Tunteiden purkautuminen näkyinä

Itselläni on käynyt ainakin kolme kertaa elämässä niin, että tunteeni ovat purkautuneet näkyinä itselle. Onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia?

Olen kai aina pidättyväinen persoona enkä mielelläni näytä tunteitani, ainakaan muille kuin läheisille ihmisille.

Ensimmäinen kerta kävi niin, että olin todella rakastunut ja en saanut vastarakkautta tältä henkilöltä. Näin näyn, jossa tummanpunaiset, pienet perhoset lensivät parvena ylöspäin. Näky oli aika tumma ja taianomainen.

Toisella kertaa olin kokenut ahdistusta pitkään. Eräänä yönä heräsin taas kierimään ahdistuneena ja koin näyn, jossa rintakehäni aukesi ja sieltä valui ulos ruskeita, kebablihan näköisiä lastuja. Ahdistukseni loppui siihen paikkaan ja olo oli aivan mielettömän helpottunut.

Kolmas kerta tapahtui, kun rakas kissani tuli kipeäksi. Huolehdin siitä niin kovasti ja seurasin katseella kissan vointia. Näin hänen päällään punaisia sydämiä, koska tunsin, että rakastin lemmikkiäni hyvin paljon.

Tämä on totta, ja itsestä todella outoa! :D
En ole kuullut ikinä kenenkään kertovan, että tällaista tapahtuisi. Jos sinullekin on käynyt vastaavaa, kirjoita tänne. Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia.

1

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sannan kirja USA:n bestseller!

        "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
        Maailman menoa
        152
        11446
      2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

        ...ei tykänny Sanna Marinista
        Maailman menoa
        28
        8112
      3. Metsäalan rikolliset

        Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
        Sotkamo
        56
        5924
      4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

        Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
        Maailman menoa
        164
        4900
      5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

        ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
        Maailman menoa
        16
        4697
      6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

        Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
        Maailman menoa
        36
        4345
      7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

        Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
        Maailman menoa
        89
        4230
      8. Missä vaiheessa

        Päätit luovuttaa suhteeni?
        Ikävä
        85
        3522
      9. Juuri muiston ne

        Rakastuneet katseesi. Huh
        Ikävä
        80
        3270
      10. Miten paljon

        Olet halunnut mun kanssa?
        Ikävä
        48
        1771
      Aihe