Suomi hävisi tahallaan Viipurin ja Kannaksella 1944

Nyt maksettiin suunnittelujen virheet, suomalaisen sotilaan verellä. Koskaan en ole saanut virheisiin keneltäkään mitään järkevää selitystä. Tässä helvetissä taistelivat 10. D:n joukot JRI, JR58 sekä Er. P 20. (s.132)

Suoraa puhetta Viipurin menetyksen taustoista ja samaa asiaahan on koko salamaeteneminen ja yllätys 1944. Viipuria puolustavalla prikaatilla oli äkkiä pula ammuksista joka tulipisteessä. Esimerkki ja kiteytys Rainilalta: ”Miksi 40. Patteriston modernien 152 H -37 tykkien ammusmäärää viivyteltiin? Siihen on todennäköisesti kaksikin syytä. Yksi saattoi olla seuraava: Sen ammusten tuhovoima oli yli nelinkertainen verrattuna Kevyt Psto 20:n kolmen tuuman tykkeihin, samoin ammusten paino. Lisäksi ammusten lentomatka oli parikymmentä prosenttia pitempi.Venäläisten hyökkäysvuoroaan odottava reservi, eli n. 80 % hyökkäysvoimasta, oli kevyen tykistön ulkopuolella. En pääse mihinkään yli 20 vuotta minua vaivanneesta ja nyt viime vuosina päähäni tyleesta pinttymästä. Sanokoon kuka tahansa mitä tahansa ammusten jakelusta 20. Prkaatia tukevalle tykistölle ja koko miehistölle, mutta säännösteltiinkö ammusmääriä ylemmältä johtotasolta? Ampumatarvikkeita annettiin sen verran kuin tarvittiin normaaliin viivytystaisteluun. Toisille se riitti, toisille ei. Mikäli Viipurin patteristot olisivat ampuneet enemmän, venäläiset olisivat voineet todella hermostua. He eivät olisikaan ehtineet ”iltateelle Viipuriin linnan pihalle” klo 20 mennessä Suomen aikaa. He olisivat maksaneet tulituksen moninkertaisesti takaisin. Heillä kun oli siihen varaa.” (s. 178)

Paitsi tykistöllä, niin myös jalkaväellä oli mitättömästi ammuksia. Panssaritorjunta oli luvattua paljon riittämättömämpi ja puutteellinen koulutus pilasi loput. Viipurin puolustukseen nihkeästi suhtautunut Lagus antoi surkeimmat rynnäkkötykkinsä puolustusta tukemaan jne.

Eversti Kemppi oli kenraalikunnassa valtaa pitäneen mafian silmätikku kirjan mukaan Vain keskikoulun käynyttä kenttäeverstiä kadehdittiin ja vihattiin. Yleneminen ja ansiomerkit oli onnistuttu blokkaamaan. Viipurin puolustus oli kuin littera tuhoon. Komentajan yhteydet armeijakuntaan eivät Rainilan mukaan olleet normaalit, vaan oudosti poikki kuusi tuntia. Komentoradiotkin olisivat pelannneet. ”Armeijakunnan ollessa ”radio- ja puhelinhiljaisuudessa” ei voitu antaa vääriä ohjeita eikä vastaillla turhiin kysymyksiin. En ole kymmeniä vuosia tapahtunmaa tutkineena voinut yulla muuhun johtopäätökseen!” (s. 208). Armas Kempin toimintaa selviteltiin jälkeenpäin. Kenraali Palojärven vetämä tutkimus syytti Kemppiä raskaasti. Se väitti Kempin olleen soveltumaton tehtäväänsä, koska ei ollut jäänyt kokoamaan joukkojaan puolustukseen, van mennyt Laatikaisen luo armeijakunnan esikuntaan. Sotaylioikeuden syyte noudatti Palojärven lausuntoa, mutta katsoi lievennyksenä, että Kemppi oli antanut tarpeelliset määärykset joukkojen kokoamiseksi puolustukseen.

Uhraamalla Kannaksella suomalaisia sotilaita ja varastoja psykologisoitiin kansakuntaa sodasta irtautumiseen ja rauhantekoon. Itä-Karjalasta oli vedettävä joukkoja ja vetäydyttävä senkin vuoksi, että Aunus olisi saattanut jäädä pussiin, jos sitä olisi uhattu Laatokan pohjoispuolelta Kannaksen kautta edettynä.

Kuten Rainila ym. siis toteavat, rintamajoukot aavistivat hyökkäyksen olevan tulossa pian. Myös Paasonen puhui pikaisesta hyökkäyksestä. Airo ja Laatikainen ovat synkimmät nimet tässä touhussa, mutta mukana on tietenkin enemmän väkeä. Ilmeisesti Mannerheim ja hänen mukanaan ainakin luottomiehet Airo, Heinrics ja Laatikainen. Heillä luottomiehensä myös.

Tunnetusti siis Viipuria puolustava prikaati joutui viimein kiivaasti ja kiireellä vaatimaan ammuksia, jolloin armeijakunnan materiaalikeskus härkäpäisesti vaati byrokratian edellyttämää lupaa. Ammuksia jouduttiin pyytelemään ja luvatut toimitukset viipyivät. Prikaati pyysi päämajasta lupaa ja sai sitten ottaa mitä tarvitsee. Tosin nämä toimitukset eivät päässeet perille ajoissa. Raskaiden tykkien ammuksia ei edes ollut. Ammusten saamisen vaikeutta on selitelty usein, mutta esim. Lasse Laaksonen kirjassa Viina, hermot ja rangaistukset toteaa, että Taavetti Laatikainen olisi voitu viedä tilille asiasta ja että puolusteltavaa ei oikein ole. Pikemminkin paljon selvitettävää.

Jos ammuksia olisi ollut riittävästi, yleinen käsitys on se, että Viipurin puolustus olisi kestänyt jopa puoli vuorokautta pitempään. Myöskään pakokauhua ei olisi syntynyt. Kuka sitä ilman ammuksia voi taistella?

Armas Kemppi oli ilmeisesti viinaan menevä ja sekoillut asemasotavaiheen aikana. Hänet saattoi senkin perusteella uhrata ja siis hän ei ollut kenraalien ja everstien eräänlaisen mafian suosiossa. Hän oli jo vanha ja väsynyt, mutta silti teki voitavansa. Kaikki sabotoitiin.

On uskomatonta, kuinka maamme johdolla on ollut otsaa sopuilla Liittoutuneiden kanssa ja uhrata kokonaisia divisiooonia tahallisesti sodasta irrottamiseksi ja myös siis tapattaa valtavasti kokonaisen prikaatin miehiä luomalla kestämättömät valmiudet puolustukseen. Suurin osa meni tosin vastahyökkäyksessä, joka epäonnistui juurikin puutteellisten viestiyhteyksien vuoksi. Kirjasta saa sen kuvan, että nämäkään eivät olleet täysin suurhyökkäyksen aikaan saamia. Joka tapauksessa siis kaupungin luovutus sopivalla ammusjakelulla ym. sabotaashilla ja silmänlumeella pantiin prikaatin johtajan Kempin ja pataljoonankomentajan Bäckmanin syiksi. Kauhistuttavaa ja rikollista.

U. A. Käkösen kirjoittama Miehityksen varalta on kiinnostava tiedustelumiehen näkemys sodan lopusta ja Vaaran vuosista. Suurhyökkäyksestä 1944 mies ei syyttele ketään, mutta kertoo, että tiedustelupalvelusta ei asia ollut kiinni. Tiedustelupalvelu tiesi hyökkäyksen tulon ja alkamispäivän muutaman päivän tarkkuudella. Vielä olisi tarvittu ilmakuvia täydelliseen varmuuteen ja vankisieppauksia.

Korkein sotajohto ja kenraalikunta paljastuu liian monen omituisuuden ja virheen isäksi ja tämä taas kielii jostain muusta kuin pätemättömyydestä. Kun hyökkäystä oli odoteltu jo niin kauan, niin tästä saatiin veruke kieltää siitä puhuminen! Tiedustelupalvelu yritti lopulta saada kiertoteitse viestiään perille, että hyökkäys olisi juuri käsillä.

Omituisuuksiin kuuluu myös, että ilmakuvien ottaminen kiellettiin, koska pelättiin tappioita ja sitten ei ollut konettakaan muulloin saatavilla. Lopulta kuvat otettiin, mutta niiden tulkinta vietiin läpi normireittiä ja tutkimuskeskus vielä viivytteli kummallisesti niin, että kuvatulkinta saapui vatsa hyökkäyksen alettua. Miksi kuvia ei vaadittu viimeistään sen jälkeen, kun lähetttäminen pyynnöistä huolimatta jätettiin kummallisesti tekemättä? Miksi ei kysytty, mitä kuvissa oli, kun kerran tätäkään ei jostain syystä ollut tiedotettu? Myös vankisieppauksista kieltäydyttiin vedoten tappioihin. Vankeja kuitenkin saatiin, mutta tärkeän vangin kuulustelusta luovuttiin ja hänet luovutettiin omituisesti saksalaisille. Tietenkin asia esitetään niin, että kuulusteluja oli aiottu tehdä, mutta joku oli luovuttanut vangin tuntemattomast asyystä. Vain ilmavoimien upseeri kuulusteli vankia, joka oli sanonut, että ei kertoisi mitään saksalaisille ja jole oli luvattu, ettei häntä luovutettaisi saksalalisille. Ilmavoimien upseeri kuulusteli toisarvoisia asioita lyhyesti. Toinen vanki kuulusteltiin, mutta kuulustelusta Mannerheimille meni tieto vain vahingossa ja kiertotietä.

Mannerheimia tunnutaan säästeltävän ja selitellään, että kenraalit eivät olisi halunneet pelotella marsalkkaa. Etenkin Airo on tunnetusti ollut optimist. Pätevän kenraalin jutut tuntuvat ihmeellisiltä. Hän ei ole voinut olla niin huono, mitä esitetään eli kaikki tuntuu joltain savuverholta. Tosin AIron letkautuksen etulinjan kestävyydestä (jopa kuukauden) liittyvät aikaan, jolloin lisävoimia ei ollut todettu. Muta itse Paasonen lopulta vetosi Airon kantaan muutamaa päivää ennen hyökkäystä. Tuolloin tiedustelu oli jo kertonut joukkojen siirroista. Miksi ylipäänsä joukkojen siirtoihin ei ollut ryhdytty, kun kerran puna-armeijan todettiin kuitenkin pystyvän keskittämään riittävät joukot parissa viikossa? Kun kerran hyökkäys oli varma, miksi?

Se, että suurhyökkäyksen alettua 9.6. joukkoja ei vedetty pääpuolustuslinjalta, vaikuttaa rikolliselta. Olihan saksalaisten selvitys tiedossa. Sen mukaan ensimmäinen päivä näissä offensiiveissa meni tunnustelussa ja vihollisten asemien tiedustelussa. Myös tiedustelun johtaja arvasi, mitä oli tulossa. Samoin Airon piittaamattomuus (Airo on syntipukki) tuntuu merkilliseltä Viteleen maihinnousun tapauksessa. Oli selvää, että maihinnousu tapahtuisi ja todennäköisesti Aunukseen. Laivat oli havaittu ja johtopäätökset oli tehty. Jopa Heimosotien maihinnoususta tehty pikaselvitys. Maltillinen Käkönen ei ota kantaa, mutta minun näkemykseni on se, että joukkojen poistumista Aunuksesta haluttiin kiirehtiä myös Suomen puolelta. Maihinnousu oli tälle hyvä syy. Airo väitti maihinnousun tulevan torjutuksi olemassa olleilla voimilla.

Airo myös esti Kannaksen linnoittamisen aloittamisen ja töiden jatkamista Itä-Karjalassa.

Suurhyökkäyksen osalta Käkönen sanoo, että pahin vaihtoehto olisi ollut se, että Puna-armeija olisi aloittanut hyökkäyksen ensin Aunuksessa ja Maaselän kannaksella ja sitten vasta Kannaksella. Oli tuntematonta, miksi näin ei onneksi tapahtunut. Mielenkiintoinen on Käkösen kanta, jonka hän sanoo poikekkeavan niin suomalaisten kuin venäläisten ammattihistorioitsijoidenkin näkemyksistä. Nykyisin suomalaisella puolella ollaan etenkin vasemmiston puolella lähennytty näitä vuonna 1970 julkaistuja Käkösen pohdintoja. Käkösen mukaan Suurhyökkäykselle oli asetettu selvästi hyvin rajoitettu aika, jonka kuluessa kaikki oli tapahduttava. Myös tavoitteet olivat rajoitetut, mistä kertoo myös joukkojen määrä. Ilmeisesti oli tarkoitus vain siirtää rintamaa joko vuoden 1940 rajalle tai vain VKT-linjalle ja Viipuriin. Joukot tarvittiin pian etelämpänä.

Talin ja Ihantalan kohdalla Käkönen esittää, että Puna-armeija ei oikeasti tosissaan uskonut pystyvänsä läpimurtoon alueella. Joukkoja oli aloitettu jo siirtämään etelämmäs heti Viipurin tultua vallatuksi. Siis ennen Talin suurtaistelua panssarivoimia ja tykistöä oli alettu siirtää muille rintamille. Joukkoja oli siten käytössä entistä vähemmän. N-liiton Talissa käyttämä taktiikka oli selvillä tieustelumiehille ja puna-armeijan omia lausuntoja oli saatu selville. Tyyppiesimerkkinä Käkönen mainitsee mm. Nevelin (aika idässä, olisiko joku muu kaupunki?) motin. Puna-armeija toimi kuin saksalaiset Verdunissa eli se houkutteli kapealla etenemisalueellaan suomalaiset yrittämään joukkojen saartamista ja tuhoamista. Tällöin ne kuitenkin joutuivat murhaavaan 750 tykin tuleen ja ilmavoimien saaliiksi ja suomalaisten vastaiskuun oli varauduttu myös kaivamalla maahan panssarivaunuja ottamaan suomalaiset joukot vastaan. Kyse oli ns. ”Kuoleman vyöhykkeestä”, kuten Verdunissa. Näin venäläiset olivat aiheuttaneet huomattavia tappioita saksalaisille soda viime vuosina.

Vaikka siis hyökkäyksiä tapahtui Vuosalmella, Talissa ja Viipurinlahdella, joukkoja oli liian vähän etenkin koko Suomen valtaukseen. Ilmeisesti puna-armeijan johto ei edes uskonut etenemisen onnistumiseen, koska joukkoja oli varattu niin vähän. Todellisuudessa siis edes Puna-armeija ei olisi juurikaan uskonut läpimurtomahdollisuuksiinsa Talissa ja Ihantalassa. Minun mielestäni kesän taistelukokonaisuudessa näyttäisi olevan kyseessä jonkinlainen näytös, joka oli suunniteltu ehkä myös Suomen puolelta ja yhteisymmärryksessä. Niin omituiselta tämä episodi tuntui. Tapahtumasarja sai suomalaiset kypsiksi rauhaan ja Itä-Karjalan luovuttamiseen.

Tiedustelu sai selville joukkojen poisvetämisen alkamisen reaaliajassa. Myös oli kummallista, että puna-armeijan komentajat kuluttivat niitä joukkoja viimeiseen asti, jonka tiesivät joutuvansa luovuttamaan pois piakkoin. Itse asiassa oli saatu tietoja, että hyökkäykseen varatut joukot olivat käytettävissä kuukauden tai enintään heinäkuun loppuun. Tästä kaikesta tiedustelu päätteli, että tavoitteet olivat varsin rajatut ja tuskin edes vuoden 1940 rajalla.

Minusta näyttää siltä, että NL ja Suomi harrastivat ”sopuista” sotaa myös 1944. Vaikuttaa siltä, että Laatikainen olisi saanut tehtäväkseen laskea vihollisen lähes ilman vastarintaa Viipuriin. Näin Stalin sai varmasti näyttävästi onnistuneen Kannaksen ja Viipurin valtauksen pienin tappioin suomalaisille. Sitten Suomi sai taistella hyökkäyksen kumoon. Tietenkin Stalinin oli saatava vallata myös Aunus ja Itä-Karjalaa takaisin. Tämä oli helpompaa, kun suomalaisia oli vedetty pois Kannakselle. Nyt oli pakko vetäytyä myös vallatuilta alueilta ja kansa ymmärsi, että oli pakko. Kun Suomi oli täyttänyt ehdot (varmasti asiasta on sovittu), niin Suomi saattoi irtautua sodasta sopivalla hetkellä.

Kun nyt sitten tapahtui “täydellinen yllätys” ja “halkijuoksu”, niin vasemmisto on saattanut räkyttää siitä. Liberaalit voimat voittivat Suomessa ja kansalliset laitettiin kuriin ja kitumaan hiljaa pois. Vapaamuurarit ja kommunistit löivät taas kättä tässäkin juonessa. Tietysti pakkohan se kai oli alistua, kun juonittelijat olivat tehneet sodasta tappiollisen myös Saksassa.

Epäilyttävää on se, että Laatikainen kuin olisi siirretty Kannakselle maaliskuussa töpeksimään. Hän oli myös se, joka sitten muissa tehtävissä epäsi Viipurin puolustajilta ammukset. Ennen suurhyökkäystä hän pimitti ilmakuvia rintamajoukoilta (Tirronen: Jylisevät tykit). Selvästi hyökkäys oli tulossa ja rintamamiehet näkivät sen. Silti mitään ei tehty ja muka yllätys. Tällainen on niin tuttua Georgin kirjasta. Ilmavoimien kenraali Lundqvist on myös alkanut haista sotilasaikakauslehden viimeaikaisten artikkelien ja keskustelun jälkeen.

Jääkärieversti Ragnar Nordström kritisoi kovasti postuumeissa muistelmissaan Mannerheimin johtamista. Mannerheim oli kysynyt mielipidettä sodan johtamisesta everstiltä sodan jälkeen ja tämä oli yllättänyt kehuja odotelleen ylipäällikön haukkumalla sodan johtamisen lyttyyn. Kirjaansa hän lisäsi, että kaikesta huomasi Mannerheimin veljeilleen koko ajan vihollisen kanssa. Nordströmin mukaan Suomen olisi tullut iskeä täydellä voimalla. 1944 ei olisi tullut tehdä rauhaa, vaan hyökätä uudelleen Kannaksella syksyllä

Siis tällä tempauksella hävitä joukkoja Kannaksella ja pikavetäytymisellä/paolla saatiin syy Itä-Karjalan tyhjentämiselle. Itä-Karjala siis luovuttiin käytännössä, vaikka Aunuksessa taisteltiinkin viivyttäen. Joka tapauksessa siis joukkojen siirto Kannakselle merkitsi Itä-Karjalasta luopumista.

Näyttäisi siltä, että Liittoutuneiden kanssa pelattiin omaa kansakuntaa vastaan ja että tämä kansakunta oli jo tuolloin kuin päävihollinen. Sitä uhrattiin ja sitä petettiin. Osana vallinnutta maailmanjärjestystä. Kansalta kysymättä Liittoutuneiden kanssa yhteisymmärryksessä. Tietenkin muussa tapauksessa uhattiin koko Suomen tuholla. Mutta tämä tiehän oli valittu jo aiemmin.

Nettilöytö, jollaista olen aiemminkin kuullut: Sota-ajan komentajista selkeimmin länsimielinen oli ilmavoimien komentaja Jarl Lundqvist, joka tunnettiin ja tiedettiin anglofiiliksi ennen sotaa ja sen aikana. Lundqvistin sodanaikaisesta toiminnasta oli Suomelle selvää vahinkoa, koska hän oli hyvin haluton hankkimaan kalustoa Saksasta ja muualta sitä ei ollut saatavissa. Ilmavoimat joutui taistelemaan vanhentuneella hävittäjäkalustolla aina vuoteen 1943, jolloin maahan viimeinkin saatiin Me 109-hävittäjiä. Lundqvist oli siis länsimielinen anglofiili, joka toivoi Saksan häviötä sodassa. Vakoilijaksikin häntä on arveltu, mm. sen vuoksi, että Britannian sotaministeriössä olevat, Lundqvistiä koskevat asiakirjat ovat edelleen salaisia, yli 70 vuotta sodan päättymisestä. Tämä on täysin poikkeuksellista.

Lundqvist toimi 2.7.1945–3.6.1946 Puolustusvoimain va. komentajana, ilmeisesti Mannerheimin valintana tähän tehtävään. Hän joutui eroamaan virasta jouduttuaan selkkaukseen Mannerheimin kanssa. Lundqvist yritti komentajana painostaa kolmisenkymmentä ansioitunutta upseeria eroamaan pitäen näitä ilmeisesti neuvostovastaisina, joukossa muun muassa kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Pajari. Hän oli itse omaksunut uuden ulkopoliittisen, Neuvostoliitto-myönteisen linjan ja ajoi puolustusvoimien ”demokratisoimista” sekä muun muassa kehotti upseereita liittymään Suomi–Neuvostoliitto-seuraan. Hän kuitenkin ylitti valtuutensa, koska upseerien nimittäminen ja erottaminen oli vain Tasavallan presidentin ja ylipäällikön eli marsalkka Mannerheimin oikeus. Mannerheim ei Lundqvistin menettelyä hyväksynyt. Mannerheimin erottua presidentin virasta keväällä 1946 Lundqvist yritti saada upseerien erottamisvaatimuksilleen tukea uudelta presidentiltä J. K. Paasikiveltä sekä maan hallitukselta, mutta turhaan. Tämän jälkeen Lundqvistille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin itse erota tehtävistään.

Lundqvistin toiminta ”uuden suunnan” puolustusvoimain komentajana aiheutti sen, että hän joutui upseeritoveriensa hyljeksimäksi. Hänen katsottiin rikkoneen upseerikunnan keskinäisen solidaarisuuden. Hän eli loppuikänsä eristyneenä eikä koskaan kirjoittanut muistelmia.”

Lundqvistin toimet ja vakaumus 1944 muistuttavat kovasti Laatikaisen ja Airon toimintaa ja mielipiteitä

Suomi hävisi n-llitolle ja sai hopean.

Kun on hyvä väärennös kehitelty, niin se kannattaa kyllä toistaa.
Ja onhan maineikas tutkija Tahvanainenkin samaa mieltä!

Aina on sellaisia, jotka haluavat uskoa moiseen ihan vain siksi, että se on valetta.
Ja samalla voi mustamaalaa Suomen armeijan johtoa.

Mielestäni silloin, kun voimasuhteet ovat sodassa 3,5 versus yli 200 miljoonaa, on aika irvokasta puhua muka ”tahallaan häviämisestä”!

Sen sijaan sopii kysyä, että onko realistista edes toivoa voittoa!

SE VÄÄRYYS TÄYTYY KORJATA.
PUTIN YSTÄVÄ ON LUVANNUT PALAUTTAA KAIKKI VALLATUT ALUEET TAKAISIN.
LAVROV JA MEDVEDEV OVAT OLLEET PITEMMÄN AIKAA SAMOILLA LINJOILLA.
JOHAN SE HALONENKIN KERTOI, KYLLÄHÄN SIITÄ ON OLLUT VÄHÄN PUHETTA.

Tarkin kertomus.

Uuno Tarkki katsoo tutkimuksessaan, että Lagus antoi kyseiset rynnäkkötykit Viipuriin, koska ne olivat taistelukelvottomia. Lagus ehdotti sodanjohdolle, että Viipurista luovuttaisiin taistelutta.

Tarkki osoittaa, että Viipuria puolustamaan käsketty 20. Prikaati jätettiin sinne yksin. Päämaja ja kenraaliluutnantti Laatikaisen IV Armeijakunta eivät järjestäneet edellytyksiä kaupungin puolustamiselle, ei edes ampumatarvikkeita.

Viipurilla ostettiin Mannerheimin syyttämättäjättäminen sotarikosoikeudenkäynneissä.

Suomi juoksi sieltä

Toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton rintamilla soti yhteensä 1 049 rangaistuspataljoonaa. Aihe on viime vuosiin asti ollut ehdottomasti kiellettyjen listalla. Rangaistuspataljoonien väki oli kirjava kooste Neuvostoliiton historiaa vanhoista vallankumouksellisista trotskilaisista ja anarkisteista valkokaartilaisiin, kulakkeihin ja tavallisiin rosvoihin, sarjamurhaajista ja vaimontappajista huijareihin ja rahanväärentäjiin. Aiheesta tehdyn sarjan esittämistä pidettiin Venäjällä vuoden tärkeimpänä tv-tapahtumana.

Tiedot venäläisestä TV-sarjasta. Pataljoonassa palveli yleensä n. 1.000 miestä, joten 1.049:ssä pataljoonassa palveli pyöreästi miljoona miestä.

Saksalaiset eivät tässä asiassa jääneet pekkaa pahemmaksi!
 

1944 teloitettiin karkuruuden, sotapelkuruuden tai kieltäytymisen takia peräti 47 Suomen armeijan sotilasta. :D

Toinen mielenkiintoinen havainto Käkösen kirjassa on se, että Käkönen tuntuu uskovan Saksan atomiaseohjelmaan. Enemmänkin: Suomalainen tiedustelu oli saanut selville mm. Latviassa ja Viron eteläosissa saksalaisilla olleen uusien aseiden koekeskuksia, joka tuntuivat viittaavan siihen, että saksalaiset olisivat kehitelleet jopa atomitykkiä. Ohjeet suojautumisesta erinäisissä tapauksissa ja sekä kranaattien tuhovaikutukset, valoilmiöt ym. viittaisivat melko suoraan tällaiseen. Myös tiedustelu oli saanut tehtäväkseen selvittää tilanne ”kilpailussa atomiaseen kehittämiseksi”.

Käkösen saamien tietojen mukaan Mannerheim ei olisi ollut hermostunut suurhyökkäyksen aikana. Eräissä kirjoissahan puhutaan, että hän olisi muka vauhkona julistanut tuhonneensa Suomen tms.

Taas uusi viittaus atomipommiin. Tiedustelutiedot viittasivat Hiterin vaatimukseen atomipommien pudottamiseen Englantiin sodan loppuvaiheessa. Ikävä kyllä mukaan on laitettu huuhaata, että muka olisi epäilty hallitsemattoman ketjureaktion saattavan tuhota koko maapallon. Ikäänkuin saksalaiset olisivat olleet jälkijunassa koko asiassa ja miettineet tuollaista. Luonnollisesi Hitler ei olisi piitannut asiasta, mutta Göring saanut estettyä. Hah, mitä matonpurentajuttuja. Ja kuitenkin voittaja idässä ja lännessä edustaa siis tahoa, joka nimenomaan haluaa murhata koko ihmiskunnan ja alistaa orjksi ja karjaksi, jonka mielestä parhaat ihmisistä on tapettava (siksiköhän saksalaiset ja valkoinen rotu tuhotaan?). Hitlerkö ei olisikaan piitannut ihmiskunnasta, Saksasta ja maapallosta? Kuinka hän sitten nousi kantamaan vastuuta lähes ainoana oikeitten asioiden puolesta? Käköselle rakkaat sionistit ovat hankkineet laajan ydinasearsenaalin ja uhanneet vetävänsä koko maapallon tuhoon, jos heitä uhataan. Juuri Länsimaat ovat vieneet Suomelta itsenäisyyden. Ensin epäsuorasti kätyrihallinnon välityksellä, sitten suoraan listamalla Eurostoliiton osaksi yhä tuihentyvien kommunistikätyrimassojen avulla.

Minustakin kapteeni Belovin murhamysteeri vaikutti provokaatiolta, kun luin jonkun idiootin kirjan murhamysteeristä. Myös Käkönen ajatteli heti näin. Tilanne oli huolestuttava, sillä Suomussalmen ja Kuusamon suunnalla oli vahvoja venäläisvoimia ja myös Virossa. Provokaatio asia ei kai ollutkaan ja sitähän ei käytetty. Ilmeisesti kyse oli venäläisten keskinäisestä mustasukkaisuusdraamasta, joka oli vieritetty suomalaisten syyksi. Valvontakomissio ei suostunut perumaan syytöksiään, vaikka tietojen mukaan asia selvisi sielläkin puolella.

Valvontakomissio oli maassa tiedustelemassa Suomen mahdollisen miehityksen varalta asioita. Sinänsä menettelyssä ei ollut ihmettelemistä, sillä sota Saksaa vastaan jatkui ja Saksalla oli uusia aseita kehitteillä ja siis kuten tiedämme, hyvät mahdollisuudet vaikka mihin. Myös Saksan tappion jälkeinen suurvaltakuvio oli selvittämättä ja kehitys.

Olisi kannattanut taistella kunnolla alusta alkaen.

Valpon vartijat repivät Airolta kenraalin leijonat

Asekätkennästä epäillyt joutuivat ankaraan henkiseen prässiin vankilassa vuonna 1945. Kenraaliluutnantti A.F. Airon kohtelu oli erityisen kovaa.

jo teheranissa ja jaltalla oli sovittu Suomen irrottamisesta sodasta...
ja se kesäteatteri 1944, oli kannaksen läpijuoksu.
- Ongelma oli liian suuri veriuhri.
Shokilla saatiin Suomi irti sodasta 1944 !!
Ja 2022-2023 shokilla saatiin Suomi natoon.. -- sellaista se peli on....

Narvan taistelussa oli 123 541 sotilasta, 32 panssarivaunua ja 137 lentokonetta puolustajilla, joten pelkuruus oli ymmärrettävää, kun tuli 14 000 kaatunutta.

jo aiemmin, teheranissa ja jaltalla oli sovittu Suomen irrottamisesta sodasta...
Liittoutuneet järjesteli asioita.
ja siksi tehtiin se "kesäteatteri" 1944, eli kannaksen läpijuoksu.
- Ongelma oli se aiheutunut liian suuri veriuhri.
Shokilla , Viipurin menetyksellä, saatiin Suomi irti sodasta 1944 !!
Näin saatiin politiikka nopeasti muutettua. Liittoutneiden vaatimuksiin.

Ja sama nopea politiikan muutos uusittiin , "shokilla", 2022-2023,
Kun , uhkalla, shokilla, saatiin Suomi natoon.. -- sellaista se peli on....
- Ilman mitään kansan äänestyksiä tätä peliä pelottelemalla käydään.