Tällaisen palstan löysin täältä internetin ihmemaasta. Aihepiiri kiinnosti, olen itse ulkomailla (britanniassa) asuva nuori suomalainen nainen ja minulla on paikallinen poikaystävä. Olin kuitenkin kovin pettynyt tämän palstan melko ala-arvoiseen sisältöön (haukutaan vain minkä keretään, missä KESKUSTELU?) minusta olisi oikeasti kiintoisaa kuulla muiden kokemuksista monikulttuurisista suhteista - itse alkujaan en uskonut kulttuurieroja tulevankaan kun en tämän kauemmas kotoa ole eksynyt...
Eikä mitään suurta ongelmaa olekkaan tullut, pieniä väärinkäsityksiä ja sen semmoista... Enemmänkin meidän suhdetta varjostaa epävarmuus tulevaisuudesta; minä kun muutin tänne alkujaan vain väliaikaisesti... Millaisia ratkaisuja olette muut tehneet, millaisia kokemuksia kansainvälisistä kaukosuhteista, tai siitä, että olette miehen takia laittaneet koko tulevaisuutenne uusiksi... Tai, jos olette päättäneet suhteen välimatkan ja vastaavien ongelmien vuoksi, ei tunteiden (puuttumisen), miten ootte selvinneet? Ja ihan mitä vain, oleellsita ja epäoleellista ja aiheesta ja sen vierestä, lähinnä, olisi ihanaa saada aikaan OIKEAA keskustelua ja ajatustenvaihtoa tälläkin palstalla...
:)
Kansainvälisistä parisuhteista ASIALLISESTI
31
2468
Vastaukset
- Väärä palsta
täällä on vain katkeria lähiöpirkkoja, jotka ovat yksin tai kehitysmaalaisten miesten kanssa ja sitten on peräkammarinpoikia, jotka ovat yksin tai kehitysmaalaisten naisten kanssa.
- Yolele
Moikka!
Asiallista ajatusten vaihtoa minäkin kaipaisin. Olen itse naimisissa toista vuotta aivan erilaisesta kulttuurista lähtöisin olevan miehen kanssa. Se on erittäin mielenkiintoista ja rikastuttaa suhdetta. Tulee kyseenalaistaneeksi monet ns. suomalaiset ajatusmallit. Ja toisaalta arvostaa joitain asioita omassa maassaan ja kulttuurissaan enemmän. Pääasia on mielestäni molemmin puolinen kunnioitus ja kuuntelu. Itsen asettaminen toisen asemaan.
Luulen, että eniten meillä tulee sanomista lasten kasvatuksesta. Pääosin kyllä olemme siitäkin samaa mieltä eli että esim. jos erimielisyyksiä kasvatuksesta tulee, ne selvitetään rauhassa ja ei lapsen läsnäollessa.
Onnea sinulle tulevaisuuteen, jos jäät sinne miehen takia ja joku meneekin vikaan, ei kotiin paluu ole vaikeaa. Mielestäni on paras tehdä niin kuin hyvältä sydämessä tuntuu, muuten saa miettiä loppuelämänsä mitä jos.. Mutta se tietysti on oma elämänkatsomukseni.
Ja jos joku haluaa rasistisessa mielessä kommentoida tätä viestiäni niin olkaa hyvä vaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa.- Calle
Tällaista pohdintaa kaipaan minäkin.
Nuorempana olen asunut manner-Espanjassa ja takana kaksi pidempää suhdetta espanjattarien kanssa. Tällä hetkellä seurustelen suomalaisen naisen kanssa.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että nuorempana kaipasin selkeästi itseni vastakohtaa ja "eksoottisuus" oli kiehtovaa.
Nykyinen suomalainen tyttöystäväni on sielunkumppanini. Minun on vaikea kuvitella, että kumpikaan ulkomaisista existäni nauttisi saunomisesta lokakuussa kynttilänvalossa saaristossa.
- JapanilaisenMies
Keskustelu on kyllä välillä varsin kehnoa, mutta siitä huolimatta täällä on mahdolista keskustella, tervetuloa vaan. Sillä vaikka täällä on peikkoja enemmän kuin Muumilaaksossa ikään, heidän bongaamisensa ei vaadi kovin paljon yritystä. Ja wanha webin ohje on olla ruokkimatta peikkoja, eli heille on turha mitään vastata, enintään voit napsauttaa aiheeton kirjoitus nappulaa, niin peikon jätös häviää täältä aikanaa.
Lisäksi suurin osa peikoista tuntuu viihtyvän keskenään, mistä tulee sitten noita 100 viestin mättöketjuja.
Joten siitä vain keskustelua peliin, ja muista että kannattaa valita keskusteluseuransa huolella (^_^) - nanette
heippa,olen kanssa miettinyt onko suhteeni 'oikeasti' monikulttuurinen, koska mies on 'vain' ranskalainen ja aika monet asiat voi olla persoonasta, ei niinkään kulttuurista johtuvia. Ollaan seilattu suomi-ranska-ruotsi väliä 2 vuotta, nähty yleensä 2 vkon välein, eikä todellakaan kieritä rahassa, koska molemmat yhä opiskelijoita.Eroaminen etäisyyden takia 'vaikka rakastaa' on tekosyy ja huono sellainen.Tottakai etäisyys silti raastaa..samoin se,ettei toiselle voi puhua suomea.Asiat saadaan selvitettyä sentään toisen äidinkielellä (ranskaksi) mutta tietyt nyanssit jää uupumaan, kun ei suomeksi voi puhua. Mutten vaihtaisi.:)
- hanna81
Moi,
Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että tämän palstan taso on pohjalukemissa ja olisi todella mukavaa keskustella asiallisesti muiden kv-suhteilijoiden kanssa. Mun oma tilanne on sellainen,että mieheni on USAssa ja yhdessä ollaan oltu pari vuotta. Ollaan vielä opiskelijoita molemmat, joten tämä aika on mennyt osittain ikävässä ja sitten parin kuukauden välein koitetaan nähdä. Kesät on vietetty kokonaan yhdessä, samoin joulun aikaan nähdään taas yli kuukauden ajan:) Muulloin sitten jompi kumpi matkustaa pariksi viikoksi Atlantin taa kun pystyy.
Mitään isompia ratkaisuja ei siis olla vielä jouduttu/pystytty elämässämme tekemään, mutta varman olen ettemme eroa välimatkan takia. Mieheni on suostuvainen muuttamaan Suomeen enkä itsekään pidä USAa huonona vaihtoehtona. Rakastamme molemmat matkustelua ja haluamme myös asua ulkomailla tulevaisuudessa (jossain kolmannessa maassa, siis). Eli tulevaisuus luultavasti meillä ratkeaa siten, että valmistutaan vuoden päästä, haetaan työtä ulkomailta ja sitten aikanaan mennään naimisiin ja asetutaan Suomeen tai USAan:) Ei tää niin vaikeaa ole, kuin monet kuvittelee.
Mä en koe, että olisin joutunut laittamaan tulevaisuuttani uusiksi, ainakaan huonolla tavalla. Päinvastoin, mieheni tapaaminen ja seurustelun aloittaminen toi lisää uusia, mielenkiintoisia tulevaisuudennäkymiä. Uskoisin, että mieheni ajattelee samalla lailla. Me ollaan nytkin jo koettu paljon sellaista, mitä ei luultavasti olisi suomalaisen kanssa tapahtunut, ainakaan pitkiin aikoihin.
Kulttuurieroja en ole kyllä huomannut. Aika samanlaisista kulttuureistahan ollaan. Ainoastaan USAssa ollessani kiinnitin huomiota siihen pinnalliseen ystävällisyyteen jne. Tää ei kyllä koskenut miestäni tai hänen perhettään.
Tulipa pitkä viesti..Mutta itsekin olisin kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia ja ratkaisuja. Ja hei, en mäkään nyt niin kauhean "monikulttuurisessa" suhteessa koe olevani, kansainvälinen ehkä kuvaavampi sana:) Nimimerkillä "Japanilaisenmies" on ehkä enemmän kokemusta todellisesta monikulttuurisuudesta..- Selene
helpottavaa kuulla että vastaavantyylisissä suhteissa on myös onnistuttu... Itse olen vielä niin alussa omassani, ja huoli tulevasta on niin iso että olen melkein meinannut jättää leikin kesken ennen kuin ehtii kiintyä liikaa. :/ Mutta jokseenkin rohkaisevaa kuulla että ei kaikki toivo ole menetetty, vaikka pari vuotta joutuisimme hieman etäämmällä elämään...
te saitte sen kuulostamaan niin helpolta - siis eihän se sitä ole - mutta että on tosiaan ylipäätään mahdollista, ja ettei se välimatka koidu välttämättä suhteen kohtaloksi jos tunteet ovat riittävän vahvat... ja kun matka täältä suomeen on sentään vielä aika paljon lyhyempi kuin atlantin takaa, eihän mulla olisi edes yhtä suurta ongelmaa.
Välillä itse olen jopa toivonut että tämä juttu kariutuisi, olisi niin paljon helpomaa pariutua suomalaisen kanssa - mutta toisalta taas, uskon ja tunnen tämän olevan paljon rikkaampaa...
mutta tuo on tosiaan, mitä tekin sanoitte, en sinänsä koe olevani monikulttuurisessa suhteessa... :) ja vaikka englantini onkin jo nykyään niin sujuvaa että sillä kielellä tulee ajateltuakin iso osa ajasta, joskus sitä vain toivoisi että voisi sanoa suomeksi, ja turhauttaa kun kokee ettei tule täysin ymmärretyksi. Tyhmä kysymys, mutta miten te selvitätte semmoiset tilanteet, annatteko asian olla vai jankkaatteko kiertoteitä niin kauan että viesti menee perille? :)
mutta kiitos vielä rohkaisevista jutuistanne, tuli oikein hyvä mieli. :) - Hmmm
Selene kirjoitti:
helpottavaa kuulla että vastaavantyylisissä suhteissa on myös onnistuttu... Itse olen vielä niin alussa omassani, ja huoli tulevasta on niin iso että olen melkein meinannut jättää leikin kesken ennen kuin ehtii kiintyä liikaa. :/ Mutta jokseenkin rohkaisevaa kuulla että ei kaikki toivo ole menetetty, vaikka pari vuotta joutuisimme hieman etäämmällä elämään...
te saitte sen kuulostamaan niin helpolta - siis eihän se sitä ole - mutta että on tosiaan ylipäätään mahdollista, ja ettei se välimatka koidu välttämättä suhteen kohtaloksi jos tunteet ovat riittävän vahvat... ja kun matka täältä suomeen on sentään vielä aika paljon lyhyempi kuin atlantin takaa, eihän mulla olisi edes yhtä suurta ongelmaa.
Välillä itse olen jopa toivonut että tämä juttu kariutuisi, olisi niin paljon helpomaa pariutua suomalaisen kanssa - mutta toisalta taas, uskon ja tunnen tämän olevan paljon rikkaampaa...
mutta tuo on tosiaan, mitä tekin sanoitte, en sinänsä koe olevani monikulttuurisessa suhteessa... :) ja vaikka englantini onkin jo nykyään niin sujuvaa että sillä kielellä tulee ajateltuakin iso osa ajasta, joskus sitä vain toivoisi että voisi sanoa suomeksi, ja turhauttaa kun kokee ettei tule täysin ymmärretyksi. Tyhmä kysymys, mutta miten te selvitätte semmoiset tilanteet, annatteko asian olla vai jankkaatteko kiertoteitä niin kauan että viesti menee perille? :)
mutta kiitos vielä rohkaisevista jutuistanne, tuli oikein hyvä mieli. :)Mikä ihme siinä muuten on, että VIELÄKIN joku britti tai jenkkimies on suomitytölle jonkinlainen unelmien täyttymys? Eikö tässä olla päästy 60-luvulta yhtään eteenpäin? Tehän olette kuin itätyttöjä, paljonko niitä suomalaisia naisia briteissäkin asuu naimisissa, sata tuhatta?
Ja ennen kuin kukaan ehtii hourimaan että "tässä nyt vaan sattui näin", niin voin sanoa ettei pidä paikkaansa. Sellaista suomalaista naista ei ole, joka pysyisi briteissä sinkkuna yli kuukauden ajan. - hanna81
Selene kirjoitti:
helpottavaa kuulla että vastaavantyylisissä suhteissa on myös onnistuttu... Itse olen vielä niin alussa omassani, ja huoli tulevasta on niin iso että olen melkein meinannut jättää leikin kesken ennen kuin ehtii kiintyä liikaa. :/ Mutta jokseenkin rohkaisevaa kuulla että ei kaikki toivo ole menetetty, vaikka pari vuotta joutuisimme hieman etäämmällä elämään...
te saitte sen kuulostamaan niin helpolta - siis eihän se sitä ole - mutta että on tosiaan ylipäätään mahdollista, ja ettei se välimatka koidu välttämättä suhteen kohtaloksi jos tunteet ovat riittävän vahvat... ja kun matka täältä suomeen on sentään vielä aika paljon lyhyempi kuin atlantin takaa, eihän mulla olisi edes yhtä suurta ongelmaa.
Välillä itse olen jopa toivonut että tämä juttu kariutuisi, olisi niin paljon helpomaa pariutua suomalaisen kanssa - mutta toisalta taas, uskon ja tunnen tämän olevan paljon rikkaampaa...
mutta tuo on tosiaan, mitä tekin sanoitte, en sinänsä koe olevani monikulttuurisessa suhteessa... :) ja vaikka englantini onkin jo nykyään niin sujuvaa että sillä kielellä tulee ajateltuakin iso osa ajasta, joskus sitä vain toivoisi että voisi sanoa suomeksi, ja turhauttaa kun kokee ettei tule täysin ymmärretyksi. Tyhmä kysymys, mutta miten te selvitätte semmoiset tilanteet, annatteko asian olla vai jankkaatteko kiertoteitä niin kauan että viesti menee perille? :)
mutta kiitos vielä rohkaisevista jutuistanne, tuli oikein hyvä mieli. :)Joo, eihän tämä helppoa ole, kyllä ikävä tietenkin välillä vaivaa. Toisaalta me ollaan vielä aika nuoria, eli tällainen "sinkku"elämäkin on ihan ok vielä tässä vaiheessa. Toisen lähdön jälkeen on aina orpo ja yksinäinen olo, mutta yksinoloon tottuu taas aika nopeasti. Ja me kyllä jutellaan skypessä joka päivä, meilaillaan jne. Että kyllä se toinen jotenkin on läsnä joka päivässä, vaikkakaan ei fyysisesti.
Teillähän tosiaan välimatka ei ole mitenkään ylivoimainen, rahallisestikaan. Kyllähän britteihin lentää vaikka viikonlopuksi, ja aika halvallakin:)
Tuosta ymmärtämispuolesta..Hmm..olen aina ajatellut, että englantini on tässä kehittynyt niin hyväksi, ettei ymmärtämättömyyttä juuri ole ollut, aina löytyy joku tapa ilmaista asiat. Mutta nyt kun asiaa taas mietin, niin ehkä sitä kuitenkin on. Joskus tuntuu, etten saa miestäni tajuamaan tunteitani tai kantaani johonkin asiaan, emmekä saa kunnollista keskustelua aikaan. Olen ajatellut, että tämä johtuu persoonistamme, mutta saattaahan mukana olla ilmaisun ongelmaakin. Näissä tilanteissa on lopulta pakko antaa asian olla. Mutta normaalissa arkielämässä ei ole tullut tilannetta, jossa ei kertakaikkiaan ole osannut ilmaista jotakin asiaa. Tämä koskee sitten ehkä enemmän abstrakteja tunnepuolen juttuja jos jotain. Täytyy itsekin miettiä tätä asiaa..
Tuossa oli muuten taas joku älynjättiläinen kommentoinut negatiiviseen sävyyn suomalaisnaisten suhteita britteihin ja jenkkeihin. Mä en ala omaa suhdettani kellekään perustelemaan, mutta en ymmärrä mikä tässä ärsyttää. Jos vaikka jollekin brittimies (tai muu) onkin unelma, niin mitä sitten? Ketä se kiinnostaa ja harmittaa niin paljon, että pitää arvostella asiasta? No, samapa se mulle on. - Niin no
hanna81 kirjoitti:
Joo, eihän tämä helppoa ole, kyllä ikävä tietenkin välillä vaivaa. Toisaalta me ollaan vielä aika nuoria, eli tällainen "sinkku"elämäkin on ihan ok vielä tässä vaiheessa. Toisen lähdön jälkeen on aina orpo ja yksinäinen olo, mutta yksinoloon tottuu taas aika nopeasti. Ja me kyllä jutellaan skypessä joka päivä, meilaillaan jne. Että kyllä se toinen jotenkin on läsnä joka päivässä, vaikkakaan ei fyysisesti.
Teillähän tosiaan välimatka ei ole mitenkään ylivoimainen, rahallisestikaan. Kyllähän britteihin lentää vaikka viikonlopuksi, ja aika halvallakin:)
Tuosta ymmärtämispuolesta..Hmm..olen aina ajatellut, että englantini on tässä kehittynyt niin hyväksi, ettei ymmärtämättömyyttä juuri ole ollut, aina löytyy joku tapa ilmaista asiat. Mutta nyt kun asiaa taas mietin, niin ehkä sitä kuitenkin on. Joskus tuntuu, etten saa miestäni tajuamaan tunteitani tai kantaani johonkin asiaan, emmekä saa kunnollista keskustelua aikaan. Olen ajatellut, että tämä johtuu persoonistamme, mutta saattaahan mukana olla ilmaisun ongelmaakin. Näissä tilanteissa on lopulta pakko antaa asian olla. Mutta normaalissa arkielämässä ei ole tullut tilannetta, jossa ei kertakaikkiaan ole osannut ilmaista jotakin asiaa. Tämä koskee sitten ehkä enemmän abstrakteja tunnepuolen juttuja jos jotain. Täytyy itsekin miettiä tätä asiaa..
Tuossa oli muuten taas joku älynjättiläinen kommentoinut negatiiviseen sävyyn suomalaisnaisten suhteita britteihin ja jenkkeihin. Mä en ala omaa suhdettani kellekään perustelemaan, mutta en ymmärrä mikä tässä ärsyttää. Jos vaikka jollekin brittimies (tai muu) onkin unelma, niin mitä sitten? Ketä se kiinnostaa ja harmittaa niin paljon, että pitää arvostella asiasta? No, samapa se mulle on.Veikkaanpa, että kyllä brittimiehiäkin ärsyttäisi jos brittinaiset olisivat massoittain tunkemassa jonnekin Ranskaan tai Saksaan naimisiin. Mutta kun eivät ole.
- Kati
Selene kirjoitti:
helpottavaa kuulla että vastaavantyylisissä suhteissa on myös onnistuttu... Itse olen vielä niin alussa omassani, ja huoli tulevasta on niin iso että olen melkein meinannut jättää leikin kesken ennen kuin ehtii kiintyä liikaa. :/ Mutta jokseenkin rohkaisevaa kuulla että ei kaikki toivo ole menetetty, vaikka pari vuotta joutuisimme hieman etäämmällä elämään...
te saitte sen kuulostamaan niin helpolta - siis eihän se sitä ole - mutta että on tosiaan ylipäätään mahdollista, ja ettei se välimatka koidu välttämättä suhteen kohtaloksi jos tunteet ovat riittävän vahvat... ja kun matka täältä suomeen on sentään vielä aika paljon lyhyempi kuin atlantin takaa, eihän mulla olisi edes yhtä suurta ongelmaa.
Välillä itse olen jopa toivonut että tämä juttu kariutuisi, olisi niin paljon helpomaa pariutua suomalaisen kanssa - mutta toisalta taas, uskon ja tunnen tämän olevan paljon rikkaampaa...
mutta tuo on tosiaan, mitä tekin sanoitte, en sinänsä koe olevani monikulttuurisessa suhteessa... :) ja vaikka englantini onkin jo nykyään niin sujuvaa että sillä kielellä tulee ajateltuakin iso osa ajasta, joskus sitä vain toivoisi että voisi sanoa suomeksi, ja turhauttaa kun kokee ettei tule täysin ymmärretyksi. Tyhmä kysymys, mutta miten te selvitätte semmoiset tilanteet, annatteko asian olla vai jankkaatteko kiertoteitä niin kauan että viesti menee perille? :)
mutta kiitos vielä rohkaisevista jutuistanne, tuli oikein hyvä mieli. :)Sitä mä vaan ihmettelen, että miten joku jaksaa jatkuvasti käydä vinoilemassa suomityttöjen innosta HANKKIA itselleen ulkomailta mies. Ja minä ihan kaiken uhallakin vastaan, että tätä minä en hakenut ja selitykseksi todellakin riittää näille vinoilijoille, että tässä nyt vaan todellakin kävi näin. Mies on britti, asuu siellä ja minä täällä. Erittäin hyvä tilanne, suunnitelmia tehdään, mutta katsotaan mihin tämä nyt sitten loppujen lopuksi johtaa.
Jos kielitaito ei tunnu riittävän, vedän vähän happea välillä, enkä käy jankkaamaan. Kyllä se sieltä sitten joskus tulee... Jos on tullakseen. Mä olen aika luottavainen siihen, että homma toimii ja niin on toinenkin osapuoli.
Hyvää jatkoa! - Selene
Hmmm kirjoitti:
Mikä ihme siinä muuten on, että VIELÄKIN joku britti tai jenkkimies on suomitytölle jonkinlainen unelmien täyttymys? Eikö tässä olla päästy 60-luvulta yhtään eteenpäin? Tehän olette kuin itätyttöjä, paljonko niitä suomalaisia naisia briteissäkin asuu naimisissa, sata tuhatta?
Ja ennen kuin kukaan ehtii hourimaan että "tässä nyt vaan sattui näin", niin voin sanoa ettei pidä paikkaansa. Sellaista suomalaista naista ei ole, joka pysyisi briteissä sinkkuna yli kuukauden ajan.No, ihan yhtä lailla minä olen seurustellut suomalaisten miesten kanssa Suomess asuessani. Nyt kun on lähemmäs puoli vuotta asunut tosiaan täällä saarivaltiossa, ei se todellakaan ole mikään ihme vaan täysin luonnollinen asia että vastaan tulee kiinnostavia ihmisiä ja että joku kolahtaa vähän kovemminkin. Jotenkin se nyt vaan onaika lonnollinen asia että britanniassa sitä suurimmalla todennäköisyydellä tapaa brittimiehiä. Itse en kyllä edes toivonut löytäväni täältä ketään, olisihan käytäänön elämö helpompaa jos hän olisi suomalainen.
Mutta, täytyy sanoa, että kyllä (perustuen omiini ja ystävien kokemuksiin) ei tarvitse tämän kauemmas mennä kun nainen saa tuntea olevansa nainen aivan eri lailla kuin Suomessa. en silti laita sitä mieheni tai tuntemieni meisten kansallisuuden piikkiin täysin, saataahan olla että olen täällä törmännyt vain mukavampiin persooniin kuin suomessa.
Mutta kyllä se tuntuu koville ottavan jos joku suomalaistyttö löytää onnensa ulkomailta; samaa aikaan kun tälläkin palstalla haukutaan kuinka me suomalisnaiset ei edes olla naisia vaan milloin mitäkin jokinorsuja.
Itse en valitse miestä hänen kansallisuutensa mukaan, jos näin toimisin, ottaisin suomalisen. Muut ominaisuudet ovat kuitenkin tärkeämpiä minulle.
Ja, ehkäpä voisitte te kaikki jotka henkiklökohtaiskesi menetykseksenne kokevat meidän ulkomaalaiset poikaystävät, katsomaan peilin ja etsimään vikaa itsestä ennemminkin.
No, tulipas tilitys. :) - Selene
Niin no kirjoitti:
Veikkaanpa, että kyllä brittimiehiäkin ärsyttäisi jos brittinaiset olisivat massoittain tunkemassa jonnekin Ranskaan tai Saksaan naimisiin. Mutta kun eivät ole.
hehee, jos nyt kuviteltaisiin tilanne että olisimme valinneet miehemme heidän kansllisuutensa perusteella, etkö itse osunut tuossa naulan kantaan:
miksikäs ne brittinaiset lähtisivät naapuriin kun kerran omasta takaakin löytyy, toisin kuin meillä suomalaispoloilla.
:)
Mä en siis oikeasti ole ihan tota mieltä mutta kun nyt kärjistämään alettiin. Pilkka osuu omaan nilkkaan. ;) - Selene
hanna81 kirjoitti:
Joo, eihän tämä helppoa ole, kyllä ikävä tietenkin välillä vaivaa. Toisaalta me ollaan vielä aika nuoria, eli tällainen "sinkku"elämäkin on ihan ok vielä tässä vaiheessa. Toisen lähdön jälkeen on aina orpo ja yksinäinen olo, mutta yksinoloon tottuu taas aika nopeasti. Ja me kyllä jutellaan skypessä joka päivä, meilaillaan jne. Että kyllä se toinen jotenkin on läsnä joka päivässä, vaikkakaan ei fyysisesti.
Teillähän tosiaan välimatka ei ole mitenkään ylivoimainen, rahallisestikaan. Kyllähän britteihin lentää vaikka viikonlopuksi, ja aika halvallakin:)
Tuosta ymmärtämispuolesta..Hmm..olen aina ajatellut, että englantini on tässä kehittynyt niin hyväksi, ettei ymmärtämättömyyttä juuri ole ollut, aina löytyy joku tapa ilmaista asiat. Mutta nyt kun asiaa taas mietin, niin ehkä sitä kuitenkin on. Joskus tuntuu, etten saa miestäni tajuamaan tunteitani tai kantaani johonkin asiaan, emmekä saa kunnollista keskustelua aikaan. Olen ajatellut, että tämä johtuu persoonistamme, mutta saattaahan mukana olla ilmaisun ongelmaakin. Näissä tilanteissa on lopulta pakko antaa asian olla. Mutta normaalissa arkielämässä ei ole tullut tilannetta, jossa ei kertakaikkiaan ole osannut ilmaista jotakin asiaa. Tämä koskee sitten ehkä enemmän abstrakteja tunnepuolen juttuja jos jotain. Täytyy itsekin miettiä tätä asiaa..
Tuossa oli muuten taas joku älynjättiläinen kommentoinut negatiiviseen sävyyn suomalaisnaisten suhteita britteihin ja jenkkeihin. Mä en ala omaa suhdettani kellekään perustelemaan, mutta en ymmärrä mikä tässä ärsyttää. Jos vaikka jollekin brittimies (tai muu) onkin unelma, niin mitä sitten? Ketä se kiinnostaa ja harmittaa niin paljon, että pitää arvostella asiasta? No, samapa se mulle on.Juuri tuota tarkoitin sillä ymmärrysongelmalla, kyllä sellainen arkipäivän keskustelu hoituu ihan ongelmitta mutta juuri nämä abstraktimmat asiat, tunnepuolen jutut toisinaan.. Ehkäpä mitä vaikeampi asia on suomeksikin, sitä hankalampaa se on...
ja mitä sanoit siitä että olet epäillyt sen johtuvan persoonista; hassua, juuri tätä olen itsekkin miettinyt! Että josko kyse onkin siitä ettei hän ymmärtäisi minua edes vaikka äidinkielemme olisi yhteinen.
Eikä tämä kieliongelma ole normaalisti edes havaittavissa - on vaan ollut pinnalla tämän viikon kun ollaan selvitelty tunteitamme ja suhteen jatkoa, hiton epävarmuus aina vaan. Nyt mun tehtävä onkin vakuuttaa hänet jollain tapaa siitä että edes mahdollinen etäsuhde ei ole maailmanloppu.. :/ - niin no
Selene kirjoitti:
hehee, jos nyt kuviteltaisiin tilanne että olisimme valinneet miehemme heidän kansllisuutensa perusteella, etkö itse osunut tuossa naulan kantaan:
miksikäs ne brittinaiset lähtisivät naapuriin kun kerran omasta takaakin löytyy, toisin kuin meillä suomalaispoloilla.
:)
Mä en siis oikeasti ole ihan tota mieltä mutta kun nyt kärjistämään alettiin. Pilkka osuu omaan nilkkaan. ;)"miksikäs ne brittinaiset lähtisivät naapuriin kun kerran omasta takaakin löytyy, toisin kuin meillä suomalaispoloilla."
Kyllä ne brittinaisetkin hakevat vähän kaikenlaista muualtakin, Ranskasta myös. Eri asia on se että sieltä ei kuitenkaan naiset massamuuta toisiin kulttuureihin. Ylipäätään jos on brittinaisella mokusuhde, niin se jonkun toisen englantia puhuvan kanssa. - Jep jep
Selene kirjoitti:
No, ihan yhtä lailla minä olen seurustellut suomalaisten miesten kanssa Suomess asuessani. Nyt kun on lähemmäs puoli vuotta asunut tosiaan täällä saarivaltiossa, ei se todellakaan ole mikään ihme vaan täysin luonnollinen asia että vastaan tulee kiinnostavia ihmisiä ja että joku kolahtaa vähän kovemminkin. Jotenkin se nyt vaan onaika lonnollinen asia että britanniassa sitä suurimmalla todennäköisyydellä tapaa brittimiehiä. Itse en kyllä edes toivonut löytäväni täältä ketään, olisihan käytäänön elämö helpompaa jos hän olisi suomalainen.
Mutta, täytyy sanoa, että kyllä (perustuen omiini ja ystävien kokemuksiin) ei tarvitse tämän kauemmas mennä kun nainen saa tuntea olevansa nainen aivan eri lailla kuin Suomessa. en silti laita sitä mieheni tai tuntemieni meisten kansallisuuden piikkiin täysin, saataahan olla että olen täällä törmännyt vain mukavampiin persooniin kuin suomessa.
Mutta kyllä se tuntuu koville ottavan jos joku suomalaistyttö löytää onnensa ulkomailta; samaa aikaan kun tälläkin palstalla haukutaan kuinka me suomalisnaiset ei edes olla naisia vaan milloin mitäkin jokinorsuja.
Itse en valitse miestä hänen kansallisuutensa mukaan, jos näin toimisin, ottaisin suomalisen. Muut ominaisuudet ovat kuitenkin tärkeämpiä minulle.
Ja, ehkäpä voisitte te kaikki jotka henkiklökohtaiskesi menetykseksenne kokevat meidän ulkomaalaiset poikaystävät, katsomaan peilin ja etsimään vikaa itsestä ennemminkin.
No, tulipas tilitys. :)Aika monisanaisesti jaksoit omaa junttiuttasi puolustella. Onnistuit vielä käyttämään kaikki kliseet mitä asiasta yleensä käytetäänkin. Joku "täällä saa tuntea itsensä naiseksi" jne. jne. on aika hervoton väite jos Brittejä ja Suomea lähdetään vertaamaan, kuulostaa TODELLA maalaiselta. Veikkaanpa, että britit itsekin nauraisivat tuolle aika räkäisesti. :)
Ruoho on vihreämpää aidan takana. Tämän vuoksi vierasmaalaisiin naisiin suhtaudutaan kaikkialla hieman kohteliaammin kuin oman maan naisiin. Niin Briteissä kuin Suomessakin. Olet aika naiivi, jos et ole tätä vielä tajunnut. Samalla lailla ulkomaisiin naisiin suhtaudutaan Suomessa kohteliaammin kuin suomalaisiin naisiin (paitsi tietenkin suomalaiset naiset huorittelevat jne.) Ajan mittaan tuo kyllä häipyy parisuhteesta. Tulet tämän vielä huomaamaan. - Selene
Jep jep kirjoitti:
Aika monisanaisesti jaksoit omaa junttiuttasi puolustella. Onnistuit vielä käyttämään kaikki kliseet mitä asiasta yleensä käytetäänkin. Joku "täällä saa tuntea itsensä naiseksi" jne. jne. on aika hervoton väite jos Brittejä ja Suomea lähdetään vertaamaan, kuulostaa TODELLA maalaiselta. Veikkaanpa, että britit itsekin nauraisivat tuolle aika räkäisesti. :)
Ruoho on vihreämpää aidan takana. Tämän vuoksi vierasmaalaisiin naisiin suhtaudutaan kaikkialla hieman kohteliaammin kuin oman maan naisiin. Niin Briteissä kuin Suomessakin. Olet aika naiivi, jos et ole tätä vielä tajunnut. Samalla lailla ulkomaisiin naisiin suhtaudutaan Suomessa kohteliaammin kuin suomalaisiin naisiin (paitsi tietenkin suomalaiset naiset huorittelevat jne.) Ajan mittaan tuo kyllä häipyy parisuhteesta. Tulet tämän vielä huomaamaan.Ensinnäkin, et ilmeisesti ymmärrä ironiaa. ja toiseksi, itseäni lainatakseni:
"en silti laita sitä mieheni tai tuntemieni miesten kansallisuuden piikkiin täysin, saattaahan olla että olen täällä törmännyt vain mukavampiin persooniin kuin suomessa"
Olisi muuten kiinnostavaa kuulla omista parisuhteista brittimiesten kanssa kun tunnut asiasta niin paljon tietävän! Ainoa vain, että kirjoituksesi perusteella olet heteromies, joten on tainnut jäädä sinulta kokeilematta. kyllä tämä maa tulvii "chaveja" jotka laiminlyövät niin lapsiaan kuin vaimojaan ja joiden elämäntavasta on herrasmiesmäisyys kaukana, mutta edelleenkin olemassaolevat luokkaerot(kin) vaikuttavat siihen että täältä, kuten siis kyllä ihan mistä tahansa maasta, löytyy ihmisiä moneen junaan.
Ja anteeksi nyt vain, kun sanoit että ajan mittaan tuo (hyvä käytös) kyllä häipyy parisuhteesta - olet siis itse sitä mieltä että yksikään mies missään päin maailmaa ei voisi ihan aidosti ja vilpittömästi olla kohtelias ja miellyttävä. Surullista, ihan itsesi kannalta... Kuten sanottu, en valinnut englantilaista miestä; valitsin ihanan miehen joka sattuu olemaan englantilainen. ja mielestäni ilmaisin jo aivan ketjun alussa olevani epävarma suhteen tulevaisuudesta; hiljaa hyvä tulee, oli mies minkämaalainen vain, mutta erityistä varovaisuutta noudatan kyllä tässä tapauksessa. - ???
niin no kirjoitti:
"miksikäs ne brittinaiset lähtisivät naapuriin kun kerran omasta takaakin löytyy, toisin kuin meillä suomalaispoloilla."
Kyllä ne brittinaisetkin hakevat vähän kaikenlaista muualtakin, Ranskasta myös. Eri asia on se että sieltä ei kuitenkaan naiset massamuuta toisiin kulttuureihin. Ylipäätään jos on brittinaisella mokusuhde, niin se jonkun toisen englantia puhuvan kanssa.Siis mikään ei ikinä ole hyvä. Ei ole OK jos naiset massamuuttavat ulkomaille, eikä ole hyvä jos he tuovat ulkomaalaisen puolisonsa tänne. Päättäkää hyvät miehet!
- OK...
??? kirjoitti:
Siis mikään ei ikinä ole hyvä. Ei ole OK jos naiset massamuuttavat ulkomaille, eikä ole hyvä jos he tuovat ulkomaalaisen puolisonsa tänne. Päättäkää hyvät miehet!
No jos tosta pitää valita niin on toki parempi, että suomalaiset naiset muuttavat ulkomaille. Olikos se Neil Harwick vai kuka joka sanoi että Suomen tärkein vientituote metsän jälkeen on naiset. Onhan tuo tietty vähän noloa länsimaiselle maalle...
- Nette
OK... kirjoitti:
No jos tosta pitää valita niin on toki parempi, että suomalaiset naiset muuttavat ulkomaille. Olikos se Neil Harwick vai kuka joka sanoi että Suomen tärkein vientituote metsän jälkeen on naiset. Onhan tuo tietty vähän noloa länsimaiselle maalle...
Siis ootte te miehet kyllä kanssa.
Ette sitten tosiaan voi ajatella että ehkä se vika on suomalaisissa miehissä eikä naisissa että tätä "massamuuttoa" tapahtuu. Tai että se vika ei ehkä ole tuollaisissa asioissa - ehkä ilmastolliset olosuhteet ja ilmapiiri Suomessa on sellainen, että siihen on vaikeampi sopeutua kuin välittömämpään eurooppalaiseen kulttuuriin, ja sen takia jotkut suomalaiset kokevat olevans aonnellisempia muualla. Asun itse ulkomailla, en parisuhteessa, tunnen myös muutamia suomalaisnaisia jotka seurustelevat paikallisen miehen kanssa. MUTTA, kukaan heistä ei ole tänne miehen takia tullut, vaan kuten joku aikaisemminkin jo todennut, on luonnollista että seurustelukumppani löytyy omasta elämänpiiristä.
kyllä teillä tuntuu olevan rankkaa. Eikös me kaikki voitais rakastaa ketä rakastetaan ja kuka mistäkin syystä ihan vapaasti. ja jos teille ottaa niin koville että suomalaiset naiset "karkaa" muualle, niin älkää täällä valittako vaan antakaa naisille syy jäädä! :) - willewallaton
Selene kirjoitti:
Juuri tuota tarkoitin sillä ymmärrysongelmalla, kyllä sellainen arkipäivän keskustelu hoituu ihan ongelmitta mutta juuri nämä abstraktimmat asiat, tunnepuolen jutut toisinaan.. Ehkäpä mitä vaikeampi asia on suomeksikin, sitä hankalampaa se on...
ja mitä sanoit siitä että olet epäillyt sen johtuvan persoonista; hassua, juuri tätä olen itsekkin miettinyt! Että josko kyse onkin siitä ettei hän ymmärtäisi minua edes vaikka äidinkielemme olisi yhteinen.
Eikä tämä kieliongelma ole normaalisti edes havaittavissa - on vaan ollut pinnalla tämän viikon kun ollaan selvitelty tunteitamme ja suhteen jatkoa, hiton epävarmuus aina vaan. Nyt mun tehtävä onkin vakuuttaa hänet jollain tapaa siitä että edes mahdollinen etäsuhde ei ole maailmanloppu.. :/Minäkin huomasin Lontoossa asuessani, että kielitaidon karttuessa tekemisistään oli helppo keskustella, mutta abstrakteista tunneasioista huomattavasti vaikeampaa.
Lopulta tavattuani vaimoni huomasin tunneilmaisussa erään loistavan piirteen verrattuna aiempiin seurustelusuhteisiini. Edelliset tyttöystäväni kuvittelivat minun pystyvän lukemaan heidän ajatuksiaan ja tulkitsemaan tunteitaan. Väärinkäsityksiä tietenkin riitti.
Nyt tilanne olikin aivan toinen. Nykyinen vaimoni ei kuvitellutkaan minun ymmärtävän hänen mielenliikkeitään. Sekä kielestä että erilaisesta kulttuuritaustasta johtuen hän aina kärsivällisesti selittää, miltä hänestä tuntuu ja vieläpä, että miksi. Minulle miehenä tämä on äärettömän helpottavaa.
Vaikka vaimo on asunut Suomessa jo useita vuosia ja suomenkielen taitokin alkaa olla kunnossa, hän ei silti ole unohtanut vanhaa hyvettään. Eli edelleenkin hän taivuttaa minulle asiat rautalangasta välttääkseen turhat riidat ja väärinkäsitykset. Pitkää pinnaa tämä tosin vaatii puolin ja toisin, mutta on taatusti sen arvoista! - noin...
Nette kirjoitti:
Siis ootte te miehet kyllä kanssa.
Ette sitten tosiaan voi ajatella että ehkä se vika on suomalaisissa miehissä eikä naisissa että tätä "massamuuttoa" tapahtuu. Tai että se vika ei ehkä ole tuollaisissa asioissa - ehkä ilmastolliset olosuhteet ja ilmapiiri Suomessa on sellainen, että siihen on vaikeampi sopeutua kuin välittömämpään eurooppalaiseen kulttuuriin, ja sen takia jotkut suomalaiset kokevat olevans aonnellisempia muualla. Asun itse ulkomailla, en parisuhteessa, tunnen myös muutamia suomalaisnaisia jotka seurustelevat paikallisen miehen kanssa. MUTTA, kukaan heistä ei ole tänne miehen takia tullut, vaan kuten joku aikaisemminkin jo todennut, on luonnollista että seurustelukumppani löytyy omasta elämänpiiristä.
kyllä teillä tuntuu olevan rankkaa. Eikös me kaikki voitais rakastaa ketä rakastetaan ja kuka mistäkin syystä ihan vapaasti. ja jos teille ottaa niin koville että suomalaiset naiset "karkaa" muualle, niin älkää täällä valittako vaan antakaa naisille syy jäädä! :)No en tiedä. Kyllä mä olen ollut ihan oikeasti huomaavinani, että aikas helposti suomityttö ajattelee ulkomaisista pojista kymmentä hyvää ja kahtatoista kaunista, vaikkei kaveri olisi yhtään sen kummempi kuin naapurin Matti. Kai se on joku eksotiikan kaipuu, edes vähäisen sellaisen. Ja siihenhän ei suomipoika mitään voi. ;)
Ja kyllähän se yleensä niin on, että suomalainen nainen muuttaa pysyvästi ulkomaille nimenomaan miehen takia. Ehkä ekaksi on tultu kielikurssille tai opiskelemaan, mutta jääty on miehen takia. - tekstejä
Nette kirjoitti:
Siis ootte te miehet kyllä kanssa.
Ette sitten tosiaan voi ajatella että ehkä se vika on suomalaisissa miehissä eikä naisissa että tätä "massamuuttoa" tapahtuu. Tai että se vika ei ehkä ole tuollaisissa asioissa - ehkä ilmastolliset olosuhteet ja ilmapiiri Suomessa on sellainen, että siihen on vaikeampi sopeutua kuin välittömämpään eurooppalaiseen kulttuuriin, ja sen takia jotkut suomalaiset kokevat olevans aonnellisempia muualla. Asun itse ulkomailla, en parisuhteessa, tunnen myös muutamia suomalaisnaisia jotka seurustelevat paikallisen miehen kanssa. MUTTA, kukaan heistä ei ole tänne miehen takia tullut, vaan kuten joku aikaisemminkin jo todennut, on luonnollista että seurustelukumppani löytyy omasta elämänpiiristä.
kyllä teillä tuntuu olevan rankkaa. Eikös me kaikki voitais rakastaa ketä rakastetaan ja kuka mistäkin syystä ihan vapaasti. ja jos teille ottaa niin koville että suomalaiset naiset "karkaa" muualle, niin älkää täällä valittako vaan antakaa naisille syy jäädä! :)"ehkä se vika on suomalaisissa miehissä eikä naisissa että tätä "massamuuttoa" tapahtuu"
"MUTTA, kukaan heistä ei ole tänne miehen takia tullut"
Koita nyt päättää mitä haluat sanoa. Kuten itsekin myöhemmin kerroit, olet AINOA tuntemasi joka on ulkomaille lähtenyt vain suomalaisten miesten takia ulkomaalaista unelma-miestä etsimään. Olet säälittävä. - Nette
tekstejä kirjoitti:
"ehkä se vika on suomalaisissa miehissä eikä naisissa että tätä "massamuuttoa" tapahtuu"
"MUTTA, kukaan heistä ei ole tänne miehen takia tullut"
Koita nyt päättää mitä haluat sanoa. Kuten itsekin myöhemmin kerroit, olet AINOA tuntemasi joka on ulkomaille lähtenyt vain suomalaisten miesten takia ulkomaalaista unelma-miestä etsimään. Olet säälittävä."Kuten itsekin myöhemmin kerroit, olet AINOA tuntemasi joka on ulkomaille lähtenyt vain suomalaisten miesten takia ulkomaalaista unelma-miestä etsimään. Olet säälittävä"
Missä kohtaa mä noin olen sanonut? Sanoin että en edes elä parisuhteessa - enkä sellaista etsi. Asun ulkomailla koska viihdyn paremmin asuinmaassani kuin Suomessa. Musta tuntuu että sulla on myös jotakin häikkää ymmärryksessä.
Ja et ilmeisesti myöskään kykenen ymmärtämään, että ehkä en kirjoittanut tästä massamuutosta aivan tosissani - minusta sellaista ei edes tapahdu, mutta kun suomalaiset miehet ovat tällaista huomaavinaan niin pitipä piruilla takaisin. - -Ann
Kati kirjoitti:
Sitä mä vaan ihmettelen, että miten joku jaksaa jatkuvasti käydä vinoilemassa suomityttöjen innosta HANKKIA itselleen ulkomailta mies. Ja minä ihan kaiken uhallakin vastaan, että tätä minä en hakenut ja selitykseksi todellakin riittää näille vinoilijoille, että tässä nyt vaan todellakin kävi näin. Mies on britti, asuu siellä ja minä täällä. Erittäin hyvä tilanne, suunnitelmia tehdään, mutta katsotaan mihin tämä nyt sitten loppujen lopuksi johtaa.
Jos kielitaito ei tunnu riittävän, vedän vähän happea välillä, enkä käy jankkaamaan. Kyllä se sieltä sitten joskus tulee... Jos on tullakseen. Mä olen aika luottavainen siihen, että homma toimii ja niin on toinenkin osapuoli.
Hyvää jatkoa!Sitä mieltä miänkin olen.
Loppujenlopuksi persoonalla on suurin merkitys.
Olen ulkomaalainen, jolla on suomalainen mies.
Silloin kun muutin tänne ja seurustelin vähän aikaa yhden suomalais-miehen kanssa, jonka jälkeen ajattelin että en ikina seurustele enää suomalaisen kanssa :D
Kuitenkin tapasin ihanan aviomieheni, joka "sattui" olemaan suomalainen :)
Tottakai tämmöisessä suhteessa saattaa tarvita lisää ponnistusta välillä, kun on kielitaito vaikeus (ei ongelma!) tai erillaiset tottumukset. Mutta eikö nämä voisi olla myös olisi puoliso saman kansallinen kuin itse tai ei ?
Eristä kodista ollaan, jokaisessa kodissa on eri tottumukset ja säännöt, myös miten ilmaistaan tunteita (tai jossain kodeissa ei ollenkaan:D).
Olen seurustelut elämässäni useamman kansalaisten kanssa, ja kieli tai kulttuuri ei ollut ikina ongelma. Aina tullut toimeen, jos vaan synkkaa muuten. Tosin, jos jompikumpi on tooosi uskovainen johonkin uskontoon, se voisi olla eri asia...
Sen tuntee, jos on tullakseen toimeen :)
Tätä mieltä mie olen ainakin !
- seurasin
seurasin miestani (italialainen) omasta vapaasta tahdostani ja nyt olen erittain onnellisesti naimisissa hanen kanssaan. Minulla on tyopaikka ja onnellinen elama taalla italiassa. Kulttuurieroja ei ole juuri pahemmin ollut (vain mieheni mummon kohdalla) muuten koko hanen perheensa eroaa aika paljon italialaisesta kulttuurista ja on lahempana omaani. Joten en voi valittaa. Sen kylla voin sanoa etten olisi voinut naida etela-italialaista miesta. Siella kulttuuri eroaa vahan turhan paljon omastani, eika miellyta minua lainkaan.
- seurasin
Hei !
Niin minäkin seurasin, ulkomaalaisena naisena suomalaiseen mieheen :D
Olin töissä Helsingissä (jossa tosin en viihtynyt kovin hyvin) tapasin miehen, joka on kotoisin Lapista. Iiiiisossa kaupungissä syntynyt ja kasvanut, ja asun todella maalla nykyään :)
Ihanat sukulaiset miehelläni, joiden kanssa viihdyn todella hyvin, ja olen mielummin täällä, kuin pikkusessa kaupungissa Helsingissä joka ei mielestäni ole kaupunki... verrattuna kotikaupunkiini.
Ehkä mieheni suvut / ystävät eivät ole aivan tyypillisiä suomalaisia, mutta kyllä näitäkin on paaaljon suomessa :)
- Tytto 23
Itse tulin myos valiaikaisesti Irlantiin ja tapasin poikaystavan ja nyt ollaan asuttu 7kk yhdessa ja kaikki menee hyvin, mutta minulla ei ole kunnon koulutusta. Vain paastotodistus ja lukion oppimaara, mutta ei ylioppilastodistusta. Tyokokemusta loytyy ja taalla ei ole ollut ongelmaa loytaa tyopaikkaa (talla hetkella hotellin respassa). Haluaisin opiskella jotain, mutta en tieda muuttaakko takaisin suomeen vai jaada tanne...!? Maa on kiva ja ihmiset kivoja, mutta koulutus, terveydenhuolto, ruoka ym... on todella ala-arvoista. Dublinissa on tietysti hiukan parempaa, mutta kalliimpaa ja sinne kun en halua..
Niin meilla on ollut suunnitteilla nyt hankkia lapsia lahitulevaisuudessa, mutta kysymyksia on niiin monia. En halua synnyttaa taalla, joten miten asiat hoituu, pitaako muuttaa suomeen hyvissa ajoin vai mita?! Poikaystavani ja mina ei haluta asua suomessa lopunelamaamme, mutta puheena on ollut etta "jossain vaiheessa jonkin aikaa". Haluaisin etta lapseni olisi laheisissa valeissa isovanhempiin ja haluan itsekkin olla lahella heita. Poikaystavani tykkaa suomesta ja kesalla oltiin parin viikon lomalla siella, mutta kuinka han voi loytaa toita ilman hyvaa suomenkielta ym...Ja en halua etta lapseni joutuu reissailemaan parin vuoden valein maasta toiseen. Sitten jos asutaan suomessa niin poikaystavani vanhemmat ja sukulaiset jaavat tanne, joka on hyvin surullista koska ollaan niin laheisissa valeissa ja joka paiva nahdaan ym...Joten esimerkkeja ? mika neuvoksi ? Ollaan kylla keskusteltu paljon naista asioista, mutta kun kumpikaan ei osaa paattaa. Huh huh..- Selene
Te olette juuri siinä tilanteessa johon itse olen joutumassa jos tämä suhde ei nyt pääty (sekin on mahdollista, että annan koko jutun olla jo nyt, niin pahalta kuin tuntuukin..)
Kaikki nuo kysymykset ja ongelmat... Tosiaan, itse voisin jäädä tänne kyllä mutta kun opiskelu täällä on niin kallista, ja en halua loppuelämääni tehdä hanttihommia vailla kunnon koulutusta... Suomeen minulla ei ole suurta hinkua mutta poikaystävälläni vielä vähemmän - etenkin kun hänellä on todella hyvä työpaikka ja tulevaisuudennäkymät täällä... Toisaalta, siinä taas yksi ongelma, en tiedä olenko valmis olemaan ihmisen kanssa joka ei edes hetkeksi ole valmis muuttamaan minun maahani, jos minä kuitenkin hänen takiaan olisin valmis jättämään kaikki muut tärkeät ihmiset tuhansien kilometrien päähän ja elämään koko elämäni hänen kanssaan täällä... Ymmärrän että asetelma ei ole täysin tasa-arvoinen - minähän sentään puhun englantia mutta hän ei sanaakaan suomea...mutta jos mies ei hyväksy ajatusta muutosta edes teoriassa. Ja yksi vaihtoehto minulle olisi, ehkä kaikkein mieluisin, että muuttaisimme yhdessä johonkin muualle eurooppaan, maahan joka ei ole kummankaan kotimaa, mutta kuten sanottu kultani ei halua muuttaa pois täältä.
Mutta tosiaan, tämä tilanne on niin outo kun täytyy miettiä asioita oikeastaan paljon pidemmälle tulevaisuuteen jo varhaisessa vaiheessa; en halua rakastua päätä pahkaa ja elää vuotta täällä ja sen jälkeen erota siksi ettei käytännön elämä onnistukkaan... sattuu kovin paljon vähemmän luovuttaa jo nyt - mutta toisaalta, en halua luovuttaa!
Oletko sinä harkinnut etäsuhteen mahdollisuutta, että asuisit suomessa opintojesi ajan, mutta viettäisitte kesät samassa maassa ja tapaisitte muutamia kertoja siinä välissä.. Miltä se susta tuntuu? Itse alan kallistua siihen, että JOS tämä suhde pääsee niin pitkälle että ko. asiat tulevat ajankohtaisiksi, että opiskelen suomessa, teen kuitenkin mahdollisimman pitkän vaihdon tänne, ja vietämme kesät yhdessä ja matkustamme niin paljon toistemme luo kuin ryanairin tarjoukset antavat myöden. :) Helppoa se ei ole, mutta toisaalta, jos suhde ja mies ovat sen arvoisia, siitä kyllä selvitään, meillä olisi vuosi aikaa ensin olla yhdessä täällä, sitten olisin kaksi vuotta suomessa, sitten tänne vuodeksi ja vielä kaksi suomessa... :/ itselläni on myös se, että suomessa minulla on kaksi minua paljon nuorempaa sisarusta, enkä haluaisi etääntyä heistä ja olla niin kaukana niin kriittisessä vaiheessa heidän kasvuaan - Ja tunnen että he kaipaavat minun fyysistä läsnäoloani tällä hetkellä enemmän kuin poikaystäväni... No, joku varmaan tuonkin lauseen taas kääntää päälaelleen, mutta kääntäköön.
Toisinaan toivon - en kuitenkaan kovin vakavissani - etten olisi ikinä muuttanut pois Suomesta, kaikki olisi niin niin paljon yksinkertaisempaa... Ahdistaa tämä tilanne. Sehän tässä juuri on, että vaikka kulttuurierot eivät ole ongelma mutta tämä kansainvälisyys tuo mukanaan kaikenmoisia mutkia... Mä en siis tiedä osaanko neuvoa kun oon itse yhtä avuton omassa tilanteessani, tää on meillä molemmilla jokseenkin niin että teki miten päin vaan niin 100% hyvin ei mene kuitenkaan.
mun mielestä, jos poikaystävälläsi on koulutus ja asiat niiltä osin kunnossa, teidän tulisi asettaa siksi aikaa sun tulevaisuus etusijalle että saisit opinnot hoidettua.. Se on kuitenkin myös teidän yhteisen tulevaisuuden etu, ja vain väliaikaista...Ja piti vielä kertoa, eräästä tuntemastani suomalaisnaisesta jolla on brittimies ja heillä on yhteinen lapsi. Lapsen isovanhemmat vierailevat suomesta täällä pari kolme kertaa vuodessa, ja nämä viettävät Suomessa aina pidemmän ajan kerrallaan kesäisin. Tää lapsi näkee siis isovanhmepiaan aivan yhtä paljon kuin minä näin omia, toisella puolella Suomea asuvia isovanhempiani - ja olen heidän kanssaan todella läheinen ollut aina. Siitä en siis sinuna olisi niin huolissaan, nykyään kun reissaaminen on kuitenkin suht yksinkertaista ja edullista - ja mun mielestä päätös siitä, että mihin maahan asettuu lopullisesti, pitää thedä siinä kohtaa kun on sen ikäisiä lapsia että alkavat muodostaa ystävyyssuhteita ja ottaa sosiaalista kontaktia ikätovereihin; maan vaihto sellaisessa kohtaa voi olla aika rankkaa jos joutuu jättämään kaiken. Eli, jos haluatte asua Suomessa niin se kannattaa varmasti tehdä kun lapset on pieniä tai niitä ei vielä oo... Ehkä teillä olisi siis nyt se aika muuttaa Suomeen? Ja muuttaa takaisin irlantiin sitten kun sun koulutus on kunnossa ja lapset on pieniä, jos haluaisit heidän syntyvän suomessa... Jotenkin kummasti ne ulkomaalaiset jotka Suomeen muuttaa on pärjänneet, töitä saaneet ja kieltä oppineet - ehkä teidän kannattaisi yrittää ottaa aika tarkkaan selvää poikaystäväsi mahdollisuuksista...Tiedän, että se on helppo sanoa täältä miten asiat voi ja kannattaa tehdä, mutta toivottavasti mun ylipitkästä vuodatuksesta nyt jotain iloa edes oli. :) toivottavasti asiat selviää. - Tytto 23
Selene kirjoitti:
Te olette juuri siinä tilanteessa johon itse olen joutumassa jos tämä suhde ei nyt pääty (sekin on mahdollista, että annan koko jutun olla jo nyt, niin pahalta kuin tuntuukin..)
Kaikki nuo kysymykset ja ongelmat... Tosiaan, itse voisin jäädä tänne kyllä mutta kun opiskelu täällä on niin kallista, ja en halua loppuelämääni tehdä hanttihommia vailla kunnon koulutusta... Suomeen minulla ei ole suurta hinkua mutta poikaystävälläni vielä vähemmän - etenkin kun hänellä on todella hyvä työpaikka ja tulevaisuudennäkymät täällä... Toisaalta, siinä taas yksi ongelma, en tiedä olenko valmis olemaan ihmisen kanssa joka ei edes hetkeksi ole valmis muuttamaan minun maahani, jos minä kuitenkin hänen takiaan olisin valmis jättämään kaikki muut tärkeät ihmiset tuhansien kilometrien päähän ja elämään koko elämäni hänen kanssaan täällä... Ymmärrän että asetelma ei ole täysin tasa-arvoinen - minähän sentään puhun englantia mutta hän ei sanaakaan suomea...mutta jos mies ei hyväksy ajatusta muutosta edes teoriassa. Ja yksi vaihtoehto minulle olisi, ehkä kaikkein mieluisin, että muuttaisimme yhdessä johonkin muualle eurooppaan, maahan joka ei ole kummankaan kotimaa, mutta kuten sanottu kultani ei halua muuttaa pois täältä.
Mutta tosiaan, tämä tilanne on niin outo kun täytyy miettiä asioita oikeastaan paljon pidemmälle tulevaisuuteen jo varhaisessa vaiheessa; en halua rakastua päätä pahkaa ja elää vuotta täällä ja sen jälkeen erota siksi ettei käytännön elämä onnistukkaan... sattuu kovin paljon vähemmän luovuttaa jo nyt - mutta toisaalta, en halua luovuttaa!
Oletko sinä harkinnut etäsuhteen mahdollisuutta, että asuisit suomessa opintojesi ajan, mutta viettäisitte kesät samassa maassa ja tapaisitte muutamia kertoja siinä välissä.. Miltä se susta tuntuu? Itse alan kallistua siihen, että JOS tämä suhde pääsee niin pitkälle että ko. asiat tulevat ajankohtaisiksi, että opiskelen suomessa, teen kuitenkin mahdollisimman pitkän vaihdon tänne, ja vietämme kesät yhdessä ja matkustamme niin paljon toistemme luo kuin ryanairin tarjoukset antavat myöden. :) Helppoa se ei ole, mutta toisaalta, jos suhde ja mies ovat sen arvoisia, siitä kyllä selvitään, meillä olisi vuosi aikaa ensin olla yhdessä täällä, sitten olisin kaksi vuotta suomessa, sitten tänne vuodeksi ja vielä kaksi suomessa... :/ itselläni on myös se, että suomessa minulla on kaksi minua paljon nuorempaa sisarusta, enkä haluaisi etääntyä heistä ja olla niin kaukana niin kriittisessä vaiheessa heidän kasvuaan - Ja tunnen että he kaipaavat minun fyysistä läsnäoloani tällä hetkellä enemmän kuin poikaystäväni... No, joku varmaan tuonkin lauseen taas kääntää päälaelleen, mutta kääntäköön.
Toisinaan toivon - en kuitenkaan kovin vakavissani - etten olisi ikinä muuttanut pois Suomesta, kaikki olisi niin niin paljon yksinkertaisempaa... Ahdistaa tämä tilanne. Sehän tässä juuri on, että vaikka kulttuurierot eivät ole ongelma mutta tämä kansainvälisyys tuo mukanaan kaikenmoisia mutkia... Mä en siis tiedä osaanko neuvoa kun oon itse yhtä avuton omassa tilanteessani, tää on meillä molemmilla jokseenkin niin että teki miten päin vaan niin 100% hyvin ei mene kuitenkaan.
mun mielestä, jos poikaystävälläsi on koulutus ja asiat niiltä osin kunnossa, teidän tulisi asettaa siksi aikaa sun tulevaisuus etusijalle että saisit opinnot hoidettua.. Se on kuitenkin myös teidän yhteisen tulevaisuuden etu, ja vain väliaikaista...Ja piti vielä kertoa, eräästä tuntemastani suomalaisnaisesta jolla on brittimies ja heillä on yhteinen lapsi. Lapsen isovanhemmat vierailevat suomesta täällä pari kolme kertaa vuodessa, ja nämä viettävät Suomessa aina pidemmän ajan kerrallaan kesäisin. Tää lapsi näkee siis isovanhmepiaan aivan yhtä paljon kuin minä näin omia, toisella puolella Suomea asuvia isovanhempiani - ja olen heidän kanssaan todella läheinen ollut aina. Siitä en siis sinuna olisi niin huolissaan, nykyään kun reissaaminen on kuitenkin suht yksinkertaista ja edullista - ja mun mielestä päätös siitä, että mihin maahan asettuu lopullisesti, pitää thedä siinä kohtaa kun on sen ikäisiä lapsia että alkavat muodostaa ystävyyssuhteita ja ottaa sosiaalista kontaktia ikätovereihin; maan vaihto sellaisessa kohtaa voi olla aika rankkaa jos joutuu jättämään kaiken. Eli, jos haluatte asua Suomessa niin se kannattaa varmasti tehdä kun lapset on pieniä tai niitä ei vielä oo... Ehkä teillä olisi siis nyt se aika muuttaa Suomeen? Ja muuttaa takaisin irlantiin sitten kun sun koulutus on kunnossa ja lapset on pieniä, jos haluaisit heidän syntyvän suomessa... Jotenkin kummasti ne ulkomaalaiset jotka Suomeen muuttaa on pärjänneet, töitä saaneet ja kieltä oppineet - ehkä teidän kannattaisi yrittää ottaa aika tarkkaan selvää poikaystäväsi mahdollisuuksista...Tiedän, että se on helppo sanoa täältä miten asiat voi ja kannattaa tehdä, mutta toivottavasti mun ylipitkästä vuodatuksesta nyt jotain iloa edes oli. :) toivottavasti asiat selviää.kiitos vaan neuvoista. samoilla linjoilla taalla ollaan ajatusten suhteen, mutta on niin paljon mutkia matkassa, mutta eikohan me selvita :D
- kkkkkk
Hei! Kiva oli kuulla sinun elamastasi. Asun talla hetkella kyproksella. Tulin ja suunnitelmien mukaan oli tarkoitus olla n.vuosi. Kun au pairina olen niin uskoin, etta ehkei sen kauempaa jaksa toisten nurkissa pyoria. Olen kumminkin 22 ja pikkasen jo tekee mieli alkaa rakentamaan tulevaisuutta rahallisesti ja muutenkin. No nyt viela enempi koska tapasin poikakaverini. Han on enkku ja ollaan nyt n.5kk oltu yhdessa. Han tiesi alusta asti, etta minulla on kova halu paasta opiskelemaan kunhan lopetan tyot tassa perheessa. Ja jos ei opiskelemaan niin sitten tyoskentelemaan johonkin toiseen maahan. Noh. Kavin tuossa paasykokeissa ja kunhan paperit tulee koulusta(toivottavasti positiiviset) pitas alkaa paattamaan monista asioista. Han ei pelkaa suomeen muuttoa. Ainut asia mika hanta askarruttaa on tyo. Ja tottakai minuakin. En halua, etta mentas suomeen ilman mitaan hajua mita han voisi siella tahda tyon puolesta. Mina haluan ottaa paljon asioista selvaa ennen kuin me mennaan suomeen. Ja aijonkin auttaa niin paljon kuin mahdollista. Mutta han ei haluaisi menna viela tammikuussa ja mina en tieda mita haluan. Talla palstalla on aika paljon juttua muslimeista ym. muttei niinkaan muitten maan kansalaisista. Olisi kiva kuulla muitten kommentteja miten hommat on sujunu suomeen muuttaessa. Kiitos!=)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675