Mistä tuntee nerokkaan taiteilijan?

Se että neron tuotteet ovat olemassa olemisen kukkana oman itsensä vuoksi tarkoittaa sitä että neron tuotteet eivät ole miksikään hyödyksi mutta niistä nauttiessamme sydämemme voi avartua ja sillä tavalla ne voivat palvella ihmiskuntaa vaikkei niistä mitään aineellista hyötyä olekaan.

Nero on sellainen taiteilija joka kykenee käsittämään ja tavalla tai toisella ilmaisemaan maailman olemuksen, sanoo Schopenhauer, joka vertaa neron älyä aurinkoon kun normaaliälyiselle ihmiselle, jolla on päinvastoin kuin nerolle enemmän tahtoa kuin älyä, lyhtyyn joka valaisee hänen tietään .

Esim. Mozart saattoi tuntea olevansa todella kuninkaallisella tavalla kykenevä välittämään g molli sinfoniassaan traagisen elämäntunteen aiheuttaman elämyksen ja sisimmän olemuksen.

Eivät neron teokset aivan itsestään synny. Paitsi että se edellyttää paljon työtä ja vaivaa kehittyä säveltäjänä käsityötaidoltaan sellaiseksi ja sille tasolle, että omaa erityisen transsendentaalisen tekniikan, taiteen luominen edellyttää näkemyksellisyyttä eli visionäärisyyttä edustaessaan Mozartin suurimpia saavutuksia ajatellen Ashkenazya hieman lainaten jotakin elämän transsendentaalista ydintä, sen perimmäistä tarkoitusta, eikä hän usko siihen että musiikki olisi ollut valmiina hänen mielessään niin vaivatonta kuin Mozartin sävellystyö olikin.

Nerous edellyttää Schopenhauerin mukaan myös valtavaa keskitystä, jossa nero keskittää kaikki hengenvoimansa yhteen ainoaan pisteeseen niin yksinomaisesti ja voimallisesti, että kaikki muu katoaa ja hänen objektinsa, kohteensa muodostuu hänen ainoaksi realiteetikseen.

Tällaisen objektiiviseen kohdistu vakavuus, jossa nero uhraa oman hyvänsä objektiiviselle päämäärälle, on ihmisluonnolle jotakin vierasta, sanoo Schopenhauer, mutta vain tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irtitempautunut äly kykenee luomaan aitoja hengentuotteita, jotka avartavat sydämemme tai saavat jopa Ashkenazyn mukaan kokemaan korkeimmanasteisia psykofyysisä tiloja.

Tämän kätilövertauksen omaswta luomistyöhönsä esitti Rautavaara.

Hildesheimerin mukaan suurta taidemusiikkia tehdään siten, että alitajuiset motiivit kytkeytyvät tietoiseen metodiikkaan. Schopenhauerin mukaan "pyhityksen tuokion" tai "hengen heräämisen" hetkellä luodaan suurten taideteosten sielu puhtaasti objektiiviseksi tulleen älyn tempautuessa irti tahdon palveluksesta ja toimiessa hetken aikaa yksin ja energisesti, objektinsa yläpuolella leijuen, omia tarkoitusperiään ja päämääriään seuraten ja toimien oman joustavuutensa varassa tahdon sitä yllyttämättä ollessaan nyt yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenä, jolloin sen puhtaus on mitä suurin ja siitä tulee maailman kirkas kuvastin kun sitä vastoin missään tarkoituksellisessa ajattelussa ja toiminnassa äly ei ole vapaa koska tahto ohjaa sitä ja sanelee sen teeman. Schopenhauer sanoo että "havainnollinen käsittäminen on aina ollut luomistapahtuma josta jokainen aito taideteos saa alkunsa. Kaikki perusajattelu tapahtuu kuvissa. Mielikuvitusta tarvitaan täydentämään ja järjestämään kaikkia elämän merkityksellisiä kuvia."

Kyllähän Mozartkin tarvitsi otolliset olosuhteet, oikeanlaiset geenit ja pätevää opetusta sekä ikään kuin puutarhurin hellää huomaa, jossa hänen neroutensa puhkesi täyteen kukkaansa.

Niin mutta kysymys kuuluu, mistä voi tietää että joku on nero tai mistä tietää että joku jota sanotaan neroksi todella on sitä eikä esim. pelkkä valenero, jonka teokset eivät yllä sielumme syvimpiin uumeniin saakka?

Tuosta mainitsemastasi kuvataiteesta tuli mieleen, että olen valokuvaamon perustaneelta ja taidemaalausta harrastaneelta enolta, äidin veljeltä, joka piti valokuva-ja taidenäyttelyitäkin ja myi mm. lemmikkien muotokuvamaalauksia, saanut perintönä piirtämisen lahjan, josta hienona näytteenä, vaikka itse sanonkin, ovat VR:n piirustusnäyttelyssä olleet, tosin ruutupaperille, oikeiden mittasuhteiden hahmottamisen vuoksi, pienestä mallista piirretyt säveltäjäpotretit Schubertista ja Beethovenista lyijykynätekniikalla kaikkine havainnollisine detaljeineen sen maailman ajan paidan kauluksineen, rusetteineen, silmien pupilleineen, ja hiussuortuvineen ja kasvojen varjostuksineen, mutta ikävä kyllä lakkasin piirtämästä tuolloin lukioikäisenä näiden hyvin keskittyneesti piirrettyjen muotokuvien jälkeen kokonaan, vaikka olisin saattanut taiteilijana kehittyä yhä etevämmäksi, mutta musiikki vei mennessään ja koin sen yhä tärkeämmäksi harrastukseksi, eikä intoa piirtämiseen ehkä enää ollut. Sääli. Aikeissa oli piirtää myös Mozart ja Haydn, mutta nähtävästi koin sen liian haastavaksi.

Emme Hildesheimerin mukaan voi myöntää neron titteliä tai statusta yhdellekään aikalaisellemme, vaan nerosta puhuttaessa kyse on aina jostakin menneisyyden hahmosta ja Schopenhauerin mukaan saamme tietoa nerosta vasta varsin myöhään ja senkin omaksumme hyvässä uskossa ellemme sitten ole tulleet vedotuksi tunteisiimme niin syvästi että tunnistamme ja tunnustamme teoksen säveltäjän neroksi jolloin saamme tavallaan välittömästi tietoa hänestä ja hänen neroudestaan.

En muista tuota mitä sanoit, mutta Mozartin ja Muzio Clementin, kahden tuon ajan etevimmän pianistin välillä järjestettiin kyllä Wienissä soittokilpailu, jossa ei julistettu voittajaa, mutta yleisesti lienee pidetty Mozartia näistä kahdesta etevämpänä pianistina. Muistaakseni Mozartin kutsui Clementiä kirjeessä isälleen pelkäksi koneeksi, jolla ei ollut tunnetta Kreutzerin vertaa, mutta kehui tämän terssijuoksutuksia jota piti clementin vahvana puolena, kun sen sijaan Clementi ylisti Mozartin suloista ja henkevää soittoa adagiossa ja improvisoiduissa muunnelmissa.

Hildesheimer kyllä sanoo että "erityisesti Mozartin kohdalla on olemassa kuulijoita jotka kokevat hänenkin duurinsa toisinaan negatiiviseksi ja kielteiseksi. Viimeinen B duuri pianokonsertto tai C duuri jousikvintetto eivät voine kenestäkään vaikuttaa hilpeiltä, sillä elämänilo ei ole kummankaan teoksen keskeinen sanoma."

Syvimmällä "elämysperäisen havaitsemisen", vastaanoton tai kokemuksen tasolla kuulija tuskin enää tiedoitseekaan mitään niin pinnallista kuin duuri molli polariteetin jännitteitä tai teoksen verbaalisesti ilmaistua sanomaa tullessaan vaikutetuksi tunteisiinsa mitä syvimmällä tavalla niin että on neron maailman olemuksen, siis korkeimpia totuuksia, ilmaisemaan kykenevän auringon hehkun kaltaisen älyn luomien hengentuotteiden valtoihinsa ottama, kuten jo joskus lukioikäisenä nuoruudessani olen ollut, eikä sen koommin musiikki ole koskaan vaikuttanut minuun yhtä syvästi ja kokonaisvaltaisesti ollessani jopa syvään transsiin silloin vaipunut, siis joskus v. 1982, vaikka esim. Ashkenazy puhuu Maestro kirjassa "korkeimmanasteisista psykofyysistä tiloista" , niin ehkäpä kyse olikin sellaisesta.