Tuolla eräässä topikissa tuli esille teema "henkiset traumat" ja niin edelleen. Tällaisiahan syntyy esimerkiksi elettäessä tiiviiden ja tiukka-arvoisten uskonnollisten yhteisöjen parissa, joissa usein pyritään muokkaamaan ihmisistä yhden muotin mukaisia, ja johon usein liittyy aimo annos syyllistämistä ja itsesyytöksiä. Sen lisäksi mukana tulee usein traumoja tai lievemmin vain ikäviä taakkoja, joita saa kantaa mukanaan koska teki, tai joutui tekemään tai seuraamaan, periaatteita joihin ei ollut fyysisesti tai henkisesti valmis.
Joku suositteli tiukkaa japa-chanttaus-terapiaa ja gurun seuraamista lääkkeenä, toinen suositteli psykoterapiaa tai muita konventionaalisia terapian muotoja. Herätelläänpä tästä keskustelua.
Joku suositteli tiukkaa japa-chanttaus-terapiaa ja gurun seuraamista lääkkeenä, toinen suositteli psykoterapiaa tai muita konventionaalisia terapian muotoja. Herätelläänpä tästä keskustelua.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuosta terapoinnista siis jotain jutunjuurta seuraavassa, yleisluontoisesti tarkentaen ja niin edelleen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000220&posting=22000000008121200.
anna anteeksi itsellesi ja muille
Parahin hyvä lääke, tekstisi tahtoo siis sanoa mitä? Mitä halusitkaan sanoa? Kuulostaa hyvältä, mutta miten tuo sinun ymmärrystäsi on lisännyt ja miten olet siitä avun saanut? Minkätyyppisiin kokemuksiin, toisinsanoen (keskustelemme täällä siis traumoista, joita mahdollisesti on syntynyt uskonnollisessa yhteisössä eläneiden keskuudessa)?
unohtaminen
Siis, jos sinä olet toimintakykyinen ja tyytyväinen elämääsi, hyvä niin. Ja niille, joita jotkin muistot kiusaavat, häiritsevät ja ahdistavat, ne on hyvä käsitellä turvalliseksi kokemansa läheisen tai ammatti-ihmisen kanssa. Läheisiään ei kyllä kannata määrättömästi terapeuttinaan pitää, sillä se voi aikaa myöten käydä raskaaksi. Yksinkään ei ole hyvä näitä asioita jäädä loputtomiin pähkäilemään, jos nyt niin kävisi, ettei pystykään unohtamaan jotain piinallista muistoa.
Moni tietenkin saa avun suoraan Jumalalta, rukouksesta. Mutta jos kokee, että se on ollut juuri Jumala, joka vaikeudet on aiheuttanut, apua olisi hyvä etsiä ammatti-auttajilta. Minulla itselläni EI ole koulutusta kliiniseen psykologiaan enkä ole myöskään psykiatri eli psykiatriaan erikoistunut lääkäri, vaan lähestyn näitä asioita (akateemisestikin) hieman toisesta näkökulmasta ja eri tarkastelutasolta.
Onkohan tämä trauma-keskustelu jotenkin ongelmallinen, Madhava, tässä foorumissa? Osaisitko kommentoida?
No joo, ehkä tämä ei ole paras foorumi tällaiseen. Itselläni nuo ajat ovat onneksi takanapäin, ainakin pahimmilta osin. :)
Tosiaan pahimmat ongelmat syntyvät siitä, kun käytännön asioita "teologisoidaan" mielivaltaisesti, ja sen myötä "kiristetään" ihmisiä heidän "ikuisella elämällään", ja niin edespäin.
Tällaiset kokemukset saattavat jättää syvät naarmut, jotka ilmenevät esimerkiksi jouduttaesa työskentelemään ihan tavallisessa elämässä auktoriteettihahmojen kanssa, tai jouduttaessa tekemään asioita "siksi kun ne nyt pitää tehdä".
Toimiva kiteytys.
Trauma yleisluontoisesti voidaan määritellä esimerkiksi näin, jos siitä hieman availisimme kenttää:
Trauma can represent:
1. A serious and often body-altering physical injury, such as the removal of a limb. (see: physical trauma)
2. An emotional or psychological injury, usually resulting from an extremely stressful and life-threatening situation. (see: psychological trauma)
Ja lähde on vain googlauksen tulos eli nyt sitä todellista asiantuntijuutta sitten kaivattaisiin. Kakkoskohdassa ollaan siis menossa tässä keskustelussa. Asiantuntijuus siis edellyttää sekä teoreettista tietämystä että kokemusta kliinisestä psykologiasta, vaikka ne mielensisällöt olisivatkin uskonnollisten opetusten ja käytännön todellisuuden törmäyskurssilla syntyneitä traumaattisia kokemuksia kuvailuineen.
Yritän tässä ehdotella hieman toista lähestymistapaa, sitä kokemuksellisuutta, bhaktojen kokemuksia... Ihmisten kokemia asioita... Tämä kuitenkin on ensiksin sellainen erityisaihe ja toiseksi elämäkerrallinenkin juttu. Valtauttamista, uudistumista, "itsensä löytämistä" ja erilaisia siirtymisiä vaiheesta toiseen usein tapahtuu elämän erilaisissa ihan sen kulkuun luonnollisesti liittyvissä kriisiytymiskokemuksissa.Periaatteissa ihmisiä yhdistäviä kokemuksia, vaikka konteksti tässä on kyllä aika eksoottinenkin. Vanhanajannykyisin hieman unhoon jäänyt "elämänviisaus" on varmaan yksi niistä hengen hedelmistä, joita kasvukivut synnyttävät parhaimmillaan.
Voisin jossain välissä katsoa mitä juuri tuosta elämänkaaripsykologiasta voisi nostaa esiin sopivasti.
Kokemuksia siis mielellään niin, että se selviytymistarina on jotenkin mukana. Kokemukset voivat olla ikäviäkin, mutta ne keinot joilla kokee pulmat ratkoneensa saattavat synnyttää muissakin oivalluksia. Useinhan meitä ihmisiä eniten kannustavat eteenpäin ja kohti uutta juuri ne selviytymistarinat, eikö totta? Ja miksei, juuri siinä yhteydessä voisi kaverilta tietysti jopa kysäistä, että miten sinä ratkaisit tämän tai tuon... Jos on sitä mieltä, että toinen on oikeasti onnellinen. Kunhan muistaa sen, että voimme vain jakaa kokemuksiamme, emme tarjota omia ratkaisujamme automaattisesti ratkaisuiksi myös muille. Kannattaa siis kaverin ratkaisusta kuultuaan aina tykonään vielä pohtia, sopiiko jokin ratkaisu juuri siihen omaan tilanteeseen.
Mutta nämä ovat vain tällaisia avauksia. Voihan olla, että keskustelu on jo tätä myöten selvä ja käyty. Menestystä kaikille elämiensä kuluissa, siis!
Kaksi asiaa paransi minut tuosta kauheasta ongelmasta. Ensinnäkin muistin, millaiseen Jumalaan olin tutustunut ennen kuin lahkolaiset muuttivat mielikuvani fanaattisilla jutuillaan. Jumala ei ole nipo, Jumala on hymyilevä ja huumorintajuinen henkilö, joka antaa jokaisen palvoa Itseään omalle luonteelle sopivalla tavalla!
Toinen tarvitsemani lääke oli ei-fanaattisen, silti todella hartaan uskovaisen löytäminen. Muslimin. Hän paitsi näytti minulle, miten muistetaan Jumala joka hetki ja eletään silti normaalia elämää, myös sai minut tajuamaan, ettei pikkutarkkojen hindusääntöjen noudattaminen todellakaan ole välttämätöntä. Toisaalta sääntöjen (vaikkapa sitten Koraanista poimittujen) muistaminen on hieno, Jumalan muistamista helpottava lahja Hänelle.
Ei, on tässä tullut saatua kolmattakin lääkettä. Itsetunnon kohentuminen on ainakin minulle ollut välttämätöntä, jotta pääsin eroon "olen hyvä ihminen vain jos en lipsu säännöistä" -ajattelusta, joka hallitsi alitajuntaani. Vähän niin kuin aikoinaan peruskoulussa ajattelin "olen parempi ihminen kuin pölkkypäät koulukiusaajani jos pärjään heitä paremmin koulussa".
Luulen, että melkoinen osa kaikkien uskontojen fanaattisista lahkolaisista kärsii itsetunto-ongelmasta, jonka oireita parannellaan tuntemalla salaista ylemmyydentuntoa omasta pikkutarkkuudesta uskonnnollisten sääntöjen suhteen.
### Vaisnava -- Luulen, että melkoinen osa kaikkien uskontojen fanaattisista lahkolaisista kärsii itsetunto-ongelmasta, jonka oireita parannellaan tuntemalla salaista ylemmyydentuntoa omasta pikkutarkkuudesta uskonnnollisten sääntöjen suhteen. ###
Kymmenen pisteen lausunto. Tätähän se nimen omaan on, jatkuvaa itsensä epäilyä ja alemmuudentuntoa, ja jatkuvaa murehtimista. Tietenkin noillakin tunteilla on oma paikkansa yksilön henkisessä kasvussa, mutta tiiviissä uskonnollisissa yhteisöissä ne tuppaavat kasvamaan järjettömiin mittoihin.
Kaikki itsesyytökset mitä pienimmistäkin asioista, jopa esimerkiksi siitä ettet myynyt 30:ta kirjaa tänään, vaan ainoastaan 20 kappaletta, ja siksi olet luuseri Herran ja bhaktojen silmissä.
-- Kymmenen pisteen lausunto. --
Mistä asemasta näitä lausuntopisteytyksiä oikein jaellaan? Mikä on se auktoriteettiasema, joka tässä otetaan?
Ihan täysin auktorisoimattomia pisteitä olivat, kunhan annoin ihan antamisen ilosta.
Kysymyksestäsi kahdeksan plus.
Voisitko tarkentaa?
Mikä onkaan arviointikriteeristösi?
Ihan lonkalta noita arvosanoja pudottelen, mieleni mukaan ja täysin holtittomasti.
Eli niin, sekö on sinun terapiamuotosi sitten?
Miten tämä nyt liittyy mihinkään, ja mitenkään? Miksi takertua yhteen täysin merkityksettömään lauseenpätkään ja yrittää siitä vääntää jonkinnäköistä keskustelua?
Kyllä se minusta siten liittyy, että noita selviytymiskokemuksia ei kannata lähteä varmaan arvottamaan tai selittämään sen kummemmin. Tai antamaan pisteitä. On nimittäin aika herkkä asia. Mutta tottahan toki, jossain vaiheessa on päästävä asioiden yli niinkin, että ei enää kavahda jonkun itsen ulkopuolisen (bhaktojen tai muiden) esittämää kritiikkiä (siis arviointia, tarkastelua ja punnitsemista, tarkastelutaidon käyttöä).
Varmaankin siis voi vain puhua omasta kokemuksestaan, ja senhän te kauniisti teittekin, Vaisnava ja sinä. Tässä on siis minun arviointia sattuneesta.
Tässä kukkaseppeleiden sitomisen ohessa ajattelin mainita. :)
Siis, näin luulisin. Mutta ehkä tässä tapauksessa se oli kannustavaa, senhän Vaisnava voi itsekin varmaan sitten kertoa.
Itse olen teoreettisen filosofian puolella joutunut usein kyllä ponnistelemaan näiden asioiden kanssa eli miten ottaa vastaan arviointia ilman, että ottaa sen ikäänkuin henkilöön kohdistuvana (argumentum ad hominem-tyyppisesti, epäargumentatiivisena perusteena.
Sielunhoidon paikka, siten sen näkisin. Filosofiahan on eriytynyt omaksi perinteekseen, mikä minusta on menetys teologian anteja ajatellen.
Mutta olisikin kiinnostavaa kuulla, mikä sinun filosofiakäsityksesi on - onko se sinullakin ikäänkuin "vain" vaatimusta käsitteelliseen selkeyteen?
Lähinnä tuossa alun perin tarkoitin, että "olipa osuvasti sanottu", tai "hyvin sanottu". Siksi, "kymmenen pistettä".
Enkä edes sanonut arvioivani skaalalla ykkösestä kymppiin. :)
Mutta se siitä. :)
Mutta tästä:
### Mutta olisikin kiinnostavaa kuulla, mikä sinun filosofiakäsityksesi on - onko se sinullakin ikäänkuin "vain" vaatimusta käsitteelliseen selkeyteen? ###
Tavaatko tuon minulle uudestaan, niin yritän vastata.
Aika hankala juttu, kyllä, nyt kun tarkemmin ajattelen. Oma aiheensa, jotenkin pitäisi varmaan tarkastella sitä, miten sinä filosofiaa sovellat teologisissa tarkasteluissasi. Se on muuten kiinnostava asia, jota itse pohdin.
Paitsi että vielä kiinnostavampaa olisi tietenkin tietää tarkemmin, mitä hauskaa kerrotavaa Lalita-sakhista olisi!!! Se on sitten vielä kolmas (1. Henkiset traumat..., 2. Filosofia ja Gaudiya-vaishnavismi, 3. Lalita-shakhi) aihe.
Takaisin. Siis. On esitetty esimerksi seuraava tavoite filosofialle:
-- Filosofiassa on kyse pyrkimyksestä käsitteelliseen selvyyteen, mutta ensin pitäisi päästä yli omista henkilökohtaisuuksista. --
Minusta se on aika sapekkaasti sanottu, jos nyt noin nopeasti ajatellaan (tosin kontekstista riippuen). Mutta tässä on nyt huomattava se, että kirjoittaja soveltaa johtopäätökseen ja lausuntoonsa pääsyä ennen erästä argumentin arvioinnin kriteeriä eli epäargumentatiivisitä perustelua tyyppiä "argumentum ad hominem" tai "ad hominem", kuten sitä lyhyemmin nimitetään. Hän on tuota ennen nostanut esiin tekstikappaleita, analysoinut ne tuon ad hominem-periaatteen mukaisesti (jos ei tässä sen täsmällisemmin tuohon ajatukselliseen liikkeeseen mennä) ja saanut pääteltyä tuon johtopäätöksen (menemättä myöskään tarkemmin siihen, onko päättely pätevää ja minkä mukaan se olisi pätevää, no, logiikan sääntöjen mukaan kai kuitenkin, filosofiakontekstissa ja tuossa yhteydessä, luulisin).
Toisinsanoen, kysymys on henkiöön eikä sanottuun kohdistuvasta argumentin eli väitteen perustelusta, mutta hieman moniulotteisemmin ymmärrettynä (vaikkapa väitettäessä seuraavaa: Hän on irrationaalinen, sillä hän on nainen/Hän ei voi ymmärtää syrjintää, koska on mies ), eli laajemmin ymmärretynä voisi ajatella kaiken tunnelmoinnin olevan myös epäargumentatiivisiin perusteluihin liittyvää jne.
Mutta.
Lalita noin asiasta kolmanteen siis ON tempperamentikas... Nyt ainakin.
Toisaalta, varsin opeasti tämän palstan vaatimattomat viestilukemat tälle päivälle kyllä kasvoivat näiden keskusteluviestien myötä(sisältöjen painoarvon kyllä säilyessä ja jopa parantuessa, jos nyt arvioidaan ja punnitaan niitä sekä määrällisesti että laadullisesti). Siis kun täällä hieman asioita availemaan lähdettiin.
Pathos-aspektia vaikkapa vallan Aristoteleen retoriikassa ei tietenkään yleisesti ottaen liene syytä väheksyä, mutta sitä kai ei ole näissä yhteyksissä tehtykään.
Mutta, mitä sinä siis filosofialla tarkoitat, jos ja kun sitä sanaa käytät? Ehkä et toisaalta käytäkään (filosofinen tarkastelu; -filosofia). Tekstien tulkinnan perinteistä itse olen juuri etsimässä lisää, eksegeettejä oikeastaan erään teologiystäväni kautta olen juuri tavoittelemassa ja heidän töitään tutkimassa (tarvitsen sitä ihan omiin töihinikin).
Ja jos haluaa erottautua akateemisesta filosofiasta, pitää varmaan se määritelmässä mainita, miten eron tekee (mikä sitten onkin jo osa sitä vaishnavismin filosofiakäsitystä, ehkä myös niiden kirjoa).
Eletään nimittäin sellaista erikoisasiantuntijoiden aikaa, että voidakseen julkisemmin sanoa sanan "kampiakseli" on oltava koulutukseltaan koneinsinööri. Ja sitä rataa.
No, tämä toistaiseksi tästä. Katso, onko miten sinusta tärkeä käsiteltävä. Voi ehkä tulla vastaan myöhemmin ja ehtiihän sitä.