Olenko ymmärtänyt oikein?

Anonyymi

Uuden keskustelun aloittajan musta anonyyminimimerkki 2010 alkukappaleissaan ensin paneutuu kertomaan jonkun toisen lapsuudesta lukien eläkeikään asti luetteloa ongelmista, sairauksista, ihmissuhteista ja kaikesta mahdollisesta tavalla, jolla osoittaa, että kirjoittaja itse on erittäin ongelmainen yksilö.

Aloituksen aiheella ei ole mitään merkitystä alkukappaleisiin, ne alkaa aina ensin määrittelemällä jonkun toisen elämää

Tämän jälkeen 2010 oli aihe mikä tahansa, niin hän kirjoittaa laajalti omaa tietämystään ja kokemustaan aiheestaan joka hänellä kyseisenä päivänä on vahvasti mielessään tietämyksen ja omakohtaisen kokemuksen ollen erittäin runsasta.

Ei ole olemassa aihetta josta hän ei olisi erittäin tietoinen, eli hänen aivojaan voisi verrata erittäin suuren tallennustilan omaavaksi tietokoneeksi, johon on tallennettu kaikki tietosanakirjat, sekä mitä internet tarjoaa.

Aloituksien tarkoitus on aikaansaada kommentointeja jotka pääsääntöisesti päättyy siihen että hänen interneystävänsä 44 kertoo 2010:llä olevan kaunis perhe ja TT kertoo 2010:n olevan hieno mies.

Kun kuitenkin lukee 2010:n aloituksen ensimmäiset kappaleet, niin herää ajatus millä perusteella 2010 on hieno mies?

Kun kyseisen aloituksen kommentit lisääntyvät, niin aloittaja ryhtyy voimistamaan herrasmiesmäisyyttään mm. invahomottelemalla kommentoijia jotka ei ole hänen mieleensä.

Sitten lopulta kirjoitusten pääaiheena onkin jo muut henkilöt kuin aloittaja, joka kuitenkin aloituksessaan on tahtonut kertoa omasta erinomaisuudestaan jota kyseinen aloitus on koskenut.

2010 asuu haaveilluusioeedenissä jonka puutarha jonka kasvillisuus TT:n mukaan on arvoltaan vastakommentoijansa 2 vuoden eläke, sekä 44 on käynyt valokuvaamassa omat varpaansa eedenin puutarhassa olevan hotellin uima-altaan reunustalla todistaen, että rakennus on 450 neliöinen pilareiden päälle rakennettu kolmella sisäänkäyntiportaalla. 2010 on itse kertonut rakennuksessa laitteiden ja tekniikan ollen parasta mitä rahalla saa ja hän on sen todistanut julkaisemalla valokuvan uima-allasveden puhdistuslaitteistosta.

2010 on myös internetimuroidut lapset sekä koeajettu mersu joiden olemassaolon hän on todistanut kaikelle kansalle valokuvin.

Nyt hän lienee matkalla tänne Chiang Maihin katraansa kanssa ja aloittaa massiivisen kyselyn missä kuksa missä kuksa, anonyymien jatkaen ei ole kuksaa, ei ole kuksaa.
Tämän sirkustelun voinee jättää tavalla räps ja räps niin kaikki tämän palstan lukijat saisivat nauttia ja tulla tietoiseksi kuinka täydellinen on maanpäällinen Eeden Thaimaan Namissa.

S

24

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä feikkisensei ja sinä kadehtisit heistä melkein kaikkia, jos he kertoisivat tarinaansa. Sinä kadehdit nimimerkkiä 2010 ja kutsut häntä täydelliseksi ja narsistiksi. Kun hän kertoo avoimesti että elämänsä ei ole ollut täydellinen, niin alatkin pilkkaamaan häntä, mutta silti jatkat kadehtimista. On aivan selvää että sinulla ei ole elämässäsi mitään. Et omista mitään, et osaa mitään erityistä, et harrasta mitään eikä sinulla ole elämässäsi ketään muuta kuin palvelukodin kodinhoitaja, joka käy jos painat summeria, mutta sekin maksaa joten jörötät siellä huoneessasi yksinään netin ääressä kadehtien kaikkea mahdollista.
      Keksit vielä lisää omassa päässäsi, jos ei ole tarpeeksi kadehdittavaa.

      Olen huomannut että kommenttipalstoilla on paljon sairaita ihmisiä. He kadehtivat jopa kuolleita, jos vainajalla on mennyt hyvin eläissään. Ensin kadehditaan ja sitten ilkutaan kun toinen kuolee tai menee huonosti. Toisten onnettomuus on kaltaistesi onni. Sinä olet tuon porukan pahimmasta päästä ja Suomen köyhimpiä. Eläkkeesi on niin pieni että järsit kynsiäsi ja juot raanavettä seuraavaa odotellessa. Leipäjonoon et pääse liikuntavammaisena ja bakteerikammoisena.
      Kymppi laittoi kivan matkakuvan faceen kun olivat puron rannassa piknikillä koko perhe. Mukavaa retkeä pohjoiseen koko perheelle! Joulukuussa nähdään!

      44

      • Anonyymi

        Tämä kahdehtimisaihe on yhtenäinen kaikille Pattayan rakkaille puolustusmekanisminaan vaihtaa puheenaihe toiseksi kuin alkuperäinen ja tuon kaltaisia kirjoituksia nimenomaan tarkoitin laatiessani aloitusta.

        S


    • Anonyymi

      Ilkuit senssu myös moneen otteeseen Miikka Mustosen kuolemalle. Sanoit että se oli sille ihan oikein ja vielä lällättelit päälle moneen kertaan nenästä verta kaivaen. Teit uusia aloituksiakin vain pilkataksesi vainajaa.
      Olit erityisen iloinen myös siitä että isänmaallinen nuori mies kuoli, koska sinä et kuulu isänmaallisiin. Voin kertoa sinulle että saat sönkätä minusta ja kenestä vaan täällä ihan mitä vaan, niin jutuillasi ei ole kellekään mitään merkitystä. Olet täydellinen luuseri ja nolla, etkä tule tuolla tyylillä saamaan koskaan yhtäkään kaveria, fania tai edes ymmärtäjää. Olet paha ihminen, vaikkakin sairas, mutta sairaus ei oikeuta pahuuteen.

      • Anonyymi

        Tämä on myös yksi olennainen osa Pattayan rakkaiden savolaiseen perinteeseen kuuluvaa toimintaa, väitetään toisen sanomaksi jotain ja sitten siihen viitaten aletaan syyllistämään ja irvailemaan.
        Myös havaittavaa, että anonyymi aktivoituu erittäin nopeasti kommentoimaan.

        S


      • Anonyymi

        Näissä huuhaa kirjoituksissa on aina sama kaava, numba ja senssu kuvittelevat näkevänsä ihmisten osoitteet.


    • Anonyymi

      En periaatteessa kannata enkä hyväksy väkivaltaa MUTTA;
      Jos 2010 ja 44 käy vetämässä yllä olevaa naistensa solvaajaa turpiin "niin että kusi lentää" olisi se oikeutettua "street justice".

      Thaimaassa, ja monessa muussa Aasian maassa, ihmishenki todella on halpaa... pitää olla varovainen koska "kasvojen menetys" on hengelle hupa joka muodossa.

      • Anonyymi

        Asianosaisten...


      • KERTAKAIKKISEN HYVÄ IDEA, KANNATAN.

        Pääsylippu räps räps ja sitten.......

        Neiti 2010 pääseen miesten sarjaan koska on urospuolinen nainenBurin merkittävin henkilö.
        Hänen joukkueessaan on 44 edustaen Neitokaisen asiamiestä ollen valtakunnallisen rakennusliikkeen junttilan pääkaupunkiseudun aluepäällikkö.
        Ryhmässä myös kansainvälisyyttä edustaen arabiäpärä TT senioriurheilullinen.
        Voimaa ryhmälle luonnollisesti tuo 2 lentokoneen istuinta tarvitseva SS hartioineen.

        Yleisöäkin luonnollisesti on iphonekameroineen kuten Kläppi ja hänen runsaat suhteensa, Laiffi lomittajansa kanssa, Aasi puuroa syövänsä kanssa, sekä Wonkaaja hurraamassa ja varoittelemassa että suojatkaa pohkeitanne taistelijat.

        Varmuudella mittelö ylittää junttilan uutiskynnyksen seiskassa ja iltiksessä ja näin Pattayan matkailu massaantuu entisestään Pattayan matkailupalstalla.

        Tervetuloa lämpimästi.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        KERTAKAIKKISEN HYVÄ IDEA, KANNATAN.

        Pääsylippu räps räps ja sitten.......

        Neiti 2010 pääseen miesten sarjaan koska on urospuolinen nainenBurin merkittävin henkilö.
        Hänen joukkueessaan on 44 edustaen Neitokaisen asiamiestä ollen valtakunnallisen rakennusliikkeen junttilan pääkaupunkiseudun aluepäällikkö.
        Ryhmässä myös kansainvälisyyttä edustaen arabiäpärä TT senioriurheilullinen.
        Voimaa ryhmälle luonnollisesti tuo 2 lentokoneen istuinta tarvitseva SS hartioineen.

        Yleisöäkin luonnollisesti on iphonekameroineen kuten Kläppi ja hänen runsaat suhteensa, Laiffi lomittajansa kanssa, Aasi puuroa syövänsä kanssa, sekä Wonkaaja hurraamassa ja varoittelemassa että suojatkaa pohkeitanne taistelijat.

        Varmuudella mittelö ylittää junttilan uutiskynnyksen seiskassa ja iltiksessä ja näin Pattayan matkailu massaantuu entisestään Pattayan matkailupalstalla.

        Tervetuloa lämpimästi.

        Se on turha sun enää nassuttaa kun suoritit jo tilauksen. Laita vaipat hätäkakan varalta.
        Asiasta ei enää jutella kanssasi eikä tällä palstalla. Näkemiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on turha sun enää nassuttaa kun suoritit jo tilauksen. Laita vaipat hätäkakan varalta.
        Asiasta ei enää jutella kanssasi eikä tällä palstalla. Näkemiin.

        Kiitos tilausvahvistuksesta, jään odottamaan toimitusta.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kiitos tilausvahvistuksesta, jään odottamaan toimitusta.

        Pieni sivuhuomautus vielä sinulle Senssu, toimitus menee Hua Hiniin, joten tämän feikkipersoonasi ei tarvitse enää toimia sihteerinä ja se katoaa päähahmosi myötä bittiavaruuteen.


    • Anonyymi

      Numerotollo tekaisi uuden aloituksen kakkospersoonallaan hävittyään tuon tabien baan asian tuolla toisessa ketjussa. Luikki puskiin savet housuissa,.

      • Anonyymi

        Se on niin saatanan tyhmä tuo Saariviuhka että kuvittelee voivansa vittuilla senssu-sivupersoonansa kautta ilman rangaistusta. Eipä onnistu.


    • Anonyymi

      Esittäisin aloitukseen liittyen oleellisen kysymyksen.

      Miksi aloittaja on kykenemätön esittämään kuvan kuksastaan Chiang Main maisemissa?

    • Anonyymi

      Sitten lopulta kirjoitusten pääaiheena onkin jo muut henkilöt kuin aloittaja, joka kuitenkin aloituksessaan on tahtonut kertoa omasta erinomaisuudestaan jota kyseinen aloitus on koskenut.

      Aloituksessa oli kirjoitettu tuo edellinen.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      51
      10113
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      118
      5872
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      68
      4525
    4. Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois

      Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul
      Maailman menoa
      7
      3390
    5. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      141
      3127
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      274
      2971
    7. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      147
      2800
    8. Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen

      haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota
      Maailman menoa
      59
      2730
    9. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      31
      2087
    10. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1767
    Aihe