Gazan väkimäärä on lisääntynyt sodan alettua, KTS seuraa!

Anonyymi-ap

Gazan väkimäärä kasvaa, edes sota ei ole vähentänyt gazalaiset himoja seksiin.

19

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      ArtoTTT

      "Kansanmurhassa " väestön määrä siis lisääntyy?

      • UUSI

        Sinäkin Arto TTT nielet tämän "totuuden" ihan suoraan ilman että sinä kyseenalaista millään tavalla sitä mistä se on todella lähtöisin.

        PS. Niin ja mitä tulee siihen tietoon, jota täällä levitit kun julistit Trumpin ilosanomaa, että kuinka USA:n talous tahkoaa jättitulosta vrt Suomi / EU, niin sinulta "unohtui" siinä muutama seikka.

        1) Nuo lukemat jotka sinä esittelet jotka varmasti pitävät paikkansa, olivat Bidenin ajalta. Donald Trumpilla ei ollut niiden kanssa mitää tekemistä. Muuta kuin se, että kuinka Trump koko ajan väittää kuinka Biden oli kaikkien aikojen huonoin USA:n pressa. Sinun esittämäsi talousluvut todistavat toista.

        2) Unohdit myös se, että on aivan sama millaisia lukuja jonkun maan talous kasvaa jos nousu jaetaan epätasa-arvoisesti. Eli rahat menevät niille keillä sitä jo entisestään on. Varsinkin kun Trumpp ny lupaa että rikkaat saavat verohelpotuksia ja sosiaalimenoja leikataan raskaasti. Näin Trump soveltaa Jeesuksen sanoja toisen ihokkaan pois antamisesta.

        3) Mitä tulee nyt alkaneeseen Trumpin kauteen ja hänen tekemiinsä "talousoikaisuihin", niin USA pörssi on kääntynyt laskuun. Etenkin juuri näiden Trumpin tekemien tullipäätösten seurauksena. Ynnä bensa ja ruuan hinta on jatkanut nousuaan. Eli on tapahtunut juuri päinvastoin kuin Trump lupasi. Hän sanoi että puolittaa bensan hinnan.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f93d4342-9d1d-49b3-b232-398118007b48

        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/trump-lupasi-puolittaa-bensiinin-hinnan-enta-miksi-se-kuulostaa-niin-tutulta/

        4) Trumpin talouspolitiikasta ja sen seurauksista ovat varoittelleet lukuisat talousviisaat. Ja nyt on juuri käymässä niin kuin he ovat ennustaneet. Tullit nostavat hintoja, joka taas nostaa inflaatiota. Meillä Suomessa tämä on näkynyt esim siinä että korkojen lasku on pysähtynyt. Vuoden koron lasku on pysähtynyt. Nykymaailmassa kun kaikki vaikuttaa kaikkeen.

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/usan-porssilasku-on-jo-pyyhkinyt-loppuvuoden-rallin-tuotot-pois/86f39e63-e59c-49bc-b9ce-28aeb0710384

        5) Perhosen siiven iskuun toimiin. Varsinkin kun on kyse rahasta jolla ei periaatteessa ole isänmaata. Huvittava puoli sinänsä että Trump määräsi hallituksensa talouspuolen tekemään jotain inflaatiolle. Mitä tämä "jotain" on, niin siitä ei kukaan tiedä mitään. Varsinkin kun Trumpin omat toimet vain kiihdyttävät inflaatiota.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Perhosvaikutus

      • Anonyymi
        UUSI
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Pitäisiköhän sinun nyt hieman rauhoittua ja laskea vaikka kymmeneen tai sataan.

    • UUSI

      Ja kukahan tälläistä tietoa levittää ja - ennen kaikkea - mikä on sen lähde?

    • Anonyymi
      UUSI

      Muslimit sikiää hyvin tunneleissa.

    • UUSI

      Niin tässä kun odotan lähdettä siitä että Gazan väkimäärä olisi lisäänynyt, niin tässä on hivenen toisenlaista tieto asiasta:

      Gazan asukasluku kutistunut kuudella prosentilla sodan aikana

      Gazan asukasluku on laskenut kuudella prosentilla lähes 15 kuukautta sitten alkaneen sodan aikana, Palestiinan tilastokeskus PCBS tiedottaa.

      https://yle.fi/a/74-20134395

      • Anonyymi
        UUSI

        Alkuperäisiä asukkaita on kuollut mutta hekin ovat olleen pääosin terroristeja ja Hamasin tappamia, mutta lisää tulee koko ajan.

    • Anonyymi
      UUSI

      Iran on värvännyt joukolla lisäterroristeja Gazaan siksi tästä sodasta tulee tehdä vuosikymmeniä jatkuva taistelu missä about sitä mukaan tapetaan terroristeja kuin Iran niin eri kautta toimittaa Gazaan.

      • UUSI

        Kerro toki mistä olet saanut tämän tiedon? Vai onko se taas tämä "taivaallinen tietotoimisto" joka tätä "tietoa" jakaa? Ja vain sinulle?

      • UUSI

        Ynnä jäi kysymättä että miten sinun väittämäsi Iranin värväys liittyy aloituksen testiin jossa sanottiin näin:

        "Edes sota ei ole vähentänyt gazalaiset himoja seksiin".

        Osaatko yhtään kertoa mitähän aloittaja yrittää tässä väittää?

      • Anonyymi
        UUSI
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kerro toki mistä olet saanut tämän tiedon? Vai onko se taas tämä "taivaallinen tietotoimisto" joka tätä "tietoa" jakaa? Ja vain sinulle?

        Enkä kerro - sillä sun on vaan pakko toistaiseksi pysyä pimennossa siitä mitä maailmalla oikeasti tapahtuu. Kuuntele sinä vaan Yleä ...

      • Anonyymi
        UUSI
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ynnä jäi kysymättä että miten sinun väittämäsi Iranin värväys liittyy aloituksen testiin jossa sanottiin näin:

        "Edes sota ei ole vähentänyt gazalaiset himoja seksiin".

        Osaatko yhtään kertoa mitähän aloittaja yrittää tässä väittää?

        Edes sota ei ole vähentänyt gazalaiset himoja seksiin".

        Näin on sillä yhä löytyy muslimiterroristeja jotka suorastaan pyrkii pääsemään mitä pikemmin 70 neitsyeen kimppuun. Tämä sota ei loppu ennenkuin viimeinenkin Iranin lähettämä terroristi on tapettu sillä hehän ovat tosi murhanhimoista porukkaa.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Enkä kerro - sillä sun on vaan pakko toistaiseksi pysyä pimennossa siitä mitä maailmalla oikeasti tapahtuu. Kuuntele sinä vaan Yleä ...

        Mielelläni minä kuuntelen YLEä kuin sellaista kanavaa joka perustaa tietonsa 2000 vuotta sitten hiekka-aavikolla lammaspaimenten teltassa rustaaman opukseen...

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Edes sota ei ole vähentänyt gazalaiset himoja seksiin".

        Näin on sillä yhä löytyy muslimiterroristeja jotka suorastaan pyrkii pääsemään mitä pikemmin 70 neitsyeen kimppuun. Tämä sota ei loppu ennenkuin viimeinenkin Iranin lähettämä terroristi on tapettu sillä hehän ovat tosi murhanhimoista porukkaa.

        Iran ei lähettele terroristeja mihinkään. Sen sijaan nyt keskittyy neuvotteluihin USA:n kanssa Venäjän luotsaamana.

        Asialistalla ovat:
        Iranin ydinlaitosten tarkastukset
        Öljykaupan kasvattaminen
        Persian lahden sotilastukikohdan suunnitteleminen
        Palestiinalaisvaltion ja Lähi-idän lopullisen "rauhandiilin" kehittäminen

        Juuri näin.

        Tästä on kysymys ja näillä mennään

        KTS

      • Anonyymi
        UUSI

        Muslimit lisääntyy kuin kanit.

      • Anonyymi
        UUSI
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Mielelläni minä kuuntelen YLEä kuin sellaista kanavaa joka perustaa tietonsa 2000 vuotta sitten hiekka-aavikolla lammaspaimenten teltassa rustaaman opukseen...

        "Mielelläni minä kuuntelen YLEä ..."

        Juuri näin on hyvä - me kyllä osaamme huolehtia myös muslimi-evankelioinnin. Älä ole tästä huolissasi!!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Iran ei lähettele terroristeja mihinkään. Sen sijaan nyt keskittyy neuvotteluihin USA:n kanssa Venäjän luotsaamana.

        Asialistalla ovat:
        Iranin ydinlaitosten tarkastukset
        Öljykaupan kasvattaminen
        Persian lahden sotilastukikohdan suunnitteleminen
        Palestiinalaisvaltion ja Lähi-idän lopullisen "rauhandiilin" kehittäminen

        "Iran ei lähettele terroristeja mihinkään. "

        Mitä nyt Gazaan yhä lähettää, yleensä ne ovat Jemeniläisiä tai muiden islam-maiden terroristejä, mutta Iran on se lähettävä ja maksava valtio.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kiitos Jeesus!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      155
      2549
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2410
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2309
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2200
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      59
      1850
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      246
      1695
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1381
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1319
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1205
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      34
      1204
    Aihe