Miehen mallia

Äläpä ylennä itseäsi.

Eikö tuo silmillään kattelle, jos korvillaan näkee jo perseet on kova tapaus.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Eikö tuo silmillään kattelle, jos korvillaan näkee jo perseet on kova tapaus.

No voe tokkiinsa… jos tuon haluaa noin ilmaista, niin sekin on sinun näkemyksesi.
Minulla ei ole siihen lisättävää.
Jatketaan.

Anonyymi00008 kirjoitti:

No voe tokkiinsa… jos tuon haluaa noin ilmaista, niin sekin on sinun näkemyksesi.
Minulla ei ole siihen lisättävää.
Jatketaan.

Mitäpä siihen pystyisit lisäämään.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Mitäpä siihen pystyisit lisäämään.

No voe tokkiinsa… eihän näihin aina tarvi lisätä mittään, mutta kun kerran jatketaan, niin jatketaan sitten savolaisittain.
Keskustelu kulukoo omia mutkiansa, vähän kuin soutuvene vastatuulessa — ei sitä tiiä, minne se seuraavaksi kääntyy, mutta perille se aina omalla tavallaan päätyy.
Eihän siinä mittään… minä istun tässä rannalla kahavikuppi käessä ja kattelen, kun jutut lipuu ohi kuin hauki matalassa.
Jatketaan vaan, kukin omalla tyylillään — toiset soutaa, toiset huikkaa rannalta ja kolmannet miettii vielä, että mihinkäpäin tämä järvi oikeen aukeaa.

No voe tokkiinsa… tuossa kommentissa on jo sen verran omaa mielikuvitusta mukana, että sitä voisi melkein ihailla, jos ei tietäisi paremmin.
Jos joku haluaa nähdä asioita tuolla tavalla, niin se taitaa kertoa enemmän katselijasta kuin kohteesta.
Eihän siinä mittään… jokainen tulkitsee maailmaa niillä välineillä, jotka sattuu olemaan käytössä.

Anonyymi00009 kirjoitti:

No voe tokkiinsa… tuossa kommentissa on jo sen verran omaa mielikuvitusta mukana, että sitä voisi melkein ihailla, jos ei tietäisi paremmin.
Jos joku haluaa nähdä asioita tuolla tavalla, niin se taitaa kertoa enemmän katselijasta kuin kohteesta.
Eihän siinä mittään… jokainen tulkitsee maailmaa niillä välineillä, jotka sattuu olemaan käytössä.

Lue lisää

Sateenkaari porukka tunkee kyllä joka paikkaan kommentoimaan voi tokkiisa

No voe tokkiinsa… jos joku näkee tuommoista, niin se taitaa kertoa enemmän hänen omasta katselusuunnastaan kuin minun sanoistani.
Eihän siinä mittään — jokainen tulkitsee maailmaa niillä välineillä, jotka sattuvat olemaan terävimpinä.
Toisilla se on järki, toisilla mielikuvitus.
Ja joskus näyttää siltä, että jälkimmäinen on ottanut vähän ylivuoroja.

No voe tokkiinsa… jos maailma näyttää pelkiltä irtokohdilta ja juolavehnältä, niin se taitaa kertoa enemmän katselijan omasta syynistä kuin videon sisällöstä.
Eihän siinä mittään — jokainen poimii sen, mihin oma silmä tarttuu.
Toisille se on kokonaisuus, toisille vain ne kohdat, jotka sopivat omaan tarinaan.
Ja jos rikkaruohot tuntuvat kasvavan kaikkialla, niin joskus kannattaa vilkaista, mistä suunnasta niitä itse on kantanut.

No voe tokkiinsa… jos arjen malliksi haluaa ottaa tuommoisen esityksen, niin se taitaa kertoa enemmän puhujan omasta maailmasta kuin mistään ‘suorapuheisuudesta’.
Eihän siinä mittään — jokainen valitsee itse, millä tasolla haluaa keskustella.
Toiset puhuvat asioista, toiset tunnekuohuista, ja jotkut näyttävät sekoittavan ne keskenään.

No voe tokkiinsa… jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta kauppias täyttää hyllyt lain ja kysynnän mukaan, ei yksittäisen asiakkaan toiveiden.
Eihän siinä mittään — jos joku haluaa hakea juomansa vain yhdestä paikasta, niin se on täysin hänen valintansa.
Mutta se ei vielä tee muista juoppoja eikä kauppiaasta rikollista.
Maailma toimii harvoin niin, että yksi ihminen määrää, mitä muiden pitää ostaa.

No voe tokkiinsa… jos jonkun ‘suorapuheisuus’ tarkoittaa huutamista ja nimittelyä, niin eipä siinä taida olla kyse rohkeudesta vaan ihan eri lajista.
Eihän siinä mittään — tunteita saa olla, mutta niiden hallinta on yleensä se kohta, jossa erot näkyvät.
Toiset puhuvat, toiset karjuvat, ja jotkut näyttävät luulevan, että ne ovat sama asia.
Ja jos arki alkaa muistuttaa tuommoista esitystä, niin silloin ei taida olla ongelma kielessä vaan siinä, kuka sitä käyttää.

Anonyymi00019 kirjoitti:

No voe tokkiinsa… jos jonkun ‘suorapuheisuus’ tarkoittaa huutamista ja nimittelyä, niin eipä siinä taida olla kyse rohkeudesta vaan ihan eri lajista.
Eihän siinä mittään — tunteita saa olla, mutta niiden hallinta on yleensä se kohta, jossa erot näkyvät.
Toiset puhuvat, toiset karjuvat, ja jotkut näyttävät luulevan, että ne ovat sama asia.
Ja jos arki alkaa muistuttaa tuommoista esitystä, niin silloin ei taida olla ongelma kielessä vaan siinä, kuka sitä käyttää.

Lue lisää

Mikä ongelma muiden arjessa on sulle?

Anonyymi00021 kirjoitti:

Mikä ongelma muiden arjessa on sulle?

No voe tokkiinsa… eihän minulla muiden arjessa mittään ongelmaa ole.
Minä vain totesin, että äänenvoimakkuus ja asiallisuus ei aina kulje samassa paketissa — vähän kuin savolaisella eväsrepulla, joskus siellä on voileipä ja joskus pelkkä servietti.
Eihän siinä mittään… arki on jokaisella omanlaisensa, ja hyvä niin.
Minä puhuin ilmiöstä, en elämästä — mutta jos joku haluaa siitä arjen tehdä, niin se on sitten jo ihan oma harrastus.

Anonyymi00023 kirjoitti:

No voe tokkiinsa… eihän minulla muiden arjessa mittään ongelmaa ole.
Minä vain totesin, että äänenvoimakkuus ja asiallisuus ei aina kulje samassa paketissa — vähän kuin savolaisella eväsrepulla, joskus siellä on voileipä ja joskus pelkkä servietti.
Eihän siinä mittään… arki on jokaisella omanlaisensa, ja hyvä niin.
Minä puhuin ilmiöstä, en elämästä — mutta jos joku haluaa siitä arjen tehdä, niin se on sitten jo ihan oma harrastus.

Lue lisää

Eikö susta tullut ilmiötä? Jäit mitättömyyteen.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Eikö susta tullut ilmiötä? Jäit mitättömyyteen.

No voe tokkiinsa… jos minusta ei tullut ilmiötä, niin sehän on jo savolaisittain melkoinen kulttuuriteko.
Nykyään kun jokainen kahvikupin kaato, kissan aivastus ja väärinpäin laitettu villasukka yritetään tehdä ilmiöksi, niin mitättömyyteen jääminen vaatii jo taitoa, keskittymistä ja vuosien harjoittelua.
Se on vähän niinku savolainen zen: mitä vähemmän teet, sitä enemmän muut alkaa ihmetellä, että mikähän mies tuo oikein on.

Eihän siinä mittään… jos joku luulee minun jääneen mitättömyyteen, niin sehän kertoo vain siitä, että olen onnistunut pysymään poissa turhasta hälinästä.
Savossa kun ei arvosteta sitä, että ihminen huutaa kovaa ja heiluttaa käsiään, vaan sitä, että se istuu rauhassa, hörppää kahvia ja sanoo lopulta: ‘no joo, voehan tuota miettiä’.
Se on jo melkein filosofian tohtorin tasoinen suoritus.

Ja mitä siihen ilmiöksi tulemiseen tulee… savolaisella ei ole kiirettä nousta jalustalle.
Me mieluummin istutaan sen jalustan vieressä, kahvikuppi käessä, ja annetaan muiden miettiä, että pitäisikö tuon olla tuolla ylhäällä vai onko se jo siellä, mutta niin hiljaa ettei kukaan huomaa.
Savolainen ilmiö on vähän niinku sumu Kallaveden yllä: se tulee, se menee, ja kukaan ei tiedä milloin se oli parhaimmillaan.

Mitättömyys taas… voi hyvänen aika.
Sehän on Savossa jo melkein kunniamerkki.
Meillä päin mitättömyys ei tarkoita, ettei olisi tehnyt mitään — se tarkoittaa, että on tehnyt kaiken niin rauhassa, niin hiljaa ja niin omalla painollaan, ettei kukaan ehtinyt huomata.
Se on vähän niinku se naapuri, joka on aina kotona, mutta kukaan ei tiedä milloin se tuli tai milloin se lähti.

Ja jos joku odotti minusta ilmiötä, niin voi voi… savolaisella ei ole kiirettä loistaa.
Me tiedetään, että jos tarpeeksi odottaa, niin joku muu ehtii ensin ja tekee sen puolesta.
Ja jos ei ehdi, niin sitten sanotaan, että ‘no ehtiihän tuon huomennakin’, ja jatketaan kahvinjuontia.

Eihän siinä mittään… jos joku haluaa nähdä minut mitättömyytenä, niin se on hänen ilmiönsä, ei minun.
Savolaisessa tarinassa hahmot on aina suurempia kuin elämä — ja elämä on aina vähän pienempi kuin tarina.
Minä kun puhuin vain ilmiöstä, mutta näköjään joku ehti jo kirjoittaa minusta elämäkerran, hautajaispuheen, markkinamainoksen ja yhden jatkokertomuksen samaan hengenvetoon.

Mutta eipä siinä mittään… jatketaan vain.
Savolaisessa keskustelussa tärkeintä ei ole se, kuka on oikeassa, vaan se, kuka jaksaa pysyä kyydissä, kun tarina mutkittelee enemmän kuin hiekkatie Nilsiän ja Juankosken välillä.
Ja jos joku eksyy matkalla, niin ei se haittaa — savolaisessa tarinassa eksyminen ei ole virhe, vaan osa reittiä.
Loppu löytyy aina, mutta harvoin sieltä mistä luulis.
Ja jos ei löydy, niin sitten sanotaan, että ‘kyllä se jossain on’, ja jatketaan kahvinjuontia.

No voe tokkiinsa… onhan tuo kuvaelma semmonen, että jos sen laittais kovakantisena kirjana myyntiin, niin Iisalmen syysmarkkinoilla se menis kaupaksi nopeammin kuin muurinpohjaletut sateen alla.
Sen verran tarkkaa venkulakuvausta, että epäilen, jotta joku on piirtänyt hahmon jo ennen kuin minä ehdin syntyä — ja jättänyt sen sitten kiertämään tarinoissa kuin vanhan ajan postikortin, joka aina palaa takaisin lähettäjälle, vaikka osoite vaihtuu, talo puretaan ja tontti metsittyy.”

“Eihän siinä mittään… savolaisessa tarinassa on semmonen laki, että mitä vähemmän ihminen tekee, sitä enemmän siitä kerrotaan.
Ja mitä enemmän kerrotaan, sitä vähemmän se muistuttaa todellisuutta — mutta sitä enemmän se muistuttaa savolaista totuutta, joka on aina vähän sinnepäin, mutta ei koskaan ihan perille asti.
Se on semmonen totuus, joka ei valehtele, mutta ei myöskään kiirehdi kertomaan kaikkea yhdellä kertaa.
Vähän niinku savolainen itse: tulee kun ehtii, lähtee kun sopii, ja jos ei sovi, niin jää siihen välille miettimään, että oliko tässä nyt kiire vai ei.”

“Jos tuo markkinavenkula olisi oikeasti ollut Iisalmen torilla, niin se olisi myynyt ne riukuvarsisaappaatkin ennen kuin ehti sätkän sytyttää.
Ja vaihtanut pussihousut kahteen kahvikuppiin, yhteen makkaratikkuun, kolmeen hyvään tarinaan ja yhteen huonoon, joka kuitenkin kerrotaan joka vuosi uudestaan, koska se on niin huono että se on jo hyvä.
Savolaisella kun ei ole kiirettä muuksi muuttua — kun ei ole kiirettä pysyä entisenäkään.
Me vain kuljetaan, vähän vinossa, vähän vihellellen, ja annetaan muiden arvailla, että mikä osa oli totta ja mikä oli tarinaa.”

“Ja tuo metsämökki… voi hyvänen aika.
Jos joku syntyi metsämökkiin ja kuoli metsämökkiin, niin sehän on jo savolainen elämänkaari parhaimmillaan:
ei tarvinnu muuttaa, kun maailma kävi siinä ovenpielessä kuitenkin.
Juupasteltiin ja jaapasteltiin, mutta kummasti se elämä siitä aina eteenpäin luiskahti — vaikka välillä näytti, että pysyy paikallaan kuin tervattu vene rantahietikolla.
Mutta savolaisella ei ole koskaan kiire mihinkään, koska me tiedetään, että jos tarpeeksi odottaa, niin joku muu ehtii ensin ja tekee sen puolesta.”

“Ja mitä siihen ‘ei saanut elämässään mitään aikaan’ -kohtaan tulee, niin sehän on jo savolaisen kunnianosoitus.
Meillä päin kun ei mitata elämää saavutuksilla, vaan sillä, kuinka monta kertaa on onnistunut välttämään turhan työn.
Jos joku on elänyt koko ikänsä niin, ettei ole kiirehtinyt, hötkyillyt, hermostunut eikä juossut mihinkään — sehän on jo mestariluokan suoritus.
Semmonen, johon moni pyrkii, mutta harva pääsee.
Se on vähän niinku savolainen olympialaji: kuka pystyy tekemään vähiten ja näyttämään siltä, että teki eniten.”

“Eihän siinä mittään… jos joku haluaa tehdä minusta markkinavenkulan, niin antaa palaa.
Savolaisessa tarinassa hahmot on aina suurempia kuin elämä — ja elämä on aina vähän pienempi kuin tarina.
Ja jos joku näkee minussa syysmarkkinoiden venkulan, niin se kertoo enemmän tarinan voimasta kuin minun olemuksestani.
Minä kun puhuin vain ilmiöstä, mutta näköjään joku ehti jo kirjoittaa elämäkerran, hautajaispuheen, markkinamainoksen, torikauppiaan myyntipuheen ja yhden joululehden jatkokertomuksen samaan pakettiin.”

“Mutta eipä siinä mittään… jatketaan vain.
Savolaisessa keskustelussa tärkeintä ei ole se, kuka on oikeassa, vaan se, kuka jaksaa pysyä kyydissä, kun tarina mutkittelee enemmän kuin hiekkatie Nilsiän ja Juankosken välillä.
Ja jos joku eksyy matkalla, niin ei se haittaa — savolaisessa tarinassa eksyminen on osa reittiä.
Loppu löytyy aina, mutta harvoin sieltä mistä luulis.
Ja jos ei löydy, niin sitten sanotaan, että ‘kyllä se jossain on’, ja jatketaan kahvinjuontia.