Oliko Mozart tosiuskovainen?

Kieltämättä sielunmessukin on basettitorvien luomassa suggestiivisessa tunnelmassaankin omalla kiehtovalla tavallaan vaikuttava ja dramaattinenkin teos, myös syviin ja jyrkkiin harmonisiin kuiluihin laskeutuvassa oppineessa kaksoisfuugassaan, joistakin temaattisista lainoistaan huolimatta Händeliltä ja säveltäjän oman litanian Panis Vivus osasta Tuba Mirum osaan, vaikken itse pitäisi Sielunmessua enää säveltäjänsä nerokkaimpiin ja musiikkinsa vakavasta luonteesta huolimatta emotionaalisen syvyysperspektiivin puolesta kaikkein syvällisimpiin kirkkomusiikkiteoksiin kuuluvaksi, vaan teoksessa kuuluu, niiltä osin kuin Mozart sai sitä valmiiksi ennen Süssmayerin täydennystyötä, tietynlainen luomisvoiman hiipumisen tuottama musiikillisen yksinkertaistumisen ja emotionaalisen köyhtymisen tunne ja Mozartille tunnusomaisen tavoittamattomuuden tunnun ja klassisen objektiivisuuden ideaalin latistuminen sentimentaalisuuden ja subjektiivisuuden hyväksi, täyttämättä enää suuren taiteen kriteereitä yhtä suvereenisti kuin esim. vielä c mollimessu, kruunajaismessu ja vesperit ja ehkä viimeiset litaniat etc. joissa tuo Mozartin musiikille ominainen kirkkaus ja kirkastumisen tunne valon ja rakkauden atmosfäärissään vielä vallitsee.

Hildesheimerin mukaan Mozart todella uskoi jumalaan auktoriteettina ja ihmiskohtaloiden ohjaajana ja Mozartin kirjeistä voimme lukea kun Mozart jopa rukoili jumalaa konserttinsa onnistumisen puolesta.

Hildesheimer muistaakseni sanoo myös, että Mozartin kirkkomusiikki ei anna vastausta hänen uskostaan.

Mozartin messut, vaikkei Hildesheimer mielläkään Mozartin musiikkia milloinkaan luonteeltaan hartaaksi, saattavat herättää kuulijoissaan hartaan mielentilan, sillä sehän oli niiden tietoinen tavoite.

Mukana soi usein myös musiikkidramaatikon halu säveltää ooppera.

"Hartaus on elämyksellinen kokemus, säveltäjän tarkoittama tulos, säveltäjän aikaansaama mielentila, joka ei kuitenkaan ole sama kuin säveltäjän mielentila luovan ajatusprosessin aikana. Halu saada aikaan tällainen harras tunnelma edellyttää asian objektiivista hallintaa vaan ei omaa tempautumista."

Anonyymi kirjoitti:

Kieltämättä sielunmessukin on basettitorvien luomassa suggestiivisessa tunnelmassaankin omalla kiehtovalla tavallaan vaikuttava ja dramaattinenkin teos, myös syviin ja jyrkkiin harmonisiin kuiluihin laskeutuvassa oppineessa kaksoisfuugassaan, joistakin temaattisista lainoistaan huolimatta Händeliltä ja säveltäjän oman litanian Panis Vivus osasta Tuba Mirum osaan, vaikken itse pitäisi Sielunmessua enää säveltäjänsä nerokkaimpiin ja musiikkinsa vakavasta luonteesta huolimatta emotionaalisen syvyysperspektiivin puolesta kaikkein syvällisimpiin kirkkomusiikkiteoksiin kuuluvaksi, vaan teoksessa kuuluu, niiltä osin kuin Mozart sai sitä valmiiksi ennen Süssmayerin täydennystyötä, tietynlainen luomisvoiman hiipumisen tuottama musiikillisen yksinkertaistumisen ja emotionaalisen köyhtymisen tunne ja Mozartille tunnusomaisen tavoittamattomuuden tunnun ja klassisen objektiivisuuden ideaalin latistuminen sentimentaalisuuden ja subjektiivisuuden hyväksi, täyttämättä enää suuren taiteen kriteereitä yhtä suvereenisti kuin esim. vielä c mollimessu, kruunajaismessu ja vesperit ja ehkä viimeiset litaniat etc. joissa tuo Mozartin musiikille ominainen kirkkaus ja kirkastumisen tunne valon ja rakkauden atmosfäärissään vielä vallitsee.

Hildesheimerin mukaan Mozart todella uskoi jumalaan auktoriteettina ja ihmiskohtaloiden ohjaajana ja Mozartin kirjeistä voimme lukea kun Mozart jopa rukoili jumalaa konserttinsa onnistumisen puolesta.

Hildesheimer muistaakseni sanoo myös, että Mozartin kirkkomusiikki ei anna vastausta hänen uskostaan.

Mozartin messut, vaikkei Hildesheimer mielläkään Mozartin musiikkia milloinkaan luonteeltaan hartaaksi, saattavat herättää kuulijoissaan hartaan mielentilan, sillä sehän oli niiden tietoinen tavoite.

Mukana soi usein myös musiikkidramaatikon halu säveltää ooppera.

"Hartaus on elämyksellinen kokemus, säveltäjän tarkoittama tulos, säveltäjän aikaansaama mielentila, joka ei kuitenkaan ole sama kuin säveltäjän mielentila luovan ajatusprosessin aikana. Halu saada aikaan tällainen harras tunnelma edellyttää asian objektiivista hallintaa vaan ei omaa tempautumista."

Lue lisää

Lueskelin tuossa hieman sieltä täältä erään klassisen musiikin asiantuntijan kirjoittamaa Mozart kirjaa ja huomio kiinnittyi joihinkin Mozartin teoksia koskeviin, mielestäni ja monen muunkin, jopa Mozartiin erikoistuneiden musiikkitieteilijöiden mielestä, varsin perättömiin väitteisiin, joissa mm. kutsutaan Postitorviserenadia ja jopa ns. Gran partitaa "puhtaasti viihteellisiksi sävellyksiksi", mikä ei pidä paikkaansa, sekä Pastoraalisinfoniaa ja sitä seuraavaa 34, sinfoniaa "keskinkertaisiksi Mozartin sinfonioiksi" (eivät kaikkein suurimpia, mutta eivät keskinkertaisiakaan moniin nuoruudensinfonioihin verrattuna Maasalon mm. nimittäessä 33. sinfonian avausosaa kirkkaaksi mestariteokseksi), sen lisäksi, että kirjoittaja ei pidä mitään Mozartin säveltämää viulukonserttoa säveltäjän pianokonserttojen veroisina, vaikka niistä viimeisimmät ovat jopa huomattavasti kypsempiä kuin parikymppisen Mozartin galanttiin tyyliin säveltämät pianokonsertot, varsinkin tuo melko pinnallinen Lützow konsertto mukaan lukien, sillä viulukonsertot eivät ole ainakaan merkityksettömämpiä sävellyksiä niihin verrattuna. Kirjassa on kuitenkin paljon kauniita kuvia.

Ohessa vain pari otetta kirjasta. Oikeaa faktaakin tietenkin löytyy näiden erheellisten väitteiden lisäksi. Mutta fakta lienee, että sellaista Mozart kirjaa ja biografiaa ei liene kirjoitettukaan, joka ei sisältäisi jonkin verran virheitä ja lapsuksia, varsinkaan, mikäli ne eivät edusta uusimpiin tieteellisiin tutkimustuloksiin perustuvaa korkeinta mahdollista kvalitatiivista tasoa tai ole kirjoitettu parhaimpaan saksalaistapaan filosofisesti, kuten Hildesheimerin Mozart kirja, vaikka sekin sisältää joitakin ristiriitaisuuksia ym.

Aijaa kiitos tiedosta eli siistoi kun kerroit että hän kuului katoliseen kirkkoon. Hänen tyyli olikin ns hillitty uskovaisen tyyli.

Eräässä musiikkikirjassa, jota selailin aikoinaan kirjastossa, mutta myös eräässä Mozart kirjassa, esiintyy varsin tulkinnan varainen ja tarkkaan ottaen varsin perätönkin väite, jonka mukaan Mozartin anti kirkkomusiikille ei olisi ollut yhtä merkittävä kuin papan tai Bachin ja vaikka kirjoittaja ei pidäkään Mozartin antia vähäpätöisenä, ottaen esimerkkinä esille Kruunajaismessun ja vesperin.

Mozartin kirkkomusiikkiin perehtyneenä en voi allekirjoittaa kyseistä vanhentunutta tai vanhaan tutkimustietoon perustuvaa väitettä, sillä nuoresta iästään huolimatta Mozart loi varsin runsaan ja monia eri liturgisen musiikin lajityyppejä käsittävän kirkkomusiikkituotannon, että se ei kalpene lainkaan papan saavutusten rinnalla, sillä yksistään jo messusävellysten lukumäärällä mitattuna, ottaen vielä huomioon Mozartin muut aktiviteetit kirkkomusiikin alalla sakramentti ja Loretan litanioineen, vespereineen ja muine kirkkomusiikin muotoineen, ja vaikkei luomisvoimaa voikaan milloinkaan mitata pelkkien opuslukujen avulla, on Mozartin anti kirkkomusiikille vähintään yhtä suuri laajuudeltaan ja merkitykseltään kuin Joseph Haydninkin luoma kirkkomusiikkituotanto, ellei jopa merkittävämpikin.

Tällainen väärinkäsitys perustunee paljolti Mozartin Salzburgissa luoman messutuotannon arvon ja kvaliteettien vähättelyyn ja vaikka esim. varsinkin kaikkein ensimmäiset näistä missa brevis tyyppisistä messuista ovatkin vielä tietynlaista sormiharjoittelua ja mukaan mahtuu jossain määrin myös vasemman käden rutiinilla sävellettyjä messujen osia arkkipiispan kirkkomusiikille asettamista rajoituksista johtuen, joka koski niiden tyyliä, mittasuhteita, soitinnusta jne, on luonnollista, ettei Mozart kyennyt aina luomaan persoonallisia saati myöhempiä mittapuitaan vastaavia mestariteoksia, vaan teosten välinen laatutaso saattaa vaihdella suurestikin, mutta väittäisin, että jopa vähäisimpäänkin näistä hieman kypsemmällä iällä sävellettyihin messuihin Mozart on jättänyt persoonallisen leimansa, joka voi ilmetä jopa vain jossakin tietyissä harvoissa yksittäisissä osissa, josta hänen tyylinsä tunnistaa.

Kuuntelin jopa melko vaikuttuneena Karl Münchingerin johtamaa pyhän kolminaisuuden päivän messua, jossa Mozartin tyyli on jo kehittynyt kohti persoonallisempaa sinfonista ilmaisukieltä, mutta jota olen pitänyt varsin rutiininomaisena teoksena ja vaikka tulkintaan lyö leimansa vanhan koulukunnan raskassoutuinen-ja liikkeinen orkesterisoitto ja paatoksellinen kuorolaulanta, kun yleensä suositaan jo periodisoittimin toteutettuja ilmavampia ja keveämpiä tulkintoja, mutta se teki vaikutuksen., sillä Münchinger on kirkkomusiikin tai oikeastaan barokkimusiikin ja klassismin aikakauden musiikin spesialisti, joka taisi tehdä pachelbelliäkin tunnetuksi

Mozart viljelee kirkkomusiikissaankin kontrasteja, eikä hänen tyylinsä ole kauttaaltaan hillittyä vaan hyvinkin voimakasilmeistä patoineen, trumpetteineen ja joskus pasuunoineen ym. , ja kaikki säveltäjän tyyliltään sinfoniset messut tuskin edes sopisivatkaan liturgiseen käyttöön yhtä sujuvasti kuin eräät niistä hillityimmistä ja konventionaalisimmista ja traditionaalisimmista laulullisista messuista, joissa orkesteria ei käytetä yhtä voimallisesti ja täysipainoisesti ja mm. joista eräät numeroimattomat ovat kyseenalaisia aitoudeltaan.

Mutta esim. vesperae solennes de confessoren kuuluisa laudate dominum on puhtaimmillaan mozarilainen esimerkki hillitystä hurmaamisesta. Muistaakseni ainoana liturgiseen käyttöön sopivana Mozartin aitona messuna eräs tutkija pitää erästä aikanaan suosittua D duuri messua ja se onkin suhteellisen hillitty säestykseltään säästeliäine kirkkotrioineen ilman melua ja melskettä.