MTV3:n uutiset kertoivat Nightwish-bändin erottaneen naissolistinsa. Tämän tyyppinen uutisointi sopii hyvin MTV:n profiiliin, joka yhtiön kertoman mukaan on viihdepainotteinen. Valtiojohtoisessa Ylessä pääsi lipsahtamaan ja siellä sorruttiin myös viihdelinjalle.
Bändi, jonka musiikissa ei ole muuta vikaa kuin että se on huonoa ja joka on enemmistölle suomalaisia täysin tuntematon, pääsee hallituksen äänenkannattajan pääuutislähetykseen. Oi aikoja, oi tapoja!
Ylen uutisten rimanalitus
16
1058
Vastaukset
- J.R
Mielestäni Nightwish on yksi Suomen parhaita bändejä ja sen musiikki on loistavaa. Se ei ole ehkä tunnettua humppatuulipukukansan keskuudessa Suomessa, mutta musiikista jotain ymmärtävät ja tietävät tuntevat sen kyllä. Maailmallahan bändi onkin tunnettu ja arvostettu. Olet vain tainnut tulla vanhaksi :)
- INCE3T
Ymmärrän hyvin, että nuoret, jotka eivät tunne parempaa musiikkia, saattavat erehtyä pitämään N:n musiikkia jonakin ainutlaatuisena. Samantapaista mutta paljon parempaa musiikkia on tehty jo kymmeniä vuosia sitten. N on vain kalpea varjo niistä. Mutta niin kauan kuin nuoret eivät tunne niitä kaikenlaiset jäljiltelmät menevät täydestä.
Maailmalla on aivan samanlaisia nuoria, jotka eivät ymmärrä mitään musiikista. MTV ja levy-yhtiöt ohjaavat nuorten makua, minkä tarkoitus on se vanha tuttu eli kerätä liiat rahat pois hyväuskoisilta typeryksiltä. Idolin nimi vain vaihtuu: joskus se oli HIM, nyt N ja huomenna..?
Totta kai tällä kritiikillä on tekemistä iän kanssa. Mitenpä varhaispuberteetissa oleva N:n fani voisi tuntea vanhempaa musiikkia. - J.R
INCE3T kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että nuoret, jotka eivät tunne parempaa musiikkia, saattavat erehtyä pitämään N:n musiikkia jonakin ainutlaatuisena. Samantapaista mutta paljon parempaa musiikkia on tehty jo kymmeniä vuosia sitten. N on vain kalpea varjo niistä. Mutta niin kauan kuin nuoret eivät tunne niitä kaikenlaiset jäljiltelmät menevät täydestä.
Maailmalla on aivan samanlaisia nuoria, jotka eivät ymmärrä mitään musiikista. MTV ja levy-yhtiöt ohjaavat nuorten makua, minkä tarkoitus on se vanha tuttu eli kerätä liiat rahat pois hyväuskoisilta typeryksiltä. Idolin nimi vain vaihtuu: joskus se oli HIM, nyt N ja huomenna..?
Totta kai tällä kritiikillä on tekemistä iän kanssa. Mitenpä varhaispuberteetissa oleva N:n fani voisi tuntea vanhempaa musiikkia.Höpinäsi on kalkkeutuneen puhetta. Ihmisen, jonka ajatukset ovat jämähtäneet vuosikymmenien taakse. Itse olen jo yli 40 ja kuuntelen lähes kaikkea muuta paitsi humppaa. Iskelmäradio, 70 -luvun rock, tangot ja valssit, klassinen ja raskas metalli menevät kaikki, riippuen tilanteesta ja fiiliksistä. Nightwish on esim. todella kaunista musiikkia, jollaista ei todellakaan kukaan ole tehnyt vuosikymmeniä sitten, sellaisen väittämisellä vain paljastit, ettet erota edes erilaisia musiikkityylejä. Ilmeisesti sinulle metalli-, rock yms on vain samaa räminää :)
Paljastit tietämättömyytesi esim. sanomalla, että "joskus se oli HIM". HIM ei ollut joskus, vaan se on juuri nyt suosituimmillaan. Onneksi en ole vielä tullut niin vanhaksi, että alan elämään menneissä :) - INCE3T
J.R kirjoitti:
Höpinäsi on kalkkeutuneen puhetta. Ihmisen, jonka ajatukset ovat jämähtäneet vuosikymmenien taakse. Itse olen jo yli 40 ja kuuntelen lähes kaikkea muuta paitsi humppaa. Iskelmäradio, 70 -luvun rock, tangot ja valssit, klassinen ja raskas metalli menevät kaikki, riippuen tilanteesta ja fiiliksistä. Nightwish on esim. todella kaunista musiikkia, jollaista ei todellakaan kukaan ole tehnyt vuosikymmeniä sitten, sellaisen väittämisellä vain paljastit, ettet erota edes erilaisia musiikkityylejä. Ilmeisesti sinulle metalli-, rock yms on vain samaa räminää :)
Paljastit tietämättömyytesi esim. sanomalla, että "joskus se oli HIM". HIM ei ollut joskus, vaan se on juuri nyt suosituimmillaan. Onneksi en ole vielä tullut niin vanhaksi, että alan elämään menneissä :)N lainaa mm. 70-luvun alun heavy- ja progebändejä. Jos ei ole näitä kuunnellut, vaan nuoruus on mennyt BCR:n ja muiden yhtä ylevien bändien kuuntelussa tai se onkin ollut vasta 90-luvulla, ei luonnollisestikaan voi nähdä yhteyttä.
Asian voi yleistää: viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty musiikki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on täyttä p:aa. Vakavan musiikin puolella aikajakso menee aikaan ennen sotia.
Kyllä Valon orkesteri alkaa olla menneen talven lumia. Ehkäpä suurimmatkin fanit ovat saaneet tarpeekseen Valon joikaamisesta. - vinkittäjä
INCE3T kirjoitti:
N lainaa mm. 70-luvun alun heavy- ja progebändejä. Jos ei ole näitä kuunnellut, vaan nuoruus on mennyt BCR:n ja muiden yhtä ylevien bändien kuuntelussa tai se onkin ollut vasta 90-luvulla, ei luonnollisestikaan voi nähdä yhteyttä.
Asian voi yleistää: viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty musiikki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on täyttä p:aa. Vakavan musiikin puolella aikajakso menee aikaan ennen sotia.
Kyllä Valon orkesteri alkaa olla menneen talven lumia. Ehkäpä suurimmatkin fanit ovat saaneet tarpeekseen Valon joikaamisesta.'Vakavan musiikin puolella aikajakso menee ennen sotia'
Aikalailla samaa mieltä. EJ Rautavaara ainoita 'nyky'klassisen taitajia.. - J.R
INCE3T kirjoitti:
N lainaa mm. 70-luvun alun heavy- ja progebändejä. Jos ei ole näitä kuunnellut, vaan nuoruus on mennyt BCR:n ja muiden yhtä ylevien bändien kuuntelussa tai se onkin ollut vasta 90-luvulla, ei luonnollisestikaan voi nähdä yhteyttä.
Asian voi yleistää: viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty musiikki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on täyttä p:aa. Vakavan musiikin puolella aikajakso menee aikaan ennen sotia.
Kyllä Valon orkesteri alkaa olla menneen talven lumia. Ehkäpä suurimmatkin fanit ovat saaneet tarpeekseen Valon joikaamisesta.Nigthwish voi olla ja onkin köykäistä joihinkin heavy- ja progebändeihin verrttuna. Mitä sitten? Eipä kai sen tarkoitus ole ollakaan muuta, eihän se humppaakaan ole.
"Asian voi yleistää: viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty musiikki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on täyttä p:aa."
Vahvistit aikaisemman käsitykseni kalkkeutuneisuudestasi. Kalkkiksen varma merkki on se, että hän pitää nykyaikaa tai vaikka sen musiikkia "täytenä paskana". Niin ne kalkkikset sanoivat 70 -luvullakin esim. sen ajan heavy- ja progebandeistä... Tosiasiassa joka aikakaudella on aina ollut ja tulee aina olemaan sekä hyvää että huonoa musiikkia.. - INCE3T
J.R kirjoitti:
Nigthwish voi olla ja onkin köykäistä joihinkin heavy- ja progebändeihin verrttuna. Mitä sitten? Eipä kai sen tarkoitus ole ollakaan muuta, eihän se humppaakaan ole.
"Asian voi yleistää: viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty musiikki joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on täyttä p:aa."
Vahvistit aikaisemman käsitykseni kalkkeutuneisuudestasi. Kalkkiksen varma merkki on se, että hän pitää nykyaikaa tai vaikka sen musiikkia "täytenä paskana". Niin ne kalkkikset sanoivat 70 -luvullakin esim. sen ajan heavy- ja progebandeistä... Tosiasiassa joka aikakaudella on aina ollut ja tulee aina olemaan sekä hyvää että huonoa musiikkia..Kevyen musiikin keinot (ideat) on käytetty loppuun. Sen vuoksi kaikki uusi musiikki vain toistaa aikaisemmin tehtyä. Ei samaa musiikkia voi oikeasti tehdä uudelleen. Niin kuitenkin tosin tehdään, koska aina tulee uusi musiikinkuuntelusukupolvi, joka ei tiedä tuon taivaallista aikaisemmin tehdystä. Mutta asiassa on myös kaupallinen näkökulma: levy-yhtiö saa parhaimman katteen uusista levyistä, joita levyttävät uudet bändit. Jos uusia levyjä ei tuoda markkinoille, kauppa ei käy. Useimmat takavuosien tähdistä (sekä hyvät että huonot) ovat tippuneet mid price –kategoriaan, ja eihän kukaan osta samaa levyä kahta kertaa.
Eri mutta yhtä huono asia on vanhan klassikon uudelleenlevytys. Hyvä (tai siis huono) esimerkki on suomalaisen Negativen tekemä coveri Neil Youngin Hey hey, my my –kappaleesta. Suomalaisversio ei pärjää lainkaan vanhan piikkimiehen versiolle, vaikka sen tuottamiseen on käytetty aikaa, vaivaa ja jotakin muutakin... - J.R
INCE3T kirjoitti:
Kevyen musiikin keinot (ideat) on käytetty loppuun. Sen vuoksi kaikki uusi musiikki vain toistaa aikaisemmin tehtyä. Ei samaa musiikkia voi oikeasti tehdä uudelleen. Niin kuitenkin tosin tehdään, koska aina tulee uusi musiikinkuuntelusukupolvi, joka ei tiedä tuon taivaallista aikaisemmin tehdystä. Mutta asiassa on myös kaupallinen näkökulma: levy-yhtiö saa parhaimman katteen uusista levyistä, joita levyttävät uudet bändit. Jos uusia levyjä ei tuoda markkinoille, kauppa ei käy. Useimmat takavuosien tähdistä (sekä hyvät että huonot) ovat tippuneet mid price –kategoriaan, ja eihän kukaan osta samaa levyä kahta kertaa.
Eri mutta yhtä huono asia on vanhan klassikon uudelleenlevytys. Hyvä (tai siis huono) esimerkki on suomalaisen Negativen tekemä coveri Neil Youngin Hey hey, my my –kappaleesta. Suomalaisversio ei pärjää lainkaan vanhan piikkimiehen versiolle, vaikka sen tuottamiseen on käytetty aikaa, vaivaa ja jotakin muutakin...Mitähän sinä oikein yrität sanoa? Yritätkö jotenkin rationaalisesti perustella, mikä on hyvää musiikkia ja että sitä pitäisi kuunnella sen takia? Eiköhän musiikin, kuten harrastustenkin, idea ole useimmille mukavat fiilikset ja se on aina omakohtaine kokemus.
Muistuu mieleen esim. eräs keskustelu, jossa yksi sanoi, että hän ei ymmärrä, miksi Kirka on suosittu, kun se on niin huono laulajakin. Tähän toinen totesi, että hänelle tulee hirmu hyviä fiiliksiä Kirkan musiikista ja laulusta. Melko tyhjentävää. Mulle tulee hyvät fiilarit esim. Nightwishin musiikista, suorastaan mahtavat, enkä kaipaa silloin mitään analyysejä musiikin hyvyydestä. Se on hyvää, koska siitä tulee hyvät fiilarit.
Teet tuosta asiasta aivan liian analyyttisen. Musiikki on kokemusperäinen juttu, eikä ainakaan minuun vaikuta juurikaan levy-yhtiöiden ponnistelut yms. Eikä kovin moniin muihinkaan, levyt eivät myy, vaikka kuinka mainostettaisiin, jos musa ja esiintyjä eivät kolahda. Laivaristeilyillä on usein esiintyjiä, jotka laulavat täydellisesti, mutta heistä ei tule koskaan tähtiä, koska heillä ei ole karismaa.
Tärkeintä on loppujen lopuksi se, millaisia kokemuksia kukin saa musiikista. Kuten jo sanoin, osoittaa melkoista kalkkeutuneisuutta, jos muistelee menneitä aikoja ja musiikkeja parempina. Lisäksi osoittaa melkoista kehittymättömyyttä, elämänviisauden puuttumista, että yrittää rationaalisesti selittää, ettei joku musiikki ole "hyvää", josta toinen saa mahtavat fiilikset.
"Suomalaisversio ei pärjää lainkaan vanhan piikkimiehen versiolle, vaikka sen tuottamiseen on käytetty aikaa, vaivaa ja jotakin muutakin..."
Kuka on korkein ja mahtavin päättämään tuollaisen asian? Sinäkö? Vai joku musiikin ammattilaisten raati? Eikö sentään kukin ihminen ja vain omalla kohdallaan?
Minunkin mielestäni kappale "paratiisi" on ylivoimaisesti paras Baddingin esittämänä, mutta en minä edes yritä osoittaa niiden ihmisten mielipidettä ja kokemusta vääräksi, joiden mielestä jonkun muun sovitus on parempi. Baddingin versio on minulle se paras ja oikea, jonkun muun versio jollekin toiselle.
Sinulla on ihan väärä käsitys levy-yhtiöiden rahantekemisestä. Jos musiikin myyminen olisi niin helppoa, ettei tarvittaisi kuin paljon rahaa ja hyvää markkinointia, eivät musiikin tuottajat etsisi kuumeisesti uusia karismaattisia tähtiä. Menestyksestä ei ole koskaan takeita, vaikka kuinka panostettaisiin siihen rahaa. Lopulta musiikillisesti täydellinenkin esiintyjä voi olla floppi, kun taas epäpuhtaan äänen ja laulutaidon omaava esiintyjä omaa jotain, joka sytyttää ihmisissä sellaiset fiilikset, että laulajasta/bändistä tulee menestys. Lopulta tuo asia selviää vasta suuren yleisön tuomiolla. - INCE3T
J.R kirjoitti:
Mitähän sinä oikein yrität sanoa? Yritätkö jotenkin rationaalisesti perustella, mikä on hyvää musiikkia ja että sitä pitäisi kuunnella sen takia? Eiköhän musiikin, kuten harrastustenkin, idea ole useimmille mukavat fiilikset ja se on aina omakohtaine kokemus.
Muistuu mieleen esim. eräs keskustelu, jossa yksi sanoi, että hän ei ymmärrä, miksi Kirka on suosittu, kun se on niin huono laulajakin. Tähän toinen totesi, että hänelle tulee hirmu hyviä fiiliksiä Kirkan musiikista ja laulusta. Melko tyhjentävää. Mulle tulee hyvät fiilarit esim. Nightwishin musiikista, suorastaan mahtavat, enkä kaipaa silloin mitään analyysejä musiikin hyvyydestä. Se on hyvää, koska siitä tulee hyvät fiilarit.
Teet tuosta asiasta aivan liian analyyttisen. Musiikki on kokemusperäinen juttu, eikä ainakaan minuun vaikuta juurikaan levy-yhtiöiden ponnistelut yms. Eikä kovin moniin muihinkaan, levyt eivät myy, vaikka kuinka mainostettaisiin, jos musa ja esiintyjä eivät kolahda. Laivaristeilyillä on usein esiintyjiä, jotka laulavat täydellisesti, mutta heistä ei tule koskaan tähtiä, koska heillä ei ole karismaa.
Tärkeintä on loppujen lopuksi se, millaisia kokemuksia kukin saa musiikista. Kuten jo sanoin, osoittaa melkoista kalkkeutuneisuutta, jos muistelee menneitä aikoja ja musiikkeja parempina. Lisäksi osoittaa melkoista kehittymättömyyttä, elämänviisauden puuttumista, että yrittää rationaalisesti selittää, ettei joku musiikki ole "hyvää", josta toinen saa mahtavat fiilikset.
"Suomalaisversio ei pärjää lainkaan vanhan piikkimiehen versiolle, vaikka sen tuottamiseen on käytetty aikaa, vaivaa ja jotakin muutakin..."
Kuka on korkein ja mahtavin päättämään tuollaisen asian? Sinäkö? Vai joku musiikin ammattilaisten raati? Eikö sentään kukin ihminen ja vain omalla kohdallaan?
Minunkin mielestäni kappale "paratiisi" on ylivoimaisesti paras Baddingin esittämänä, mutta en minä edes yritä osoittaa niiden ihmisten mielipidettä ja kokemusta vääräksi, joiden mielestä jonkun muun sovitus on parempi. Baddingin versio on minulle se paras ja oikea, jonkun muun versio jollekin toiselle.
Sinulla on ihan väärä käsitys levy-yhtiöiden rahantekemisestä. Jos musiikin myyminen olisi niin helppoa, ettei tarvittaisi kuin paljon rahaa ja hyvää markkinointia, eivät musiikin tuottajat etsisi kuumeisesti uusia karismaattisia tähtiä. Menestyksestä ei ole koskaan takeita, vaikka kuinka panostettaisiin siihen rahaa. Lopulta musiikillisesti täydellinenkin esiintyjä voi olla floppi, kun taas epäpuhtaan äänen ja laulutaidon omaava esiintyjä omaa jotain, joka sytyttää ihmisissä sellaiset fiilikset, että laulajasta/bändistä tulee menestys. Lopulta tuo asia selviää vasta suuren yleisön tuomiolla.Musiikin hyvyys on absoluuttista. Jos yksi pitää jostakin, se ei tee siitä yleisesti hyvää. Musiikkia niin kuin kaikkia muitakin asioita pitäisi ajatella kokonaisuutena. Suuren massan ostokäyttäytyminen ei tee musiikista hyvää, eli hyvä listasijoitus ei ole musiikin (levyn) hyvyyden mittari vaan kuvastaa vain massan (huonoa) musiikkimakua.
Hyvyyden voisi laventaa esim. kirjallisuuteen, joka myöskin nykyaikana elää massan suosiosta. Arto Paasilinna kirjoittaa joka syksy uuden romaanin, joka pohjautuu vanhaan hyväksi havaittuun konseptiin, vaikka kriittisen kirjallisuudentuntijan mukaan Paasilinnan romaanit ovat täyttä p:aa. (Luet yhden, olet lukenut kaikki.) Tämä onnistuu niin kauan kuin lukijat ovat uskollisia Paasilinnalle.
Nykyaikana kaikki on rahvaanomaistunut ja kaupallistunut. Kyse on siitä, että massan musiikkimaku on p:eestä, ja se selittää sen, että kaikenlainen roska myy ja hyvin. Levy-yhtiöllä on bändejä ja artisteja jonoksi asti. Kun yhden suosio alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä, uusi pannaan kokeeksi tilalle. Jos uusi ei osoita nousun merkkejä, kokeillaan toista jne. Levy-yhtiö ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos. Sen ainoa tarkoitus on tuottaa itselleen rahaa, ja siinä käytetään hyväksi bändejä ja artisteja.
Maailma on kova. Raha tätä maailmaa pyörittää, eivät mitkään teini-idolit. - J.R
INCE3T kirjoitti:
Musiikin hyvyys on absoluuttista. Jos yksi pitää jostakin, se ei tee siitä yleisesti hyvää. Musiikkia niin kuin kaikkia muitakin asioita pitäisi ajatella kokonaisuutena. Suuren massan ostokäyttäytyminen ei tee musiikista hyvää, eli hyvä listasijoitus ei ole musiikin (levyn) hyvyyden mittari vaan kuvastaa vain massan (huonoa) musiikkimakua.
Hyvyyden voisi laventaa esim. kirjallisuuteen, joka myöskin nykyaikana elää massan suosiosta. Arto Paasilinna kirjoittaa joka syksy uuden romaanin, joka pohjautuu vanhaan hyväksi havaittuun konseptiin, vaikka kriittisen kirjallisuudentuntijan mukaan Paasilinnan romaanit ovat täyttä p:aa. (Luet yhden, olet lukenut kaikki.) Tämä onnistuu niin kauan kuin lukijat ovat uskollisia Paasilinnalle.
Nykyaikana kaikki on rahvaanomaistunut ja kaupallistunut. Kyse on siitä, että massan musiikkimaku on p:eestä, ja se selittää sen, että kaikenlainen roska myy ja hyvin. Levy-yhtiöllä on bändejä ja artisteja jonoksi asti. Kun yhden suosio alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä, uusi pannaan kokeeksi tilalle. Jos uusi ei osoita nousun merkkejä, kokeillaan toista jne. Levy-yhtiö ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos. Sen ainoa tarkoitus on tuottaa itselleen rahaa, ja siinä käytetään hyväksi bändejä ja artisteja.
Maailma on kova. Raha tätä maailmaa pyörittää, eivät mitkään teini-idolit."Musiikin hyvyys on absoluuttista."
Musiikin hyvyys ei ole absoluuttista, eikä voida edes määritellä, mikä on hyvää musiikkia ja mikä huonoa. Näin asia on, koska ei voida edes määritellä, mikä on musiikin funktio, jolloin ei voida myöskään määritellä mittareita, joilla arvioitaisiin, mikä musiikki täyttää parhaiten funktion tavoitteet. Jollekin musiikki voi olla analysoinnin kohde, jollekin tunnelman luoja. Jollekin mielialojen parantaja jne. Musiikki voi olla täydellistä ja puhdasta nuotillisesti, mutta sillä ei ole silti välttämättä mitään arvoa kenellekään tai vain harvalle, koska se ei välttämättä anna kenellekään mitään.
"Suuren massan ostokäyttäytyminen ei tee musiikista hyvää, eli hyvä listasijoitus ei ole musiikin (levyn) hyvyyden mittari vaan kuvastaa vain massan (huonoa) musiikkimakua."
Täyttä potaskaa. Suuren massan ostokäyttäytyminen ei tee musiikista huonoakaan. Musiikki on hyvää tai huonoa aina ja vain yksilölle, kokijalle. Jokainen voi määritellä itselleen mikä on musiikin funktio, mihin hän sitä tarvitsee ja sen perusteella myöskin joko kokemuspohjaisesti tai analyyttisesti, tai näiden yhdistelmällä sen, onko musiikki HÄNELLE hyvää vai huonoa.
"Hyvyyden voisi laventaa esim. kirjallisuuteen, joka myöskin nykyaikana elää massan suosiosta. Arto Paasilinna kirjoittaa joka syksy uuden romaanin, joka pohjautuu vanhaan hyväksi havaittuun konseptiin, vaikka kriittisen kirjallisuudentuntijan mukaan Paasilinnan romaanit ovat täyttä p:aa. (Luet yhden, olet lukenut kaikki.) Tämä onnistuu niin kauan kuin lukijat ovat uskollisia Paasilinnalle."
Jälleen täyttä potaskaa. Sinun mielestäsikö ihmisten pitäisi arvostaa kriitikoiden käskyn mukaan kirjallisuutta ja musiikkia, vaikka se ei antaisi heille mitään? Nämä ovat täysin kokemusperäisiä juttuja ja kokemus on aina omakohtainen.
"Kyse on siitä, että massan musiikkimaku on p:eestä, ja se selittää sen, että kaikenlainen roska myy ja hyvin."
Ei ole olemassa hyvää tai huonoa musiikkimakua. Jokaisella on oikeus saada elämyksiä siitä, minkä hyväksi kokevat. Nämä ovat fiilisjuttuja.
"Levy-yhtiöllä on bändejä ja artisteja jonoksi asti. Kun yhden suosio alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä, uusi pannaan kokeeksi tilalle. Jos uusi ei osoita nousun merkkejä, kokeillaan toista jne."
Noinhan sen pitää mennäkin. Kansa lopulta valitsee suosikkinsa ja menestys riippuu siitä, että kuulijat saavat musiikista jotain niin hyvää, että he haluavat kuunnella sitä.
"Levy-yhtiö ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos. Sen ainoa tarkoitus on tuottaa itselleen rahaa, ja siinä käytetään hyväksi bändejä ja artisteja."
Ja rahan tekeminen ei onnistu, jolleivat ihmiset saa haluamiaan kokemuksia musiikista, jota tarjotaan. Minä en ainakaan osta mitään musiikkia, vaikka sitä kuinka mainostettaisiin, jos se ei "kolahda". En kyllä osta myöskään mitään musiikkia tai kirjallisuutta senkään perusteella, että kriitikot kehuvat sen olevan korkeatasoista, laadukasta tms, jollei sekään kolahda.
Sinä olet täysin hakoteillä, koska et käsitä, että musiikista ja kirjallisuudesta saatavat kokemukset, tunteet, älylliset haasteet tai mitä kukin niistä haluaa, ovat täysin omakohtaisia ja kokemusperäisiä juttuja. Rahvaanomaista musiikkia ei ole. Naurettavaa valita musiikkinsa sen perusteella, että joku muu määrittelee sen "laadukkaaksi". Musiikki on kuulijalleen laadukasta, jos hän saa siitä sitä mitä haluaa musiikilta saada. Olipa se sitten teknisesti millaista tahansa. Älä halveksi ihmisiä, vaan anna jokaiselle arvo sellaisena kuin hän on.
- vinkittäjä
Yle, halosen pää-äänenkannattajana alittaa riman jatkuvasti...
Nightwishin musastakaan en juuri välitä, ainoa mikä siinä bändissä herätti kiinnostusta oli hyvä ääninen Tarja Turunen.. Kukahan tulee tilalle? Bändin arvostus nousisi huimasti jos pestaisivat Suomen parhaan naislaulajan Monica Groopin, no joo.:)- INCE3T
Miten olisi Hannu Karpon ex Raita Karpo?
- vinkittäjä
INCE3T kirjoitti:
Miten olisi Hannu Karpon ex Raita Karpo?
Ei kelvannut Hannu Karpollekkaan.
- äijä
vinkittäjä kirjoitti:
Ei kelvannut Hannu Karpollekkaan.
Arja on nuoruudestaan saakka tottunut kiertämään bändien mukana eri puolilla maailmaa. Hänen kyvyillään on samantekevää minkälaista musiikkia hän joutuu esittämään, tulos on taattu. Arja Saijonmaa, säestäjänä Nightwish - kukapa ei maksaisi maltaita heitä kuullakseen.
- vinkittäjä
äijä kirjoitti:
Arja on nuoruudestaan saakka tottunut kiertämään bändien mukana eri puolilla maailmaa. Hänen kyvyillään on samantekevää minkälaista musiikkia hän joutuu esittämään, tulos on taattu. Arja Saijonmaa, säestäjänä Nightwish - kukapa ei maksaisi maltaita heitä kuullakseen.
Ja taustakuoroksi vähintään yhtä karmiva agit-prop/ultra bra.. Vai voittaako saijonmaata karmeudessaan kukaan...
- asiota sivusta seuraten
tää on paras kommentti oko uutiset loppu vai mitä
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762099Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361741Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101441Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2311228Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601212Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161060Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58972- 60969