Toivoisin suomalaista taidemusiikkia enemmän ohjelmistoon.

Kansallisromanttinen klassinen musa kun vie kaiken huomion toisilta klassisen musan jutuilta mikä on lapsellistakin.

Loistava ja terävä-älyinen avaus! Tällaisia avauksia kaipaan lisää joissa on ajatusta.

Ohjelmistopolitiikka säveltaiteessa ajoittuu suomalaisittain yleensä jonnekin tuonne 1900 luvun alkuvuosikymmeniin ja sitä ajanjaksoa edustaviin teoksiin, jolloin nähtiin kansallisromantiikan varsinainen kukoistuskausi suomessa, mutta monet kansallisromantikkojen jälkeen tulleet säveltäjänimet ovat kadonneet ohjelmistosta, eikä edes kaikkein suosituimpia modernin aikakauden säveltäjiä juuri kuulla ohjelmistossa kansallisromantiikan vahvan edustuksen takia.

Monet jälkeenpäin säveltaiteen näyttämölle ilmaantuneet vähemmän tunnetut mestarit saivat vaikutteita varsinaisten kansallisromantikkojen sävelkielestä ja tyylipyrkimyksistä rikastuttaen sitä kuitenkin monin vivahtein ja persoonallisin äänenpainoin, mutta nojasivat yhä vahvasti perinteellisiin ilmaisukeinoihin ja lienevät anakronistisuutensa vuoksi joutuneet tyystin unohduksiin monista hienoista teoksistaan huolimatta.

Joten voidaan todeta, että ainakin jollakin tavoin kansalliset ainekset elivät sitkeästi romantikkokoulukuntaa edustaneitten uus-ja jälkiromantikkojen sävelkielessä vielä varsin myöhään sotien jälkeisenä aikana, vaikka jotkut säveltäjät pyrkivät myös mm. uusklassismin suuntaan tuotannossaan tai sulauttivat tyyliinsä myös impressionistisia tai orientaalisia aineksia tai pyrkivät radikaaleimmillaan pois tonaalisuudesta ottaessaan modernismin ensiaskeleita jopa dodekafonialla eksperimentoiden.

Eräät säveltäjät, joista nykyisin Rautavaara lienee tunnetuin, saattoivat uransa alkupuolella kokeilla siipiään jopa sarjallisuuden merkeissä ja sitten myöhemmässä vaiheessa urallaan uudistua tyylillisesti uusromantiikkaa ja uustonaalisuutta lähestyen.

Monista persoonallista ilmaisuvoimaa huokuvista teoksista huolimatta postromanttista tyyliä edustava sodan jälkeisen ajan säveltäjäsukupolvi ei kyennyt vakiinnuttamaan asemaansa kaanonissa tai ohjelmistossa yleisemminkään, vaan sen valloittivat 1800 luvun romantiikan aikakauden tunnetut kansainväliset nimet tai mainitut suomalaiset kansallisromantikot, jotka omasivat kansallissäveltäjän tavoin pitkän esitystradition ja ainakin kansallissäveltäjän tapauksessa maailmalle saakka kiirineen suuren maineen.

Sen sijaan vain suhteellisen harvat 1920 luvun I aallon modernistit kykenivät vakiinnuttamaan paikkaansa kantaohjelmistossa, vaikka myös suomalaisille modernisteille omistettuja konserttisarjoja järjestetään ja on televisioitukin käsittäen säveltäjät Pingoudista ja Raitiosta Merikantoon.