Tunnelukko-peilit

Masentuneena alistutaan sille tunteelle ettei pysty toimimaan niinkuin pitäisi, että epäonnistutaan, ettei pysty pitämään omia rajojaan, avuttomuutta ja toisten armoilla olemista, kykenemättömyyttä.
Eristäytyminen, syrjäytyminen, masentuminen on yleistä, masennuksessa. Pahimmillaan ei tunnu miltään mikään, ihansama, mitävälii.
Keho ja mieli kättelevät, tiedostavat toisensa, ja ilmentävät toinen toistaan. Masennus puhuu kehon kielellä, ja keho kertoo masennuksen määrästä.
Tunteet eivät virtaile vapaasti - niillä ei ole lupaa koskettaa. Ne vaan jumittavat ja ahdistavat, masentavat. Mieli puhuu rumasti tai välinpitämättömästi, surullisesti tai negatiivisesti.
Huono itsetunto ei välttämättä johdu masennuksesta, mutt masennus yrittää saada itsetunnonkin mukaansa, samaan leiriin. " ei pystytä, ei viitsitä, eikä paljon kiinnostakaan"
Voiko masennus syntyä hylkäämisistä tai hylkäämiskokemuksista tai hylkäämisen pelosta? Vai voisko se olla vaan osallistumisen, kuulemisen, kuuntelemisen ja näkymisen tarvetta?