Yksinäisyys ja sen poisto

Anonyymi-ap

Taas toisesta ketjusta mieleen tullutta.

Mitä ajattelette yksinäisyydestä, koetteko sitä? Entä riittääkö yksinäisyyden poistamiseen kuka vaan ja kenen tahansa seura?

Itse koen, että yksinäisyyskään ei ole helppo ja yksinkertainen tunne. Mä olen elämässäni kokenut kahdenlaista yksinäisyyttä (tai siltä se on tuntunut). Olen kokenut akuuttia yksinäisyydentunnetta, siitä että juuri tässä ja nyt ei ole hyvä olla ja kaipaisi jonkun seuraa. Olen kokenut myös yksinäisyyttä, joka on ikäänkuin kroonistunut ja muuttunut sellaiseksi tyhjyydeksi sisälläni. Miten teillä muilla?

216

1326

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mustasusi

      Kyllä sitä aika ajoin kokee... Se on sitä kun ei tule ymmärretyksi ja aidosti kohdatuksi. Pitkään itsekseen olemista vasten tahtoaan. Aina ei riitä, että on ihmisten ympäröimänä. Jos kaikki kontakti puuttuu, niin yksinäinen siinäkin on silloin. Joskus se on hyvä, ja joskus ei. En ole viime aikoina ollut kovinkaan ahdistunut asiasta, kun on tapahtunut mukavia asioita ja ollut lomaa yms. Talvella se varmaan taas iskee kovemmin.
      Tuo tyhjyys sisällä, on minullekin tuttu olotila. Se on jo osa minuutta.

      • Anonyymi

        Sisäinen tyhjyys muuntuu välinpitämättömyydeksi, silloin kuolema tulee sopivasti

      • mustasusi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisäinen tyhjyys muuntuu välinpitämättömyydeksi, silloin kuolema tulee sopivasti

        Niin... Ei minua ole kuolema oikeastaan koskaan paljon pelottanut. Lähellä se on ollut. Tiedän mitä se on sitten kun se tulee.

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😍 ­N­­­y­­­m­­­f­­o­­m­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17983447Q

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Aloittaja pistää tähän oman kokemuksensa ...

      Itse koen, että tuota akuuttia tyhjyyttä voi periatteessa poistaa ihan kuka vaan. Vaikka pelkkä ihmisten ilmoille meneminen ja muiden ihmisten seura, vailla mitään kontaktia niihin muihin, poistaa mulla sen akuutin tunteen ihan hyvin. Tai sitten painun hikilenkille ja se tunne katoaa, kun on muuta ajateltavaa.

      Vaan sitten on se krooninen yksinäisyys, joka on kinkkisempi selätettäväksi. Ainakaan itselleni sen poistoon ei riitä kuka vaan. Voin olla parisuhteessa ja istua kumppanini sylissä ja kainalossa ja kokea kroonista yksinäisyyttä. Jos se ihminen ei ole oikea ja hänen kanssaan ei yhteyttä synny, emmekä lopulta koskaan oikein kohtaa ihmisinä, niin ei hän kykene sitä yksinäisyyttä poistamaan ja oikeastaan siinä se yksinäisyys on minusta tuntunut kaikkein pahimmalta. Tuo krooninen yksinäisyys myös vain pahenee ihmisjoukoissa jne. Tai siis ainakin minulla niin käy.

      Voi kuulostaa oudolta, mutta itselläni krooninen yksinäisyys parani vasta eron myötä. Ei se ero tietenkään itsessään sitä parantanut. Sen paransi se, että palasin yhteyteen sellaisten kanssa, joita olin sen liiton aikana ehkä jopa vähän laiminlyönyt. Palasin parempaan yhteyteen vanhempieni kanssa, siskoni kanssa, yhden vanhan ystävän kanssa ja rakensin vähän myös uutta tukiverkkoa. Minulla se krooninen yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne katosi, kun elämääni palasivat sellaiset ihmiset, joita ei tarvitse jatkuvasti tavata, mutta tiedän että he ovat siellä, tapahtui mitä tahansa ja he tuntevat mut ja hyväksyvät mut jne. En ikäänkuin ole yksin tässä maailmassa.

      Tällä hetkellä en tunne lainkaan sitä kroonista yksinäisyyttä, mutta akuuttia yksinäisyyttä kyllä silloin tällöin. Sen tuo aiempi kuitenkin mulle opetti, että mun ei kannata alkaa kovin voimakkaasti etsiä parannusta akuuttiin yksinäisyyteen. Sen vahva hoitaminen ja siihen keskittyminen voisi helposti johtaa sen kroonisen yksinäisyyden palaamiseen. Mä siis voisin siinä akuutissa yksinäisyydessäni mennä ja hankkiutua esim. parisuhteeseen ja sitten keskittyä yksinomaan siihen suhteeseen ja lopulta huomata, että se krooninen yksinäisyys on taas hiipinyt takaisin ja olen kaksin, mutta kuitenkin ihan yksin.

      Miten teillä muilla? Millaisia kokemuksia on yksinäisyydestä?

      • Anonyymi

        "Voi kuulostaa oudolta, mutta itselläni krooninen yksinäisyys parani vasta eron myötä"

        Kuullostaa, että et tiedä mitä krooninen tarkoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voi kuulostaa oudolta, mutta itselläni krooninen yksinäisyys parani vasta eron myötä"

        Kuullostaa, että et tiedä mitä krooninen tarkoittaa.

        "Krooninen tila on pitkäikäinen tai toistuva, usein hitaasti kehittyvä sairaus, kipu tai muu tila. Erityisesti puhutaan kroonisesta sairaudesta. Kroonisen sairauden vastakohta on akuutti eli äkillinen sairaus, joka kestää vain lyhyen ajan."

        Noin minä ymmärrän sanan krooninen ja käsittääkseni se on ihan virallinenkin määritelmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voi kuulostaa oudolta, mutta itselläni krooninen yksinäisyys parani vasta eron myötä"

        Kuullostaa, että et tiedä mitä krooninen tarkoittaa.

        Miten sinä sitten määrittäisin sanan "krooninen"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinä sitten määrittäisin sanan "krooninen"?

        Krooninen on piiiitkäaikainen, jatkuva, pysyvä. On mahdotonta olla yksinäinen parisuhteessa, vaikka siinä vain raivottaisiin ja kaakatettaisiin, koska siinä on se taistelukumppani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Krooninen on piiiitkäaikainen, jatkuva, pysyvä. On mahdotonta olla yksinäinen parisuhteessa, vaikka siinä vain raivottaisiin ja kaakatettaisiin, koska siinä on se taistelukumppani.

        Kyllä, juuri sitä se oli. Ja se oli kaikkein pahimmillaan juurikin yhdessä. Se, että se olisi mahdotonta, on sinun kokemuksesi. Moni muu on kokenut sen täysin toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, juuri sitä se oli. Ja se oli kaikkein pahimmillaan juurikin yhdessä. Se, että se olisi mahdotonta, on sinun kokemuksesi. Moni muu on kokenut sen täysin toisin.

        Yksin tarkoittaa samaa asiaa kuin yksinäinen. Esimerkki: Tuolla asuu se yksinäinen mummeli, hän liikkuu aina yksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksin tarkoittaa samaa asiaa kuin yksinäinen. Esimerkki: Tuolla asuu se yksinäinen mummeli, hän liikkuu aina yksin.

        Se on se miten sinä tuon koet. Se on varmasti ihan hyväkin, että kykenet kokemaan sen noin yksinkertaisesti. Se yksin elävä mummeli ei kuitenkaan välttämättä ole lainkaan yksinäinen, eikä koe yksinäisyyttä, vaikka sinä niin määrittelisit.

        Kun ei itse ole jotain kokenut, niin siitä on oikeastaan aivan turha edes väitellä. Jos joku sanoo hämähäkkien olevan pelottavia ja minä sanon, etteivät ne ole, niin ei sen toisen tunne sillä mihinkään katoa. Tai jos joku sanoo, että ulkona ei ole kylmä, niin ei minun kylmyyden kokemukseni sillä vähene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se miten sinä tuon koet. Se on varmasti ihan hyväkin, että kykenet kokemaan sen noin yksinkertaisesti. Se yksin elävä mummeli ei kuitenkaan välttämättä ole lainkaan yksinäinen, eikä koe yksinäisyyttä, vaikka sinä niin määrittelisit.

        Kun ei itse ole jotain kokenut, niin siitä on oikeastaan aivan turha edes väitellä. Jos joku sanoo hämähäkkien olevan pelottavia ja minä sanon, etteivät ne ole, niin ei sen toisen tunne sillä mihinkään katoa. Tai jos joku sanoo, että ulkona ei ole kylmä, niin ei minun kylmyyden kokemukseni sillä vähene.

        Sanoilla on merkityksensä siitä huolimatta että estrogeenin puutteessa riutuvat aivot eivät sitä käsitä.

        https://www.suomisanakirja.fi/yksin
        https://www.suomisanakirja.fi/yksinäinen

        Yksin/yksinäinen on samanlainen kieliopillinen 'juttu' kuin kaksin/kaksistaan, jne. En osaa suomen kielioppia hyvin, en tiedä mikä 'juttu' nimeltänsä on.

      • Anonyymi
      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoilla on merkityksensä siitä huolimatta että estrogeenin puutteessa riutuvat aivot eivät sitä käsitä.

        https://www.suomisanakirja.fi/yksin
        https://www.suomisanakirja.fi/yksinäinen

        Yksin/yksinäinen on samanlainen kieliopillinen 'juttu' kuin kaksin/kaksistaan, jne. En osaa suomen kielioppia hyvin, en tiedä mikä 'juttu' nimeltänsä on.

        Tarkkuutta lukemiseen. Se helpottaa ymmärtämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoilla on merkityksensä siitä huolimatta että estrogeenin puutteessa riutuvat aivot eivät sitä käsitä.

        https://www.suomisanakirja.fi/yksin
        https://www.suomisanakirja.fi/yksinäinen

        Yksin/yksinäinen on samanlainen kieliopillinen 'juttu' kuin kaksin/kaksistaan, jne. En osaa suomen kielioppia hyvin, en tiedä mikä 'juttu' nimeltänsä on.

        Ai niin ja tuo kokemukseni on koettu välillä 18-28 vuotta, että voit jättää nuo estrogeenisatuilut jonnekin muualle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt pyhyttiinkin yksinäisyydestä

        https://www.suomisanakirja.fi/yksinäisyys

        https://www.suomisanakirja.fi/yksinäisyys

        Heitti väärän linkin. Anteeksi. Ilmeisesti tuo ei osaa linkittää muuta kuin kantasanan, eli yksin. Tämäkin siis luultavasti tulee väärin. Jos näin käy, niin osaat kyllä itsekin etsiä tuolta oikean eli "yksinäisyys"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoilla on merkityksensä siitä huolimatta että estrogeenin puutteessa riutuvat aivot eivät sitä käsitä.

        https://www.suomisanakirja.fi/yksin
        https://www.suomisanakirja.fi/yksinäinen

        Yksin/yksinäinen on samanlainen kieliopillinen 'juttu' kuin kaksin/kaksistaan, jne. En osaa suomen kielioppia hyvin, en tiedä mikä 'juttu' nimeltänsä on.

        Musta olis muuten hienoa, kun kertoisit tuon oman kokemuksesi ja miten sä tän asian näet ihan silleen omana tekstinäsi, etkä alkaisi täysin tyhjään jankkaamaan siitä mitä muut saavat kokea ja voivat kokea. Tuo jälkimmäinen ei anna kuvaa kovin kummoisesta ajattelukyvystä.

      • E-Lukka
        Anonyymi kirjoitti:

        Krooninen on piiiitkäaikainen, jatkuva, pysyvä. On mahdotonta olla yksinäinen parisuhteessa, vaikka siinä vain raivottaisiin ja kaakatettaisiin, koska siinä on se taistelukumppani.

        Olen vähän eri mieltä, parisuhteen ongelmat tai sen tyhjyys toivottomuuden kera saattavat kyllä korostaa yksinäisyyttä aika reilustikin, "yksin kaiken keskellä" . Saattaa alkaa tuntumaan siltä ettei ole pohjaa millekään, pahimmillaan ei edes elämiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Krooninen on piiiitkäaikainen, jatkuva, pysyvä. On mahdotonta olla yksinäinen parisuhteessa, vaikka siinä vain raivottaisiin ja kaakatettaisiin, koska siinä on se taistelukumppani.

        Kaikissa huonoissa parisuhteissa ei "raivota ja kaakateta". Parisuhde voi olla toimimaton monella muullakin tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voi kuulostaa oudolta, mutta itselläni krooninen yksinäisyys parani vasta eron myötä"

        Kuullostaa, että et tiedä mitä krooninen tarkoittaa.

        Naulan kantaan sanottu! Sama täällä. En ole koko elämäni aikana ollut niin yksin kuin avioliitossani, en tietenkään koko aikaa mutta usein. Yksinäisyys oli musertava ja tuntuu ihan hölmöltä ettei ollut fyysisesti yksin mutta henkisesti kokonaisvaltaisesti.

    • Anonyymi

      Yksinäisyys on jo muodostunut normaaliksi olotilaksi vaikka siihen ei koskaan varsinaisesti totu. Se passivoittaa mielen ja raastaa sielua. Se on kuin varjo ihmisen yllä, sillä ei ole muotoa mutta se on silti läsnä. Antisosiaalisuus on lisääntynyt omalla kohdallani. Kun tarkastelen kuinka täällä eletään niin mielestäni ihmiset ovat liian itsekkäitä. En enää välitä. Olen muuttunut tylyn ynseäksi ajan myötä. Olin parikymppisenä vielä oikein mukava tyyppi. En enää. Yksinäisyys myrkyttää mielen, se on selvää.

      • Anonyymi

        Ovatko yksinöisyys ja pettymys ihmisiin sitten sinulla jotenkin kietoutuneet toisiinsa? Ne ruokkivat toisiaan? Jos niin, niin tuo on varmasti todella hankala olotila. Ikäänkuin toisen parannuskeino potentiaalisesti vain ruokkii toista. Mulle tuli surullinen olo sun puolesta. 😟

      • Anonyymi

        Sinusta on kehiintynyt vittuuntunut , tympeä vanhus. Myös minusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko yksinöisyys ja pettymys ihmisiin sitten sinulla jotenkin kietoutuneet toisiinsa? Ne ruokkivat toisiaan? Jos niin, niin tuo on varmasti todella hankala olotila. Ikäänkuin toisen parannuskeino potentiaalisesti vain ruokkii toista. Mulle tuli surullinen olo sun puolesta. 😟

        Olin jo unohtanut tämän keskustelun kunnes se pomppasi viimeksi kommentoitujen joukkoon. Yksinäisyys synkistää ajatukset asiasta riippumatta. Syyt yksinäisyyden synnylle ovat asioita jotka olisi hyvä tiedostaa. Minulla ei ole vastauksia tähän. Olen kuitenkin kokenut ihmisten petollisuuden ja pahuuden niin ehkä muiden seura ei enää nappaa siitä syystä. Siihen ajatukseen ei kannata tuudittautua että itselleen läheiset ihmiset olisivat sen parempia kuin muut. Pakko sanoa että koen osan sukulaisistani ja perheenjäsenistäni suoraan sanottuna vastenmielisiksi. Maailman hulluus ja teknologinen kehitys sekä vapaa kasvatus ruokkivat mielestäni yksinäisyyttä omalta osaltaan.

    • Haaveilija39

      En mielestäni koe yksinäisyyttä kovinkaan helposti. Joitakin hetkiä on toki ollut elämäni aikana. Ehkä mieleen painavimmat hetket olen kokenut parisuhteessa ollessani🤔 silloin, kun ei ole ollut tyytyväinen siihen parisuhteeseen. Siinä on tullut vaan kituutettua, ehkä enemmän ajatellen muita, kuin itseä, mutta näistäkin oppii aina itsestään.

      Akuutti tilanne saattaa olla se, että näkee kuinka ihanaa jollain ihmisillä on keskenään. Haaveilee siitä, että olisipa minullakin joskus noin ihanaa😁🥰 mutta se kestää sen hetken ja eikun eteenpäin..

      • Anonyymi

        Niin, toi on aika jännäkin juttu, että miten sitä voi kokea yksinäisyyttä kaksin, mutta niin sitä vaan voi. Mä koin sen parisuhteen yksinäisyyden jopa kaikkein pahimmaksi, kun se toinen oli siinä vieressä. Jotenkin sen yhdessä yksinäisyyden pysty paremmin käsittelemään, kun se toinen ei ollut ihan siinä liki.

        Mulla se yksinäisyyden tunne siinä liitossa ei edes varsinaisesti liittynyt tyytymättömyyteen, vaikka varmasit se sitten loppuvaiheessa lisäsi tyytymättömyyttä. Tai oikeastaan ne ehkä pikemmin ruokkivat toinen toisiaan, tyytymättömyys yksinäisyyttä ja yksinäisyys tyytymättömyyttä. Vaan siis mä muista niitä yhdessä yksinäisyyden kokemuksia ihan jo sieltä sen suhteen alusta saakka. Sieltä, kun piti olla rakastunut ja kaikkea sitä.Se oli todella ristiriitainen tunne, jota mä selitin pois jonain vikana itsessäni, että mä en nyt vaan oikein osaa ja kyllä se siitä.

      • Haaveilija39
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, toi on aika jännäkin juttu, että miten sitä voi kokea yksinäisyyttä kaksin, mutta niin sitä vaan voi. Mä koin sen parisuhteen yksinäisyyden jopa kaikkein pahimmaksi, kun se toinen oli siinä vieressä. Jotenkin sen yhdessä yksinäisyyden pysty paremmin käsittelemään, kun se toinen ei ollut ihan siinä liki.

        Mulla se yksinäisyyden tunne siinä liitossa ei edes varsinaisesti liittynyt tyytymättömyyteen, vaikka varmasit se sitten loppuvaiheessa lisäsi tyytymättömyyttä. Tai oikeastaan ne ehkä pikemmin ruokkivat toinen toisiaan, tyytymättömyys yksinäisyyttä ja yksinäisyys tyytymättömyyttä. Vaan siis mä muista niitä yhdessä yksinäisyyden kokemuksia ihan jo sieltä sen suhteen alusta saakka. Sieltä, kun piti olla rakastunut ja kaikkea sitä.Se oli todella ristiriitainen tunne, jota mä selitin pois jonain vikana itsessäni, että mä en nyt vaan oikein osaa ja kyllä se siitä.

        Niinpä, yhdessä mutta niin yksin. En minäkään suhteen alussa ole kokenut yksinäisyyttä. Mutta myöhemmin kyllä.

      • Mikkojuhan
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Niinpä, yhdessä mutta niin yksin. En minäkään suhteen alussa ole kokenut yksinäisyyttä. Mutta myöhemmin kyllä.

        Olisin kyllä mielellään sen sun biisin kuunnellu mutta jostain syystä se nyt haluttiin sit poistaa.🤔🙂.

      • Haaveilija39
        Mikkojuhan kirjoitti:

        Olisin kyllä mielellään sen sun biisin kuunnellu mutta jostain syystä se nyt haluttiin sit poistaa.🤔🙂.

        No voi kökkö😌 täytyy valita parempi😄

      • Mikkojuhan
        Haaveilija39 kirjoitti:

        No voi kökkö😌 täytyy valita parempi😄

        Niin tiedä sitten mikä siinä nyt muka sitten taas niin tökkii mukamas ettei kelvannut.😄.

      • Haaveilija39
      • Mikkojuhan
        Haaveilija39 kirjoitti:

        No laitetaas lasten lempimusaa🤪😂😂

        https://youtu.be/v3uzG-Md7mg?si=-sgXXlHI7ar5zMLE

        Tämä on meidän aamuinen voimabiisi..🙂

        Tää oli kyllä hieno.😂.

      • Mikkojuhan
      • Haaveilija39
        Mikkojuhan kirjoitti:

        Enkä yhtään ihmettele miksi muksut tykkää.🙂.

        Kyllä se alku saa minutkin nauramaan😁

      • Mikkojuhan
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Kyllä se alku saa minutkin nauramaan😁

        No saa kyllä juu mutkin.😄.

      • Haaveilija39
        Mikkojuhan kirjoitti:

        No saa kyllä juu mutkin.😄.

        Lasteni sisko oli bongannut tuon YouTubesta, niin siitä tuli hitti🤪

      • Mikkojuhan
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Lasteni sisko oli bongannut tuon YouTubesta, niin siitä tuli hitti🤪

        Niin se menee.😄.

    • Anonyymi

      Aina saa seuraa jos haluaa sanotaanko näin, enkä meinaa mitään seksuaalista. Olen omissa oloissani ja lapseni kanssa viihtyvä ihminen, en kestä hälinää, huutamista tai muutakaan energiaa vievää mölinää. Viihteily sitten asia erikseen.

    • Anonyymi

      Vaikka olenkin omissa oloissani viihtyvä introvertti, niin yksinäisyyden hetkiä tulee satunnaisesti. Yksinäisyyden tunne ei kuitenkaan ole musertava ja se ei kestä kauan, päivän korkeintaan. En tarvitse seuraa yksinäisyyden poistamiseen ja jos vaikka tarvitsisikin, niin kuka tahansa ei kelpaa. En osaa small talkia, ja tykkään muutenkin käydä syvällisiä ja merkityksellisiä keskusteluita.

      -Palstahessu

    • Anonyymi

      Oletko koskaan aktiivisesti poistanut elämästäsi ihmisiä, jotka olisivat halunneet viettää aikaa kanssasi?

      • Anonyymi

        Kaikkien ihmisten ajatuksiahan ei mitenkään voi tietää. Jos ei joku jotain ilmaise, niin mistäpä ne silloin tietää. En mä ainakaan tässä hetkessä muista, että olisin kokonaan lopettanut yhteydenpitoa ihmisiin, jotka selkeästi olisivat mun seuraani kaivanneet. Sellaisia on kyllä ollut joidenkin kavereiden kanssa menneisyydessä, että olen kyllästynyt yrittämään tyrkyttää omaa seuraani ja lakannut ottamasta aina yksipuolisesti yhteyttä. Ei kai silloin kuitenkaan voi sanoa, että toinen olisi halunnut viettää aikaa, eivätkä ole peräänkään kyselleet.

        Oikeastaan ainoat sellaiset selkeät, jotka tulee mieleen, ovat erot. Mä olen ollut se, joka on aktiivisesti tehnyt sen päätöksen siihen eroon ja toinen osapuoli on enemmän tai vähemmän edelleen halunnut jatkaa. Tosin en mä kaikkien eksieni kanssa ole kokonaan yhteyttä katkaissut, vaan yksi on jäänyt ihan ystäväksi. Me olimme ystäviä ennen ja ystäviä jälkeen. Tai en mä tiedä miksi hän mut laskee, mutta itse näen sen noin.

    • Anonyymi

      Voi olla onnellinen yksinäinen.
      Ja akuuteissa tilanteissa hakeutua tarvittaessa soveltuvaan seuraan.

      • Anonyymi

        Tietysti voi olla. Eivätkä kaikki edes tunne yksinäisyyttä, vaikka olisivat yksin. Moni ihan pitää siitä ja pikemmin ihmisten seura on ikävää. Ei yksinäisyys ole synonyymi sille, että olisi onneton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti voi olla. Eivätkä kaikki edes tunne yksinäisyyttä, vaikka olisivat yksin. Moni ihan pitää siitä ja pikemmin ihmisten seura on ikävää. Ei yksinäisyys ole synonyymi sille, että olisi onneton.

        Kannattaisiko ensin opetella elämään onnellisena itsenäisesti ennen kuin aloitttaa parisuhteita.

        Silloin ei olisi jatkuvasti riippuvainen jostain toisesta ihmisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko ensin opetella elämään onnellisena itsenäisesti ennen kuin aloitttaa parisuhteita.

        Silloin ei olisi jatkuvasti riippuvainen jostain toisesta ihmisestä.

        Monien kohdalla voi varmasti olla noin. Mun on paha sanoa tuohon mitään, kun omalla kohdallani kyse oli vähän eri ongelmasta. Mutta noin yleisellä tasolla tuo on varmaan ihan toimiva ohje.

    • Slagruta

      Ensamhet finns på olika plan. Alla som ser färger vet vad blått är, ändå kan vi inte beskriva färgen, eller vår upplevelse av den på ett speciellt adekvat vis. Det vi kallar för subjektiva upplevelser, eller kvalia kan tolkas som en sorts ensamhet. Ändå kan upplevelser förstärkas, eller gå åt motsatt håll, eller förändras, i sällskap med andra. Man kan också känna gemenskap med djur och känna samhörighet med omgivningar. För vi kan aldrig ställa oss utanför existensen, vi är alla delar av existensen och i den finns gemenskap. Ensamhet oh gemenskap är alltså upplevelser.

      • Anonyymi

        Oletko sinäkin joku vedättäjä?

      • Slagruta
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinäkin joku vedättäjä?

        Beror på vad man syftar på med det, vilka värderingar lägger du i det? Eftersom du skrev du också åsyftar du kanske dig själv? Som svar på det är jag inte din spegelbild.

      • Anonyymi
        Slagruta kirjoitti:

        Beror på vad man syftar på med det, vilka värderingar lägger du i det? Eftersom du skrev du också åsyftar du kanske dig själv? Som svar på det är jag inte din spegelbild.

        Aivan. Niin niin. Kyllä kyllä. Oliko vielä muuta, vai oliko tuo tässä. Menen laskemaan naulankantoja kynnyslistoista.

      • Slagruta
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Niin niin. Kyllä kyllä. Oliko vielä muuta, vai oliko tuo tässä. Menen laskemaan naulankantoja kynnyslistoista.

        Gör det, vid behov kan du alltid mångdubbla mängden så får du fler att räkna, lycka till.

      • Anonyymi

        Aloittaja toteaa tähän, että päätit sitten olla kertomatta yhtään mitään niistä omista kokemuksistasi. Juu, kyllähän me koemme monenmoista eritavoin. Tämän enempää aloittaja ei aio tähän kohtaan kantaa ottaa, sillä toisella kielellä aloitettuun keskusteluun eri kielellä osallistuminen osoittaa sen verran huonoja tapoja.

      • Slagruta
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja toteaa tähän, että päätit sitten olla kertomatta yhtään mitään niistä omista kokemuksistasi. Juu, kyllähän me koemme monenmoista eritavoin. Tämän enempää aloittaja ei aio tähän kohtaan kantaa ottaa, sillä toisella kielellä aloitettuun keskusteluun eri kielellä osallistuminen osoittaa sen verran huonoja tapoja.

        Jag förtäljde ju indirekta upplevelser utan att beskriva dem i jagform . Mig veterligen följer jag forumets regler då landets bägge språk är tillåtna. Huruvida detta upplevs som opassande får var och en ta ställning till.

    • Anonyymi

      On tullut koettua kaikenlaista yksinäisyyttä elämän aikana. Pahimmillaan tunne piinasi lukiossa, jossa ei ollut tarpeeksi oikean/saman henkistä porukkaa, vaikka olen hengeltäni kovin monipuolinen 😄. Normaalistihan eri henkisetkin juttelevat toisilleen ja haastavat tiukkojakin väittelyitä, mutta lukiossa oli ärsyttäviä kuppikuntia, jotka eivät uskaltaneen poiketa kapealta polultaan keskusteluihin "vieraiden" kanssa. Tietysti joukkoon mahtui muutama mukava poikkeus.

      - Sheena

    • Anonyymi

      En koe yksinäisyyttä yksin ollessani. Joskus huonossa seurassa on saattanut niin käydä.

      xLiner

      • Anonyymi

        Tuokin on milenekiintoinen juttu, jonka voin myös itse allekirjoittaa. Toisinaan sitä kokee itsensä seurassa kovin yksinäiseksi, mutta se yksinäisyyden tunne helpottaa heti, kun on aidosti yksin.

    • Anonyymi

      Yksinäisyys on meidän jokaisen luonnollinen olotila. Joskus toinen ihminen, se oikea, voi saada meidät tuntemaan vähemmän yksinäiseltä. Mutta muuten ollaan aina yksinäisiä. Ei vaan tiedetä sitä.

      • Anonyymi

        En usko yksinäisyyden kokemuksen olevan mitenkään luonnollinen olotila. Ainakaan itselläni se ei ole lähellekään normaali, vaan epänormaali. Normaalisti viihdyn yksinäni oikein hyvin, ilman mitään yksinäisyyden kokemusta. Toiset ihmiset ovat muutenkin sosiaalisempia kuin toiset ja he ehkä myös kokevat yksinäisyyttä useammin. Tai en minä tiedä vaikuttaako sosiaalisuus suoraan yksinäisyyden kokemukseen, vai onko se joku aivan muu piirre, joka tuohon vaikuttaa.

    • Anonyymi

      Ihan vasta viime aikoina olen alkanut kaivata parisuhdetta, koska ajatuksissa on eräs itseäni jonkin verran nuorempi mies, ikäeroa vain muutama vuosi. Haluan tutustua häneen ja selvittää syttyykö rakkaus ja molemminpuolisesti. En tiedä vielä edes hänen nimeään.

      • Mikkojuhan

        Onnea asian selvittämiseen toivottavasti vastaus on mieleinen.🙂.

    • Xena-183

      Minulla on auttanut aika ja läheiset ihmiset. Olen kyllä joskus tuntenut totaalista, pohjatontakin yksinäisyyttä, mutta tällä hetkellä olen ihan fine.
      Tässä katselen Yleisurheilun MM-iltakilpailua ja ihailen Wilma Murron tyyneyttä.

      Ja kyllä, mahdollinen yksinäisyyden tunne on jokaisen oma, hyvin henkilökohtainen ja erilainen kokemus eikä sellaisenaan tosiaankaan ole helppo eikä yksinkertainen.

    • Citrinella

      En ole kokenut yksinäisyyttä kuin ensimmäisen pitkän suhteen eron jälkeen. Olimme kuin paita ja peppu, vähän liikaakin aikuisemmasta näkökulmasta ja vaikka asuimme erikseen, olimme lähes aina samassa paikassa yötä. Asunnot oli 100-200m päässä toisistaan. Muutin låhemmäs, kun olin 0.5v käynyt kotona vain 1krt/vko.

      Hyvä ystävätär asui viereisessä taloyhtiössä ja oli helppo soittaa ja kysyä häntä kävelylle juttelemaan, kun alkoi ahdistaa. Pääsin kuitenkin parissa viikossa pinnalle.

      Sen jälkeen en yksinäisyyttä ole kokenut kuin huonossa suhteessa ja silloinkin hyvin lievänä. Syy yksinäisyyteen oli silloin siinä, ettei puolisko ollut oikeastaan koskaan läsnä ja koska itse yritti (väärällä tavalla) saada parisuhdetta toimimaan, panosti yhteiseen aikaan ja tekemiseen ja jätti muut ihmissuhteet ajan raivaamisen takia liian vähälle, Oppia ikä kaikki….

    • Disseisback

      No minusta yksinäisyys tunteena ei poistu toisen ihmisen myötä. Silloin jos poistuu mukamas, on se tunteen siirtämistä, mitätöimistä jollain toisella tunteella, esimerkiksi ihastumisella.

      Yksinäisyys minusta johtuu ihan vain aikuistumisesta, tai aikuiseksi tulemisesta. Ja aikuisena oleminen on yksin itsestään huolta pitämistä. Enää ei äiti tee aamupalaa, eikä isä hymähtele huomenia lehden takaa...jossain vaiheessa jopa vanhemnat kuolevat. Luonnollista.

      Yksinäisyyteen paras lääke minusta on se, että osaa lohduttaa itse itseäön ja välittää itse itsestään...vähän kuin itse olisi lapsi itselkeen ja olisi itse vangempi, aikuinen itselleen. Koska, ei kukaan ulkopuolinen voi olla aikuiselle se vanhempi, joka hoitaa puuttuvan isän ja/tai äidin homman.

      • Anonyymi

        Aloituksessa tarkoitettiin kylläkin yksinäisyyden tunnetta. Itselleni se tunne ei ainakaan liity mitenkään huolenpitoon tai huolehtimiseen. Mä en oikeen saa edes kiinni tosta sun ajatuksestasi, että miten sä itse yksinäisyyden koet. Tai ehkä sä et koe sitä lainkaan, sitä tunnetta josta puhun. Voisko olla?

      • Disseisback

        Erittäin mielenkiintoinen aihe kyllä.

        Tää sai myös miettimään sitä, että miten veren ulkopuolinen ihminen voi päästä edes rakkauden vaikutukseen?
        Ja tää selittää sen, että vaikka miten toiselle uskoutuisi, avautuisi jne. Niin silti on ulkopuolinen...🤔

        Juups. Kyllä vierellä voi kulkea toinen, mutta yksinäisyyden tunteeseen hän ei voi vaikuttaa absoluuttisesti. Siihen kykenee vain veren kautta. 🤔

        Niin ja hei!
        Tässä piilee myös se, että monesti vanhemmilla voi olla vaikeus irtaantua lapsistaan. Vanhemmista ero kuoleman kautta tai ilman on raskasta tietty, mutta myös lapsien päästäminen omaan elämään raastaa...moni vanhempi kokee yksinäisyyttä kun lapset lentää pesästään. Osa jopa ei osaa irroittaa otettaan. 🤔

      • Anonyymi

        ”Yksinäisyys minusta johtuu ihan vain aikuistumisesta, tai aikuiseksi tulemisesta. Ja aikuisena oleminen on yksin itsestään huolta pitämistä. Enää ei äiti tee aamupalaa, eikä isä hymähtele huomenia lehden takaa...jossain vaiheessa jopa vanhemnat kuolevat. Luonnollista. ”

        Tämä on itsenäistymistä.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa tarkoitettiin kylläkin yksinäisyyden tunnetta. Itselleni se tunne ei ainakaan liity mitenkään huolenpitoon tai huolehtimiseen. Mä en oikeen saa edes kiinni tosta sun ajatuksestasi, että miten sä itse yksinäisyyden koet. Tai ehkä sä et koe sitä lainkaan, sitä tunnetta josta puhun. Voisko olla?

        Siis en mä enää varmaan koekaan....

        Oon varmaan joskus kokenut, mutta kun mä olen sen jo purkanut osiin ja käynyt läpi ns. Niin mun on ehkä vaikeaa ymmärtää enää, miltä se tuntui joskus ennen sitä. 🤔

        Kässätkö?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Erittäin mielenkiintoinen aihe kyllä.

        Tää sai myös miettimään sitä, että miten veren ulkopuolinen ihminen voi päästä edes rakkauden vaikutukseen?
        Ja tää selittää sen, että vaikka miten toiselle uskoutuisi, avautuisi jne. Niin silti on ulkopuolinen...🤔

        Juups. Kyllä vierellä voi kulkea toinen, mutta yksinäisyyden tunteeseen hän ei voi vaikuttaa absoluuttisesti. Siihen kykenee vain veren kautta. 🤔

        Niin ja hei!
        Tässä piilee myös se, että monesti vanhemmilla voi olla vaikeus irtaantua lapsistaan. Vanhemmista ero kuoleman kautta tai ilman on raskasta tietty, mutta myös lapsien päästäminen omaan elämään raastaa...moni vanhempi kokee yksinäisyyttä kun lapset lentää pesästään. Osa jopa ei osaa irroittaa otettaan. 🤔

        Tähän täytyy taas todeta, että kyllä ainakin itselläni voi "veren ulkopuolelta" päästä rakkauden vaikutukseen. Nämäkin varmaan ovat täysin yksilöllisiä kokemuksia.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Yksinäisyys minusta johtuu ihan vain aikuistumisesta, tai aikuiseksi tulemisesta. Ja aikuisena oleminen on yksin itsestään huolta pitämistä. Enää ei äiti tee aamupalaa, eikä isä hymähtele huomenia lehden takaa...jossain vaiheessa jopa vanhemnat kuolevat. Luonnollista. ”

        Tämä on itsenäistymistä.

        Joo.

        Jotkut itsenäistyy nopeasti, osa vain pintapuolisesti. Luulee, että yksin pärjääminen elämässä on sitä. Mutta tuntee yksinäisyyden tunnetta...yksin ja seurassa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Siis en mä enää varmaan koekaan....

        Oon varmaan joskus kokenut, mutta kun mä olen sen jo purkanut osiin ja käynyt läpi ns. Niin mun on ehkä vaikeaa ymmärtää enää, miltä se tuntui joskus ennen sitä. 🤔

        Kässätkö?

        En oikeastaan, koska mä koen sun puhuvan ihan eri asiasta. Itselläni on ollut kahdenlaista yksinäisyydentunnetta ja sitten on tietysti vielä se, että olen vaan yksin, joka taas on aina ollut mulle ihan yhdentekevä asia. Mä en kykene lainkaan yhdistämään yksinäisyydentunnettani ja vaikkapa huolenpitoa toisiinsa. Jos laajenna huolenpidon aidoksi välittämiseksi, niin sitten kykenen jollain tasolla tuon yhdistämisen tekemään.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän täytyy taas todeta, että kyllä ainakin itselläni voi "veren ulkopuolelta" päästä rakkauden vaikutukseen. Nämäkin varmaan ovat täysin yksilöllisiä kokemuksia.

        No minusta veren ulkopuolinen ja sisäpuolinen on aina erilaisia...eikä voi samankaltaisuudestakaan puhua.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No minusta veren ulkopuolinen ja sisäpuolinen on aina erilaisia...eikä voi samankaltaisuudestakaan puhua.

        Niin nää on näitä henkilökohtaisia kokemuksia, joita on lopulta varmaan ihan mahdotonkin yrittää vertailla. Itselläni on eks anoppi, joka on mulle enemmän äiti kuin omani. Vaikkakaan en mä sitä tuntemustani tietenkään äidilleni kerro.

        Lisäksi en epäile hetkeäkään, ettenkö rakastaisi adoptoitua lasta, kuten omaa vertani olevaa.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En oikeastaan, koska mä koen sun puhuvan ihan eri asiasta. Itselläni on ollut kahdenlaista yksinäisyydentunnetta ja sitten on tietysti vielä se, että olen vaan yksin, joka taas on aina ollut mulle ihan yhdentekevä asia. Mä en kykene lainkaan yhdistämään yksinäisyydentunnettani ja vaikkapa huolenpitoa toisiinsa. Jos laajenna huolenpidon aidoksi välittämiseksi, niin sitten kykenen jollain tasolla tuon yhdistämisen tekemään.

        No tuo lohdutus on aika hyvä sellainen konkreettinen asia, mikä vois selittää tämän...

        Lohduttamista ei kuka tahaansa ulkopuolinen opi. Se on kuin laastarin vaikutus tulehtuneeseen haavaan.
        Mulla on aivan ihania ystäviä, on ollut todella lähelle sieluani päässeitä naisia. Mutta ainoat ihmiset jotka minua on voinut oikeasti lohduttaa, ovat olleet äiti, isä ja lapseni. Muut ovat laastareita...tietty nyt itse osaan lohduttaa itseäni. 😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No tuo lohdutus on aika hyvä sellainen konkreettinen asia, mikä vois selittää tämän...

        Lohduttamista ei kuka tahaansa ulkopuolinen opi. Se on kuin laastarin vaikutus tulehtuneeseen haavaan.
        Mulla on aivan ihania ystäviä, on ollut todella lähelle sieluani päässeitä naisia. Mutta ainoat ihmiset jotka minua on voinut oikeasti lohduttaa, ovat olleet äiti, isä ja lapseni. Muut ovat laastareita...tietty nyt itse osaan lohduttaa itseäni. 😊

        Lohdurus? En mä nähdäkseni lohduttamisesta puhunut. Itse en ikävä kyllä voi kokemustasi jakaa. Mun ei ole edes muksuna kyennyt mua millään tasolla mua lohduttamaan. Nykyään hän lähinnä pahentaa tilannetta, jos erehdyn hänelle jotain kertomaan. Siskokin on ihmisenä tosi kaukana minusta, mutta hän on tosi fiksu ja viisas, että jos älyllistä "lohdutusta" tarvitse, niin se yleensä onnistuu. Mun isä taas oli käytännön ihminen, joka pyrki aina ratkomaan ongelmat, mikä tietenkin auttoi, mutta ei se emotionaalisiin asioihin auta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lohdurus? En mä nähdäkseni lohduttamisesta puhunut. Itse en ikävä kyllä voi kokemustasi jakaa. Mun ei ole edes muksuna kyennyt mua millään tasolla mua lohduttamaan. Nykyään hän lähinnä pahentaa tilannetta, jos erehdyn hänelle jotain kertomaan. Siskokin on ihmisenä tosi kaukana minusta, mutta hän on tosi fiksu ja viisas, että jos älyllistä "lohdutusta" tarvitse, niin se yleensä onnistuu. Mun isä taas oli käytännön ihminen, joka pyrki aina ratkomaan ongelmat, mikä tietenkin auttoi, mutta ei se emotionaalisiin asioihin auta.

        Siis mun äiti

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin nää on näitä henkilökohtaisia kokemuksia, joita on lopulta varmaan ihan mahdotonkin yrittää vertailla. Itselläni on eks anoppi, joka on mulle enemmän äiti kuin omani. Vaikkakaan en mä sitä tuntemustani tietenkään äidilleni kerro.

        Lisäksi en epäile hetkeäkään, ettenkö rakastaisi adoptoitua lasta, kuten omaa vertani olevaa.

        No en mäkään ole tehnyt dnatestiä omista lapsistani, enkä teekään...

        Enkä tiedä onko mun isä 100%:sti mun isä biologisesti...

        En tarkoittanut sitä verisidettä nyt ihan kirjaimellisesti...🙄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No en mäkään ole tehnyt dnatestiä omista lapsistani, enkä teekään...

        Enkä tiedä onko mun isä 100%:sti mun isä biologisesti...

        En tarkoittanut sitä verisidettä nyt ihan kirjaimellisesti...🙄

        Jäin tuossa miettimään tuota verta ja ei se ainakaan mulla mene noin. Tiedä sitten onko mulla vaan käynyt tosi huono tuuri sen verenperinnön kanssa, mutta kyllä mä olen kokonaankin sulkenut pois elämästäni ihan lähisukuunkin kuuluvia ihmisiä, joiden olen kokenut vain vievän multa energiaa. Äitini on yksi sellainen ihminen, johon mulla olisi välit katkenneet kokonaan, jollei isäni olis ollut olemassa. Kyllä mä äitiäni rakastan, mutta aikamoinen energiasyöppö hän osaa olla ja äitihän itse ihan mielellään vain erakoituisi lukemaan lehtiään, olematta meidän muiden kanssa missään tekemisissä. Hän ei kuitenkaan pärjää jaikessa yksin ja kyllä mä ihan velvollisuudestakin hoidan niitä hommia ja jos en hoitaisi yhtään, niin nehän kaatuisivat kaikki mun siskon niskaan ja sehän ei olisi ok.

        Sanon nyt suorastaan rumasti, mutta elämähän olisi niin hiton paljon helpompaa ja henkisesti kevyempää, jos mutsi ei tarvitsisi apua missään. Voisi vaan soittaa kerran vuoteen, jouluna, ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Mä en rehellisesti kaipaa äitini seuraa lainkaan.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Lohdurus? En mä nähdäkseni lohduttamisesta puhunut. Itse en ikävä kyllä voi kokemustasi jakaa. Mun ei ole edes muksuna kyennyt mua millään tasolla mua lohduttamaan. Nykyään hän lähinnä pahentaa tilannetta, jos erehdyn hänelle jotain kertomaan. Siskokin on ihmisenä tosi kaukana minusta, mutta hän on tosi fiksu ja viisas, että jos älyllistä "lohdutusta" tarvitse, niin se yleensä onnistuu. Mun isä taas oli käytännön ihminen, joka pyrki aina ratkomaan ongelmat, mikä tietenkin auttoi, mutta ei se emotionaalisiin asioihin auta.

        No kuka mitäkin kokee?

        Siis yksinäisyys lienee subjektiivinen kokemus?

        Mulle se kuitenkin on ollut jonkun läsnäolon tarvetta tms.?
        Eikä siihen oikein kaikki vaan pysty vastaamaan.

        Nyt kun osaan toimia itse itselleni läsnäolijana, ei edes äitinikään tätä voisi korvata.

        Mutta tämä taas tekee jollekin toiselle ihmiselle vieressä paljon vaatimattoman tilan tiedätkö? Kohtuullisemman ja rennon. 🤔

        Mä itse en haluis vierelle ihmistä, joka tulee siihen paikkaamaan yksinäisyyttään minusta. 🤔 Siis voin olla siinä hetken, mut en jäis pönkäksi...

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No en mäkään ole tehnyt dnatestiä omista lapsistani, enkä teekään...

        Enkä tiedä onko mun isä 100%:sti mun isä biologisesti...

        En tarkoittanut sitä verisidettä nyt ihan kirjaimellisesti...🙄

        Ja siis mä en tietenkään tarkota mitenkään kiistää sun tunnettasi. Se varmaan on sulla just kuten olet todennut. Mä itse vaan en kykene tunnistamaan tuollaista omassa elämässäni.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No kuka mitäkin kokee?

        Siis yksinäisyys lienee subjektiivinen kokemus?

        Mulle se kuitenkin on ollut jonkun läsnäolon tarvetta tms.?
        Eikä siihen oikein kaikki vaan pysty vastaamaan.

        Nyt kun osaan toimia itse itselleni läsnäolijana, ei edes äitinikään tätä voisi korvata.

        Mutta tämä taas tekee jollekin toiselle ihmiselle vieressä paljon vaatimattoman tilan tiedätkö? Kohtuullisemman ja rennon. 🤔

        Mä itse en haluis vierelle ihmistä, joka tulee siihen paikkaamaan yksinäisyyttään minusta. 🤔 Siis voin olla siinä hetken, mut en jäis pönkäksi...

        Niin se luultavasti on hyvin subjektiivinen kokemus.

        Kuten mä tuolla aiemmin totelun, niin mä tunnistan kaksi hyvin erillaista yksinäisyydentunnetta elämäni varrelta. Siihen akuutimpaan riittää jonkun läsnäolo ja mulle riittää tosiaan ihan vaan sekin, että painun johonkin missä on ihmisiä. Ei mun tarvi edes mitenkään kommunikoida niiden ihmisten kanssa, kunhan nyt vaan ovat.

        Sitten on se toinen, johon taas ei tarvita läsnäoloa. Se korjautui mulla sillä, että elämässäni on taas ihmisiä, jotka ovat aidosti olemassa. Mä en oikein osaa sitä tunnetta selittää, mutta se on jotain aitoa välittämistä ja tuntemista jne. Ei mun tarvitse nähdä niitä ihmisiä, eikä olla läsnä tunteakseni sen, että he ovat olemassa.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäin tuossa miettimään tuota verta ja ei se ainakaan mulla mene noin. Tiedä sitten onko mulla vaan käynyt tosi huono tuuri sen verenperinnön kanssa, mutta kyllä mä olen kokonaankin sulkenut pois elämästäni ihan lähisukuunkin kuuluvia ihmisiä, joiden olen kokenut vain vievän multa energiaa. Äitini on yksi sellainen ihminen, johon mulla olisi välit katkenneet kokonaan, jollei isäni olis ollut olemassa. Kyllä mä äitiäni rakastan, mutta aikamoinen energiasyöppö hän osaa olla ja äitihän itse ihan mielellään vain erakoituisi lukemaan lehtiään, olematta meidän muiden kanssa missään tekemisissä. Hän ei kuitenkaan pärjää jaikessa yksin ja kyllä mä ihan velvollisuudestakin hoidan niitä hommia ja jos en hoitaisi yhtään, niin nehän kaatuisivat kaikki mun siskon niskaan ja sehän ei olisi ok.

        Sanon nyt suorastaan rumasti, mutta elämähän olisi niin hiton paljon helpompaa ja henkisesti kevyempää, jos mutsi ei tarvitsisi apua missään. Voisi vaan soittaa kerran vuoteen, jouluna, ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Mä en rehellisesti kaipaa äitini seuraa lainkaan.

        No ihmisiä ne äititkin vaan on. Eikä lapsi voi päättää kenelle syntyy...

        Mutta joku yksinäisyydestä kärsivä voi olla yksinäinen ikänsä, kun ei ole ikinä saanutkaan rakkautta. Ei vanhemmiltaan, ei ystäviltä, eikä ennenkaikkea itseltään...

        Paljon mahdollista ja surullista...😪

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja siis mä en tietenkään tarkota mitenkään kiistää sun tunnettasi. Se varmaan on sulla just kuten olet todennut. Mä itse vaan en kykene tunnistamaan tuollaista omassa elämässäni.

        Koet yksinäisyyttä kuitenkin?

        Voitko kuvailla mitä se sitten on?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No kuka mitäkin kokee?

        Siis yksinäisyys lienee subjektiivinen kokemus?

        Mulle se kuitenkin on ollut jonkun läsnäolon tarvetta tms.?
        Eikä siihen oikein kaikki vaan pysty vastaamaan.

        Nyt kun osaan toimia itse itselleni läsnäolijana, ei edes äitinikään tätä voisi korvata.

        Mutta tämä taas tekee jollekin toiselle ihmiselle vieressä paljon vaatimattoman tilan tiedätkö? Kohtuullisemman ja rennon. 🤔

        Mä itse en haluis vierelle ihmistä, joka tulee siihen paikkaamaan yksinäisyyttään minusta. 🤔 Siis voin olla siinä hetken, mut en jäis pönkäksi...

        Ja siis tässä ketjussa huomaa tosi hyvin sen, että toisilla menee sekaisin tunne ja olemisen tile tai he eivät sitä tunnetta tunne tai jotain. Enkä mä voi sanoa voiko edes puhui sekaisin menemisestä, jos ei jotain yksinkertaisesti tunne ja on sille sanalle vain se yksi merkitys. Musta se käy tosi hyvin esille tuosta yhdestä kommentista tuolla aiemmin: "Sanoilla on merkityksensä siitä huolimatta että estrogeenin puutteessa riutuvat aivot eivät sitä käsitä.

        https://www.suomisanakirja.fi/yksin
        https://www.suomisanakirja.fi/yksinäinen

        Yksin/yksinäinen on samanlainen kieliopillinen 'juttu' kuin kaksin/kaksistaan, jne. En osaa suomen kielioppia hyvin, en tiedä mikä 'juttu' nimeltänsä on". Kun jokin asia on itselle jotenkin täysin tuntematon, niin sitä ei vaan kykene lainkaan tajuamaan.

        Esimerkiksi kun mä erosin siitä suhteesta, josta tuolla aiemmin kerroin, jossa koin äärimmäintä yksinäisyydentunnetta yhdessä. Niin sen eron jälkeen mä koi sitä mitä kuvasin akuutiksi yksinäisyydeksi, koska siihen toisen jatkuvaan läsnäoloon oli tottunut. Se läsnäolo puuttui ja se tuntui yksinäiseltä, mutta samalla se, jota mä kutsuin krooniseksi yksinäisyydentunteeksi alkoi helpottaa jo ihan kuin itsestäänkin ja se poistui tosi nopeasti kokonaan, ihan vaan kun otti yhteyttä ihmisiin ja sitten se katosi kokonaan, vaikka se akuutti yksinäisyyden ja outouden tunne kesti vielä oman aikansa, kunnes siihen toisen läsnäolon puutteeseen tottui.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se luultavasti on hyvin subjektiivinen kokemus.

        Kuten mä tuolla aiemmin totelun, niin mä tunnistan kaksi hyvin erillaista yksinäisyydentunnetta elämäni varrelta. Siihen akuutimpaan riittää jonkun läsnäolo ja mulle riittää tosiaan ihan vaan sekin, että painun johonkin missä on ihmisiä. Ei mun tarvi edes mitenkään kommunikoida niiden ihmisten kanssa, kunhan nyt vaan ovat.

        Sitten on se toinen, johon taas ei tarvita läsnäoloa. Se korjautui mulla sillä, että elämässäni on taas ihmisiä, jotka ovat aidosti olemassa. Mä en oikein osaa sitä tunnetta selittää, mutta se on jotain aitoa välittämistä ja tuntemista jne. Ei mun tarvitse nähdä niitä ihmisiä, eikä olla läsnä tunteakseni sen, että he ovat olemassa.

        No mullakin on noin kyllä...

        Vaikka mä sanon että osaan lohduttaa ja olla itselkeni jotain, etten tunne oloani yksinäiseksi, tietysti ihmiset ympärillä merkkaa paljon mulle...en mä riittäisi itselleni pelkästään...

        Mutta tarviin tään itseni myös yhtälailla...muuten olisin yksin vaikka mitä ois ympärillä. 🤔

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ihmisiä ne äititkin vaan on. Eikä lapsi voi päättää kenelle syntyy...

        Mutta joku yksinäisyydestä kärsivä voi olla yksinäinen ikänsä, kun ei ole ikinä saanutkaan rakkautta. Ei vanhemmiltaan, ei ystäviltä, eikä ennenkaikkea itseltään...

        Paljon mahdollista ja surullista...😪

        Tietysti ovat. En kai mä häntä tuossa mistään syyttänyt? Hän on mitä on ja ikävä totuus on, että mun mutsini ei olisi ikinä pitänyt lapsia tehdä. Sittenhän en olisi itse olemassa, mutta se olis ollu paljon reilumpaa mun äidilleni. Isäni nyt kuitenkin halusi lapsia ja äiti siihen suostui, kun lapset nyt vaan kuuluivat siihen kuvioon, eikä sitä sen kummemmin silloin mietitty. Nykyhetkessä mun äitini olisi aivan taatusti vapaaehtoisesti lapseton.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Koet yksinäisyyttä kuitenkin?

        Voitko kuvailla mitä se sitten on?

        Mä kirjoittelin tuolla yllä ja vähän tossa myöshemminkin, mutta mä toistan, kun näitä anonyymiviestejä on vaikea kohdistaa tarkasti.

        Nykyään koen ainoastaan sitä "akuuttia" yksinäisyyttä, eli yksinkertaistaen seuranpuutetta. Vaan kuten sanoin jo tuossa aiemmin, niin ei sen katoamiseen tarvita mitään sen kummempaa interaktiota muiden ihmisten kanssa. Sen voi poistaa vaikka menemällä kauppaan, jossa on muita ihmisiä. Tai jos ei jaksa kauppaan, niin vaikka lenkille, poistuu se siinäkin. ei se liity mihinkään huolenpitoon, eikä yhteiseen vereen, eikä mihinkään sellaiseen.

        Sitten on erikseen ne hyvin harvat tilanteet, joissa mä kaipaan sosiaalista ärsykettä ja silloin nyt pitää löytää jostain vaikka juttuseuraa, mutta se tosiaan on harvinaista. Yleensä mä saan pakosta liikaakin niitä sosiaalisia ärsykkeitä ja kaipaan pikemmin niiden puutetta.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti ovat. En kai mä häntä tuossa mistään syyttänyt? Hän on mitä on ja ikävä totuus on, että mun mutsini ei olisi ikinä pitänyt lapsia tehdä. Sittenhän en olisi itse olemassa, mutta se olis ollu paljon reilumpaa mun äidilleni. Isäni nyt kuitenkin halusi lapsia ja äiti siihen suostui, kun lapset nyt vaan kuuluivat siihen kuvioon, eikä sitä sen kummemmin silloin mietitty. Nykyhetkessä mun äitini olisi aivan taatusti vapaaehtoisesti lapseton.

        Juu, no hyvä että vaivaantui sen verta, että saivat sut aikaiseksi, että meillä on tässä hyvä keskustelusetti saatu sitä myöten aikaiseksi. 😃

        Mä jotenkin näkisin, että puhutaan samasta asiasta ja koetaankin jotain samaa, mut sanat ei osu vielä...😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä kirjoittelin tuolla yllä ja vähän tossa myöshemminkin, mutta mä toistan, kun näitä anonyymiviestejä on vaikea kohdistaa tarkasti.

        Nykyään koen ainoastaan sitä "akuuttia" yksinäisyyttä, eli yksinkertaistaen seuranpuutetta. Vaan kuten sanoin jo tuossa aiemmin, niin ei sen katoamiseen tarvita mitään sen kummempaa interaktiota muiden ihmisten kanssa. Sen voi poistaa vaikka menemällä kauppaan, jossa on muita ihmisiä. Tai jos ei jaksa kauppaan, niin vaikka lenkille, poistuu se siinäkin. ei se liity mihinkään huolenpitoon, eikä yhteiseen vereen, eikä mihinkään sellaiseen.

        Sitten on erikseen ne hyvin harvat tilanteet, joissa mä kaipaan sosiaalista ärsykettä ja silloin nyt pitää löytää jostain vaikka juttuseuraa, mutta se tosiaan on harvinaista. Yleensä mä saan pakosta liikaakin niitä sosiaalisia ärsykkeitä ja kaipaan pikemmin niiden puutetta.

        Mulla sama...

        Joskus vaikka diggaan kirjoitella täällä, tai laitan viestiä kamuille whatapissa tms. Akuutti jonkinlainen sosiaalisuuden tarve on helposti selätetty.

        Mutta sitten sellaiseen sielunyhteyteen jonkun kanssa mulla oli joskus tarvetta. Jopa hinku. Mutta nyt uskon, että sellainen on mahdotonta. Ei siihen kukaan voi kyetä.

        Mitä mieltä tästä? Odotan...😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mulla sama...

        Joskus vaikka diggaan kirjoitella täällä, tai laitan viestiä kamuille whatapissa tms. Akuutti jonkinlainen sosiaalisuuden tarve on helposti selätetty.

        Mutta sitten sellaiseen sielunyhteyteen jonkun kanssa mulla oli joskus tarvetta. Jopa hinku. Mutta nyt uskon, että sellainen on mahdotonta. Ei siihen kukaan voi kyetä.

        Mitä mieltä tästä? Odotan...😊

        Sielunyhteys ... en mä tiedä kaipaanko mä edes sellaista. En oikein saa tuosta sanasta kuin ahdistavia mielleyhtymiä. Mitä sä sillä tarkoitat? Onko sellaisen ihmisen kanssa mitään privaattia, vai onko se jotain sellaista "tunnet toisen läpikotaisin" juttua?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No mullakin on noin kyllä...

        Vaikka mä sanon että osaan lohduttaa ja olla itselkeni jotain, etten tunne oloani yksinäiseksi, tietysti ihmiset ympärillä merkkaa paljon mulle...en mä riittäisi itselleni pelkästään...

        Mutta tarviin tään itseni myös yhtälailla...muuten olisin yksin vaikka mitä ois ympärillä. 🤔

        Mä koen, että mulla on ollut tuo "itseni" likipitäen aina. Mä en ole vaikka muksuna kokenut koskaan mitään kaverittomuutta ja yksinäisyyttä, vaikka ei mulla niitä kavereita useinkaan ollut. En mä osannut silleen kaivata sellasta. Se ei vaan kuulu mun luonteeseeni. Tätä muuten sivuttiin aika paljonkin tuolla Randen ketjussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/17975817/yksinaisyyden-kokemuksesta-pois-oppiminen-ja-myohempi-irrallisuus-seurauksineen , josta siis tämä ajatus mulle oikeastaan heräsikin, että miten ihmiset edes kokee koko yksinäisyyden. Tuossa linkatussakin ketjussa mulle tuli monta kertaa tunne, että eri ihmiset puhuvat ihan eri asioista.

        Mutta siis juu minuun takaisin ... mä lähdin korjaamaan sitä akuuttia yksinäisyyden tunnetta ja hukkasin sen kaiken muun, joka oli ollut jo. Noin sen varmaan voisi sanoittaa. Kai niitä nyt vähän sivutakin, mun ensimmäinen poikaystäväni kuoli tapaturmaisesti kun mä olin just täyttänyt 18 ja mä en kyennyt käsittelemään sitä menetystä ja yksinäisyyttä muuten, kuin hukuttamalla sen muiden ihmisten läsnäoloon. Sitten se "jäi päälle", enkä mä tunnistanut lainkaan sitä, että kyse on oikeasti aivan erilaisesta yksinäisyydestä ja se miten mä yritin sitä oloa parantaa ei olisi ikinä voinut sitä parantaa. Sen surun mä sain käsiteltyä, mutta pohjatonta yksinäisyyttä en, koska se oli mulle täysin vieras tunne, jota mä en ollut koskaan tuntenut. Se ei vaan kuulu mun luonnolliseen olotilaani.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Sielunyhteys ... en mä tiedä kaipaanko mä edes sellaista. En oikein saa tuosta sanasta kuin ahdistavia mielleyhtymiä. Mitä sä sillä tarkoitat? Onko sellaisen ihmisen kanssa mitään privaattia, vai onko se jotain sellaista "tunnet toisen läpikotaisin" juttua?

        No siis sehän voi olla utopiaa, romantisoitua hattaraa?

        Mutta tämä tyyppi siis veisi sen jonkun kroonisen yksinäisyyden pois, mistä taisit kirjoittaa...olis läsnä kun tarviis sitä läsnäoloa...


        Ei nyt kuitenkaan kannustais pöntön vierellä. 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No siis sehän voi olla utopiaa, romantisoitua hattaraa?

        Mutta tämä tyyppi siis veisi sen jonkun kroonisen yksinäisyyden pois, mistä taisit kirjoittaa...olis läsnä kun tarviis sitä läsnäoloa...


        Ei nyt kuitenkaan kannustais pöntön vierellä. 🤣

        En mä ole tollasta tarvetta koskaan kokenut. Kuten totesin, niin tollanen ajatus aiheuttaa lähinnä ahdistavia tuntemuksia.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä koen, että mulla on ollut tuo "itseni" likipitäen aina. Mä en ole vaikka muksuna kokenut koskaan mitään kaverittomuutta ja yksinäisyyttä, vaikka ei mulla niitä kavereita useinkaan ollut. En mä osannut silleen kaivata sellasta. Se ei vaan kuulu mun luonteeseeni. Tätä muuten sivuttiin aika paljonkin tuolla Randen ketjussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/17975817/yksinaisyyden-kokemuksesta-pois-oppiminen-ja-myohempi-irrallisuus-seurauksineen , josta siis tämä ajatus mulle oikeastaan heräsikin, että miten ihmiset edes kokee koko yksinäisyyden. Tuossa linkatussakin ketjussa mulle tuli monta kertaa tunne, että eri ihmiset puhuvat ihan eri asioista.

        Mutta siis juu minuun takaisin ... mä lähdin korjaamaan sitä akuuttia yksinäisyyden tunnetta ja hukkasin sen kaiken muun, joka oli ollut jo. Noin sen varmaan voisi sanoittaa. Kai niitä nyt vähän sivutakin, mun ensimmäinen poikaystäväni kuoli tapaturmaisesti kun mä olin just täyttänyt 18 ja mä en kyennyt käsittelemään sitä menetystä ja yksinäisyyttä muuten, kuin hukuttamalla sen muiden ihmisten läsnäoloon. Sitten se "jäi päälle", enkä mä tunnistanut lainkaan sitä, että kyse on oikeasti aivan erilaisesta yksinäisyydestä ja se miten mä yritin sitä oloa parantaa ei olisi ikinä voinut sitä parantaa. Sen surun mä sain käsiteltyä, mutta pohjatonta yksinäisyyttä en, koska se oli mulle täysin vieras tunne, jota mä en ollut koskaan tuntenut. Se ei vaan kuulu mun luonnolliseen olotilaani.

        No niin... eli sulla ei ole sitä sun mainitsemaa kroonista yksinäisyyttä?

        Mä taas luulen, että kärsin sitä joskus lasten äitistä eroamisen jälkeen. 🤔

        Ehkä se oli vähän samaa kuin sulla tuo liialliseen sosiaalisuuteen uppoutuminen ja jonkun akuutin yksinäisyyden tunteen mukaan eläminen...

        Mulla oli joskus oikein tuska löytää joku...tiijätsää?

        Ihan kuten täällä tyypilkiset marisijat ihmettrlin, kun ei löydy, eikä ole sitä, eikä tätä...joo, kyllä se jokin tuskatila oli....

        Mutta nyt aika kaukainen fiilis...🤔

        Mutta ei se minusta ollut yksinäisyyttä kyllä...yksinäisyys on tunteena joku feikki fiilis...🤔

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä ole tollasta tarvetta koskaan kokenut. Kuten totesin, niin tollanen ajatus aiheuttaa lähinnä ahdistavia tuntemuksia.

        Joo. No sehän on vaan hyvä. 😊

        Ahdistavaa se onkin, jos tuollainen ajatus saa tilaa päässä. Done that!🙄

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä ole tollasta tarvetta koskaan kokenut. Kuten totesin, niin tollanen ajatus aiheuttaa lähinnä ahdistavia tuntemuksia.

        Btw.

        Mahdatko olla sama anomuumi, mikä väänteli Huitaleen kanssa taannoin mun ketjun tukkoon? 😀

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No niin... eli sulla ei ole sitä sun mainitsemaa kroonista yksinäisyyttä?

        Mä taas luulen, että kärsin sitä joskus lasten äitistä eroamisen jälkeen. 🤔

        Ehkä se oli vähän samaa kuin sulla tuo liialliseen sosiaalisuuteen uppoutuminen ja jonkun akuutin yksinäisyyden tunteen mukaan eläminen...

        Mulla oli joskus oikein tuska löytää joku...tiijätsää?

        Ihan kuten täällä tyypilkiset marisijat ihmettrlin, kun ei löydy, eikä ole sitä, eikä tätä...joo, kyllä se jokin tuskatila oli....

        Mutta nyt aika kaukainen fiilis...🤔

        Mutta ei se minusta ollut yksinäisyyttä kyllä...yksinäisyys on tunteena joku feikki fiilis...🤔

        Ei mulla enää sitä ole. Ei ole ollut herran aikoihin. Se katosi silloin aikanaan sen eron myös ja kun palasin niihin ihmissuhteisiin, jotka olin kadottanut. Tai siis eivät ne mitenkään kokonaan poikki silloinkaan olleet. En mä edes usko, että olisi edes mahdollista kokonaan poikkaista, muuta kuin kuoleman kautta. Mutta mä tiedän kyllä, että mä saisin sen kroonisen tunteen nousemaan pintaan suht helpostikin, jos alkaisin toimia itselleni väärällä tavalla. Siksi mä puhun kroonisesta, koska sen voi pitää kurissa ja poissa, mutta ei varmaankaan enää ikinä pysyvästi ja varmasti parane. Jos mä lähtisin sitä akuuttia seurantarvetta väärin (siis itselleni väärin) korjaamaan, niin pian oltaisiin hyvinkin samassa tilanteessa.

        Tuota pakottavaa tarvetta löytää joku, mä en ole koskaan tuntenut. Mä vaan olen löytänyt ne, yhtään sen enempää miettimättä. Oikestaan mun olis pikemmin pitänyt enemmän pohtia sitä etsimistä. 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Btw.

        Mahdatko olla sama anomuumi, mikä väänteli Huitaleen kanssa taannoin mun ketjun tukkoon? 😀

        Mä välttelen Huitaleen kanssa kirjottelua. Mä en oikein jaksa hänen tyyliään jutella. Että jos kyse ei ole jostain tosi vanhasta ketjusta niin en ole sama. Tosin Huitalekin alkaa mulle tosi usein huudella ikäänkuin olisin joku kenet hän tuntee kovinkin hyvin. Hän on tullut moneen mun ketjuuni sitä samaa mesoamaan, enkä mä tajua yhtään mikä järki siinä on. Yleensä mä siis vaan lopetan kirjottamasta mitään, jos hän tulee huutelemaan.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mulla enää sitä ole. Ei ole ollut herran aikoihin. Se katosi silloin aikanaan sen eron myös ja kun palasin niihin ihmissuhteisiin, jotka olin kadottanut. Tai siis eivät ne mitenkään kokonaan poikki silloinkaan olleet. En mä edes usko, että olisi edes mahdollista kokonaan poikkaista, muuta kuin kuoleman kautta. Mutta mä tiedän kyllä, että mä saisin sen kroonisen tunteen nousemaan pintaan suht helpostikin, jos alkaisin toimia itselleni väärällä tavalla. Siksi mä puhun kroonisesta, koska sen voi pitää kurissa ja poissa, mutta ei varmaankaan enää ikinä pysyvästi ja varmasti parane. Jos mä lähtisin sitä akuuttia seurantarvetta väärin (siis itselleni väärin) korjaamaan, niin pian oltaisiin hyvinkin samassa tilanteessa.

        Tuota pakottavaa tarvetta löytää joku, mä en ole koskaan tuntenut. Mä vaan olen löytänyt ne, yhtään sen enempää miettimättä. Oikestaan mun olis pikemmin pitänyt enemmän pohtia sitä etsimistä. 🤣

        Ai että mielenkiintoista, tosin minusta vahvistaa vain mun käsitystä siitä, miten itse tämän keissin käsitän. 😊

        Sehän on päivän selvää, että joillekin kumppanin saaminen on helpompaa, eikä se yllätä yhtään.

        Itselle se ei ole iisiä, mikä nyt sinäällään on ehkä ollut jopa siunaus, kun miettii, että millaiseen ihmiseen olen jo aikoinaan kerennyt sotkeutua. 😁

        Mutta vielä sellainen homma... mullahan on ollut huikean rakastavat vanhemmat, lisäksi olen muutenkin kasvanut sellaisessa pehmeässä kuplassa pois satuttavasta ja raa"asta maailmasta...sä taas et...käsittääkseni?

        Varmaan kokemus yksinäisyydestäkin muotoutuu ihan toisella tavalla siksi..🤔

        Varmaan mulla oli tosi iso aukko, kun maailma ns. Löi vasten kasvoja...ja mä uskon, että moni jää tuohon itkeskelemään helposti..😶‍🌫️

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Ai että mielenkiintoista, tosin minusta vahvistaa vain mun käsitystä siitä, miten itse tämän keissin käsitän. 😊

        Sehän on päivän selvää, että joillekin kumppanin saaminen on helpompaa, eikä se yllätä yhtään.

        Itselle se ei ole iisiä, mikä nyt sinäällään on ehkä ollut jopa siunaus, kun miettii, että millaiseen ihmiseen olen jo aikoinaan kerennyt sotkeutua. 😁

        Mutta vielä sellainen homma... mullahan on ollut huikean rakastavat vanhemmat, lisäksi olen muutenkin kasvanut sellaisessa pehmeässä kuplassa pois satuttavasta ja raa"asta maailmasta...sä taas et...käsittääkseni?

        Varmaan kokemus yksinäisyydestäkin muotoutuu ihan toisella tavalla siksi..🤔

        Varmaan mulla oli tosi iso aukko, kun maailma ns. Löi vasten kasvoja...ja mä uskon, että moni jää tuohon itkeskelemään helposti..😶‍🌫️

        Sinällään erikoista, että sulle vahvistaa ja mulle vaan entisestään etäännyttää sitä, että koettais samalla tavalla.🙂

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Ai että mielenkiintoista, tosin minusta vahvistaa vain mun käsitystä siitä, miten itse tämän keissin käsitän. 😊

        Sehän on päivän selvää, että joillekin kumppanin saaminen on helpompaa, eikä se yllätä yhtään.

        Itselle se ei ole iisiä, mikä nyt sinäällään on ehkä ollut jopa siunaus, kun miettii, että millaiseen ihmiseen olen jo aikoinaan kerennyt sotkeutua. 😁

        Mutta vielä sellainen homma... mullahan on ollut huikean rakastavat vanhemmat, lisäksi olen muutenkin kasvanut sellaisessa pehmeässä kuplassa pois satuttavasta ja raa"asta maailmasta...sä taas et...käsittääkseni?

        Varmaan kokemus yksinäisyydestäkin muotoutuu ihan toisella tavalla siksi..🤔

        Varmaan mulla oli tosi iso aukko, kun maailma ns. Löi vasten kasvoja...ja mä uskon, että moni jää tuohon itkeskelemään helposti..😶‍🌫️

        "Mutta vielä sellainen homma... mullahan on ollut huikean rakastavat vanhemmat, lisäksi olen muutenkin kasvanut sellaisessa pehmeässä kuplassa pois satuttavasta ja raa"asta maailmasta...sä taas et...käsittääkseni?"

        Toi on kyllä ihan väärä käsitys. Mulla oli maailman paras ja rakastava isä. Tosi harvinaislaatuinen isä ainakin omassa kaveripiirissäni. Eikä mun äitinikään rakkauessa mitään sen ihmeempää vikaa ole. Kyllä hän on meitä aina rakastanut, mutta se hänen rakkautensa ei ole mitenkään äidillistä. Vois ehkä kärjistäen sanoa, että mun vanhempien roolit on olleet päinvastoin kuin yleensä ja mutsi on ollut silloin lapsena ollut se samantyyppinen hahmo, kuin muiden isät oli. Mutsilla oli omat juttunsa ja hän teki töitä ja kävi lisäkoulutuksissa ja loi uraa ja toi rahaa ja antoi rahaa ja osti, jos vaikka jotain kallimpia ulkovaatteita tarvittiin jne.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä välttelen Huitaleen kanssa kirjottelua. Mä en oikein jaksa hänen tyyliään jutella. Että jos kyse ei ole jostain tosi vanhasta ketjusta niin en ole sama. Tosin Huitalekin alkaa mulle tosi usein huudella ikäänkuin olisin joku kenet hän tuntee kovinkin hyvin. Hän on tullut moneen mun ketjuuni sitä samaa mesoamaan, enkä mä tajua yhtään mikä järki siinä on. Yleensä mä siis vaan lopetan kirjottamasta mitään, jos hän tulee huutelemaan.

        Eli ehkä olet? 😁

        Mäkin joskus varmaan vääntelin sun kaltaisten kanssa. Pidin kylmänä ihmisenä ja likipitäen syytin narsuksi, kuten kuuluukin. 🤣

        Luulen, että olen päässyt jonkun...siis aika monenkin lukon yli jo ehkä, että pikkuisen pystyy jo paremmin kattelee asioita silmiin. 😄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Ai että mielenkiintoista, tosin minusta vahvistaa vain mun käsitystä siitä, miten itse tämän keissin käsitän. 😊

        Sehän on päivän selvää, että joillekin kumppanin saaminen on helpompaa, eikä se yllätä yhtään.

        Itselle se ei ole iisiä, mikä nyt sinäällään on ehkä ollut jopa siunaus, kun miettii, että millaiseen ihmiseen olen jo aikoinaan kerennyt sotkeutua. 😁

        Mutta vielä sellainen homma... mullahan on ollut huikean rakastavat vanhemmat, lisäksi olen muutenkin kasvanut sellaisessa pehmeässä kuplassa pois satuttavasta ja raa"asta maailmasta...sä taas et...käsittääkseni?

        Varmaan kokemus yksinäisyydestäkin muotoutuu ihan toisella tavalla siksi..🤔

        Varmaan mulla oli tosi iso aukko, kun maailma ns. Löi vasten kasvoja...ja mä uskon, että moni jää tuohon itkeskelemään helposti..😶‍🌫️

        Eli siis naisena mun äitini olisi nykyhetkessä taatusti vela, mutta jos hän olisikin mies, niin hyvinkin tekisi lapsia. Miehelle se rooli, jonka mutsi omakseen kokee, olis nykyhetkessäkin täysin ok.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Eli ehkä olet? 😁

        Mäkin joskus varmaan vääntelin sun kaltaisten kanssa. Pidin kylmänä ihmisenä ja likipitäen syytin narsuksi, kuten kuuluukin. 🤣

        Luulen, että olen päässyt jonkun...siis aika monenkin lukon yli jo ehkä, että pikkuisen pystyy jo paremmin kattelee asioita silmiin. 😄

        Jos se on jostain tosi kaukaa, niin voin ollakin. Kyllä mä joskus jakson hänen kanssaan yrittää jutella ja luulla, että sielläkin puolella olisi jotain mielenkiintoa kuulla toisten kokemuksista ja yrittää tajuta miten ne menevät ja miksi ne poikkeavat omista. Vaan siis sen kokemuksen mä menetin jo useampi vuosi sitten ja lakkasin edes yrittämästä jutella hänen kanssaan paria viestiä enempää.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinällään erikoista, että sulle vahvistaa ja mulle vaan entisestään etäännyttää sitä, että koettais samalla tavalla.🙂

        Siis en mä kokemusta väitäkään samanlaiseksi, mutta ajatusta siitä, mitä se yksinäisyys merkitsee..

        Eihän meistä kumpikaan siitä kärsi. Samsnlainen tunne kuin nälkä...osataan hiffata, mitä sen poishoitaminen vaatii. 😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Siis en mä kokemusta väitäkään samanlaiseksi, mutta ajatusta siitä, mitä se yksinäisyys merkitsee..

        Eihän meistä kumpikaan siitä kärsi. Samsnlainen tunne kuin nälkä...osataan hiffata, mitä sen poishoitaminen vaatii. 😊

        No mä en kyllä vielä ole nähnyt sulta sellaista viestiä, jossa olisin kokenut sen ajatuksen läheskään samanlaiseksi kuin oma kokemukseni on. Mutta tämä nyt on näitä, kun se tapa jäsentää ja selittää asiaa on hyvin erilainen.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta vielä sellainen homma... mullahan on ollut huikean rakastavat vanhemmat, lisäksi olen muutenkin kasvanut sellaisessa pehmeässä kuplassa pois satuttavasta ja raa"asta maailmasta...sä taas et...käsittääkseni?"

        Toi on kyllä ihan väärä käsitys. Mulla oli maailman paras ja rakastava isä. Tosi harvinaislaatuinen isä ainakin omassa kaveripiirissäni. Eikä mun äitinikään rakkauessa mitään sen ihmeempää vikaa ole. Kyllä hän on meitä aina rakastanut, mutta se hänen rakkautensa ei ole mitenkään äidillistä. Vois ehkä kärjistäen sanoa, että mun vanhempien roolit on olleet päinvastoin kuin yleensä ja mutsi on ollut silloin lapsena ollut se samantyyppinen hahmo, kuin muiden isät oli. Mutsilla oli omat juttunsa ja hän teki töitä ja kävi lisäkoulutuksissa ja loi uraa ja toi rahaa ja antoi rahaa ja osti, jos vaikka jotain kallimpia ulkovaatteita tarvittiin jne.

        No emotionaalisesti sulla on ollut rankempaa, mitä kirjoituksistasi ymmärsin...

        Käykö nyt? 😄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No emotionaalisesti sulla on ollut rankempaa, mitä kirjoituksistasi ymmärsin...

        Käykö nyt? 😄

        En usko, että tuokaan oikein sopii. Mulla oli hyvin helppo ja suojattu lapsuus.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No emotionaalisesti sulla on ollut rankempaa, mitä kirjoituksistasi ymmärsin...

        Käykö nyt? 😄

        Mä vaan olen muksunakin ollut sellainen, että mä touhusin omiani, enkä silleen kaivannut jatkuvasti seuraa. Ja mulle annettiin siihen vapaus, eikä tyrkytetty jatkuvasti mitään aktiviteettia. Mun vanhemmillani oli ehkä sellanen vähän rennomipi suhtautuminen tiettyihin asioihin. Ehkä siksi kun multa puuttui se äitihahmo ja tyypillinen "kanaemo kaakattamasta" siitä viereltä. Nytkin kun mä hetkittäin luen täältä näitä monien äitihenkilöiden kokemuksia muksuistaan, että sydän suurinpiirtein hyppää kurkusta, kun lapsi vähän kaatuu tai itkee jotain, niin mä olen ihan että WTF. Täysin vieras reaktio mulle. Mä huomaan itsekin olevani lasteni kanssa enemmän sellaisen "isämäisen" käytöksen kanssa liikkeellä. Että eipä ne pikkuhaavat nyt mitään haittaa ja jos takaisin ylös nousee, niin kaikki on ihan ok, jos nyt vähän kärjistää. Mustakin puuttuu se kanaemo ja sisko on ihan samanlainen.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli siis naisena mun äitini olisi nykyhetkessä taatusti vela, mutta jos hän olisikin mies, niin hyvinkin tekisi lapsia. Miehelle se rooli, jonka mutsi omakseen kokee, olis nykyhetkessäkin täysin ok.

        Aikamoista kritiikintynkää mutsille... mut ehkä koet sen tarpeelliseksi. 🤔

        Ehkä äiti on sellainen "rooli", että siihen liittyy paljon odotusarvoa. 🤔

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Aikamoista kritiikintynkää mutsille... mut ehkä koet sen tarpeelliseksi. 🤔

        Ehkä äiti on sellainen "rooli", että siihen liittyy paljon odotusarvoa. 🤔

        Mitä kritiikkiä. En mä näe tuossa lainkaan kritiikkiä, eikä sitä ole yhtään kritiikiksi tarkoitettu. Kylmä tosiasia ja sellainen mun äitini on ja on itsekin sen suoraan sanonut.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Aikamoista kritiikintynkää mutsille... mut ehkä koet sen tarpeelliseksi. 🤔

        Ehkä äiti on sellainen "rooli", että siihen liittyy paljon odotusarvoa. 🤔

        Ehkä sä, kun sulla on se joku äidin rooli ja oletusarvo olemassa, niin siksi sä koet tuon kritiikiksi. Mulla taas ei ole koskaan mitään muuta äitiä ollut, joten mulle se on täysin neutraalia. En mä ole koskaan kaivannut pullantuoksuista äitiä, vaan pikemmin koin parin kaverin äidit tosi rasittaviksi "kaakattajiksi".

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No mä en kyllä vielä ole nähnyt sulta sellaista viestiä, jossa olisin kokenut sen ajatuksen läheskään samanlaiseksi kuin oma kokemukseni on. Mutta tämä nyt on näitä, kun se tapa jäsentää ja selittää asiaa on hyvin erilainen.

        Niin... mitenkähän mä ilmaisisin asian?

        Simppeli esimerkki...

        Autonpesu.

        Sen voi pestä monellatapaa ja pääasia on puhdas auto, vaikkakin senkin voi nähdä eritavoin...mikä on siis puhdas auto. Mut tyytyväisyys lopputulokseen omalta kohdaltaan on se finaali.

        😁

        Eikö ollu hyvä esimerkki? 😄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Niin... mitenkähän mä ilmaisisin asian?

        Simppeli esimerkki...

        Autonpesu.

        Sen voi pestä monellatapaa ja pääasia on puhdas auto, vaikkakin senkin voi nähdä eritavoin...mikä on siis puhdas auto. Mut tyytyväisyys lopputulokseen omalta kohdaltaan on se finaali.

        😁

        Eikö ollu hyvä esimerkki? 😄

        No ei nyt kyllä mun mielessäni liittynyt lainkaan asiaan, mutta sovitaan, että oli. 🙂

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Niin... mitenkähän mä ilmaisisin asian?

        Simppeli esimerkki...

        Autonpesu.

        Sen voi pestä monellatapaa ja pääasia on puhdas auto, vaikkakin senkin voi nähdä eritavoin...mikä on siis puhdas auto. Mut tyytyväisyys lopputulokseen omalta kohdaltaan on se finaali.

        😁

        Eikö ollu hyvä esimerkki? 😄

        No ehkä selvennän sen verran, kun mä en koe yksinäisyyttä minään hoidettavana hommana tai ratkottavana ongelmana, niin toi ei vain sovi siihen miten minä sen näen. Mutta sitä ei tarkoteta mitenkään niin, että sun kokemuksesi olisi väärä. Subjektiivinen ja täysin henkilökohtainen kokemus. 🙂

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kritiikkiä. En mä näe tuossa lainkaan kritiikkiä, eikä sitä ole yhtään kritiikiksi tarkoitettu. Kylmä tosiasia ja sellainen mun äitini on ja on itsekin sen suoraan sanonut.

        No jos kirjoittaa, että ei äitin olisi pitänyt olla äiti, niin onhan se kritiikkiä?

        Aikaisemmin kirjoitit, vai sählääkö tässä joku muukin muumi? 🤔

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sä, kun sulla on se joku äidin rooli ja oletusarvo olemassa, niin siksi sä koet tuon kritiikiksi. Mulla taas ei ole koskaan mitään muuta äitiä ollut, joten mulle se on täysin neutraalia. En mä ole koskaan kaivannut pullantuoksuista äitiä, vaan pikemmin koin parin kaverin äidit tosi rasittaviksi "kaakattajiksi".

        No minusta sulla kyllä on selkeästi määritrlmät mitä äiti pitäisi olla, kun arvostelet häntä äitinä.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No jos kirjoittaa, että ei äitin olisi pitänyt olla äiti, niin onhan se kritiikkiä?

        Aikaisemmin kirjoitit, vai sählääkö tässä joku muukin muumi? 🤔

        Miten niin? Hän on itsekin sitä mieltä, että hänen ei olisi pitänyt olla äiti. Se nyt vaan on niin. ei se tarkoita, ettei kö hän olisi ollut hyvä vanhempi ja etteikö se olis hänellekin täysin ok. Kuten todettu, niin se, että sä koet minulle (ja äidilleni) täysin neutraalin kommentin krittiikiksi, niin se kertoo sinusta. 🙂

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko, että tuokaan oikein sopii. Mulla oli hyvin helppo ja suojattu lapsuus.

        Halauksia? Rakkaudenosoituksia?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No minusta sulla kyllä on selkeästi määritrlmät mitä äiti pitäisi olla, kun arvostelet häntä äitinä.

        Ne ovat hänen omia sanojaan ja niin hän sen kokee. Hänellä on vahva käsitys siitä, että äiti hän ei ole osannut olla. Eikä mulla ole missään muuallakana ollut sellaista "äitiä", kuten se nyt yleensä koetaan. Ei kumpikaan mun isoäitinikään ollut sen kummemmin kanaemoja, niin en mä ole heissäkään sellaiseen malliin törmännyt. Se "äitirooli", jota jossain tyrkytetään, on minulle henkilökohtaisessa elämässäni täysin vieras. Mä muistan sen, miten mun toinen mummoni mm. sanoin, että "kyllä hän voi lapsia hoitaa, mutta yhtään vaippaa hän ei sitten todellakaan vaihda", eikä se ollut mikään herja, vaan taivahan tosi ja se oli ollut sama jo ihan hänen omien lastensa kanssa.🤣

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä vaan olen muksunakin ollut sellainen, että mä touhusin omiani, enkä silleen kaivannut jatkuvasti seuraa. Ja mulle annettiin siihen vapaus, eikä tyrkytetty jatkuvasti mitään aktiviteettia. Mun vanhemmillani oli ehkä sellanen vähän rennomipi suhtautuminen tiettyihin asioihin. Ehkä siksi kun multa puuttui se äitihahmo ja tyypillinen "kanaemo kaakattamasta" siitä viereltä. Nytkin kun mä hetkittäin luen täältä näitä monien äitihenkilöiden kokemuksia muksuistaan, että sydän suurinpiirtein hyppää kurkusta, kun lapsi vähän kaatuu tai itkee jotain, niin mä olen ihan että WTF. Täysin vieras reaktio mulle. Mä huomaan itsekin olevani lasteni kanssa enemmän sellaisen "isämäisen" käytöksen kanssa liikkeellä. Että eipä ne pikkuhaavat nyt mitään haittaa ja jos takaisin ylös nousee, niin kaikki on ihan ok, jos nyt vähän kärjistää. Mustakin puuttuu se kanaemo ja sisko on ihan samanlainen.

        No sulla on tuollainen käsite äitistä. Mun mutsi vaan huuhteli letkulla kurahaalareissa mut kaatumisen jälkeen ja antoi halin, pusun ja sanoi, että eikun menoksi. 😄

        Iskä oli se, joka sairaana ollessa silitti ja voivotteli...

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Halauksia? Rakkaudenosoituksia?

        Tietysti. Mun isäni halasi tosi usein jne. Mutta sitä täytyy kysyä, että mikä sinusta on rakkaudenosoitus. Ihmisillä on siinäkin niin monta tapaa. Tuollaiset fyysisen rakkaudenosoitukset eivät ole kaikille mitenkään se normi. Tuossakin päästään taas siihen, että ihmiset puhuvat "eri kieliä" ja jos sitä ajattelee vain sen oman normin kautta, niin ei välttämättä tajua lainkaan toisen rakkaudenosoitusta.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No sulla on tuollainen käsite äitistä. Mun mutsi vaan huuhteli letkulla kurahaalareissa mut kaatumisen jälkeen ja antoi halin, pusun ja sanoi, että eikun menoksi. 😄

        Iskä oli se, joka sairaana ollessa silitti ja voivotteli...

        Se on se yleinen rooli, mikä kavereiden äideillä oli ja jonka täällä ja muuallakin yhteiskunnassa näkee jatkuvasti. Päiväkotitädit oli ihan kauhuissaan, kun lapseni sai kesken päivän ison vekin päähänsä ja siitä soitettiin mulle, enkä mä edes rynnännyt kauhuissani paikalle. Kun verenvuoto kerta oli loppunut ja muksulla oli kaikki ok, eikä tajuttomuutta ollut ollut, eikä sairaalakäyntiä nähty tarpeelliseksi, niin mitäköhän ittua sitä olisi pitänyt sinne rynnätä.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No ehkä selvennän sen verran, kun mä en koe yksinäisyyttä minään hoidettavana hommana tai ratkottavana ongelmana, niin toi ei vain sovi siihen miten minä sen näen. Mutta sitä ei tarkoteta mitenkään niin, että sun kokemuksesi olisi väärä. Subjektiivinen ja täysin henkilökohtainen kokemus. 🙂

        Enhän mäkään yksinäisyyttä ole hoitanut...

        Ei mun itseeni tutustuminen siitä lähtenyt liikkeelle, mut hoituipa sekin fiilis samalla.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No sulla on tuollainen käsite äitistä. Mun mutsi vaan huuhteli letkulla kurahaalareissa mut kaatumisen jälkeen ja antoi halin, pusun ja sanoi, että eikun menoksi. 😄

        Iskä oli se, joka sairaana ollessa silitti ja voivotteli...

        No mä en edes tekisi tuota, vaan totean, että matka jatkuu ja mitä pienistä. Kuraa se vaan on.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat hänen omia sanojaan ja niin hän sen kokee. Hänellä on vahva käsitys siitä, että äiti hän ei ole osannut olla. Eikä mulla ole missään muuallakana ollut sellaista "äitiä", kuten se nyt yleensä koetaan. Ei kumpikaan mun isoäitinikään ollut sen kummemmin kanaemoja, niin en mä ole heissäkään sellaiseen malliin törmännyt. Se "äitirooli", jota jossain tyrkytetään, on minulle henkilökohtaisessa elämässäni täysin vieras. Mä muistan sen, miten mun toinen mummoni mm. sanoin, että "kyllä hän voi lapsia hoitaa, mutta yhtään vaippaa hän ei sitten todellakaan vaihda", eikä se ollut mikään herja, vaan taivahan tosi ja se oli ollut sama jo ihan hänen omien lastensa kanssa.🤣

        No itseasiassa tuo "kanaemokin" sen sanoo, että äitin rooli sulla on jokin käsite...

        Mut ei tää ole siis mitään huonoa juttua....

        Noita rooleja ihmiset käsittää... ja se on jännä juttu. Lapset voi aikuisenakin kokea katkeruutta äitejään tai isiään kohtaan ja se on harmi...et sä sitä ainakaan tuo esiin...et oo katkera. 😊

        Mutta äiti on äiti, vaikka ois muuta kuin odotettu rooli antais ymmärtää. 🙃

        Mun exä ei ole "äitityyppi" mutta mun on oikeasti pitänyt itse se hiffata, että mun lapsille se on äiti. 😊
        En voi dissata häntä heille...täällä nyt voin manata ja vaikka kavereille tms.

        Mut heillä on vain yksi äiti ja se on mitä on. 🙂

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No itseasiassa tuo "kanaemokin" sen sanoo, että äitin rooli sulla on jokin käsite...

        Mut ei tää ole siis mitään huonoa juttua....

        Noita rooleja ihmiset käsittää... ja se on jännä juttu. Lapset voi aikuisenakin kokea katkeruutta äitejään tai isiään kohtaan ja se on harmi...et sä sitä ainakaan tuo esiin...et oo katkera. 😊

        Mutta äiti on äiti, vaikka ois muuta kuin odotettu rooli antais ymmärtää. 🙃

        Mun exä ei ole "äitityyppi" mutta mun on oikeasti pitänyt itse se hiffata, että mun lapsille se on äiti. 😊
        En voi dissata häntä heille...täällä nyt voin manata ja vaikka kavereille tms.

        Mut heillä on vain yksi äiti ja se on mitä on. 🙂

        Juurihan sen selitin. "Se on se yleinen rooli, mikä kavereiden äideillä oli ja jonka täällä ja muuallakin yhteiskunnassa näkee jatkuvasti. Päiväkotitädit oli ihan kauhuissaan, kun lapseni sai kesken päivän ison vekin päähänsä ja siitä soitettiin mulle, enkä mä edes rynnännyt kauhuissani paikalle. Kun verenvuoto kerta oli loppunut ja muksulla oli kaikki ok, eikä tajuttomuutta ollut ollut, eikä sairaalakäyntiä nähty tarpeelliseksi, niin mitäköhän ittua sitä olisi pitänyt sinne rynnätä."

        Mä en tajua, että miksi kenenkää kuin lapsen itsensä, edes tarvitsee puhua iseistä ja äideistä, Mulle riittää, että on vanhempi.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Hän on itsekin sitä mieltä, että hänen ei olisi pitänyt olla äiti. Se nyt vaan on niin. ei se tarkoita, ettei kö hän olisi ollut hyvä vanhempi ja etteikö se olis hänellekin täysin ok. Kuten todettu, niin se, että sä koet minulle (ja äidilleni) täysin neutraalin kommentin krittiikiksi, niin se kertoo sinusta. 🙂

        Tottakai kaikki mitä tänne kirjoitsn, kertoo minusta. 😄

        Kritisoitte kympikin äitisi äitiyttä vaan. Ei mitään ihmeellisempää. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurihan sen selitin. "Se on se yleinen rooli, mikä kavereiden äideillä oli ja jonka täällä ja muuallakin yhteiskunnassa näkee jatkuvasti. Päiväkotitädit oli ihan kauhuissaan, kun lapseni sai kesken päivän ison vekin päähänsä ja siitä soitettiin mulle, enkä mä edes rynnännyt kauhuissani paikalle. Kun verenvuoto kerta oli loppunut ja muksulla oli kaikki ok, eikä tajuttomuutta ollut ollut, eikä sairaalakäyntiä nähty tarpeelliseksi, niin mitäköhän ittua sitä olisi pitänyt sinne rynnätä."

        Mä en tajua, että miksi kenenkää kuin lapsen itsensä, edes tarvitsee puhua iseistä ja äideistä, Mulle riittää, että on vanhempi.

        Lisäyksenä, että mun äitini oli silloin mun lapsuudessani hyvä vanhempi. Tilanne olis ollut eri, jos siinä ei olisi ollut sitä toista osapuolta, joka tasapainotti sen tilanteen. Toisenlaisen isän kanssa, mun lapsuuteni olisi ollut potentiaalisesti aika h.lvetistä. Tai mä en oikeasti usko, että mua edes olis olemassa, ilman että isäni oli mitä oli. Mä olen se nuorempi, eikä äitini taatusti olisi tehnyt toista, jos olisi joutunut johonkin perinteiseen äidin rooliin.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Tottakai kaikki mitä tänne kirjoitsn, kertoo minusta. 😄

        Kritisoitte kympikin äitisi äitiyttä vaan. Ei mitään ihmeellisempää. 😁

        Emme kritisoi. Siinä ei ole lainkaan kritiikkiä. Kaikki kriittinen tulkinta tulee sinusta ja ehkä sun kannattaa miettiä mistä se johtuu.

        Jos mä totean vaikkapa, että "se auto on autona ihan perseestä, mutta pakettiautona ihan hyvä" niin tuossa ei ole minun sanomanani tippaakaan kritiikkiä.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti. Mun isäni halasi tosi usein jne. Mutta sitä täytyy kysyä, että mikä sinusta on rakkaudenosoitus. Ihmisillä on siinäkin niin monta tapaa. Tuollaiset fyysisen rakkaudenosoitukset eivät ole kaikille mitenkään se normi. Tuossakin päästään taas siihen, että ihmiset puhuvat "eri kieliä" ja jos sitä ajattelee vain sen oman normin kautta, niin ei välttämättä tajua lainkaan toisen rakkaudenosoitusta.

        Tiedän. Mummon saarnat ja läksytykset oli rakkautta. Sanoi illalla mulle sen, enenkuin kuoli. 😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Tiedän. Mummon saarnat ja läksytykset oli rakkautta. Sanoi illalla mulle sen, enenkuin kuoli. 😊

        Niin, että ei kannata arvottaa rakkauden osoituksia, vain koska jokin ei ole itselle se ominaisin tapa. Toisen tapa on hyvinkin ihan yhtä vilpitön.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se yleinen rooli, mikä kavereiden äideillä oli ja jonka täällä ja muuallakin yhteiskunnassa näkee jatkuvasti. Päiväkotitädit oli ihan kauhuissaan, kun lapseni sai kesken päivän ison vekin päähänsä ja siitä soitettiin mulle, enkä mä edes rynnännyt kauhuissani paikalle. Kun verenvuoto kerta oli loppunut ja muksulla oli kaikki ok, eikä tajuttomuutta ollut ollut, eikä sairaalakäyntiä nähty tarpeelliseksi, niin mitäköhän ittua sitä olisi pitänyt sinne rynnätä.

        Niin... mutta eipä se ole kuin tehty rooli. 🙃

        Mun mutsi ois tehnyt samoin...

        Exä taas ois varmaan hälyyttänyt kekkosenkin päiväkotiin. 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Niin... mutta eipä se ole kuin tehty rooli. 🙃

        Mun mutsi ois tehnyt samoin...

        Exä taas ois varmaan hälyyttänyt kekkosenkin päiväkotiin. 🤣

        Niin? Sä jotenkin taas jäät jankkaamaan itsestäänselvää asiaa, enkä tajua lainkaan mitä yrität sanoa. Jos sunkin äitisi on ollut todella huono äitinä, niin ei siinä mitään. Mä en ymmärrä mitä sä yrität todistaa

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No mä en edes tekisi tuota, vaan totean, että matka jatkuu ja mitä pienistä. Kuraa se vaan on.

        No mutsi kai mietti talonyhtiön tiloja talkkarina. 😁

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No mutsi kai mietti talonyhtiön tiloja talkkarina. 😁

        Mä sain pienenä vaikka uida kuralätäkössä ja taisinpa uidakin useamman kerran. Tosin sitä vesimäärää ei ehkä ihan pelkäksi kuralammikoksi voinut kutsua.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäyksenä, että mun äitini oli silloin mun lapsuudessani hyvä vanhempi. Tilanne olis ollut eri, jos siinä ei olisi ollut sitä toista osapuolta, joka tasapainotti sen tilanteen. Toisenlaisen isän kanssa, mun lapsuuteni olisi ollut potentiaalisesti aika h.lvetistä. Tai mä en oikeasti usko, että mua edes olis olemassa, ilman että isäni oli mitä oli. Mä olen se nuorempi, eikä äitini taatusti olisi tehnyt toista, jos olisi joutunut johonkin perinteiseen äidin rooliin.

        No meillä on ollut hyvä lapsuus. Edellisen naisystävän isä tuli koulun jälkeen vastaan tätä leipäveitsen kanssa ja lohdutti, että ei tartte isää pelätä, että hän etsii tässä vaan äitiä. 🤔

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin? Sä jotenkin taas jäät jankkaamaan itsestäänselvää asiaa, enkä tajua lainkaan mitä yrität sanoa. Jos sunkin äitisi on ollut todella huono äitinä, niin ei siinä mitään. Mä en ymmärrä mitä sä yrität todistaa

        Sä kai itse haet tässä jotain pointtia? Minusta koko homma on ollut mulle selvä jo ajat sitten.

        Vastailen vaan näihin sun viesteihin. 😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä sain pienenä vaikka uida kuralätäkössä ja taisinpa uidakin useamman kerran. Tosin sitä vesimäärää ei ehkä ihan pelkäksi kuralammikoksi voinut kutsua.

        Mä joinkin kuralätäköstä, ettei tartte vaan mennä sisään ja joutuu nukkumaan. 🤣

        Mutsi kertoi ja muistaa kertoa yhä niitä juttuja. 😃

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No meillä on ollut hyvä lapsuus. Edellisen naisystävän isä tuli koulun jälkeen vastaan tätä leipäveitsen kanssa ja lohdutti, että ei tartte isää pelätä, että hän etsii tässä vaan äitiä. 🤔

        Niin, mä olen ainakin elänyt vähän liiankin suojatun lapsuuden. Tai tietenkin pahojakin juttuja oli, mutta ne eivät koskettaneet suoraan omaa lähipiiriä.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, että ei kannata arvottaa rakkauden osoituksia, vain koska jokin ei ole itselle se ominaisin tapa. Toisen tapa on hyvinkin ihan yhtä vilpitön.

        Kunhan kysyin...🙃

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Sä kai itse haet tässä jotain pointtia? Minusta koko homma on ollut mulle selvä jo ajat sitten.

        Vastailen vaan näihin sun viesteihin. 😁

        Lähinnä ihmettelen tota jankutustasi. Siinä ei oikein vaikuta olevan mitään järkeä. Siis tietenkin mun silmiini. Sulle siinä voi ollakin.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mä olen ainakin elänyt vähän liiankin suojatun lapsuuden. Tai tietenkin pahojakin juttuja oli, mutta ne eivät koskettaneet suoraan omaa lähipiiriä.

        No mäkin koen noin....

        Pikkuisen liikaa olin kuplassa... tää irl on aika raaka....kerroinkin aikasemmin siitä.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme kritisoi. Siinä ei ole lainkaan kritiikkiä. Kaikki kriittinen tulkinta tulee sinusta ja ehkä sun kannattaa miettiä mistä se johtuu.

        Jos mä totean vaikkapa, että "se auto on autona ihan perseestä, mutta pakettiautona ihan hyvä" niin tuossa ei ole minun sanomanani tippaakaan kritiikkiä.

        Mä koen kummatkin kritiikkinä.

        Mutta sanoppa mitä kritiikki sinusta on? Syyttämistä?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mä joinkin kuralätäköstä, ettei tartte vaan mennä sisään ja joutuu nukkumaan. 🤣

        Mutsi kertoi ja muistaa kertoa yhä niitä juttuja. 😃

        No siis mun äitin ei osaisi tuollaisia kertoa. Ei hän ollut koskaan tollasissa paikalla. Yritin tossa muistella yhtään ainoaa ulkoiluhetkeä äitini kanssa, mutta en kyllä kuollaksenikaan muista. Sellaiset ei olleet mun äitini juttu lainkaan. Isän kanssa mä usein "tein lumitöitä", "leikkasin nurmikkoa" jne, mutta äitini, juu ei todellakaan.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mä joinkin kuralätäköstä, ettei tartte vaan mennä sisään ja joutuu nukkumaan. 🤣

        Mutsi kertoi ja muistaa kertoa yhä niitä juttuja. 😃

        Mun vanhemmillani oli oikeasti silleen monien muiden mielestä känteiset roolit, että isä touhus meidän muksujen kanssa. Äiti ei sellasta tehnyt, kuin äärimmäisessä hätätilassa.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä ihmettelen tota jankutustasi. Siinä ei oikein vaikuta olevan mitään järkeä. Siis tietenkin mun silmiini. Sulle siinä voi ollakin.

        No mä tykkään tutkia juttuja. Vähän kun pöyhii, niin usein löytää jotain taas uutta. 😊

        Mua vähän huvittaa lisäksi sun pienoinen äkämöintityylinen kirjoittelu. 😄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mä koen kummatkin kritiikkinä.

        Mutta sanoppa mitä kritiikki sinusta on? Syyttämistä?

        Kritiikki voi olla negatiivista tai positiivista, mutta kritiikkiin liittyy aina jokin muutoksen tarve. Että sitä negatiivista pitäisi vähentää tai positiivista lisätä. Kritiikki on arvio suoritukseta tai jotain muuta sen tyyppistä.

        Nämä nyt eivät vaan ole kritiikkiä, vaan kylmiä faktoja. Koira on koira, eikä sen toteaminen ole kritiikkiä. Kissa taas ei ole koira, eikä sekään ole kritiikkiä. Kissa on kissa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No mä tykkään tutkia juttuja. Vähän kun pöyhii, niin usein löytää jotain taas uutta. 😊

        Mua vähän huvittaa lisäksi sun pienoinen äkämöintityylinen kirjoittelu. 😄

        Ai. Mä koen lähinnä äkämöintiä sun puoleltasi. 🤔

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No mä tykkään tutkia juttuja. Vähän kun pöyhii, niin usein löytää jotain taas uutta. 😊

        Mua vähän huvittaa lisäksi sun pienoinen äkämöintityylinen kirjoittelu. 😄

        Sellaista tyhjänaikaista haastamista, joka ei edes toimi. Sellaista, että haluatko sa nyt edes keskutella, kun ei tuosta sellaista kuvaa lainkaan tule, että haluaist.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis mun äitin ei osaisi tuollaisia kertoa. Ei hän ollut koskaan tollasissa paikalla. Yritin tossa muistella yhtään ainoaa ulkoiluhetkeä äitini kanssa, mutta en kyllä kuollaksenikaan muista. Sellaiset ei olleet mun äitini juttu lainkaan. Isän kanssa mä usein "tein lumitöitä", "leikkasin nurmikkoa" jne, mutta äitini, juu ei todellakaan.

        No mun mutsi on kyllä aikas spesiaali ihminen. Hän ei ole mikään prinsessa. Mutta kunnon muumimamma kuitenkin. Rakastaa pieniä ihmisiä, siis lapsia ja ei hössää...

        Mulle nykyään kumppanin valinta selkeesti perustuu tuohon ominaisuuteen. Oikeaan lapsirakkauteen...ei hössäämiseen. 😊

        Mun mutsi on kyllä maailman paras jätkä! 😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Kritiikki voi olla negatiivista tai positiivista, mutta kritiikkiin liittyy aina jokin muutoksen tarve. Että sitä negatiivista pitäisi vähentää tai positiivista lisätä. Kritiikki on arvio suoritukseta tai jotain muuta sen tyyppistä.

        Nämä nyt eivät vaan ole kritiikkiä, vaan kylmiä faktoja. Koira on koira, eikä sen toteaminen ole kritiikkiä. Kissa taas ei ole koira, eikä sekään ole kritiikkiä. Kissa on kissa.

        Minusta kritiikki on huomio.

        Jos mä sanoisin, että olet ksunis, niin se on kritiikkiä. Ja jos sanot kiitos, niin sanoisin, että turhaa kiittelet... itsehän oot kaunis, mä vaan sanoin sen ääneen.

        Kässäätkö?

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai. Mä koen lähinnä äkämöintiä sun puoleltasi. 🤔

        Heh... no en tod. Ole äkänen. 😁

        Sä taas ihmettelet miks jankkaan ja purnaan tms?

        Mä oon vain utelias ja minusta tääkin keskustrlu on kiva. 😊

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun vanhemmillani oli oikeasti silleen monien muiden mielestä känteiset roolit, että isä touhus meidän muksujen kanssa. Äiti ei sellasta tehnyt, kuin äärimmäisessä hätätilassa.

        No tavallaan munkin kohdalla...

        Iskä oli se joka oli huolissaan....vähän kuin muumeissakin....

        No onneks mulla on persreikä, toisin kun muumilla. 🤣

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista tyhjänaikaista haastamista, joka ei edes toimi. Sellaista, että haluatko sa nyt edes keskutella, kun ei tuosta sellaista kuvaa lainkaan tule, että haluaist.

        Mä tykkään keskustella tässä just...

        Mut en mä tartte vastakkainasettelua. Tarviitkohan sä? 🤔

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mä joinkin kuralätäköstä, ettei tartte vaan mennä sisään ja joutuu nukkumaan. 🤣

        Mutsi kertoi ja muistaa kertoa yhä niitä juttuja. 😃

        Me muuten keskusteltiin tästä joskus siskoni kanssa, että muistaako meistä kumpikaan mitään, mitä äiti olis meidän kanssa jotenkni tehnyt. Ei meistä kumpikaan oikein mitään sellaista muista, vaikka lapsuudestamme muuten tosi paljon muistetaankin. Joskus (lähinnä ennen joulua) me leivottiin ja joskus harvoin laitettiin jotain kaalilaatikkoa, joka oli likimain ainoa ruoka, jonka äiti laittoi. Ja nekin kokkaamiset oli aina tosin myöhään illalla, niin että lapsi passitettiin keskenkaiken nukkumaan ja mutsi jatkoi kokkaamista.

        Meillä oli kotona iso piha. En mä juurikaan muista mutsin siellä aikaansa viettäneen. Näin jälkikäteen mä en oikeastaan osaa sanoa kuka ne kukat hoisi, mutta kai äiti niille jotain teki, mutta ei meitä siihen mukaan huolittu. Kun oltiin mökillä, äiti oli aina oikeestaan mökissä sisällä tai sitten se saattoi lähteä marjastamaan, yksinään. Tai jos oltiin kesälomareissulla, niin me oltiin isän mukana pyörimässä jossain huvipuistoissa ja äiti jäi tyyliin sinne vuokrattuun mökkiin tai käveli jossain takana omiaan touhuten. Mun äitini on mun muistoissani sellanen läsnäollut henkilö, jonka kanssa mä en ikinä tehnyt mitään. Monilla mun samanikäisillä kavereillani on sama muistikuva isästään ja se on mun mielestäni omalla tavalla aika mielenkiintoista.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Minusta kritiikki on huomio.

        Jos mä sanoisin, että olet ksunis, niin se on kritiikkiä. Ja jos sanot kiitos, niin sanoisin, että turhaa kiittelet... itsehän oot kaunis, mä vaan sanoin sen ääneen.

        Kässäätkö?

        No mulla on se käsitys, että "kritiikki" taitaa jo määritelmänsä mukaan olla arvottavaa puhetta. Mut siis tuo nyt selittää jo taas koko jutun. Määritämme kritiikin täysin eri tavalla, joten on lopulta ihan turha edes keskustella siitä mikä on kritiikkiä.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Heh... no en tod. Ole äkänen. 😁

        Sä taas ihmettelet miks jankkaan ja purnaan tms?

        Mä oon vain utelias ja minusta tääkin keskustrlu on kiva. 😊

        En minäkään ole millään tasolla äkäinen. En ole ollut hetkeäkään. Korkeintaan muutaman kerran hämmentynyt, että mikähän ihmeen idea tuossakin tyylivallinnassa oikein oli ja jos ei kerta kiinnosta keskustella, niin eikö silloin kannata vain lopettaa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mä tykkään keskustella tässä just...

        Mut en mä tartte vastakkainasettelua. Tarviitkohan sä? 🤔

        Nyt täytyy taas kysyä, että mitä vastakkainasettelua? En mä ole hetkeäkään tässä keskustelussa vastakkainasetellut.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Me muuten keskusteltiin tästä joskus siskoni kanssa, että muistaako meistä kumpikaan mitään, mitä äiti olis meidän kanssa jotenkni tehnyt. Ei meistä kumpikaan oikein mitään sellaista muista, vaikka lapsuudestamme muuten tosi paljon muistetaankin. Joskus (lähinnä ennen joulua) me leivottiin ja joskus harvoin laitettiin jotain kaalilaatikkoa, joka oli likimain ainoa ruoka, jonka äiti laittoi. Ja nekin kokkaamiset oli aina tosin myöhään illalla, niin että lapsi passitettiin keskenkaiken nukkumaan ja mutsi jatkoi kokkaamista.

        Meillä oli kotona iso piha. En mä juurikaan muista mutsin siellä aikaansa viettäneen. Näin jälkikäteen mä en oikeastaan osaa sanoa kuka ne kukat hoisi, mutta kai äiti niille jotain teki, mutta ei meitä siihen mukaan huolittu. Kun oltiin mökillä, äiti oli aina oikeestaan mökissä sisällä tai sitten se saattoi lähteä marjastamaan, yksinään. Tai jos oltiin kesälomareissulla, niin me oltiin isän mukana pyörimässä jossain huvipuistoissa ja äiti jäi tyyliin sinne vuokrattuun mökkiin tai käveli jossain takana omiaan touhuten. Mun äitini on mun muistoissani sellanen läsnäollut henkilö, jonka kanssa mä en ikinä tehnyt mitään. Monilla mun samanikäisillä kavereillani on sama muistikuva isästään ja se on mun mielestäni omalla tavalla aika mielenkiintoista.

        No ehkä mäkin tein kaikenlaista enempi isäni kanssa, koska mutsi hoiti kotia.

        Mutta ei mun porukat kumpikaan vieneet mua harrastuksiin tms. Ei he olleet niitä kentän laidalla tsemppaavia ja myötäeläviä olleet...ehkä siksi, että oli niin paljon tekrmistä aina.

        Mut minusta ehkä hyvä niin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me muuten keskusteltiin tästä joskus siskoni kanssa, että muistaako meistä kumpikaan mitään, mitä äiti olis meidän kanssa jotenkni tehnyt. Ei meistä kumpikaan oikein mitään sellaista muista, vaikka lapsuudestamme muuten tosi paljon muistetaankin. Joskus (lähinnä ennen joulua) me leivottiin ja joskus harvoin laitettiin jotain kaalilaatikkoa, joka oli likimain ainoa ruoka, jonka äiti laittoi. Ja nekin kokkaamiset oli aina tosin myöhään illalla, niin että lapsi passitettiin keskenkaiken nukkumaan ja mutsi jatkoi kokkaamista.

        Meillä oli kotona iso piha. En mä juurikaan muista mutsin siellä aikaansa viettäneen. Näin jälkikäteen mä en oikeastaan osaa sanoa kuka ne kukat hoisi, mutta kai äiti niille jotain teki, mutta ei meitä siihen mukaan huolittu. Kun oltiin mökillä, äiti oli aina oikeestaan mökissä sisällä tai sitten se saattoi lähteä marjastamaan, yksinään. Tai jos oltiin kesälomareissulla, niin me oltiin isän mukana pyörimässä jossain huvipuistoissa ja äiti jäi tyyliin sinne vuokrattuun mökkiin tai käveli jossain takana omiaan touhuten. Mun äitini on mun muistoissani sellanen läsnäollut henkilö, jonka kanssa mä en ikinä tehnyt mitään. Monilla mun samanikäisillä kavereillani on sama muistikuva isästään ja se on mun mielestäni omalla tavalla aika mielenkiintoista.

        Jos oltiin ulkomaanreissuilla, niin mutsi pyöri jossain kaupoissa ja me oltiin isän mukana. Tai mutsi meni johonkin museoihin jne. isän homma oli pitää meidät viihdytettyinä, että äiti sai keskittyä vaikka nyt katselemaan tauluja.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No mulla on se käsitys, että "kritiikki" taitaa jo määritelmänsä mukaan olla arvottavaa puhetta. Mut siis tuo nyt selittää jo taas koko jutun. Määritämme kritiikin täysin eri tavalla, joten on lopulta ihan turha edes keskustella siitä mikä on kritiikkiä.

        Ehkä joo...

        Rakentava kritiikki olis jotain sellaista, missä olisi se odotusarvo...minusta. 🙂

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No ehkä mäkin tein kaikenlaista enempi isäni kanssa, koska mutsi hoiti kotia.

        Mutta ei mun porukat kumpikaan vieneet mua harrastuksiin tms. Ei he olleet niitä kentän laidalla tsemppaavia ja myötäeläviä olleet...ehkä siksi, että oli niin paljon tekrmistä aina.

        Mut minusta ehkä hyvä niin...

        Mun äitini ei edes hoitanut kotia. Mä en rehellisesti sanoen edes tiedä mitä mun äitini aina teki 😂, mutta ei se ainakaan siivonnut, eikä kokannut, eikä pyykännyt, eikä mitään sellasta. Kai se luki. Sitä äiti tekee nykyäänkin aina.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En minäkään ole millään tasolla äkäinen. En ole ollut hetkeäkään. Korkeintaan muutaman kerran hämmentynyt, että mikähän ihmeen idea tuossakin tyylivallinnassa oikein oli ja jos ei kerta kiinnosta keskustella, niin eikö silloin kannata vain lopettaa.

        No mä oon koittanut näillä emojiillä myös selittää fiilistä täällä. 😉

        Mutta mietin, että et sä nyt ihan v.ttuuntunutkaan ole, kun vastailet. 😄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Ehkä joo...

        Rakentava kritiikki olis jotain sellaista, missä olisi se odotusarvo...minusta. 🙂

        Piti oikein katsoa kritiikin määritelmä, että olenko mä nyt jotenkin ihan totaalisesti sen väärinymmärtänyt. Löytämäni määritelmät näyttivät ainakin tukevan sitä miten sen sanan olen itsekin tulkinnut "Arvostelu, arviointi eli kritiikki (kreikan sanasta krinein, ’erottaa, ratkaista’) on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikki [..]". Eli siis arvottavaksi puheeksi mä kritiikin ymmärrän, hyvässä tai pahassa.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt täytyy taas kysyä, että mitä vastakkainasettelua? En mä ole hetkeäkään tässä keskustelussa vastakkainasetellut.

        Siis että tarvitsetko jonkun vastakkainasettelun?

        Katsos kun olen jo aika pitkään sanonut, että minusta olkaan aikas sanaa mirltä minusta ja sä taas oot sitä mieltä, ettei sinne päinkään. 😊

        Minusta on selvää, etten mä voi olla sä ja sä mä...tietty koetaan, aistitaan ja ymmärretään asiat eritavoin...mut tyytyväisiä ollaan kumpikin hetkeen. Elämään. Jne. 🙂

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No mä oon koittanut näillä emojiillä myös selittää fiilistä täällä. 😉

        Mutta mietin, että et sä nyt ihan v.ttuuntunutkaan ole, kun vastailet. 😄

        En ole ollut edes ärtynyt, kun tosiaan vastaan. Kuten totesin, niin hetkittäin hämmentynyt, että mikäkähän idea tässä nyt oikein on. Mutta todennut, että niin kauan kun nyt et ala ihan suoraan rääpimään ja nimittelemään, niin katsotaan.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos oltiin ulkomaanreissuilla, niin mutsi pyöri jossain kaupoissa ja me oltiin isän mukana. Tai mutsi meni johonkin museoihin jne. isän homma oli pitää meidät viihdytettyinä, että äiti sai keskittyä vaikka nyt katselemaan tauluja.

        No meidän ukko ois aina halunnut kotiin...matkat oli perseestä...myö muksut ja mutsi oltais haluttu katella mestoja, mutta iskällä oli aina kiire kotiin. 😄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Siis että tarvitsetko jonkun vastakkainasettelun?

        Katsos kun olen jo aika pitkään sanonut, että minusta olkaan aikas sanaa mirltä minusta ja sä taas oot sitä mieltä, ettei sinne päinkään. 😊

        Minusta on selvää, etten mä voi olla sä ja sä mä...tietty koetaan, aistitaan ja ymmärretään asiat eritavoin...mut tyytyväisiä ollaan kumpikin hetkeen. Elämään. Jne. 🙂

        Mä olen mielestäni sanonut, että mä koen meidän näkevän sen asian eri tavalla. Mitä vastakkainasettelua siinä on? En mä mitenkään koe meillä olevan vastakkaiset näkökannat tai edes toistensa kanssa ristiriidassa olevat. Ne ovat vaan erilaiset. Kai sen nyt voi ääneen sanoa (tai siis kirjoittaa), ilman että se on ongelma?

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun äitini ei edes hoitanut kotia. Mä en rehellisesti sanoen edes tiedä mitä mun äitini aina teki 😂, mutta ei se ainakaan siivonnut, eikä kokannut, eikä pyykännyt, eikä mitään sellasta. Kai se luki. Sitä äiti tekee nykyäänkin aina.

        No hän on vaan tehnyt mitä huvittaa. Vähän ollut kuin kotikissa. 😄

        Hän on tuonut itsendä perheeseen ja se riittää. 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No meidän ukko ois aina halunnut kotiin...matkat oli perseestä...myö muksut ja mutsi oltais haluttu katella mestoja, mutta iskällä oli aina kiire kotiin. 😄

        Meillä tuokin täysin päinvastoin. Jos mutsi olis saanut valita, me ei oltais menty yhdessä mihinkään. Me ja isä oltais voitu mennä ja hän jäänyt kotiin tai päinvastoin, hän mennyt ja me jääty kotiin. Tai toimi se niinkin, että hän jäi hotellille ja me mentiin keskenämme tai me jäätiin hotellille ja hän meni itsekseen. Kompromissi oli sitten se, että isä viihdytti muksut ja äiti kai katsella rauhassa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No hän on vaan tehnyt mitä huvittaa. Vähän ollut kuin kotikissa. 😄

        Hän on tuonut itsendä perheeseen ja se riittää. 🤣

        No siis nimenomaan. Kuten tossa totesin, niin mun ja siskon molempien mielikuva mutsista, sillon kun me oltiin lapsia, on hän oli läsnäoleva henkilö, jonka kanssa me emme juuri koskaan tehneet yhtään mitään.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Piti oikein katsoa kritiikin määritelmä, että olenko mä nyt jotenkin ihan totaalisesti sen väärinymmärtänyt. Löytämäni määritelmät näyttivät ainakin tukevan sitä miten sen sanan olen itsekin tulkinnut "Arvostelu, arviointi eli kritiikki (kreikan sanasta krinein, ’erottaa, ratkaista’) on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikki [..]". Eli siis arvottavaksi puheeksi mä kritiikin ymmärrän, hyvässä tai pahassa.

        Arvostelu joo...

        Sä saat kasin matikasta...se on arvostelu, kritiikki ja se on sit siinä. Eikö?

        Se on matikanopesta ja muista sit ihan sama mitä sä sen kanssa teet. 😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole ollut edes ärtynyt, kun tosiaan vastaan. Kuten totesin, niin hetkittäin hämmentynyt, että mikäkähän idea tässä nyt oikein on. Mutta todennut, että niin kauan kun nyt et ala ihan suoraan rääpimään ja nimittelemään, niin katsotaan.

        Joo, eipä kävis mieleenkään alkaa nimittelemään tms. 😊

        Sä oot minun mielestä samantyyppinen kuin wuppis tai Lineri...oikeestaan voisit hyvinkin olla wuppis, mut sillä ei oo mukuloita. 😃

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Arvostelu joo...

        Sä saat kasin matikasta...se on arvostelu, kritiikki ja se on sit siinä. Eikö?

        Se on matikanopesta ja muista sit ihan sama mitä sä sen kanssa teet. 😁

        "asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely." Eli siis ainakin tuon tekstin perusteella asian arvon tutkiminen, arvon pohtiminen ja arvon määrittely.

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen mielestäni sanonut, että mä koen meidän näkevän sen asian eri tavalla. Mitä vastakkainasettelua siinä on? En mä mitenkään koe meillä olevan vastakkaiset näkökannat tai edes toistensa kanssa ristiriidassa olevat. Ne ovat vaan erilaiset. Kai sen nyt voi ääneen sanoa (tai siis kirjoittaa), ilman että se on ongelma?

        Joo. No vaikka tuon kritiikkihässäkän kohdalla minusta tuntui, että haet siinä jotain vastakkainasettelua...mun täytyi hakea se, että mitä tarkoitat kritiikillä...

        Mutta on hyvä muudi tässä... tälläinen on jumalauta keskustelua isolla koolla... perhana väännetään vaikka rautalangasta ja mennään läpi harmaan kiven. Ae että...

        Tähän väliin jo kiitos..tuntuu hyvälle. 😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Joo, eipä kävis mieleenkään alkaa nimittelemään tms. 😊

        Sä oot minun mielestä samantyyppinen kuin wuppis tai Lineri...oikeestaan voisit hyvinkin olla wuppis, mut sillä ei oo mukuloita. 😃

        Joo, en mä sulta sellasta ainakaan ihan heti muista, että alkaisit ketään nimittelemään. Mitä nyt ehkä Harmista 😉, mutta harvemmin kai häntäkään mitenkään silleen täysin tosissasi. Siksipä en tässä nyt mitään sellaista johtopäätöstä tehnytkään, että antaa koko keskustelun olla. Et sä ole niitä täällä, joiden kanssa pitää jo kahden viestin jälkeen todeta, että antaa olla. 🙂

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis nimenomaan. Kuten tossa totesin, niin mun ja siskon molempien mielikuva mutsista, sillon kun me oltiin lapsia, on hän oli läsnäoleva henkilö, jonka kanssa me emme juuri koskaan tehneet yhtään mitään.

        No nyt alan päästä kärryille. 😁

        Äitis oli selkeästi sellainen diiva. Mutta ilmeisen rehellinen siinä, eikä tehnyt sitä ilkeyttään. 🙂

        Ehkä isäsi ja äitisi oli yhdessä juuri tuon vuoksi. 😊 Täydensivät toisiaan kunnolla.

        Onks he yhä yhdessä?

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Joo. No vaikka tuon kritiikkihässäkän kohdalla minusta tuntui, että haet siinä jotain vastakkainasettelua...mun täytyi hakea se, että mitä tarkoitat kritiikillä...

        Mutta on hyvä muudi tässä... tälläinen on jumalauta keskustelua isolla koolla... perhana väännetään vaikka rautalangasta ja mennään läpi harmaan kiven. Ae että...

        Tähän väliin jo kiitos..tuntuu hyvälle. 😊

        Kiitos itsellesi. Hyvähän se on, jos sanojen erilaisesta ymmärtämisestä aiheutuvat mielipide-erot saa selvitettyä. 😀

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        "asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely." Eli siis ainakin tuon tekstin perusteella asian arvon tutkiminen, arvon pohtiminen ja arvon määrittely.

        Juu.. minusta oot tutkinut ja puntaroinut tässä äitisi toimia äitinä. 😊

        Vai oonko nyt ihan pihalla?

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis nimenomaan. Kuten tossa totesin, niin mun ja siskon molempien mielikuva mutsista, sillon kun me oltiin lapsia, on hän oli läsnäoleva henkilö, jonka kanssa me emme juuri koskaan tehneet yhtään mitään.

        Äiti on kotona....eiiii...

        Äitin kroppa on kyllä tuossa. 😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, en mä sulta sellasta ainakaan ihan heti muista, että alkaisit ketään nimittelemään. Mitä nyt ehkä Harmista 😉, mutta harvemmin kai häntäkään mitenkään silleen täysin tosissasi. Siksipä en tässä nyt mitään sellaista johtopäätöstä tehnytkään, että antaa koko keskustelun olla. Et sä ole niitä täällä, joiden kanssa pitää jo kahden viestin jälkeen todeta, että antaa olla. 🙂

        No anonyymit höhöilijät saa välillä tuta...

        Tänään taisin jo jotain tontuks tuumia, vai oliko se eilen? 😄

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No nyt alan päästä kärryille. 😁

        Äitis oli selkeästi sellainen diiva. Mutta ilmeisen rehellinen siinä, eikä tehnyt sitä ilkeyttään. 🙂

        Ehkä isäsi ja äitisi oli yhdessä juuri tuon vuoksi. 😊 Täydensivät toisiaan kunnolla.

        Onks he yhä yhdessä?

        Äiti vaan on sellanen. Hän haluaa keskittyä omiin juttuihinsa ja niihin voi tulla mukaan, kunhan ei häiritse.

        Mun isä kuoli jokunen vuosi sitten ja äiti oli pitkään ihan hukassa. Eihän mutsi oikeasti edes osannut tehdä kotitöitä, liiottelematta. Nykyäänkin siellä on aina enemmän tai vähemmän kaaos, mutta kyllä hän edes joskus siellä siivoaa ja hän kaiketi ihan viihtyy siinä tietyssä kaaoksessa. Ei ole isää nipottamassa, että pitää sitä ja pitää tätä. Nykyään mutsi syö ihan pelkkää valmisruokaa, jollei sitten minä tai sisko hänelle kokata. Aina sillon tällön mutsi saattaa pyytää, että viitsikö laittaa hänelle karjalanpaistia tmv. Perunat mutsi sentään saa itse keitettyä. 😀

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Juu.. minusta oot tutkinut ja puntaroinut tässä äitisi toimia äitinä. 😊

        Vai oonko nyt ihan pihalla?

        En mä ole häntä mitenkään puntaroinut. Olen vain kertonut sinulle. Eihän näitä voi kertoa kertomatta miten ne asiat ovat olleet. Jos niitä jotenkin yrittäisi siistiä ja viilata ja sokerikuorruttaa, niin mihin se totuus jäisi?

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos itsellesi. Hyvähän se on, jos sanojen erilaisesta ymmärtämisestä aiheutuvat mielipide-erot saa selvitettyä. 😀

        No kyllä tulee voittajaolo 💪😁

        Tämäntyyppisiin kun yltäis jossain suhteessakin. Mieti mikä mahku siinä olis mennä päätyyn asti?😬

        Will you marrie me? 🤣

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Äiti on kotona....eiiii...

        Äitin kroppa on kyllä tuossa. 😁

        No kun en mä muista edes tuota. Mä en yhtään liiotellut, kun sanoin, että mä en oikeasti tiedä mitä mutsi aina teki. Kyllä se kotona oli, mutta mitä lienee tekemässä aj missä lienee. Kai se oli etupihalla kukkien kimpussa, kun me oltiin takapihalla ja hiipi toisen seinusta kautta takapihalle, kun me mentiin etupihalla. Mä en oikeasti tiedä. 😁

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No kyllä tulee voittajaolo 💪😁

        Tämäntyyppisiin kun yltäis jossain suhteessakin. Mieti mikä mahku siinä olis mennä päätyyn asti?😬

        Will you marrie me? 🤣

        Nope. We don´t fit together at all. 😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä ole häntä mitenkään puntaroinut. Olen vain kertonut sinulle. Eihän näitä voi kertoa kertomatta miten ne asiat ovat olleet. Jos niitä jotenkin yrittäisi siistiä ja viilata ja sokerikuorruttaa, niin mihin se totuus jäisi?

        No unohdetaan toi...kritiikki on vain yksi sana...

        (Ihan siltä varalta jos meetkin nsimisiin mun kaa) 😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Nope. We don´t fit together at all. 😁

        Douh! 🤣

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun en mä muista edes tuota. Mä en yhtään liiotellut, kun sanoin, että mä en oikeasti tiedä mitä mutsi aina teki. Kyllä se kotona oli, mutta mitä lienee tekemässä aj missä lienee. Kai se oli etupihalla kukkien kimpussa, kun me oltiin takapihalla ja hiipi toisen seinusta kautta takapihalle, kun me mentiin etupihalla. Mä en oikeasti tiedä. 😁

        Mutta onhan hän ainakin ollut persoona.

        Mä kun mietin monesti, oon siitä mutsillekin sanonut, että kyllä meillä vaan on ollut ihan vitukseen tylsä perhe. Kukaan ei oo pieksänyt toisiaan, ei edes pettänyt, ei jumalatonta huutoa ja meuhkaamista...ei mitään. Eikä edes itseään eripaikkoihin sädettävää mutsia...🤣

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Nope. We don´t fit together at all. 😁

        Eikun ihan vakavissaan.

        On oikeasti todella vaikeaa löytää ketään ihmistä, joka oikeasti olisi valmis keskustelemaan asioista kunnolla. Ja kumppani vierellä pitää olla just sellainen.

        Joku suhde toiseen ihmiseen on sen verta intensiivinen, että jos keskustelusta ei tule lasta, eikä sitä pastaanoakaan, niin miten sitten?

        No v.tuikshan ne sellaiset suhteet menee, kuten jeesuksen pääsiäinen.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mutta onhan hän ainakin ollut persoona.

        Mä kun mietin monesti, oon siitä mutsillekin sanonut, että kyllä meillä vaan on ollut ihan vitukseen tylsä perhe. Kukaan ei oo pieksänyt toisiaan, ei edes pettänyt, ei jumalatonta huutoa ja meuhkaamista...ei mitään. Eikä edes itseään eripaikkoihin sädettävää mutsia...🤣

        No siis nyt kun mietin, niin mutsi on varmaan viettänyt valtaosan ajastaan makuuhuoneessa, suljetun ovat takana, istumassa nojatuolissa ja lukemassa. Tarkoituksella linnoittautuneena sinne, ettei kukaan vaan tule huutamaan, että "äiiitiiii!!!" 🙂

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Eikun ihan vakavissaan.

        On oikeasti todella vaikeaa löytää ketään ihmistä, joka oikeasti olisi valmis keskustelemaan asioista kunnolla. Ja kumppani vierellä pitää olla just sellainen.

        Joku suhde toiseen ihmiseen on sen verta intensiivinen, että jos keskustelusta ei tule lasta, eikä sitä pastaanoakaan, niin miten sitten?

        No v.tuikshan ne sellaiset suhteet menee, kuten jeesuksen pääsiäinen.

        Noinhan se on. Toinen vaihtoehto on, että ajattelutavat olisivat pääosin riittävän samankaltaiset ja ne asiat, joissa ei ole, olisivat ihan sama. Selainen ihminen on vielä vaikeampi löytää. 🙂

        Ja samahan se on vaikka elintapojen kanssa. Että jos toinen ei tykkää vaikka mökkielämästä, niin se saa rauhassa jättää menemättä ja jos toinen tykkää niin menköön keskenään, Tai vaikka jotkut ulkomaanmatkat sama juttu ja harrastukset ja what ever. Sellanen paita ja peppu touhu ei monilta onnistu, kun hyvin harvoin molemmat oikeasti tykkää samoista jutuista. Joskus ihmisiltä puuttuu realismi. Mä tiedätkö nostan hattuani siskolleni, joka on ollut yhdessä miehensä kanssa teini-ikäisistä saakka. Jos nyt pikasesti oikein lasken niin ens vuonna 35 vuotta ja nykypäivänä se on paljon se. En mä taida henkilökohtasesti tuntea yhtään muuta suht itseni ikäistä paria, joka on ollut yhdessä yhtä kauan. He eivät ikinä ole olleet paita ja peppu ja ehkä toi mun vanhempien esimerkki on ollu sen suhteen kestämisen perusta. 🤣

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis nyt kun mietin, niin mutsi on varmaan viettänyt valtaosan ajastaan makuuhuoneessa, suljetun ovat takana, istumassa nojatuolissa ja lukemassa. Tarkoituksella linnoittautuneena sinne, ettei kukaan vaan tule huutamaan, että "äiiitiiii!!!" 🙂

        Mutta kuitenkin huusitte äitiä? 🤔

        Mullahan on tään oman perheen kanssa jännä juttu myös. Muksut on paljon äitinsä kanssa puhelinelka yhteydessä, kun nyt asuvat meistä molemmista jo erillään. Mutta jos tulee joku ongelma tai iso juttu, niin ne heti suoraan laittaa mulle viestiä tai soittaa...

        Joskus kun oltiin vielä yhdessä, tyttö tuli joskus kysymään jotain tyttöjuttuja multa...siis tyyliin, miten saisin nää hiukset pysymään ylhäällä tms. Tuumin, että kysy äitiltäs...en mä tiedä... tyttö näytti pettyneeltä ja munis jotain, että se vaan ragee...

        Mut mitä tuohon mitään tuumimaan? Tietty mä hoisin homnan eikä sitä mietitty, mutta kyllä mua tytön ksnnalta vähän hsrmitti... en tiedä olisko mun mutsi yhtään viisaampi ollut kuin mä, mutta en mä lasta pois työntäis...

        Siis mä vaan oletin, että äitinsä tietäis hommat paremmin tyttöjutuista...siksi ehdotin jotain sellaista hänen puoleen kääntymistä...

        Menkatkin alkoi tytöllä täälläollessa. Tuli ilmoittamaan mulle pokkana, että nyt ne alkoi. Mä loin nopeen strategian. Tyttö menee suihkuun, mä kauppaan hakee suojia. Ovella ollessa tilattiin vielä suklaata, se kuulrmma jeesaa myös. 😄

        Hiton hyvä diili ja olin otettu, kun mulle uskouduttiin. Ja uskon, että niin tehdään jstkossakin. Kun mä erosin heidän äitistään, mietin että on edes täyspäinen isä. Ja minusta se oli elämäni paras päätös. 😊

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Mutta kuitenkin huusitte äitiä? 🤔

        Mullahan on tään oman perheen kanssa jännä juttu myös. Muksut on paljon äitinsä kanssa puhelinelka yhteydessä, kun nyt asuvat meistä molemmista jo erillään. Mutta jos tulee joku ongelma tai iso juttu, niin ne heti suoraan laittaa mulle viestiä tai soittaa...

        Joskus kun oltiin vielä yhdessä, tyttö tuli joskus kysymään jotain tyttöjuttuja multa...siis tyyliin, miten saisin nää hiukset pysymään ylhäällä tms. Tuumin, että kysy äitiltäs...en mä tiedä... tyttö näytti pettyneeltä ja munis jotain, että se vaan ragee...

        Mut mitä tuohon mitään tuumimaan? Tietty mä hoisin homnan eikä sitä mietitty, mutta kyllä mua tytön ksnnalta vähän hsrmitti... en tiedä olisko mun mutsi yhtään viisaampi ollut kuin mä, mutta en mä lasta pois työntäis...

        Siis mä vaan oletin, että äitinsä tietäis hommat paremmin tyttöjutuista...siksi ehdotin jotain sellaista hänen puoleen kääntymistä...

        Menkatkin alkoi tytöllä täälläollessa. Tuli ilmoittamaan mulle pokkana, että nyt ne alkoi. Mä loin nopeen strategian. Tyttö menee suihkuun, mä kauppaan hakee suojia. Ovella ollessa tilattiin vielä suklaata, se kuulrmma jeesaa myös. 😄

        Hiton hyvä diili ja olin otettu, kun mulle uskouduttiin. Ja uskon, että niin tehdään jstkossakin. Kun mä erosin heidän äitistään, mietin että on edes täyspäinen isä. Ja minusta se oli elämäni paras päätös. 😊

        En mä muista huudelleeni, kun enhän mä edes tiennyt missä hän oli. Varmaan jos mutsi oli jossain tietyvillä tai isä ei ollut paikalla, niin äidiltähän ne luvat oli silloin kysyttävä. Sen jälkeen kun sain kännytkän, niin isä oli aina tietyvillä. Mutsillahan ei des ollut puhelinta pitkiin pitkiin aikoihin, eikä mulla tainnut aina edes olle mutsin numeroa. Isän numeronhan osasin ulkoa. Ja mulla oli tosiaan onneksi se isosisko. Täytyykin kysyä, että kenen puoleen hän on noissa kääntynyt. 🙂

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan se on. Toinen vaihtoehto on, että ajattelutavat olisivat pääosin riittävän samankaltaiset ja ne asiat, joissa ei ole, olisivat ihan sama. Selainen ihminen on vielä vaikeampi löytää. 🙂

        Ja samahan se on vaikka elintapojen kanssa. Että jos toinen ei tykkää vaikka mökkielämästä, niin se saa rauhassa jättää menemättä ja jos toinen tykkää niin menköön keskenään, Tai vaikka jotkut ulkomaanmatkat sama juttu ja harrastukset ja what ever. Sellanen paita ja peppu touhu ei monilta onnistu, kun hyvin harvoin molemmat oikeasti tykkää samoista jutuista. Joskus ihmisiltä puuttuu realismi. Mä tiedätkö nostan hattuani siskolleni, joka on ollut yhdessä miehensä kanssa teini-ikäisistä saakka. Jos nyt pikasesti oikein lasken niin ens vuonna 35 vuotta ja nykypäivänä se on paljon se. En mä taida henkilökohtasesti tuntea yhtään muuta suht itseni ikäistä paria, joka on ollut yhdessä yhtä kauan. He eivät ikinä ole olleet paita ja peppu ja ehkä toi mun vanhempien esimerkki on ollu sen suhteen kestämisen perusta. 🤣

        Mä uskon, että tuollaisia pareja tulee vielä enempi...

        Mun poitsu on ollut jostain 8 luokdlta asti tyttökaverinsa kaa ja just hommasivat kämpän toisesta kaupungista yhdessä. Huvitti ihan simona, kun poitsu soitti ehkä 7:30, että lähti hakee muuttoautoa....mä sanoinkin, että nythän emäntäs auto mrni ohi, että yhessäkö meette, niin happamena vastas, että ei se lähtenyt, kun jäi piereskelkeen sänkyynsä. 🤣

        Ne osaa kanssa elää omia elämiään ja silti diggaavat toisistaan. 😁

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä muista huudelleeni, kun enhän mä edes tiennyt missä hän oli. Varmaan jos mutsi oli jossain tietyvillä tai isä ei ollut paikalla, niin äidiltähän ne luvat oli silloin kysyttävä. Sen jälkeen kun sain kännytkän, niin isä oli aina tietyvillä. Mutsillahan ei des ollut puhelinta pitkiin pitkiin aikoihin, eikä mulla tainnut aina edes olle mutsin numeroa. Isän numeronhan osasin ulkoa. Ja mulla oli tosiaan onneksi se isosisko. Täytyykin kysyä, että kenen puoleen hän on noissa kääntynyt. 🙂

        Joo. Mutta hyvä tietää, että "äitimäinen" iskä on tavallista. 🙃

      • Disseisback
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan se on. Toinen vaihtoehto on, että ajattelutavat olisivat pääosin riittävän samankaltaiset ja ne asiat, joissa ei ole, olisivat ihan sama. Selainen ihminen on vielä vaikeampi löytää. 🙂

        Ja samahan se on vaikka elintapojen kanssa. Että jos toinen ei tykkää vaikka mökkielämästä, niin se saa rauhassa jättää menemättä ja jos toinen tykkää niin menköön keskenään, Tai vaikka jotkut ulkomaanmatkat sama juttu ja harrastukset ja what ever. Sellanen paita ja peppu touhu ei monilta onnistu, kun hyvin harvoin molemmat oikeasti tykkää samoista jutuista. Joskus ihmisiltä puuttuu realismi. Mä tiedätkö nostan hattuani siskolleni, joka on ollut yhdessä miehensä kanssa teini-ikäisistä saakka. Jos nyt pikasesti oikein lasken niin ens vuonna 35 vuotta ja nykypäivänä se on paljon se. En mä taida henkilökohtasesti tuntea yhtään muuta suht itseni ikäistä paria, joka on ollut yhdessä yhtä kauan. He eivät ikinä ole olleet paita ja peppu ja ehkä toi mun vanhempien esimerkki on ollu sen suhteen kestämisen perusta. 🤣

        Oikeastaan hyvä keskustelutaito tasoittais paljon. Ihmiset kuitenkin on erilsisia ja en mä ainakaan haluis naispuolista Dissee. .hyi helkatti, sit menis viimeistään pata jumiin. 🤣

        Kunhan viihtyis yhdessäkin...ja erillään. 😊

    • Anonyymi

      Se mistä se on tullut sen myöskin parantaa eli esim. rakkaussurut parantaa uusi rakkaus.

      Yksinäisyyden parantaa uusi sellainen mistä se on tullut.

      Auton moottorinkin parantaa uusi mistä on tullut eli uusi moottori tehtaalta.

      • Anonyymi

        Mistä uuden yksinäisyyden saa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä uuden yksinäisyyden saa?

        Eli jos mikään ei ole aiheuttanut yksinäisyyttä, olet ollut siis syntymästäsi, heti kun kohdusta pullahdit yksinäinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli jos mikään ei ole aiheuttanut yksinäisyyttä, olet ollut siis syntymästäsi, heti kun kohdusta pullahdit yksinäinen?

        ... silloin syntymäsi on aiheuttanut yksinäisyyden, jolloin pitää syntyä uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli jos mikään ei ole aiheuttanut yksinäisyyttä, olet ollut siis syntymästäsi, heti kun kohdusta pullahdit yksinäinen?

        En ole hän, joka tuota kyseli, mutta ei ainakaan minulla yksinäisyyden tunnetta ole koskaan aiheuttanut mikään tietty asia.

    • Anonyymi

      Voi, että kun tykkään olla yksikseni, niin en osaa vastata. Ilmeisesti olen jotenki omituinen otus. Oikein rasittaa, kun käy vieraita tai joudun joskus jonnekin kissanristiäisiin lähtemään.

      • Anonyymi

        Aloittajakin tykkää olla yksikseen, vaikka kuukausitolkulla. Et ole mitenkään outo. 🙂

    • Anonyymi

      Olen mä joskus tuntenut yksinäisyyttä, mutt siintä on jo vuosia. Miten tässä pystyisi tuntemaankaan, kun ihan kokoajan joku on melkein kyljessä kiinni. Elän perheeni kanssa ja olen jonkin käsityksen mukaan sinkku; koska en ole parisuhteessa!
      Mä epäilen suuresti ett enää parisuhteeseen koskaan alkaisin, liian vaikeaa mulle.

      Mulla kun on periaatteita joista pidän loppuun asti kiinni; mä en pysty itseäni sen asian suhteen muuttamaan, eikä kukaan toinenkaan. Parasta siis olla ihastumattakaan ja jos merkkejä siitä alkaisi tulla... jalat alle ja juoksen karkuun! Se siitä!
      trollikka

    • Anonyymi

      Hjallitus suorittaa demokratiaansa kaikkien elimiensä voimalla.

    • Anonyymi

      Yksinäisyys on parempi kuin huono seura.

    • Anonyymi

      Eräs tuttavani toteaisi tähän, että jos hyvän yksinäisyyden poistaa, niin mitä sitten jää jäljelle?

      -keinovaginamies-

      • Anonyymi

        Jos pitää siitä tunteesta, niin mitäpä sitä tosiaan poistamaan. 🙂

    • randombypasser

      No en varsinaisesti koe, en. Joskus lyhyinä väläyksinä, mutta ne on helppo tunnistaa tunteina ja sitten käydä mielessään läpi, ja kas puhh!, ne poistuvat. Toki on muitakin keinoja, ihan vaikka vain laittaa viestiä jollekin tutulle, mutta yleensä käsittelen ne tuntemukset itsekseni.

      Jos sitä voi yksinäisyyden tunteeksi edes sanoa, niin sellaista kyllä koen, että on tunne siitä että olen selvästi erilainen ajatusmaailmaltani eikä oikein ole tahoa joka minua ymmärtäisi, jonka kanssa keskustella ja tulla ymmärretyksi. Mutta olen melko varma, että siinä on kyse aivan muusta ja ettei sillä suoranaisesti ole tekemistä yksinäisyyden kanssa, vaan ennemmin unelmien kanssa.

    • Anonyymi

      Sä valehtelet seinille.
      En kerro, kuka olen, mutta osaan tulkita kirjoitettua tekstiä siten, että tunnistan samat kirjoittajat. Kannattaisi sunkin opetella.
      Nämä viestit sitlä ihmiseltä, joka hylkäsi sinut ovat aitoja HYLKÄÄMISIÄ, eli HÄN ei halua, että soitat edes PILAREITA tai toisesta numerosta lähettelet mainoslinkkejä tai mainoksia. Sillä miehellä on ehdoton markkinointikielto päällä, joten MARKKINOINTIVIESTINÄ KOKONAISUUDESSAAN on MAHDOTONTA. JÄLJELLE jää vain sinä K, tia mikä vitun anna ootkaan. OIkein TÄYSIKUU VITTU.
      Sä rikot kohta lakia jo lähestymiskiellon verran. ÄLÄ mene sen ikkunan alle tai viestittele muutoin. Sen kännykkä on jo SULJETTU PYSYVÄSTI JA UUSI NUMERO ON SALAINEN, SEKÄ INTERPOL LISTATTU, JOTEN SIITÄ EI EDES OPERAATTORI ELISAN KONEET TIEDÄ. PISTE.
      HUOM! VIELÄ! Sun käytöksesi on pelkkää STALKKERISMIA.

      Amen.

      • Anonyymi

        No nyt pamahti niin sekavaa settiä, että en tajunnut lainkaan. Sen tunne, kun tajuaa sanat, mutta ei lainkaan mitä yritetään sanoa. Mun numeroni on edellen sama, että jos luulet tietäväsi kuka olen, niin pistä soittaen. 🤣

    • Anonyymi

      Itse kävin monilla monilla treffeillä, sitten yllättäen tulikin vastaan yllättävä ihminen; katsoimme toisiamme. Hämmennystä molemmin puolin; siinäkö sinä olet. Nyt viidentoista vuoden jälkeen en edelleen voi uskoa tuuriani; elämäni nainen löytyi, tarpeeksi kun jaksoin maksaa vaivaa.

      • Anonyymi

        Tuohan on hienoa. Onnea. 🙂

    • Anonyymi

      Tyhjyys on sitä, että elämässä ei ole sisältöä.
      /Aivo-Eilasi ON, so that you can here it. Muiden kanssa paitsi EI kristittyjen./
      Tyhjyys on sitä samaa, kun sanot:
      Äiti mulla on tylsää taas...

      Amen.

      • Anonyymi

        Voi olla noinkin. Aloitukseen toi tosin ei liity, mutta kiitos kokemuksesi jakamisesta. 🙂

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      26
      1799

    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      105
      1458

    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1401

    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1026

    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      892

    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      47
      876

    7. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      843

    8. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      27
      810

    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      787

    10. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      127
      755
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt