Mietin, kuka peri mitäkin siinä tapauksessa, jos aviopuolisot kuolevat samanaikaisesti esim. lento-onnettomuudessa. Toisella puolisoista on elossa lapsi edellisestä suhteesta ja toisella sisko sekä vanhemmat. Avioehdon mukaan ilman omaisuutta jää siinä tapauksessa, jos liitto päättyy eroon toisesta paperit allekirjoittamalla (kuolemantapauksessa toinen puoliso perii).
Kenelle siis molempien omaisuudet menevät?
Kenelle siis molempien omaisuudet menevät?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mikäli ei voida todistaa, että perillinen on ollut elossa
vielä perittävän kuollessa, katsotaan perillisen kuolleen jo ennen perittävää.
Lapsi perii toisen ja vanhemmat perivät toisen.Sisko jää ilman mitään.
Unohdit oleellisen asian: avio-oikeuden!
Ennen perinnönjakoa toimitetaan omaisuuden ositus, missä varakkaampi kuolinpesä luovuttaa omaisuuttan köyhemmälle pesälle niin, että puntit ovat tasan. Sen jälkeen tehdään perinnönjako kummassakin kuolinpesässä kertomallasi tavalla.
"Avioehdon mukaan ilman omaisuutta jää siinä tapauksessa, jos liitto päättyy eroon toisesta paperit allekirjoittamalla (kuolemantapauksessa toinen puoliso perii)."
Olet ymmärtänyt avioehdon merkityksen väärin. Avio-oikeudessa - joka avioehdon mukaan siis oli voimassa, kun liitto päättyi kuolemaan - ei ole kysymys perinnöstä. Siitä riippumatta, kumman ehkä olisi voitu katsoa eläneen pitempään, kuolinpesien kesken toimitetaan ensin omaisuuden ositus, missä varakkaampi pesä antaa köyhemmälle tasinkoa niin paljon, että puntit ovat tasan.
Tämän jälkeen kumpainenkin pesä jaetaan omien perillistensä kesken: pesä A:n perillinen on lapsi, pesä B:n perillisiä ovat vanhemmat.
Sanottu: "Ennen perinnönjakoa toimitetaan omaisuuden ositus, missä varakkaampi kuolinpesä luovuttaa omaisuuttan köyhemmälle pesälle niin, että puntit ovat tasan. "
Pääpaino sanoilla "ennen perinnönjakoa".
Kirjoittaja on siis ymmärtänyt asian eli puntit ovat tasan.
Kirjoittaja ei ole ymmärtänyt asiaa puhuessaan avioehdon kohdalla perimisestä. Lainaus:
"Avioehdon mukaan ilman omaisuutta jää siinä tapauksessa, jos liitto päättyy eroon toisesta paperit allekirjoittamalla (kuolemantapauksessa toinen puoliso perii)."
Kysymys on avioliittolain (ei perintökaaren) mukaan määräytyvästä tasingosta, ei perinnöstä. Siihen ei kerrotussa tilanteessa vaikuta se, kumman puolisoista voitaisiin katsoa kuolleen ensin.
Samanaikaista kuolemaa ei ole siinä tapauksessa. Aina kuolinsyyntutkija siinä tapauksessa määrittelee eri ajat, vaikka minuutin välein. Näin tehdään ihan selvyyden vuoksi. Arvion voi aina riitauttaa, mutta yleensä löydetään joku perustelu, jonka mukaan toinen on kuollut ensin.
Jestas mitä paskaa. Eli kun lentokone tulee tonttiin ja katoaa tulipalloon, niin vierekkäin istuneista hiilikasoista kuolemansyyntutkija määrittelee kumpi kuoli sekunninmurto-osaa aiemmin?
Höpön höpön!
Tämä taisi olla L-Höpön juttu, kukaan muu ei pysty tuollaiseen.
Perinnön+voi+saada+vain+se,+joka+elää+perittävän+kuolinhetkellä.+Myös+syntymätön,+ennen+perittävän+kuolemaa+siitetty+lapsi+joka+syntyy+elävänä+saa+perillisen+aseman.+Ei+ole+tärkeää+kuinka+kauan+lapsi+elää+syntymänsä+jälkeen+eikä+lapselta+odoteta+elinkelpoisuutta.+(Aarnio+&+Kangas)
Kumpikaan+aviopuolisoista+ei+siis+voi+saada+keskinäistä+perintöä,+koska+he+ovat+kuolleet+samanaikaisesti.
Onnettomuudet,+joissa+kuolee+samanaikaisesti+useita+saman+perheen+jäseniä
aiheuttavat+näyttöongelman+perimysjärjestyksestä.+Näyttöongelma+on+ratkaistu
perintökaaressa+olettamalla,+jonka+mukaan,+jos+ei+voida+todistaa+että+perillinen
on+elänyt+perittävän+jälkeen,+hänen+oletetaan+kuolleen+ennen+perittävää.+(Aarnio
&+Kangas)
Jos+onnettomuudessa+kuolee+sekä+vanhempi+että+lapsi,+katsotaan+lapsen+kuolleen+ennen+vanhempaansa+ja+vastaavasti+vanhemman+kuolleen+ennen+lasta.+Tällöin+kumpikaan+ei+peri+toista+edes+hetkellisesti.+Avioliitto+purkautuu,+kun+toinen+puoliso+kuolee+tai+julistetaan+kuolleeksi+taikka+kun+puolisot+tuomitaan+avioeroon.+
Aviolitto+purkautuu+nyt+(molempien)+kuolemassa.+Tasinko+on+omaisuuserä,+jonka+purkautuvan+avioliiton+varakkaampi+puoliso+joutuu+suorittamaan+varattomammalle+puolisolle,+jotta+kummankin+omaisuuden+arvo+tulee+yhtä+suureksi.+Nyt+toisen+puolisoista+perii+elossa+oleva+lapsi+edellisestä+suhteesta+(oletuksena+50+%+avioparin+omaisuudesta+osituksen+jäljiltä)+ja+toisen+puolisosta+hänen+vanhempansa.
Miksi höpötät jostakin Aarnio & Kankaasta, kun samat asiat löytyy suoraan laista. Ks. perintökaari.
Mitä yritit sanoa, Nax-Nax?
MIkä sinua nyt ärsyttää?
No, kun tiedän asiat paremmin.
Besserwisser. Ei mulla muuta.
Se kato on gurut ruikkulille, tuo asiassa kuin asiassa esiin, järjen ja lainkäyttö kiellettyä.
Vain elävä voi periä.
Aloitus on taas näitä 'muka opiskelevien visaisia kompia, koska myös kuollut voi periä sijaantulijan kautta.
Siinäpä aprikoitavaa..
T. Lawetorder
"Aloitus on taas näitä 'muka opiskelevien visaisia kompia, koska myös kuollut voi periä sijaantulijan kautta."
No johan on taas täyttä tuubaa Lawetorderilta.
Kerro ihmeessä miten kuollut henkilö perii sijaantulijan kautta..?
Vielä: on otettava huomioon, onko jompikumpi tehnyt testamentin! Testanenttaus on voitu tehdä kenelle hyvänsä. Jos jompi kumpi tai kumpikin on tehnyt testamentin, vaikuttaa se tietenkin perimysjärjestykseen. Jos taas kumpikaan ei ole tehnyt testamenttia, jakautuu molemmpien perintö jo tämän ketjun viesteissä kuvatusti rintaperilliselle toinen puoli ja toinen puolisko vanhemmille.
L-Höpön juttuja.