Valoa monien käsien kautta

Suurin hänen ideoimansa parannusehdotus oli lisätä tavallisen tuhoavaa happea sisältävän ilman sijasta inerttiä [reagoimatonta] kaasua lampun kuvun sisälle, ja samalla kertaa hän tuli torjuneeksi matalan paineen aiheuttaman nopean hehkulangan höyrystymisen. Kuitenkin hän jatkoi kokeilujaan hiillytettyjen hehkulankojen parissa kaikilla kuviteltavissa olevilla kasveilla kuten hikkorilla, pellavalla, setrillä ja bambulla. Hän haali kasveja jopa tropiikista asti kokeilujaan varten.
Vuonna 1902, Willis Whitnew päällysti hiilihehkulangan metallilla estääkseen sen kulumista, ja ehkäistäkseen palaneesta hiilestä johtuvaa lasikuvun tummumista. Metallit näyttivät lupaavilta, joten vuonna 1906 General Electric Company patentoi volframi-hehkulangan, koska volframi omaa kaikista metalleista korkeimman sulamislämpötilan. William Coolidgen löydettyä edullisen tavan valmistaa niitä, niistä tuli standardi [normi].
Kun yritetään tuottaa jotain täysin uutta, kuten hehkulamppua, on epätodennäköistä että onnistumme ensi yrittämällä. Älylliset kykymme auttavat meitä löytämään joitain todennäköisiä ratkaisuja, mutta sen jälkeen meidän täytyy kokeilla toimivatko ne todella. Ensimmäiset arvauksemme osuvat täysin kohdalleen vain harvoin, jos koskaan, joten jatkamme kokeilujamme.
On myös selvää, että työstämämme materiaali ei yksin riitä, se on vain yksi osa suurempaa ja monimutkaisempaa kokonaisuutta. Samaan tapaan on hehkulanka yksin käyttökelvoton, huolimatta materiaalista josta se on tehty, jollei meillä ole myös tyhjiöpumppua, lasia kupuun, menetelmää sulkea kupu pitävästi, oikean kokoista kupua (jottei se sula liian lähellä kuumaa hehkulankaa), sähkölähdettä ja niin edelleen. Näiden kaikkien pitää todella toimia ennen kuin meillä on toimiva hehkulamppu. Pienikin vika yhdessä osassa estää kokonaisuuden toiminnan sekunnin murto-osassa.
Miksi sen kehittämiseen siis kului suurelta määrältä tiedemiehiä ja teknisiä asiantuntijoita yli sata vuotta...
Jos vaati näin suuria ponnisteluja tuottaa jotain niin yksinkertaista kuin sähkökäyttöinen hehkulamppu, kuvittele kuinka vaikeaa olisi suunnitella jotain niin monimutkaista kuin ihmisruumis. Kuvittele etsiväsi tai keksiväsi oikeita materiaaleja vain yhtä osaa varten, kuten silmän linssiin. Sen täytyy olla läpinäkyvä, omata kyky muuttaa muotoaan (säilyen silti lujana), osata korjata itse itseään ja kestää eliniän. Hehkulampun lailla silmän linssikin tarvitsee monia muita osia toimiakseen kuten lihakset, jotka muuttavat sen muotoa, silmämunan joka suojaa sitä, järjestelmän joka kuljettaa ravinteita, verkkokalvon joka aistii sen taittaman valon, hermoyhteydet aivoihin, aivojen kyvyn tulkita kuva järkevästi, paikan jossa silmä voi liikkua, ja paljon muuta. Linssin on oltava myös oikeassa paikassa. Materiaali silmän linssiä varten olisi hyödytön esim. kyynärnivelessä.

Ei tuosta seuraa, ettei ole evoluutiota. Luomista ja evoluutiota on yhtä aikaa, ei vain toista tai toista. Emme tiedä vielä miten ne kietoutuvat yhteen maapallolla ja universumissa.

Kyseessä on ikuinen ympyrä ja käsityksemme riippuu siitä missä kohdassa ja missä kokonaisuudessa katkaisemme ympyrän.

Universumissa asioiden suhde on toinen kuin maapallolla. Maapallon Jumala on luonut ja asettunut sen johtoon.

Universumi on ollut aina, kuten Jumalakin. Sille ei ole ulkopuolta. Maapallolla on ulkopuoli: tähdet, jumalat ja enkelit. Maapallo on syntynyt ja luotu 4,7 miljardia vuotta sitten ja sen asioita on luotu ja kehittynyt. Luomisessa ja evoluutiossa on erilaisia vaiheita, joita ei tarkkaan tunneta. Tiede ei tiedä kaikkea, ja Jumalan osuus maapallon kehityksestä on vain lyhyesti kerrottu luomiskertomuksessa, sitä ei vielä ymmärretä. Miten luominen on tapahtunut, sitä ei tiedetä.

Maapallolla on evoluutiota ja luomista, molempia. Pitää yhdistää ne oikealla, vielä tuntemattomalla tavalla, eikä väittää, että jompaa kumpaa ei olisi.

Luomiskertomus pitää yhdistää maailman loppuun, uuden taivaan ja uuden maan luomiseen. Maapallo liittyy kirkastettujen planeettojen ikuiseen joukkoon.