Rakkaat ovat kaisainvälistyneet kainsainvalaistuneiksi.

Anonyymi

Ruokakulttuurin osalta ovat valveutuneet tietämään että on riiputettua lihaa sekä että puolen sentin siivut kokonaisesta filepötkylästä on Huitsin Nevadassa ja Pattayan Savossa pihvejä.
Samaan kulttuuriin viitaten tietoisuus on että pihvejä todellakaan ei tule marinoida enään pöytätarjoilun jälkeen.
Kielellisestikin ovat valveutuneet sivistyksellisempään suuntaan maksukaatojen ollen nykyisin Daarling.
Tämä sivistys on tuonut tullessaan myös hieman rauhoittumista tuhattaidon sanankäytössä hänen vähemmän invahomopaskahousutellen.
Rakkaat myös on nyt laajoin joukoin osallisia kansainväliseen massaturismipopulaan, koska finski lentää sinivalkoisin siivin enemmän kuin vuosi sitten.
Nyt Pattayan rakkailla alkaa todella olevan thaimaan matkailu näppylähanskassaan.
Pian on riemujuhlat kun vain syksy saapuu, kylän komeimmassa ja 44 on luvannut kaikille rakkailleen jopa lentoliput koska TT on todisteellisesti todistanut kaiken tarpeellisen.
Näihin sanoihin päätän täältä tähän ja toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Addiktio valtaa aivot, oli pääkirjoituksena National Geographic Suomi eräässä numerossa, joka postista saapui. Luin jutun suurella mielenkiinnolla, koska se hieman ehkäpä valaisee kahden tänne, lähinnä Pattayapalstalle kirjoittavan, todella pahaa addiktiota toisia kirjoittajia ja Pattayaa vastaan potevien häirikköjen käyttäytymisestä.
      Nämä häiriköt tunnemme tällä hetkellä lähinnä nimistä numball ja aviomies numeroilla, nämä nimet ovat itselleen luoneet tai vastaavat, joita vikkelään vaihtelevat.
      Palstalaiset ovat antaneet heille kyllä osuvammat nimet, lerppa, joka kuvaa hyvin heidän nykyistä tilaansa.
      Onpa moni alkanut käyttämään heistä persläpilerppa nimitystä, aivan oikeutetusti, koska tämä NumBall lerppa on vuosikausia haukkunut toisia kirjoittajia resuperseiksi, jollainen lie haaveissaan saada sydänystäväkseen, koska lakkaamatta tuota brutaalia sanaa toistaa yleisillä palstoilla.
      Tämä ballinumbba on kaikenlaisia törkyjuttujaan tuhertanut palstoille jo vuosikausia, monet nimimerkkinsä osoittavat hyvinkin selvästi hänen älykkyysosamääränsä, kuten vaikkapa OtaHanuriinPoju, joka viitannee sukupuoliseen suhtautumiseensa.
      Toinen Chiang Main perseilerppa on aloittanut tuhertelunsa myöhemmin.
      Tyypillistä molempien kirjoituksille on, että matkailullista antia kirjoituksistaan on turhaa hakea
      Usein on myös lukuisien kirjoittajien joukossa levinnyt epäilys, että kyseessä olisivatkin siamilaiset kaksoset, jotka todellisuudessa asuvat Suomessa ja vieläpä Hiekkaharjussa ja olisivatkin vain yksi henkilö, joka kuvittelee itsensä Hua Hinin vauraaksi lento kapteeniksi, milloin rikkaaksi kiinteistö- ja condosijoittajaksi ym ym. Toisella minällään hän elelee Chiang Maissa huolehtien ravintoloista, asuen välillä Phuketin loistohuvilalla, purjehtien jahdillaan ja tietysti ajellen Harley Davidsonillaan.
      Ai niin meinasi unohtua, että Chiang Main lerpalla on hammaslääkäri vaimonaan, jota kyllä jotkut ilkeämielisesti väittivät vinyylistä valmistetuksi.

      Näiden kahden herran törkyjutuista olemme saaneet kärsiä jatkuvasti aikaisesta aamusta, myöhään iltaan jatkuvasti ja luultavasti tämä ei lopu, ennenkuin tuohon vakavaan addiktioonsa tiedemiehet keksivät parannuskeinon ja heidät saadaan suljetulle osastolle pitkäaikaiseen hoitoon, tai menehtyvät vanhuuteen, joka sekään ei lie kaukana, niin höperöjä juttunsa ovat.

    • Anonyymi

      Tuhattaiturin tuhat todistetta.

      Jos sinua ja kaveriani Kymppiä vertaa tällä palstalla, niin hän on tuhanteen kertaan todistanut asumisensa ja tietonsa asuinalueellaan, tietonsa ja intohimonsa Thaimaahan ja sen kulttuuriin, ihmisiin ja buddhalaisuuteen, maanviljelykseen ja yhteisöihin.
      Minun kaverini on todellinen kaveri, kaveria ei jätetä.

      Minä olen käynyt luonaan kahdesti ja ekan kerran nähtiin jo silloin kun hän asui Pattayalla.
      Kaikki mitä hän sanoo on totta.
      Aivan kaikki on totta koska olen käynyt hänen luonaan.

      Sinä et ole todistanut mitään muuta kuin kateutesi ja sen että olet Suomessa oleva laitosasukki.
      Minä olen todistanut kaiken, minähän kirjoitin että olen käynyt hänen luonaan ja todisteelliseen totuuteen perustuen minä olen minä ja kaverini kaveri-

      Kukaan ei ole nähnyt sinua, ei tunne sinua, sinulla ei ole yhtään omaa kuvaa, ei kuittia, keltaista kirjaa, thai id korttia, rokotustodistusta, ei paikallisia valokuvia, ei tietoa Chiang Maista eikä sen ajankohtaisista asioista, Kymppi tietää niistäkin enemmän.
      Kaikki on nähnyt minut ja kaikki tuntee minut, näen nytkin itseni peilistä.
      Kymppikaverini tietää kaikesta enemmän kuin kaikki muut yhteensä.

      Sinä et mistään mitään.
      Minä kaikesta.

      Tilanne on 1000 pistettä Kympille ja 0 pistettä sinulle.
      Minä olen kymppikaverini puolueeton internetpuolustaja sekä turva-aikuinen joten minun pisteytykseni on oikea, kysy vaikka kympiltä, hän tietää.

      Kaverillani kympillä on kaunis perse ja hän asuu eedenissä, jossa kylän komein talo ja hän ajaa mersulla, olenhan sanonut että olen nähnyt, minä kuulun kalustoon ja siksi tiedän, kysy vaikka totuustarkkailijalta hänkin tietää kaiken koska on kympoin kaveri, eli kympillä on todisteellisesti kaksi internetnimimerkkiä kaverina.

      Siitäs sait senkin...

      44

      • Anonyymi

        Miksi ei saisi, sehän on yleinen käytäntö, oletko valikoiva huomiokukyinen aluepäällikkö?

        44

      • Anonyymi

        No voi voi sentään, onko joku käyttänyt sun nimimerkkiä ja nyt sulla on herne nenussa, koita nyt selvitä traumoistas, ole vaikka faceyhteydessä kaveriisi, se voi helpottaa.

        Sanonko, no sanon, hyvää huomenta.

        S

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää huomenta vaan.
        Sitä ollaan sitten taas...
        Chiang Maissa koko yö,
        tuotettu sisältöä palstalle.

        By Numpälli.

      • Anonyymi

        Tosiasiassa NumBall on ainoa joka on vedenpitävästi todistanut asuvansa thaimaassa, muut ovat esittäneet todisteita joiden todistusarvo on nolla, vai mitä 2010 paljastit NumBall ja laitot pääsi pensaaseen.

        Tarkoitatko Lentokapteeni Numpaa jolla erilaisilla hävittäjillä lentotunteja takana peräti 8000 tuntia ja joka palveli 30 vuotta Tikkakoskella samalla harjoittaen kolmea eri yritystä sivutoimena, saaden rahakkaita patenttisopimuksia ja 80 miljoonan osakesalkun, pelasti NASAn satelliitin laukaisun, koulutti USA:n erikoisjoukkoja, on kovakuntoinen kaveri jolla mahtavat pohkeet, käy vaimon kanssa aamulenkeillä, on kutsuvieraana suurlähetystön juhlissa, osti Rolls Roycen entisöitäväksi ja lähetti sen keulamerkin britanniaan, joka rakennutti melkein 900 neliömetrin talon jossa kukkatarha, kasvimaa, henkilökuntaa ja kokki sekä 18 kameran valvontajärjestelmä ja sen lisäksi Suomen valtion omistamat sotadopparit jotka ovatkin "riggel backeja" jotka ovatkin sekarotuisia jotka ovatkin viisi dopparia jotka käärmeet söi?

        Eikös tämä sama mies tehnyt kuukauden mittaisen Amerikan matkan neljässä päivässä ja oli katsomassa raketin laukaisua "Cape Carnevaalissa" kuten hän itse kirjoitti hieman väärin muistaen ja siitä hurautti neljässä tunnissa Las Vegasiin cadillacilla joka kulki äänen nopeutta? Vegasissa kertoi olevan mukavaa pelata kolikkopelejä ja lähti keskellä yötä hotelliaamiaiselle kun unohti googlata netistä paljonko kello on siellä siihen aikaan.
        Samaten toveri sensei ei tiennyt paljonko kello on Thaimaassa, koska laski sen väärin.
        Kertoipa tämä lentäjä että Hin Lek Fai on oma kaupunkinsa ja että tuholaistorjuntafirma putsaa allastaan muutamalla kymppitonnilla vuodessa.
        Harva talviasukas kykenee asumaan Hua Hinissa 11 vuotta asuen samaan aikaan Suomessa kuusi vuotta, saraburissa vuoden ja Pattayalla kaksi vuotta. Tavallisella ihmisellä tuo vaatisi aikaa 20 vuotta. Harva kykenee myöskään olemaan kuudessa vuodessa 22 vuotta naimisissa, mutta lentäjältä sekin onnistuu.

        Täytyy olla vaan kohtalaisen iso hävittäjä, että se kovakuntoinen pallomaha mahtuu siihen koneeseen. Mutta täytyy sanoa että hienoja matkakertomuksia ollaan saatu kuulla ja upeita kuvia, vaikkakin osa kuvaruudulta. En esimerkiksi tiennyt että Thaimaan hienoin temppeli on kala.

        TT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiasiassa NumBall on ainoa joka on vedenpitävästi todistanut asuvansa thaimaassa, muut ovat esittäneet todisteita joiden todistusarvo on nolla, vai mitä 2010 paljastit NumBall ja laitot pääsi pensaaseen.

        Tässä on väkivallan ammattilaisen uusi talo, jossa kookospuisto on näköjään tuossa etupuolella. Kuva on hänen omalta Facebook sivultaan kotoisin. Nyt on luksusta kyllä, pakko myöntää https://ibb.co/7Wq6RBp Kolmannen kerroksen ikkunasta näkyy Hua Hin beach?

        Pallomaha hikoilee talkkipurkkinsa kanssa tietokoneen ääressä ilmastoimattomassa koirankopissa ja on jatkuvasti huolissaan saako hoidettua byrokratian ja riittääkö eläke tulovaatimuksiin, riittääkö vakuutus sairaalahoitoihin, ravaa Suomessa Jorvin sairaalassa hoidoissa jatkuvasti kuten sinäkin, molemmilla pumppuvikaa, ylipainoa, verenpainetta ja sepelvaltimotautia, molemmilla kukkatarha ja hofnarit, yhteinen jippokaukoputki ja hindunorsu, kumpikin diggaa amerikkaa ja haaveilee amerikanautoista ja moottoripyöristä, höpisee V12 moottoreista ja venttiileistä, kummallakin mielikuvitus sijoitusasuntoja, toinen on olevinaan väkivallan ammattilainen ja toinen karatesensei, kumpikin jäänyt lapsen tasolle jutuissaan, kumpikaan ei tule toimeen naisten eikä lasten kanssa, kumpikaan ei tee mitään muuta kuin maleksii ja soittaa päätään netissä.

        En edelleenkään usko että teitä on kahta. Se ei ole mahdollista koska tuollaisia ei ole tehty kuin yksi ja sitten viskattiin muotti menemään. Jos kuvittelet että jollakin käy kateeksi sairasta valehtelevaa pallomahaa koirankopissaan, niin on sulla rima matalalla.

        On se joo komia ja miellyttävä upseeri ja herrasmies tämä numbasi. Jos hänelle on fanikortteja olemassa niin kerään kyllä koko sarjan!
        https://www.youtube.com/watch?v=FqA3Zo2cxKI&t=285s
        Saako tuollaiset tissiposket pelkästään ryyppäämällä vai pitääkö käydä aamulenkillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on väkivallan ammattilaisen uusi talo, jossa kookospuisto on näköjään tuossa etupuolella. Kuva on hänen omalta Facebook sivultaan kotoisin. Nyt on luksusta kyllä, pakko myöntää https://ibb.co/7Wq6RBp Kolmannen kerroksen ikkunasta näkyy Hua Hin beach?

        Onko 3. kerros jäänyt vähän keskeneräiseksi?

        Pattayaan rakastunutta viedään kuin pässiä narussa, tuo kuva hienosta asunnosta on tosiasiassa checkin resort nimisestä lomakylästä pran burista, niinkuin sanoin hän on ainoa joka on todistanut asuvansa Thaimaassa, oletko noin vitun kateellinen ja katkera.

        Muistan kuin tämä armeija jutut alkoivat, se meni jotenkin niin että koolla on oikein valehtelijoiden klubi, osaan minänkin, eikä NumBallin kommetti ole osoittautunut turhaksi, päänaukomiseksi, hän todella osaa, ja thaimaasta.

        Ruhahaha.... https://www.facebook.com/CheckInResort/
        tosi pässejä tuo kuva löytyi sekunnissa netistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pallomaha hikoilee talkkipurkkinsa kanssa tietokoneen ääressä ilmastoimattomassa koirankopissa ja on jatkuvasti huolissaan saako hoidettua byrokratian ja riittääkö eläke tulovaatimuksiin, riittääkö vakuutus sairaalahoitoihin, ravaa Suomessa Jorvin sairaalassa hoidoissa jatkuvasti kuten sinäkin, molemmilla pumppuvikaa, ylipainoa, verenpainetta ja sepelvaltimotautia, molemmilla kukkatarha ja hofnarit, yhteinen jippokaukoputki ja hindunorsu, kumpikin diggaa amerikkaa ja haaveilee amerikanautoista ja moottoripyöristä, höpisee V12 moottoreista ja venttiileistä, kummallakin mielikuvitus sijoitusasuntoja, toinen on olevinaan väkivallan ammattilainen ja toinen karatesensei, kumpikin jäänyt lapsen tasolle jutuissaan, kumpikaan ei tule toimeen naisten eikä lasten kanssa, kumpikaan ei tee mitään muuta kuin maleksii ja soittaa päätään netissä.

        En edelleenkään usko että teitä on kahta. Se ei ole mahdollista koska tuollaisia ei ole tehty kuin yksi ja sitten viskattiin muotti menemään. Jos kuvittelet että jollakin käy kateeksi sairasta valehtelevaa pallomahaa koirankopissaan, niin on sulla rima matalalla.

        Kuka sinun uskostasi mitään välittää... ole poika uskossasi vahva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko 3. kerros jäänyt vähän keskeneräiseksi?

        Ajettavaa ruohonleikkuria ei ainakaan tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pattayaan rakastunutta viedään kuin pässiä narussa, tuo kuva hienosta asunnosta on tosiasiassa checkin resort nimisestä lomakylästä pran burista, niinkuin sanoin hän on ainoa joka on todistanut asuvansa Thaimaassa, oletko noin vitun kateellinen ja katkera.

        Muistan kuin tämä armeija jutut alkoivat, se meni jotenkin niin että koolla on oikein valehtelijoiden klubi, osaan minänkin, eikä NumBallin kommetti ole osoittautunut turhaksi, päänaukomiseksi, hän todella osaa, ja thaimaasta.

        Semmoista. Sensei kertoo paskapuheidensa olevan "villalankaa ja aivopesua" ja nyt kerrot muistavasi myös numballin kertoneen etukäteen olevansa valehtelija. Eipä siinä mitään jos pikkuisen narraa mutta tämä numbapersoonasi on jo kuusi vuotta miltei päivittäin kehuskellut majurin eläkkeellä ja 30 vuoden sotilasuralla. Se ei ole enää "pikkuisen narraamista" vaan täysin sairasta aikuiselle ihmiselle. Yhtä sairasta kuin nuo puheet monen danin mustasta vyöstä ja karatesensein arvonimestä. Pranburissahan tuo numeromies "zaphona" ollessaan kehui sijaitsevan hänen "luksenburgiin" rekisteröidyn miljoonajahtinsa. Myöhemminhän sitten sinulle ilmestyi useita miljoonajahteja kaikkialle maailmaan.

        Ei teitä ole kuin yksi tai sitten olette tieteellinen ihme. Esittelet jonkun toisen laitospotilaan papereita. Vajaa on aina vajakki, asui hän sitten Hiekkaharjun sossuasunnossa tai Hua Hinin koirankopissa.

        Miksi kukaan ei kiinnitä mitään huomiota 2010 valehtelun, suomen savosta, Numball on useasti kertonut että pattayan poika saa mitä on tilannut, mikä sinä olet arvioimaan kenenkään sairauksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sitten lienetkin niin asiaa kirjoitat.

        Aikamoista luettavaa saa täältä lukea minun ollen aina tähtäimessä tavalla tai toisella.

        Tämä 2010 voi osoittaa uskottavuutensa räps räps yksi ainoa valokuva Edeninsä uima-altaan takaa kylän komeimman tolpilla seisovan 450 neliöisen suuntaan kun kaunis perhe poseeraa altaan reunalla.

        Sivuauttajaprofiilinsa 44 mainitsi 2010:n todistaneen tuhat kertaa ja kertoi kaverinsa intohimosta thaimaata kohtaan, joo intohimonsa on todistanu.

        Ei tapahdu, mutta sanoja miljoona, kerron miksi.
        No siksi koska 2010 elää haaveilluusioelämää.

        Oletko itse ajatellut että sitä saa mitä tilaa, olet vittuillut kaikille palstalaisille ja on varma että sinulle vittuillaan loppuelämäsi. Olet myös onnistunut karkoittaamaan asiallisia kirjoittajia tältä palstalta idioottimaisuuksinesi. Kymppi ei ole vittuillut kenellekään muille palstalaisille joten oletko noin tyhmä?

        Voi voi sentään mitä kauheuksia aivan hirveyksiä, ettei jopa kummituksia.

        Ensinnäkin sinun perusongelmasi on että kaikki on sinulle senssuja, et erota henkilöitä vaikka kovin tunnut erottavan anonona eri anot ja kloonit eriksi.

        Ai että kymppisi jota taasen puolustat henkeen ja vereen on ihan ok invahomopaskahousuttelija kaikkine pään aukomisineen ja sinä pidät muita tyhminä ollen itse mielestäsi jotain muuta.

        Pattayan rakkaat on aivan itse kuules tämän palstan pilannut sika-amalioineen jo 10 vuotta ja sama tuuba jatkuu, etkä sinä pidä sitä idiooottimaisuutena.

        Kirjoituksestasi uskon maininnan loppuelämäsi, koska olet aivopesty, et voi sille mitään.

        Räps räps, simppeliä, vaan mahdotonta.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kuka sitten lienetkin niin asiaa kirjoitat.

        Aikamoista luettavaa saa täältä lukea minun ollen aina tähtäimessä tavalla tai toisella.

        Tämä 2010 voi osoittaa uskottavuutensa räps räps yksi ainoa valokuva Edeninsä uima-altaan takaa kylän komeimman tolpilla seisovan 450 neliöisen suuntaan kun kaunis perhe poseeraa altaan reunalla.

        Sivuauttajaprofiilinsa 44 mainitsi 2010:n todistaneen tuhat kertaa ja kertoi kaverinsa intohimosta thaimaata kohtaan, joo intohimonsa on todistanu.

        Ei tapahdu, mutta sanoja miljoona, kerron miksi.
        No siksi koska 2010 elää haaveilluusioelämää.

        Miksi keskustelet itsesi kanssa?

      • Edelleenkin rakennan oman mielipiteeni numba-asiassa kun asiassa ilmenee muutakin kuin rakkaiden näkemykset.

        Nyt siis nimeni on Jorma koska niin olet päättänyt etunimeni kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta.
        Kerro myös sukunimeni, niin aijautan hieman toisin kirjaimin lisää.

        Entä mikä on sitten ruyikutuksesi mikäli aijautan etunimestäni myös hieman muita kirjaimia, jotka ei ole yhteneviä jormaasi?

        Räps räps ..... erittäin vaikea vaiettu puheenaihe.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Edelleenkin rakennan oman mielipiteeni numba-asiassa kun asiassa ilmenee muutakin kuin rakkaiden näkemykset.

        Nyt siis nimeni on Jorma koska niin olet päättänyt etunimeni kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta.
        Kerro myös sukunimeni, niin aijautan hieman toisin kirjaimin lisää.

        Entä mikä on sitten ruyikutuksesi mikäli aijautan etunimestäni myös hieman muita kirjaimia, jotka ei ole yhteneviä jormaasi?

        Räps räps ..... erittäin vaikea vaiettu puheenaihe.

        Niin että numba siis on mielestäsi varakas majuri jolla on kova kunto? Mitäs mieltä olet tästä mahasta? https://ibb.co/ypy84pK Onko tuo mielestäsi kovakuntoisen majurin maha? Onko tuolla mahalla varaa sanoa ketään pallomahaksi?

      • Anonyymi

        Mene töihin niin saat elämääsi tärkeämpää sisältöä, näitä palstalaisia on yhteensä allle kymmenen, joten se siitä. ja valtaosa näistäkin suomessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin että numba siis on mielestäsi varakas majuri jolla on kova kunto? Mitäs mieltä olet tästä mahasta? https://ibb.co/ypy84pK Onko tuo mielestäsi kovakuntoisen majurin maha? Onko tuolla mahalla varaa sanoa ketään pallomahaksi?

        Edelleen ..... kun muutakin kuin sinun massiivinen taistelusi.

        Oliko kirjainkyselyni nimeeni liittyen liikaa sinulle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että numba siis on mielestäsi varakas majuri jolla on kova kunto? Mitäs mieltä olet tästä mahasta? https://ibb.co/ypy84pK Onko tuo mielestäsi kovakuntoisen majurin maha? Onko tuolla mahalla varaa sanoa ketään pallomahaksi?

        Miksi tuo kuva on niin huonolaatuinen ettei olisi vaan kopioitu jostain, vai onko sinun omakuvasi, taisi NumBall kerran palstalla mainita että kaikki julkisessa profiilissa olevat kuvat on tekaistu, hauskaa tuo numball "asuintalo" kolmessa kerroksessa, meni aikaa selvittää kaksi sekuntia että kuva on pranburista checkin nimisestä resortista, NumBall on todennäköisesti rakentanut vain ansan, josta hänen nimensä vuotajat saadaan kiinni ja tuomiolle, kannattaa varmaan laittaa lisää niitä kuvia framelle.

        "Tuomiolle" Hahahahaa, suomi24.

        Miksi pitää olla niin tyhmä että laittaa henkilökohtaisia tietojaan tänne, vain yksi on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että numba siis on mielestäsi varakas majuri jolla on kova kunto? Mitäs mieltä olet tästä mahasta? https://ibb.co/ypy84pK Onko tuo mielestäsi kovakuntoisen majurin maha? Onko tuolla mahalla varaa sanoa ketään pallomahaksi?

        Pumppu erittäin heikossa kunnossa kun nestettä kertyy kämmenselkiinkin. Painoa ainakin 140 kiloa. Harvoin näkee rystysiä joissa on nestettä. Tämä upseerismieshän täällä haukkui jonkun pohkeet sairaan näköisiksi ja kertoi olevansa paljon paremmassa kunnossa.
        Yes sir...

        On ottanu kipeetä henkilöllä joka pyllisti hellasta tukea ottaen valokuvaten balettipohkeitaan julkaistavaksi pattayan matkailupalstalle.
        Ota jo se herne nenästäs herkkähipiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pumppu erittäin heikossa kunnossa kun nestettä kertyy kämmenselkiinkin. Painoa ainakin 140 kiloa. Harvoin näkee rystysiä joissa on nestettä. Tämä upseerismieshän täällä haukkui jonkun pohkeet sairaan näköisiksi ja kertoi olevansa paljon paremmassa kunnossa.
        Yes sir...

        Jos nestettä kertyy jonnekin se tapahtuu painovoiman vaikutuksesta nilkkoihin tai sääriin, kösiin sydämenvajaatoiminta ei juurikaan vaikuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nestettä kertyy jonnekin se tapahtuu painovoiman vaikutuksesta nilkkoihin tai sääriin, kösiin sydämenvajaatoiminta ei juurikaan vaikuta.

        Aivoihin näyttää vaikuttavan.

    • Anonyymi

      Kaisan kanssa olisikin kiva tutkia päivän epistolaa

      • Anonyymi

        On näköjään mahdollista kirjoittaa otsikkoon sama sana kahdella eri tavalla ja vieläpä molemmat väärin. Yksikkökaksikolla on siis jippoputken lisäksi yhteistä lukihäiriö, kirjoitushäiriö sekä luetun ymmärtämishäiriö. Numerosaurus on siitä kertonutkin että kärsii kyseisestä häiriöstä ja niin kärsii sihteerinsäkin.

        Kylläpä kesti kauan huomio erittäin tärkeässä, mutta hyvä näin, ehkä opit jotain myös pihveistä.

        Invahompsuli ei erota HK:n jauhelihapihviä Kobe-härästä ja pitää nuudelia terveysruokana niin lienee turhaa keskustella pihviasioista. Marinoi se pirkkapihvi runsaalla kedsupilla ja paista 25 minuuttia molemmilta puolilta ja pistä lopuksi siihen lisää kedsuppia. Nautitaan uppopaistettujen ranskalaisten ja kokiksen kanssa.

        Mukavaa kuitenkin että me kaisain väliset pattaajan matkustelijat ollaan edes jonkun mielestä jotakin kummallisen ihmeellistä. https://ibb.co/k9F2pVy
        Terveisin Wongamatin epämuodostunut pohjemies mutta kuitenkin ilman pallomahaa.

    • Anonyymi

      Kaisasta tulee ensinnä mieleen Mäkäräinen, vieläkin raudanluja hiihtäjä ja vuorijuoksija. Kaikki kunnia hänelle, missikisoissakin pärjäisi, lajien välissä, jos tv-tuotannoiltaan ehtii.

      • Anonyymi

        Mäkäräisestä ensimmäisenä tulee mieleen Pattayan rakas.
        Täysin kämmenellä liistittävä turhake.
        Pärjäisi ainoastaan tietokilpailulajeissa Pattayan suomirakälöiden bingoiltamissa.

        Ohoh! Mitähän pahaa Suomen menestynein ampumahiihtäjä on tehnyt Savon senseille?

        Ehkä Amalia-sensei on vihainen kun kellohame näyttää Kaisan päällä aika paljon paremmalta.

        Taitaa olla niin että kovakuntoinen majuri on ryypännyt jo lokakuun eläkkeen ja on pahapäinen kuin ampiainen. Ei ole asiat kovin hyvällä mallilla jos haaveilee jo suomalaisten urheilijatähtinaisten pahoinpitelystä.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3687
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1965
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1731
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1458
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1256
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      481
      1233
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      77
      1151
    Aihe