Miksi jumalan itsetunto on niin heikko?

Todella täytyy sanoa että Pyhähenki Jumalan rakkauden välittäjänä on antanut sinulle viisautta kirjoittaa, niin että siitä sai kyllä oikein siunausta aloituskommentin vuodatuksen jälkeen.

Veli kirjoitti:

Todella täytyy sanoa että Pyhähenki Jumalan rakkauden välittäjänä on antanut sinulle viisautta kirjoittaa, niin että siitä sai kyllä oikein siunausta aloituskommentin vuodatuksen jälkeen.

Lue lisää

Jumalan rakkaus ylittää kaikkien uskontojen rajat. Se on paljon suurempaa mitä kristinusko, juutalaisuus tai islam yrittävät kertoa.

psyke kirjoitti:

Jumalan rakkaus ylittää kaikkien uskontojen rajat. Se on paljon suurempaa mitä kristinusko, juutalaisuus tai islam yrittävät kertoa.

Näinpä juuri. Jumalan [1] suuruus on niin suunnatonta, että se ei mahdu ihmisen päähän mitenkään. Ihmiselle tyypilliseen tapaan ihminen pienentää tätä suuruutta niin pieneksi, että se viimein mahtuu ihmisen päähän.

[1] Mikäli oletetaan, että jumala on olemassa.

Ahrimon kirjoitti:

Näinpä juuri. Jumalan [1] suuruus on niin suunnatonta, että se ei mahdu ihmisen päähän mitenkään. Ihmiselle tyypilliseen tapaan ihminen pienentää tätä suuruutta niin pieneksi, että se viimein mahtuu ihmisen päähän.

[1] Mikäli oletetaan, että jumala on olemassa.

Lue lisää

HÄN ON. Vaikka emme voi häntä aisteillamme, muuten havaita,
vain Hänen ihmeelliset tekonsa, joista yksi kappale
ihmeellisimmimmistä juuri tämänkin viestin naputteli.
Ja, Hänen luomiensa ihmeellisten ihmisaivojen kehittelemät systeemit
saavat tän viestin, yhdellä napin painalluksella, näkymään
vaikka ympäri maapallon. (Ja tämä kehitys lähti vyörymään siitä,
kun alettiin raamattuja joskus aikanaan KÄSIN KOPIOIMAAN...)
WAU, kun ihminen on tällaiseen kehitykseen pystynyt,
niin ei ne nyt niin hirveesti yli ymmärryksen pitäisi olla nämä Jumalan teot.

psyke kirjoitti:

Jumalan rakkaus ylittää kaikkien uskontojen rajat. Se on paljon suurempaa mitä kristinusko, juutalaisuus tai islam yrittävät kertoa.

Laitetaanpa nyt hetkeksi uskonnot syrjään ja ajatellaan todellisuutta.
Sitä mitä oikeasti on.

1. Ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan. Synnit erottavat syntisen Pyhästä. Tämä on ihmisen olemuksellinen ongelma. Jumalan pyhyyden tähden hänellä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada toimivaa yhteyttä pyhään Jumalaan.
2. Jumala antaa osan itsestään, kolmiyhteisestä olemuksestaan maan päälle. Jumalan Poika syntyy ihmiseksi ja ottaa ihmisten synnit päälleen, että heillä olisi Jeesuksen Kristuksen kautta mahdollisuus toimivaan suhteeseen Jumalan kanssa.
3. Tätä tapahtumaa kutsutaan evankeliumiksi. Se on Jeesuksen syntyminen, sovituskuolema - ja ylösnousemus kuoleman voittajana. Nyt ne jotka hyväksyvät Jumalan pelastusteon ja nöyrtyvät syntien anteeksiantamukseen, saavat kokea kuinka Jeesus puhdistaa syntielämän tuomasta saastaisuudesta ja pimeydestä ja antaa elävän yhteyden Jumalaan, uuden elämän tilan, osallisuuden Häneen.

Ei tässä vielä ole mitään uskontoa!
Kyse on siitä mitä on tapahtunut ja mitä on.
Kun katsot aamulla ikkunasta ulos ja tarkastelet pihalla olevaa näkymää, onko se uskontoa? Ei, se on olemassaolevaa todellisuutta. Aivan samoin on Jumalan sovitusteko, jossa Jeesus on elävä tie Hänen yhteyteensä, realistista todellisuutta. Vähintään yhtä totta kuin ikkunastasi avautuva näkymä.

Jos Jumala siis on valmistanut Jeesuksen todelliseksi pelastumisen tieksi, koska Hänessä on syntien anteeksiantamus ja armo jota tarvitsemme, kuinka Hän voisi hyväksyä meidän uskontomme, jotka ovat ihmisen omia, synnin tahraamia yrityksiä Jumalan luo?

Minä tiedän että nuo kolme kuvaamaani kohtaa ovat totta.
Mutta jos ajatellaan hypoteettisesti, pelkkänä teoriana:
Ajatellaan että JOS nuo kolme kohtaa olisivat totta, eikö niin? Hyväksyisikö Jumala meidän uskontomme? Jos todellisuudessa on tapahtunut näin että tarvittiin syntien anteeksiantamus ja Jumala teki sen nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa, ankkuroiden rakkautensa tähän aikaan ja maailmaan historiallisen tapahtuman kautta, tapahtuman jossa on huikaiseva kosminen, kaikkiin aikakausiin, niin menneeseen kuin tulevaan vaikuttava pelastuksen ulottuvuus, niin mitä hyötyä siinä tapauksessa uskonnoillamme ja omaehtoisilla henkisillä harjoituksilla on, kaikilla ponnistuksilla joilla yritämme vain korvata ja väistää Jumalan teon? Kuinka Jumala voisi sallia sellaisen?

Jumalan rakkaus ylittää uskontojen rajat. Kyllä.
Mistä tämä uskontojen rajat ylittävä rakkaus on löydettävissä?
Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä on totuttu sanomaan kristinuskoksi, ja jotkut näkevät kristinuskon vain uskonnollisena rakennelmana, uskontona. Sellaisena minäkin kristinuskon näin. Mutta ei pelastus ole löydettävissä jostakin uskonnollisesta rakennelmasta. Pelastus on elävässä ja toimivassa Vapahtajassa ja Hänen vastaanottamisessaan. Näin juuri evankeliumi asian esittääkin. Sitä on todellinen kristinusko: tulemista todellisuuden tuntemiseen, sen kohtaamista mitä oikeasti on.

Vastaus ei löydy hinduismista, buddhalaisuudesta, muhamettilaisuudesta jne. Ei mistään niistä erikseen eikä edes kaikista niistä yhdessä. Ei myöskään "kristinuskosta" yhtään sen enempää.
Siis ei kristinuskostakaan?
Ei, jos se on vain uskonnollista ritualismia ja tapoja. Silloin se ei ole yhtään parempaa kuin mitkään muutkaan uskonnot. Sellainen "kristillisyys" on pelkkää uskontoa. Ehkä kyllä oikeita sanoja ja teologisesti päteviä tosiasioita, ulkonaisesti, mutta täysin vailla sisältöä. Se on muotokristillisiä muotomenoja ilman hengellistä elämää. Siitä puuttuu Kristuksen totuus!
"Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut." Ilm.3:1.

- - -

Jumalan valtava rakkaus löytyy kun ihminen ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen ja tunnustaa Jeesuksen omaksi Herrakseen. Silloin henkimaailmassa tapahtuu valtava asia. Synnin erottava muuri yksilön ja pyhän Jumalan välillä murtuu. Tässä uudestisyntymisessä kaikkien uskontojen ja uskonnollisuuksien rajat ylittävä Jumalan rakkaus tulee pienen ihmisen sydämeen, sisimpään.
Vasta silloin käsityskyky avautuu ymmärtämään mitä evankeliumi ja kristinusko pohjimmiltaan on - se on Jumalan rakkauden ilmituleminen ihmisten maailmassa, todellinen tapahtuma.

mamabeard kirjoitti:

Laitetaanpa nyt hetkeksi uskonnot syrjään ja ajatellaan todellisuutta.
Sitä mitä oikeasti on.

1. Ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan. Synnit erottavat syntisen Pyhästä. Tämä on ihmisen olemuksellinen ongelma. Jumalan pyhyyden tähden hänellä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada toimivaa yhteyttä pyhään Jumalaan.
2. Jumala antaa osan itsestään, kolmiyhteisestä olemuksestaan maan päälle. Jumalan Poika syntyy ihmiseksi ja ottaa ihmisten synnit päälleen, että heillä olisi Jeesuksen Kristuksen kautta mahdollisuus toimivaan suhteeseen Jumalan kanssa.
3. Tätä tapahtumaa kutsutaan evankeliumiksi. Se on Jeesuksen syntyminen, sovituskuolema - ja ylösnousemus kuoleman voittajana. Nyt ne jotka hyväksyvät Jumalan pelastusteon ja nöyrtyvät syntien anteeksiantamukseen, saavat kokea kuinka Jeesus puhdistaa syntielämän tuomasta saastaisuudesta ja pimeydestä ja antaa elävän yhteyden Jumalaan, uuden elämän tilan, osallisuuden Häneen.

Ei tässä vielä ole mitään uskontoa!
Kyse on siitä mitä on tapahtunut ja mitä on.
Kun katsot aamulla ikkunasta ulos ja tarkastelet pihalla olevaa näkymää, onko se uskontoa? Ei, se on olemassaolevaa todellisuutta. Aivan samoin on Jumalan sovitusteko, jossa Jeesus on elävä tie Hänen yhteyteensä, realistista todellisuutta. Vähintään yhtä totta kuin ikkunastasi avautuva näkymä.

Jos Jumala siis on valmistanut Jeesuksen todelliseksi pelastumisen tieksi, koska Hänessä on syntien anteeksiantamus ja armo jota tarvitsemme, kuinka Hän voisi hyväksyä meidän uskontomme, jotka ovat ihmisen omia, synnin tahraamia yrityksiä Jumalan luo?

Minä tiedän että nuo kolme kuvaamaani kohtaa ovat totta.
Mutta jos ajatellaan hypoteettisesti, pelkkänä teoriana:
Ajatellaan että JOS nuo kolme kohtaa olisivat totta, eikö niin? Hyväksyisikö Jumala meidän uskontomme? Jos todellisuudessa on tapahtunut näin että tarvittiin syntien anteeksiantamus ja Jumala teki sen nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa, ankkuroiden rakkautensa tähän aikaan ja maailmaan historiallisen tapahtuman kautta, tapahtuman jossa on huikaiseva kosminen, kaikkiin aikakausiin, niin menneeseen kuin tulevaan vaikuttava pelastuksen ulottuvuus, niin mitä hyötyä siinä tapauksessa uskonnoillamme ja omaehtoisilla henkisillä harjoituksilla on, kaikilla ponnistuksilla joilla yritämme vain korvata ja väistää Jumalan teon? Kuinka Jumala voisi sallia sellaisen?

Jumalan rakkaus ylittää uskontojen rajat. Kyllä.
Mistä tämä uskontojen rajat ylittävä rakkaus on löydettävissä?
Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä on totuttu sanomaan kristinuskoksi, ja jotkut näkevät kristinuskon vain uskonnollisena rakennelmana, uskontona. Sellaisena minäkin kristinuskon näin. Mutta ei pelastus ole löydettävissä jostakin uskonnollisesta rakennelmasta. Pelastus on elävässä ja toimivassa Vapahtajassa ja Hänen vastaanottamisessaan. Näin juuri evankeliumi asian esittääkin. Sitä on todellinen kristinusko: tulemista todellisuuden tuntemiseen, sen kohtaamista mitä oikeasti on.

Vastaus ei löydy hinduismista, buddhalaisuudesta, muhamettilaisuudesta jne. Ei mistään niistä erikseen eikä edes kaikista niistä yhdessä. Ei myöskään "kristinuskosta" yhtään sen enempää.
Siis ei kristinuskostakaan?
Ei, jos se on vain uskonnollista ritualismia ja tapoja. Silloin se ei ole yhtään parempaa kuin mitkään muutkaan uskonnot. Sellainen "kristillisyys" on pelkkää uskontoa. Ehkä kyllä oikeita sanoja ja teologisesti päteviä tosiasioita, ulkonaisesti, mutta täysin vailla sisältöä. Se on muotokristillisiä muotomenoja ilman hengellistä elämää. Siitä puuttuu Kristuksen totuus!
"Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut." Ilm.3:1.

- - -

Jumalan valtava rakkaus löytyy kun ihminen ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen ja tunnustaa Jeesuksen omaksi Herrakseen. Silloin henkimaailmassa tapahtuu valtava asia. Synnin erottava muuri yksilön ja pyhän Jumalan välillä murtuu. Tässä uudestisyntymisessä kaikkien uskontojen ja uskonnollisuuksien rajat ylittävä Jumalan rakkaus tulee pienen ihmisen sydämeen, sisimpään.
Vasta silloin käsityskyky avautuu ymmärtämään mitä evankeliumi ja kristinusko pohjimmiltaan on - se on Jumalan rakkauden ilmituleminen ihmisten maailmassa, todellinen tapahtuma.

Lue lisää

Kiitos Jeesus

mamabeard kirjoitti:

Laitetaanpa nyt hetkeksi uskonnot syrjään ja ajatellaan todellisuutta.
Sitä mitä oikeasti on.

1. Ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan. Synnit erottavat syntisen Pyhästä. Tämä on ihmisen olemuksellinen ongelma. Jumalan pyhyyden tähden hänellä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada toimivaa yhteyttä pyhään Jumalaan.
2. Jumala antaa osan itsestään, kolmiyhteisestä olemuksestaan maan päälle. Jumalan Poika syntyy ihmiseksi ja ottaa ihmisten synnit päälleen, että heillä olisi Jeesuksen Kristuksen kautta mahdollisuus toimivaan suhteeseen Jumalan kanssa.
3. Tätä tapahtumaa kutsutaan evankeliumiksi. Se on Jeesuksen syntyminen, sovituskuolema - ja ylösnousemus kuoleman voittajana. Nyt ne jotka hyväksyvät Jumalan pelastusteon ja nöyrtyvät syntien anteeksiantamukseen, saavat kokea kuinka Jeesus puhdistaa syntielämän tuomasta saastaisuudesta ja pimeydestä ja antaa elävän yhteyden Jumalaan, uuden elämän tilan, osallisuuden Häneen.

Ei tässä vielä ole mitään uskontoa!
Kyse on siitä mitä on tapahtunut ja mitä on.
Kun katsot aamulla ikkunasta ulos ja tarkastelet pihalla olevaa näkymää, onko se uskontoa? Ei, se on olemassaolevaa todellisuutta. Aivan samoin on Jumalan sovitusteko, jossa Jeesus on elävä tie Hänen yhteyteensä, realistista todellisuutta. Vähintään yhtä totta kuin ikkunastasi avautuva näkymä.

Jos Jumala siis on valmistanut Jeesuksen todelliseksi pelastumisen tieksi, koska Hänessä on syntien anteeksiantamus ja armo jota tarvitsemme, kuinka Hän voisi hyväksyä meidän uskontomme, jotka ovat ihmisen omia, synnin tahraamia yrityksiä Jumalan luo?

Minä tiedän että nuo kolme kuvaamaani kohtaa ovat totta.
Mutta jos ajatellaan hypoteettisesti, pelkkänä teoriana:
Ajatellaan että JOS nuo kolme kohtaa olisivat totta, eikö niin? Hyväksyisikö Jumala meidän uskontomme? Jos todellisuudessa on tapahtunut näin että tarvittiin syntien anteeksiantamus ja Jumala teki sen nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa, ankkuroiden rakkautensa tähän aikaan ja maailmaan historiallisen tapahtuman kautta, tapahtuman jossa on huikaiseva kosminen, kaikkiin aikakausiin, niin menneeseen kuin tulevaan vaikuttava pelastuksen ulottuvuus, niin mitä hyötyä siinä tapauksessa uskonnoillamme ja omaehtoisilla henkisillä harjoituksilla on, kaikilla ponnistuksilla joilla yritämme vain korvata ja väistää Jumalan teon? Kuinka Jumala voisi sallia sellaisen?

Jumalan rakkaus ylittää uskontojen rajat. Kyllä.
Mistä tämä uskontojen rajat ylittävä rakkaus on löydettävissä?
Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä on totuttu sanomaan kristinuskoksi, ja jotkut näkevät kristinuskon vain uskonnollisena rakennelmana, uskontona. Sellaisena minäkin kristinuskon näin. Mutta ei pelastus ole löydettävissä jostakin uskonnollisesta rakennelmasta. Pelastus on elävässä ja toimivassa Vapahtajassa ja Hänen vastaanottamisessaan. Näin juuri evankeliumi asian esittääkin. Sitä on todellinen kristinusko: tulemista todellisuuden tuntemiseen, sen kohtaamista mitä oikeasti on.

Vastaus ei löydy hinduismista, buddhalaisuudesta, muhamettilaisuudesta jne. Ei mistään niistä erikseen eikä edes kaikista niistä yhdessä. Ei myöskään "kristinuskosta" yhtään sen enempää.
Siis ei kristinuskostakaan?
Ei, jos se on vain uskonnollista ritualismia ja tapoja. Silloin se ei ole yhtään parempaa kuin mitkään muutkaan uskonnot. Sellainen "kristillisyys" on pelkkää uskontoa. Ehkä kyllä oikeita sanoja ja teologisesti päteviä tosiasioita, ulkonaisesti, mutta täysin vailla sisältöä. Se on muotokristillisiä muotomenoja ilman hengellistä elämää. Siitä puuttuu Kristuksen totuus!
"Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut." Ilm.3:1.

- - -

Jumalan valtava rakkaus löytyy kun ihminen ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen ja tunnustaa Jeesuksen omaksi Herrakseen. Silloin henkimaailmassa tapahtuu valtava asia. Synnin erottava muuri yksilön ja pyhän Jumalan välillä murtuu. Tässä uudestisyntymisessä kaikkien uskontojen ja uskonnollisuuksien rajat ylittävä Jumalan rakkaus tulee pienen ihmisen sydämeen, sisimpään.
Vasta silloin käsityskyky avautuu ymmärtämään mitä evankeliumi ja kristinusko pohjimmiltaan on - se on Jumalan rakkauden ilmituleminen ihmisten maailmassa, todellinen tapahtuma.

Lue lisää

Ensin esität olettamuksia ja väitteitä jotka edellyttävät jumalan olemassaoloa ja sitten väitit:
"Ei tässä vielä ole mitään uskontoa!
Kyse on siitä mitä on tapahtunut ja mitä on."

Käy edes joku argumentaation peruskurssi ja yritä tajuta että höpinäsi jumalasta on mitä tyypillisintä uskonnollista löpinää.
Sinut on kuohittu älyllisesti kun pikkuhiljaa on saatu sinut suhtautumaan myönteisesti uskonnolliseen sanomaan, niin ettet enää kykene/halua/uskalla kyseenalaistaa sinulle esitettyjä uskonnollisväritteisiä väitteitä.

Mutta ole huoleti: tajuaminen ei ole kansallisvelvollisuus, se on kyky ja joiltakin se vaan puuttuu joko perinnöllisistä syistä tai siksi että heidät on onnistuttu höynäyttämään.

humanisti kirjoitti:

Ensin esität olettamuksia ja väitteitä jotka edellyttävät jumalan olemassaoloa ja sitten väitit:
"Ei tässä vielä ole mitään uskontoa!
Kyse on siitä mitä on tapahtunut ja mitä on."

Käy edes joku argumentaation peruskurssi ja yritä tajuta että höpinäsi jumalasta on mitä tyypillisintä uskonnollista löpinää.
Sinut on kuohittu älyllisesti kun pikkuhiljaa on saatu sinut suhtautumaan myönteisesti uskonnolliseen sanomaan, niin ettet enää kykene/halua/uskalla kyseenalaistaa sinulle esitettyjä uskonnollisväritteisiä väitteitä.

Mutta ole huoleti: tajuaminen ei ole kansallisvelvollisuus, se on kyky ja joiltakin se vaan puuttuu joko perinnöllisistä syistä tai siksi että heidät on onnistuttu höynäyttämään.

Lue lisää

kuin rituaalinen laulu, pohdiskeleva mietintö).
for humanist 20.3.2006.


1. VAIN USKONTOA.

"Laitetaanpa nyt hetkeksi uskonnot syrjään ja ajatellaan todellisuutta. Sitä mitä oikeasti on."
Näin kirjoittaessani en väittänyt ettei kristinusko olisi myös uskonto.
Mutta ateistin mielestä se on VAIN uskonto...
Hän on sitä mieltä että Jumala ei voi olla mitään muuta kuin uskontoa, ja että koska se on uskontoa sillä ei voi olla mitään tekemistä todellisuuden kanssa?

On helppo päätellä että kun Jumala on uskontoa ja uskonnot eivät edusta todellisia realiteetteja, olemassaolevia asioita, vaan ovat mielikuvitusmaailmaan kuuluvia uskomuksia, myyttejä, siksi myös Jumala on pelkkää kuvitelmaa ja myyttejä. Jotta Jumala ei olisi pelkkää kuvitelmaa Hänen täytyisi olla ulkopuolella uskontojen, koska uskonnot ovat vain kuvitelmia.
Ateisti on siis edeltä käsin päättänyt ettei Jumalaa ole. Koska Jumalaa ei ole, on selvää ettei Jumala voi olla missään muualla kuin uskonnoissa, kuvitelmissa joissa Häneen suhtaudutaan kuin Hän olisi.

Ateistin mielestä uskovilla on pelkkä uskonto, harhainen kuvitelma, johon Jumala sisältyy ja ei ole Jumalaa uskonnon yläpuolella tai ulkopuolella, on ainoastaan kuvitelmissa oleva Jumala: mielikuvitushahmo kuten Joulupukki tai Helinä Keiju?
Kun uskovat kuitenkin suhtautuvat kuvitelmiinsa kuin ne olisivat todellisuutta - -

Sitten sanotaan:
Sinut on kuohittu älyllisesti jne.


2. ATEISMISTA KÄSIN: PELKKÄÄ ILMAA.

> Mutta ole huoleti: tajuaminen ei ole kansallisvelvollisuus, se on kyky ja joiltakin se vaan puuttuu joko perinnöllisistä syistä tai siksi että heidät on onnistuttu höynäyttämään. <
Mutta mitä argumentaatiota tämä on?
Kun jollakin on erilainen maailmankuva kuin itsellä, niin hänet on älyllisesti kuohittu, höynäytetty.

Esittämäsi väite ei ole edusta tervettä kriittistä ajattelua eikä edes humanismia. Kaukana siitä.
On ilmeistä että itselläsi on ennakkokäsitys että Jumalaa ei ole, ei ainakaan missään muualla kuin uskovien päässä, jossa Hän on heidän luomanaan uskonnollisena hahmona, mielikuvana. Tämän olet jo etukäteen päättänyt?
Siitä käsin sitten on kiistattoman selvää että uskovaiset ovat höynäytettyjä - tietenkin he ovat sitä, koska Jumalaa ei ole. Tämänhän jo totesimme.

Mutta mitä todisteita ja argumentaatiota sinulla on esittää Jumalan olemattomuuden tueksi? Siis jotakin muuta, kuin oma uskonnollinen varmuutesi?
Eikö se ole uskonnollista toimintaa, että kiihkeästi uskotaan johonkin, pidetään jotakin totena, koska halutaan uskoa että se on totta? Esimerkiksi Jumalan olemattomuus.

Ateistin mielestä sekä Jumala että näkymätön pääsiäispupu ovat sisällöllisesti yhteismitallisia käsitteitä. Faktisesti ottaen niiden takana on pelkkää ilmaa. Satakuntalaiselle:
> Molemmathan ovat vain mielikuvitusolioita vaikket sinä sitä vielä, ehkä koskaan, pysty tajuamaan. Niin perusteellisesti sinut on aivopesty, umpihöynäytetty! <


3. 99 000 MAISEMAA JA 1 AINOA.

"Kun katsot aamulla ikkunasta ulos ja tarkastelet pihalla olevaa näkymää, onko se uskontoa? Ei, se on olemassaolevaa todellisuutta."

Halusin esimerkilläni selventää ettei se, että jokin on uskonto, vielä tarkoita, ettei se voisi olla totta. Ja jos jokin uskonto perusväittämiltään on totta eli ne asiat, joita se esittää, ovat oikeasti tapahtuneet, se ei suinkaan tarkoita että kaikki uskonnot olisivat yhtä totta.

Voimme lukea tuhansia kertomuksia, ehkä sata tuhatta kertomusta miltä ikkunasta avautuva maisema näyttää. Ne ovat toki vain kertomuksia. Emme voi pelkästään niiden perusteella saada varmuutta onko kuvattu maisema oikeasti olemassa.
Perustuuko kuvaus kirjoittajan mielikuvitukseen vai faktiseen kokemukseen? Jos käsitykseni maisemasta perustuu kokemukseen, onko kokemus harha vai realistisesti tosi? Olennaista siis on, onko maisema todellisuudessa olemassa.
Se että kyseessä on maiseman sanallinen kuvaus, ei ole mikään todiste, että maisema oikeasti on, mutta se ei myöskään ole todiste, ettei kuvattua maisemaa oikeasti ole.
Jos yksi kuvaus sadasta tuhannesta on totta ja kertoo totuuden, se ei tarkoita että muidenkin kuvausten täytyy olla totta, tai että jos muutkaan eivät ole totta, tuo yksi ei myöskään voi olla.

Olen aiemmissa keskusteluissa useita kertoja todennut että kristinusko teknisesti ottaen on uskonto. Se on monoteistinen ilmoitususkonto, jonka kannattajat uskovat Jumalaan aloitteentekevänä, itsensä ilmoittavana Jumalana. Sitä voidaan sanoa myös kirjauskonnoksi tai kirjauskoksi siinä mielessä, että kristittyinä uskomme Raamatun olevan Jumalan ilmoitusta jossa Hän ihmissanojen välityksellä kuvaa pelastustekonsa.
Tällaisena kristinusko on uskonto uskontojen joukossa. Siinä voidaan nähdä tietyt väittämät ja periaatteet joihin kristitty uskoo.
Se ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö nuo väittämät ja periaatteet voisi pitää paikkaansa. Samalla tavalla kuin kuvaus maisemasta ei tarkoita että kuvattua maisemaa oikeasti ei voi olla.
Tätähän on käytetty perusteluna kristinuskon totuusarvoa vastaan: Maailman uskontojen moninaisuuden keskellä yksi ainoa ei voi olla oikeassa.

Jos siis jonkin uskonnon kuvaus Jumalasta sattuisi pitämään paikkansa, kyse on enemmästä kuin sattumasta, kuvaus kumpuaisi itsestään todellisuudesta ja kertoisi jotakin sellaista, mitä emme vielä ole ymmärtäneet? Kun kuvauksen lähtökohta on oikeasti olemassa, ja näin ollen on kyse enemmästä kuin uskonnosta, on kyse siitä mitä on uskonnoista riippumatta. Silloin Jumalan todellisuus on jotakin mitä todellisuudessa on, se on itse asiassa todellisuuden ydin, sen perusta ja tärkein ulottuvuus, huolimatta siitä olemmeko rajallisuudessamme sitä havainneet vai emme.

Se että kristinusko teknisesti ottaen on uskonto ei tarkoita ettei kyseessä samalla voisi olla uskonnosta riippumaton todellisuus, kuten maiseman kuvaus ei tarkoita että kuvattua maisemaa ei voi olla.


4. TAPAHTUMA.

Valkoisen lumen peittämät oksat raskaina taipuvat maata kohti, kauempana, se on pellon reuna missä viljelysmaat loppuvat ja alkaa metsä, juuri ja juuri näkökyvyn tavoitettavissa, mutta pellolla kimmeltää hanki ja viivaksi kapeneva latu pihamaalta, pellon poikki metsän reunaan, lumesta taipuneiden oksien alle, kutsuu hiihtämään kuin nuo suksetkin tuossa, nojallaan vasten varaston seinää jonka hilseilleen maalin alta vanha vihreä maali läikkinä paljastuu, maaliskuun auringossa, suksien vieressä siihen unohtuneet vanhat autonrenkaat, sarveton pyöränraato ruosteisena kuin muistutus menneisyydestä, sekin, ajatuksista jotka kulkevat mukana jokaisella sauvan vedolla ja potkaisulla, turha paeta, hankeen piirtyvin varjoin se on osa minuuttasi sivakoidessasi keski-ikäisen ruumiisi painolla pitkin rahisevaa peltoa, lokasuojien räminä kesäisellä kylätiellä tuulen humistessa kasvoille alamäessä, kun elämä oli vielä nuori, niin, tulet muistojesi kanssa toimeen tai et: kohti edessä häämöttävää pimeää syliä, sukellusta vielä tuntemattomaan läpi oksien joilta lumi putoaa peittäen tulosi jäljet; toisille olet kohta kuin et koskaan olisi ollutkaan, vaikka sillä puolella matkasi jatkuu, jatkuukohan silti, mietit noustessasi puutuneita jäseniä ojennellen ja astut verkaisin askelin keittiöön, näin aamutuimaan maistuisi vielä kuppi kahvia ennen ladulle lähtöä - olen laittanut sinulle kupin valmiiksi, pullansiivun lautaselle, ojennan käteni pöydän yli ja silitän kasvojesi uurteita, huomasitko, pellon yli kulki kettu, kysyn hiljaa jotakin sanoakseni, vain ilmaistakseni ääneni sävyllä että olen tässä, en kauempana.


5. VERTAUKSISTA.

Vertaukset ovat aina rajallisia. Kuvauksen kautta et vielä saa kosketusta maisemaan itseensä, vaikka luettu visualisoituu mielessäsi.
Anyway, onko tämä se rakas maisema joka minun ikkunasta avautuu vai loruilinko vain? Ovatko pelto ja metsänreuna oikeasti totta vai pelkkää sanahelinää? Mistä sen tietää?
Lukemasi kautta et saa kosketusta maisemaan itseensä, et siinäkään tapauksessa vaikka kaikki mitä maisemasta on kerrottu, olisi faktisesti totta!

Jokseenkin samoin: kristinuskon kautta et vielä saa yhteyttä Jumalaan jos omaksut raamatullisen teologian pelkkänä ajatusrakennelmana, uskonnollisesti.

Ero on siinä, että maisemasta kertovan kuvauksen kautta et voi lähestyä itseään maisemaa, sinä joko uskot että kuvaus on totta tai ei mutta kaikki on uskomuksesi varassa, sen sijaan Raamatun ilmoituksen kautta voi lähestyä itse ilmoitettua asiaa, ei ole pakko omaksua sitä pelkkänä uskonnollisena rakennelmana.
Voi olla rehellinen. Rauhallisesti pohtia asiaa sisimmässään, ja kääntyä rukoillen Jumalan puoleen, tehdä päätöksen että jos tämä Jeesus sattuu olemaan totta tahdon hyväksyä Hänen sovintotekonsa, ottaa siinä tapauksessa Hänet vastaan.

Mutta sinun mielestä se ei ole rehellisyyttä? Niin ei voi toimia? Tai jos toimii niin, on älyllisesti kuohittu, höynäytetty?
Miksi. Koska olet jo etukäteen päättänyt ettei Jumalaa ole.

Eikö siis voida ajatella että juuri sinun tapauksessasi on kyse - paremman puutteessa käytän nyt tätä termiä, vaikka se ehkä tuntuukin ärsyttävältä - uskonnollisesta varmuudesta? Siis varmuudesta joka perustuu uskomuksiin, omaksuttuihin ajatusrakennelmiin ilman omakohtaista, rehellistä asioihin tutustumista?

Kristinusko ilmoittaa Jumalan.
Jos kristinuskon ilmoitus Jumalasta on totta silloin on kyse todellisuudesta. Ei siis ole olemassa todellisuutta irrallaan Jumalasta. Näin ollen ilman Jumalaa kokemus todellisuudesta on aina vaillinainen, riittämätön. Ihmiset elävät todellisuuden keskellä ymmärtämättä sitä minkä keskellä elävät. He tulkitsevat elämäänsä maailmassa pinnallisesti, koska todellisuuden syvin ulottuvuus, avain elämän tarkoituksellisuuden käsittämiseen, itsensä näkemiseen sellaisena kuin Jumalan näkökulmasta olen, puuttuu.
On ihmisiä jotka ovat löytäneet (tai ainakin kokevat ja sanovat löytäneensä) todellisuuden. Heidän mukaansa juuri Jumala sai heidät löytämään. Hänen yhteydessään he kokevat elämän uudella tavalla, mielekkäänä. He väittävät että kyse ei ole vain jostakin uskomusrakennelmasta vaan todellisesta yhteydestä Jumalaan ja että tämä yhteys vaikuttaa sen uskomista mitä oikeasti on.
He siis väittävät että kristinuskon ilmoitus pitää paikkansa, että se on identtinen todellisuuden kanssa, että todellisuus itsessään todistaa Jumalan paikkansapitävyyden.

Ateismi ilmoittaa ettei Jumalaa ei ole.

Ihmisten kertomus raamatullisen Jeesuksen paikkansapitävyydestä ei tietenkään ole mikään varma todiste kristinuskon eduksi ateismia vastaan. Niille jotka eivät usko se on vain uskovien sanoja, joissa he eivät kuule mitään jumalallista, mitään kyllin vakuuttavaa.
Kuunnellessaan ja katsellessaan asioita omista käsityksistään ei-uskovat kuulevat uskovien puheissa pelkkää uskonnollista löpinää, ei muuta. Näin se on.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita että se, mihin he itse uskovat, olisi enemmän totta ja että juuri se olisi totta.


6. TODELLISUUS.

Ensin siis on todellisuus.
Todellisuudessa Jumala joko on tai ei ole. Mikään uskonnollinen tai ateistinen näkemys ei ole ennen todellisuutta.
Nyt kuitenkin, humanisti, suhtaudut kuin ateismisi olisi ennen todellisuutta. Kuin se olisi totta omista uskomuksistasi ja käsityksistäsi riippumatta, paikkansapitävää jo ennen syntymääsi, ennen yksilöllistä ajatteluasi, ennen asioiden tiedostamista ja henkilökohtaista omaksumista? Pidät totena että jo ilman ateistista ajatusrakennelmaakin ja ennen niitä Jumala on olematon, ei oleva. Vaikka kukaan ei koskaan olisi ajatellut ateistisia ajatuksia, siitä huolimatta se minkä ateisti nyt uskoo Jumalasta, pitäisi paikkansa - miksi?
Koska olet nyt ehdottoman varma ettei Jumalaa yksinkertaisesti voi olla. Ei saa olla? Miksi ei. Koska olet päättänyt niin: ei ole ollut, ei ole eikä tule olemaan Jumalaa.
Minun mielestäni juuri tämä tekee ateismistasi uskonnollista toimintaa.

En sano että olet lukenut jostakin kuvauksen ettei Jumalaa ole, loogiselta tuntuvia selvityksiä miksi Jumalaa ei ole, ja sitten olisit ykskaks päättänyt uskoa näihin kuvauksiin ja selvityksiin, varmana siitä että ne pitävät paikkansa. Enkä sano että sinut on älyllisesti kuohittu, mutta mielestäni olet höynäytetty. Ikävä kyllä. Niin minäkin olin.

Jo ennen rippikouluikää olin vakuuttunut ettei ole mitään Jumalaa missään. Kieltäydyin rippikoulusta vakaumuksellisesti. Vakaumus oli omani, ei perheestä tai suvusta saatu. Vanhempani eivät olleet uskovia mutta eivät ateistejakaan. Ollessani lapsi äiti luki kanssani iltarukouksen lähes joka ilta, joten kait hän jonkin verran uskonnollinen oli, luultavasti kyseessä oli kuitenkin vain peritty tapa. Jostain syystä tuo tapa ei herättänyt minussa turvallisuudentunnetta eikä lohdullisuutta, en ainakaan muista sellaista. Vuosien kuluessa se muuttui yhä vastenmielisemmäksi ja alkoi lopulta ahdistaa. Olin kuusi- tai seitsemänvuotias kun iltarukouksesta luovuttiin.
En tiedä kuinka paljon lapsuusvuosieni aikana ajattelin Jumalaa ja Hänen mahdollista olemassaoloaan tai olemattomuuttaan, mitenkään keskeisiä Jumalaa koskevat pohdiskelut eivät minulle olleet, mutta puberteetti-iässä kiinnostukseni aiheeseen heräsi ainakin siinä määrin, että noin 14-vuotiaana olin aivan varma ettei Jumalaa ole ollenkaan. Ateistisen vakaumukseni jälkeen seurasi agnostinen vaihe.
Sitten jossain kohtaa elämääni aloin ajatella ettei todellisuus välttämättä olekaan kiinni vain siitä mitä minä todellisuudesta ajattelen.
Lopulta päätin että jos on olemassa jokin ajatuksistani ja uskomuksistani riippumaton totuus haluan sen löytää, olkoon millainen tahansa. Muulla ei väliä. En etsinyt mielenrauhaa, minulle oli yhdentekevää tekisikö totuus minut onnelliseksi vai onnettomaksi, pääasia ei ollut miltä totuus minusta tuntuisi vaan ylipäänsä todellisuus, onko olemassa jotakin ihmisen totuuskäsityksistä riippumatonta ja jos on, voidaanko se kokea?
Sitä kautta minusta tuli henkilö jollaisia on totuttu sanomaan kristityiksi.

Mutta mitä on oma ajattelu? Sanoin että vakaumus ettei Jumalaa ole, oli omaa ajatteluani.
Jos kuitenkin on kuten tänään ymmärrän, että Jumala on tosi, mistä silloin oli kyse omassa ajattelussani ja uskomuksessani ettei Jumalaa ole, josta vieläpä olin niin varma että julistin ateistista uskomustani totuutena toisillekin?
Ei voi olla kyse mistään muusta kuin että olin höynäytetty. Vai voiko?

Synnymme tietynlaiseen maailmaan. Tietynlaisiin olosuhteisiin ja vaikutusten keskelle jotka yhdessä henkilökohtaisten elämänkokemusten kanssa muokkaavat ajattelumme.
Raamatun mukaan koko "maailma" on pahan vallassa. Elämme demonisten vaikutusten keskellä, joiden yläpuolella tosin on Jumala, kaiken pahuuden voittaja. Maailmallisten vaikutusten kautta sielunvihollinen höynättää ihmistä uskomaan milloin mitäkin - ei kuitenkaan totuutta Jumalasta!
Höynäyttäminen jatkuu niin kauan kunnes ihminen yksilökohtaisesti suostuu kyseenalaistamaan omat uskomuksensa ja ryhtyy etsimään totuutta Jumalasta avonaisesti, kääntyen Hänen puoleensa ilman ehtoja.

Esittämäni näkemys joka perustuu kristillisyyteeni, siis henkilökohtaiseen kokemukseeni Jumalasta ja mitä Hän on elämässäni tehnyt, on sinun näkökulmastasi tietysti vain näkemys. Jota pidät uskonnollisena löpinänä?
Minulle se joka tapauksessa on todellisuutta.
Ymmärrän että on ateistisia humanisteja ja ehkä jopa humanistisia ateisteja jotka ovat henkilökohtaisten ja ymmärrettävien kokemustensa, elämänsä vaikeiden vastoinkäymisten ja mahdollisesti uskovien laiminlyöntien, typeryyksien, ehkä ankaran uskonnollisen kasvatuksen seurauksena kasvaneet ajattelemaan asioista kuten ajattelevat.
Olisi liian yksioikoista sanoa että he ovat pelkästään höynäytettyjä. Jokaisella on oma henkilöhistoriansa ja on tietyssä mielessä luonnollista että jokainen ajattelee juuri sillä tavalla kuin ajattelee.
Ainoastaan Jumala voi katkaista lähtöarvoihin perustuvan ketjun, astua ihmisen henkilöhistorian keskelle ja avata hänen sisimpäänsä kokemuksen todellisuudesta, kokemuksen joka on syvempi ja todempi kuin subjektiiviset, lähtökohtiimme sidottu tuntemukset. Jumala ei kuitenkaan tee sitä väkisin. Hän odottaa ihmiseltä suostumista, tulemista valoon.


7. USKONTOA VAI JUMALAN LÄHEISYYTTÄ...

Vielä kerran: KRISTINUSKO ON USKONTO USKONTOJEN JOUKOSSA. Kyllä. Mutta, jos kristinuskon esittämät kolme kohtaa, jotka kirjoituksessani lyhyesti muotoilin, pitävät paikkansa, silloinhan on kyse jostakin joka on uskontoja ennen, uskonnoista riippumatta. Siinä tapauksessa evankeliumi on enemmän kuin uskonto.
Ulkonaisesti ottaen se voi olla uskonto uskontojen joukossa, mutta todellisuuden kannalta vähintään yhtä totta kuin ikkunastasi avautuva näkymä, ei ainoastaan maiseman kuvaus vaan maiseman ilmoitus. Evankeliumi on maisemasta itsestään kumpuavaa totuudellisuutta, joka voi vakuuttaa vastaanottajansa ja avata hänen silmänsä todellisuuden kokemiselle.
Jeesus kuoli syntiemme tähden ristillä - uskontoa? Ehkä. Mutta jos se tapahtui oikeasti, siinä tapauksessa: totuutta, joka voidaan ottaa vastaan ja kokea. Silloin se on voitto kaikkien uskontojen ja uskonnollisuuksien, ihmistekoisten ja ihmiskeskeisten varmuuksien (myös ateististen varmuuksien) yli. Jotakin, joka voi tulla pienen ihmisen henkilöhistorian keskelle ja avartaa hänen ajatusmaailmansa käsittämään ja kokemaan uudella tavalla, sopusoinnussa sen kanssa mitä oikeasti on.

On henkilöitä jotka ovat kokeneet näin. Jos ilman minkäänlaisia muita päteviä perusteita kuin omat uskomuksesi julistat ajatusmaailmastasi käsin että nämä henkilöt ovat joko perinnöllisistä syistä tai muiden höynäyttäminä tulleet uskoviksi, ja että he ovat älyllisesti kuohittuja niin etteivät kykene/halua/uskalla kyseenalaistaa "heille esitettyjä uskonnollisväritteisiä väitteitä", kenen ajattelusta silloin onkaan kysymys. Uskovien vai sinun?
Onko kuvauksesi uskovien ajattelusta yhtä kuin uskovien ajattelu? Sinun näkemyksesi siitä miksi he uskovat yhtä kuin se miksi he oikeasti uskovat?

Väitän että oma argumentaatiosi edustaa uskonnollisuutta.
Jos määritellään uskonnollinen käyttäytyminen jonkin ajatusrakennelman uskomiseksi ja maailman tapahtumien tarkastelemiseksi ja tulkitsemiseksi tästä uskomusrakennelmasta käsin. Uskonnollinen fanaattisuus (jollaiseksi luokittelen tietyntyyppisen, julistavan ateismin) tekee kyvyttömäksi itsekritiikkiin. Ja väitän, että ilman itsekriittisyyttä myös terve ja tasapuolinen, hedelmällinen kritiikki on mahdotonta.

Toisilla on perusteettomia uskomuksia mutta itse on analyyttinen, terveellä tavalla kriittinen, objektiivinen, kykenee erottamaan tosiasiat omista tarpeistaan, ei anna tunteidensa sekoittaa ja hämärtää todellisuuden havainnointia, osaa arvioida toisinajattelevien kokemuksia kyllin tasapuolisesti, voidakseen ehdottomalla varmuudella julistaa milloin he ovat mitäkin?
On kokonaan eri asia kriittisesti puuttua todellisiin epäkohtiin kuin ulottaa omat päätelmänsä ehdottomina varmuuksina asioihin, joista itsellä ei ole minkäänlaista kokemusta.

Olen keskustellut ateistisesti ajattelevien henkilöiden kanssa jotka sanovat etteivät usko Jumalan olemassaoloon. He siis uskovat ettei Jumalaa ole. Olen käynyt useita mielenkiintoisia ja hedelmällisiä keskusteluja näiden ihmisten kanssa, jotka eivät siis ole väittäneet että on ehdoton totuus ettei Jumalaa ole ja että jokainen joka Jumalaan uskoo on aivan varmasti höynäytetty, vaan ovat kertoneet henkilökohtaisesta näkemyksestään miksi he eivät usko Jumalaan ja miksi uskovaiset heidän mielestään ovat höynäytettyjä.
Olen kohdannut kristittyihin ja heidän harrastamiinsa toimintatapoihin kohdistuvaa kritiikkiä joka on ollut asiallista ja perusteltua. Monessa kohtaa olen saanut sanoa että kritiikin esittäjät ovat mielestäni oikeassa. On ollut miellyttävää havaita uskovien epäloogisuuksia, ylilyöntejä ja suoranaisia virheitä.
Moni asia on laittanut syvemmin nöyrtymään Jumalan edessä ja pyytämään että voisin syvemmin ja paremmin elää Häntä todeksi. Aika ajoin olen rukoillut samaa rukousta joka heti uskoontullessani syksyllä 1989 tuli minulle rakkaaksi:
- Jumala, auta minua laskemaan ristin juurelle kaikki omaehtoinen usko, henkilökohtaiset mieltymykseni ja haluni uskoa tietyllä tavalla, auta erottamaan toisistaan uskonnollinen tapakulttuuri ja hengellinen totuus ja riisu minua inhimillisistä mielipiteistä niin, että voisin aina olla varassasi, Sinuun katsoa, Sinusta ammentaa, elää todeksi sen uskon joka Sinusta kumpuaa, elämänyhteyden jonka alkaja ja täyttäjä olet.

Tämän rukouksen kautta on Jeesus tullut yhä rakkaammaksi. Hänessä löydän totuuden kohtaamisen. Kuinka voisi toisin ollakaan jos pitää paikkansa Raamatun ilmoitus että maailmankaikkeus on jo alussaan luotu Hänen kauttaan? Jos iankaikkinen Jumalan Poika, osa Jumalan omaa olemusta tuli iankaikkisuudesta aikaan, hän joka oli ollut läsnä jo luomisteossa, astui luotujensa keskelle ollakseen ihmisille sovituksen tie Jumalan yhteyteen? Kuinka voisin kokea ja ymmärtää maailmaa ja itseäni oikealla tavalla, jos ajatteluni on irrallaan Hänestä?

Todellinen yhteys Kristukseen ei ole ulkonaista, se on sisällistä. Raamatun ilmoitus on että Jumalan luo tullaan henkilökohtaisesti Jeesuksen vastaanottamisen kautta, koska vain Hänessä on tosi armo ja anteeksiantamus, hengellinen elämä.
Jeesus Kristus on "tie, totuus ja elämä". Hän ei tullut vain kertomaan tiestä, esittämään älyllisesti omaksuttavia tosiasioita, opettamaan kuinka pitäisi elää. Jeesus antoi itsensä löytääksemme todellisuuden ja itsemme Hänessä, asettuen omalle paikallemme - ihmisen paikalle järjestykseen, yhteyteen.
Syntisinä mutta sovitettuina.


8. KUINKA SEN SANOISIN, KOLME KOHTAA.

1. Ihminen on kadottanut yhteyden Jumalaan. Synnit erottavat syntisen Pyhästä. Tämä on ihmisen olemuksellinen ongelma. Jumalan pyhyyden tähden hänellä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada toimivaa yhteyttä pyhään Jumalaan.
2. Jumala antaa osan itsestään, kolmiyhteisestä olemuksestaan maan päälle. Jumalan Poika syntyy ihmiseksi ja ottaa ihmisten synnit päälleen, että heillä olisi Jeesuksen Kristuksen kautta mahdollisuus toimivaan suhteeseen Jumalan kanssa.
3. Tätä tapahtumaa kutsutaan evankeliumiksi. Se on Jeesuksen syntyminen, sovituskuolema - ja ylösnousemus kuoleman voittajana. Nyt ne jotka hyväksyvät Jumalan pelastusteon ja nöyrtyvät syntien anteeksiantamukseen, saavat kokea kuinka Jeesus puhdistaa syntielämän tuomasta saastaisuudesta ja pimeydestä ja antaa elävän yhteyden Jumalaan, uuden elämän tilan, osallisuuden Häneen.

Jos ajatellaan hypoteettisesti, pelkkänä teoriana, että nuo kolme kohtaa olisivat totta? Hyväksyisikö Jumala siinä tapauksessa meidän monet uskontomme?
Jos todellisuudessa on tapahtunut näin että tarvittiin syntien anteeksiantamus ja Jumala teki sen nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa, ankkuroiden rakkautensa tähän aikaan ja maailmaan historiallisen tapahtuman kautta - - mitä hyötyä siinä tapauksessa uskonnoistamme ja omaehtoisista henkisistä harjoituksista on, kaikista ponnistuksista joilla yritämme vain korvata ja väistää Jumalan teon?
Kuinka Jumala voisi sallia sellaiset, harhaanjohtavat tiet?


9. PALUU. TEEMAN KERTAUS.

"Kun katsot aamulla ikkunasta ulos ja tarkastelet pihalla olevaa näkymää, onko se uskontoa? Ei, se on olemassaolevaa todellisuutta. Aivan samoin on Jumalan sovitusteko, jossa Jeesus on elävä tie Hänen yhteyteensä, realistista todellisuutta. Vähintään yhtä totta kuin ikkunastasi avautuva näkymä."

Hyvää päivänjatkoa.
Ja kirkkaita latuja. Elämä on!
:-)

Jeesus siis elää meissä jokaisessa, eikö totta? En ota kantaa siihen oliko hän Jumalan poika tai ei, mutta hänessä oli jumalallinen voima. Hän kannusti meitä löytämään pelastuksen meissä itsessämme, sillä Jumala asuu meissä itsessämme!

Jumala johtaa ja auttaa ihmisiä kohti totuutta, kohti valoa. Totuus on kuitenkin se, että on erilaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät saman asian eri näkökulmista. Minusta on täysin mahdollista että Jumala opettaa pelastuksen ytimen myös niille jotka eivät Jeesuksesta ole koskaan kuulleetkaan. Se ydin on juuri tuo uskontojen rajat murtava rakkaus, joka käy ilmi Jeesuksen kärsimyksistä kertovassa tarinassa. Minulle sillä on kuitenkin symbolinen merkitys. Se symboloi minulle sitä miten pitkälle Jumala on armossaan valmis menemään. Se ei kuitenkaan tee muista uskonnoista lainkaan vähempiarvoisia. Minusta on jopa mahdollista että Jeesus tuli maanpäälle johtamaan harhakuvitelmiin juuttuneet ihmiset kohti suurempaa totuutta. Siksi pidänkin häntä mahtavana opettajana joka teki Jumalan työtä. Hän opetti ihmisille asiat niin kuin ne oikeasti ovat, ja ihmiset kirjoittivat uuden testamentin joka perustui hänen opetuksiinsa. Uusi testamentti on kirja johon sisältyy paljon totuutta, mutta itse varon tulkitsemasta sitä liian kirjaimellisesti.

Raamattu on kuitenkin vain viisaiden kirjoittama kirja. Kuitenkin se on IHMISEN omin käsin kirjoittama, siispä se ei voi olla täysin objektiivinen. Olen lukenut(en valitettavasti muista lähdettä)että israelilaisten orjuus egyptissä on nykyhistoriantuntemuksen valossa osoitettu legendaksi. Vastaavia legendoja on raamattu täynnä.

psyke kirjoitti:

Jeesus siis elää meissä jokaisessa, eikö totta? En ota kantaa siihen oliko hän Jumalan poika tai ei, mutta hänessä oli jumalallinen voima. Hän kannusti meitä löytämään pelastuksen meissä itsessämme, sillä Jumala asuu meissä itsessämme!

Jumala johtaa ja auttaa ihmisiä kohti totuutta, kohti valoa. Totuus on kuitenkin se, että on erilaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät saman asian eri näkökulmista. Minusta on täysin mahdollista että Jumala opettaa pelastuksen ytimen myös niille jotka eivät Jeesuksesta ole koskaan kuulleetkaan. Se ydin on juuri tuo uskontojen rajat murtava rakkaus, joka käy ilmi Jeesuksen kärsimyksistä kertovassa tarinassa. Minulle sillä on kuitenkin symbolinen merkitys. Se symboloi minulle sitä miten pitkälle Jumala on armossaan valmis menemään. Se ei kuitenkaan tee muista uskonnoista lainkaan vähempiarvoisia. Minusta on jopa mahdollista että Jeesus tuli maanpäälle johtamaan harhakuvitelmiin juuttuneet ihmiset kohti suurempaa totuutta. Siksi pidänkin häntä mahtavana opettajana joka teki Jumalan työtä. Hän opetti ihmisille asiat niin kuin ne oikeasti ovat, ja ihmiset kirjoittivat uuden testamentin joka perustui hänen opetuksiinsa. Uusi testamentti on kirja johon sisältyy paljon totuutta, mutta itse varon tulkitsemasta sitä liian kirjaimellisesti.

Raamattu on kuitenkin vain viisaiden kirjoittama kirja. Kuitenkin se on IHMISEN omin käsin kirjoittama, siispä se ei voi olla täysin objektiivinen. Olen lukenut(en valitettavasti muista lähdettä)että israelilaisten orjuus egyptissä on nykyhistoriantuntemuksen valossa osoitettu legendaksi. Vastaavia legendoja on raamattu täynnä.

Lue lisää

Kirjoitin viestin tähän ketjuun viime yönä, mutta jätin vielä lähettämättä. Palaan asiaan sunnuntaina tai maanantaina.
Hyvää viikonloppua.

mamabeard kirjoitti:

Kirjoitin viestin tähän ketjuun viime yönä, mutta jätin vielä lähettämättä. Palaan asiaan sunnuntaina tai maanantaina.
Hyvää viikonloppua.

toivotan myöskin omasta puolestani.

"Olenpahan dorka, kun osallistun tällaiseen keskusteluun."

Myönnän;-)

> No käännän toisinpäin miksi ei uskoa jos se on se mitä vaaditaan välttääkseen ikuisen grillin?

Jotkut näet vaativat todisteita ensin vaikka siitä grillistä itsestään. Sitten voidaan ruveta keskustelemaan miten sen parhaiten välttäisi.

Eikö uskovaisia koskaan vaivaa että pitää uskoa johonkin kuviteltuun ja tehdä niinkuin tämä käskee? Ei vaikka havainnot maailmasta olisivat ristiriidassa tärkeimmän opuksen kanssa?