Ahti Karjalaisen Sääski sinfonia

Kalevi Ahollahan on muistaakseni ihan kelvollinen hyönteissinfonia.

Anonyymi kirjoitti:

Kalevi Ahollahan on muistaakseni ihan kelvollinen hyönteissinfonia.

Tajusin aikoinaan viiveellä miten hieno teos netistä tilaamani Ahti "Patalakki" Karjalaisen sinfonia no 3 "Sääski" opus 107 LP:llä on kun aluksi en kyennyt millään hahmottamaan sen avausosan muotorakennetta ja tematiikkaa enkä saamaan siitä minkäänlaista otetta luullen sitä ensi alkuun atonaaliseksi musiikiksi kunnes vasta useamman kuuntelukerran jälkeen teos näyttäytyi minulle kaikessa musiikillisessa rikkaudessaan ja lumovoimassaan jolloin sängynlaidalla istuen hytkyin innosta sen vauhdikkaan humoristista finaalia kuunnellessani teoksen todistaessa että Karjalainen oli huomattava suomalainen säveltäjä joka suotta on jäänyt Sibeliuksen varjoon vaikka Yle klassisella soitetut Karjalaisen 1. viulukonsertto ja sellokonsertto olivatkin paljon vaatimattomampaa ainesta säveltäjän saavuttaessa täyden kypsyytensä luultavasti vasta 1970 luvulla niin hieno kuin 1940 luvulla sävelletty tälle luonnonläheiselle humoristille luonteenomainen sarja oboelle ja orkesterille jo onkin madetojalaisista aiolisista paimenoodeistaan huolimatta.

Ahti karjalaisen 1. pasuunakonsertto laveasti laulavine diatonisine teemoineen harmonian edetessä kolmisointuina johon säveltäjä lisää mielellään sekstin, ääri-osien ollessa rondomuotoisia minkään niistä eksymättä kovin kauas omasta tonaliteetistaan ja siis varsin perinteistä tonaalista konserttomusiikkia tältä Sibeliusakatemian pasuunansoiton opettajalta joka oli Helsingin kaupungin orkesterin ykköspasunisti.
'
Konserttisarjassa fagotille ja orkesterille on uusklassisten tyylipiirteiden lisäksi 1800 luvun balettimusiikkiin assosioituvia piirteitä.

Sotamuistoja laukauksineen sisältävän 1. sinfonian romanttista juonnetta klassisessa muodonkäsittelyssään peittää pyrkimys polyfoniaan finaalin yhdistäessä edellisten osien teemat kontrapunktisesti käsitellen niitä yhtaikaa tilintekona tavallaan.

Anonyymi kirjoitti:

Tajusin aikoinaan viiveellä miten hieno teos netistä tilaamani Ahti "Patalakki" Karjalaisen sinfonia no 3 "Sääski" opus 107 LP:llä on kun aluksi en kyennyt millään hahmottamaan sen avausosan muotorakennetta ja tematiikkaa enkä saamaan siitä minkäänlaista otetta luullen sitä ensi alkuun atonaaliseksi musiikiksi kunnes vasta useamman kuuntelukerran jälkeen teos näyttäytyi minulle kaikessa musiikillisessa rikkaudessaan ja lumovoimassaan jolloin sängynlaidalla istuen hytkyin innosta sen vauhdikkaan humoristista finaalia kuunnellessani teoksen todistaessa että Karjalainen oli huomattava suomalainen säveltäjä joka suotta on jäänyt Sibeliuksen varjoon vaikka Yle klassisella soitetut Karjalaisen 1. viulukonsertto ja sellokonsertto olivatkin paljon vaatimattomampaa ainesta säveltäjän saavuttaessa täyden kypsyytensä luultavasti vasta 1970 luvulla niin hieno kuin 1940 luvulla sävelletty tälle luonnonläheiselle humoristille luonteenomainen sarja oboelle ja orkesterille jo onkin madetojalaisista aiolisista paimenoodeistaan huolimatta.

Ahti karjalaisen 1. pasuunakonsertto laveasti laulavine diatonisine teemoineen harmonian edetessä kolmisointuina johon säveltäjä lisää mielellään sekstin, ääri-osien ollessa rondomuotoisia minkään niistä eksymättä kovin kauas omasta tonaliteetistaan ja siis varsin perinteistä tonaalista konserttomusiikkia tältä Sibeliusakatemian pasuunansoiton opettajalta joka oli Helsingin kaupungin orkesterin ykköspasunisti.
'
Konserttisarjassa fagotille ja orkesterille on uusklassisten tyylipiirteiden lisäksi 1800 luvun balettimusiikkiin assosioituvia piirteitä.

Sotamuistoja laukauksineen sisältävän 1. sinfonian romanttista juonnetta klassisessa muodonkäsittelyssään peittää pyrkimys polyfoniaan finaalin yhdistäessä edellisten osien teemat kontrapunktisesti käsitellen niitä yhtaikaa tilintekona tavallaan.

Lue lisää

Karjalaisen Ahdin Sääski sinfoniaa kuuntelin pitkän tauon jälkeen saadessani levysoittimeni toimintakuntoon ällistynyt ilme kasvoillani musiikin pakahduttavasta voimasta ja hämmästyen sinfonian eri osien välisestä tunnelmien vastakkaisuudesta vaikuttavan pakahduttavan ensiosan omatessa ripauksen tiettyä uhmakkuutta, hurjuutta ja myrskyisyyttäkin lähinnä jyhkeäsointisten pasuunoiden mahtipontisissa eleissä ja aiheissa, mutta ei ehkä kuitenkaan sisällä mieleenpainuvia teemoja, niin siihen verrattuna vauhdikkaan karnevalistinen finaali klamimaisissa huumorinpilkahduksissaan on kerrassaan hulvaton rykäisy hytkyessäni sen tahdissa kuin karusellissa ikään.

Vaikuttaa niin kuin avausosan tematiikassa olisi alluusioita ja motiivisia yhtymäkohtia johonkin Sibeliuksen tunnettuun teokseen kenties Tapiolaan mutta en saanut mieleeni mistä teoksesta on kyse ellei kyse ole juuri edellä mainitusta sävelruosta ja sen nopeista puhallinkuvioista eräässä kohdassa.

Tuntuu kuin Karjalainen olisi tuuminut että pistänpä esikuvaani paremmaksi ja sävellän teoksen jossa on enemmän ekspressiivistä ja emotionaalista voimaa kuten sääsken ensiosassa joka loppumattomine huipennuksineen ja jännitteineen avaa aivan toisenlaisen ulottuvuuden mielen syövereihin kuin paljon pidättyväisempi, steriilimpi ja tunneskaalaltaan hillitympi esikuvansa sikäli kuin osun arvioissani oikeaan mitä tulee Sääski sinfonian saamiin vaikutteisiin ja niiden alkuperään.

Tästä finaali osasta ja kappaleesta tulisi hitti jos yleisön annettaisi edes joskus kuulla sitä sillä niin vastustamatonta on sen vauhdikas ja koomiseksi äityvä huumorin täyteinen meno etten ole kuullut koskaan ennen mitään vastaavaa vaikka samalla musiikissa ja sen viattomassa ja lapsenomaisessa riehakkuudessa on jotakin syvästi liikuttavaa.

On myös säveltäjiä joiden teoksista silmiinpistävästi puuttuu syvempi ulottuvuus ja syvin olemus mutta ovat silti paradoksaalisesti tavattoman populaareja ja vakiinnuttaneet paikkansa kaanonissa ja ydinrepertoaarissa päinvastoin kuin jotkut teoksillaan syvemmän merkityksen omaavat unohdetut säveltäjät joita suomessakin on lukuisia.

On tietenkin myös mahdollista etteivät sävelteoksen syvimmät salat ja sen emotionaalinen sisältö paljastu kuulijalle milloinkaan teoksen aukeamatta syvimpiä syövereitään myöten jos vastaanottaja ei ole kyllin voimakkaasti samaistunut kuulemaansa teokseen ja pääse siihen ikään kuin sisälle kokeakseen katharsiksen.

Joissakin tapauksissa jokin emotionaalisesti tyhjä teos saattaa viehättää kyllä ensikuulemalta vastaanottajaa sibeliaanisella jousikudoksellaan ja tremolollaan mutta useampaan kertaan kuunneltuna paljastuukin sisällöltään emotionaalisesti köyhäksi ja perin ontoksi teokseksi jossa ei ole substanssia.

Kaikkein pinnallisin ja merkityksettömin musiikki aukeaakin kuulijalle jo yhden kuuntelukerran jälkeen mutta ei jätä sieluun syvempiä jälkiä eikä omaa suurten ja painokkaampien teosten tavoin suurempaa sisäistä panosta jonka toteaminen edellyttää perinpohjaisempaa tutustumista sävelteokseen ennen kuin vasta sen syvin olemus paljastuu älylle.

Anonyymi kirjoitti:

Tajusin aikoinaan viiveellä miten hieno teos netistä tilaamani Ahti "Patalakki" Karjalaisen sinfonia no 3 "Sääski" opus 107 LP:llä on kun aluksi en kyennyt millään hahmottamaan sen avausosan muotorakennetta ja tematiikkaa enkä saamaan siitä minkäänlaista otetta luullen sitä ensi alkuun atonaaliseksi musiikiksi kunnes vasta useamman kuuntelukerran jälkeen teos näyttäytyi minulle kaikessa musiikillisessa rikkaudessaan ja lumovoimassaan jolloin sängynlaidalla istuen hytkyin innosta sen vauhdikkaan humoristista finaalia kuunnellessani teoksen todistaessa että Karjalainen oli huomattava suomalainen säveltäjä joka suotta on jäänyt Sibeliuksen varjoon vaikka Yle klassisella soitetut Karjalaisen 1. viulukonsertto ja sellokonsertto olivatkin paljon vaatimattomampaa ainesta säveltäjän saavuttaessa täyden kypsyytensä luultavasti vasta 1970 luvulla niin hieno kuin 1940 luvulla sävelletty tälle luonnonläheiselle humoristille luonteenomainen sarja oboelle ja orkesterille jo onkin madetojalaisista aiolisista paimenoodeistaan huolimatta.

Ahti karjalaisen 1. pasuunakonsertto laveasti laulavine diatonisine teemoineen harmonian edetessä kolmisointuina johon säveltäjä lisää mielellään sekstin, ääri-osien ollessa rondomuotoisia minkään niistä eksymättä kovin kauas omasta tonaliteetistaan ja siis varsin perinteistä tonaalista konserttomusiikkia tältä Sibeliusakatemian pasuunansoiton opettajalta joka oli Helsingin kaupungin orkesterin ykköspasunisti.
'
Konserttisarjassa fagotille ja orkesterille on uusklassisten tyylipiirteiden lisäksi 1800 luvun balettimusiikkiin assosioituvia piirteitä.

Sotamuistoja laukauksineen sisältävän 1. sinfonian romanttista juonnetta klassisessa muodonkäsittelyssään peittää pyrkimys polyfoniaan finaalin yhdistäessä edellisten osien teemat kontrapunktisesti käsitellen niitä yhtaikaa tilintekona tavallaan.

Lue lisää

"Karjalainen oli huomattava suomalainen säveltäjä joka suotta on jäänyt Sibeliuksen varjoon"

... ja se sitten oli Sibeliuksen syy, mutta ei Karjalaisen syy, vaikka Karjalainen jos olisi helpostikin pystynyt korjaamaan tilanteen säveltämällä yhtä hyviä tai parempia hittejä eli biisejä kuin mitä Sibelius sävelsi.

Toki asiaa voi sittenkin myös tarkistella toisestakin näkökulmasta ja väittää että on se kumminkin Sibeliuksen syy, mitä sävelsi parempia hittejä eli biisejä kuin Karjalainen.

Anonyymi kirjoitti:

"Karjalainen oli huomattava suomalainen säveltäjä joka suotta on jäänyt Sibeliuksen varjoon"

... ja se sitten oli Sibeliuksen syy, mutta ei Karjalaisen syy, vaikka Karjalainen jos olisi helpostikin pystynyt korjaamaan tilanteen säveltämällä yhtä hyviä tai parempia hittejä eli biisejä kuin mitä Sibelius sävelsi.

Toki asiaa voi sittenkin myös tarkistella toisestakin näkökulmasta ja väittää että on se kumminkin Sibeliuksen syy, mitä sävelsi parempia hittejä eli biisejä kuin Karjalainen.

Lue lisää

Juuri tuossa eilen tuumin että ottaisin autiolle saarelle ilman muuta mieluummin karjalaisen emotionaalisessa ja ekspressiivisessä voimassaan hektisen sääski sinfonian kuin Sibben löysän ja vetelän Tapiolan tai 7. sinfonian vaikka lieneekin niin että kenties jopa Ikonen on Karjalaista merkittävämpi sinfonikko mieleenpainuvamman temaattisen aineksen takia.

Jaa ei se finaali kuitenkaan aivan täyttänytkään siihen asetettuja odotuksia vaan on ilmeisesti hieman heikompi ja vaatimattomampi osa musiikillisesti eikä kuitenkaan niin ratkiriemukas kuin aluksi kuvittelin ja luulin eikä avausosakaan ole niin yhtenäinen ja säilytä tunnelmaansa häiriintymättä osan loppuun saakka kuten aluksi vaikutti kun kuuntelin osan kokonaisuudessaan pakahtuneena vaan suvanto jaksossa kun hektinen tunnelma hetkeksi rauhoittuu ja musiikin intensiteetti herpaantuu ja katoaa ratkaisevasti enkä kyennyt enää haltioitumaan yhtä voimakkaasti. täytyy kuunnella sitä vielä uudelleen josko nappaisi kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti:

Juuri tuossa eilen tuumin että ottaisin autiolle saarelle ilman muuta mieluummin karjalaisen emotionaalisessa ja ekspressiivisessä voimassaan hektisen sääski sinfonian kuin Sibben löysän ja vetelän Tapiolan tai 7. sinfonian vaikka lieneekin niin että kenties jopa Ikonen on Karjalaista merkittävämpi sinfonikko mieleenpainuvamman temaattisen aineksen takia.

Jaa ei se finaali kuitenkaan aivan täyttänytkään siihen asetettuja odotuksia vaan on ilmeisesti hieman heikompi ja vaatimattomampi osa musiikillisesti eikä kuitenkaan niin ratkiriemukas kuin aluksi kuvittelin ja luulin eikä avausosakaan ole niin yhtenäinen ja säilytä tunnelmaansa häiriintymättä osan loppuun saakka kuten aluksi vaikutti kun kuuntelin osan kokonaisuudessaan pakahtuneena vaan suvanto jaksossa kun hektinen tunnelma hetkeksi rauhoittuu ja musiikin intensiteetti herpaantuu ja katoaa ratkaisevasti enkä kyennyt enää haltioitumaan yhtä voimakkaasti. täytyy kuunnella sitä vielä uudelleen josko nappaisi kuitenkin.

Lue lisää

Jaa, ei tuo Ahti Karjalaisen Sääski sinfonia lunastanutkaan siihen asetettuja odotuksia vaan loputtomissa nousevissa sekvensseissään jotka luovat mekaanisen vaikutelman vaikutelman mieleenpainuvan temaattisen materiaalin loistaessa poissaolollaan .

Olen tainnut mennä hieman retkuun hankkiessani aikoinaan tuon levyn vaikka musiikki osittain pakahduttavalta vaikuttaakin mutta eipähän kukaan ole myöskään suitsuttanut ylistystään ko. säveltäjälle jonka sarjasta oboelle ja orkesterille pari osaa lienee Karjalaien parasta musiikkia ja ehkäpä pasuunakonsertto no 1, mene ja tiedä.
Pitkään se sääski sinfonia kuitenkin piti otteessaan ottaen huomioon että olen joskus ennenkin kuunnellut sitä pakahtuneena ja kirjoittanut haltioituneen selonteon tänne nettiin mutta näköjään musiikillinen ymmärrykseni on piirun verran kehittynyt kun pääsin ikään kuin jyvälle sääski sinfonian heikkouksista ja maneereista paljastuen näin ollen melko triviaaliksi tekeleeksi vaikka sitä merkittävämmäksi sinfoniaksi luulinkin.