On vaikea olla hiljaa, kun jotain niin pientä ja arkista kuin suklaapatukka paljastaa jotain paljon suurempaa: tavan, jolla kulttuureja silotellaan, paketoidaan ja myydään ilman todellista ymmärrystä niiden historiasta.
Geisha-suklaa ei ole vain suklaa. Se on esimerkki siitä, miten länsimainen katse yhä pitää oikeutenaan määritellä, miltä “itä” näyttää, tuntuu ja maistuu. Vaaleanpunainen paperi, eksoottinen nimi ja romantisoidut mielikuvat eivät ole sattumaa. Ne ovat jatkumoa orientalistiselle tarinalle, jossa kokonainen kulttuuri pelkistetään myyntiä edistäväksi kulissiksi — ilman sen omaa ääntä, ilman sen omaa arvoa.
Kun käytetään termiä “geisha”, käytetään symbolia, joka kantaa pitkää ja väärinymmärrettyä historiaa. Monelle se on yhä seksuaalisoitu, eksoottinen mielikuva, jonka juuret ovat länsimaisten fantasioiden rakentamia, eivät todellisen japanilaisen perinteen. Tällaisten vääristymien käyttäminen markkinointitarkoitukseen ei ole harmitonta. Se vahvistaa stereotypioita, joita aasialaiset naiset kantavat mukanaan joka päivä — stereotypioita, joita he eivät pyytäneet, eivät valinneet, eivätkä ansaitse.
Onko tästä syytä suuttua? Kyllä, koska kyse ei ole yhdestä suklaasta. Kyse on siitä, miten suhtaudutaan kulttuurisiin symboleihin, jotka eivät ole omia. Siitä, kenen tarinaa kerrotaan ja kuka siitä hyötyy. Kun länsimainen yritys myy tuotteitaan aasialaisella kuvastolla, kulttuurisen pääoman omaava puoli vetää lopulta pidemmän korren — ja sen todellinen omistaja jää varjoon.
On helppo sanoa, että tämä on “vain karkkia”. Mutta pienetkin asiat kertovat suunnan. Jos ei jakseta pysähtyä miettimään, miksi tietty kuvasto tuntuu joltakulta loukkaavalta tai vähättelevältä, ei puhuta enää suklaasta, vaan empatiasta. Kyvystä nähdä oman mukavuuden ulkopuolelle.
En vaadi brändin polttamista roviolla. Vaadin vain hetken rehellistä pohdintaa siitä, millaisia tarinoita meille on opetettu pitämään harmittomina ja kuka ne tarinat alun perin kirjoitti. Jos kulttuuria halutaan kunnioittaa, sen ei pitäisi olla koriste, jota poimitaan hyllyltä silloin kun värit sattuvat sopimaan pakkaukseen.
Me pystymme parempaan – ja se alkaa sillä, että uskalletaan katsoa pintaa syvemmälle, vaikka oma suklaahetki hetkeksi särkyisi.
Geisha-suklaa ei ole vain suklaa. Se on esimerkki siitä, miten länsimainen katse yhä pitää oikeutenaan määritellä, miltä “itä” näyttää, tuntuu ja maistuu. Vaaleanpunainen paperi, eksoottinen nimi ja romantisoidut mielikuvat eivät ole sattumaa. Ne ovat jatkumoa orientalistiselle tarinalle, jossa kokonainen kulttuuri pelkistetään myyntiä edistäväksi kulissiksi — ilman sen omaa ääntä, ilman sen omaa arvoa.
Kun käytetään termiä “geisha”, käytetään symbolia, joka kantaa pitkää ja väärinymmärrettyä historiaa. Monelle se on yhä seksuaalisoitu, eksoottinen mielikuva, jonka juuret ovat länsimaisten fantasioiden rakentamia, eivät todellisen japanilaisen perinteen. Tällaisten vääristymien käyttäminen markkinointitarkoitukseen ei ole harmitonta. Se vahvistaa stereotypioita, joita aasialaiset naiset kantavat mukanaan joka päivä — stereotypioita, joita he eivät pyytäneet, eivät valinneet, eivätkä ansaitse.
Onko tästä syytä suuttua? Kyllä, koska kyse ei ole yhdestä suklaasta. Kyse on siitä, miten suhtaudutaan kulttuurisiin symboleihin, jotka eivät ole omia. Siitä, kenen tarinaa kerrotaan ja kuka siitä hyötyy. Kun länsimainen yritys myy tuotteitaan aasialaisella kuvastolla, kulttuurisen pääoman omaava puoli vetää lopulta pidemmän korren — ja sen todellinen omistaja jää varjoon.
On helppo sanoa, että tämä on “vain karkkia”. Mutta pienetkin asiat kertovat suunnan. Jos ei jakseta pysähtyä miettimään, miksi tietty kuvasto tuntuu joltakulta loukkaavalta tai vähättelevältä, ei puhuta enää suklaasta, vaan empatiasta. Kyvystä nähdä oman mukavuuden ulkopuolelle.
En vaadi brändin polttamista roviolla. Vaadin vain hetken rehellistä pohdintaa siitä, millaisia tarinoita meille on opetettu pitämään harmittomina ja kuka ne tarinat alun perin kirjoitti. Jos kulttuuria halutaan kunnioittaa, sen ei pitäisi olla koriste, jota poimitaan hyllyltä silloin kun värit sattuvat sopimaan pakkaukseen.
Me pystymme parempaan – ja se alkaa sillä, että uskalletaan katsoa pintaa syvemmälle, vaikka oma suklaahetki hetkeksi särkyisi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.