Even uusi soololevy

Anonyymi-ap

Eveltä on tulossa uusi soololevy pitkän tauon jälkeen miehen 60-vuotisjuhlan kunniaksi, kuten moni varmasti tietää.

Millaisin mielin odotatte tulevaa lättyä?

Pari sinkkua oon levyltä kuunnellut. Etenkin "Löytötavaraa" on mielestäni hyvää uutta Eveä. Sopivasti kuulostaa vanhalta tutulta, mutta rohkeasti on myös uudistuttu. Ei toisteta vaan samaa vanhaa kaavaa ja rohkeasti on otettu vaikutteita nykyajan musasta.

Kolmas sinkku taitaa olla tulossa tässä alkukesästä ja koko levy kesällä. Sitä juhlistetaan keikalla Porissakin, onko joku menossa?

Itsellä olisi matkaa Poriin sen verran paljon, että tuo jää välistä. Toivottavasti keikkoja tulisi muuallekin Suomeen.

210

5053

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On se löytötavaraa ihan hyvä sinkku, ehkä omaan makuun soundi olisi saanut olla hivenen rokkaavampi. Mutta ymmärrän että ajat muuttuu ja musiikki sen mukana. Youtubessa biisi on mennyt ihan mukavasti läpi ja kommentit ovat kaikki positiivisia. Sanotaanko että hyvä varman päälle pelattu aloitussinkku josta on hyvä jatkaa eteenpäin musiikin tekemistä.
      Se henkilökohtaisesti vain ihmetyttää että Nipa ja Eve osaavat kyllä tehdä hyviä biisejä edelleen- Vanhemmiten heiltä on vain mennyt hivenen ohi se taito että mistä biisistä voisi tulla hitti. Jos aikanaan Purppuraa levyn kakkossinkkuna olisi ollut "kaikki kaunis katoaa" niin Dingo olisi noussut raketin lailla tämän maan ykkösbändiksi. Näkeehän sen jo Youtuben puolella että siitä on vaivihkaa tullut bändin toiseksi soitetuin biisi, se on elänyt täysin omaa elämäänsä vailla minkäänlaista markkinointikoneistoa takanaan, sitä ei julkaistu edes radiopromona.

      • Anonyymi

        Hivenen laitoin väärin tuohon aiempaan viestiin kun asian tarkistin. Dingon youtube Top 4 on itseasiassa 1.levoton tuhkimo 2. autiotalo 3 .nahkatakkinen tyttö ja sijalla 4. kaikki kaunis katoaa. Kaikkia noita biisejä on kuunneltu miljoonia toistokertoja!

      • Anonyymi

        En usko, että Dingon suosio siitä sen kummemmin olisi noussut vaikka olisi sinkkuna julkaistukin. Olikohan edes settilistassa koskaan? Eve on sitä soolokeikoilla laulanut, mutta onko ihan Dingon setissä ollut?

        Purppuraa- ja Humisevan harjun paluu-levyillä joka tapauksessa mokattiin sinkkuvalintojen kanssa. Ja etenkin tuotannon kohdalla, jossa oli puikoissa ihan väärät tyypit.

    • Anonyymi

      Suosittu kipale se on joka tapauksessa. Sitä soitetaan hautajaissakin.
      Missähän Even keikka on Porissa? Onko Evellä bändi nykyään ja jos on niin ketä siinä soittaa?
      Even bändi ja Dingo voisivat heittää jonkin pienen turneen yhdessä.

      • Anonyymi

        Taisi olla joku porilainen baari. On somessa mainostanut uutta bändiä, mutta en oo löytänyt tietoa ketä siinä soittaa. Ehkä se selviää viimeistään keikalla.

        Toivottavasti Eve heittäisi keikkaa isommissakin kaupungeissa. Yhteisrundi Dingon kanssa olisi jees, toivottavasti oikeasti toteutuisikin. Mutta rohkenen epäillä, valitettavasti. Dingon nykymeno tuntuu olevan kesäfestareilla vanhojen hittien veivausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh noh. Kyllä Dingo on tällä hetkellä myös vahvasti studion uumenissa. Ja Dingoa kysytään edelleen soittamaan eri tapahtumiin niin miksi ne ei sitä tekisi ? Eikä Dingon kuules tarvi ilmaiseksi soitella vieläkään, vaikka ne ei ihan kärjessä ole keikkaliksoissa niin heti siinä kärjen takana, yli 10000€ napsahtaa per keikka ainakin lehtien mukaan. Niillä on Suomen parhaat biisit. Mä olen monella festarilla ollut missä tämän hetken hittiartistit ovat ihmetelleet Dingon kovaa livesuosiota, ei ole ollut nastaa mennä Dingon jälkeen lavalle.

        Eveltä oli muuten tuulut youtubeen hyvä thelma&loius biisi. Kannattaa käydä tsekkaamassa. Oli parempi kuin se eka sinkku uudelta levyltä.

    • Anonyymi

      eve ollu aina lahjakas luomaan koukkuja musaansa. Saura on hänen kovin soololevy jossa mm kappaleet saura ja afrikka joista afrikka on upea kannanotto joka sopii hyvin nykyaikaan tuo afrikka kappale sanoituksen empaattisuuden ja älykkyyden ansiosta ja onhan se sävellyksenä ehkä myös even kaikkein kovin musatuote. Arvotan eveä siinä sävellystaitojen ohella, että osaa rustata empaattisen älykkäitä sanoituksia. Lisäksi sovituksiin nähdään myös vaivaa kun kuuntelee hänen soololevyjä(etenkin saura levyllä!).

    • Anonyymi

      Löytötavaraa on Saara Törmän sanoitus ja Thelma ja Louis Even oma. Törmä pokkasi Juha Vainio-palkinnon 2022. Jälkimmäisen sanoitus on aika kökkö tuohon ammattilaisen tekemään verraten. Vastaava kökköys ja vanhan kierrättäminen on vaivannut myös Neumannin sanoituksia ja soisi hänenkin ottavan apuja ammattilaisilta. Ollihan tuon sanoituspuolen tajusi ulkoistaa jo kauan sitten ja Yön viime levyillä Hakulisen viimeisen lähdön jälkeen olikin todella hienoja tilauskappaleita.

      • Anonyymi

        Sanoituksien tekoa kannattaa harjoittaa niin että kirjoittaa aivan soopaa ensimmäiset 20 liuskaa, sitten se alkaa aukeamaan. Kannattaa myös kuljeksia vähän maailmalla niin tulee idiksiä. Nipakin teki parhaat sanoituksensa kun tuli kotiin maailmalta nuorena. Jos vain istuu kotona ja käy keikoilla niin ei siitä oikein saa mitään idiksiä irti.

        Minun mielestäni Neumannin olisi kannattanut kerrättää enemmänkin vanhaa, nythän koko Dingo soundi on ollut hukassa 30 vuotta, levyillä.

        Eveltä saattaa tulla vielä parempaakin matskua kun noi kaksi biisiä. En usko että Eve vanhana muusikkona laittaisi heti ulos sitä parasta uutta biisiään.

        Sanoitusten osalta Neumannin kannattaisi pyytää ulkopuolista apua. Kun 2000-luvun tuotantoa kuuntelee, vaikuttaa että Neumannin ideat on jo kulutettu loppuun. Ajoittain on hyviä sävellyksiä, mutta ne pilataan huonoilla sanoilla.

        Eli säv Neumann san joku ulkopuolinen - voisi toimia. Niin voisi syntyä kovaakin uutta Dingo-kamaa.

        Tykkään Even uusista biiseistä siksi, että niissä on rohkeasti otettu uutta soundia eikä toisteta sitä samaa vanhaa. Dingon taas kannattaisi jäljitellä sitä alkuperäistä soundia, se on uusilla biiseillä hukassa.

        Osuit asian ytimeen. Neumannilla on todella hyvä sävelkorva edelleen, ei se ole mihinkään kadonnut vuosien saatossa.

        Jos vaikka sen paljon kuraa niskaan saaneen facebookissa biisin riisuu sanoista, niin sieltä alta paljastuu ihan hyviä ideoita täynnä oleva sävellys.

        Oikeastaan kaikki 94-08 Dingo levyt ovat olleet täynnä tarttuvia sävellyksiä. Minun mielestäni hyviä sävellyksiä on tuhlattu sellaisiin biiseihin missä on ollut tyhjänpäiväinen sanoitus. Nipa paras sanoitus viime vuosilta on juhlakokoelman biisi Toukokuun vihreät yöt. Se laulu olisi täytynyt sovittaa Dingolle, turhaan julkaisi sen soolona tuollaisella sovituksella. Siitä olisi pitänyt tehdä rock biisi Dingo soundilla.

        Eve lähestyy viisaammin tällä uudella levyllä tätä puolta, tehdään itse paljon mutta otetaan myös apuja vastaan. Suomessa on paljon aivan upeita sanoittajia.

        oon eri mieltä dingosta&neumannin sävellystaidoista sillä ne on ruosteessa olleet jo tosi kauan eli parhaat hetket dingo&neumannin sävellykset ossuu 80-lukkuun ja osittain 90-luvun via finlandia levy jossa on esim mestariteos kappale nimeltä tupakkatie tai vaikkapa ameriikassa niminen kappale ja ruma ankanpoikanen. Nimibiisi via finlandia meni jo liikaa patetian puolelle ja elämäni sankari on ihan mukiinmenevä muttei mestariteos. Purppuraa levy on suoraan sanoen karmea kuten neumannin soolokiekko oma waterloo ja humisevan harjun paluu levy joka siis dingon levy, on minusta ihan siedettävä toki eli jättää neutraalit fiilikset mutta kaukana on siitä dingon parhaasta tasosta eli oon kyllä eri mieltä kanssasi mut makuja on monia sano naapurin erkki tai että mielipidet on persreikä tai noh jotkut on jopa sitä mieltä että he on oikeassa mielipiteissään koska yrittää perustella sen siten että heillä on korkea musiikillinen koulutustaso joten heillä on sen vuoksi tietoa paljon mikä on hyvää , huonoa tai keskitason musaa. Mut loppujen lopuksi musa kuten ruoka on aika vahavasti mielipijejuttu vai onko sinusta?

        Tupakkatie on tehty varmaan jo 80-luvun alussa.

        Samahan se on monella muulla bändillä että ne pari, kolme ensimmäistä levyä on parhaita ja sitten taso laskee. Jotkut artistit/orkesterit vain nousevat niin isoon megasuosioon että on melkein sama mitä ne julkaisevat niin se myy hyvin.

        Suomessa on Apulanta hyvä esimerkki. Apulannalla on 21 sinkkulista ykkössinkkua, eikä niistä kaikki ole todellakaan mitään mestariteoksia, bändin suosio on vain Suomen mittakaavassa megalomaaninen. Olihan se viime vuoden stadionkeikka jo osoitus siitä että miten iso Apultanta on Suomessa.
        Mutta vähemmän siellä stadikalla oli silti katsojia kuin Dingon Ahveniston keikalla vuonna 1985.

        Joo sama ilmiön minä huomannut aika monien kohdalla että monet musantekijät tekkee ne parhaat julkaisut uran ihan alussa ja esimerkkejä on monta mutta on sitten tiettyjä musanimiä jotka kykenee lähinnä koko ajan vakuuttaviin suorituksiin levytysrintamalla kuten mieleeni tulee nyt vaikkapa ruotsin ylpeydet musamaailmalle monica törnell, ossler ja ulf lundell ja nynningen yhtye ja nationalteatern ja suomalaisista musanimistä mieleen tulee lähinnä värttinä, cmx ja maija vilkkumaa jotka pysyy lähinnä koko ajan siellä huipputasolla joskin cmx yhtye teki parhaat levyt 90-luvulla eli kolmikärki debyytistä rautakantele levyyn oli minusta 5/5 tasoa mutta sen jälkeen on minusta cmx tehnyt niin 4/5 tasoisia kuin myös muutaman 3/5 tasoisen julkaisun. Vilkkumaan maija on melkein koko ajan tehnyt 4/5 tai 5/5 tasoisia levyjä paitsi se yksi levy jolle annan 3/5. Apulannan kulta-aika minulle sijoittuu plastikiin eli plastikin jälkeen meni homma liian jäykäksi, väkinäiseksi ja pateettiseksi sekä ylisovitetuksi.

        Yhdysvalloista löytyy semmonen aika harvinainen yhtye kuin ozric tentacles joka on melkein koko ajan tehnyt 4/5 ja 5/5 tasoisia levyjä. Toinen paljon kuuluisampia yhdysvaltalainen yhtye Metallica teki parhaat juttunsa 80-luvulla joista kaikkein tyylikkäimmät levyt ovat minun mielestäni master of puppets ja etenkin progemetalli tyylinen justice for all mutta kasariluvun jälkeen meni hieman maku (osittain) metallican touhuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakkatie on tehty varmaan jo 80-luvun alussa.

        Samahan se on monella muulla bändillä että ne pari, kolme ensimmäistä levyä on parhaita ja sitten taso laskee. Jotkut artistit/orkesterit vain nousevat niin isoon megasuosioon että on melkein sama mitä ne julkaisevat niin se myy hyvin.

        Suomessa on Apulanta hyvä esimerkki. Apulannalla on 21 sinkkulista ykkössinkkua, eikä niistä kaikki ole todellakaan mitään mestariteoksia, bändin suosio on vain Suomen mittakaavassa megalomaaninen. Olihan se viime vuoden stadionkeikka jo osoitus siitä että miten iso Apultanta on Suomessa.
        Mutta vähemmän siellä stadikalla oli silti katsojia kuin Dingon Ahveniston keikalla vuonna 1985.

        Hurmerinnat maarit+sami ja laura moisio tekee myös usein kovan tason levyjä. Hurmerinnat maarit+sami etenki kannattaa mainita koska heillä on laaja tuotanto jossa paljon levyjä ja harvoin tehneet heikkoja levyjä jos koskaan vaan suurin osa on minusta luokkaa kiitettävä. Kaija saariaho(edesmennyt) oli tosi kovan tason musantekijä joka tässä äskettäin kuoli. Hän teki usein huipputason levyjä. Sukupuoli ei merkitse mitään musiikissa vaikka moni on sitä mieltä että miehet on parempia tekkeen musaa kuin naiset. Minä kun ostan musaa niin en koskaan katso sukupuoleen enkä myöskään kansalaisuuteen. Ja mulle kelpaa kaikki eri genret.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakkatie on tehty varmaan jo 80-luvun alussa.

        Samahan se on monella muulla bändillä että ne pari, kolme ensimmäistä levyä on parhaita ja sitten taso laskee. Jotkut artistit/orkesterit vain nousevat niin isoon megasuosioon että on melkein sama mitä ne julkaisevat niin se myy hyvin.

        Suomessa on Apulanta hyvä esimerkki. Apulannalla on 21 sinkkulista ykkössinkkua, eikä niistä kaikki ole todellakaan mitään mestariteoksia, bändin suosio on vain Suomen mittakaavassa megalomaaninen. Olihan se viime vuoden stadionkeikka jo osoitus siitä että miten iso Apultanta on Suomessa.
        Mutta vähemmän siellä stadikalla oli silti katsojia kuin Dingon Ahveniston keikalla vuonna 1985.

        Esimerkiksi 1800 luvulla naissäveltäjiä pijettiin heikossa arvossa ja silloin ja 1900 luvulla on ollut esim taidemusan puolella(kamarimusa/chamber) paljon taitavia naissäveltäjiä jotka jääneet melkein ihan kaikki miesten varjoon eikä edes delia dersbyshire saanut tarpeeksi kehuja suhteessa miehiin silloin. Kehitys on mennyt toki nykyään parempaan suuntaan. Suomessa ansioituneimpia kitaristeja ovat blueskitaristi erja lyytinen, kitaristi jukka tolonen ja edesmennyt basistivelho pekka pohjola.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakkatie on tehty varmaan jo 80-luvun alussa.

        Samahan se on monella muulla bändillä että ne pari, kolme ensimmäistä levyä on parhaita ja sitten taso laskee. Jotkut artistit/orkesterit vain nousevat niin isoon megasuosioon että on melkein sama mitä ne julkaisevat niin se myy hyvin.

        Suomessa on Apulanta hyvä esimerkki. Apulannalla on 21 sinkkulista ykkössinkkua, eikä niistä kaikki ole todellakaan mitään mestariteoksia, bändin suosio on vain Suomen mittakaavassa megalomaaninen. Olihan se viime vuoden stadionkeikka jo osoitus siitä että miten iso Apultanta on Suomessa.
        Mutta vähemmän siellä stadikalla oli silti katsojia kuin Dingon Ahveniston keikalla vuonna 1985.

        Tupakkitie tehty kasarina aha ok kiva tietää! =)

        Kerran muuten eräs tyyppi alkoi vähätellä naisia sanomalla näin "miehet on tehneet paljon enemmän merkittäviä klassikkoteoksia kuin naiset musamaailmassa prosentuaalisesti paljon enemmän" niin minä päätin vastata hänelle ja lähetin tällaisen viestin "oletko pölvästi vaiko tympeää laatua oleva ihminen vai oletko molempia samaan aikaan eli siis tottakai miehet on tehneet naisia enemmän klassikkoteoksia mikä johtuu tietenkin siitä että miehiä on huomattavan paljon enemmän musamaailmassa kuin naisia"
        Tyyppi meni hiljaiseksi eikä vastannut enää koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakkatie on tehty varmaan jo 80-luvun alussa.

        Samahan se on monella muulla bändillä että ne pari, kolme ensimmäistä levyä on parhaita ja sitten taso laskee. Jotkut artistit/orkesterit vain nousevat niin isoon megasuosioon että on melkein sama mitä ne julkaisevat niin se myy hyvin.

        Suomessa on Apulanta hyvä esimerkki. Apulannalla on 21 sinkkulista ykkössinkkua, eikä niistä kaikki ole todellakaan mitään mestariteoksia, bändin suosio on vain Suomen mittakaavassa megalomaaninen. Olihan se viime vuoden stadionkeikka jo osoitus siitä että miten iso Apultanta on Suomessa.
        Mutta vähemmän siellä stadikalla oli silti katsojia kuin Dingon Ahveniston keikalla vuonna 1985.

        Sitäpaitsi naisista löytyy paljon osaavia tekijöitä jotka tehneet merkittäviä teoksia jotka esim kaupallisesti myyneet valtaisan hyvin. Näitä vihaajia on liikkeellä paljon eli milloin vihataan naisia tai sitten joku vihaa homoseksuaaleja eli nytkin luin lehdestä yhden uutisen joka alkoi vituttaa (suoraan sanottuna alkoi vituttaa !) kun joku oli pahoinpidellyt homon eli nämä vihaajat on semmosia ihmisiä jotka ei saa minulta kovin paljoa arvostusta osakseen.

        Dingon musaan liittyy semmonen lapsellinen seikka muuten että kun minä aloin kuuntelemaan dingoa joskus siinä 90-luvun puolivälissä ja pukeudun välillä koulussa pinkkiin t-paitaan niin ne alkoi heti homotella ja ne sanoi että jos mies kuuntelee dingoa niin hänen täytyy olla homo. Mä en sanonut mitään mutta nauroin olkapääni yli jolloin eräs öyhöttäjä melkein meinasi hyökätä kimppuuni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuit asian ytimeen. Neumannilla on todella hyvä sävelkorva edelleen, ei se ole mihinkään kadonnut vuosien saatossa.

        Jos vaikka sen paljon kuraa niskaan saaneen facebookissa biisin riisuu sanoista, niin sieltä alta paljastuu ihan hyviä ideoita täynnä oleva sävellys.

        Oikeastaan kaikki 94-08 Dingo levyt ovat olleet täynnä tarttuvia sävellyksiä. Minun mielestäni hyviä sävellyksiä on tuhlattu sellaisiin biiseihin missä on ollut tyhjänpäiväinen sanoitus. Nipa paras sanoitus viime vuosilta on juhlakokoelman biisi Toukokuun vihreät yöt. Se laulu olisi täytynyt sovittaa Dingolle, turhaan julkaisi sen soolona tuollaisella sovituksella. Siitä olisi pitänyt tehdä rock biisi Dingo soundilla.

        Eve lähestyy viisaammin tällä uudella levyllä tätä puolta, tehdään itse paljon mutta otetaan myös apuja vastaan. Suomessa on paljon aivan upeita sanoittajia.

        Tuolta Nipan 60-vuotiskokoelmalta mainittava myös Merlin ja minä.

        Hieno kappale ja oivallisia viittauksia Dingon/Neumannin aiempiin biiseihin. Esim. Musta leski.

        Ihan hyvin nuo molemmat biisit olisi voitu julkaista Dingona, olisi ollut parasta Dingoa aikaan. Ymmärrän toki, että kyse oli Neumannin juhlakokoelmasta ja sille haluttiiin uusia biisejä.

    • Anonyymi

      Tuli illalla Radio Suomesta se Even uusi Thelma & louis sinkku. On pakko sanoa että siinä on tarttuva sävellys, veikkaan että se voi alkaa soimaan radioaalloilla enemmänkin. Kiva ja raikas pop kappale. Käykää kuuntelemassa. Laitan linkin alle. Itse olisin vähän rokimman sovituksen tehnyt mutta nämä ovat makuasioita. Ja keikallahan siihen voi lisätä kierroksia.

      https://www.youtube.com/watch?v=2HAGfdsfmxc

      • Anonyymi

        Hieno biisi. Sävellykselle antaisin 8,5/10. Sanat 7/10. Tuotanto 7,5/10.Biisin nimi 6/10.

    • Anonyymi

      Tänäänkin soi thelma&louis radio Suomessa. Biisi voi pikkuhiljaa nousta aika isoksi hitiksi. Biisi paranee koko ajan mitä enemmän sitä kuuntelee.
      Olin itse ensin että joo ihan Ok biisi ja mitä enemmän olen sitä kuunnellut niin nyt tykkään ihan sikana, paras suomenkielinen popbiisi mitä on tänä keväänä julkaistu.

    • Anonyymi

      Mikähän taho alkaisi järjestämään Even Ja Dingon yhteiskeikkaa?

      Siinä olisi vaikka Tavastian Merimaalle hyvä viimeinen työmaa järjestettäväksi ennen eläkkeelle siirtymistä.

      Dingo 40v. Eve 60v. Yht. 100v.

      Tupa olisi täynnä. se on varma.

      Ja nyt Thelma&luois soimaan. On nimittäin parasta mitä on tänä vuonna kotimainen artisti julkaissit.

      • Anonyymi

        Ei mikään. Ei sellaiselle vaan ole riittävästi kysyntää. Se vaan on karu fakta.

    • Anonyymi

      Julkaistaanko levy heinäkuussa? Kehräämön keikan heinäkuun alussa piti olla 60-v ja levyn julkkarikeikka. Nopealla haulla en löytänyt julkaisutietoa mistään. Bändistäkään ei ole mitään tietoa, eikä levy-yhtiöstä. Sinkut on Spotifyn mukaan julkaissut "Eve4ever".

      • Anonyymi

        Voi olla että singlejulkaisut olivat omakustanteita, joilla yritettiin saada levy-yhtiöt kiinnostumaan albumin julkaisusta. Jos tarkoitus olisi kiertää bändin kanssa syksyllä, niin isompien keikkapaikkojen illat on jo hyvin pitkälti buukattu.

      • Anonyymi

        Älä huoli, levy julkaistaan kyllä. Tehdään Kehräämöllä kaksi hienoa iltaa ja kassellaan syssymmällä että miten jatketaan. Bändissä on ammattimiehiä ja hienot illat on tulossa.

        Keitä siinä Even bändissä soittaa?

        Toivottavasti keikkoja olisi tulossa muuallekin kuin Porissa. Eikö tälle kesälle oltu lupailtu vielä uutta sinkkuakin?

    • Anonyymi

      Levymyynti on Suomessa melkoisen marginaalista nykyään, ainakin CD muodossa. Jos on paljon hyviä biisejä niin minun mielestäni niitä kannattaisi ensin julkaista sinkkuna tai radiopromona ulos yksitellen. Jossain vaiheessa myöhemmin ehkä kannattaisi vasta koota ne sinkut yhdelle levylle.
      Yksittäisiä sinkkuja on helppo tarjota sitten esim. radiokanaville.

      • Anonyymi

        Näinhän se on. Nykyään valtaosa kuluttaa musiikkinsa kuuntelemalla Spotifystä, osa ehkä ostaa mp3:na. Fyysisiä levyjä ei osta enää kuin harvat. Siksi onkin tyypillistä, että fyysisestä levystä otetaan vain pieni painos niistä kiinnostuneille.

        Vinyylilevyt on taas nosteessa, mutta ei suuren yleisön keskuudessa. Se on pienen porukan juttu, kuten CD:tkin nykyään.

        Samalla perinteisten albumien merkitys on vähentynyt, nyt korostuu yksittäiset biisit. Hyviä sinkkuja nyt pihalle, ja sitten ehkä niistä koostettu levy digipalveluihin ja ehkä pienenä fyysisenä painoksenakin.

    • Anonyymi

      Nyt on onneksi alkanut fyysisten levyjen myynti hivenen kasvamaan. Iso kiitos kuuluu Levykauppa Äxälle ja sen toimitusjohtaja Jyri Lipposen Lipposen levy ja kasetti firmalle. He ovat julkaisseet paljon kotimaisia vanhoja hittilevyjä uudelleen niin kasettina, CD:nä kuin vinyyliversionakin. Todella arvokasta työtä.
      Ainakin itse odotan kuin kuuta nousevaa että saan levyhyllyyni joskus niin Even kuin Dingonkin uudet levyt.

    • Anonyymi

      Tuossa joku jo kyselikin levyjulkaisun perään ja se peittyi ympäripyöreisiin vastauksiin. Julkaistaanko levy edes digitaalisena ennen juhlakeikkaa vai ei?

    • Anonyymi

      Kautta rantain kuultuna Jakella on kova halu tehdä itse, mutta vanhat kirjanpitokuprut tekevät sen, ettei kukaan halua lähteä sitoutumaan kiertueeseen ilman rehellistä keikkamyyjää ja levyn teon suhteen on tullut budjetti vastaan. Toiseen sinkkuun oli ladattu paljon mutta se floppasi.

      Uuden julkaisu ei kannata ilman aivan tautisen kovia biisejä joita ei ole. Kokoelman julkaisu ei kannata kun ei niitä vanhojakaan yleisön tuntemia hittejä ole. Vertailukohtana voi käyttää Nipan 60-v julkaisua joka oli vanhan levy-yhtiön kokoelma kahdella uudella biisillä. Jaken suosio on alle 10 % Nipan suosiosta.

      Kannattaa mennä heinäkuun keikoille sen parempaa tuskin on enää luvassa. Trubaduurimeiningillä mennään jatkossa.

      • Anonyymi

        No miten voi mies ajatella asioita noin negatiiviseen sävyyn, näin kauniina kesäiltana?

        En nyt ainakaan itse sanoisi että toinen single olisi mitenkään flopannut, jos se esim. soi Suomen suurimmalla radiokanavalla. Aika harva artisti saa sinne soimaan ikinä mitään. Biisi on hyvä ja itse uskon että sen suosio vain kasvaa ajan myötä.

        Kyllä tätä maata kiertää kuules kymmeniä ja taas kymmeniä artisteja ja bändejä joiden suosio on vain murto-osa Even suosiosta. Kun jaksaa tehdä ja yrittää niin yleensä se palkitaan jossain vaiheessa.

        Ja mitä hitteihin tulee niin onhan niitäkin melkoinen määrä, monella on vähemmänkin.

        Vertaus Dingon Nipaan on vähän sekin erikoinen. Dingo teki 80-luvulla niin kovaa jälkeä ettei siihen ollut sitä ennen eikä ole sen jälkeenkään kukaan toinen pystynyt, ei ollut somea vaan raakalla työllä tehtiin se duuni. Dingossa ja Nykäsen Matissa on paljon samaa jos näin kökkö vertaus sallitaan, kumpikin oli prime aikanaan täysin ylivoimaisia alallaan. Ja olihan Eve melkoisen isossa roolissa silloin kun Dingo löi läpi. Voit vaikka katsoa Neumannin haastattelun kasarigrammarista parin vuoden takaa, jossa Neumann itse sanoo suoraan että Eve oli hänen ohellaan silloin alkutaipaleella Dingon suosituin jäsen.

        Trubaduurimeinki on muuten päivän sana. Ei ole kauaa kun facen puolella joku kysyi Mustien Enkeleiden sivuilla että miksi ne soittaa etupäässä Enkelit duo keikkoja ja bändikeikkoja ei juurikaan. Jussi Aaltonen vastasi että ravintolat eivät osta enään bändikeikkoja vaan etupäässä ne ostavat trubaduuri ja duo keikkoja, kustannussyihin vedoten.

      • Anonyymi

        Se on totta, että Eve ei ole suurelle yleisölle ollenkaan niin tuttu kuin jotkut tälläkin palstalla kuvittelee.

        Even soolo"kiertueet" ovat vuosikausia olleet lähinnä trubaduurikeikkoja Porissa, missä Eve taitaa olla tunnettu. Muualla keikkaa ollut vähemmän. Eve on vahvasti profiloitunut ex-Dingoksi ja se onkin varmaan hyvä markkinointikeino. Soolouran biisit vaan jääneet suurelle yleisölle liian vieraiksi sitä debyyttilevyä lukuun ottamatta. Ja siitäkin kohta se 40 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miten voi mies ajatella asioita noin negatiiviseen sävyyn, näin kauniina kesäiltana?

        En nyt ainakaan itse sanoisi että toinen single olisi mitenkään flopannut, jos se esim. soi Suomen suurimmalla radiokanavalla. Aika harva artisti saa sinne soimaan ikinä mitään. Biisi on hyvä ja itse uskon että sen suosio vain kasvaa ajan myötä.

        Kyllä tätä maata kiertää kuules kymmeniä ja taas kymmeniä artisteja ja bändejä joiden suosio on vain murto-osa Even suosiosta. Kun jaksaa tehdä ja yrittää niin yleensä se palkitaan jossain vaiheessa.

        Ja mitä hitteihin tulee niin onhan niitäkin melkoinen määrä, monella on vähemmänkin.

        Vertaus Dingon Nipaan on vähän sekin erikoinen. Dingo teki 80-luvulla niin kovaa jälkeä ettei siihen ollut sitä ennen eikä ole sen jälkeenkään kukaan toinen pystynyt, ei ollut somea vaan raakalla työllä tehtiin se duuni. Dingossa ja Nykäsen Matissa on paljon samaa jos näin kökkö vertaus sallitaan, kumpikin oli prime aikanaan täysin ylivoimaisia alallaan. Ja olihan Eve melkoisen isossa roolissa silloin kun Dingo löi läpi. Voit vaikka katsoa Neumannin haastattelun kasarigrammarista parin vuoden takaa, jossa Neumann itse sanoo suoraan että Eve oli hänen ohellaan silloin alkutaipaleella Dingon suosituin jäsen.

        Trubaduurimeinki on muuten päivän sana. Ei ole kauaa kun facen puolella joku kysyi Mustien Enkeleiden sivuilla että miksi ne soittaa etupäässä Enkelit duo keikkoja ja bändikeikkoja ei juurikaan. Jussi Aaltonen vastasi että ravintolat eivät osta enään bändikeikkoja vaan etupäässä ne ostavat trubaduuri ja duo keikkoja, kustannussyihin vedoten.

        Noh kyl eve on niin kova että voi melkein verrata dingoon mut ei ihan. Sanoisin dingo niukka voitto mut vain niukka voitto. Eve oli kappaleen tekijänä sellainen joka osasi luoda biisien sisään enemmän yksityiskohtia kuin dingo, mut säveltäjänä neumanni vie voiton. Kokonaisuudessaan dingo niukka voitto.

    • Anonyymi

      Uusi single Kallion katuvalot julkaistaan ensi viikolla 30. kesäkuuta.

      • Anonyymi

        Hyvä. Biisejä tulee kuunneltua ihan eri korvalla kun ne julkaistaan sinkkuna. Niihin tavallaan paneutuu syvemmin. Kiitos Eve hyvästä musiikistasi jota jaksat edelleen aktiivisesti tuottaa meidän kuulijoiden iloksi. Niin ja Hyvää Juhannusta Dingo orkesterille, Evelle sekä kaikille tämän palstan lukijoille.

        Se on kyllä totta, että yksittäisinä sinkkuina biisejä tulee kuunneltua jotenkin tarkemmin. Kokonaisten albumeiden kohdalla se yksittäisen biisin merkitys jotenkin vähäisempi.

      • Anonyymi

        Hienosti soi Even ääni uudella sinkulla. Biisi on samaa vakuuttaavaa laatua kuin aiemmatkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienosti soi Even ääni uudella sinkulla. Biisi on samaa vakuuttaavaa laatua kuin aiemmatkin.

        Juu, tässäkin on käytetty sanoitusapua ja sanoitus on sujuva.

    • Anonyymi

      Taas äsken soi Even uutta tuotantoa Radio Suomen toiveiden yössä.

    • Anonyymi

      Vaikka en mikään armoton Eve fani olekaan, niin on pakko sanoa että Eve tekee tällä hetkellä näistä 80-luvun artisteista tuoreimman ja laadukkaimman oloista materiaalia.

      On hienosti päivitetty sitä vanhaa 80-luvun soundia, mutta kuitenkin niin että ne vanhat juuret ovat siellä biisien rakenteissa edelleen tallella ja selkeästi kuunneltavissa.

      Minä uskallan väittää että jos Evellä riittää motivaatio jatkaa laadukkaiden laulujen säveltämistä ja sanoittamista kera hyvien muusikoiden, niin hänen uransa tulee olemaan vielä sangen menestyksekäs. Kyllä ihmiset vaistoavat sen mikä tulee sydämestä ja minkä eteen on nähty vaivaa. Jossain vaiheessa se työ alkaa kantaa hedelmää.

      Mukavaa kesän jatkoa kaikille.

    • Anonyymi

      Hienosto kulkeva poppisbiisi tuo Kallion katuvalot, kuin tehty radiosoittoon.
      Tuotantopuoli on kyllä kunnossa.
      Näyttää olevan Jimmy Westerlundkin mukana teamissa. Mies on kyllä tällä hetkellä aivan guru Suomessa. Jokunen vuosi sitten löysin sattumalta sellaisen bändin kuin One Desire, enkä edes ensin uskonut että se on Suomalainen bändi. One Desire kuulostaa varsinkin levyltä soitettuna kansainväliset mittapuut täyttävältä orkesterilta, ja sitähän se kyllä onkin nykyään. Westerlund taisi olla jotenkin mukana myös sillä YÖn viimeisellä studiolevyllä mikä nosti taas YÖn listojen kärkeen, harmi että se työ jäi kesken.
      Tähän loppuun voi vain sanoa että taas on Eveltä tullut hieno kappale ulos, jos tämä taso säilyy niin kyllä on vielä Evekin isoilla lavoilla jossain vaiheessa.
      Suosittelen.
      Jos nyt ihan kouluarvosanoja antaisin kappaleelle. Sävellys 8,5 (pikkuisen lisää vielä koukkua kertsiin) Sanoitus 8,5 (Hyvä sanoitus, mutta muutama kohta ei täysin istunut minun korvaani), Tuotanto, Nyt on pakko antaa puhdas 10 (loistava), Biisin nimi 9.

    • Anonyymi

      Westerlund tuotti muuten kaikki Sturm und Drangin levyt ja toimii nykyään myös One Desire bändin tuottajana sekä kitaristina. Loistava muusikko josta soisi jonkun tekevän dokumentin vaikkapa youtubeen.
      Lindhomin Ollikin kehui Jimmyä, Lindholmkaan ei koskaan lämpimikseen ketään kehunut, kritiikki oli välillä aika kovaakin mm. Dingon suuntaan.

      • Anonyymi

        Siitä on olemassa dokumentti.
        En muista nimeä, mutta olen sen katsellut.

    • Anonyymi

      Olisi ihan tyylikästä Dingon sometileiltä jakaa Even sinkkujulkaisut.
      Neumann on soolokeikalla ensi keskiviikkona, joten ainakaan hän ei ole vierailemassa Even bileissä. Toivottavasti joku muu Dingoista on paikalla.

      • Anonyymi

        Jakaa mitä? En ymmärtänyt.

      • Anonyymi

        kyllä on perin outoa jos edes Jonttu Virta ei pyörähdä lavalla.
        Aikanaan oli toive että olisi saatu lavalle vaikka koko Dingo vuosimallia 1984.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä on perin outoa jos edes Jonttu Virta ei pyörähdä lavalla.
        Aikanaan oli toive että olisi saatu lavalle vaikka koko Dingo vuosimallia 1984.

        Kenellä tällainen toive?

        Jonttu taitaa asua edelleen Porissa niin olisi kyllä upeaa jos nousisi lavalle.

        Mutta en tiedä. Ovatko Jonttu ja Eve olleet edes tekemisissä keskenään 80-luvun jälkeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenellä tällainen toive?

        Jonttu taitaa asua edelleen Porissa niin olisi kyllä upeaa jos nousisi lavalle.

        Mutta en tiedä. Ovatko Jonttu ja Eve olleet edes tekemisissä keskenään 80-luvun jälkeen?

        Mun mielestä jossain haastattelussa Eve sanoi että ois nasta nousta vielä samalla lavalle Nipan ja kumppaneiden kanssa, mutta voin muistaa väärinkin koska aikaa on kulunut. Saatan olla ihan hakoteillä.

        Ajatelkaas kuitenkin, ensi vuonna tulee 40 vuotta Nimeni on Dingo..... levyn julkaisusta. Eikö olisi aika kova veto, että vuoden 1984 Dingo bändi soittaisi sen levyn alusta loppuun jollain keikalla, juhlistaen samalla levyn julkaisun juhlavuotta. Tälläisiä spesiaalikeikkoja on jonkin verran ollut vuosien varrella eri bändeillä . Hassisen Kone mm. Ratinassa soitti kaikki levynsä alusta loppuun. Eihän tuollainen tapahtuma olisi pois nykyiseltä bändiltä ,joka sekin voisi olla mukana keikalla. Dingo keikka Isolla kokoonpanolla Helloweeinin tyyliin.

        Vaikka Dingon setlist tällä hetkellä painottuu sinne kahteen ekaan julkaisuun, niin kyllä niistä kahdesta ekasta levyjärkäleestä jää moni helmi soittamattakin.
        Valomerkki, Pistoolisankari, Lähden taas, Tuulen viemää, Valkoiset tiikerit. Toivottavasti joku bändin jäsenistä laittaa ajatuksen edes hautumaan.

        Onko Eve muuten edes ollut lauteilla muiden 80-luvun Dingojen (pl. Neumann) kanssa kasarin jälkeen?

        Eve joo soitti Dingossa useamman vuoden 2000-luvullakin, mutta silloin bändissä ei muut 80-luvun jätkät ollut mukana. Famousin paluussa Eve ei tietenkään ollut messissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun mielestä jossain haastattelussa Eve sanoi että ois nasta nousta vielä samalla lavalle Nipan ja kumppaneiden kanssa, mutta voin muistaa väärinkin koska aikaa on kulunut. Saatan olla ihan hakoteillä.

        Ajatelkaas kuitenkin, ensi vuonna tulee 40 vuotta Nimeni on Dingo..... levyn julkaisusta. Eikö olisi aika kova veto, että vuoden 1984 Dingo bändi soittaisi sen levyn alusta loppuun jollain keikalla, juhlistaen samalla levyn julkaisun juhlavuotta. Tälläisiä spesiaalikeikkoja on jonkin verran ollut vuosien varrella eri bändeillä . Hassisen Kone mm. Ratinassa soitti kaikki levynsä alusta loppuun. Eihän tuollainen tapahtuma olisi pois nykyiseltä bändiltä ,joka sekin voisi olla mukana keikalla. Dingo keikka Isolla kokoonpanolla Helloweeinin tyyliin.

        Vaikka Dingon setlist tällä hetkellä painottuu sinne kahteen ekaan julkaisuun, niin kyllä niistä kahdesta ekasta levyjärkäleestä jää moni helmi soittamattakin.
        Valomerkki, Pistoolisankari, Lähden taas, Tuulen viemää, Valkoiset tiikerit. Toivottavasti joku bändin jäsenistä laittaa ajatuksen edes hautumaan.

        Mutta on mullakin hatara muistikuva, että Eve olisi jotain toivetta heittänyt että olisi kiva nousta samalle lavalle muiden Dingojen kanssa.

        Olisi se tietty kova, jos bändi heittäisi edes yhden keikan debyyttilevyn kokoonpanossa. Tai 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vetäisi keikan erikoiskokoonpanolla, missä lavalla sekä Nimeni on Dingon kokoonpano että famous five. Basisti vaan vaihtaa Evestä Pepeen kesken keikan.

    • Anonyymi

      No yhden even kappaleen vuosimallia 2023 kävin kuunteleen mutta mun makuuni tylsähkö. Ei päässyt ainakaan tuo kappale samalle levelille kuin esim herran 80-luvun kappaleet kuten esim huuda mua , saura ja afrikka.

      • Anonyymi

        Onkohan Even tarkoitus julkaista enään mitään musiikkia CD muodossa? Olisi kiva saada levyhyllyyn ihan fyysisiä sinkkuja ja kokopitkiä levyjä. Tässä kun on jo vanha musadiggari, niin edelleen se fyysinen levy on se juttu. Ei niinkään tämä suoratoistopalvelu mikä nyt on päivän sana.

        Sinkkuja ei ainakaan kannata enää fyysisenä julkaista, markkina on niin pientä.

        Onko Evellä edes levytyssopparia vai onko nää omakustanteita? Omakustanteena fyysisen levyn julkaisuun liittyy riskinsä, valmistus maksaa ja fyysisen levyn ostajia on vähän.

        Ei siinä, minäkin tykkään fyysisistä äänitteistä mutta nää spotifyt on nykyaikaa ja musabisnes toimii sen mukaan.

        Juu näin on ,mut on hyvä että fyysisiälevyjä vielä julkaistaan.

        mie oon myös kova fyysisten levyjen fanittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu näin on ,mut on hyvä että fyysisiälevyjä vielä julkaistaan.

        Tietysti on. Mutta koska fyysisten äänitteiden kysyntä on vähäistä, pitää tarkemmin harkita, mistä julkaisuista kannattaa fyysinen painos ottaa ja millaisilla painosmäärillä.

        Koska nykyään fyysisten levyjen kohdalla painosmäärät on pienet, kappalehintakin voi olla korkeampi. Etenkin LP-levyjen suhteen jotka ovat aika suolaisia nykyään. Mutta uudet vinyylijulkaisut onkin vain suunnattu "pienelle harrastelijaporukalle".

        CD-levyistä en tarkemmin tiedä, niiden hinnat oli "CD:n kulta-aikana" aika suolaiset, jopa 25 euroa per levy. Ei toisaalta ihme jos piratismi kukoisti, olihan tuo kova hinta. Siihen nähden suoratoistopalvelut parempi vaihtoehto, saa artisti edes jotain tuloja itselleen.

        miten toimii esim spotify? onko mitä muita paikkoja kuin spotify? joutuuko noihin paikkoihin rekisteröitymään jotta voi kuunnella musaa? mitä se maksaa? joutuuko spotifyssa myös maksamaan että artistille &bändille tulee siitä tuottoa vai miten tuo systeemi siellä oikein toimii? Youtubesta pystyy kuunteleen myös musaa. Miten nykyään ihmiset kuuntelee musaa noissa suoratoistopaikoissa? Voiko spotifysta musaa siirtää tyhjälle cd levylle kun ostaa tyhjän cd levyn kaupasta? Voisin kyllä toki itte ottaa asiasta selevää, mut ajattelin kysyä sulta jos tiiät miten nuo nykyiset musankuuntelupaikat oikein toimii? Oisko mahdollista että kertoisit minulle oikein tarkasti miten ne toimii??

        jos esim joutuu rekisteröitymään moniin eri musankuuntelupaikkoihin niin eikö tuo ole vähän ylimääräistä hommaa monelle kun joutua rekisteröitymään kun paljon helpommalla pääsee jos ei tarvis rekisteröityä kun nykyään jos rekisteröityy jonneki paikkaan niin monet huijarit saattaa yrittää huijata heti mutta toki vastuu on paljon itsellään ettei kerro kellekään salasanoja mut kun rikolliset tulee koko ajan älykkäimmiksi niin ei se oo heleppo yhtälö. Moni ei esim nykyään uskalla enää oikein mihinkään rekisteröityä kun niissä jutuissa joutuu käyttään salasanaa vaikka moni tietää ettei joutuis huijatuksi niin silti moni ei viitsi rekisteröityä.

        Onko mitään musankuuntelupaikkoja jonne ei tarvi rekisteröityä ja jos on niin kerro mitä?

        Ostaako ihmiset miten paljon tyhjiä cd levyjä joihin siirtää musaa suoratoistopaikoista vai onko mahdollista edes siirtää niistä paikoista musaa tyhjälle cd:lle`?
        sori oon vähän tyhmä tässä asiassa mut en voi tietää kun en ole käyttänyt yhtäkään suoratoistopaikkaa sillä ainoastaan kuuntelen musaa fyysisten levyjen kautta eli cd;t, c kasetit ja dvd levyt.
        En ihan kädetön ja tyhmä ole koska osaan kyllä siirtää musaa tyhjälle levylle eli musa24 on suomalainen maksullinen musanpolttopaikka josta joskus ostin musaa ja siirsin ne tyhjälle cd:lle.

        Jos musalevyt joskus tulevaisuudessa poistuvat niin uskotko että myös tyhjät cd levyt lakkaa olemasta?

        sori monia kysymyksiä, ehkä liikaa kysymyksiä, koita keskittyä kaikkiin kysymyksiini rauhassa ja vastaa kaikkiin. Toivon että vastaat kaikkiin viesteihini.

        Spotify vaatii rekisteröitymisen, käsittääkseni tunnuksen voi luoda myös Facebook-tilin avulla eli silloin ei tarvitse erillistä rekisteröitymistä.

        Spotifyn perusversio on ilmainen, jos sietää kuunnella mainoksia biisien välissä. Maksullinen versio oli muistaakseni about 10 euroa kuussa. Spotifylla on myös opiskelija-alennuksia ja muita alennusdiilejä.

        Musiikkia kuunnellaan niin, että hakusanalla etsitään artisti tai albumi/kappale. Artistille on oma sivu, johon on koottu kaikki hänen levytyksensä. Sieltä sitten voi klikata kuunteluun haluamansa albumin tai biisin. Spotify luo myös useita soittolistoja eri musiikkigenreistä ja ihmiset voivat koota omia soittolistoja ja jakaa niitä muille.

        Lähtökohtaisesti musaa ei voi ladata Spotifysta koneelle. Maksullisessa versiossa suosikkikappaleita voi kuunnella ilman verkkoyhteyttä. Lähtökohtana on, että ilman toimivaa nettiä siis Spotifykaan ei toimi.

        Muitakin suoratoistopalveluita on kuten Apple Music ja Youtube Music. Toimivat pääpiirteittäin samalla tavalla kuin Spotify, joitakin eroja on. Itse olen lähinnä käyttänyt vain Spotifya.

        Spotify on ilmaisversiona tietokoneella ihan miellyttävä käyttää, mutta mobiilisovellus on kökkö jos et osta maksullista versiota. Se varmaan on sovelluksen kehittäjän tarkoituskin saada kuuntelijat maksamaan. Mutta maksullisessa versiossakin maksat vain yhden kuukausimaksun, sillä saat kuunnella musaa niin paljon kuin haluat.

        Katalogi Spotifyssa on laaja ja siellä on paljon vanhaa musaa, esim. Dingon, Neumannin ja Even levytykset ovat siellä kaikki. Myös harvinaisempia Dingo-herkkuja kuten S.E.X., QQ Blue ja Pepen soolo ovat siellä (niitä ei koskaan julkaistu CD:nä).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos esim joutuu rekisteröitymään moniin eri musankuuntelupaikkoihin niin eikö tuo ole vähän ylimääräistä hommaa monelle kun joutua rekisteröitymään kun paljon helpommalla pääsee jos ei tarvis rekisteröityä kun nykyään jos rekisteröityy jonneki paikkaan niin monet huijarit saattaa yrittää huijata heti mutta toki vastuu on paljon itsellään ettei kerro kellekään salasanoja mut kun rikolliset tulee koko ajan älykkäimmiksi niin ei se oo heleppo yhtälö. Moni ei esim nykyään uskalla enää oikein mihinkään rekisteröityä kun niissä jutuissa joutuu käyttään salasanaa vaikka moni tietää ettei joutuis huijatuksi niin silti moni ei viitsi rekisteröityä.

        Onko mitään musankuuntelupaikkoja jonne ei tarvi rekisteröityä ja jos on niin kerro mitä?

        Aika moni palvelu vaatii tunnuksen luomisen. YouTube taitaa olla ainoa, jossa voi kuunnella musaa/katsoa videoita ilman rekisteröitymistä. Tunnuksen kautta sekin helpompaa kun voit luoda soittolistoja ja jatkaa kuuntelua/katselua siitä mihin edellisellä kerralla jäit.

        Tietty tunnuksissa on aina riskinsä. Kannattaa luoda hyvä salasana ja olla jakamatta tunnuksia kellekään. Kaksivaiheinen tunnistautuminen on hyvä keino myös, tekee tilin murtamisen todella vaikeaksi. Ja jos tili on vaan musan kuuntelua varten, tuskin kenelläkään on intressiä nähdä hirveä vaiva sen murtamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostaako ihmiset miten paljon tyhjiä cd levyjä joihin siirtää musaa suoratoistopaikoista vai onko mahdollista edes siirtää niistä paikoista musaa tyhjälle cd:lle`?
        sori oon vähän tyhmä tässä asiassa mut en voi tietää kun en ole käyttänyt yhtäkään suoratoistopaikkaa sillä ainoastaan kuuntelen musaa fyysisten levyjen kautta eli cd;t, c kasetit ja dvd levyt.
        En ihan kädetön ja tyhmä ole koska osaan kyllä siirtää musaa tyhjälle levylle eli musa24 on suomalainen maksullinen musanpolttopaikka josta joskus ostin musaa ja siirsin ne tyhjälle cd:lle.

        Jos musalevyt joskus tulevaisuudessa poistuvat niin uskotko että myös tyhjät cd levyt lakkaa olemasta?

        sori monia kysymyksiä, ehkä liikaa kysymyksiä, koita keskittyä kaikkiin kysymyksiini rauhassa ja vastaa kaikkiin. Toivon että vastaat kaikkiin viesteihini.

        Sanoin jo, että lähtökohtaisesti noista ei tietääkseni voi ladata koneelle. Ei ainakaan Spotifysta. Muista palveluista en tiedä. Esimerkiksi YouTubesta pystyy lataamaan tiedostoja erillisen ohjelmiston avulla (googlaamalla löytyy tietoa).

        Sitten on digitaalisia musiikkikauppoja, joista voi ostaa kappaleen/levyn digitaalisena koneelle. Ainakin iTunes toimii näin. Sen sitten voit siirtää puhelimen tai mp3-soittimen (jos sellaisia enää on kenelläkään) muistiin ja kuunnella missä haluat.

        En tiedä, ostaako kukaan enää tyhjiä cd-levyjä. CD:n kulta-aikana niitä sai ostettua jopa 65 sentin kappalehinnalla. Nyt en tiedä, hinnat voivat olla korkeammat koska kysynnän laskiessa niitä myös valmistetaan oletettavasti vähemmän ja levykohtaiset kustannukset isompia.

        CD-levyt tuskin koskaan kokonaan lakkaavat olemasta, vertaa vaikka LP-levyihin ja C-kasetteihin. Ne ovat nyt "retroa" ja kysyntä harrastelijapiireissä johtanut siihen, että niistäkin tehdään uusia pieniä painoksia. CD:n arvostus on nyt heikko, mutta uskon sen saavuttavan samanlaisen retroaseman joskus.

        Saanx viel kyssyy etä mitä mieltä sie oot että pittääkö tai saankö ihan vappaasti ostella cd levyjä&c kasetteja? Eiku tuli mieleen kyssyy kun sanoit että artistit&bändit&säveltäjät ei hyödy siitä niin paljoa että onko se niin hyvä asia että teenkö tavallaan musantekijöille ns hallaa?? Mä oon siis ainoastaan fyysisten levyjen&kasettien kerääjä. Harkitsen että siirryn myös spotifyyn(ajattelin ilmaista koska olen aika pihi ihminen) ja kun pitää yrittää säästää muutenkin ns vaikeina aikoina ettei liikoja pala rahaa liikaa, mutta toki olenhan mä ostanut cd levyjä paljon koska niitä cd levyjä ja c kasetteja on mulla yhteensä kaikkiaan yli 1000 kpl verran eli rahaa on mennyt niihin, mutta siis sanoit että spotifya voi myös ilmaiseksi kuunnella tai sitten se mainitsemasi kuukausimaksu niin enpä oikein tiedä viitsinkö alkaa pulittaa siitä mutta aloin tässä nyt epäillä että voihan siinä käydä siten että youtube ja spotify tulee maksulliksi tulevaisuudessa että on pakko maksaa niistä mikä olisi väärin minusta ja silloin voisi käydä niin että ihmiset voisi siirtyä enemmän cd levyjen , dvd levyjen , c kasettien ja vinyylilevyjen ostoon. Kuitenkin jos joka kuukausi joutuisi maksamaan lompakosta esim mainitsemasi spotify niin kyllä se tulee kalliiksi pitkässä juoksussa koska ei kaikki ihmiset halua että joka kuukausi menee rahaa spotifyssa. Voi olla siis enemmän rikkaitten juttu tuo spotify en osaa sanoa tai keskiluokkaisten juttu. Tai voi olla köyhänkin tai pienituloisen kunhan sitten köyhän &pienituloisen on syytä karsia kuitenkin mahdollisimman monet jutut minimiin= kukkarön nyörit tiukalle =)

        Ainakin vanhan liiton musantekijöistä osa pitää nykyistä järjestelmää spotify sun muut suoratoistopalvelut sellaisina systeemeinä että ne on heidän mielestä huonompi systeemi musantekijöille sillä heistä osa väittää että vanha malli eli fyysiset levyjen ostot kun ihmiset osti niitä paljon , tuotti heille myös enemmän rahaa.

        Kaikkein mahtavin asia olisi minusta se, että markkinoilla olisi mahdollisimman paljon tulevaisuudessakin eri kuuntelutapamuotoja mutta toki ymmärrän että kysynnän laki määrää sen , mutta harmi sinänsä että ihmiset ei enää osta fyysisiä levyjä koska se olisi myös mahtava asia musantekijän kannalta eli kaikkein mahtavinta olisi siis se, että ihmiset ostaisi paljon fyysisiä levyjä kuin myös kuuntelisi musaa spotifyssa ja muissa paikoissa. Se ois kaikkein mahtavinta oikeasti!

        En oo sillai kankea jermu joka jääräpäisesti haluaa kulkea yhtä ainoaa latua eli kun tilanne on se mikä on, niin pitää tottua ja sopeutua siihen =)

        Alkoi kiinnostamaan kun mainittit nuo tietyt nimet SEX, QQ blue ja pepen soolojulkaisu niin sitten kysynkin että löytyykö spotifysta tai jostakin muusta MAC yhtyeen musamateriaa? Eli jos et tiedä mikä on MAC yhtye niin se on tietääkseni ihan ensimmäinen jonkun verran tunnettu bändi josta alkoi neumannin ura ja bändissä neumannin lisäksi vaikutti muistaakseni 2-3 muuta henkilöä joiden nimiä en muista mutta yksi heistä saattoi olla pepe laaksonen. MAC yhtye teki muistaakseni singlelevyn suomi itkee joka sisältää nimikappaleen lisäksi ylistyslaulu virvoitusjuomille ja erään toisen biisin myös. MAc YHTYEEN musamateriaa löytyy youtubesta jos sua kiinnostaa eli siis muistaakseni youtubesta löytyy MAC yhtyeen musamateriaa.

        Ei se hallaa artistille tee, jos ostaa levyjä fyysisenä. Plussaahan se tekee niille, jos uusia levyjä ostaa. Käytettyjen levyjen kohdalla artisti ei mitään tietenkään enää hyödy, jos vanhoja cd-levyjä kirppikseltä ostelee.

        On totta, että suoratoistopalveluista artistit ei tienaa läheskään niin paljon kuin fyysisiä levyjä myymällä. Toisaalta CD-aikakauden loppuvaiheessa ongelma oli nettipiratismi. Nyt Spotifyt ym. ovat vieneet laittoman piratismin melkein nolliin ja artistit saa edes jotain pientä tuloa jokaisesta soittokerrasta (Spotify tilittää ne artisteille, ei maksa käyttäjälle erikseen). Parempi sekin kuin ei mitään ja moni on kompromissin vuoksi suostunut tähän.

        Nykyään monet maksaa eri suoratoistopalveluista, Spotifyt, Netflixit ym. On ihan pienituloisten opiskelijoidenkin juttu. Toki se pitkässä juoksussa tulee kalliiksi, mutta toisaalta rahaa ei enää kulu fyysisten levyjen tai elokuvien ostamiseen. Entisaikaan maksamalla vaikka 20 euroa sait sen yhden CD-levyn. Toki se oli kerralla maksettu ja sitten kuuntelu ei maksanut mitään. Nyt maksat vaikka sen kympin kuussa ja saat lähes kaikki isojen levy-yhtiöiden kautta julkaistun musan kuunneltavaksi. Tai ilmaseksikin jos kestää niitä mainoksia.

        Musiikkibisneksessä tuo ansaintalogiikka tosiaan merkittävästi muuttunut entisajoista.

        Itse kuuntelen molempia: sekä fyysisiä tallenteita että diginä suoratoistopalveluista. Minäkään en jaksa palvelusta erikseen enää maksaa, koska suosikkimusani on minulla mp3-muodossa cd-levyiltä siirrettynä. Niiden kuunteluun ei tarvitse erillistä palvelua josta maksaa.

        Suosittelen kokeilemaan sitä Spotifya edes ilmaisversiona, se ei maksa mitään. Samalla helposti hahmotat, miten palvelu toimii ja siitä saa ilmaisenakin aika paljon irti.

        Katsoin, niin MACilta ei löydy kuin Suomi itkee-kappale. Ja sekin vain siksi, että on Neumannin kokoelmalevyllä julkaistu aikanaan.

        Monet maksaa kuukausittain noista palveluista. Sitten tiukan paikan tullen niistä karsitaan kuten muustakin ei-välttämättömästä kulutuksesta.

        Suoratoistopalvelussa toki aina se riski, että se palvelu voi lopettaa toimintansa koska tahansa tai muuttua kokonaan maksulliseksi. Siinä missä fyysiset levyt aina hyvä "varmuuskopio".

        Myös Even Saura-levy löytyy Spotifysta kokonaisuudessaan. Se on Even 80-luvun levyistä ainoa, josta ei 2000-luvulla otettu uutta cd-painosta.

        Myös Neumannin Kotiinpaluu-levy löytyy kokonaan, mukana nekin biisit jotka jäi 2001 cd-painokselta pois.

        Eli on tuo Spotify ihan kiva aarreaitta vanhan musan ystävällekin.

        kiitos tiedotuksesta! Eve kelepaa myös mulle ja moni muu kelepaa sillä oon musan suhteen kaikkiruokainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se hallaa artistille tee, jos ostaa levyjä fyysisenä. Plussaahan se tekee niille, jos uusia levyjä ostaa. Käytettyjen levyjen kohdalla artisti ei mitään tietenkään enää hyödy, jos vanhoja cd-levyjä kirppikseltä ostelee.

        On totta, että suoratoistopalveluista artistit ei tienaa läheskään niin paljon kuin fyysisiä levyjä myymällä. Toisaalta CD-aikakauden loppuvaiheessa ongelma oli nettipiratismi. Nyt Spotifyt ym. ovat vieneet laittoman piratismin melkein nolliin ja artistit saa edes jotain pientä tuloa jokaisesta soittokerrasta (Spotify tilittää ne artisteille, ei maksa käyttäjälle erikseen). Parempi sekin kuin ei mitään ja moni on kompromissin vuoksi suostunut tähän.

        Nykyään monet maksaa eri suoratoistopalveluista, Spotifyt, Netflixit ym. On ihan pienituloisten opiskelijoidenkin juttu. Toki se pitkässä juoksussa tulee kalliiksi, mutta toisaalta rahaa ei enää kulu fyysisten levyjen tai elokuvien ostamiseen. Entisaikaan maksamalla vaikka 20 euroa sait sen yhden CD-levyn. Toki se oli kerralla maksettu ja sitten kuuntelu ei maksanut mitään. Nyt maksat vaikka sen kympin kuussa ja saat lähes kaikki isojen levy-yhtiöiden kautta julkaistun musan kuunneltavaksi. Tai ilmaseksikin jos kestää niitä mainoksia.

        Musiikkibisneksessä tuo ansaintalogiikka tosiaan merkittävästi muuttunut entisajoista.

        Itse kuuntelen molempia: sekä fyysisiä tallenteita että diginä suoratoistopalveluista. Minäkään en jaksa palvelusta erikseen enää maksaa, koska suosikkimusani on minulla mp3-muodossa cd-levyiltä siirrettynä. Niiden kuunteluun ei tarvitse erillistä palvelua josta maksaa.

        Suosittelen kokeilemaan sitä Spotifya edes ilmaisversiona, se ei maksa mitään. Samalla helposti hahmotat, miten palvelu toimii ja siitä saa ilmaisenakin aika paljon irti.

        Katsoin, niin MACilta ei löydy kuin Suomi itkee-kappale. Ja sekin vain siksi, että on Neumannin kokoelmalevyllä julkaistu aikanaan.

        Mie löysin kyllä youtubesta MAC yhtyeen kappaleet suomi itkee ja ylistyslaulu virvoitusjuomille.

    • Anonyymi

      Evellä on tällä viikolla keikka. Onko kukaan menossa?

      Kuullaankohan siellä lisää biisejä tulevalta levyltä. Koska se kokopitkä edes julkaistaan?

    • Anonyymi

      Tuli kuunneltua nyt ekaa kertaa Kallion katuvalot. Valitettavasti vasta nyt ennätin ottamaan aikaa musan kuuntelulle. Halusin kuulla tämän keskittyen ajan kanssa.

      Hyvä biisi, ekalla kuuntelukerralla ei suurempia tuntemuksia herättänyt. Ihan menevä ralli. Voi olla, että useamman kuuntelukerran jälkeen tämä alkaa kolahtaa. Kertsi jäi kyllä päähän soimaan, on tässä ainesta pieneksi hitiksikin, toivotaan.

      Tuli katsottua tämä "audiovideo" samalla. Ei varsinainen musavideo, mutta ihan kiva roadtrip Helsingissä kuten biisin teemaan sopiikin.

    • Anonyymi

      Päivällä Eve oli Radio Suomen Katja Ståhlin vieraana ohjelmassa Elämäni kesä. Ei halunnut muistella vanhoja ja jutteli ympäripyöreitä muutaman toivebiisinsä välissä. Jenkeissä on asuttu ja Suomeen palattu korona-aikana. Löytötavaraa soi myös ja siitä todettiin että se on nauhoitettu viime kesänä vaikka onkin hieman vanhempi biisi. Muista sinkuista ei ollut puhetta eikä levyn julkaisusta, saattaa olla että ohjelma oli nauhoitettu jo aiemmin keväällä. Leffan tiimoilta oli ehdottanut Neumannille että tekisivät isomman areenakeikan ensi kesänä. Johonkin väliin kertoi käyneensä astrologilla ja tuskin ihan vahingossa mainitsi tämän nimen. Eli mainosti huijarikaveriaan. Siinä tärkeimmät.

      • Anonyymi

        Pitääkin kuunnella jos areenasta löytyy.

        Areenakeikka olisi mahtava veto, toivottavasti Neumann tarttuu ehdotukseen. Elokuvan ja juhlavuoden kunniaksi Dingo voisi heittää keikan 80-luvun kokoonpanoissa eli Eve, Pete ja Quuppa mukaan edes yhden keikan ajaksi.

    • Anonyymi

      Evellä on keikka tänään. Kukaan menossa?

    • Anonyymi

      Nyt löytyy ristiriitaista tietoa. Onko keikka tänään 5.7. vai huomenna 6.7.?

      • Anonyymi

        Molempina

    • Anonyymi

      Millainen keikka oli?

      • Anonyymi

        Facebookissa jotain kuvia oli julkaistu. Väkeä näemmä ollut paikalla ihan mukavasti. En koskaan tuolla keikkapaikalla ole ollut niin mahdoton arvioida, oliko paikka kuinka täynnä vai ei.

        Face-päivitysten mukaan ainakin Dave Lindholm, Pelle Miljoona ja Remu Aaltonen on lavalla vieraillut. Settilistasta ei tietoa.

        En siis itse ollut keikalla, tää perustuu somessa nähtyihin kuviin ja tietoihin. Dingon jäseniä lavalla ei tainnut vierailla, siitä ei löydy mainintaa missään.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jes. Kyllä iso keikka missä mukana olisi koko 80-luvun porukka + Saska ja Leena olisi kova sana. Nipalla luulisi olevan pelisilmää sen verran että ottaa kopin. Dingon porukka on vielä hyvässä kunnossa, niin miksi pantata tuollaisia hienoja mahdollisuuksia mitä on edelleen tarjolla. Kerran täällä vaan eletään. Se on kiikkustuolissa sitten myöhäistä miettia että sekin juttu olisi pitänyt tehdä. Ei Dingon jäbät enään ole mitään ihan nuoria, nyt kannattaa toimia ja tehdä asioita, niitä on sitten mukava muistella siellä kiikkustuolissa.

      • Anonyymi

        Dingolla on takavuosina ollut sellaisia vetoja joissa ei ollut yhtään pelisilmää. Esim. se Esa Nummela -poppoo ja keikkailu Liivit boysin kanssa Dingona juuri kun Viron-kokoonpano oli saatu toimimaan.

        No, toivottavasti virheistä on opittu.

    • Anonyymi

      Juuri näin. Liivit boys veto vesitti kyllä täysin 2016 vuoden huikean suosion nousun. Porukka oli ihan ihmeissään että mitäs liivit nämä tyypit nyt sitten ovat. Varmasti ihan hyviä muusikkoita mutta kun ei vain sopineet bändiin ollenkaan.

      Rebanesta oli -16 kesän aikana muodostunut melkoisen suosittu kaveri josta kimmat tykkäsivät. Mä muistan kun Kalajoella porukka oli ihan ihmeissään että miten Dingo soittaa näin hyvin livenä. Ennen keikkaa kommentit olivat aivan päinvastaisia. Dingo veti silloin kovemman keikan kuin Popeda edellisenä iltana samassa paikassa Merisärkällä.

    • Anonyymi

      En yllättyisi, vaikka Evestä artistina ei kuultaisi enää mitään. Kaikkea hyvää lyhytterapiahommiin hänelle.

    • Anonyymi

      Googlehaku "jarkko eve" tuo lähinnä 60-vuotisjuhliin ja uusiin biiseihin liittyviä uutisia. Myös Wikipedia on siivottu vähemmän mairittelevista jutuista. Claudiakaan ei ole vanhoja lehtiin muistellut. Tämä comeback on tuolta osin toteutettu taitavasti, pisteet siitä.

      • Anonyymi

        Eve on saanut valtakunnan mediassa ihan kiitettävästi näkyvyyttä. Ottaen huomioon, että sooloartistina ei ole yli vuosikymmeneen julkaissut mitään ja on suurelle yleisölle nykyään aika tuntematon artisti. Siitä 80-luvun debyytistä on aikaa.

    • Anonyymi

      Miksi Eveltä ei tullut kokopitkää levyä jo Dingosta lähtemisen (2008) jälkeen? Muistan, että pari sinkkua tuli ja soolokeikkoja oli, mutta sitten homma kai tyssäsi?

      • Anonyymi

        Luultavasti ei kannattanut julkaista, muistan kuulleeni kommentin että sinkut eivät saaneet radiosoittoa ja homma tyssäsi siihen. Musiikkibisnes muuttui tuolloin huimasti kun levymyynti alkoi pudota. Dingo julkaisi tuolloin ilman menestystä. Hanoi lopetteli tuolloin toisen tulemisensa eivätkä heidänkään levynsä myyneet. Keikat elättivät silloin ja elättävät vieläkin, mutta onko Even kiertueille kysyntää nyt tai oliko silloin?

        Hyvä kysymys. Paljonko Even keikoille ja uusille biiseille loppupeleissä on kysyntää? Muidenkin silmissä kuin fanien.

        Mä muistelisin, että tuolloin 2010-luvulla Even soolokeikat painottui aika paljon porilaisiin baareihin. En tiedä miksi.

        Sitten jossain vaiheessa Eve muutti kokonaan Suomesta ja ura täällä taisi jäädä jäihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Paljonko Even keikoille ja uusille biiseille loppupeleissä on kysyntää? Muidenkin silmissä kuin fanien.

        Mä muistelisin, että tuolloin 2010-luvulla Even soolokeikat painottui aika paljon porilaisiin baareihin. En tiedä miksi.

        Eve asui pitkään Porissa ja oli ainakin aiemmin tunnettu ja suosittukin artisti siellä.

        Tietty se on kiva heittää keikkaa kotikaupungissa kun matkoihin ei mene aikaa. Mutta siinä on varjopuoli, että tunnettavuus rajoittuu vain tietylle alueelle.

        Toivottavasti Eveltä tulisi nyt kunnon soolokiertue ihan eri puolilla Suomea. Lehtijuttujen mukaan asuu nykyään Helsingissä, mutta keikkaa on nyt heitetty vaan Porissa.

    • Anonyymi

      Youtubesta löytyy koostevideo 6.7.2023 keikasta.

      https://www.youtube.com/watch?v=SPi-KXsFyC4

      Videon perusteella ollut aika hyvä meno. Setissä sekä uutta että vanhaa Eveä. Yhtä biisiä en tuolta videolta tunnistanut, onkohan se joku levyllä vasta julkaisematon biisi?

      En itse päässyt paikalle, mutta erikoista jos toisena iltana oli paljon vierailijoita ja toisena (ainakaan tän videon perusteella) ei yhtään?

      • Anonyymi

        Ei ollut kyseisenä iltana vierailijoita. Tuo biisi on ”Liekki” joka on siis toistaiseksi julkaisematon biisi. -Myrkky

    • Anonyymi

      Onko tietoa koska keikkoja on lisää? Yksi keikka ei kesää tee.
      Even pitäisi kiertää, tehdä kunnon rundi.

      • Anonyymi

        Even instasta sain käsityksen, että sillä oli Porissa joku keikka niiden levynjulkkareiden jälkeenkin.

        Siitäkään keikasta ei missään ollut mitään infoa. Ehkä jossain Porin paikallislehdissä, mutta ei niitä muualla asuvat fanit lue.

        Tää Pori-keskeisyys on Even sooloilun ongelma. Nyt unohdetaan se Pori ja lapsuusmaisemien muistelu ja kunnon rundi ympäri Suomen, isoissa kaupungeissa.

    • Anonyymi

      Onko jollain tietoa, että milloinkahan se koko levy on tulossa?
      Sen verran olen kuullut toisen käden tietoa, että ilmeisesti levyn nauhoituksiakaan ei ole vielä saatu päätökseen.

      • Anonyymi

        Ei tietoa. Uusi sinkku pitäisi tulla elokuussa. Onkohan se levynjulkkareissa livenä kuultu "Liekki" vai joku muu?

        Levyn julkaisuajasta, nimestä, mistään ei tietoa. Onko edes levy-yhtiötä hoitamassa julkaisua tai jakelua vai mennäänkö omakustanteena? Okei, digiaikana tuo jakelun merkitys vähäisempi jos levystä ei edes tule fyysistä painosta, tiedä häntä.

    • Anonyymi

      Portion Boys on kuumin "bändi" tällä hetkellä mutta ei ne ole tehneet yhtään fyysistä levyä. Biisejä on vain julkaistu digimuodossa.

      Digi on nykyaikaa mutta kyllä näiden vanhojen orkestereiden pitäisi silti tehdä myös fyysisiä julkaisuja. Ei teinit osta Dingon tai Even levyjä vaan ne vanhat fanit kasarilta.

    • Anonyymi

      Onko sitä Aavikon tähti-biisiä enää missään kuunneltavissa?

      Evellä oli joskus se youtubessa ja oli joku videokin siitä. Nyt ei löydy mistään.

      Se oli hyvä biisi. Toivottavasti tulee uudelle levylle mukaan vaikka siitä on aikaa. Oliko 2015?

      • Anonyymi

        Biisi on tosi hyvä, toivottavasti se tulisi Dingon julkaisuna ensi vuonna. Hittejä tarvitaan.

        Kaikki kaunis katoaa on Dingon 90- ja 2000-luvun tuotannon striimatuin biisi Spotifyssa. Se on hurja fakta se. Dingon ja Neumannin striimauksiin nähden myös Even tämän vuoden sinkut ovat menestyneet hyvin. Evellä on potentiaalia olla eturivin artisti, kun äänikin on vielä hyvässä kunnossa.

        Voi herranen aika te Even fanit elätte kyllä jossain ihan omassa fantasiamaailmassanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biisi on tosi hyvä, toivottavasti se tulisi Dingon julkaisuna ensi vuonna. Hittejä tarvitaan.

        Kaikki kaunis katoaa on Dingon 90- ja 2000-luvun tuotannon striimatuin biisi Spotifyssa. Se on hurja fakta se. Dingon ja Neumannin striimauksiin nähden myös Even tämän vuoden sinkut ovat menestyneet hyvin. Evellä on potentiaalia olla eturivin artisti, kun äänikin on vielä hyvässä kunnossa.

        Striimaukset ei tietenkään kerro kaikkea, etenkään vanhemman musan kohdalla.

        Esimerkiksi itse tykkään kuunnella musani cd-levyiltä siirreryiltä mp3-tiedostoilta. Jotka sitten on tietokoneella ja puhelimen kovalevylle. Enpä jaksa maksella striimauspalveluista erikseen kun kuuntelen vaan tiettyjä levyjä. Ilmaisversioon kosken harvoin, puhelimessa se on ihan kamala.

        Mutta eiköhän ne Dingon 80-,luvun jälkeiset kovimmat hitit ole Perjantai ja Elämäni sankari.

        Se on kyllä totta, että Eveltä on tullut hyviä sinkkuja. Toivottavasti niitä tulee lisää ja se kokopitkä levykin. Pitäisi vaan tehdä keikkaakin ja saada biisejä radiosoittoon. En tiedä kuinka haastavaa/helppoa se on tänä päivänä jos biisien takana ei ole levy-yhtiötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biisi on tosi hyvä, toivottavasti se tulisi Dingon julkaisuna ensi vuonna. Hittejä tarvitaan.

        Kaikki kaunis katoaa on Dingon 90- ja 2000-luvun tuotannon striimatuin biisi Spotifyssa. Se on hurja fakta se. Dingon ja Neumannin striimauksiin nähden myös Even tämän vuoden sinkut ovat menestyneet hyvin. Evellä on potentiaalia olla eturivin artisti, kun äänikin on vielä hyvässä kunnossa.

        Ehkä on. Se vaatii näkyvyyttä, biisejä radiosoittoon ja kunnon soolokiertueen. Even pitäisi olla nyt heittämässä rundia pitkin Suomen latoja.

        Mutta kysymys kuuluu: onko sille oikeasti sitten kysyntää? Oma kysymys onkin, missä se Even soolokiertue viipyy? Entä levy?

    • Anonyymi

      Kuka ihmeen Eve...voin kyllä arvaa mitä skeidaa on tulossa

    • Anonyymi

      Eiköhän se tänään 01.09. olisi uutisoitu jos jotain uutisoitavaa loppuvuodelle olisi ollut. Voihan sieltä joku sinkku omakustanteena loppuvuoden aikana tulla, mutta kiertuetta tai levy-yhtiön kautta julkaisua ei. Kovaa on musabisnes tänäpänä. Sinkut olivat laadukkaita, mutta aika ajoi Even ohi. Se on ensi vuonna Dingo feat. Eve tai ei mitään.

    • Anonyymi

      Äläs liioittele. Even uudet sinkut soivat aktiivisesti YLE Radio Suomella. Ne tekevät sitä myyräntyötä ja valavat kivijalkaa Even uuteen nousuun, Eve oli kuitenkin pitkään pois musiikkikentältä.
      Aika harva artisti Suomessa saa lauluja soimaan edes Radio Suomen kanaville.

      Eve on viisas mies, mies tekee nyt uutta nousua rauhalliseen tahtiin.
      Pitkäjänteinen työ luo pohjaa tulevaan.

      • Anonyymi

        Musta Leskin biisi oli sinkkulistojen ja radiosoittojen perusteella Dingon kovin hitti sitten 80-luvun. Digimuodossa julkaistuista biiseistä kaikki kaunis katoaa on taas se kovin pläjäys sitten 80-luvun.

        2004-05 oli kova pöhinä Dingon ympärillä. Keikkaa oli isoilla lavoilla ja bändi oli mediassa kiitettävästi. Lienee Eve oli silloin se joka teki tuota Promohommaa, vai olenko väärässä?

        Eve hoiteli Dingon keikkamyyntiä 2004-2008.

        Tuohon aikaan bändi oli kiitettävästi esillä mediassa. Televisioitu paluukeikka RMJ-festareiden päälavalla, Musta leski sai hyvin radiosoittoa, Nipa ja Eve olivat monissa musiikkiohjelmissa haastateltavana uuden musan tiimoilta.

        Bändillä oli tv-esiintymisiä parhaaseen katseluaikaan Lauantai-illan Huuma-ohjelmassa (samalla ohjelmapaikalla nykyään Putous) ja Elämä lapselleni-konsertissa. Dingo esiintyi sen ajan Lista-ohjelmassakin esittämässä uusia biisejään.

        Tuo 2004-2005 oli Dingolle hyvää aikaa. Jotenkin se mediassa esilläolo tyssäsi kummiskin sen Purppuraa-lätyn julkaisun jälkeen. Mitähän tapahtui? Bändi kyllä heitti hyvin ahkeraan keikkaa 2006-2008 isoillakin stageilla.

        Sitten Even lähdettyä 2008 homma hiljalleen alkoi hiipumaan. Humisevan harjun paluu-levyn aikana ei ollenkaan sellaista näkyvyyttä kuin Purppuraan aikana.

        SuomiLOVE taitaa olla viime vuosilta Dingon ainoa esiintyminen televisiossa. Sekin oli famous fiven paluun ajalta 2017.

        Sekä Dingolle että Evelle tekisi hyvää päästä esiintymään noihin television musiikkiohjelmiin. Johonkin Putoukseen tai Posseen musavieraaksi pääseminen edellyttää uuden sinkun julkaisua, ei sinne vanhaa musaa mennä esittämään.

      • Anonyymi

        Lasten pahoinpitelyistä tuomittu.

    • Anonyymi

      Tämä on kyllä pettymys, että varsin hyvästä radiosoitosta huolimatta jatkoa sinkuille ole tullut ja koko artisti-Eve tuntuu kadonneen. Heinäkuun hienoista juhlakeikoista on jo aikaa. Minulle tämä oli vuoden odotetuin levy.

      • Anonyymi

        Heikolta näyttää. Onko keikkoja edes ollut niiden levynjulkkareiden jälkeen?

        Pahoin pelkään että tämäkin paluu jäi vaan yritykseksi.

    • Anonyymi

      Toivottavasti nyt tulis se levy koska levynjulkkarikeikka jo heinäkuussa. Aika ihmeellistä jos levyä ei sitten tulekaan...

      • Anonyymi

        Muistanko oikein, että ensin sitä markkinoitiin levynjulkkarikeikkana ja sitten 60-vuotiskeikkana?

        Levyä lupailtiin kesäksi, sitten se siirtyi loppuvuoteen. Nyt ei ole kuulunut mitään.

    • Anonyymi

      Radiossa soi biisit joka viikko. Onko levy-yhtiötä?

      Ei ole Dingon live-levystäkään kuulunut enään mitään?

    • Anonyymi

      Kuka ihmeessä on Eve….ei mitään hajua joten taitaa olla ihan turha koko tyyppi.

    • Anonyymi

      hmm, kukahan tätä keskustelua ylläpiti alkuvuodesta, kun nyt on tullut kovin hiljaista

      • Anonyymi

        Kovin hiljaista on nyt. Herää kysymys, jäikö paluu vaan yritykseksi ja kokopitkä levy haaveeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin hiljaista on nyt. Herää kysymys, jäikö paluu vaan yritykseksi ja kokopitkä levy haaveeksi?

        Eve on tehnyt paluuta vuodesta 1995.
        Joka vuosi on pitänyt tulla uusi levy.
        Olihan Evellä ja Nipalla Dingo tulilla vuonna 2006-2008.Eve ”hoisi” tuolloin Dingon keikka myynnin ja kirjapidon,sillä seuraumuksella ettei hoitanut kirjanpitoa ja maksanut veroja ja sai tästä myös tuomion Porin käräjäoikeudessa.

    • Anonyymi

      Ihan hyviä biisejä nämä julkaistut. Jos nyt eivät saa sitä levyä ikinä ni voi ku ihmetellä…

    • Anonyymi

      Aika hiljasta on levyn suhteen...
      Tulee vähän kusetettu olo, kun olin levyjulkkari keikalla, jossa ei julkaistu levyä, eikä oo julkaistu vieläkään.
      Jos koko levyä ei oltu kesällä edes äänitetty, niin miksi promota jotain olematonta?
      Perseestä tällanen homma.

      • Anonyymi

        Eikö tässä syksyllä pitänyt tulla joku uusi sinkkukin? Mitään ei oo kuulunut.

    • Anonyymi

      Perseestä on koko artisti.

      • Anonyymi

        Ihan pelle.Nykyisin hän mainostaa itseään lyhytterapeuttina🤣

    • Anonyymi

      Vuoden neljäs singlejulkaisu Kahleeton ilmestyy 17.11.

      • Anonyymi

        Hyvä kappale laadukkaalla tuotannolla tämäkin.

    • Anonyymi

      Hyvä biisi tuo kahleeton. Ikävä asia että hyvät biisit menevät nyt vähän hukkaan koska niitä ei soiteta livenä. Live keikat olisivat hyvää promoa uusille sinkuille.

    • Anonyymi

      Eve oli parhaimmillaan 80-luvulla aivan kuten dingokin ja viel jos pittää nostaa esille niin myös even 90-luvulla tehty kuun poika luca studiolevy on täynnä vahvoja kappaleita. Parhaimmillaan tosi hyvä säveltäjä ja aina ollu lahjakas basisti.

    • Anonyymi

      Tässä muistelen hänen afrikka-biisiä niiin sehän toi kappale on niinku universaalinen biisi eikös vuan? Universaali siksi koska sanoitus koskee koko globaalia mualimaa ja siinä kappaleessa heijastuu täydellisen hyvin kuinka fiksusti Jarkko eve osaa ajatella , niinku kokonaisvaltaisesti laajemmassa perspektiivissä ajateltuna eli hän osaa nähdä koko ison (maailman) kuvan tosi älykkäästi ja humaanisti. Sellainen laulu on tuo afrikka. Afrikka-laulun lisäksi nostan esille myös kappaleet saura, kuun poika luca ja huuda mua.

    • Anonyymi

      Ei kai näitä kuuntele muut kuin ehkä sukulaiset.

      • Anonyymi

        Ihan hyviä noi Even uudet biisit, ja tulee kuunneltua vaikka en ole sukulainen :).

    • Anonyymi

      Olis voinu jättää tekemättä koska ei sitä kuitenkaan kukaan osta.

      • Anonyymi

        Sinut olisi saanut jättää tekemättä.

    • Anonyymi

      Surettaa vaan kun loistavat uudet biisit menevät hivenen ohi isolta yleisöltä tällä tyylillä.
      Even pitäisi ehdottomasti nyt vetää jarrua ja julkaista uutta musaa vasta sitten kun ovat lähteneet kiertueelle.

      Mikä olisikaan hienompaa kuin nähdä Eve ja Dingo samalla keikalla tulevaisuudessa.
      Onhan Eve iso osa Dingoa, ensi vuonna juhlavuoden kunniaksi on varmasti luvassa kaikkea kivaa. Hyvää Joulun odotusta kaikille. Rauhaa ja rakkautta.

      • Anonyymi

        Tää on kyllä totta. Uudet biisit on hyviä, mutta nyt ne jäävät liian pienelle huomiolle. Tarvittaisiin levy-yhtiö hoitamaan promopuolta ja soolokiertue tulille. Keikkaa ympäri Suomen.

        Vuosi vaihtuu kohta eikä Dingon juhlavuodesta ole kuulunut mitään. Areenakeikasta olisi jo kerrottu jos sellainen olisi. Isot festarit alkavat jo julkaista esiintyjiä eikä Dingoa siellä näy.

        Tulevan leffan näkyvyys kannattaisi hyödyntää. Varsinkin kun bändillä on nyt kaikki puitteet kunnossa.

    • Anonyymi

      vOi olla, että leffa julkaistaan vasta loppuvuodesta 24, joten isompi ulostulo säästetään sinne

      • Anonyymi

        Toivossa on hyvä elää. En silti elättelisi liikaa toiveita.

    • Anonyymi

      Ei ole Dingoa isojen festareiden listoilla, ainakaan vielä. Luulisi että bändi kiinnostaisi isojakin festareita. Yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista kasariajan yhtyeistä, juhlavuosi edessä ja bändi soi edelleen hyvin. Uskoisin että isojen festareiden kannattaisi ostaa bändi vaikka ihan alkuiltaan soittamaan, tulisi yleisöä heti paikalle eikä vasta loppuillasta. Hinta/laatusuhdekin on erinomainen, asiakkaan näkökulmasta katsottuna.
      Dingo on kuitenkin ollut viime vuosina erittäin hyvä festareilla, yleisö on tykännyt bändistä ja biisithän ovat parempia kuin valtaosalla.

      • Anonyymi

        Dingo oli isoilla festareilla kesällä 2017 ja meininki oli hyvä.

        Mitä sitten tapahtui? Siis muutakin kuin että famous five ei jatkanut. Onko se muka ainoa Dingo-kokoonpano, joka kelpaa isoille lavoille? En oikein usko tätä väitettä: kyllä bändi heitti keikkaa isoilla stageilla 2000-luvun alkuvuosinakin vaikka remmissä ei ollut Nipan lisäksi ketään famous fiven ajoilta.

        Bändi on keikoilla hyvässä iskussa ja soitto kulkee, niin ainakaan bändin heikko keikkakunto ei ole syynä, miksei isoille lavoille ole asiaa. Ja käsittääkseni keikkamyyjäkin pysynyt samana kuin 2017. Mitä ihmettä siis, eikö bändiä vaan ole osattu markkinoida riittävästi vai eikö bändiä kiinnosta?

        Yksi teoria toki on, että bändi tykkää tällaisesta rauhallisesta menosta nykyään. Varmasti, mutta olisi se varmasti Dingollekin hienoa kesällä päästä soittamaan jollain ison festarin päälavalla pienten tapahtumien sijaan.

        Dingoa vauhdittaisi kummasti sekin, jos edes yksi hyvä sinkku saataisiin pihalle. Nuo vanhat hitit riittää niillä kesäfestareilla kiertämiseen, mutta ei enää mihinkään sen suurempaan.

    • Anonyymi

      Keikkamyyjä on kyllä vaihtunut parisen vuotta sitten, Dingo on nykyään livenationilla.

      En usko että itse orkesterillä olisi mitään sitä vastaan että muutama isokin festari, esim. Tammerfest saataisiin keikkalistaan mukaan.

      Enemmänkin mieleeni tulee se että isot festarijärjestäjät tekevät taustalla tiivistä yhteistyötä isojen levy-yhtiöiden kanssa.
      Esim. Nelonenmedia järjestää monta isoa festaria ja kaikilla niillä esiintyy kotimaisista artisteista/bändeistä samat nimet, ei liene salaisuus että ko. järjeställä on yhteyksia isoihin levy-yhtiöihin.
      Suomessa ei ole tällä hetkellä kuin yksi yhtye joka otetaan ilomielin soittamaan jokaiselle isolle festarille vaikka monikansallista levy-yhtiötä ei ole takana ja se on Apulanta.
      Apulannan suosio kansan syvissä riveissä on aivan omaa luokkaansa ja ne menee soittamaan minne ne haluaa. Sitten tulee Eput ja Klamydia jotka myöskin pääsevät isoille lavoille muutamaa poikkeusta lukuunottamalla.
      Dingo kuuluisi isoille festareille mutta muutamat palaset pitäisi saada vain kohdalleen.
      Uutta musiikkia ja hyvää sellaista, kasariajan soundeilla ilmoille niin mitä vain voi tapahtua. Hyvä biisi raivaa tiensä hitiksi vaikka taustalla ei olisikaan isoa levy-yhtiötä.

      • Anonyymi

        Eikö Live Nation ollut keikkamyyjä jo silloin 2017, kun bändi palasi legendaariseen kokoonpanoon?

        Sitä ennen ne keikkamyyjät vaihtui aika tiuhaan, ja "uuden Dingon" loppuaikoina niitä keikkoja ei juuri edes ollut. Bändin nettisivuillakin taitaa olla edelleen vanhan keikkamyyjän yhteystiedot.

      • Anonyymi

        Ja osuit naulan kantaan: Uutta musiikkia, juuri niillä kasarisoundeilla. Pitäisi jäljitellä sitä 80-luvun soundia niin paljon kuin pystyy. Siitä Dingo tuli tunnetuksi, siitä se tunnetaan.

        Dingolla on 2000-luvulta muutamia hyviä biisejä, joissa oli hittiainesta. Ne kuitenkin pilattiin ihan vääränlaisilla sovituksilla eivätkä kuulosta Dingolta. Hukattuja hittipotentiaaleja oli esimerkiksi Aamutähti ja Velhon kosketus.

        Musta leski taitaa olla ainoa 2000-luvun biisi, jonka voi mieltää hitiksi. Olisi kiva jos sekin otettaisiin takaisin settilistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Live Nation ollut keikkamyyjä jo silloin 2017, kun bändi palasi legendaariseen kokoonpanoon?

        Sitä ennen ne keikkamyyjät vaihtui aika tiuhaan, ja "uuden Dingon" loppuaikoina niitä keikkoja ei juuri edes ollut. Bändin nettisivuillakin taitaa olla edelleen vanhan keikkamyyjän yhteystiedot.

        taisi olla mutta sitten dingo oli tovin jollain toisella ohjelmatoimistolla kunnes palasi takaisin live nationille.

        Dingolta taitaa puuttua kunnon manageri, homma vaikuttaa kotikutoiselle.
        Juhlavuosi tulossa ja bändin pitäisi tyrkyttää itseään mediaan.

    • Anonyymi

      Näistä Even irtobiiseistä saa jo melkein albumin kasaan kun lataa ne erikseen. Seitsemän kipaletta ja tekee omaan makuun running orderin.

      • Anonyymi

        1. Aavikon Tähti
        2. Kipinä (kun julkaistaan)
        3. Joutsenet
        4. Löytötavaraa
        5. Tähdenlento
        6. Thelma & Louis
        7. Kahleeton
        8. Kallion Katuvalot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1. Aavikon Tähti
        2. Kipinä (kun julkaistaan)
        3. Joutsenet
        4. Löytötavaraa
        5. Tähdenlento
        6. Thelma & Louis
        7. Kahleeton
        8. Kallion Katuvalot.

        2. Liekki (ei Kipinä) :D

    • Anonyymi

      Aavikon tähti on hyvä biisi, se olisi kannattanut tyrkätä Dingon nimellä ulos, se kuulostaa ihan vanhalta Dingolta. Neumann pitää turhan itsepintaisesti kiinni siitä että muiden tekeleitä ei juurikaan levytetä. Evellä on muutama biisi Dingon levyillä mutta kuitenkin.
      Jos biisi kuulostaa Dingola niin siitä vaan, antaa mennä. Eve tekee hyvää musaa edelleen, kummallista että Dinho ei käytä hyväkseen Even terävää kynää, onhan mies aina Dingo vaikka ei aktiivisesti ole bändissä mukana.

    • Anonyymi

      Evekin oli tyylikäs androgyyni, mutta sitten muuttui joksikin random-tatskalihaksi.

      Lähden taas ja sanomatta jää.

    • Anonyymi

      Vuosi on lopussa eikä levystä kuulunut mitään. Instagramissa Eve vihjailee, että uutta musaa on tulossa myös 2024. Se on tietysti kiva kuulla.

      Onko Evellä tiedossa soolokeikkoja ja jos on, mistä niistä tiedotetaan? Nyt pitäisi saada keikkaa ja näkyvyyttä, jotta jengi kiinnostuisi.

      • Anonyymi

        Evellä on oikea tyyli. Ei nykyään kannata kerralla julkaista koko levyä. Sinkkuina ensin biisit ulos ja sitten niistä biiseistä voi työstää kokoelman jossain vaiheessa. Nyt Even jokainen uusi biisi on saanut radiosoittoaikaa, jos julkaiset koko levyn kerralla niin suurinta osaa biiseistä ei koskaan soiteta radiossa. Eve on fiksuna miehenä ymmärtänyt miten musabisnes toimii nykyään. Pieniä annoksia ja usein.
        Toki livenä pitäisi olla koko soittamassa myös.

        Totta, näin se nykyään menee. Esimerkiksi Portion boys julkaisi vasta hiljattain ensimmäisen kokopitkän albuminsa. Käytännössä se on kokoelma sinkuista monen vuoden ajalta, muutamalla uudella biisillä höystettynä.

        En ole Portion-fani, mutta näin se levy nykyään kannattaa julkaista. Kokopitkien levyjen aika on ohi, nyt striimataan ja ostetaan yksittäisiä biisejä.

        Dingollakin on 2000-luvulta monta hyvää biisiä, joita harva edes tietää kun levyt ei enää myynyt. Esim. Aamutähti, Velhon kosketus...näitä ei koskaan ole varmaan soitettu radiossa tai keikoilla. Olisivat olleet sinkkumatskua.

    • Anonyymi

      Even uusi matsku on ihan täyttä tuubaa. Kauas on äijä tippunut 80-luvun tasostaan. Ne 3 ekaa levyä oli legendaarisia.

      • Anonyymi

        yhen kuuntelin sen uusimmista ja se oli ns boring, eli tarkemmin sanoen todella tylsä. Ikävä tulee lauluja afrikka, saura, huuda mua, kuun poika luca ja aavikon ruoska.

      • Anonyymi

        mut pitää kuunnella loput =)
        josko pian sieltä löytyisi helmiäkin....

      • Anonyymi

        ja joskus on käyny niinkin, että ekalla tai toisella tai vielä kolmannelle ja jopa neljännellä kuuntelulla ei vielä aukea, mut sitten viides kerta toden sanoo. Joskus joku levy ei aukea koskaan.

    • Anonyymi

      Hyvin ne soi radioissa ne biisit ja ovat hyvää kamaa.

    • Anonyymi

      Levyraati lauantai-illassa parhaaseen katseluaikaan. Siinä olisi Evelle sauma jos on tarkoitus vielä menestyä.

      • Anonyymi

        Hyvä idea. Even uudet biisit soi radiosuomessa yleensä yöllä?

        Even ja Dingon täytyisi tehdä yhteistyötä. Esim. yhteinen kiertue olisi kova juttu.

      • Anonyymi

        Kyllä. Sinne biisiä videon kera soittoon.

        Tai sitten Putouksen kaltaiseen ohjelmaan esittämään uutta biisiä livenä tai playbackina (kuten nää usein on). Toisi sitä tärkeää näkyvyyttä suurelle yleisölle jota Eve nyt tarvitsee.

        Sama pätee Dingoon. Sitä uutta musaa vaan pitäisi olla, ei se pelkkä Levoton Tuhkimo Levyraatiin tai Putoukseen nykyään riitä.

        markkinointi ratkaisee myös paljon. Pitää osata painaa oikeita nappeja.

    • Anonyymi

      Löyytyykö teiltä even 36 suosikkia kokoelmalevy?
      Siinä on kaikki Even soololevyt. Levy tosin tehtiin melko kauan sitten. Se ei oo uus kokoelmakiekko . 36 suosikkia kokoelma sisältää studiolevyn vuosmallia 85, 86 ja 95(kuun poika luca). Kaikki levyt on suhteessa toisiin hieman tyylillisesti erilaisia. Ekalla soololätyllä kuuluu vahvasti 80-luvun suomisoundi eli melankolia ja vähän sama 86 kiekolla mut 86 kiekolla tullut kappaleisiin enemmän monipuolisuutta. 95 levy on rokkaavampi.

      • Anonyymi

        En oo koskaan kuullutkaan tuollaisesta kokoelmasta. Tarkoitatko sitä 32 laulua-kokoelmaa vuodelta 2014? Taisi olla tupla-cd.

        Ei siinä Even kaikki soololevyt kokonaisuudessaan ole, mutta hyvin on poimittu biisejä kaikilta levyiltä.

        Se on totta, että joka levyllä on eri tyyli. 90-luvun levyn ongelmana se, että julkaistiin väärään aikaan. Suomirock ei ollut huudossa 90-luvun puolivälissä, tää sama ongelma kosketti Dingon Via Finlandiaakin.

      • Anonyymi

        Sitten on Saura vuodelta 1987. Se on jäänyt vähemmälle huomiolle ehkä siksikin, että kahden aiemman levyn tapaan siltä ei otettu 2000-luvulla uutta cd-painosta.

        Spotifyssä nykyään taitaa olla. Pitää laittaa kuunteluun.

        Tsekkasin discogsista tuon 32 laulua-kokoelman biisilistan. Kyllä siinä näemmä on Even kaikilta neljältä levyltä saatu melkein kaikki biisit mukaan. Joitakin yksittäisiä puuttuu.

        on saura 87 sillä kokoelmalla jonka omistan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tsekkasin discogsista tuon 32 laulua-kokoelman biisilistan. Kyllä siinä näemmä on Even kaikilta neljältä levyltä saatu melkein kaikki biisit mukaan. Joitakin yksittäisiä puuttuu.

        en nyt pahus vie muista sen kokoelma nimmee. Oisko panna kuvaa siitä kokoelmalevystä että onko mahdotonta sun postata kuva siitä nii sitten ehkä tiiän kun en viitsis alkaa etsiä levyä ku mul on 1789 musaostosta ja on välillä tosi iso haaste löytää levyjä &c kasetteja ja osa on voineet joutua hukkaan &mennä rikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten on Saura vuodelta 1987. Se on jäänyt vähemmälle huomiolle ehkä siksikin, että kahden aiemman levyn tapaan siltä ei otettu 2000-luvulla uutta cd-painosta.

        Spotifyssä nykyään taitaa olla. Pitää laittaa kuunteluun.

        sauralta nimibiisi saura ja afrikka mun lempparit. afrikka on yksi jarkon kantaaottavimpia sanoituksia (se biisi on upeastikirjoitettu koko globaalin maapalloa syleilevän älykkään humaani teksti johon kietoutuu melodiat hienosti ja tekstin käsittely on taidokasta ja kun eve asettaa laulusanat lisäksi hyvällä rytmiikalla).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en nyt pahus vie muista sen kokoelma nimmee. Oisko panna kuvaa siitä kokoelmalevystä että onko mahdotonta sun postata kuva siitä nii sitten ehkä tiiän kun en viitsis alkaa etsiä levyä ku mul on 1789 musaostosta ja on välillä tosi iso haaste löytää levyjä &c kasetteja ja osa on voineet joutua hukkaan &mennä rikki.

        Siis tämä kokoelma:

        https://www.discogs.com/release/5603786-Eve-32-Laulua

        Ihan kiva kokoelma fyysisiä levyjä sulla. Itseltä löytyy nykyään fyysisenä vain tarkoin valittujen artistien levyjä, digimuodossa sitten isompi kokoelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tämä kokoelma:

        https://www.discogs.com/release/5603786-Eve-32-Laulua

        Ihan kiva kokoelma fyysisiä levyjä sulla. Itseltä löytyy nykyään fyysisenä vain tarkoin valittujen artistien levyjä, digimuodossa sitten isompi kokoelma.

        no kappas kappas siinäh se levy on jonka omistan. JArkko even tuttu tyypillinen ilme naamalla. Ja levy täynnä hyviä lauluja. Ei osunut kohdalleni tolla kokoelmalla yhtäkään täyteraitaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tämä kokoelma:

        https://www.discogs.com/release/5603786-Eve-32-Laulua

        Ihan kiva kokoelma fyysisiä levyjä sulla. Itseltä löytyy nykyään fyysisenä vain tarkoin valittujen artistien levyjä, digimuodossa sitten isompi kokoelma.

        mut en kai enää osta mitään musaostoksia että se on ohi ny. Finitto loppu, mut ehkä joskus satunnaisesti ostan musaostoksia(joko CD;nä tai C-kasetteina).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tämä kokoelma:

        https://www.discogs.com/release/5603786-Eve-32-Laulua

        Ihan kiva kokoelma fyysisiä levyjä sulla. Itseltä löytyy nykyään fyysisenä vain tarkoin valittujen artistien levyjä, digimuodossa sitten isompi kokoelma.

        että en varmaankaan sitten hommaa tuota even uusinta , mut pittää tietenki youtubesta kuunnella joko tännään tai huomenna viimeistään ku alako kiinnostaa ne uuvet biisit eli yhden oon kuulllut "maistiaisena" mut tosi tylsä oli, mut voi olla että loput on parempia ja eihän aina heti musalevy aukea ekalla kuuntelula (voi mennä kauankin ennenkuin aukeaa ja joskus on käyny niinki ettei aukea ollenkaan eli en siis nyt tarkoita even levyjä kun esim irwin goodmannin 80-luvun levyt ei meinaa aueta sitten millään mut toisin on hänen 70-luvun levyjen kanssa + 60-luvun irwin goodman levyt jotka toimivampia).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        että en varmaankaan sitten hommaa tuota even uusinta , mut pittää tietenki youtubesta kuunnella joko tännään tai huomenna viimeistään ku alako kiinnostaa ne uuvet biisit eli yhden oon kuulllut "maistiaisena" mut tosi tylsä oli, mut voi olla että loput on parempia ja eihän aina heti musalevy aukea ekalla kuuntelula (voi mennä kauankin ennenkuin aukeaa ja joskus on käyny niinki ettei aukea ollenkaan eli en siis nyt tarkoita even levyjä kun esim irwin goodmannin 80-luvun levyt ei meinaa aueta sitten millään mut toisin on hänen 70-luvun levyjen kanssa 60-luvun irwin goodman levyt jotka toimivampia).

        Ei niitä Even uusimpia biisejä fyysisenä äänitteenä ole julkaistukaan.

        Saa nähdä aikanaan, tuleeko kokopitkää albumia ja tuleeko siitä fyysistä julkaisua. Even kuuntelijoissa paljon vanhempaa väkeä niin toivottavasti edes pieni CD-painos fanien hyllyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä Even uusimpia biisejä fyysisenä äänitteenä ole julkaistukaan.

        Saa nähdä aikanaan, tuleeko kokopitkää albumia ja tuleeko siitä fyysistä julkaisua. Even kuuntelijoissa paljon vanhempaa väkeä niin toivottavasti edes pieni CD-painos fanien hyllyyn.

        mut olikoha ne even uusimmat ladattuna youtubessA? youtube on paras sillä spotifysta en perusta koska sinne pitää rekisteröityä .

        sori tyhymä kysymys sillä voinhan mennä nyt tai huomenna itse etsimään niitä even uusimpia josko vaiko ei on siirretty tubeen =)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mut olikoha ne even uusimmat ladattuna youtubessA? youtube on paras sillä spotifysta en perusta koska sinne pitää rekisteröityä .

        Löytyy kaikki myös youtubesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyy kaikki myös youtubesta

        Evellä kolme epäonnistunutta ,eroon johtanutta avioliittoa takana.Aviottomia lapsia ja särkyneitä bändejä vaikka millä mitalla.Kertoo henkilöstä paljon.Omien lasten pahoinpitelystä tuomittu ja talousrikoksista.Sellainen lyhyterapeutti😃

    • Anonyymi

      Even piisi sai murska tuomion levyraadissa.

      • Anonyymi

        Eikä saanut vaan kehut.

    • Anonyymi

      Nythän olisi jo kova albumi julkaistujen biisien osalta kasassa:

      1. Aavikon Tähti 2014
      2. Liekki 2024
      3. Joutsenet 2010
      4. Löytötavaraa 2023
      5. Tähdenlento 2009
      6. Thelma & Louis 2023
      7. Kahleeton 2023
      8. Kallion Katuvalot 2023
      9. Suosikin Julisteessa 2024

      Ehkä tuohon vielä pari bonusbiisiä :).

      • Anonyymi

        Älä muuta viserrä.

        Eve voisi levyttää "lähden taas" biisin uudelleen ja laittaa sen levyn loppuun bonus raidaksi. Olisi kiva kuulla miltä se kuulostaisi tämän päivän studiotekniikalla äänitettynä.

        Evellä olisi hyvän levyn ainekset nyt kasassa. Miksi sitä ei julkaista vaikka sen piti tulla jo varmaan pari vuotta sitten?

      • Anonyymi

        Joutsenet ja Tähdenlento on ihan liian vanhaa kamaa jo. Ei niitä uudelle levylle kannata laittaa. Ne oli ajalta ennen pitkää taukoa.

        Mihin se Aavikon tähti on YouTubesta kadonnut? Siihen oli se videokin olemassa. Toivottavasti siitä tulisi uusi versio vielä.

        "Joutsenet ja Tähdenlento on ihan liian vanhaa kamaa jo"

        Uudet versiot vaan noista kahdesta. Ei se sen vaikeampaa olisi.

    • Anonyymi

      No? Onko levystä kuulunut mitään?

      Onko tällä artistilla edes keikkaa missään? Etsimälläkään ei löydä tietoa.

    • Anonyymi

      Viime kesänä piti tulla levy ja oltiin viittä vaille lyhytterapeutteja. Vuosi on kulunut ja levyä ei kuulu ja opinnot ovat kesken. Ai niin, lyhytterapeutti ei edes ole suojattu ammattinimike ja pätevä kaveri kävisi kyseisen ammattikorkeakoulujen tarjoaman 30 op koulutuksen muutamassa kuukaudessa. On se velikulta.

      • Anonyymi

        Siitä oli Satakunnan Kansassa (aikanaan) uutinen, että levyn julkaisu lykkääntyy. Mitään uutta ajankohtaa ei kerrottu.

        Toivottavasti joskus edes tulee. Tyhjät lupaukset ovat mälsiä.

    • Anonyymi

      Itse ajattelin että olisiko levyn ilmestymistä lykättu Dingo elokuvan takia? Järkeen kävisi että siihen elokuvan imuun kannattaisi jukaista uutta musaa, olihan Eve Dingon toiseksi suosituin jäsen.

      • Anonyymi

        Eikä ollut. Ei edes ollut bändissä suosion huippuvuosina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ollut. Ei edes ollut bändissä suosion huippuvuosina.

        No joku Eveäkin näyttelee uudessa leffassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joku Eveäkin näyttelee uudessa leffassa.

        Leffassakin varmasti tuodaan esiin se, että Eve lähti melkein samantien kun suosiota alkoi tulla. Veikkaan Pepen olevan keskeisemmässä roolissa leffassa kuten oli Dingossakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leffassakin varmasti tuodaan esiin se, että Eve lähti melkein samantien kun suosiota alkoi tulla. Veikkaan Pepen olevan keskeisemmässä roolissa leffassa kuten oli Dingossakin.

        No eka levy myi yli 100000 kpl ja Eve oli sillä mukana ja soitti 84 talven keikat ja niitä oli paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eka levy myi yli 100000 kpl ja Eve oli sillä mukana ja soitti 84 talven keikat ja niitä oli paljon.

        Eve soitti alle kymmenen keikkaa Dingossa keväällä -84

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eve soitti alle kymmenen keikkaa Dingossa keväällä -84

        No jos aikaisemmat tiedot siitä että pepe soitti ekan keikkansa Dingossa Kaisaniemessä vuona 1984pitävät paikkansa, niin Eve soitti Dingosssa 26 keikkaa. Asia tarkistettavissa setlist.fm sivustolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos aikaisemmat tiedot siitä että pepe soitti ekan keikkansa Dingossa Kaisaniemessä vuona 1984pitävät paikkansa, niin Eve soitti Dingosssa 26 keikkaa. Asia tarkistettavissa setlist.fm sivustolta.

        Taisi niitä keikkoja olla enemmänkin. Kannattaa muistaa että setlist.fm tiedot eivät ole täydelliset. Siellä on puutteita ja virheitä voi olla.

    • Anonyymi

      Viimeisin alkukesästä julkaistu sinkku Suosikin julisteessa ei lähtenyt lentoon ollenkaan. Toivottavasti jotain on vielä tulossa, ensi vuonna olisi soolouran 40-vuotisjuhlan paikka.

    • Anonyymi

      Kova hype oli levystä 60-vuotisjuhlien kunniaksi. Levyn piti tulla kesällä 2023.

      Nyt ei ole alkukesän jälkeen kuulunut Evestä enää mitään. Onkohan mitään levyä edes tulossa?

      Jotain sytykettä tarvittaisiin. Klubikiertue koko maassa voisi olla sellainen. Ei Even ura lähde nousuun jos on jotain satunnaisia baarikeikkoja jossain Porissa.

    • Anonyymi

      uudet biisit soi kyllä radio suomessa. Jostain syystä ura ei vain lähde lentoon uudelleen.

      Ihmettelen että mies ei edes vieraillut yhdelläkään dingon 40 v. keikoilla.

      nipalla niitä velkoja, olisiko niin että säästää joka hommassa, kävin dingon keikalla niin aika vaatimaton oli lavashow, ei siellä ollut juuri edes savuja, pyroista puhumattakaan.

      • Anonyymi

        Riittää kun on hyvää musiikkia, niin ei tarvitse mitään ylimääräisiä klumeruuleja joilla saa yleisön haltioitumaan.

    • Anonyymi

      Täyttä kuraa.

    • Anonyymi

      Sinkuissa on ollut panostusta, kun ainakin Kallion katuvalot ja Suosikin julisteessa saivat musiikkivideotkin. Keväästä lähtien on ollut tosi hiljaista, joten luultavasti ensi vuodelle on luvassa jotakin. Katsotaan leffa ensin alta pois.

      • Anonyymi

        Tai sitten homma vaan tyssäsi kuten kävi jo 2009-2010. Toivotaan silti, että uutta musaa vielä tulisi. Kokopitkä levy ja kiertue ympäri Suomen voisi olla hyvä veto.

        Mihin se Aavikon tähti-kappale ja video katosi YouTubesta? Se oli hyvä biisi, toivottavasti sekin olisi uudella levyllä.

        se aavikon tähti oli todella hyvä biisi. Olisi sopinut sinne Purppuraa levylle Dingolle

    • Anonyymi

      syyskuussa julkaistu:

      Sami Kuronen & Valtakunta - Missä Silloin Oot (Official Video)

      Säv. & San. Sami Kuronen, Jarkko Eve, Jimmy Westerlund

      Tuottaja & mixaus: Jimmy Westerlund

      • Anonyymi

        Biisi kuulostaa samalta kuin Even paluusinkut. Hyvä että mies on mukana musabisneksessä hieman laajemmin kuin vain omien julkaisujensa osalta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        En ainakaan itse ole levyä mistään löytänyt. Vai julkaistiinko vain pieni painos? Voisiko joku kertoa.? Sinkku biisit soivat edelleen radiossa, hyviä biisejä kaikki. Kannattaa tutustua.

        Satakunnan Kansassa oli joskus juttu, että levyn julkaisu viivästyi. Ei ole kerrottu, koska julkaistaan.

        Ei mikään julkaisu "viivästy" yhtäkkiä muutamaa päivää ennen julkaisua. Markkinoinnit, fyysiset levyt, ynnä muut on jo toteutettu ja mietitty viikkoja ennen julkaisua, paitsi jos kyse on jostain kämäsestä omakustanteesta.

        Vaikuttaa siltä, että mitään julkaisua ei ole koskaan ollut tulossakaan, vaan puhuja on ns. hupiukko.

    • Anonyymi

      Kävikö Eve lavalla Dingon mukana viime viikonloppuna Porilaiset suosikit -tapahtumassa vai vetikö vain oman keikan? Jimmy Westerlundin facebookista löytyy kuvia Even keikalta. Bändi: Jimmy Westerlund , Antti Mäkinen, Teemu Niemelä, Juha Aitakangas, Sara Lindroos, Eero Ranne.

      • Anonyymi

        Eve soitti oman keikan bändinsä kanssa. Ja tosi kova veto olikin. Jos bändi esiintyisi useamminkin, menisin kuuntelemaan uudelleen

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe