Messukeskuksen tiivistunnelmaisessa kirjallisuusmiljöössä vallitsi eilen samanlainen tunnelma kuin Pyhän Markuksen torilla renessanssin runtelemassa Venetsiassa, kun murskasi jäätelötötterön nyrkkiinsä ja viskasi muruset torikiveykselle. Heti liikeradan päätepisteessä viuhuva musta pilvi peitti näkyvyyden ja huomasi itse olevansa viittä vaille pulu.
Ihmiset hypistelivät kirjoja. Ja mikä on huomattavaa käyttämässäni sanassa ihminen, niin se on se että näillä mainitsemillani ihmisillä oli yhteisiä ominaisuuksia, joihin en nyt tässä puutu. Riittää, että vain mainitsen näin olleen. Kuvasta nimittäin puuttuivat sellaiset ihmiset, joilla ei näitä ominaisuuksia ollut. Tämä oli yllättävää. En olisi edes huomannut koko seikkaa, ellen olisi havahtunut pulujen aiheuttamassa, hetkellisessä kaaoksessa, ja nähnyt näin olleen.
Kirjojen hypistely alkoi aina samalla tavalla: käyskenneltiin niiden äärillä ja vilkuiltiin kansikuvalta toiselle. Voisi kuvitella ihmisen olleen puolukassa, tai peräti sienestämässä, sillä keskittyneisyys ja katseen hallinta tuntui olevan luonnollisen korisaalistajan tasolla. Kirjoja poimittiin ja niitä käänneltiin ja availtiin ja selailtiin. Toisinaan otettiin jopa lukunäytteitä satunnaisesta kohdasta kirjaa. Hyvin usein myös keskusteltiin joko kustantamosta, kirjailijasta tai kirjan saamasta palautteesta. Pidempiä filosofisia esseitä harvoin kuultiin.
Paikalle kutsuttuja kirjailijoita myös haastateltiin. Haastattelijoina toimivat kirjallisuuteen perehtyneet kirjallisuustoimittajat, jotka esittivät kirjailijoille nokkelia ja heitä avaavia kysymyksiä, jotta paikalle kerääntynyt kirjallisuusyleisö saisi pääsylipulleen vastinetta. Ilmiö oli monilta osin arkinen ja siten yhtä tuttu kaikille kuin oli iltalehtien lööppien tunteisiin vetoava maailmankuva - kaikessa lyhykäisyydessään. Huomasin, etten itse osaisi kysyä kirjailijalta yhtään mitään. Saati että kirjailijana osaisin vastata yhteenkään kysymykseen. Tämän vuoksi keskusteluja oli mielenkiintoista kuunnella sivusta.
Mieleeni juolahti petrimalja. Yksinkertaistetussa mallissa yleisömeri toimi bakteereina.
Bakteerimeressä oli tyhjä kohta, joka oli lähes geometrisen pyöreä. Tämän tyhjän kohdan keskellä oli jotain, johon bakteerit halusivat pitää etäisyyttä.
Kuvaamani kaltainen käyttäytyminen on ristiriidassa sen kanssa, että noin yleisesti ottaen ihminen kuulee ja näkee paremmin mitä lähempänä hän on lähdettä. Jos tämä ei vielä ole oleellista, niin oleellista on viimeistään se että ymmärtää mikä ero oli kirjailijalla ja seksisymbolilla.
Lopun ajan vietimme viinibaarissa ja keskustelimme viineistä.
(hihitystä)
Kirjallisuusdarra
9
74
Vastaukset
- Anonyymi
Kansien välissä
Ymmärsin juuri kuvailleeni kirjan ulkopuolista maailmaa sen yhdeltä osin. Kirjan fyysinen kokemuskaari on näet varsin omituinen. Olen ihmetellyt tätä jo vuosia, että kuinka tällaisia kohtaloita voi olla olemassa.
Kirjan syntyhetki on jo hyvällä mallilla, kun se pinotaan pahvilaatikkoon ja lähetetään eteenpäin painotalon varastosta. Kirjan matka alkaa. Kirjaa jännittää, sillä kirjoja aina jännittää. Onneksensa kirjoja on monta, joten jännitys on jaettu kirjojen lukumäärällä, eikä yksittäisen kirjan tuska ole kuin murto-osa kokonaistuskasta.
Kun paketti puretaan, löydetään siisti kloonipino, joka yhtä viileä kuin oli viime yö. Kädet käyvät kloonien kimppuun, ja nostelevat kirjoja pahvilaatikosta hyllyyn. Yhtään kirjaa ei ole vielä avattu, vaan ne istuvat paikoillaan umpimielisen oloisina tuppisuina. Kansikuvasta oltiin jo vaihdettu muutama sana. Kirjakaupan myyjät olivat ihastelleet sitä. He tuntuivat olevan yksimielisiä, sillä heillä jos keillä oli viime käden tietoa kirjamarkkinoista sen ylimmällä tasolla. Heillä oli ne kädet, jotka olivat ketjun viimeiset ennen asiakkaan omia. Kassakone sylkäisi ulos kuitin ja kirja solahti ekokassiin.
Kirjan kannalta on erityisen ärsyttävää se että sen elämässä on tähtihetkiä hyvin vähän. Pahvilaatikosta hyllyyn, hyllystä kassiin ja kassista jälleen hyllyyn. Ei kuulosta järin ihmeelliseltä ja vaiherikkaalta elämältä. Aina kun kirja on matkalla jonnekin, kirja sokaistaan. Ei maisemia, ei ihmisiä eikä muita kirjoja, kuin ne vierekkäiset, jotka puristavat kirjasta ulos ilmat hyllyrivillä. Ei ollut kehumista kirjan elämässä. Kirja oli kuin kukka, joka ei avautunut syystä tai toisesta. Kirja tunsi olevansa kaktus. Kaktukset kukkivat harvoin. Lisäksi on erittäin lyhytkatseinen se maailma, jossa ainoa viihdykkeesi olet sinä itse. Luet huviksesi itseäsi, kirja synkkänä tuumi ja puhalsi pölyjä pois kasvoiltaan.
(naurua)- Anonyymi
Sisin
Eräänä päivänä kirja tunsi että siihen tartuttiin pitkän horroksen jälkeen. Kirjaa sieppasi vatsasta, kun sen maailma kääntyi yllättäin päälaelleen.
Ensin se oli luullut, että kirjahylly oli kaatumassa, mutta muut kirjat jäivät kiinni seinään, kun se itse joutui vapaaseen pudotukseen kohti lattiaa. Mutta näin ei ollut. Kirja oli vakaassa otteessa kauniissa kädessä matkalla kohti olohuoneen sohvaa. Kirjan sydän pamppaili; se jo aavisti näkevänsä kohta valoa. Umpimielinen pimeys olisi vihdoin ohitse, se riemuitsi.
(hihitystä)
Ensikosketus sisältöön oli lähes farssi: kirja avattiin sen viimeiseltä sivulta ja sen sivumäärä tarkistettiin. Kuinka nöyryyttävää. Mitä merkitystä sivumäärällä oli, kirja tuumaili pettyneenä. Mitä eroa oli luvuilla 327 ja 420? Ei mitään, kirja manaili ja oli näin menettänyt osan elämänalkunsa riemusta.
(hirn)
- Anonyymi
Mjoo-o
En tiedä, onko kirjoitettu kirjaa kirjan tekstin ulkopuolisesta todellisuudesta kirjoittamisen keinoin, mutta ajatus kuulostaa fressiltä, hauskalta ja puuduttavan yksitoikkoiselta. Hyvin harva lukija osaa näet samaistua elottomaan esineeseen, jollainen kirja eittämättä on. Verrokkina voitaisiin pitää elottomia tekstejä, jotka turhauttavat lukijansa. Tämä tällainen tuskin on kirjallisuuden tai kirjoittamisen tarkoitus, mutta on kuitenkin tekstin ja kirjan itseisarvo. Ehkä voitaisiin myös ajatella, että myös kirjoittaja kirjoittaessaan näin kokisi.
(hihitystä)- Anonyymi
Kieltämättä ajatuskuvio on kirjaimellisesti täynnä ansoja. Ei ole yksiselitteistä se että eloton esine joko elää tai sitten ei, vaan monimutkainen otos sekä siitä itsestään fyysisenä kappaleena ja sen tekstistä samasta aineellisuudesta irronneena.
Käsittääkseni tekstin tehtävä kirjallisuuden suhteen on 'esimerkillinen'. Kirja on viitekehys, jossa viitteet sijaitsevat. Näiden viitteiden (sanojen, lauseiden yms.) lähde on aina ja poikkeuksetta lukijalta salattu, kuten se on myös tekstin kirjoittajalta salattu.
Eli periaatteessa on niin, että fyysisen ja elottoman kapineen (artefaktin) ympärillä ei ole mitään todellista.
Ei konkretiaa.
(naurua) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltämättä ajatuskuvio on kirjaimellisesti täynnä ansoja. Ei ole yksiselitteistä se että eloton esine joko elää tai sitten ei, vaan monimutkainen otos sekä siitä itsestään fyysisenä kappaleena ja sen tekstistä samasta aineellisuudesta irronneena.
Käsittääkseni tekstin tehtävä kirjallisuuden suhteen on 'esimerkillinen'. Kirja on viitekehys, jossa viitteet sijaitsevat. Näiden viitteiden (sanojen, lauseiden yms.) lähde on aina ja poikkeuksetta lukijalta salattu, kuten se on myös tekstin kirjoittajalta salattu.
Eli periaatteessa on niin, että fyysisen ja elottoman kapineen (artefaktin) ympärillä ei ole mitään todellista.
Ei konkretiaa.
(naurua)Emotionaalinen aspekti
Jos minulla on jokin mystinen tarve ravistella ihmisiä, niin se optio on jätetty käyttämättä.
Koska kirjallisuus ei ole matematiikkaa vaan hölynpölyä piiloutuneena matemaattisiin tunneverhoihin, niin emotionaaliselta reaalitaloudelta ja sen kokretialta putoaa pohja sekä ihmisen että kirjallisuuden suhteen. Eli jos luen tai kirjoitan tunteakseni jotain, olen kirjaan verrattava artefakti, joka on fyysinen kapine pölyttymässä ihmisten hyllyissä.
Ole kirja tai ihminen, niin olet...
Ongelmajätettä.
(hihitystä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emotionaalinen aspekti
Jos minulla on jokin mystinen tarve ravistella ihmisiä, niin se optio on jätetty käyttämättä.
Koska kirjallisuus ei ole matematiikkaa vaan hölynpölyä piiloutuneena matemaattisiin tunneverhoihin, niin emotionaaliselta reaalitaloudelta ja sen kokretialta putoaa pohja sekä ihmisen että kirjallisuuden suhteen. Eli jos luen tai kirjoitan tunteakseni jotain, olen kirjaan verrattava artefakti, joka on fyysinen kapine pölyttymässä ihmisten hyllyissä.
Ole kirja tai ihminen, niin olet...
Ongelmajätettä.
(hihitystä)Eli mitä siis
Mjoo
Tässä formaatissa on paha mennä mitään sanomaan, sillä juuri tämä hyllyrivi ei kehity evoluution näennäislogiikan mukaisesti, vaan näyttää päivä päivältä entisemmältään.
Kenties ikuinen elämä on saavutettu, joka kulkee kohti alkuaan. Tiedä tuota.
(hirn) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli mitä siis
Mjoo
Tässä formaatissa on paha mennä mitään sanomaan, sillä juuri tämä hyllyrivi ei kehity evoluution näennäislogiikan mukaisesti, vaan näyttää päivä päivältä entisemmältään.
Kenties ikuinen elämä on saavutettu, joka kulkee kohti alkuaan. Tiedä tuota.
(hirn)Mjaa-a
En itsekään tiedä mitä tuolla tarkoitin.
Kenties tarkoitin sitä että kirjallisuudessa yleinen ilmiö, huopaus, tarkoittaa sitä että koko etenemisen prosessi menee uusiksi... eli takaperoiseksi, ja palataan takaisin rantaan (eksaktilla paikalla ei ole merkitystä, vain siitä suoraan aiheutunutta vaivaa) hakemaan voimia.
Ehkä teetä & englantilaisia keksejä.
(naurua) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mjaa-a
En itsekään tiedä mitä tuolla tarkoitin.
Kenties tarkoitin sitä että kirjallisuudessa yleinen ilmiö, huopaus, tarkoittaa sitä että koko etenemisen prosessi menee uusiksi... eli takaperoiseksi, ja palataan takaisin rantaan (eksaktilla paikalla ei ole merkitystä, vain siitä suoraan aiheutunutta vaivaa) hakemaan voimia.
Ehkä teetä & englantilaisia keksejä.
(naurua)Lineaarisen kirjallisuuden perusongelma.
Lineaarisen kirjallisuuden perusongelma on lineaarisen kirjallisuuden perusongelma, eli lineaarisuus. Tämän jälkeen tulee vain markkereita, joita ei voida välttää, sillä lineaarisen muodon ymmärtääkseen tarvitaan janalla nämä markkerit.
Tämän vuoksi en kykene ymmärtämään kirjoittajien perimmäistä ideaa, sillä sitä ei joko ole, tai ei tunnu olevan.
Ja jos sitä ei ole, niin mitä sitten on?
Valheita ja väijytyksiä elottomille artefakteille?
(absurdia naurua)
Minun lempi fantasiakirjani on raamattu
(the bible). Siinä löytyy monipuolista tarinaa kaikenlaisille lukijoille, ja sivumääräkin on iso joten kirjaa ei saa luettua kovin nopeasti. Kuulemma aika vanha kirja mutta itse ainakin pidin siitä. Hyvin keksitty tarina!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik185013MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar1022541- 101924
Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5791897Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1151624Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671217Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331158Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill31018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt2191009Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641007