Ateisti, materian vanki

uskis

Ateisti on materiassa eikä hengessä kiinni.
Mitä enemmän hän omistaa sitä enemmän hän on näiden esineiden vanki ja henkisyys kuihtuu.
Ateisti ei esim. voi olla hyvä runoilija siksi, koska hän ei kykene havainnoimaan todella syvällä tasolla eli ei näe asioita sielunsa silmin.
Koska ateisti ei ole hengellinen ihminen, hän kokee elämän ennemmänkin roolipelinä, eli ei ole aito.

Rahanahne ja ylpeä materialisti ei tajua edes sitä, että kun hän tallettaa rahansa pankkiin, niin hänestä tuli pelkkiä numeroita toisten numeroiden joukossa.

Ateismiin nojautuminen kieltää itseltä myös kaiken kasvun (henkisen) ja muistuttaa kuolemaa, sillä luopuessaan omasta henkisyydestään, omasta itseydestään ja asettaessaan sen sijaan ateismin/evoluutio-opin auktoriteetikseen, ihminen vain tuhoaa itseään.

20

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaina

      Ateisti voi myös ajatella, että energian on massa kertaa valon nopeus toiseen.

      • niin tuosta aiemmasta hedelmöityshoito/tasa-arvokeskustelusta.

        Eli edelleenkin muista uskonnoista en sano tässä mitään mutta Kristinuskoa tai Juutalaisuutta ei ole keksitty sodankäynnin takia vaan ne perustuvat Jumalan sanaan.

        Sitten tuosta hedelmöitysasiasta sen verran että koska
        A)seksin osto kieltoa ollaan kehittämässä ja tälle löytyy perusteet mm.se että prostituutio vahingoittaa ihmiset
        B)hedelmöityshoidon kieltämisellä on myös hyvät perusteet koska se lisäisi yksinhuoltajien määrää ja yksinhuoltajien lapsilla on kaiken maailman ongelmia selvästi enemmän kuin kaksinhuoltajien lapsilla
        Joten.
        C)Molempien kieltämiseen löytyy perusteet A:n ja B:n , mutta koska nyky tasa-arvo sanoo että seksinostokielto saatava voimaan ja hedelmöitys hoidot sinkkunaisille ja lesbopareille myönnettävä nyky tasa-arvo sanoo että naisilla oikeus toimia yhteiskuntaa vaurioittavalla tavalla miehillä ei niin asia mättää
        Toiseksi
        D)jos vielä otetaan huomioon että naiset pääsevät paljon helpomalla parisuhteen muodostamisen suhteen esim.miesten tehtävä aloite niin on sangen kummallista että hedelmöityshoidon myöntämistä harkitaan


      • L.J.H kirjoitti:

        niin tuosta aiemmasta hedelmöityshoito/tasa-arvokeskustelusta.

        Eli edelleenkin muista uskonnoista en sano tässä mitään mutta Kristinuskoa tai Juutalaisuutta ei ole keksitty sodankäynnin takia vaan ne perustuvat Jumalan sanaan.

        Sitten tuosta hedelmöitysasiasta sen verran että koska
        A)seksin osto kieltoa ollaan kehittämässä ja tälle löytyy perusteet mm.se että prostituutio vahingoittaa ihmiset
        B)hedelmöityshoidon kieltämisellä on myös hyvät perusteet koska se lisäisi yksinhuoltajien määrää ja yksinhuoltajien lapsilla on kaiken maailman ongelmia selvästi enemmän kuin kaksinhuoltajien lapsilla
        Joten.
        C)Molempien kieltämiseen löytyy perusteet A:n ja B:n , mutta koska nyky tasa-arvo sanoo että seksinostokielto saatava voimaan ja hedelmöitys hoidot sinkkunaisille ja lesbopareille myönnettävä nyky tasa-arvo sanoo että naisilla oikeus toimia yhteiskuntaa vaurioittavalla tavalla miehillä ei niin asia mättää
        Toiseksi
        D)jos vielä otetaan huomioon että naiset pääsevät paljon helpomalla parisuhteen muodostamisen suhteen esim.miesten tehtävä aloite niin on sangen kummallista että hedelmöityshoidon myöntämistä harkitaan

        Menen tässä vielä tuohon naisen euro 80 senttiä.
        Hommassa ei ole todellakaan kyse että nyky-yhteiskunnassa naisia syrjittäisiin työpaikalla taloudellisesti.
        En tiedä yhtäkään tapausta, yhdessäkään niistä paikoista joissa olen ollut töissä ei ole samasta työstä miehelle ja naisella maksettu eri palkkaa vaan sama palkka.
        Enkä ole kuullut että jossain toisessa paikassa tehtäisiin näin,kukaan tuttavistanikaan ei ole törmännyt tällaiseen.
        Muutama vuosi sitten tuolla feministi palstalla kysyttiin tietääkö kukaan työpaikkaa jossa naiselle maksetaan samasta työstä pienempää palkkaa kuin miehelle samasta työstä.
        Kellään ei ollut kertoa yhtään tällaista tapausta.

        Se että naiset tienaavat vähemmän johtuu siitä että naisvaltaisilla aloilla maksetaan vähemmän palkkaa kuin miesvaltaisilla aloilla.
        Minulla ei ole mitään sitä vastaan että naisvaltaisten alojen palkkoja nostettaisiin.
        Mutta kyse ei ole sukupuolisyrjinnästä vaan arvostuksesta, siitä että kaikkien töitten arvostus ei ole oikeassa suhteessa työn tärkeyteen.

        Miesjohtajia on myös enemmän kuin naisjohtajia jos katsotaan miltä tilanne huipulla näyttää, mutta jos katsotaan pohjaa huomataan että spurguista ja asunnottomista on suurin osa miehiä.


    • hengen vankina.

      Uskis siis on henkisesti köyhä, hänhän on vain yhden, eli "Pyhän hengen vankina"?

      • Nasse

        kristiuskoisella, lahkosta riippuen on kolme orjuuttajaa, Jumala, Kristus ja Pyhä henki.

        Evlut-lahkolainen laskee nuo kolme kuitenkin yhdeksi vaikka uskontunnustuksessaan vakuuttaa uskovansa kolmeen.


      • yksi..
        Nasse kirjoitti:

        kristiuskoisella, lahkosta riippuen on kolme orjuuttajaa, Jumala, Kristus ja Pyhä henki.

        Evlut-lahkolainen laskee nuo kolme kuitenkin yhdeksi vaikka uskontunnustuksessaan vakuuttaa uskovansa kolmeen.

        Mutta "tosi uskikseksi" tullaa kuulemma vasta "Pyhän hengen" vaikutuksesta?


      • Nasse
        yksi.. kirjoitti:

        Mutta "tosi uskikseksi" tullaa kuulemma vasta "Pyhän hengen" vaikutuksesta?

        Jeesus kutsuu kolme kertaa


    • En ymmärrä missä pitäisi olla kiinni? Olemattomuudessa? Ei ole olemassa mitään "hengellisyyttä". On olemassa itsepetosta, ja se on tämän "hengellisyyden" perusta.

      Lisäksi tähän ei voi sanoa muuta kuin "Non sequitur"(=ei seuraa). Tuossa tekstissä ei ole vähäisintäkään järkeä, täynnä olettamuksia, jotka on mahdotonta tehdä. Yhtä hyvin nainen voisi pohtia miltä tuntuisi olla mies tai toisinpäin. Otetaan nyt silti kantaa näihin lapsellisiin väitteisiin:

      "Ateisti, materian vanki"
      Se, että uskovainen on hengellisyytensä(=itsepetoksensa) vanki, ei tarkoita, että Ateisti olisi sen päinvastaisen vanki

      "Ateisti ei esim. voi olla hyvä runoilija siksi, koska hän ei kykene havainnoimaan todella syvällä tasolla eli ei näe asioita sielunsa silmin."
      Ei ole olemassa mitään "sielun silmiä", vaan on olemassa totuus, ja valhe, eikä näillä kahdella ole mitään tekemistä taiteen tai kulttuurin kanssa. Yhtä hyvin voisi väittää, että yksikään uskovainen ei voi tehdä mitään tieteellisesti merkittävää, sillä on luopunut järjestään, uskoessaan olemattomuuteen, koska sitä ei pysty todistamaan vääräksi. Monet taiteilijat ovat ateisteja

      "Ateismiin nojautuminen kieltää itseltä myös kaiken kasvun (henkisen) ja muistuttaa kuolemaa, sillä luopuessaan omasta henkisyydestään, omasta itseydestään ja asettaessaan sen sijaan ateismin/evoluutio-opin auktoriteetikseen, ihminen vain tuhoaa itseään. " Mistään muusta kuin itsepetoksesta ei ole luovuttu. Se, että hyväksyy kylmän totuuden, ei tarkoita mitään luopumista hengellisistä kyvyistä. Lisäksi, en ole vielä tuhonnut itseäni, tuttuja, tai tuntemattomia toisin kuin tapahtui ylvään henkisten kristittyjen parissa on tehty noitavainojen aikaan, ristiretkien aikaan...
      Huomaa myös, että ei ole mitään kiistatonta auktoriteettia, jota ei voisi kiistää kenenkään ateistin mielestä.

      Ja lopuksi
      "Rahanahne ja ylpeä materialisti ei tajua edes sitä, että kun hän tallettaa rahansa pankkiin, niin hänestä tuli pelkkiä numeroita toisten numeroiden joukossa." ehkäpä, mutta ateismistä ei seuraa materialismia. Itse voin pitää itseäni ateistina, enkä ole juurikaan kiinnostunut rahasta. Pidän ihimstä yhtenä eläimenä eläinten joukossa, ja näen oman onneni ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, sitten lajini. Uskovaiset taas sijoittavat ensimmäiseksi ja toiseksi suhteensa jumalaan ja jumalan. Koska he eivät huomio omaa lajiaan, eivät he niinkään ole kiinnostuneita sen menestymisestä, ja tämä johtaa lajimme sukupuuttoon.

      • ateisti..

        >>Itse voin pitää itseäni ateistina,


      • ateisti.. kirjoitti:

        >>Itse voin pitää itseäni ateistina,

        Olen satanisti ja ateisti. En usko että on olemassa mitään jumalaa. Monet satanisteista ovat myös ateisteja, vaikka suuri osa on myös agnostikkoja.


      • ei siis..
        oggi kirjoitti:

        Olen satanisti ja ateisti. En usko että on olemassa mitään jumalaa. Monet satanisteista ovat myös ateisteja, vaikka suuri osa on myös agnostikkoja.

        >


      • ei siis.. kirjoitti:

        >

        Kristityt nimesivät siten ihmisen todellisen luonnon, joten miksi sitä nimitystä edes vaivautuisi vaihtamaan.


      • tuo..
        oggi kirjoitti:

        Kristityt nimesivät siten ihmisen todellisen luonnon, joten miksi sitä nimitystä edes vaivautuisi vaihtamaan.

        >


    • Mirka... ...

      Uskikset palvoo näkymätöntä mielikuvitus ukkelia. PUAHHHHHH ... Onneksi en ole uskis ...

      • Vaikka tuo pitääkin paikkaansa, etkö mitenkään viitsisi perustella sitä. Ethän halua olla samanlainen kuin krisset ja huutaa vain asioita ja ilmoittaa niitä ehdottomina totuuksina.


      • Nasse
        oggi kirjoitti:

        Vaikka tuo pitääkin paikkaansa, etkö mitenkään viitsisi perustella sitä. Ethän halua olla samanlainen kuin krisset ja huutaa vain asioita ja ilmoittaa niitä ehdottomina totuuksina.

        kauheasti perustella.

        Väittämän ensimmäinen osa: uskikset palvoo, pitää paikkansa kummemmin perustelematta.

        Toinen osa: näkymätöntä mielikuvitusukkelia, pitää sekin paikkansa kunnes joku ensimmäisen kerran tuo näkyville tuon ukkelin.


      • uskossa elävitten hyvä olla

        minä en palvo näkymätöntä mielikuvitus ukkelia vaan ikiaikojen Herraa Jumalaa!!
        En ole siis harhojen vanki. Voi pikku Mirkaseni, kunpa tajuaisit sen!
        Varjelusta elämääsi, ilman Jumalaa on huono olla!
        Mihin sinä turvaat, kun et halua uskoa Jumalaan, vaikka se on totista totta?


      • voisi..
        Nasse kirjoitti:

        kauheasti perustella.

        Väittämän ensimmäinen osa: uskikset palvoo, pitää paikkansa kummemmin perustelematta.

        Toinen osa: näkymätöntä mielikuvitusukkelia, pitää sekin paikkansa kunnes joku ensimmäisen kerran tuo näkyville tuon ukkelin.

        tuo Saatanakin näyttäytyä muiden kuin noiden skitsojen harhoissa.



      • saatana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      200
      1546
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      961
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      666
    Aihe