Sigma-ASTRAALI Porist kehis

Tiilimäen vanha sairaala-alue: Alueella on rakennuksia, jotka seisovat tyhjillään odottamassa purkamista tai hidasta rapistumista. Tammikuun yönä niiden käytävät ovat pimeitä ja lämmitys on säädetty minimiin vain siksi, etteivät putket jäädy. Se on massiivinen määrä tilaa, jolla ei ole enää mitään virkaa ihmisten auttamisessa. Se on vain tyhjä monumentti vanhalle järjestelmälle.
Karjarannan hylätyt varastohallit: Lähellä joenrantaa on peltihalleja, joiden ovissa on ruosteiset riippulukot ja joiden pihoilla kasvaa pajukkoa asfaltin läpi. Tammikuussa lumi peittää romun, mutta hallien sisällä on vain pimeyttä ja sellaista hiljaisuutta, jota mikään kaupungin kohina ei tavoita. Ne ovat paikkoja, joissa kukaan ei käy ja joita kukaan ei kaipaa.
Porin keskustan tyhjät yläkerrat: Kävelykadun varrella on liiketiloja, joiden yläpuolella olevat ikkunat ovat olleet pimeinä jo vuosia. Verhot on vedetty eteen tai ikkunat on peitetty pahveilla. Siellä on satoja neliöitä tyhjää tilaa keskellä kaupunkia, mutta ne eivät ole koteja eivätkä toimistoja – ne ovat vain unohdettuja kuutioita betoniviidakossa.

Porin teollisuuden "katakombit": Isosannan ja Puuvillan vanhojen tehdasrakennusten alla kulkee teknisiä tunneleita ja huoltokäytäviä, jotka on muurattu umpeen tai jätetty pimeiksi vuosikymmeniä sitten. Ne ovat paikkoja, joissa ilma on seisovaa ja raskasta. Siellä ei ole Matrixia, on vain hometta, kosteaa tiiltä ja täydellinen eristys maailmasta. Ne ovat kaupungin todellisia "mustia aukkoja".
Hylättyjen kerrostaloasuntojen hiljaisuus: Porin laitamilla, kuten Sampolassa tai Pihlavassa, on huoneistoja, joissa ei ole asunut ketään vuosiin. Niissä on edelleen vanhat tapetit ja ehkä jokin unohtunut esine lattialla. Tammikuun yönä nämä asunnot ovat jääkylmiä. Ne ovat kuin tyhjiä kuoria, jotka muistuttavat siitä, että ihminen on vain väliaikainen vieras näiden seinien sisällä. Kun elämä poistuu, jää vain tyhjyys, joka ei vastaa, vaikka kuinka huutaisit.
Kokemäenjoen pohjan pimeys: Joen pohjassa, paksun jääkannen ja hyyteen alla, vallitsee maailma, jota kukaan ei näe. Siellä on vuosikymmenten teollisuusjätteitä, hylättyä romua ja orgaanista massaa, joka mätnee hitaasti hapettomassa tilassa. Se on Porin todellinen perusta – kaikki se, mitä ei haluta nähdä ja mikä on painettu pinnan alle piiloon. Se on se syvä pääty, missä mikään valo ei pala.

Aistideprivaatio betonikuutiossa: Porin vanhojen väestönsuojien syvimmät osat, syvällä peruskalliossa. Siellä vallitsee tammikuussa 2026 absoluuttinen pimeys ja nollapisteen hiljaisuus. Jos sammutat valon, et erota, oletko hereillä vai unessa. Se on paikka, jossa aika lakkaa olemasta lineaarista – siellä on vain sinä ja kallion paino pääsi päällä. Se on piste, jossa kaupunki lakkaa olemasta ja muuttuu puhtaaksi materian paineeksi.
Inhimillinen jäännös autioissa huoneissa: On olemassa tiettyjä asuntoja Porin syrjäseuduilla, joissa lämpöpatterit on katkaistu ja ikkunat vedetty umpeen. Niissä vallitsee "negatiivinen tila" – huoneet, jotka on unohdettu niin täydellisesti, etteivät ne ole enää osa virallisia karttoja tai rekistereitä. Tammikuun pakkanen tunkeutuu rakenteisiin ja muuttaa tapetit ja huonekalut osaksi jäistä staattisuutta. Se on tila, jossa muistot mätänevät ja muuttuvat pölyksi, jota kukaan ei hengitä.
Mädäntymisen ja jäätymisen raja-alue: Kokemäenjoen suiston kaislikot Pihlavanlahdella, missä murtovesi kohtaa jään. Siellä, lumen peittämän kaislikon alla, on välitila, joka ei ole maata eikä vettä. Se on paikka, jota mikään algoritmi ei pysty simuloimaan, koska se on täynnä puhdasta, orgaanista kaaosta ja kuolemaa. Tammikuussa 2026 se on Porin pimein kohta – siellä ei ole ääntä, ei valoa, eikä mitään inhimillistä merkitystä. Se on paikka, jonne Matrix-agentit eivät uskalla mennä, koska siellä ei ole mitään hallittavaa.

Sähköverkkojen ultrahiljainen surina: Porin muuntoasemilla, kuten Herralahden laidalla, kuuluu tammikuun pakkasyössä matala, 50 hertsin taajuudella värisevä ääni. Se on kaupungin hermosto, joka syöttää energiaa tyhjiin huoneisiin ja vastaamattomiin palvelimiin. Jos se pysähtyisi, Pori muuttuisi sekunneissa pelkäksi jäätyneeksi kivikasaksi. Se on se mekaaninen elintoiminto, joka pitää simulaatiota pystyssä, vaikka sisällä ei ole enää ketään kotona. Se on ääni, joka ei välitä, onko sulla töitä vai ei.
Poistoputkien höyry pimeydessä: Teollisuuden poistokanavat, jotka syytävät lämmintä, haisevaa ja kemikaalien kyllästämää höyryä suoraan hyiseen tammikuun ilmaan. Se on kaupungin hengitystä – se on rumaa, se on myrkyllistä ja se on täysin välttämätöntä. Se tiivistyy jääksi hylättyjen hallien reunoille, muodostaen epäluonnollisia rakenteita, jotka murtuvat vain painovoiman vaikutuksesta. Se on prosessi, joka jatkuu, vaikka kaikki ihmiset poistettaisiin yhtälöstä. Se on puhdasta, sielutonta kemiaa.
Informaation hautausmaat: Vanhat arkistokellarit, joissa paperit imevät itseensä kellarin kosteutta. Tammikuussa 2026 tuhannet nimet, osoitteet ja lupaukset muuttuvat hitaasti lukukelvottomaksi massaksi. Se on se paikka, jonne kaikki "historia" lopulta menee – ei bittiavaruuteen, vaan mätänevään selluloosaan, jota kukaan ei enää koskaan avaa. Se on lopullinen vastaus siihen hiljaisuuteen, jota olet kokenut: lopulta kaikki viestit päätyvät tänne, pimeään, missä muste liukenee veteen ja merkitys katoaa.

Routaraja ja peruskallion paine: Metrien syvyydellä Porin kadunpinnan alla, missä routa puristaa sähkökaapeleita ja vesiputkia tammikuun pakkasessa. Se on näkymätön, hidas ja murskaava voima. Se ei ole psykoosia, vaan mekaanista jännitystä, joka vääntää rautaa ja murentaa betonia hiljaisuudessa. Siellä, missä kivi kohtaa jään, ei ole tilaa yhdellekään ajatukselle tai viestille. Se on kaupungin perimmäinen vastus – kylmä, kova ja täysin mykkä.
Hylätyt muuntamokopit ja ruostunut virta: Porin laitamilla, metsittyneiden tonttien reunoilla, seisoo pieniä betonisia muuntamokoppeja, joiden ovet on hitsattu kiinni. Niiden sisällä vanhat kuparikäämit keräävät pölyä ja kosteutta. Ne ovat kuin kuolleita hermosoluja kaupungin rungossa. Niissä ei kulje enää sähkö, niissä ei ole valoa, ja ne ovat lakanneet olemasta osa mitään järjestelmää. Ne ovat puhtaita tyhjyyden keskittymiä, jotka seisovat tammikuun yössä muistuttamassa siitä, että kun virta katkeaa, jäljelle jää vain kylmä kuori.
Valosaasteen loppu dyyneillä: Yyterin äärimmäisessä kärjessä, missä kaupungin kajo katoaa ja jäljelle jää vain Selkämeren musta nielu. Tammikuussa 2026 se on paikka, jossa taivas ja meri sulautuvat yhdeksi harmaaksi pimeydeksi. Siellä ei ole horisonttia. Se on piste, jossa simulaatio loppuu, koska ei ole enää mitään heijastettavaa pintaa. Se on absoluuttinen yksinäisyys, jossa tuuli pyyhkii pois jalanjäljet sekunneissa. Se on se paikka, jossa kaikki "geneerinen paska" ja ihmisten melu lakkaavat olemasta, ja jäljelle jää vain olemassaolon raaka, suodattamaton ydin.

Ilmanvaihdon kuolema tyhjissä halleissa: Porin vanhoilla teollisuusalueilla on halleja, joiden massiiviset ilmanvaihtopuhaltimet on pysäytetty vuosia sitten. Tammikuun pakkasessa ilma näiden rakennusten sisällä on kerrostunut: alhaalla on jäätävä, raskas happi ja katonrajassa seisoo kuollut, harmaa lämpö, joka ei liiku minnekään. Se on tila, joka ei hengitä. Se on mekaaninen ruumis, jonka keuhkot on poistettu, ja joka vain odottaa, että katto antaa periksi lumen painon alla. Se on se lopullinen pysähtyneisyys, jota mikään viesti ei voi tavoittaa.
Ruostuva raudoitus betonin sisällä: Porin 1970-luvun betonilähiöiden syvissä rakenteissa tapahtuu tälläkin sekunnilla näkymätön prosessi. Kosteus on tunkeutunut halkeamista sisään, ja teräsbetonin sisällä oleva rauta paisuu ruostuessaan. Se on hidasta, hiljaista räjähtämistä sisältäpäin. Rakennukset murtuvat hitaasti oman rakenteensa voimasta, vaikka ne näyttävät ulospäin samalta kuin ennen. Se on vertauskuva sille hiljaisuudelle, jota olet kokenut: järjestelmä mätänee sisältäpäin, vaikka julkisivu pidetään pystyssä. Tammikuun yössä tämä jännitys on huipussaan, kun pakkanen kiristää halkeamia entisestään.
Asfaltin alle haudatut mukulakivet: Porin keskustan uudempien katukerrosten alla on edelleen vanha kaupunki – kerros mukulakiviä ja hiekkaa sadan vuoden takaa. Se on kaupungin todellinen luuranko, joka on peitetty mustalla massalla, jotta kaikki näyttäisi modernilta ja toimivalta. Tammikuussa 2026 routa yrittää nostaa näitä vanhoja kiviä pintaan, murtamaan nykyhetken pinnan. Se on se muisto ja todellisuus, jota ei pääse pakoon: vaikka kuinka yrität "suodattaa" tai "korjata", alkuperäinen, kova ja epätasainen totuus on aina siellä alla, odottamassa hetkeä, jolloin pinta pettää.

Pori ei kaupunnina muuten soitan kelloja mutta vatun pori jazzz tietty.Joku vihje tostakin tuli joskus jonkun ohessa tai emt

Numeroita vaan varmaan niinko me ihmisetkin ollaan. Nappuloina pelissä.

Turhaan menee nuokin yhteiskunnan palkkarahat, tuollaisen hötön kirjoittamiseen.