Mitä rakkaus on,,,,,,,,,,,,,,
" rakkaus on aito vain kerran " laulussaki sanotaan,,,
onko,,,,,,,,,,,,,,
vain kerran on uskaltanu aidosti sydämenpohjasta sanoa rehellisesti tahdon,,
ja antanu koko elämänsä toiselle ihmiselle, papin edessä,
tavallaan silloin kasi ihmistä on yksi kokonaisuus,
kun puoliso kuolee ja t oinen jää yksin,
ei toista kertaa ole rohkeutta
uskaltanu edes ajatella noin rohkeasti ,
yksin jäätyään on elämä vain pinnallisia ihmissuhteita ,
vain omat lähi- omaiset on enään se kivijalka
johon vanha ihminen enään oikeesti nojaa,
onko joku toista mieltä,,
voitko perustella,,,,
joillakki on monta avio-liittoa
montakertaa on uskaltanu sanoa " tahdon "
onko sana aito, mistä on rohkeus tullu,
vai onko pelkkä pinnallinen sana,
tarkemmin jääny miettimättä mitä tahdon merkitsee,,,
" rakkaus on aito vain kerran " laulussaki sanotaan,,,
onko,,,,,,,,,,,,,,
vain kerran on uskaltanu aidosti sydämenpohjasta sanoa rehellisesti tahdon,,
ja antanu koko elämänsä toiselle ihmiselle, papin edessä,
tavallaan silloin kasi ihmistä on yksi kokonaisuus,
kun puoliso kuolee ja t oinen jää yksin,
ei toista kertaa ole rohkeutta
uskaltanu edes ajatella noin rohkeasti ,
yksin jäätyään on elämä vain pinnallisia ihmissuhteita ,
vain omat lähi- omaiset on enään se kivijalka
johon vanha ihminen enään oikeesti nojaa,
onko joku toista mieltä,,
voitko perustella,,,,
joillakki on monta avio-liittoa
montakertaa on uskaltanu sanoa " tahdon "
onko sana aito, mistä on rohkeus tullu,
vai onko pelkkä pinnallinen sana,
tarkemmin jääny miettimättä mitä tahdon merkitsee,,,
Vastaukset 65
Vanhimmat
Kuinka moni on vielä vielä hankkinu uuden kumppanin 50-60 v jälkeen
jälkeen kun puoliso on kuollu,
mua suuresti hävettää kun kysellään
onko uutta kumppania,
puolison kuoleman jälkeen ei ole minkäänlaisia haluja ollu etsiä uutta kumppania,
koen itseni vanhaksi,
olen uupunu, ja väsyny,
miksi vanhan ihmisen pitäisi etsiä ja riehua vielä uutta samoin kuin nuorena
ja terveenä
kysyn vaan
miksi ei ihminen saa olla vanha ja loppuun eläny,,, kun totuus on että on ikääntyny ja vanha,
sitä voi vain ihmetellä,,
Matti Paavilaisella on runo, joka kuvaa mielestäni hyvin tuota uskollisuutta ja puolustaa myös vanhan oikeutta olla vanha niin kuin se häneltä luontuu:
"Keinustoolissa mää istun.
Ja mää sanoin niille, etten mää ny ennää välitä.
Nyt mummo kampaajalle ja sitten jyttäämään, nää sano,
ymmärtämättömät.
En mää nyt ennää välitä, mää sanoin,
mää oon ollu aikanani kans jyttäämässä, ku Lauri viel eli
ja oltiin kans nuorii.
En mää ny ennää sielt mittää hae.
Ja se o kans yhtä perkelettä,
ettei sais keinustoolisa rauhasa sitä muistaa,
minkä tahtoo vierä mukanans.
Ei noi semmottis mitään ymmärtäs kummiskaa.
Ne tullee vaan aamulla silmät koorasa ja sannoo, et ahah,
mummo viel kuttoo sentäs.
Kuron kait, kait mää ny sen verran viel kuron,
ku leipänsä erestä tarvitteeki.
Kuron mää, ja menkööt toiset jyttäämään,
ne joil o nuoremmat kintut.
Niin lapsekasta, että nyt he vie mun leffaan
ja konserttiin kans ja
komeljanttareja kattoon ja sirkusta.
Kait maar ne veis mut vaikka seksijuhliinsakin,
ettei niiren tarttis tuntea vastuuta omasta elämästään.
Sen tähren ne mua hoosaa.
Sen tähren mää sanon, että paatte vaan elläin itte."
Totta
noin elämä menee,
mutta
miksi ne kehtaa kysellä vanhalta ihmiseltä vielä tyhmiä
kun vanha ei enään halua , jaksa eikä välitä ,
olisivat vain muuten vanhuksen apuna kaisessa
ja lopettaisivat tyhmät kyselyt,
Niinpä, Ano 10.53. Onkohan kyseessä se vanhuudenpelko, jota yrittää torjua vakuuttamalla ettei vanhuus tule omalle kohdalle, ainakaan siinä muodossa kuin sen toisessa näkee ?
Minunkin lapsenlapset ovat yrittäneet tivata, eikö minulla ole tylsää..)) Kun mummolassa ei ole sellaisia härpäkkeitä, mihin ovat tottuneet, eikä mummolla ole tarjolla kuin vanhoja leikkikaluja ja kirjoja. Vie aina aikansa, ennenkuin "rauhoittuvat", tottuvat vallitsevaan hiljaisuuteen, alkavat jutella, kysellä ja kuunnella. Miten pitkään, se jää nähtäväksi koska tuntuu siltä, että yhä nuorempina lapset tulevat imaistuksi digimaailmaan, nopeiden ja vaihtuvien elämysten pariin.
Minua ei ihmetytä yhtään , uusi ihminen voi ihan hyvin tulla elämään , ja kaksin Aina kaunihimpi
Kiva olla kumppani jonka kanssa saa vaihtaa ajatuksia ei Ole koskaan väärin.
No kyllä on taas kummallinen ajatuksen juoksutus kommentissasi. Moni löytää uuden kumppanin vanhempanakin kuin 50 - 60 -välillä. Mikä "hävettää"? Sekö, että vastaus uudesta kumppanista on ei, vai mikä ihme.
Miksi se olisi luonnotonta, ettei tahdo "etsiä uutta kumppania". Se on ihan luonnollista, jos et tahdo. Kuka käskee etsimään ja riehumaan. ikäihmiset löytävät seuralaisensa toisilla tavoilla kuin nuoret. Jos löytävät, jos etsivät, kumpaakaan ei tartte tehdä, nämä asiat tulevat, jos ovat tullakseen. Ja jos annat mahdollisuuden, sinä päätät, ei muut.
Kuka hemmetti sua estää olemasta "vanha ja loppuun eläny" ? Ole jos olet, se totuus ei pala tulessakaan, mutta siihen(kään) ei tarvitse jämähtää.
" ... ettei niiren tarttis tuntea vastuuta omasta elämästään. " ! Mukava runo muuten, mutta tuota ajatusta en ymmärtänyt / tajunnut.
Samaa kohtaa minäkin jäin miettimään, Ano 26.10. Olisko taustalla ajatus, että vanhempi on vastuussa "lapsistaan" elämänsä loppuun saakka ?
Ei kai sentään enää ?
Ehkä ei kuitenkaan, koska lainaus liittyi seksijuhliin, joihin olettaa häntä haluttavan viedä. Yhtä outo ajatus sekin.
Omaan rauhaansa jämähtäneet ikäihmiset eivät ymmärrä vielä eläväisten toivoa ja tahtoa pitää elämää yllä, ehkä siksi he kuvittelevat, että heille tahdotaan myös paritteluhaluja eli virtaa verisuoniin.
Saatat olla oikeassa, Ano 20.00. Olen ajatellut, että sukupolvien välinen kuilu olisi kaventunut, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin tiedostan sen olemassaolon, ainakin omalla kohdallani.
Tuossa laulussa lauletaan myös
"rakkaus on aito vain kerran,
sen juuri nyt sulta sain..."
https://youtu.be/RK4wmfxn8aE
Rakkaus on aina tahtomista,
mutta ei välttämättä tahdon-sanasta kiinni.
Omassa elämässä olen vain kerran sanonut tuon tahdon sanan
papin edessä, vuosilymmeniä sitten,
mutta olen tahtonut rakastaa myös kaksi muuta kertaa sen jälkeen.
Elämä on vienyt niin, että kolme suurta rakkautta on elämä eteeni tuonut
ja kolme kertaa olen saanut seisoa haudan äärellä jättämässä hyvästejä puolisolleni.
He kaikki ovat vuorollaan sairastyneet ja menehtyneet syöpään.
mutta päivääkään en noista aidoista rakkauksistani antaisi pois.
Vuosi sitten luovutin viimeiseni.
Luulen, että paitsi rohkeudesta , voi kyse olla myös luonteesta.
koska rakastamisessa on kyse myös jakamisesta.
Olen sen sorttinen, että koen elämän antoisemmaksi
kun saa sen jakaa toisen likellä sydäntä elävän ihmisen kanssa.
Ihan niin, elämässä koetaan asioita niin eri tavalla, joku pitää kiinni kovasti siitä ensimmäisestä
”Tahdon” lupauksesta
toisten tielle ilmaantuu uusia mahdollisuuksia saada tuntea olevansa rakastettu ja rakastaa.
Miksi kenenkään pitäisi jäädä keinutuolin muistelemaan menneitä kun itse vielä elää.
Useinkaan sitä uutta puolisoa edes olla etsimässä vaan se tulla tupsahtaa elämään mitä eriskummallisia tilanteissa.
Onhan se tavallaan uskaliasta aloittaa vanhempana uusi suhde koska ikäkin jo tekee sen pelon ettei aina vältytä vakavilta sairauksilta .
Mutta monella on ollut tapahtumarikas elämä jossa uusi rakkaus on osa arkipäivää ja heille haluaa todella toivottaa onnea.
Se ensi rakkaus ei silti häivy koskaan mielestä, mutta uusikin voi olla se joka tekee elämän elämisen arvoiseksi . Kuten aina , kukin tavallaan , elämä on elettävä oli se sitten yksin tai toisen kanssa.
Rakkautta riittää.aika rajoitettua on sanoa, sitä vain yksi kohde on aito. Onnellinen ihminen rakastaa lähimmäisiään, luontoa, taidetta, elämää. ..
Rakkautta ei pidä rajoittaa vain siihen tunteeseen, joka sitoo monet parit vuosien liittoon. Sekin tunne voi hiipua ja tiet eroavat. Silti jää kyky rakastaa. Onnemme riippuu omasta elämänsenteestamme.
Tuon suuntaisesti minäkin rakkaudesta ajattelen, Ano 11.51. Ehkä siksi minunkin kohdalleni on tullut useampia ihmisiä, joita voin sanoa rakastaneeni.
Silti ihanteeni olisi ollut tuo "yksi aito kohde", ellei muuten niin lasten vuoksi. Onneksi "lapset" eivät ole jääneet lapsettomiksi, vaan ovat perustaneet perheet, mitä pidän merkkinä siitä,
ettei avioero ole heitä pysyvästi vaurioittanut, eikä ole vienyt luottamusta siihen, että perhe voi toimia ja liitto kestää.
Tuo pitää paikkansa, ett vanhempien epäonnistunut liitto vaikuttaa lasten kykyyn sitoutua ja perustaa perhe.
Ei kykyyn, vaan haluun. Ei halua perhettä, jos on avioero-perhehelvetissä elänyt.
Kun itse erosin, Ano 14.52, jouduin jopa oman sukuni hylkäämäksi. Ainoa puolustajani oli eroamassa oleva puoliso..))
Kun oikein ryöpytettiin, haluttiin pahasti loukata, valistettiin, että lapsilta menee 40 vuotta ennenkuin he toipuvat vanhempien avioerosta. Siihen kyllä totesin, että minulta on mennyt yli 40 vuotta, enkä ole vieläkään toipunut vanhempien avioliitosta.
On kyllä tutkimustietoa siitäkin, että lapset, avioeron(kin) kokeneena voivat selviytyä tulevasta jopa paremmin kuin muodollisesti eheässä perheessä eläneet. Jos lapsia on huomiotu perheessä, uskoisin että heitä huomioidaan silloinkin kun perhe hajoaa.
En ole eroperheestä, mutta ajattelen, että lapset haluavat tasapainoisen elämän ja suhteen. Kotoa saatu oppi varmasti auttaa ihmissuhteiden hoitamisessa. Ainakin uskoisin, ettei erolapsi toista kaikkia virheitä, joita lapsena oli todistanut. Rakkautta vaille jäänyt nuori saattaa kyllä erehtyä tunteistaan ja solmia suhteen harkitsematta.
Elämä joskus rikkoo ihmisen
rikki revitty ihminen ei kykene uusiin ihmissuhteisiin,
kuinka rikkinäinen ihminen eheytyy ,
onko mahdottomuus,,,
Suomalaiset taitaa olla maailman huippuja
rikkomaan perheitä,
se näkyy nykyisin kouluissa lasten pahoinvointina
ja katujen turvattomuutena,
näin olettaisin,,
mikä muoto ihmissuhteissa olisi elämälle turvallinen perusta
minkälaisen parisuhteen ihminen kestäisi elämäsä loppuun asti,
mikä meni pieleen kun avioliitot hajoaa jatkuvasti,
eikö ihminen enään k y k e n e sitoutumaan parisuhteeseen ,
eikö nyky ihmiset kasva kehity aikuisuuteen vastuuseen elämän jatkuvuuden suhteen,
pitääkö kaikki olla vain hektistä huumaa,
ittekki ehti kokea kaikenlaista, pitihän mennä virran mukana , kaikki muutki meni,
vanhana sitten ihminen katsoo haavoittunutta rikkirevittyä sieluaan,
kykenemättä uusiin ihmissuhteisiin,
En ole ihan tuota mieltä, Ano 12.23. Rikki mennyt voi eheytyä, mutta rainioille rakentaminen vaatii paljon työtä, eikä lopputulos välttämättä sittenkään vastaa sitä ihannetta, mikä itsellä joskus oli. "Ei mies (tai nainen) vaihtaen parane", sanoi vanha kansa.
Ajattelen, että kaikesta voi silti oppia, itsestään, toisesta ja yhdessä elämisen vaikeudesta.
Kyky rakastaa meillä on mielestäni kaikilla, ellemme halua sitä haavoittuvuuden pelossa hylätä.
Ano 11.51 listasikin noita kohteita rakkaudelle, niistä ei ole pulaa. Lainaan myös mielelläni Tsehovia :"Mitä siitä jos minua ei rakasteta, minä rakastan".
Ei kohde, vaan asenne, kuten Ano 11.51 kirjoittikin..))
Halutaan vain kaikki avioliiton edut, mutta ei haluta uhrata mitään yhteiseksi hyväksi. Laoset siinä syyttöminä kärsii, eivät saa koskaan hyvän suhteen mallia ja oma elämä toistaa huonoa mallia.
Upeita ajatuksia oli demeter1 komentoinnissa,
tottahan on
vain itseään muuttamalla , kouluttamalla voi ehkä luoda paremman ehjän vanhuudenki,
en kuitenkaa ole varma tuleeko ihminen koskaa niin ehjäksi että kykenis uuteen parisuhteeseen,
pelkäämättä menneisyyden haavoja,
Samoja kysymyksiä olen itsekin mielessäni pyöritellyt, Ano 13.25. "Koti, perhe, on yhteiskunnan sydän" , todettiin ennen.
Kun perheen vastuita siirrettiin yhteiskunnalle, maksumiehiksi jäivät mielestäni lapset.
Tulos on nähtävissä nyt.
Pari kirjoittajaa muistutti vihkivalasta, jossa painotetaan tahdon tärkeyttä. Pelkän tunteen varassa liitto ei taida kestää, tunteet kun tulevat ja menevät.
Ihan totta kuka ottaa oikeastaan huomioon lasten aseman silloin kun erotaan.
Miksi on niin kiire tehdä lapsia kun ei edes tunneta toista täysin
Muksut maksavat aina kovan hinnan erosta kun ei edes osata erota ihmisten lailla .
Lapsista tulee turvattomia kun vanhemmat eroaa eikä oikein tiedä minne kuuluu.
Kiire avioon ja kiire eroamaan on nykyajan melodiaa
Kysykää ero lapsilta miten he voivat
Kiitos palautteestasi. Ano 13.53. Ano11.58 kirjoitti tuolla, että joskus elämä voi yllättää, voi löytää, vaikka ei etsi..)) Ja silloin tietysti tarvitaan sitä rohkeutta, mihin moni kirjoittaja onkin viitannut.
Jokin isompi voima ja tarkoitus tuntuisi minunkin suhteissani olleen mukana, minun ei ole tarvinnut tehdä mitään..))
Eräässä haastattelussa nuori rouva kertoi suhteistaan ja sanoi lastensa olevan sopeutuvaisia ja tottuvansa kyllä kotielämän muutoksiin.
Jäi mieleeni syvä myötätunto lapsia kohtaan. Kodissa uusi ihminen, johon ei uskalla kiintyä, koska vaihtuu kuitenkin. Epävarmuus siitä, häviääkö äitikin jonain päivänä, kuka huolehtii huomenna, keneen voi luottaa.
niin ja se näkyy nyky yhteiskunnassamme
sama turvattomuus jatkuu seuraavissa sukupolvissa,
miksi ihmisten on vaikea tehdä j ä r k e v i ä päätöksiä
sitoutua toiseen ihmiseen silloin kun perustetaan perhe,
muinoinen avio-liitto oli nimenomaan perustettu elämän mittaisesti sitoutumista peheeseen,
tietenki muinoinki oli avion rikkojia,
se kuuluu ihmisen heikkouksiin, varsinki miesten heikkouksiin,
ne ennen vanhanhaan painettiin villasella,
hiljaa vaan kuiskiltiin
mutt avioliitot kesti kuolemaan asti,
harha askeleet ei rikkoneet perheitä samoin kuin nykyisin,,
Lapset eivät halua erota kummastakaan vanhemmastaan. Yleensä isä joutuu lähtemään ja lapsille jää ikuinen isän ikävä.
niin ja lapsista tulee riidan väline,
vihan lietsominen ja
lasten manipulointi on tosi paha juttu lasten elämässä,
siitä ei selviä ikinä aina jää kipeitä muistoja ja kysymyksiä miksi miksi miksi miksi,
"Kun perheen vastuita siirrettiin yhteiskunnalle"
Mitähän vastuita on voinut siirtää yhteiskunnalle ?
Vanhemmilla on edelleen vastuu lapsistaan ja itsestään.
Sen verran ollaan menty eteenpäin, että jos ei pärjää pientä erilaista apua
voi ehkä saada yhteiskunnalta, mutta se ei ongelmia ratkaise
eivätkä kaikki saa mihinkään asiaan mitään apua.
Valitettavan suuri osa lapsusta ja nuorista otetaan yhteiskunnan huostaan sijaiskoteihin ja laitoksiin, kun sitä vanhempien vastuuta ei kanneta.
Miehenkin heikkouksiin tarvittiin myös entisaikoina nainen, useinmiten. Ei nyt panna pelkästään miesten viaksi, vaikka jos huonosti kävi, nainen joutui syyt ottamaan ja vastuun kantamaan, olihan se niinkin.
Tänäkin päivänä mies toivoo salaa voivansa avioiduttuaankin elää poikamieselämää, jatkaa harrastuksiaan ja kavereitten tapaamisia ja pubikierroksia. Vaimon asia on hoitaa huusholli.
Tuntuuko kenestäkään tutulta?
Minusta noin on tehty (siirretty vanhempien vastuita yhteiskunnalle) -70-luvusta alkaen, Ano 14.56.
Ja siitä näyttäisi nyt olevan seurauksena levottomia, erityishuomiota vaativia lapsia, joiden kasvattajat uupuvat, eikä uutta väkeä päiväkoteihin saada. Tästä on kyllä uutisoitu.
Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet, lastensuojelu on kriisissä, eikä sinnekään saada väkeä. Ymmärtääkseni sitä "pientä erilaista apua" tarvitaan yhteiskunnalta aika paljon ja kun sitä on "oikeus" vaatia niin sitä sitten vaaditaankin.
Näitä johtopäätöksiä olen siis tehnyt kokemani, näkemäni, kuulemani ja lukemani perusteella.
Totta kai on olemassa vanhempia, jotka hoitavat vanhemmuutensa moitteettomasti, mutta mielestäni yhä enemmän heitä, jotka eivät niin tee, syystä tai toisesta.
Miettikääpä,,,
kuinka paljon suomessa onkaa y k s i n asuvia vanhoja ihmiä
on kyllä jonkinverran nuoriaki,
mitä kertoo se valtava suuri määrä ihmisistä
jotka nimenomaan tahtovat elää yksin
eivät enään halua parisuhdetta,,
jokin on menny yhteiskunnassamme pahasti pieleen,,,
40 % suomalaisista naisista asuu yksin.
Ihmetyttää
suomi pieni kansa
vähälukuinen maa , lapsia vähän,
anteeksi vaan olettaisi koulujen olevan kaikkein suurin opin antaja
kastuksen paikka,
siellä saadaan kaikki lapset samaan tilaan joten luulis että kasvatus joukossa parhaiten onnistuisi,
muistan ME ennen sotaa ja sodan aikana syntyneet
silloin ainakaa meidän kolussa ei ollu kiusaamista,
siihen aikaan oli opettajat jämäkästi AUKTORITEETTEJA
kaikki lapset luokassa pantiin heti tunnin alussa kuriin
ja tarkkaavaisena kuuntelee mitä opettaja selittää,
se kuri oli todella JÄMÄKKÄÄ,
ei yhtää sallittu levottomuutta luokassa,
eikä lapset siitä mieltään pahoittaneet
kaikki oli tyytyväisiä ja TOTTELI heti tunnin alusta asti opettajaa,
MIKSI nykyisin EI osata ottaa AUKTORITEETIN asemaa kouluissa,
luokissa on suurta levottomuutta, opettajat hädissään väkivaltaisista lapsista,
TÄTÄ ihmettelen suuresti
jokin on suomen lainsäädännössä menny pahasti pieleen
samoin opettajien oppilaitoksissa EI osata opettaa jämäköitä AUKTORITEETTEJA jotka osasi heti tunnin alussa ottaa luokan haltuunsa ja saada oppilaat tarkaavaisina kuuntelemaan mitä opettaja puhuu ja vaatii,,
väitän
jo yliopistoissa pitää opettajien opetus muuttua
opettajien auktoritetti kunniaan,
lapset pitää osata panna kuriin,,
muuten kasvaa villieläin kunta lapsista,
ei kehity mitään toisten kunnioitusta
eikä vastuuta omasta elämästäkään
kuinka ne sitten osaisi omia tulevia lapsiaan kasvattaa yhteiskunta kelpoiseksi,
olen huomannu koulut ovat valtavasti muuttuneet
mutta ONKO ollu uusi suunta hyvä
kun seurauksena on oppilaitten villielimen tyylinen levottomuus nykyisin kouluissa,
jokin on tosi pahasti menny pieleen,
ehkä nykyiset uudenajan opettajatkaa EI itse huomaa vikojaan ja virheitään
koska he itsekki on jään vaille vanhan ajan tyylisestä jämäkästä auktoritetti tyylisestä opetuksesta,
Kotikasvatuksesta se on kiinni. Lapsia ei opeteta tavoille,
mutta joskus voi käydä niinkin, että joku vahvempi rauhaton hahmo
vetää muita mukaansa häiriköimään. Lapsi on "keskenkasvuinen",
lapsia on helppo manipuloida,
Yhteispelillä kaikki olisi korjattavissa ja sujuisi.
Kotona pitäisi opettaa miten käyttäydytään, koulussakin
ja niin todennäköisesti tehdäänkin, mutta usein on joukossa "kapinallisia".
Ei ketään voi syyttää. Vähiten lapsia.
Aikuinen on vastuussa alaikäisistä lapsista.
Tieteki on ,, itsestään selvyys,
mutta KOULUT myös ovat lasten kasvatuksesta vastuussa,
TURHA VÄITTÄÄ MUUTA
VAIN SUURI TYHMYYS VÄITTÄÄ MUUTA
koulut ON TÄRKEIN paikka
yleissivistyksen kannalata katsottuna
vastuussa lasten kavastuksesta yhteiskuntaamme,
jos halutaan yhteiskunta kelpoisia nuoria joista kasvaa aikuisia työntekijöitä yrittäjiä yhteiskuntaamme
Koulun tehtävä on antaa oppi, kodin tehtävä on kasvattaa.
HÖPÖN HÖPÖ
jopas oli TYHMÄ SUPPEA näkemys koulun tehtävistä,
kyllä koulun tehtävä ON myös yleissivistyksen opetus
se tarkottaa kaikkia käytöstapoja yhteiskunnassamme, ym. yleishyödyllistä tietoa kaikesta,
eipä tarvi ihmetella jos opettajat ovat TUON tasoisia
toteuttaa SINUN näkemystä kouluissa,
NYT koko suomen nuoriso ON sekasi väkivaltanen
KAIKILLA on pahoinvointi yleistä
olet TYHMÄ se on vilpitön mielipiden sinun komentisi johdosta,
ja totuus,
ON SUURI tyhmyyden huippu
jos koulut EI ota vastuuta myös kasvatustehtävistä yleissivistyksen kannalata katsottuna,,
jumakauta,, NYT kaikki voi pahoin, kuten varmasti sinäki tiedät jos vähänkää seuraat uutisointia lasten väkivallasta ja pahoinvoinnista,
ihmetellä täytyy jos noin tyhmiä ovat suomen omettajat kuin sinä,
Opettajilla ei ole edes valtuuksia kasvattaa koululaisia. Kasvatus on huoltajien vastuulla.
Rauhoitu ja ota selvää asioista!
NO jos noin ON ettei ole oikeutta yleisivistävään kasvatukseen koulutyössään
SE silloin ON POLITIKKOJEN SYY
ja politikkojen VELVOLLISUUS on palauttaa suomeen YHTEISKUNTA RAUHA
ja se merkitsee että LAKI ON muutettava niin että palautetaan kouluisin myös yhteiskunta oppi ja yleisivistävä opetus kaikkiin kouluihin,
en usko sinua olet jotenki tahallasi kuin välttelisit itse vastuuta kasvattaa kouluissa lapsia, oletko itse opettaja, oletko jättäny luokkasi lapset tavalla HEITTEILLE yleistietojen puuttuessa opetusohjelmastasi,
jos olet syytä sinua olet huono opettaja, vastuuton tavallaan,
koulujen ON otettava vastuu suomen lapsista ja yleisivistävästä kasvatuksesta,,
muuten käy suomelle huonosti, todella huonosti
kuten nyt on jo enteitä,
väkivaltaa ja suurta pahoinvointia nuoriso joukoissa,
Yleissivistys on eri asia kuin kasvatus. Lopeta ruo huuto ja syyttely !
ei lopu suomen nuoriso VOI nyt pahoin
ja se näkyy väkivaltana levottomuutena turvattomuutena kaduilla
politikota ON vastuussa
laki muutettava
koulujen ON otettava suurempi vastuu lasten kasvatuksesta
samoin kuin tehtiin suomessa sodan jälkeenki,
välillä vouhotettiin niinsanotun " vapaa kasvatus " puolesta
ja nyt just se ikäluokka on jättäny omat lapsensa kasvattamatta ja
kaiken huippu kun loulutki ovat huutaneet vaahdonneet että vanhempien vastuulla on lasten kasvatus, opettajat ovat luistneet vastuustaan opetustehtävissä,
tulos näkyy nyt pahoivointina
tosi omituinen tuo sinun mielipiteesi
suorastaan henkii suurta vastuuttomuutta,
oletko entinen opettaja, kun noin puolustat opettajien vastuuttomuutta,
eipä ole ihme kun nyky noriso voi pahoin
jos ja kun kaikki opettajat ovat tommosia vastuuttomia tehtävissään,
Kuulutko nuorisoon?
Olet ehkä väärällä palstalla.
Ei asiat niin huonosti ole kuin luulette. Suurimmassa osassa kouluissa
on ihan normaalia.
Ihminen
katso
on kevät
aurinko hehkuu kutsuvasti
luonto herää unestaan
luonto riisuu kahleitaan
vesi vuolaana virtaa jo uomassaan,
maailma kuohuu sotii repii
mutta
luonto jatkaa elämää
mikään ei horjuta kierto kulkua,
nyt on kevät
Viiriäisenmunat vaatii terävämpiä pensseleitä.
täh, mitä terävillä pensseleillä on tekemistä viiriäisenmunien kanssa ?
puuttuuko terävämpi viiva
mitä,, ?
On ihan kevät jälleen,
vielä kerran sai tämänki ihanuuden nähdä
luojan siunaamana,,
ikä ja vaivat kartuu,, ihminen jää mietteisiin,,,,,
" Oi etkö ihminen muistakaa kuljet kohti vain kuolemaa "
Rakkaus on hulluutta jota ei voi sanoin kuvata.
Rakkaus on äkillin verensyöksy ky r p ä ä n ,
sano isot pojat sata vuotta sitten,
olihan se pikku pojalle järkytys
oppia ikä kaikki
No tähän väliin sopii sitten mummon miete
rakkaus on substanttiivi tai verbi
riippuu miten sitä käytetään
Onko joku rakastunu ???
Onko kevät syy tunteeseen ?
rakastuuko vanha ihminen v i e l ä 80+ ikäiset ,
jos niin miltä se tuntuu ?
Luin lehdestä sellaisen kertomuksen kun 80 vuotias oli löytänyt uuden rakkauden sanoi että rakkaus oli samanlaista kun nuorenkin ja molemminpuolista .
Joten on niitäkin jotka uskaltavat vielä vanhoilla päivillään rakastaa toista ihmistä
Oletan,,,, se on harvinaista,,,
Aila Meriluoto kirjoitti yli kahdeksankymppisenä päiväkirjakirjoja ja viimeksi julkaistussa hän kuvasi myös rakkaussuhdettaan Jouko Paakkasen jälkeen.
Hiukan mysteeriksi se minulle jäi joiltakin osin, mutta ehkä hän kirjailijana pystyi kokemaan sellaista, mikä ei välttämättä kaikille avaudu. Kokijana kai jokainen meistä on tietyssä mielessä ainutlaatuinen.
Vanhuksilla on tunteet
mutta
se on järki joka sanelee tekemiset,
tunteet jää taustalle haaveitten tasolle ,
siksi vanhusten rakkaus - suhteet on hyvin hyvin harvinaisia toteutettuina,
Varmasti näin, Ano 11.31. Ja ehkä tuo runon vanhuksen asenne on hyvinkin yleinen:
tuntuu, että voi asettua sinne keinustoolin "kyllänsä saaneena", ei ole tarvetta kokea uudelleen sitä, minkä on jo kokenut.
Enemistöllä vanhuksia ei ole enään voimia totettuua tunteitaan
vaikka haaveita oliski / onki,
luonto on tehny tehtävänsä,
normi vanhus voi vetäytyä jo elämän tuiskeista sivuun
muistojensa ja rakkaittensa pariin,,
vaikka kiikustuoliin seuraamaan maailman menoa,