohjaus voisi olla tehokas tapa tukea ihmisten hyvinvointia, ja voi olla helpompaa jos olisi joku jonka kanssa vaikkapa lähteä kävelylle. Valitettavasti nykyisen lääketieteen tapa ymmärtää asioita on pillerikeskeinen eikä ihmisten terveyteen suhtauduta holistisesti.

Ja jos joku kritisoi että eihän masentuneena voi päästä sängyn pohjalta ylös . mitä muuta esim. osastollakaan tehdään kun yritetään aktivoida ihmisiä ja saada syömään säännöllisesti ja saada korjattua esim. uniongelmia ja saada ihmiset elämään päivärytmissä. Toki he myös huumaavat ihmisiä mutta en usko että terveys ja hyvinvointi lähtee pillereistä. Ainakaan pitemmällä tähtäimellä.

selviytymiskeinojen opettelu
- elämässä voi tapahtua kaikenlaista ikävää ja pahaa, elämässä on kärsimystä. Elämä ei ole helppoa. Tärkeää on selviytymiskeinot miten pärjätä vastoinkäymisten kanssa ja ymmärtää se että kärsimyskin kuuluu ihmisen elämään. Huomattavakin kärsimys. Kärsimys voi myös opettaa.

On olemassa paljon erilaisia selviytymiskeinoja mihin ei sisälly lääkkeet.

Selviytymiskeinoja on esimerkiksi se että kyseenalaistaa vallitsevia yhteiskunnassa olevia asenteita, lakkaa vertaamasta itseä muihin, opettelee armolliseksi itseä kohtaan, osaa sanoa ei ja on jämäkkä. Ymmärtää sen että omalla kärsimyksellä voi olla ihan ymmärrettäviä syitä ja kaikki ei todellakaan riipu itsestä.

Psykiatria antaa olettaa että kyseessä on biologinen sairaus, jota pitää hoitaa lääkkeillä. Se lyö paljon erilaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä saman leiman alle kutsuen sitä nimellä masennus. Ja antaa ihmisistä huomattavasti heikomman kuvan kykenemään selviytymään ongelmistaan. Ainoa miten he pääsevät eteenpäin on psykiatrian opit jotka ovat hyvin lääkekeskeiset ja diagnoosikeskeiset. Kaikkea tulkitaan diagnoosin kautta. Hoitoa tarjotaan diagnoosin kautta.

Joskus pillerittä asioiden ratkominen voi viedä vähän aikaa, mutta pitemmällä tähtäimellä välttyykin monilta asioilta. Pillerien haitoilta, vieroitusoireilta, tunteiden leikkautumiselta ym. Oppii oikeasti selviytymiskeinoja ja oppii elämään tunteidensa kanssa, sen sijaan että yrittäisi muuttaa tunne-elämäänsä psykiatrian tarjoamilla psykoaktiivisilla aineilla.

Yksi osa omaa paranemistani on ollut psykiatrian oppien kyseenalaistaminen. Olen vahva, selviydyn. Valitettavasti vuosia valui elämästä pillerien harmeihin, luullen että minussa on joku vika jota pitää korjata pillereillä. Ei ollut mitään vikaa. Pillerit kyllä aiheutti monenlaista tuskaa elämääni.

Aloittaja tässä. Kiva että on tullut kommentteja!

Sen verran haluan sanoa tuohon aloitukseeni, että olin yöllä unettomuuden takia vähän huonolla tuulella ja siksi kirjoitin liian jyrkästi suhtautumisestani ammattiavun hakemiseen. Masennusta on eri asteista, aina se paras vaihtoehto ei ole vain kärsiä läpi.

On myös kolmas vaihtoehto. Ei tarvitse vain kärsiä, eikä tarvitse olla myöskään sairas saadakseen apua. Voi hakeutua terapiaan tai muuten muilta ihmisiltä saatavan tuen piiriin. Terapia ei edellytä että pitää masennustaan sairautena, tai muutakaan mielen pulmaa.

Kun Suomi nimettiin ensimmäistä kertaa maailman onnellisimmaksi maaksi, muistan kun Sauli N. sanoi ihmeissään oloisena toimittajalle: "Miten huonosti ne asiat oikein muualla ovat?" . Tulkitsin se niin, että Saulikin asemastaan huolimatta oli havainnut, että elämässä ei kaikki kaikkialla ja kaikilla ole onnellista ja onnea tuottavaa.

Masennus nykyaikana ei ole ihme ja uskon, että jonkinlaista masennusta ja toivottomuutta suurin osa ihmisistä kokee joko ajoittain tai koko ajan.

Siksi ajattelen niin, että vaikka masennus voidaan nähdä sairautena, se alkaa olla tässä maailmanlopun tunnelmassa enemmän poikkeus kun sääntö. Olenkin sitä mieltä, että masennus on terve reaktio kaikkeen siihen pahaan, jota maailma ympärillä on pullollaan. Välillä ihmisten sisälläkin.

Olen joskus nähnyt painajaisia, että olen yksin isossa talossa. On yö ja ulkona pimeää. Talo on iso ja kun herään, se on autio, eikä mitään aaniä kuulu mistään. Menen olohuoneeseen ja sytytän valot. Ne eivät syty ja alan tuntea äärimmäistä yksinäisyyttä. -Unet alkoivat eräästä erokirjeestä, jonka löysin eteisen lattialta tullessani kotiin. Puoliso oli lähtenyt, vienyt lapset ja alkanut raastavan oikeusprosessin lasten huoltajuudesta. Jäi Veholta vaimolle varattu uusi auto hakematta. Jos kirje olisi tullut päivää myöhemmin, olisin vielä kustantanut hienon nelivedon... Siihen aikaan oli vielä varoja...

Toinen kokemus oli ulkomailla. Kävimme kaveriporukalla noin viiden vuoden jälkeen edellisestä tapahtumasta yhdessä ruokaravintolassa. Valtavan upeassa ravintolakompleksissa, joka oli rakennettu pieneen kylään kuin Tuurin kyläkauppa konsanaan. Mutta se ole vain ravintolakompleksi. Istuimme ja soimme yhdet maailman parhaista aterioista. Sattumalta se ei ollut kallis, koska maa ei yleisestikään ole kallis ruokien suhteen. Yksi ongelma siellä kuitenkin oli. Naapurihuoneissa oli meneillään häät ja rokki pauhasi niin, ettemme juurikaan voineet keskustella. Sanoin kavereille, että kuvittelen ja ajattelen niin, että helvetissä täytyy olla tuollaista. Ihmiset kituvat ja ulvovat kauhusta kankeina, -ajattelin ja sanoin. Muu porukka nauroi, sillä se musiikki oli heidän mieleistään. Seura oli kyllä muuten hyvä.

Miten nuo kaksi tapahtumaa liittyvät toisiinsa. No kahdellakin tapaa. Ensinnäkin niistä lapsista, jotka vaimo vei ja elämäni osallisuus oli sen jälkeen heidän elämässään vain maksumiehen rooli. (Feministitkään eivät ole vaatineet tuon nimen sukupuolineutralisoimista. Miksiköhän?)) Lasteni häihin ei isää kutsuttu. Siitä oli tullut sapluuna, ettei isää kutsuta mihinkään lastensa häihinkään, ei joulujuhliin, ei syntymäpäiväjuhliin, ei mihinkään, mihin normaalit ihmissuhteet olisivat edellyttäneet. Pakko myöntää, että pahalta se tuntuu, erittäin pahalta. Tämä tiedoksi, jotta pahan tahdon nautinto olisi täydellinen.

Toinen yhteys edellisissä on siinä, että olen ajatellut, että helvetti voisi olla tulijärven lisäksi ääretön yksinäisyyteen pakottaminen, ystävät ja "veljet" hylkäävät ja joutuu pakotettuna helvetillisiin elämänolosuhteisiin, jossa kuolemakin olisi helpotus. Toinen helvetin olemus olisi mieletön rokkipauhu ja lävistetyt ja maalatut kiemurtelevat kehot kiemurtelemassa käärmetanssia 120 desibelin pauhussa ja rumputulessa.

Itse valitsisisn mieluiten olla Jumalan ja enkelien ja entisten uskovien pyhien joukossa ja hyvän omantunnon liitossa Jumalan kanssa jo tässä ajassa. Kaikki hyvä on Jumalasta!



Minä

Milloin koittaa aika, jolloin lääkärit kuuntelevat potilaitaan?

https://www.antidepressantrisks.org/

<3

Tällä hetkellä taitaa tilastolliseti parhaita tuloksia tulla kaikista toipumisorjentaatioista, voimavara valmennuksista ja vertaistuesta. Kannattaa siis unohtaa kaikki viimevuosituhannen opit ja tähdätä tulevaisuuteen.

Olen Luterilainen, mutta kuulin oivaltavan pohdinnan yhdeltä ortodoksikristityltä.

He opettavat, että pahan voimat ja pahat enkelit lisääntyvät koko ajan maailmassa. Ja he kertoivat, että pahuus lisääntyy koko ajan. Heidän näkemyksensä mukaan myös helvetti on jo osittain täällä ajassa nyt kaikkialla. Sodat, vainot, epärehellisyys, mielivallan ja väkivallan liitto, totuuden vääristäminen, itsekkyys, jumalattomuus, hirmuiset, ovat jo täällä. Sielunvihollinen on kuin kiljuva jalopeura etsien kenet nielisi. Se eksyttää myös kristityt synnin teille ja mieltymään kaikkeen jumalattomaan menoon. Ja elämme heidän mukaansa aikaa, että Peto jo odottaa tuhatvuotisen rauhanajan päättymistä, villitsee nekeleitään ja pian vapautuu riehumaan kaikella voimallaan maan päällä. Hetkeksi, ennen kuin Jumalan joukot tulevat ja kukistavat heidät.

Tuli mieleen Raamatun ilmestyskirjan tapahtumat. Kyllä Raamatun alkuperäisen version , sen Ilmestyskirjan teksti kuvaakin noista ajoista todella pahoja. Kunnes viimein tulee suuri päivä, jolloin jokainen saa töidensä jälkeen Jumalan tuomion. Ne, jotka ovat suuresta vaivasta tulleet ja ovat vaatteensa karitsan verssa valkaiseet ja ne vuodet, jotka menevät iankaikkiseen kadotukseen ja eroon jumalasta. Voit lukea heidän osastaan myös ilmestyskirjasta.

Uskonko tuohon? Uskon Jumalaan, isään kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan ja Jeesukseen Kristukseen Jumalan ainoaan poikaan, meidän herraamme... Lue Apostolinen uskontunnustus.

Kun joka päiväomassa huoneessani luen Isä meidän rukouksen ja Herran siunauksen, rukoilen samalla myös kaikkien niiden puolesta, jotka haluabat löytää rauhan tunnolleen ja Jumalan valtakunnan tässä ajassa. Jumalan valtakunta on silellä, missä evankeliumi oikein julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan. Se on ahdas portti ja kaita tie ja harvat ovat, jotka sen löytävät. Se on peitetty niille, jotka kadotetaan. Se näyttäytyy jumalattoman silmissä kurjalta. Ja se on peitetty uskovaisten vioilla ja virheillä. Mutta joka etsii, hän löytää ja kolkuttavalle avataan. Minä en omasta järjestäni ja voimastani voi Jumalaan uskoa, enkä hänen tykönsä tulla. Mutta hän on... Lue tarkemmin Raamatusta. Kristiityjen pyhästä kirjasta ja Jumalana sanasta, jonka Jumalan hengen voimasta ovat entiset pyhät kirjoittaneet Jumalan antamin uskon avatuin silmin.

Masennus sairautena ja alakuloisuus ovat kaksi eri asiaa. Ahdistuneisuus sairautena on myös jotain ihan muuta, kuin pieni rintakipu tai kyllästyminen.

Siellä on maan alla paljon näitä, jotka eivät hakeneet apua tai hakivat ja eivät siitä hyötyneet.

Omien kokemusten vertaaminen toisten kokemuksiin sekä toisten kokemusten vähättely ei ole oikein.

Olet varsin terve, jos pärjäät työssä. Se on jo hyvä mittari. Ilmeisesti syöt, nukut ja pidät muutenkin riittävää huolta itsestäsi, ja tiedolliset toimintosi eivät ole sakanneet niin pahasti, että työstä tulisi kenkää.

Tosin on se riski, että vaikkapa vaihdevuodet tuovat lisää painolastia kehiin, ja homma romahtaa kuin korttitalo. Ei ole mitään takuuta, että jaksaisit kituutella viralliseen eläkeikään saakka omin keinoin.

Tässä ketjussahan on paljon elämänviisautta!

Itsekin koen, että masennus häipyy, kun pääsee pois sitä aiheuttavista olosuhteista. Suurimpien vaikeuksien kanssa painiessa olen löytänyt itsestäni voimia ja sitkeyttä, joita en muuten tietäisi omaavani.

Ihmisen perustaitoihin kuuluu kyky käsitellä vastoinkäymisiä. Omiin tuntemuksiinsa kannattaa luottaa, koska lähes aina aikuinen ihminen tuntee itsensä ja ongelmansa parhaiten. Auktoriteetit eivät todellakaan ole aina oikeassa, eivätkä ajattele parastasi, vaan toimivat sokeasti systeemin asettamien velvoitteiden mukaan.

Jotenkin ihmiset ovat selvinneet myös silloin, kun joka pitäjässä ei vielä ole ollut terapiaa ja masennuslääkkeitä tarjolla. Jos joku saa apua terapiasta, on se hyvä asia. Kuintenkin on paljon ihmiskohtaloita, joissa ammattiapu on kääntänyt elämän suunnan lopullisesti huonompaan. Parikymmentä vuotta sitten näin läheltä, kuinka olosuhteiden uuvuttama, tunnollinen ihminen otti vastaan kaikki annetut tabletit ja keskustelut. Aiemmin tasapainoinen tapaus suistui äärimmäisyydestä toiseen, sai lisää lääkkeitä ja diagnooseja. Hänestä tuli ylipainoinen zombi, joka syö mielialantasaajia lopun ikäänsä.

Yllä joku tiivisti hienosti: "Psykiatria antaa olettaa että kyseessä on biologinen sairaus, jota pitää hoitaa lääkkeillä. Se lyö paljon erilaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä saman leiman alle kutsuen sitä nimellä masennus. Ja antaa ihmisistä huomattavasti heikomman kuvan kykenemään selviytymään ongelmistaan. Ainoa miten he pääsevät eteenpäin on psykiatrian opit jotka ovat hyvin lääkekeskeiset ja diagnoosikeskeiset. Kaikkea tulkitaan diagnoosin kautta. Hoitoa tarjotaan diagnoosin kautta.

Joskus pillerittä asioiden ratkominen voi viedä vähän aikaa, mutta pitemmällä tähtäimellä välttyykin monilta asioilta. Pillerien haitoilta, vieroitusoireilta, tunteiden leikkautumiselta ym. Oppii oikeasti selviytymiskeinoja ja oppii elämään tunteidensa kanssa, sen sijaan että yrittäisi muuttaa tunne-elämäänsä psykiatrian tarjoamilla psykoaktiivisilla aineilla.

Yksi osa omaa paranemistani on ollut psykiatrian oppien kyseenalaistaminen. Olen vahva, selviydyn. Valitettavasti vuosia valui elämästä pillerien harmeihin, luullen että minussa on joku vika jota pitää korjata pillereillä. Ei ollut mitään vikaa. Pillerit kyllä aiheutti monenlaista tuskaa elämääni."

Lopuksi sanoisin, että olkaa tarkkana erityisesti työterveyshuollon ehdotusten kanssa. Kun työpaikalla on ongelma, se laitetaan automaattisesti ongelmasta kärsivien syyksi ja tarjotaan päälle masennuslääkkeitä. Näin saadaan vuosittain tuhansia uusia asiakkaita lääketeollisuudelle.

Oirekeskeinen lähestymiskulma masennukseen typistää kaikki matalaa mielialaa aiheuttavat ongelmat saman häiriöluokan sisään. Esimerkiksi DSM:ssa myös suru luokitellaan nykyään masennukseksi, jos sitä on kestänyt tietyn aikaa, koska käytännössähän surun aiheuttamaa alakuloa ja muuta masennusta on aivan mahdotonta erottaa toisistaan oireiden perusteella, ja tuskin esimerkiksi läheisen kuoleman aiheuttama suru on neurobiologisesti mitenkään kaukana siitä, että ihminen vaikka masentuu joutuessaan pitkäaikaistyöttömäksi ja menettäessään ystävänsä. Neurobiologisesti stressivasteetkin ovat samoja, olivat ne sitten sisäistettyjen uhkakuvien tai todellisten uhkakuvien aiheuttamia.

On kuitenkin aivan eri asia hoitaa ihmisen pelkoreaktiota, joka juoksee todellista leijonaa pakoon kuin sellaisen ihmisen pelkoreaktiota, jonka "leijona" on ehdollistuma hänen mielessään. Siksi puhtaan neurobiologinen suhtautumistapa masennuksen kaltaiseen mielialaan on jopa haitallinen, koska biologinen reaktio tai korrelaatti voi johtua monesta eri juurisyystä ja reaktio on usein niin monimutkainen ja kokonaisvaltainen, että sellaiseen ei ole etenkään pitkällä aikavälillä toimivaa täsmälääkettä. Ne tavallaan ovat reaktioina osa ihmisen "luonnollista" mielen toimintaa, evolutiivisesti niin hyödyllisiä ja yleisiä, että niiden medikalisaatio on johtanut monessa maassa siihen, että aivan valtava määrä väestöstä syö jotain psykoaktiivista ainetta. Se onkin varmasti edesauttanut suoraan ja epäsuorasti masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden räjähdysmäistä kasvua. Ennen vanhaan ihmisille ei ehkä tullut edes mieleen, että suruun pitäisi hakea lääketieteen erityisasiantuntijan apua. Veronmaksajat pulittavat tämän henkilön kalliin vuosipalkan ilman, että potilaat juurikaan saavat toimivia välineitä käsitellä pahaa oloaan.

Pitkäaikaistutkimuksia masennuksen lääketieteellisestä hoidosta ei ole merkittävästi ja suurin osa olemassa olevista tutkimuksista antaa olettaa, että lääketieteellinen hoito on syystä tai toisesta yhteydessä heikompaan toimintakykyyn. Jopa skitsofrenian kaltaisissa vaikeissa mielisairauksissa on havaittu, että naturalististen pitkäaikaistutkimusten mukaan toimintakyky on positiivisesti yhteydessä vähäiseen lääkehoitoon. Eräs tutkija esittikin, että potilaat jotka lopettavat neuroleptit ajoissa, kärsivät vähemmän hoidon aiheuttamasta stigmasta ja siihen liittyvistä negatiivisista odotuksista. He siis ovat ehkä jopa parempia käsittelemään ongelmiaan, ja siksi he ovat toimintakykyisempiä ja sitoutuvat siksi huonommin hoitoon. Lyhyemmän aikavälin tutkimuksissa tulokset ja hypoteesit ovat usein päin vastaisia, mikä antaakin aika ristiriitaisen kuvan tutkituista potilaista. Päihdeongelmainen, vakavasti psykoottinen hoitokielteinen potilas voi kymmenen vuoden päästä olla työelämässä olevan perheellinen, kun taas hoitomyönteinen hyvän prognoosin omaava potilas työkyvytön ja jatkuvien psykoottisten pelkotilojen riivaama.

Se mikä näyttää hyvältä kuusi viikkoa kestävässä lääkekokeessa, voikin itse asiassa olla ilmentymä vaikeasta lääkeriippuvuudesta ja epäonnistuneesta hoidosta pitkän aikavälin seurantajaksolla. Suurin osa lääkekokeistahan tehdään ihmisillä, joilla on jo kehittynyt vaikea riippuvuus johonkin psyykenlääkkeeseen. Ne eivät siis edes tutki minkään häiriön "luonnollista kulkua". Tutkitusti myös vieroitusoireet usein sotkevat tulosten tulkintaa aika pahasti, koska eihän oireet ole kovin spesifejä ja on helppo tulkita lääkkeiden vieroitusoireet vaikka masennuksen oireiksi. On mahdollista, että se mitä pidetään lääketieteellisen edistyksen riemuvoittona, onkin irvikuva siitä. Se mitä tutkitaan, onkin vieroitusoireet, lääkkeiden aiheuttama kognitiivinen taantuminen, kemialliset epätasapainot ja aivojen surkastuminen -kaikki jälkiä medikalisaatiosta, eivätkä ns. sairauksista joita hoidetaan. Se vaikeasti sekaisin ja depressiosta kärsivä ihminen, joka vaikutti lohduttomalta tapaukselta vuosikymmen sitten, ei useimmiten edes valikoidu mihinkään tutkimukseen, koska tyyppi on epätodennäköisemmin psykiatrisen hoidon piirissä. Näitä ihmisiä tutkitaan useimmiten vain sen lyhyen ajan, kun he käväisevät hoidossa tai joutuvat sinne vastoin tahtoaan ja saavat diagnoosin. Tutkimuskirjallisuudessa ei tiedetä muuten kuin joidenkin pitkäaikaistutkimusten pohjalta, että mitä näille tyypeille tapahtuu. Vielä vähemmän tiedetään esimerkiksi masennuspotilaista, joilla ei ole minkäänlaista diagnoosia. Niitäkin on nykyäänkin valtavasti ja oletukset joita tehdään näistä ihmisistä perustuvat puhtaasti hyvin valikoituneeseen ja rajalliseen tutkimusnäyttöön, jotka eivät lainkaan edes edusta heitä vaan lääkeriippuvaisia, usein työkyvyttömiä depressiopotilaita.

Elämään todellakin kuuluu mielialan vaihtelut ihan normaalisti. Sinullakin se kuulostaa olevan normaaleissa rajoissa. Sitten on se ryhmä, jolla ahdistus, masennus ja muut vastaavat menee normaalin yli, joka invalidisoi elämää, niin silloin tarvitaan hoitoa. Tässä tilanteessa on hankala enää sanoa "yritän vain itse selvityä, se menee ohi", kun se ei enää mene ja oireet on vakavia. Valitettavasti lääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia... joillain ei ollenkaan, joillain jonkun verran, joillain menee ojasta allikkoon... mutta lääkkeisiin on vain turvauduttava, jottei oireet pahene ja että voi olla edes jollain lailla arki hallittuna.

Aloitus on typerä kaikessa ymmärtämättömyydessään ja empatiaköyhyydessään.