Miksi samoja teoksia levytetään yhä uudelleen?

Sellaisiin lausuntoihin kuka kukin on musiikissa pitää aina suhtautua varauksella ja epäilen vahvasti sitä että kyllä Itävallassakin on vielä Itävallan viimeiseksi suureksi sinfonikoksi luonnehditun Franz Schmidtin jälkeen elänyt merkittäviä sinfonikkoja niin kuin suomessakin Sibeliuksen jälkeen vaikka näin ei yleensä ajatella, tai en tiedä ajatellaanko mutta ainakaan Rautavaaraa tai Kokkosta edeltäneen säveltäjäsukupolven sinfoniatuotanto ei ole jäänyt elämään ohjelmistoon ehkä jotakin Englundia lukuun ottamatta, mutta suomen säveltaiteen historiaa jo melko kauan amatööripohjalta tutkineena voin sen oikeaksi väittämäksi todistaa että Sibeliuksen jälkeen suomen säveltaiteessa kukoisti vielä kauan sinfonioiden kultakausi vaikka useimmat näistä säveltäjistä ovatkin epäoikeudenmukaisesti jo melko lailla unohdettu vaikka minun näkemykseni mukaan Sibeliuksen jälkeisen sinfonikkosukupolven tuotteet tällä alalla edustavat Melartinin ohella suomen parasta antia maailman sinfoniakirjallisuudelle vaikkei meillä mittasuhteiltaan enää Brucknerin ja Mahlerin gigantismiin verrattaviin sinfonioihin enää yllettykään sinfonioden tullessa osin uusklassismin vaikutuksesta johtuen paljon kompaktimmaksi ja ekonomisemmaksi sävellys-ja musiikin muodoksi.

Minusta on aivan naurettava lähtökohta ja ajatus että koska Sibelius on olevinaan niin hyvä säveltäjä niin muiden unohdettujen sinfonikoiden tuotannon levyttäminen on tarpeetonta mikä ei väittämänä edes pidä paikkaansa vaan asia on juuri päinvastoin. Sibelius on heikompi koska hänen musiikistaan puuttuu emotionaalinen voima ja syvyys eikä se sisäänpäin kääntyneessä modaalisuudessaan tuota emotionaalisia kokemuksia tai saa kuulijaa pakahtumaan, seikka, mikä viime kädessä ratkaisee musiikin arvon. Minusta on suoraan sanoen kuvottavaa katsoa sivusta kun hänen puhki kaluttujen sinfonioidensa kokonaislevytyksiä pukkaa ulos tuon tuosta mutta Saikkolan, Fordellin, Aaltosen, Tuukkasen ja kumpp. sinfoniat pysyvät koskemattomina.

Siis samoja teoksia samalta populaarilta säveltäjältä levytetään yhä uudelleen ja uudelleen eri kapellimestareiden johtamana mikä on aivan tarpeetonta ja turhaa toimintaa jollei tarkoituksena ole tavoitella vain kaupallista menestystä mitä tuskin loputtomiin saavutetaan silläkään reseptillä. Sillä monipuolisuus ja moniarvoisuus kunniaan on nykyään vallitseva ylevä periaate jota toteutetaan kaikilla kulttuurin ja elämän alueilla paitsi suomalaisessa säveltaiteessa näköjään. Sitä paitsi Kyllä niiden populaarien teosten heikko laatutaso tulee ilmi jo vähemmästäkin.

Sen sijaan on kovin ikävää ja sääli että kun panostetaan tällaiseen heikompi laatuiseen ja kylmäksi jättävään sinfoniseen ilmaisuun moni laadukkaampi teos jää ikiajoiksi levyttämättä. Eikä muutenkaan ole järjen hiventäkään levyttää yhä uudestaan jo kasapäin levytettyä, samaa ja kulunutta ohjelmistoa, jos löytyy jotakin ennen levyttämätöntä ja kiehtovaa musiikkia. Siis vaikka löytyisi satoja ennen levyttämättömiä ja suhteellisen laadukkaita teoksia niin levytetään vain ja ainoastaan muutamaa kappaletta yhä uudestaan ja uudestaan päättymättömänä virtana.

Jopa klassismin ajan musiikkiakin levytetään nykyään paljon laajemmalla haarukalla kun joskus ennen jolloin keskityttiin levyttämään vain Haydnin ja Mozartin teoksia. Mutta nyt kelpaavat kozeluchit, Gyrowetzit, Salierit ja duschekitkin. Miksi sama trendi ei näy suomessa 1900 luvun musiikissa, ihmettelen. Mutta ilmeisesti pelkkä rahan ahneus ajaa moisiin yltiöpäisiin tekoihin että keskitytään vain yhden populaarin säveltäjän puhkisoitetun tuotannon levyttämiseen jatkuvalla syötöllä. Tämä ei olisi nykyisin edes hyväksyttävää tai korrektia toimintaa vaikka kyseessä olisi itse Mozart tai Beethoven tai vaikka itse ukko ylijumala. Mutta ehkäpä klassismin ajan marginaalisimmatkin nimet myyvät paremmin kuin 1900 luvun ammattimaisimmat suomi sinfonikot jotka tunnetaan jopa näitä heikommin.

Siis kysyn nyt teiltä. Onko Kozeluch tunnetumpi tai suurempi säveltäjä kuin Erkki Aaltonen? Vastaus on ei ole Ja vaikka olisikin, onko tämä nyt syy aliarvioida ja laiminlyödä Aaltosen musiikkia sillä kuuluuhan hän epäilemättä suomen merkittävimpiin säveltäjiin ja on ammattitaitoinen suuri sinfonikko jota taidoiltaan paljon vaatimattomampi Kozeluch ei ollut ja jäi syystä täydellisesti Mozartin varjoon. Jokin aika sitten yritettiin perustaa jopa Erkki Aaltonen seuraa ja saada levytettyä hänen sinfonioitaan mutta siitä ei tainnut sitten tulla mitään eikä ainuttakaan Aaltosen teosta liene tähän päivään mennessä levytetty. Rautavaaraa sen sijaan senkin edestä.

Tätä voi pitää kansallisena häpeätahrana että Aaltosta on näin laiminlyöty aina dodekafoniaan ulottuvasta fuugateemasta huolimatta hänen 2. sinfoniassaan joka on muutenkin kontrapunktinen taidonnäyte lukuisi komeine fuugineen.

En tiedä onko minkään maan ja kansakunnan säveltaiteessa keskitytty niin paljon yhden säveltäjän orkesterituotannon levyttämiseen kuin suomessa Sibeliuksen.