Tuleeko ihmelapsesta automaattisesti suuri säveltäjä aikuisena?

Anonyymi

Puhtaasti objektiivisella harrastuksella kysyn teiltä tuleeko musiikillisesta ihmelapsesta ilman muuta suuri säveltäjä aikuisena vai voiko varhaiskypsyydestä tehdä näin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ellei kyseessä ole ylilahjakas lapsinero Mozartin tavoin joka kirjoitti mieleenpainuvia kappaleita jo huomattavan nuorena ja kasvoi säveltäjänä ennen näkemättömään suuruuteen aikuisiällä?

Tunnetaanhan myös tapauksia jossa poikkeuksellista lahjakkuutta osoittanut varhaiskypsä lapsi on taantunut aikuisena eivätkä musiikilliset kyvyt ole myöhemmin enää kehittyneet.

Suomessa jotkut nykyään tavattoman tuotteliaat sinfonikot sävelsivät jo huomattavan nuorena, vain 6 vuotiaana, vaikka eivät ole kenties löytäneetkään tietä säveltaiteen huipulle saati ihmisten sydämiin kun hieman myöhemmin siinä 12 vuotiaana aloittaneesta Kalervo Tuukkasesta tuli menestyksekäs säveltäjä myös aikuisena ja jonka sinfonioihin valettu objektivoitu tunne saa puhtaan mielteen alueelle heijastuessaan kuulijan pakahtumaan ja tuntemaan lämmöntunteen rinnassaan toisin kun tämä nykypäivän modernistien atonaalinen musiikki vaikkakaan en ole edes vaivautunut sitä tutkimaan perinpohjaisesti.

Tunnettuja ihmelapsia ovat olleet mm. 1900 luvulla eläneet Jose Pepito Arriola, espanjan Mozart ja Ervin Nyiregyhazi unkarista jolla on yli 1000 teoksen sävellysluettelo mutta ilmeisesti yhtään teosta ei ole julkaistu vaikka hän aloitti säveltämisen jo 2 vuotiaana.

Pepiton habanera on myös pienen lapsen sävellys mutta koska Jose Pepiton asunto berliinissä tuhoutui 2. maailmansodan aikana paljon sävellyksiä katosi sen myötä jäljettömiin mutta muutamia aikuisiälläkin sävellettyjä kypsiä orkesteriteoksia on säilynyt mm. divertimento concertante jotka brillant classics on levyttänyt ja musiikissa voi kuulla välimerellisiä sävyjä ja concertinossa pianolle ja orkesterille toisinaan impressionismin ja divertimentossa uusklassismin vaikutusta allegro rytmico osassa.

11

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos on juutalainen, niin mahdollisuus tulla suureksi taiteilijaksi tai tiedemieheksi on suurempi kuin taviksella.

      • Anonyymi

        En sanoisi niinkään mutta eteviä liikemiehiä ja talousneroja he kyllä saattavat olla eikä Schönbergkään mikään erityisen merkittävä säveltäjä todellisilta säveltäjäkyvyiltään ollut kuin suuri teoreetikko ja historiallisesti merkittävä musiikkimies jolla oli käänteentekevä vaikutus musiikinhistoriaan.


    • Anonyymi

      Englantilainen William Crotch osasi soittaa urkuja jo 2 vuoden ikäisenä. Hänen käsistään taitava isänsä rakensi ajan kulukseen urut jotka hän sijoitti tupaansa joita kyläilemässä käynyt muuan soitonopettaja rouva Lullman usein käydessään talossa soitti ja lauloi urkujen säestyksellä. Äitinsä sylissä istunut poika alkoi tällöin osoittaa levottomuuden oireita ja nukkumaan vietäessä hän kurkotti käsiään kiihkeästi urkuja kohti. Mutta vaikka oli myöhä hänen äitinsä laittoi pojan istumaan urkujenääreen ja antoi hänen takoa niitä hetken kunnes laittoi pojan nukkumaan. Seuraavana aamuna herra Crotch laittoi pojan jälleen istumaan urkujen ääreen ja antoi tämän soittaa. Hämmästys oli suuri kun hän huomasi lapsen soitossa yhteyttä ja järjestystä: siinä oli kokonaisia säkeitä laulusta god save the king ym. kun äiti palasi kotiin hän ei voinut uskoa tarinaa poikansa ihmesaavutuksesta mutta pian poika alkoi uudelleen soittaa ja hän tuli täysin vakuuttuneeksi. Siitä lähtien hän sai soittaa niin kauan ja niin usein kuin halusi.

      Ihmeiden pikku jättiläinen kirjassa erheellisesti väitetään että pojan lahjat katosivat pian ja kaikki kuuluisuus oli jo tipotiessään mutta pojasta tuli tunnettu englantilainen säveltäjä ja urkuri Willam Crotch jonka on säveltänyt myös sinfonian F duurissa ja hengellistä musiikkia, muunnelmia ym.

    • Anonyymi

      "Tuleeko ihmelapsesta automaattisesti suuri säveltäjä aikuisena?"

      Se riippuu enimmäkseen kai siitä miten pulla ja suklaa ja kalja ja pitsa sitten aikuisena maistuu. Esim L.Segerstam, josta en tiedä oliko hän ihmelapsi mutta ihmenuori hän tietävästi ainakin oli, oli pitkään aikuistuttuaan normaalikokoinen mutta nyt hän on todella suuri.

      • Anonyymi

        Tarkoitit ilmeisesti säveltäjän fyysistä kokoa mutta minä tarkoitin puhtaasti musiikillista suuruutta. Segerstam oli niin sanottu ihmelapsi jolla oli 5 vuoden iässä absoluuttinen sävelkorva hänen huomatessa heti jos levysoitin soi puoli sävelaskelta liian hitaasti. Segerstam kuulemma sävelsi jo 6 vuotiaana täyttä häkää kun esim. rakastettu romantikko Kalervo Tuukkanen kuuli päässään monisäikeisen sävelkudoksen ja alkoi vähitellen säveltämään vasta siinä 12 vuoden iässä mutta hänen sinfoniansa vaikuttavat tästä huolimatta tunteisiin paljon voimakkaammin kuin mielestäni edellisen vaikka satojen sinfonioiden tuotanto on lukumääräisesti kunnoitettava saavutus. Sibeliuskin sävelsi vesipisaroita jo 10 vanhana mutta ei ollut ihmelapsi.


    • Ei. Paljon riippuu omasta motivaatiosta ja halusta tuleeko erinomaiset säveltäjän ja muusikon kyvyt omaavasta lapsesta tai nuoresta aikuisena säveltäjä/muusikko ja vaikka tulisikin, niin sekään ei vielä takaa, että tulisi tunnettu.

      Mozartia on kyllä sanottu ihmelapseksi ja neroksi, hän on lähes synonyymi näille sanoille, mutta ei kaikkien lahjakkaiden lasten tarvitse olla kuin Mozart. Sitäpaitsi minusta liikaa hypetetään ihmisiä, jotka ovat jollain tietyllä alalla lahjakkaita, pidetään joskus kuin jonain yli-ihmisenä kykyjensä takia, vaikka me kaikki olemme lopulta aika tavallisia enemmän tai vähemmän arkipäiväisine askareineen. Toki ihminen voi tehdä sitä missä on lahjakas, mutta liika nerona pitäminen voi joskus olla enemmän rasite kuin siunaus.

      Lapsen täytyy saada olla myös lapsi eikä kuljettaa häntä jatkuvasti paikasta toiseen näyttämässä kykyjään, varsinkin jos liika esiintyminen ja haluaisi vaikka sen sijaan leikkiä yksin tai kavereitten kanssa jotain.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Esim. suomalainen Nils Lerche joka jo 6 vuotiaana sävelsi pieniä pianokappaleita ja sai musiikinopetusta inspiroivaksi taiteilijaksi kutsumalta Elli Uotilalta jonka johdolla soitti nuoruutensa. Tultuaan ylioppilaaksi Lerche lähti ulkomaille, kävi useissa maissa ja opiskeli kieliä. ja vasta noin 28 vuoden ikäisenä uranvalintaansa pohdittuaan muisti nuoruutensa musiikkiharrastuksen, havaitsi itsessään säveltäjätaipumuksia ja päätti ryhtyä luovaksi säveltaiteilijaksi opiskellen aluksi säveltäjä Bengt von Törnen johdolla ja sen jälkeen lähti Wieniin jatkamaan opintojaan Neues wiener konservatoriumiin. Lerche aloitti säveltäuransa keveämmän musiikin parissa säveltäen operetin, baletin mutta sävelsi myös suurimuotoista sointimusiikkia kuten konserton ja sinfonisia runoja jne.


    • Varsinkin jos liika esiintyminen rasittaa

      • Anonyymi

        Loppujen lopuksi aika harvasta ihmelapsesta rtulee suuri säveltäjä ja Beethoveninkin juoppo isä yritti Ludwig pojastaan tehdä sellaista muistaakseni herättämällä tämän jopa öisin ja pistämällä pianon ääreen harjoittelemaan jos oikein muistan. Mutta esim. Glazunov, Mendelssohn, Juan Arriaga ym. olivat ihmelapsioa mutta ei heistä koskaan mitä ensimmäisen luokan kiintotähteä musiikin taivaalle tullut kuten esim. Mozartista. Händel ja Chopinkin olivat jonkinlaisia ihmelapsia.


    • Anonyymi

      "ilmeisesti yhtään teosta ei ole julkaistu vaikka hän [Jose Pepito] aloitti säveltämisen jo 2 vuotiaana"

      No tuohan ei ole mitään, W.A. Mozart aloitti säveltämisensä jo kun oli vielä äitinsä kohdussa.

      Kerrotaan että isänsä Leopold vietti iltakausia korva kiinni vaimonsa ulkosynnyttimissä kuunnelleen ja ylöskirjaten juuri ja juuri kuultavissa ollutta sikiön viheltelyä.

      Ja noin sai yhtäällä moni W.A:n pikku sinfonia ja divertimento alkunsa, kuten myös isukki Leopoldin loppuikänsä kärsimä krooninen hiivatulehdus kummassakin korvassaan.

      • Anonyymi

        Mozartin henkilökohtainen historia säveltäjänä alkoi v. 1761 säveltäjän ollessa 4 vuotias, jolloin syntyivät ensimmäiset tunnistetut teokset klaveerille Andante ja Allegro vaikka Mozart perimätiedon mukaan askarteli jo tätä ennen klaveerikonserton parissa mutta se oli niin vaikea että sitä olisi ollut mahdoton soittaa.

        Vaikka Mozart oli ihmelapsi ja lapsinero eivät hänen varhaissinfoniansa vedä vertoja monien aikuisten säveltämille esikoissinfonioille vaikkeivat nämä olisikaan itse olleet lapsineroja tai kuuluisia ja tunnettuja säveltäjiä ja Mozartiltakin vei kauan ennen kuin hän saavutti vertaansa vailla olevan laatutason sinfonikkona ja säveltäjänä mutta ei Mozartin 8 vuotiaana sävelletty esikoissinfonia pysty kilpailemaan esim. vaikka niinkin tuntemattoman säveltäjän kuin Lauri Saikkolan ensimmäisen sinfonian kanssa laadukkuudessa vaikkei sitä kumma kyllä koskaan esitetäkään, nimittäin jo kypsän miehuuden kynnyksellä sävelletyn Taistelusinfonian La Campalen kanssa, josta etevä musiikkikirjailija ja kriitikko Sulho Ranta kirjoittaa sen olevan "monin kohdin hyvin vaikuttava" ja siihen mennessä sävelletyistä Saikkolan teoksista "piirteiltään vakuuttavin" ja "muotonakin omintakeisesti ratkaistu". Mutta kuitenkin jostakin syystä pikku Mozartin 8 vuotiaana säveltämä ja orkesteria instrumenttina vielä tunnusteleva esikoissinfonia on paljon esitetympi ja levytetympi kuin kypsän ja suuren mestarin Saikkolan koska musiikin myyvyys, vaan ei laatu ja musiikillinen suuruus, on ratkaisevaa. Mikäpä myyvempää kuin jonkun kuuluisan ihmelapsen tuotokset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe